Marxin sosialismi

Ei aito skotti!

Sosialismi, tuo uuskielen kukkanen, tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Puhdasoppisuus ja juuri sen oikean version noudattaminen onkin ollut yksi sosialismin suurimmista ongelmista, mutta eipä se ole ihan ainoa aate jossa väärin vastustaminen on suurin synti? Marxin tapauksessa sosialismi oli pitkälti kritiikkiä kapitalismia vastaan… tosin hän taisi itse olla kommunisti, joka taas on aivan toisen pohdinnon aihe. Kapitalismissa voitontavoittelu on se juttu ja Marxin näkemyksen mukaan juuri se ylijäävä osa, kenelle se kuuluu, on ongelman ydin. Hegel oli yksi suurimmista Marxin näkemyksiin vaikuttaneista tahoista, mistä seuraakin se, että Marxin ymmärtäminen vaatii Hegelin ymmärtämistä ja silloin ollaan jo niin syvissä vesissä filosofian syövereissä että asioiden selittäminen vaatisi muutaman kirjallisen verran tekstiä. Joten yliyksinkertaistetaan, koska… mikäettei? Marxin sosialismista puhuttaessa on kuitenkin muistettava yksi jo mainittu tärkeä seikka: se on nimenomaan kritiikki kapitalismia vastaan, minkä vuoksi sen irrottaminen kontekstistaan saa ne teoriat näyttämään kovin absurdeilta. Ovatko ne kontekstissaankaan kuinka loogisia, se onkin taas toinen asia.

Vaikka itse sosialismin aatteet ovat vasta muutaman vuosisadan ikäisiä, on se pohjalta löytyvä ydin hyvin pitkälti ikuisuuskysymys ihmiselämästä itsestään: onko kaikki (ihmis)elämä yhtä arvokasta, vai onko yksi elämä arvokkaampi kuin toinen? Siihen päälle sitten on lähdetty rakentamaan eri näkemysten sillisalaattia, joissa on laitettu mutkia suoraksi ja oikeutettu ties mitä asioita kovinkin ihmeellisin keinoin. Ranskan vallankumous antaakin hyvän kiintopisteen tälle väittelylle oikeasta ja väärästä… joka siis nykyään jaetaan oikeaksi ja vasemmaksi. Oikeiston mukaan vastaus kysymykseen on ”ei, ei ole, vaan hierarkiat ovat luonnollisia” kun taas vasemmisto meinaa että ”ompas!”. Nykypäivän jakoon nähden oikeiston asema on edelleen hyvin pitkälti sama, mutta vasemmisto sanoisi ”ei olekaan, mutta te teette hierarkian väärin”. Molemmat osapuolet näkevät sen oikean syyllisen siinä vastapuolessa, mutta sehän sopii oikein hyvin niille oikeille vallanpitäjillä, koska jakautunut kansa keskittyy tappelemaan keskenään eikä etsimään juurisyitä ongelmiinsa.

Poliittisena näkemyksenä (Marxin) sosialismi siis koettaa ratkaista ongelman, missä yhteiskunta on jakautunut luokkiin joiden valta siinä yhteiskunnassa ei ole jakautunut ”oikein”. Marx näkeekin Hegelin esittämässä järjestelmässä suuria ongelmia ja ratkaisuksi tarjotaan sitä työväenluokan vallankumousta - onhan se kuitenkin se ainoa yhteiskuntaluokka, joka ”tekee jotain” teollisessa maailmassa. Kaikki muut joko hyötyvät siitä asemastaan epäreilusti (porvarit) tai ovat jääneet paitsi (työttömät ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet) siitä työn ilosta. Marxin arvoteoriat eivät taida enää nykypäivän taloudessa olla niinkään käyttökelpoisia, mutta joku vahvasti aatteeseen uskova nähnee moisen lausunnon harhaoppina, koska en vaan ymmärrä asiasta riittävästi. Ehkäpä sillä Hegelin dialektiikalla asia voitaisiin ratkaista? Toistaiseksi sitä synteesiä näiden vasemmiston ja oikeiston välillä ei ole löytynyt, vaikka joka ikinen politiikkaan kalifiksi kalifin paikalle pyrkivä kertookin löytäneensä sen viisasten kiven jolla kaikki asiat korjaantuvat. Ainut este sille utopialle on vaan ne kaikki tyhmät ihmiset, jotka äänestivät väärin… joka ikinen kerta.


Pitäisiköhän ne aatteet nimetä uusiksi?

Varmin tapa saada oikeistolaiselta turpaan on kutsua häntä sosialistiksi. Kuitenkin valtaosa nykypäivän oikeistolaisista kannattaa yhtä jos toistakin sosialismiksi tulkittavaa asiaa. Pitäisikö terveydenhuolto kuulua kaikille varallisuudesta riippumatta? Tulisiko jokaisella olla oikeus koulutukseen? Entä kuuluuko kaikille katto pään päälle ja ruoka pöytään? Entäpä puhdas vesi? Elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu olivat ne suuret arvot uudessa maailmassa, mutta kysymys siitä kenen vastuulla mikäkin asia oikeen on, siinäpä se suurensuuri kysymys. Olisiko se yksilön, yhteisön vai jopa valtion tehtävä taata ne tietyt asiat ihan jokaiselle? Entä kuuluuko se asioiden takaamisen valvominen mille taholle? Ei ihan pikkujuttu löytää se synteesi näihin kysymyksiin.

Sen yhteisymmärryksen ja hyvien ratkaisujen sijaan onkin paljon helpompaa ajaa sitä ”minun versioni on ainoa oikea”-näkemystä, johon usein vielä liittyy oikeutus valtaan kaikkien muiden yli, koska muutoin sitä ainoaa oikeaa versiota ei voida tunkea kaikkien kurkusta alas. Kun sitä näkemyksen pakottamista tehdään joukolla, puhutaan taas kollektivismista. Tässä piileekin ehkä se suurin väärinkäsitys näistä poliittisista näkemyksistä. Yleensä jollain tavalla liberaaliksi itsensä näkevät ja oikeistolaiset noin ylipäänsäkkin, näkevät sosialismin ja kollektivismin olevan sama asia. Kun he siis yhdessä vaativat sitä väärää näkemystä omaavien olevan hiljaa tai haalivat valtaa heidän ylitseen että voivat pakottaa kaikki näkemään asiat heidän tavallaan, he ovatkin itse niitä ”sosialisteja”. Kyllä, useat sosialismin suuntaukset ovat kollektivistisia, mutta kaikki kollektivistiset suuntaukset eivät ole sosialistisia vaan kollektivismia löytyy ihan joka suunnasta - myös niiden liberalistien joukosta, koska kuinka muuten he saisivat kaikki näkemään maailman sillä oikealla, liberaalilla, tavalla?

Marxin näkemys sosialismista oli tietenkin vahvasti kollektivistinen, mutta ongelmaksi asti se muotoutui vasta silloin, kun suuret johtajat kuten Lenin ja Mao ottivat ne aatteet oikeutukseksi vallalleen. Siinä Marxin sosialismissa kun oli semmoinen pieni valuvika tai ominaisuus, kumpana sitä sitten pitääkään, että toimiakseen kunnolla se sosialistinen järjestelmä piti ulottaa kaikkialle maailmassa. Siksi Marxin sosialismia ei tule sekoittaa kansallissosialistisiin malleihin, missä ne oman maan rajat on kuinka pitkälle sitä aatetta viedään, mutta ei sen yli. Tietysti kuten jokainen oikeamielinen hyvä johtaja tietää, se hänen oma mallinsa on ylivertainen kaikkiin muihin nähden, jolloin on täysin oikeutettua levittää se aate kaikkialle koska sehän on ihmiskunnan kannalta katsottuna se suurin yhteinen hyvä! Jos kaikki kansat ymmärtäisivät, miten hieno ja mahtava tämä ”länsimainen arvopohja” oikeen onkaan, maailma pelastuisi! Siksi on täysin oikeutettua pakottaa se kaikkialle. Marx olisi ylpeä, vaiko vaan kateellinen?


Onnellisuutta etsimässä

Filosofit kautta aikojen ovat pyrkineet siis löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, joista se onnellinen ja hyvä elämä on yksi. Painopiste on vaan kovasti vaihdellut, koska näkemys siitä kenelle se hyvä elämä kuuluu ei ole ollut sama. Esimerkiksi Platon ihannevaltiossa kansalaisilla oli hyvä olla, mutta kaikki ihmiset eivät olleet kansalaisia. Käsitys kuitenkin kehittyi ja jossain vaiheessa jopa orjia alettiin pitää ihmisinä, omaisuuden sijasta. Käsitys yhdenvartaisista ihmisarvoista, ihmisoikeuksista, oli kuitenkin vielä kovin häilyvä käsite Marxin aikoihin, vaikkakin jonkin tahon antamia oikeuksia (luonnonlait tai Luojan tahto) oltiinkin sinne politiikkaan mukaan sekoitettu jo hyvän aikaa. Marxin näkemyksen mukaan uskonnot aiheuttivat suurelta osin ne ongelmat onnellisuuden jahtauksessa, koska niistä useimpiin liittyi palkinto ”tuonpuoleisessa” maallisen sijaan.

Keskiajalla tämä käsitys olikin kovassa huudossa, kun papisto julisti vallan kansan yli olevan ihan jees, koska tuonpuoleisessa ne oikeat palkinnot odottivat. Onnellisuutta ei siis tarvinnut etsiä maan päältä ja koska tiedettiin että ne rikkaat joutuvat helvettiin niin se on oikein heille kun elivät hyvän elämän kärsimysten sijaan mitkä kansalle oli annettu osaksi! Pyhien tekstien tulkitseminen onkin aina ollut taitolaji, johon vallanpitäjät ovat erikoistuneet. Kun asiat voidaan tulkita omaksi eduksi ja kansa uskoo siihen tulkitsevaan tahoon (tai itkee ja uskoo), voidaan Marxin näkemystä ongelmasta pitää varsin loogisena. Toisaalta, onko se vika uskonnossa itsessään, niissä pyhissä teksteissä vaiko niissä jotka tulkitsevat asioita? Entä kuinkahan suurelta osin ihmiset ovat silloin keskiajalla olleet kollektivistisia, verrattuna pakotettuun konformismiin jolta se meno enemmänkin näyttää näin etäältä katsottuna?

Sosialismi koettaa siis vastata kysymykseen, jota ei pitkään aikaan saanut edes kysyä koska se olisi johtanut joskus kirjaimellisestikin ristiinnaulitsemiseen. Miten kaikille ihmisille voitaisiin taata ”hyvä elämä”? Kapitalisti vastaisi siihen ”kilpailulla” ja länsimainen neoliberaali ”kilpailemalla vielä enemmän”. Rajattomassa kasvussa asia voidaan nähdä toki niin, että se kilpailu mahdollistaa kaikkien mahdollisuuden kasvaa rajattomasti oman tahtonsa mukaan. Mutta jos joltain on mennyt ohi, emme elä rajattomassa maailmassa. Klaus Schwab kavereineen kertoo jo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan: sinä et omista mitään ja olet onnellisempi kuin koskaan! Klasu kavereineen omistaa kaiken, mutta se on sitä tuskaa ja kärsimystä jonka he ovat valmiita kantamaan muiden puolesta. Haiskahtaa paskapuheelta, jossa on lainattu Marxin ja muiden filosofien näkemyksiä oikeuttamaan valta kaikkien muiden yli? Todellinen utopia, jota Marx yritti jo visioida. Ei vaan tullut työväenluokan utopiaa vaan eliitin, jota hän halveksi.