Kyllä se nyt tällä kertaa…

Vielä kerran pojat!

Aina kun vaalisirkus alkaa lähestyä, alkavat ne samat satuilut kaikua joka mediasta: ”Äänestä meitä niin …” Ja kun tällä kertaa kaikki äänestävät oikein, maailma on taas parempi paikka. Ne seuraavat vaalit ovat aina maailmankaikkeuden tärkeimmät, koska viimekkin kerralla äänestettiin väärin ja katso nyt kuinka asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan joka ikinen kierros. Ne samat ”äänestämättömät pilaa demokratian” ja muut vastaavat vanhat argumentit kuullaan kerta toisensa jälkeen eikä vieläkään onnistuta uskottelemaan kansalle kuinka se maailma pelastuu kunhan korjaatte ne edelliset väärinäänestyksenne tällä kertaa tekemällä sen oikein. Jos yhtään vaivautuu sitä mennyttä aikaa katsomaan, voi havaita semmoisen pienen ikävän seikan: autoritäärien aikakaudella kansa ei ole vielä kertaakaan onnistunut äänestämään niin, että oltaisiin saatu merkittävä muutos ”parempaan”. Toisaalta, kenen ”parempaa” sitä nyt sitten ollaan hakemassa?

Maailmaa on kyllä muutettu aikaisemminkin kansan tahdon mukaisesti, mutta kokonaisvaltaisia muutoksia ei juurikaan ole tapahtunut vaan sama vääjäämätön suunta vallan ja vaurauden pakkautumiseen on jatkunut jo pitkän aikaa. Jos yhtään uskoo Alex Carey:n kirjaa ”Taking the Risk Out of Democracy - Corporate Propaganda versus Freedom and Liberty”, niin suurempia muutoksia järjestelmään tapahtui vasta Bernayssin aikakaudella ja hieman sitä ennen. Kyllä, sitä ennenkin kansoja ohjattiin propagandalla, mutta yritysmaailma otti niskalenkin niin kansasta kuin hallinnosta puhtaasti resurssiensa voimalla - yksikään kansakunta ei kyennyt likikään samanlaiseen vyörytykseen kuin se ”iso raha”. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen propagandasota, Vietnamin sota oli ensimmäinen (hävitty) mielipidesota, Irakin sota oli ensimmäinen televisioitu sota ja Ukrainan sota oli ensimmäinen sota jossa kansalla oli itselläkin kamerat mukanaan, mikä taas aiheutti suurta päänvaivaa koko koneistolle. Ja kaikkia näitä sotia yhdisti yksi ja sama asia - muutamat hyötyivät lukemattomien muiden ihmisten hengen kustannuksella.

Ja nyt sitten ollaan ihan pokkana väittämässä, että tämän ison rahan luoman pelin säännöillä tahot, jotka leikkivät taskurahoilla, omaavat mahdollisuuden muuttaa se koko peli? Teoriassahan se on mahdollista, etenkin jos omaisi vastaavat resurssit kuin se iso raha… heetkonen, kansallahan ON jo ne resurssit ja kaikki keinot siihen ison rahan vallan kumoamiseen. Mitä sillä kansalla ei taas ole, on tahdon lisäksi ne helposti käyttöön otettavat resurssit ja organisointi tehdä asialle jotain, jotka taas sieltä virallisen tarinan suunnasta löytyy. Nämä pikkuviat olisivat vielä sumplittavissa, mutta siinä kohden kun joku kertoo että ne viat korjataan vaihtamalla vaan sinne johtoon oikeat ihmiset, osoitetaan siinä joko järjestelmän ja sen historian tietämättömyys, ymmärtämättömyys tai puhdas halu vaan päästä itse kalifiksi kalifin paikalle. Vallanhimo ei tietenkään sulje pois tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä, eikä se koko kolmikko samojen korvien välissä ole liioin harvinaisuus. Muutama jantteri varmasti tahtoo valtaan, mutta kansaa se valta ei kiinnosta, minkä vuoksi kansan tuen saaminen valtaanpääsyyn on aivan oma ongelmansa.


Keinot muutokseen

Tyrannien kaatoon ei tarvita muuta kun lopettaa se mukana leikkiminen, mutta kun on vuosikausia kerrottu miten asiat ovat ja kuinka niistä pitää ajatella sekä tuntea niin se ”demokraattisesti valittu tyrannia” on melkoisen vahva rakennelma. Asian vieläkin ongelmallisemmaksi tekee se, että kansa luulee että meillä on puolueilla muka jotain eroa eikä tämä meidän sirkuksemme ole vain yksipuoluejärjestelmä. Vasta kun se tyrannia puraisee omaan persaukseen, siihen saattaa havahtua, minkä vuoksi tyrannien on ollut tapana nostaa uhrautuminen suurimmaksi hyveeksi. Siis aivan samoin kuin sadistien, narsistien, sosiopaattien ja psykopaattienkin mielestä… Ja kun asia vielä onnistutaan myymään sopivalla tarinalla, eli kuinka se suoraan vahingoittaa vihollista se oma kärsimys niin suurin osa ”hyvistä ihmisistä” ottaa sen kuivana kakkoseen ja pyytää lisää. Masokistiset taipumukset auttavat ihmistä jaksamaan ja kunhan vaan luvataan turvallisuutta kaikesta kärsimyksestä huolimatta niin kauppa käy.

Toistaiseksi tämä kaikki on kuitenkin ollut vain vanhan kertausta, eikä mitään käytännön keinoja olla edes annettu. Siinä muutoksen tiellä on kuitenkin vielä muutama pikkuseikka, jotka olemassaolollaan varmistavat nykyisen järjestelmän säilyvyyden. Mediasta ei taida tarvita sen enempää edes mainita, eikä oikeusjärjestelmääkään voida tuosta vain vaihtaa, mutta ne kumpainenkin ovat esteitä jotka pystytään tarvittaessa ja haluttaessa kiertämään varsin pitkälti. Se todellinen haaste on saada ihmiset lopettamaan sen pelastajan etsimistä yhdestäkään ryhmästä, joka aikoo ”muuttaa järjestelmän sisältäpäin” ENNEN kuin muutokseen tarvittava massaliike on lähtenyt rullaamaan. Kyllä, tässä kohden kauhotaan herneitä nekkuun jo kaksin käsin, jos siis kuvitellaan että joku järjestelmään uskova näitä tekstejä muka jaksaisi otsikkoa pidemmälle lukea. Kukaan ei halua muuttaa järjestelmää, johon itse haluaa päästä valtaan muiden yli. Halutaan kyllä vaihtaa ihmiset ja laki sieltä, toinen täältä, mutta yksikään ei aja muutosta itse järjestelmään.

Peruskirja 77:ää voidaan pitää aikamme yhtenä merkityksellisimmistä kansanliikkeistä, jonka leiristä nousi useita johtajia maansa johtoon. Muuttivatko he järjestelmää? Pieniltä osin, kyllä, sen vallankumouksen lisäksi, mutta pääosin se järjestelmä vain puhdistettiin ja polkaistiin käyntiin samalla vanhalla mallilla - kaikki toimii kohtuudella niin kauan, kuin koneiston sisällä on ainoastaan omaa kansaa kunnioittavat ihmiset hommissa. Mistä herääkin kysymys: olemmeko tuomitut loputtomaan kierteeseen johtajien vääjäämättömään syöksykierteeseen? Ainiin, se muutos, kuinka siihen päästiin? Osoittamalla niin merkittäviä ja jokaista yksilöä koskettavia asioita, että jokainen kansalainen kykeni niihin samaistumaan. Kun vallanpitäjät osoittivat vain nauravansa tälle hädälle, polkaistiin isompaa silmään ja nostettiin ne kansan tunteet entistä korkeammalle tasolle. Suomessa voitaisiin esimerkiksi leipäjonot kääntää eduskuntatalon portaille, jolloin se kansan hätä olisi suoraan naamalla. Tällöin asiaan jouduttaisiin reagoimaan, tai se toimisi askeleena seuraavalle kierrokselle kaataa se valta.


Paitsi että se sama kierros toistuu uudelleen…

Jos siis oletetaan, että nämä sodanlietsojat eivät onnistu ajamaan maatamme taistelutantereeksi, meillä on ensi keväänä tulossa taas suuri nollaus. Siis vaalit, jossa kaikki tietävät äänestävänsä oikein ja kaikki tulevat pettymään kun eivät saaneet mitä tilasivat. Se propagandakoneisto, jonka pillin mukaan on tähänkin saakka tanssittu, keksii taas liudan uusia satuja. Sen jälkeen muodostetaan uusi hallitus (oma veikkaus: perskeko, tosin kepu saatetaan korvata vihreillä tjs. ja RKP on aina mukana) ja neljän vuoden päästä taas ihmetellään miksi mikään ei muuttunut taaskaan. Pienpuolueita tulee ja menee, osa saattaa säilyä useammankin kauden mutta syyllinen heidän huonoon menestykseensä löytyy aina ulkoa, ei koskaan omasta toiminnasta. Tullaan kuulemaan suuria puheita, kovia lupauksia, mutta mitään isompaa ei päättäjien tekemänä tapahdu jota ei jossain EU:n pöydissä ole kirjoitettu valmiiksi.

Kovin pessimistinen näkemys? Realistinen, sanoisin, osa sitä samaa jatkumoa mitä tämä ”länsimainen demokratia” on tarjonnut. Kansalla olisi kyllä kaikki ainekset kaataa tämä järjestelmä, mutta kovin vähän halua käydä itse koneiston kimppuun - ainoastaan pyrkimyksiä korvata hetkellisesti johto ”paremmilla” vaihtoehdoilla. Ja juuri tässä se ongelman ydin piilee. Joukko, jonka mielestä järjestelmä on mätä on kyllä melkoisen suuri, mutta valtaosa korjaisi sen vaihtamalla vain puhuvat päät ”oikein ajatteleviin”. Siis juuri kuten joka ikinen valtapuolueen jäsen asian näkee. Kunhan se heidän puolueensa voittaa niin maailma pelastuu. Järjestelmää vastustavat voisivat siis helposti yhdistää voimansa, jos jättäisivät sen ”mitä seuraavaksi” vasta siihen, kun se koneisto on saatu harjattua vanhasta sonnasta pois - eli kuinka Peruskirja 77:n aikana tehtiin. Mutta ei, nämä pölvästit käyttävät energiansa lillukanvarsista riitelyyn keskenään.

Tästä syystä itse olenkin kääntynyt ajatukseen, että jokaisen tulisi keskittyä pääosin siihen omaan ja lähipiirin elämään ja vapauksiin, joita meillä vielä on… samalla pitäen kuitenkin korvan kiinni maassa, kuunnellen miten maailma makaa. Jos ja kun se tyrannia nousee riittävän korkealle tasolle, eli Kiinan malliin, se kollektiivinen viha järjestelmää vastaan kyllä pulpahtaa esiin. Siihen voi toki mennä vuosia ja olot pahentua vielä melkoisesti, mutta ainoa keino saada ”kansa hereille” olisi pyöräyttää se vastustavan puolen propagandakoneisto samalle asetukselle kuin valtamediassa. Se olisi itse asiassa varsin helppoa esimerkiksi mediaviruksien avulla ja kaikki siihen tarvittava meillä jo onkin, aina resursseja myöden. Ja ei, en edes meinaa selittää asiaa uudelleen, koska ne jotka haluavat tässä kohden oikaista, eivät ole edes auttavasti sillä ymmärryksen tasolla että heille olisi suotavaa antaa edes lusikallista valtaa. Taidankin nyt palata takaisin alkuperäiseen mielenkiintoni kohteeseen, eli psykologiaan ja propagandaan, sen sijaan että sekaannun tämän enempää ainakaan toistaiseksi politiikkaan. Popparit siis esiin, tulee mielenkiintoinen loppuvuosi ja ensi kevät - pellet vaihtuvat, sirkus jää.

Rauhaa ja vapautta tulevaan toivottaen,
Jukka
Palataan ensi vuonna taas asiaan…