Asioiden summa
Kun muistetaan, että raha, sosiaalinen paine ja aivopesu ovat ne kolme suurinta syytä valehteluun, voidaan miettiä hieman tarkemmin mikä näitä meidän päättäjiä oikein ajaa tekemään vuodesta toiseen niin huonoja päätöksiä. Valta korruptoi, niin sanotaan, mutta ehkä ennemmin valtaan hakeutuu tietyn tyyppisiä ihmisiä. Edustuksellinen demokratia antaa loistavat eväät kansan tuhoa janoaville oman edun tavoittelijoille. Toki pitää muistaa, ettei ihan kaikki poliitikot kuulu tähän joukkoon...
On se sitten ismi tai vaan puhdas tietämättömyys, osa huonoista päätöksistä voidaan laittaa aivopesun piikkiin. Jos jotain ei ole oppinut tahi sen on oppinut päin honkia, ei ole ihme että hyvää päätöstä ei saada aikaiseksi vaikka aseella uhaten. Kaikki ei kaikkea toki voi tietää, mutta silloin pitäisi myöntää ettei tiedä ja pitää se oma turpa kiinni. Toinen vaihtoehto olisi ottaa asioista selvää tai kysyä kaverilta, mutta tietämättömyys on pohjimmiltaan aina oma valinta. Tietämättömyyden lisäksi voi mukana myös olla yksinkertaisesti älynlahjojen rajallisuus. Jossain se raja jokaisella tulee vastaan minkä jälkeen asia vain ei mene jakeluun vaikka kuinka sitä opiskelisi.
Rahalla taas voidaan kääntää lähes kenen tahansa kanta. Lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat ne tavat millä se mieli muuttuu jos niin tosissaan halutaan. Lämmin voileipä ja kylmä kalja on lahjontaa, kylmä leipä ja lämmin kalja vain tavallista bisnestä? Kuinka paljon sitä kättä kenelläkin pitää vääntää ja paljonko seteleitä pitää olla pinossa vaihtelee suuresti. Mutta raja tulee lähes jokaisella jossain vaiheessa vastaan. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla - montako luurankoa on kaappiin kertynyt matkalla huipulle? Onneksi Suomessa ei ole korruptiota, muuten siitä voitaisiin rangaista.
Mutta toisaalta, mitä sitten?
Jos yksittäisen poliitikon kohdalla saataisiinkin selville edes osa niistä huonoon päätökseen johtaneista syistä, seuraakin kysymys: mitä sitten? Onko sillä loppujenperin väliä johtuiko se surkea päätös lahjonnasta, tyhmyydestä vai oman ismin hulluudesta? Jo pelkästään asian syiden selvittämiseksi saatetaan vaatia valtava määrä etsivän työtä. Vielä kun kukaan ei pääse sinne toisen korvien väliin katsomaan, on ulkoisten ärsykkeiden kartoittaminen vasta puoli totuutta, jos sitäkään. Toki JOS syyt pystytään tunnistamaan, voi asialle koettaa tehdä jotain puuttumalla siihen suoraan.
Raha tuppaa jättämään jälkiä siirtyessään paikasta toiseen. Oikea journalisti voisi kaivella poliitikkojen kytköksiä ja julkaista niitä valtamediassa, mutta niitä oikeita journalisteja ei taida juurikaan enää valtamedian palkkalistoilla näkyä. Jos riski jäädä kiinni lahjuksista olisi oikeasti olemassa, voitaisiin kaikista amatöörimäisimmät tapaukset karsia kohtuullisen tehokkaasti. Isoissa piireissä kiinnijäämisen riski on jo valmiiksi olematon, joten suuren luokan suhmurointiin ei uskalleta yleensä edes puuttua. Huippuvirka EU:ssa on kohtuullinen korvaus koko Suomen yksityistämisestä ja myynnistä?
Aatteen paloa tai virallisen totuuden virheellisyyttä ei liioin tuosta vaan voi korjata. Järjen köyhyyttä ei liioin ulkopuolelta voida korjata. Nämä asiat voidaan toki huomata, tunnistaa ja eritellä, mutta niihin vaikuttaminen on lähes mahdotonta jos kyseessä oleva henkilö ei siihen itse ole halukas saatikka kykenevä. Jos poliitikko on siis omassa aatemaailmassaan absoluuttisen totuuden erehtymätön messias, on turha edes kuvitella moista kelkkaa ulkopuolelta käännettävän. Järjen käyttö kun on vaan sallittua, ei pakollista...
Korjausliike
Jos poliitikon kantaa ei voi muuttaa eikä lahjontaankaan rahkeet riitä, millä ihmeellä sitten voitaisiin estää tämä vääjäämätön jäävuorta kohti täydellä höyryllä seilaaminen? Kuntavaaleissa nähtiin jälleen kerran kuinka äänestämällä asioihin voidaankin helposti vaikuttaa - täydellisellä mielikuvamarkkinoinnilla saavutettiin juuri tarkoituksenmukainen tulos. Illuusio demokratiasta elää vahvana ja voi hyvin - lähes kaikki muut kuin jokainen itse äänesti väärin. Massamanipulointi otti jälleen erävoiton ja yhden virallisen totuuden malli jatkaa voittokulkuaan.
Helppoa ratkaisua ei tähän ongelmaan ole ainakaan vielä keksitty. Tietoa jakamalla, järjestelmän viat paljastamalla ja pysähtymällä aina välillä miettimään, nakertuu hitaasti mikä tahansa kieroutunut järjestelmä. Ehditäänkö asiat korjata ennen romahdusta onkin suuri kysymys, mihin vain aika antaa vastauksen. Imperiumit kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, mutta vievät kaatuessaan yleensä mukanaan monta ihmishenkeä.
Onko Suomi sitten jo menetetty ja odottaa vääjäämätöntä tuhoutumistaan? Joudutaanko koko järjestelmä kaatamaan ennen kuin uusi ja parempi maa nousee vanhan tuhkista? Vai onko vielä mahdollista vaihtaa suuntaa nykypoliitikoista huolimatta, korjata rikki menneet ja parantaa haavat? Miettimällä mikä noita päättäjiä oikein vaivaa ei ongelmaa kuitenkaan ratkaista. On löydettävä hyviä ratkaisuja, hyviä vaihtoehtoja ja hyviä ihmisiä hoitamaan asiat kuntoon... eikä toistaa samaa, vähiten huonon valintaa, vuodesta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti