Nationalismi poliittisena suuntauksena

Palanen historiaa alkuun

Ennen kuin lähdetään määrittelemään nationalismin, tai millä nimellä itse kukin omaa näkemystään kutsuu, merkitystä, tarkastellaan hieman itse koko aatetta mistä se on ”kotoisin”. Aatteet kansoista ei tietenkään ole mikään uusi, koska jo Ateenan demokratian aikoihin eri kansat nähtiin toisistaan poikkeavina. Ateenalaiset näkivät ne muut kansat lähinnä sivistymättöminä barbaareina, siinä kun heidän omat kansalaiset olivat sivistyneitä yhteisön muodostavia ihmisiä. Vasta kuitenkin siinä 1700-luvun lopuilla, valistuksen aikakaudella, alkoi nationalismi saada nostetta ja taakseen kannatusta johtuen osin valistuksen ajan filosofien itsensä tekemästä huomiosta - ihmiskunta on menossa kohti valistusta, mutta ei kaikki samaan tahtiin. Niin maantieteellisistä kuin ihmisten luontaisista syistä eri kansakunnat eivät tule saavuttamaan ideaaliyhteiskuntaa samaan aikaan, vaan se täytyy muodostua omalla tavallaan ja omaa nopeuttaan.

Eli kansoissa siis ON eroa, hah! Kansoja on noussut ja kaatunut aikojen saatossa lukemattomia, joskus omasta syystään ja joskus ulkoa autettuna. Nationalismin argumentti onkin usein, että se on ihmiselle se luonnollinen tapa järjestyä ryhmiksi joista sitten mahdollisesti muodostuu järjestäytynyt yhteiskunta. Sekä luokkayhteiskunta kuin kansallisuuden mukaan muodostuva yhteiskunta nähdään yleensä heikompana mitä enemmän sen sisällä olevat yksilöt poikkeavat siitä ”normaalina” nähdystä asiasta. Luokkayhteiskunta ei siis ole kunnossa jos niin ylä- kuin alaluokka poikkeavat keskiluokasta liikaa. Kuinka suuri poikkeama sallitaan ja kuuluuko niitä luokkia olla edes olemassa ovatkin sitten saman aatteen eri suuntauksien näkemyksiä. Aivan samalla tavalla kuin kuka kuuluu mihinkin kansaan ja kuinka paljon asiaa on yhdellä kansalaisella toisen kansan keskuudessa. Yksilötasolla näissä ihmisiä eri kategorioihin jakavissa näkemyksissä ollaankin sitten aina vaikeuksissa, jos yksilö ei sovi nätisti siihen omaan lokeroonsa.

Kieli on ollut aina yksi vahvasti ihmisiä jakava asia, mutta koska ihminen voi yleensä oppia useamman kielen, ei sitä voida suoraan pitää kansaa muodostavana asiana. Ihonväri tai jokin muu ulkonäköön perustuva jaottelu taas on helppoa, paitsi että ne erot eivät välttämättä ole aina niin selviä. Jenkkien näkemys taas perustuu kansalaisuuteen, jonka lähes kuka tahansa voi anoa valtiolta ja kun kriteerit täyttyvät, oletkin yht'äkkiä vaihtanut kansallisuuttasi. Mutta biologisia kriteerejä kun katsoo, ihminen syntyy osaksi kansaa vanhempiensa sukujuurten mukaan. Jenkkilä onkin siitä poikkeava maa lähes kaikkiin muihin verrattuna, että sielä samaan kansaan kuuluvaksi lasketaan kuka tahansa joka laittoi nimen paperiin, kun taas oikeastaan kaikkialla muualla se määritys kuka mihinkin kuuluu on sekalainen yhdistelmä eri kriteerejä ulkonäöstä kieleen ja vanhempien sukujuuriin useamman polven takaa. Uskonnot ovat myös vahvasti olleet mukana vaikuttamassa kansoihin ja heidän näkemyksiinsä niin itsestään kuin muista, mutta jätetään se seikka nyt taka-alalle.


Nationalisti, patriootti, isänmaallinen vai kansallismielinen?

Alkuun täytyy heti sanoa, etten ole yhteenkään näistä näkemyksistä perehtynyt läheskään siinä määrin, että osaisin luottavaisin mielin julistaa minkään näkemyksen olevan juuri oikein määritettynä. Sen lisäksi sanoista kaksi on lainasanaa jotka saatetaan niiden alkuperäisen kielen merkityksessä käsittää eri tavalla kuin niiden suomennettu versio. Lähteestä riippuen nationalisti ja kansallismielinen joko on tai ei ole sama asia, samoin kuin patriootin ja isänmaallisen suhde toisiinsa. Olisikin aivan liian helppoa, jos edes käännöksistä oltaisiin samaa mieltä ja että ovatko ne edes käännöksiä ja täten keskenään vaihdettavissa, vaiko eri termejä eri asioille. Kohtuu harva itseään millään noista termeistä luokitteleva edes kykenee määrittämään sen oman isminsä, mutta poikkeuksiakin toki on. Löytämällä kaksi samalla tavalla termin määrittelevää onkin jo sitten pienoinen ihme, mutta sama ongelma on toki kaikissa ismeissä, eli siitä epäselvyydestä on turha vain noita syyttää.

Lähdetään kuitenkin siitä olettamasta, että nämä uudissanat ja niiden käännökset ovat hyvin pitkälti samaa tarkoittavia asioita. Patriotismi ja isänmaallisuus, eli patriootti ja isänmaallinen tarkoittavat lähestulkoon samaa asiaa. Marjaliisa Siiran (Vastavalkean artikkelista) mukaan: ”Patriootti rakastaa omaa maataan, kansaansa ja kulttuuriaan, mutta ei pidä omaa maataan muita parempana. Patriootti haluaa vain elää rauhassa omassa maassaan. Hän antaa muiden kansojen pitää oman kulttuurinsa ja kunnioittaa kansojen itsemääräämisoikeutta.” Toisten mukaan patriootti on nimenomaan valtion kannattaja ja kuka tahansa voi muuttua patriootiksi vaihdettuaan kansalaisuutensa. Jos isä muuttaa mukana, ”isän maa” vaihtuu myös siihen uuteen maahan. Jos patriootti rakastaa kansaansa mutta se kansa on vaihdettavissa, rakkaus silloin kohdistuu kansalaisiin, ei kansaan. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, siitä saadaankin jo kunnon riita aikaiseksi. Tämä kansalaisuuden ja kansallisuuden ero onkin merkittävässä osassa tässä koko häsmäkässä, niin itse termin kuin koko aatteen pohjalta.

Nationalismi ja kansallismielisyys, eli nationalisti ja kansallismielinen ovat sitten se toinen pari, jotka myöskin ovat palttiarallaa sama asia. Siira kertoo asiasta näin: ”Nationalisti taas asettaa oman maansa, kansansa ja ”rotunsa” muiden yläpuolelle, pitää niitä muita parempana. Sen vuoksi nationalisti on taipuvainen levittämään omaa erinomaisuuttaan myös maansa rajojen ulkopuolelle. Väkivallan ja voiman käyttäminen vaikutusvaltansa levittämisessä ei ole nationalistille vierasta. Nationalisti pyrkii mahdollisimman laajaan hegemoniaan.” Mutta miten ihmeessä kansallismielinen voisi kuvitella laajentavansa muuta kuin reviiriään, koska vain oma kansa on osa omaa ryhmää? Patriootille kuka tahansa voidaan ottaa osaksi sitä yhteisöä, mutta vain omaan ryhmään kuuluvat sopivat nationalistille. Toki jos se oma kansa laajenee ja tarvitsee lisää elintilaa niin sitten laajeneminen olisi loogista. Joskus mukaan tähän soppaan liitetään etuliite ”etno”, eli saadaan etnonationalisti, joka on hieman outo lisäys kun silloin molemmat osat sanasta tarkoittavat samaa asiaa. Toki painotus juuri etnisyyteen tarvitaan, kun lähdetään puhumaan kulttuurinationalismista jossa kuka tahansa voi olla kansallisuuteen kuuluva kunhan omaksuu sen tavat ja kulttuurin. Ei siis vielä riitä että laittaa nimen paperiin, mikä patriootille on riittävä asia… vissiinkin.


Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen

Mainittakoon vielä ennen kuin jatketaan pohtimista, että en jaa Siiran näkemystä siksi että näkisin asian samoin, vaan että olisi jokin tarttumapinta aiheeseen. Merkillepantavaa itselle asiaa tutkiessa useamman päivän ajan oli esimerkiksi se, että uudissanoja käytettiin enemmän hienostuneemmissa (tai sellaisiksi tekeytyvissä) teksteissä, siinä kun supisuomalaisia termejä tunnuttiin halveksuttavan ja ne liitettiin usein pilkkaaviin liitteisiin kuten ”haittaisänmaallinen”. Itse käytän otsikossa nationalismia, koska se on se termi jota kirjallisuudessa valistuksen ajan aatesuunnan ajoilta käytetään. Voisikin sanoa, että ehkä ne uudissanojen versiot kuuluvat muiden maiden asioista puhumiseen ja ne kotimaiset termit sopivat paremmin kuvaamaan oman maamme näkemyksiä ja tulkintoja siitä ”nationalismista”?

Ettei pakka olisi tässä vaiheessa vielä riittävän selvä, on mukaan heitettävä useampikin asiaa monimutkaistava aatesuunta: globalismi, lokalismi, imperialismi ja statismi. Globalismi, eli globaalin kommunismin kannatus ei pitäisi kuulua millään tavalla mihinkään nationalismiin, mutta imperialismi eli oman vallan laajentaminen kaikkialle taas kuuluu esimerkiksi jenkkien patriotismiin. Lokalismi eli paikallisuuden kannatus on hyvin lähelle valistuksen ajan (esim. Hegelin) näkemystä nationalismista, joka on siis globalismin vastakohta. Statismi vielä siihen päälle, eli valtiovallan kannatus, valtiojohtoisuus, kruunaakin kaikki mitenkään nationalismiin liittyvät asia. Patriotismia pidetään vahvasti statistisena aatteena, siinä kun nationalismi sopisi enemmän demokraattiseen näkemykseen missä kansa on valtion sijaan vallassa.

Melkoinen sillisalaatti, johon tuskin saadaan paljoa lisää selvyyttä monimutkaistamalla asioita. Mutta asiat eivät ole yksinkertaisia ja niiden monimutkaisuuden huomiotta jättäminen ei liioin palvele kuin niitä, jotka haluavat käyttää valtaa muiden ylitse. Ihmisjoukkoja kun on paljon helpompaa johtaa kansaa kiihottavilla puheilla, kuin filosofisilla pohdinnoilla. Nationalismi yrittää vastata siihen ”miten yksilö voisi elää hyvän elämän” sanomalla että yhteisöt ovat se luonnollinen tapa. Miten se yhteisö muodostuu ja miten sitä tulee sitten johtaa on taas asia aivan erikseen. Perhettä pidetään usein luonnollisena yksikkönä, ehkä jopa siitä pykälää suurempaa kyläyhteisöä, mutta ainoa tapa saavuttaa se globalistien ajama utopia on hävittää kaikki yhteydet siihen naapuriin, koska globalisteille kaikki ovat naapureita - osa vaan asuu vähän kauempana. Yhteistä niin globalisteille kuin nationalisteille on kuitenkin usein vahva kollektivismi: heidän tapansa on ainoa oikea, jota kaikkien tulisi noudattaa. Vahvat yhteen puhaltavat yhteisöt ovat historiasta opettaneet se kuinka ne ovat aina pärjänneet paremmin kuin yksilöt. Paitsi silloin kun eivät ole ja kokonaiset kansat/kulttuurit ovat kadonneet olemattomiin.