Propaganda yhteiskunnan perustana

Mitä tapahtuu kun yhteiskunta rakennetaan propagandan varaan?

Ajatus ei sinällään ole mikään uusi että valtarakenne oikeutetaan propagandalla - en pidä kovinkaan todennäköisenä faaraoiden olleen jumalia, saatikka yksikään näistä suurista johtajista heidän jälkeensä joita on palvottu yliolentona. Samankaltaisia sankarimyyttejä pidetään vielä tänäkin päivänä oikeutuksena ties mille toiminnalle, mutta suuri osa näistä "suurista johtajista" on osoittautunut olevan jotain aivan muuta. Esimerkiksi länsimaista "me olemme hyviksiä" lippua ollaan ilomielin heiluttamassa kun levitetään rauhan pommeilla demokratiaa. Olemme muka oikeutettuja sekaantumaan muiden asioihin? Toki, kun se kansalle niin myydään propagandalla.

Siinä kun idässä useammin luodaan sankareita, on länsi kunnostautunut useasti yhteisen vihollisen luomiseen - satu peikosta yhdistää kaikki yhteistä vihollista vastaan. Toki näitä kahta sankari/peikko sekoitetaan aina halutulla tavalla sen mukaan mikä se oma kanta asiaan sattuukaan olemaan ja mitä toimia halutaan kansan tekevän. Sotaan valmistautuessa on esimerkiksi viholliskuva oltava iskussa, muuten kansa saattaa kääntyä omiaan vastaan, kuten Vietnamin sodassa kävi. Valtaapitävät ovatkin oppineeet runsaasti omista ja muiden virheistä miten tarina tulisi kertoa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Joukkopsykologia onkin niitä harvoja aloja, joille on aina kysyntää ja tahto uudistua ja parantaa keinoja.

Kun niin puolesta että vastaan olevat puhuvat samoin termein ja vertauskuvin, voidaan olla lähes varmoja että kyseessä on puhdasta propagandaa. Jokainen toki ottaa siitä virallisesta tarinasta vain sen juuri sillä hetkellä tarvitsemansa osan ja unohtaa kaikki muut, mutta yhtä kaikki pönkittää sitä samaa propagandaa joka kerta kun sitä käyttää. Onko lopputuloksena se, että koko julkinen keskustelu on lopulta vain sen saman propagandan uudelleenkierrätystä? Mitään uutta ei tuoda enää pöytään vaan kaikki keskusteltavat asiat ovat vain saman tarinan osia? Tältä keskustelu vaikuttaa ainakin lännessä, missä sama tarina on ollut pohjana jo vuosikymmeniä. Mistä tarinasta nyt oikein puhun, voi moni ihmetellä, puhutaanhan läntisessä maailmassa julkisuudessa niin monesta eri asiasta? Toki, mutta ennemmin tai vielä ennemmin mukaan tulee se sama vanha satu peikosta.


Lännen peikkosatu

Godwinin laki saattaa osalle olla uusi tuttavuus mutta niille jotka tietävät sen, kykenevät peikkosadun tunnistamaan välittömästi. Mike Godwin 1990 julki tuoma ja 2012 Oxfordin sanakirjaankin asti päätynyt "Godwin's law" on lyhykäisyydessään: mitä pidempään on keskustelu netissä jatkunut mistä tahansa asiasta, sitä todennäköisemmin joku mainitsee natsit tai Hitlerin. Sama pätee nykyään mihin tahansa keskusteluun, mistä tahansa aiheesta, tosin mukaan on saatu saman aiheen kevytversiota kuten "äärioikeisto", "rasismi" ja "fasismi". Täysin riippumatta siitä minkä "puolen" edustaja on kyseessä, palataan tähän samaan tarinaan joltain pieneltä osalta joko suoraan tai negaation kautta. "Tuo on fasismia" tai "mutta emmehän me sentään rasisteja ole". Lähes poikkeuksetta, tai paremminkin... natsikortin puute kertoo vain siitä, ettei keskustelu ole vielä ehtinyt edetä siihen pisteeseen.

No mutta mitä sitten? Hyvä tarina täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, sankareita ja tietysti se täydellinen pahuuden huipentuma, jota voidaan käyttää vertauksena niin monessa eri asiassa. Tietyt roolit ovat jo valmiiksi jaettuna ja jokainen "hyvä ihminen" osaa välittömästi löytää nykypäivänä mikä on natsia, mutta myös jokainen "paha ihminen" osaa välittömästi osoittaa kuinka ne hyvien ihmisten teot ovat myös natsia. Tarina on niin laaja, että jokaiseen keskusteluun sieltä voidaan lohkaista osa ja näin osoittaa kuinka sekin asia on natsia. Hyvä kapitalismi sentään voitti pahan sosialismin, sen tietää jokainen! Eli siis vasemmisto on natsia ja oikeisto on natsia, kunhan vaan valitaan juuri oikea osa tarinasta. Siis natseja, natseja kaikkialla!

Mikä tekee tästä propagandatarinasta täydellisen, on sen mahdottomuus olla johtamatta mihinkään muuhun kuin riitelyyn ja loukkauksiin. Olet aina väärässä, olit asiasta mitä mieltä tahansa ja pönkität tarinaa joka ikinen kerta kun nostat asian esiin - kuten jo tämäkin teksti antaa aivan liikaa huomiota asialle. Mitä tapahtui tai ei tapahtunut silloin ennen, on täysin merkityksetöntä tässä tarinassa. Vain tarinalla on merkitys, mutta sen osoittaminen on tietenkin sydämetöntä ja natsia. Siitä ei siis saisi puhua lainkaan, mikä on sensuuria mitä natsit tekivät. Teit tahi sanoit siis mitä tahansa, se on aina jonkun mielestä natsia, mikä on tietenkin myös natsia. Ollaan siis hävitty tää peli...


Järki käteen?

Niin kauan kuin yhteiskunnalliseen keskusteluun nostetaan kerta toisensa jälkeen mikä tahansa leimakirves, ei keskustelu tule koskaan ratkaisemaan yhtään ongelmaa. Tätä eivät poliitikot tietenkään suostu myöntämään, koska tämä koko järjestelmä valedemokrationeen perustuu juuri tähän samaan tarinaan ja kuinka meidän velvollisuutemme on estää nönnönnöö koska emmehän me ole... Loistava kusetus, aivan täydellinen?

Jopa rangaistuksen uhalla tämä aihe on kuitenkin kielletty monessa paikassa. Tutkia ei saa, kritisoida ei saa, ainoastaan virallista tarinaa saa käyttää juuri haluamallaan tavalla osoittaakseen sen vastapuolen olevan peikko ja oma puoli se oikeamielinen sankari. Ja muutosta ei tähän ole näkyvissä...

"Turhauttavaa ja raivostuttavaa" sopii kuvaamaan tätä koko sirkusta. Päivästä toiseen samat leimakirveet heiluvat ja virallista tarinaa teurastetaan omiin tarkoitusperiin soveltuvaksi. Kaikki luulevat tietävänsä totuuden tapahtuneista, koska ovat joko katsoneet muutaman Hollywood leffan tai viettäneet vuosikausia todisteita kaivellen. Pohjatiedot siis vaihtelevat suuresti, mutta yksi asia ei muutu - virallinen tarina ohjaa keskustelujamme, mielipiteitämme ja asenteitamme nyt ja jatkossakin, koska emme ole valmiita luopumaan tästä täydellisestä sadusta isosta pahasta peikosta, jonka oikeamieliset sankarit kukistivat. Onko se peikko edes tarinan pelottavin osa? Ei... vaan se peikon luonut kertoja.