Demokraattinen vallankumous

Kansa ottaa vallan… kansalta?

Ajatus siitä, että demokraattisessa maassa voisi tapahtua demokraattinen vallankumous on absurdi - kansa ottaa vallan kansalta?! Vallankaappaus jonkin tahon toimesta, vaikkapa armeijan, olisi mahdollinen mutta jos maan armeija on suojelemassa sitä omaa kansaa, miksi ihmeessä he ottaisivat sen vallan pois kansalta? Jos kysyt kadulla vastaantulevalta ihmiseltä miten hän kuvailisi Suomen valtiomuotoa, sanoisin että yleisimmät vastaukset olisivat demokratia, edustuksellinen demokratia tai jokin vastaava, jossa sana ”demokraattinen” oltaisiin ympätty siihen kylkeen kuten ”demokraattinen oikeusvaltio”. Muutama saattaisi osata sanoa, että Suomi on tasavalta jossa valta kuuluu kuitenkin kansalle. Tasavalta löytyy perustuslaista, ihan ensimmäinen rivi vieläpä, mutta se valtiovallan kuuluminen kansalle (joka löytyy toisesta momentista) on käytännön tasolla hyvin kaukana todellisuudesta. Sinänsä se ei ole ihme, koska yksikään tasavalta ei varsinaisesti ole ollut demokraattinen muilta osiltaan, kuin että kansalta on kysytty mielipidettä mitä naamoja siellä parlamentissa on milloinkin ollut nauttimassa kansan rahoilla elämästään. Mutta kun sitä äänestämistä pidetään demokratiana niin minkäs teet…

No kenellä se valta tasavallassa sitten on, jos ei sillä kansalla joka valitsi ne puhuvat päät ja antoi heille kaiken valtansa? Yksinkertaistettuna, kaikki ne tahot joilla on vaikutusvalta niihin puhuviin päihin. Kun tavan kansalainen ottaa yhteyttä kansanedustajaan, sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä sen päättäjän toimintaan. Mutta kun WEF:n Klasu soittaa koko kansan Sannalle niin Sanna kilttinä tyttönä hyppää heti käskettäessä juuri niin monta kertaa kuin sanottiin. Nämä lukemattomat eri verkostot jotka ovat juurtuneet niin yhteiskuntaamme kaikkiin rakenteisiin kuin ylikansallisesti kaikkiin organisaatioihin ja lähes jokaisen maan johtoon ovat ne tahot, jotka ovat vallassa, ei kansa. Kun se rohkea poliitikko uskaltaa painaa eri nappia kun käsky kävi, kansa saattaa hurrata ja pitää kyseistä tahoa rohkeana. Kyllä, hän kehtasi uhmata käskyä ja tehdä omantuntonsa mukaan, mutta käytännössä jälleen mikään ei muuttunut. Miksi? Koska pienet poikkeamat sallitaan ja niihin kannustetaan, koska silloin kansa tuntee olevansa vallassa kun se yksi edustaja edes teki miten olisi itse halunnut.

Toki ne poliitikot ovat vain pieni osa niitä verkostojen valtaa joka sanelee maan suunnan. Kaksoisvaltiossa ne avainpelurit ovat poikkeuksetta osa niitä verkostoja eikä poliisin ja armeijan päällystöstä ei kannata liioin itsenäisiä päätöksentekijöitä etsiä. Oikeuslaitos on tarkassa kontrollissa ja kaikkien virastojen huipulla istuu tiukasti puoluekirjassaan kiinni pitäviä ihmisiä jotka kyllä tietävät mikä on sille omalle aatteelle parasta. Tosin mitään tämmöistä ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan, jos meillä olisi ollut demokraattinen media, joka kykenee oikeasti toimimaan sinä kuuluisana ”vallan vahtikoirana”, eikä sinä valtaapitävien omana vahtikoirana jonka tehtävää se media on toimittanut lähes poikkeuksetta. Ongelma ei suoraan mediasta ole lähtöisin, mutta se on se taho joka on mahdollistanut tämän valedemokratian… ja samalla se on se taho, joka demokratisoituna mahdollistaisi demokraattisen vallankumouksen, eli sen että kansa ottaisi vallan joka sille väitetysti kuuluu. Toki voidaan kysyä että kuuluuko se valta kansalle jos se kansa ei tähänkään saakka ole piitannut siitä ettei se valta heillä ole ollut tähänkään saakka. Mutta pohditaan asiaa nyt sillä olettamalla, että se valta oikeutetusti kuuluu kansalle.


Tuurilla ne isotkin laivat seilaa

Demokratiat ja demokraattiset järjestelmät ovat yleensä todella hitaita liikkeissään siitä yksinkertaisesta syystä, että kansan enemmistö on saatava kannattamaan sitä muutosta. Joidenkin mukaan tämä hitaus ja kömpelyys aiheutti Ateenan tuhon aikoinaan, minkä jälkeen ei tunnetun historian aikana olekaan ollut enää demokratioita ja demokraattisen määritelmä on rukattu niin, että tulos on aina positiivinen kun niin halutaan. Nämä vallanpitäjien demokratiamittarit kun ovat kuin PCR-testit konsanaan. (Sivuhuomautuksena: jos vertaus PCR-testiin meni ohi, on suuri mahdollisuus että valtaosa tekstistä menee myös kovaa ja korkealta yli) Karu totuus kun demokraattisissa järjestelmissä on se, että kaikilta pitää kysyä mielipidettä vaikka asiaa tietämättömän ja tuntemattoman ihmisen kanta asiaan ei ole oikeastaan minkään arvoinen. Päätöksien kun pitäisi olla informoituja eikä vaan perustua siihen mitä joku ylhäältä on suvainnut asiasta kertoa. Tämä ”pandemia” on osoittanut sen hyvinkin kouriintuntuvasti, mitä tapahtuu kun ihmisille kerrotaan mitä halutaan, ei mitä ihmisten tulisi tietää tehdessään päätöksiä esimerkiksi omasta terveydestään.

Mutta vallankumoukset ovat yleensä suhteellisen nopeita ja monasti enemmän tai vähemmän väkivaltaisia. Jos media onnistuttaisiin oikeasti demokratisoimaan, vallankumous tapahtuisi kuin itsestään omaa tahtiaan. Olisi siis täysin mahdollista, että kansa onnistuisi luomaan vallankumouksen ja kaatamaan sen tasavallan, mutta mitä todennäköisimmin onnistuttaisiin vain samassa kuin mihin Islannissa päädyttiin: kaadettiin/vaihdettiin sen hetkinen hallinto ja uhrattiin muutama syntipukki kansan hurraamana. Muutaman vuoden kuluttua ne verkostot kuitenkin matelevat takaisin valtaan ja niitä pieniä tehtyjä muutoksia lukuun ottamatta se koneisto jatkaa omaa rataansa. Paitsi tietysti jos se media säilyisi demokraattisena, mitä ei Islannin tapauksessa koskaan tapahtunut. Saattaa kuulostaa jo lähestulkoon jankkaamiselta tämä median painotus, mutta kun edelleenkin päätöksenteon perustuminen olemassa olevaan tietoon on se kansakunnan suunnan määrittelevä asia. Kun kansa ei tiedä tai edes tiedä ettei se tiedä, miten se muka voisi tehdä päätöksiä omaksi edukseen?

Ongelmana siinä vallankumouksessa on myös se, että sen onnistumiseen tarvitaan kansan vahva tuki. Kansankiihotus on itsessään vielä suhteellisen helppoa, mutta haluaako se pelolla jo tähänkin saakka hallittu kansa oikeasti lähteä riskeeraamaan omaa asemaansa yhteiskunnassa? Jokainen käskyjä tähänkin saakka noudattanut ja koneistosta hyötynyt on potentiaalinen kapula sen vallankumouksen rattaissa ja vaikka ihminen saisikin kaiken sen tarvittavan tiedon järjestelmän ongelmista, eihän se juuri se oma panos ole ongelmaa aiheuttanut joten miksi juuri minun täytyisi luopua siitä turvallisesta rattaan asemasta koneistossa, häh?! Toki myös sen koneiston lähes rajattomat resurssit ovat osoittaneet, kuinka vain heidän tukemat vallankumoukset voivat onnistua, mutta edelleenkin jos se media saadaan kääntymään, ainoa keino estää se tiedon leviäminen olisikin sitten palkka-armeijan käyttö, mikä saattaisi saada sen kansankin kunnolla hereille.


Mutta mitäs sitten seuraavaksi?

Jatketaan kuitenkin kuvittelua, eli nyt oltaisiin jo siinä tilassa että media olisi demokraattinen ja tasavalta tungettu sinne mihin aurinko ei paista… mutta mitäs sitten seuraavaksi? Tässä kohden se vallankumous kun sitten tyssääkin pahemman kerran, nimittäin suuri osa muutosta ajavista ja janoavista ei ole tainnut pohtia sitä ”mutta mitä sitten” skenaariota. Toki se tilanne, missä meillä olisi edes demokraattinen media on vielä vain kaukainen haave, mutta jos se korjaus tähän nykyiseen on vain ”oikein äänestäminen” niin kaikki se työ ja tuska saattaa valua hukkaan hyvinkin nopeasti. Jos järjestelmää itseään ei rakenneta uudelleen, sama valedemokratia tulee toistumaan koska ne vallan verkostot kykenevät uudelleenrakentamaan mediansa ja ottamaan jälleen ne hallintaansa. Siitä syystä nämä tämän hetkiset päättäjät ajavatkin sitä suurta nollausta, vihreää siirtymää tai millä ne nyt sitä kutsuvatkaan eteenpäin, koska siinä mallissa ei ole ripaustakaan demokraattista mediaa olemassa - ei kannata riskeerata sitä hiuksenhienoa mahdollisuutta, että kansa ottaisi vallan…

Keltaliivien ajama RIC yhdistettynä kansanvaltaiseen mediaan voisi olla yksi vaihtoehto. Informoitu kansa ja haukan katseella varustetut vallan vahtikoirat pitäisivät sen edustuksellisen demokratian rehellisenä koska kansalla olisi koska tahansa mahdollisuus kitkeä ne kansan muroihin kusevat tahot pois. Meillä olisi siis edelleen kansan edustajia, mutta heistä jokainen olisi suoraan tilivelvollinen ei vain omille äänestäjilleen, vaan koko kansalle. Jokainen päätös tulisi siis tapahtua deliberatiivisen demokratian keinoin, mikä samalla pakottaisi sen keskitetyn vallan supistumisen vain murto-osaan nykyisestä. Miksi? Koska jouduttaisiin toteamaan, että ainoa tapa saada kaikille kelpaava päätös on antaa kansan päättää itse itsestään lähes kaikista asioista. Valtaa muiden yli olisi siis hyvin vähän ja ehkäpä joku päivä ei juuri lainkaan. Mutta siitä ollaan vielä kaukana, minkä lisäksi valtaosa ihmisistä ei edes haluaisi yksilönvapautta tuolla tasolla. Kollektivistit ja konformistit kun saavat turvaa suuresta joukosta samoin ajattelevia...

Mihin kukin sitten haluaa asettaa sen tasapainon yksilönvapauden ja joukon voiman välillä vaihteleekin suuresti. Suurinta osaa ihmisistä ei tunnu edes haittaavan se, että heillä itsellään ei ole lainkaan valtaa (ei edes omasta itsestään) kunhan ne vallanpitäjät kertovat uskottavan kuuloisia satuja ”yhteisestä hyvästä ja sinun turvallisuuden vuoksi” tehtävistä päätöksistä. Kaikki sitä yhteistä hyvää uhmaavat ovatkin pahoja syntisiä jotka tulee median pyhällä vihalla lynkata. Vielä kun vapaa keskustelu kielletään ja estetään, laivan suunta on kiinteästi kohti totalitaarista järjestelmää ja kun omaisuutta pakataan kiihtyvällä tahdilla harvojen käsiin, voidaan puhua myös fasistisesta mallista. Demokraattinen vallankumous on kuitenkin mahdollinen ja nähdäkseni ainoa tie siihen on demokratisoitu media, joka taas on ihan meistä jokaisesta kiinni. Toki voin olla myös täysin väärässä ja analyysini ihan päin helvettiä, mutta kun asiaa ei julkisesti edes yritetä puida vaan kaikki yhtään valtavirrasta poikkeava medialynkataan välittömästi, sen luulisi todistavan ainakin väitteet median epädemokraattisuudesta todeksi. Sanan- ja mielipiteenvapaus olivat niitä ihmisoikeuksia ja silleen… ja miksikäs sitä kutsuttiinkaan niitä, jotka loukkaavat ja halveksuvat niitä ihmisoikeuksia, muistaako joku?