Demokratuuri

Toimii juuri kuten tarkoitettu

Onko järjestelmä rikki? - näin pohdittiin jokunen aika sitten mutta viimeistään tavattuani opuksen "The End of Democracy" - Christophe Buffin de Chosal, voin väittää melkoisella varmuudella että järjestelmä ei ole rikki: se toimii juuri kuten sen pitääkin ja ajan saatossa vaan parantanut juoksuaan. Jos järjestelmää tarkastellaan pelkästään pintapuolisesti, voidaan todeta että nykyinen demokratiamme on parhaimmillaan pelkkä suosiokilpailu, missä puolueet ja yksittäiset poliitikot kisaavat kansan suosiosta median säestyksellä. Ja kuten mikä tahansa hyvä peliohjelma, voi kansa voittaa typeriä palkintoja pelaamalla typerää peliä. Ai mitä peliä? Noh, kansalaisella on demokratiassa valtaa ja itsehallintaa sen verran, että voi laittaa äänestyslipukkeeseen numeron ja pudottaa sen sinne laatikkoon - luopuen näin siitä pienestä määrästä valtaa jonka alunperin omasikin. Eli pelin henki on "luovuta valtasi" ja voitat ihan joka kerta: et enää omaa lainkaan valtaa!

Venäläinen filosofi Vasily Rozanov (d. 1919): “Democracy is the system by which an organized minority governs an unorganized majority.” kuvasi demokratiaa järjestelmäksi, missä järjestäytynyt vähemmistö hallitsee järjestäytymätöntä enemmistöä. Ja juuri näinhän tämä peli toimii. Oikeat vallanpitäjät jakavat kansan sopiviin lohkoihin ja näille lohkoille (jotka usein muuttuvat lahkoiksi) sitten järjestetään ne suosiokilpailut (vaalit) sopivin väliajoin. Mitään muuta valtaa ei kansalla ole tässä "demokratiassa" koskaan ollutkaan, mutta alkuaikojen manipulointivälineet olivat sen verran heikossa kunnossa että äänestyksessäkin piti rajata kuka saa sen valtansa toiselle antaa. Nykypäivän puolueet yhdistettynä mediaan luovatkin hienon sirkusesityksen jonka kansa saa sitten omasta selkänahastaan maksaa verojen muodossa.

Otsikon "demokratuuri" on taas yhdistelmä demokratiasta ja diktatuurista, mikä on toki kuvaavampi termi kuin pelkkä demokratia eli kansanvalta. Yhden johtajan tai pienen eliitin valtaan perustuva valtiomuoto on wikipedian selityksen mukaan diktatuuri. Demokratuuri, tai kuten itse olen sitä kutsunut "länsimainen demokratia" on siis varakkaiden vallanpitäjien parannettu malli monarkiasta ja vastaavista järjestelmistä, missä se yksi johtaja saattoi vielä oikeasti olla oman kansansa etua ajamassa. Näillä oikeilla vallanpitäjillä ei moisia ajatelmia ole - he ajattelevat vain omaa etuaan aivan kaikessa, mikä taas on heidän mukaansa ihan luonnollista ja täten oikeutettua koska emmehän me nyt luonnonlakeja voi muuttaa?


Harhaluulo ja harhautus

Demokratuurin/länsimaisen demokratian perustana onkin kaksi vahvasti toisiinsa liittyvää asiaa: harhaluulot ja harhautukset. Ihmisille on syötetty harhaluuloja suuresta yhteisestä hyvästä, oikeutuksesta valtaan koska kansa niin tahtoo. Vaikka kaikki havainnot kertovat muuta, uskoo se kansa silti siihen järjestelmään joka on luotu vain ja ainoastaan heidän hallitsemiseen, ei heidän etuaan ajamaan. Kun varakas ja koulutettu älymystö lähti valaistuneena rakentamaan järjestelmää, he tiesivät ettei kansalta voida koskaan kysyä mielipidettä - hehän voisivat ajaa omaa etuaan ymmärtämättä että heidän etunsa oli tietenkin sen omistavan luokan harvojen etu. Ai miksikö? Koska eihän tyhmä ja sivistymätön kansa tiedä mikä on sen omaksi parhaaksi - heitä täytyy hallita ja kertoa mikä on heidän omaksi parhaaksi.

Ja kun se varakas älymystö sai päättää mitä kansalle kerrotaan, he kertoivat että kansalla on valta ja siksi se valta täytyykin ottaa pois niiltä vääriltä hallitsijoilta ja antaa se oikeille hallitsijoille, jotka älymystö tietenkin päätti. Missään vaiheessa sillä kansalla ei ollut valtaa, mutta ne uudet vallanpitäjät tarvitsivat oikeutuksen uudelle järjestelmälleen ja mikä hiveleekään ihmisen egoa enemmän kuin kertoa, että "sinä olet vallassa". Kansa on tietenkin silloin myös vastuussa, kun joku heidän valitsemansa edustaja töppäilee - siksi kansa joutuu maksamaan ne edustajien töppäilyt, ei edustaja itse. Vallan kanssahan tuli kerran se vastuu? Sinä maksat kun poliitikot töppäilee, koska olet kerran valtasi heille antanut. Vai oletko joskus nähnyt poliitikon kantavan vastuunsa ja korvaavan aiheuttamansa vahingon?

Harhautuksesta taas pitää huolen ne tahot, jotka hallitsevan sen tarinan kulun. Koulut, akateeminen/kulttuurinen älymystö ja media pitävät huolen siitä että kansa tietää pääosin vain ne halutut asiat ja että kaikki kansalle kerrotut tarinat tulkitaan oikein. Eli että tämä on oikeaa demokratiaa, vain äänestämällä vaikutetaan ja että syy ongelmiin on niissä, jotka eivät anna valtaansa vähemmistölle joko panttaamalla valtaansa (äänestämättä jättäminen) tai antamalla sen valtansa väärälle vähemmistölle. Pikantti yksityiskohta, mikä tätä demokratuuria kaivellessa tuli vastaan, oli kuinka monet aiheesta puhuvat kyllä tunnistivat ongelmallisia kohtia ja nostivat niitä esiin, mutta ehdottivat ratkaisuksi että "mutta MEITÄ äänestämällä asia korjaantuu!" Onko vika tuossa kohtaa sitten tiedossa, ymmärryksessä vai jossain muussa?


Tiedetään ja ymmärretään, mutta...

Järjestelmä on toki myös epäreilu sitä tavallista poliitikkoa kohtaan. Täysin asiasta tietämättä ja ymmärtämättä tehdään päätöksiä jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään. Lentäisitkö sinä koneella, joka on tehty demokraattisesti eli kysyttiin ihmisten mielipidettä että miten se tulee rakentaa? Kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea ja päästäkseen edustajaksi siitä on jopa hyötyä ettei tiedä saatikka ymmärrä mikä tässä demokratiassa mättää - ei tarvitse valehdella ihan yhtä paljon kun ei oikeasti ole tietoinen. Mutta yhtään pitempään menossa mukavat olevat kyllä tietävät ja ymmärtävät mitä on meneillään. Silloin herääkin kysymys, onko ihminen hullu, tyhmä, pahansuopa vai mikä, kun jatkaa pelkästään omaa etuaan ajatellen järjestelmässä joka on alusta pitäen pohjautunut valheeseen? Samaa voidaan toki kysyä kansalta, joka vastaa...

"No mutta mikä sitten tilalle, demokratia voi olla nykyisessä mallissaan huono, mutta se on paras tähän astisista!" Eli kun hakkaat päätäsi kiviseinään etkä itse etsi sitä oviaukkoa, se on kuitenkin se paras tapa päästä sen seinän toiselle puolelle? Kyllä, media kertoo sinulle että se on se ainut tapa ja niin kaikki normaalit ihmiset tekevät! Näethän kuitenkin sielä seinän paremmalla puolella joukon menestyviä ihmisiä, joten sinne täytyy jotenkin päästä ja jos silleen oikeen kovasti äänestää oikein, asiat korjaantuvat! Vaikka ne eivät olleet rikki alunpitäenkään... Kysymys siitä, että mitä tilalle onkin merkityksetön - joukko koulutettuja apinoita saattaisi edes joskus osua oikeaan päätöksessään, joukko tahallaan asioita omaksi eduksi ajavia ei edes vahingossa tule kansan etua ajamaan.

No missä se syyllinen sitten on? Koska aina on tiedettävä syyllinen ja sen kimppuun käymällä asia korjaantuu! Auttaisiko jos kaadettaisiin kaikki sortajien patsaat? Vanha valta kaadettiin ja vanhat johtajat vedettiin narun jatkoksi, jonka ansiosta saatiin tämä "demokratia" aikaiseksi. Vallankumousta ajamassa ei ollut kansa, vaan se vielä entistäkin vallanhimoisempi joukko, joka keksi että kertomalla kansalle että kansa itse on vallassa, tämä joukko voi tehdä mitä lystää ja syyllistää kansaa tekosistaan. Järjestelmää ei voi liioin sisältä korjata, koska se ei ole rikki. Mikä sitten olisi uusi ja toimiva, siinäpä vasta kysymys jota ei haluta kysyä kuin retorisesti - tämä nykyinen järjestelmähän on kuitenkin paras tähän mennessä! On, varmasti, niille jotka pääsivät sen seinän paremmalle puolelle: heille tämä järjestelmä on aivan loistava. Mitä veikkaat miksi näitä "onnistuneita" nostetaan esiin?

Mitä tästä opimme?

Ei niin mitään... harmittavan usein

Ihminen oppii kaikesta kokemastaan, halusi tai ei - oppia ikä kaikki, kuten sanontakin menee. Joskus sitä oppia voi aktiivisesti hakea, esimerkiksi lukemalla vanhoja kirjoja ja sovittamalla niitä nykypäivään. Toisina päivinä se oppi tulee ihan pyytämättä, esimerkiksi että se pöydänjalka on edelleen omalla paikallaan sekä että se puinen jalka on vielä tänäkin päivänä kovempaa tekoa kuin se oma varvas. Kokemus on kuitenkin yksi vahvimmista opettajista ihmisen elämässä.

Hyvät päätökset juontavat usein kokemuksesta. Ja mistä se kokemus sitten kertyy? Huonoista päätöksistä... Sanotaan että älykäs ihminen oppii omista virheistään, viisas muidenkin virheistä. Saman virheen toistamista ja uuden tuloksen odottamista taas pidetään hulluuden merkkinä, mutta todellisuudessa ei läheskään jokainen asia ole täsmälleen samalla tavalla uudella yrityksellä, vaikka ulkoa katsoen siltä näyttäisikin. Ja onhan se aina välillä hyvä kokeilla ettei joku asia vieläkään toimi tahi onnistu, jos vaikka sattuu käymään säkä? Voidaanko sitten olettaa, että kaikki kokemus on hyvästä? On... ja samalla ei.

Traumaattiset kokemukset opettavat kyllä yhden jos toisenkin asian elämästä, mutta niistä saatu oppi menee helposti "hukkaan" jos se samalla estää siitä kokemuksesta saadun opin. Väitetään että pelko ja traumat ovat ainakin osittain pysyviä ja ainoastaan niiden oireet laantuvat - itse trauma kuitenkin säilyy ja voi palata uudella tapahtumalla takaisin. Keho muistaa kaiken, tallentaen sen yleensä jännitykseksi. Voiko siis traumoista ja peloista päästä eroon karistamalla ne jännitykset kehosta? Toistamalla samaa asiaa se asia vahvistuu, joten kertaamalla sitä traumaa joko mielikuvan tai kehon jännityksen muodossa taitaa käydä niin että se sama pelko vain uusiutuu? Mene ja tiedä, ihmisen mieli ja keho ovat nykypäivänäkin heikosti ymmärrettyjä asioita, sekä tieteelle, että myös usein ihmiselle itselleen...


Tunne itsesi

Jokaisella ihmisellä on pitkä lista niin heikkouksia kuin myös vahvuuksia. Osa niistä ominaisuuksista on fyysisiä ja osa taas korvien välissä. Joillekin saattaa tulla jopa yllätyksenä, ettei kahta samanlaista ihmistä ole olemassa vaan olemme kaikki erilaisia, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Siksi ainut yhdenvertaisuus mitä voidaan koskaan saavuttaa on vain ja ainoastaan lain edessä, mikä myös tuntuu yllättävän yhden jos toisenkin. Mutta takaisin itsensä tuntemiseen - oletko koskaan itse miettinyt omia vahvuuksiasi sekä heikkouksiasi, jotka ovat matkasi varrella kerryttäneet kokemusta hieman eri tavalla kuin olisit ehkä toivonut?

Se oma itse on usein loputon sarka tutkittavaksi, mutta siitä saavuttaa sitä kokemusta tulevan varalle... Otetaan esimerkki, ihan allekirjoittaneen kohdalta. Vasta reilu vuosikymmen sen jälkeen kun viimeisessä opiskelupaikassani "nautin" siitä kaikesta turhautumisesta ja muista vastaavista, pääsin jyvälle mitkä asiat vahvistivat sitä kokemusta. Kaksi ja puoli heikkoutta ja puolikas vahvuutta, josta ei ollut apua. Ensinnäkin, olen osittain kasvosokea. Jotkut kasvot jäävät talteen vasta tusinan kerran jälkeen, osa ei sittenkään. Kaikki luokkatoverit siis olivat uusia päivästä toiseen, minulle. Toisekseen, surkea suuntavaisto ja kolmiulotteisten pitempien etäisyyksien hahmottaminen (jolla on jokin hieno tieteellinen termikin jota en muista) aiheutti sen, että ne koulun käytävät ja luokat olivat hukassa aina siihen asti että olin oppinut "maamerkit" ulkoa. Saatoin siis kiertää puoli koulua päästäkseni pisteestä A pisteeseen B, koska en kyennyt hahmottamaan että se ovi niiden pisteiden välissä oli oikotie. Ja kolmanneksi se, että jos jokin asia ei kiinnosta, en kykene keskittymään siihen vaikka kuinka yritän. Jos asia taas kiinnostaa, saattaa olla keskityn siihen ... ehkä liikaakin - mikä yli 160 tekstiä propagandasta?

Mitä siitä itsestä sitten pitäisi oppia? Suuri osa ajasta menee ihmisillä, ikävä kyllä, niiden heikkouksien peittelyyn ja kompensointiin, sen sijaan että käytettäisiin niitä vahvuuksia. Kyllä, voidaan väittää että joidenkin heikkouksien kompensointi on tärkeämpää, koska silloin kykenee elämään normaalia elämää, mutta samalla voitaneen myös väittää että kaikki ne vahvuudet ovat menneet hukkaan? Oikeaa ja väärää mallia joutuu jokainen kuitenkin sovittelemaan omalle kohdalleen ihan itse, koska mikä tahansa ulkoa tuleva neuvo kuinka sitä omaa kokemusta tulisi soveltaa on vain ulkoa tulevaa neuvoa - jokainen on vastuussa vain siitä itsestään. Ja se vastuu omasta itsestään vasta pelottavaa onkin...


Hukattua oppia

Nykypäivänä onkin paljon (media)seksikkäämpää velloa omissa (tai kuvitelluissa muiden omissa) traumoissaan ja pahassa olossa, koska niiden kääntäminen kokemukseksi ja omaksi eduksi vaatisi ymmärtää sekä tietää itsestään enemmän kuin muut. Keinotekoinen empatia ja sympatia mitä voi lypsää sillä omalla uhritarinalla hivelee toki sitä omaa egoa, siinä kun se tavan tallaaja joka puree huulta ja marssii duuniin vaikka kuinka elämä on potkinut päähän ei ketään oikeastaan kiinnosta. Hiljainen sankari joka voitti ne omat demoninsa kaikessa hiljaisuudessa - moista hahmoa ei voi käyttää herättämään kiinnostusta, kun sitä vertaa aivan uskomattomaan uhritarinaan?

No mutta eikö se riitä, että katsoo netistä tsiljoona inspiraationaalista videota ja hommaa (sekä lukee) pari kirjaa joissa puhutaan itsensä kehittämisestä? Varmasti se joillekin piisaa ja sillä saavat itsestään selkoa, mutta jos ne oikeasti toimisivat kuten luvataan, luulisi niiden määrän jollain tavalla korreloivan onnellisten ihmisten määrään? Tai sitten itsessäni on jotain vikaa kun ne videot ja meemit joissa puhutaan niin kovin ylväitä ei aiheuta mitään valaistumista tahi havahtumisia? Tästäkin tekstistä saisi varmasti väännettyä meemin, tyyliin "opi siitä paskasta jota niskaasi on kaatunut äläkä uhriudu siitä egosi iloksi"... onko vähän vai onko vähän insipiroivaa, häh?

Joka päivä ei opi jotain hyödyllistä... vai oppiiko? Se riippunee siitä, mitä pitää hyödyllisenä. Opimme kaikesta mitä vastaan tulee, mutta se mitä siitä opimme ja kuinka hyödyllinen se oppi oli taas vaihtelee suuresti. Jos toistaisin tuon vielä pariin otteeseen, luuletko että sitten se oppi menisi perille vai ärsyttäisikö se jatkuva toistaminen ja kehittäisit siitä vastareaktion? Onko yksinkertainen kaunista ja parasta elämässä taasen “Murskata viholliset, ajaa niitä edellämme ja kuulla heidän naistensa vaikeroivan.” - Conan. Siitäpä taas kysymys poikineen funtsittavaksi, itse kullekkin.

Faktantarkistusta

Paljon misinformaatiota faktoiksi naamioituna

Faktantarkistus on tämän ajan kuuma trenditermi. Corbett Report on tehnyt asiasta kaksi hienoa dokumenttia, jotka suosittelen katsomaan: "Episode 381 – Who Will Fact Check the Fact Checkers?" ja sen jatko "Fact Check: Polio Vaccines, Tetanus Vaccines, and the Gates Foundation". Sopivasti valikoimalla ja olkiukkoja maalaamalla voidaan lähes mikä tahansa informaatio faktisesti todistaa vääräksi tai harhaanjohtavaksi, mutta tätä tekevät tahot ovat itse vielä paljon pahempia faktojen vääristelijöitä. Totuuden (filosofinen näkökulma totuudesta: linkki) kanssa ei faktantarkistuksella ole yleensä mitään tekemistä vaan samat ison rahan pelurit leikkivät sanakikkailullaan ja ohjaavat ihmisiä harhaan, eli tuottavat disinformaatiota. Aloitetaan aiheen terminologialla...

Misinformaatio ja disinformaatio tarkoittavat molemmat hyvin pitkälle samaa asiaa: väärää, virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa. Näissä kahdessa on kuitenkin hienoinen ero: misinformaatio on "vahingossa" virheellistä tietoa, disinformaatio on tahallaan/tietoisesti virheellistä tietoa. Kaikki disinformaatio on siis misinformaatiota, eli virheellistä tietoa, mutta vasta tahallisuus tekee siitä tiedosta disinformaatiota. Misinformaatiota ei siis voida itsessään pitää propagandana, kun taas disinformaatio on propagandaa poikkeuksetta. Mitä tahansa niin oikeaa kuin väärää tietoa voidaan sen tarkoituksen vuoksi pitää propagandana, eli dis/mis-informaatiota ei kannata sekoittaa propagandaan.

Malinformaatio (malicious information, tarkoituksella vahingoittavaksi tarkoitettu tieto) on taas ns. "ikävä totuus", eli totuudenmukaista tietoa jonka tarkoitus on vahingoittaa toista. Eli esimerkiksi juuri se "vastapuolen" vähemmän mairittelevan historian jatkuva esilletuonti on malinformaatiota. Tätä termiä toki käytetään myös silloin, kun halutaan joku vastuuseen tekosistaan mutta syytetty on median suojeluksessa - kaikki hyökkäykset esimerkiksi korruptoituneita poliitikkoja ja virkamiehiä vastaan on malinformaatiota, josta sitten itketään että "meitä maalitetaan!" julkisesti. Suomi onkin kaksoisstandardien luvattu maa, missä tiettyihin ryhmiin kuuluminen kääntää asiat aina päälaelleen ja syytetystä tuleekin uhri.


Kutsutaan #Agentit paikalle!

Ei, nyt ei puhuta Agentti Smithin kutsumisesta apuun, vaan Maanpuolustuskorkeakoulun lohkosta Suomen Akatemian "Media ja yhteiskunta (MediaSoc) 2019-2022"-projektista. Tämä 8 miljuunan kansan selkänahasta revityn euron tarkoitus on kertoa akateemisesti kuinka saadaan tyhmä kansa ja etenkin nuoret uskomaan faktantarkistukseen ikävien totuuksien sijaan. #Agentit, joka on siis vain osa tätä kokonaisprojektia johon ne miljoonat on kaadettu, keskittyy nuorten (13-19 vuotiaiden) elämään sosiaalisen median (hybridi)uhkien ja mahdollisuuksien keskellä. Eli siis kuinka saadaan nuoriso uskomaan yhtä yhteistä tarinaa ja hylkäämään kaikki malinformaatio joka ei ole ylhäältä hyväksytty. Koska valtamedia on edelleen maamme ykköstykki lynkkaamisessa, eli malinformaation käytössä yksilön maineen tuhoamiseen.

Agenttien ensijulkaisu on lyhyeltä nimeltään "Social Media as the Pulse of National Security Threats: A Framework for Studying How Social Media Influences Young People’s Safety and Security Situation Picture", eli kuinka jonnet sekoilee somessa (vapaa käännös), onkin taattua akateemista ihmettelyä siitä, miksi ihmeessä ihmisten luottamus vallanpitäjiin murenee. Samaa akateemista ihmettelyä samasta aiheesta linkitetäänkin sivukaupalla tekstin lähteeksi ja näistä osaa läpi käyneenä ei voi kuin ihmetellä että kuinka paljon rahaa on jälleen kerran poltettu toteamaan veden olevan märkää? Ainiin, syyllinen on tietenkin sama kuin Infosota-fantasiamaailmassa eli Venäjä, Putin ja tietenkin Fake-Newssien kuningas: Trump.

MediaSoc-projektiin kuuluu myös muita hyödyllisiä osia, joissa esimerkiksi tutkitaan kuinka populismia ja polarisaatiota aiheuttavat äärioikeistolaiset (vasemmisto ei harrasta populismia tai polarisointia, ettäs tiedät!)... Luottamus koneistoon on siis vaikeuksissa, syylliset on jo päätetty eli enää vaan tarvitsee löytää se ajatusmalli, millä voidaan tutkitusti ja täten oikeutetusti syyttää tiedettyjä syyllisiä eli näitä tahoja jotka käyttävät disinformaatiota ja malinformaatiota väärällä tavalla. Onneksi asialle siis otetaan "agentteja", eli teinejä joille tämä tarina saadaan myytyä ilman sen suurempaa vastustusta - useampia projekteja "kouluttaa" vaikuttajia kun on ilmaantunut viimeaikoina. Kelataan siis pari vuosikymmentä eteenpäin niin päättävissä portaissa onkin vielä entistä edistyksellisempi porukka, joka tietää että tuhoamalla kaiken vanhan, uusi on aina parempaa vaikkei sitä yksikään osaisi edes enää rakentaa.


Faktojen, oikeiden semmoisten, tarkistus olisi kaikkien etu

Sinänsä ajatus "oikeiden faktojen" esilletuonnista olisi kannatettava. Kukaan vaan ei ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt keinoa, millä saataisiin oikeasti neutraali ja pelkästään faktoja tutkiva toimielin aikaiseksi. Näitä valtamedian käyttämiä faktantarkistajia kun vaivaa krooninen "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" tila, mikä vahvistuu entisestään "oma palkka riippuu omasta ymmärtämättömyydestä" syndroomasta. Tutkitustihan (Hiltunen, Suuronen 2019) Suomessa ei journalisteja juurikaan uhkailla ja sitä kautta työhön vaikuteta, johtuen (oma veikkaukseni) lähinnä siitä että ne oikeat uhat löytyvät sieltä maksajien suunnasta - eli toimittelijat ovat suojassa kunhan tarina pysyy ruodussa.

Tosin ei se "vaihtoehtoinen" uutisvirta ole useinkaan liiemmin tarkistetuilla faktoilla pilattu. Aivan liian helposti lähtee sopivalta kuulostava tarina, yleensä meemin muodossa, laukalle, vaikka sen totuusarvo on hyvinkin kyseenalainen. Vahvistusvinouma toimii ihan kaikilla samalla tavalla, joten omaa näkemystä tukevat sanomat kelpaavat turhankin hyvin ja vastakkaiset sanomat ohitetaan olan kohautuksella. Suurin osa asioista on kaukana "varmasta", jolloin betonoitu asenne jonkin asian puolesta tahi vastaan saattaa aiheuttaa jossain kohtaa ankaraa kognitiivista dissonanssia. Joitain asioita ei voida osoittaa todeksi, mutta vääräksi todistaminen on monasti mahdollista. Loppu meneekin sitten uskon puolelle, mikä on tietysti jokaisen oikeus ja oma valinta.

Toimiva yhteiskunta perustuukin yhteisiin faktoihin. Mutta vain silloin sitä voidaan kutsua "toimivaksi" tai edes "faktaksi" jos ne faktat perustuvat totuuteen. Sananvapaus on yksi merkittävä asia näiden faktojen esilletuontiin ja kaikki rajoitukset siihen ovat selviä merkkejä kierosta pelistä. Jos jotain asiaa ei saa kritisoida koska se voisi tuhoutua totuudella, se ansaitsee tulla tuhotuksi sillä vapaalla sanalla ja totuudella. Nykyiset vallanpitäjät kuvittelevat kykenevänsä hallitsemaan tietoa niin hyvin, että ne "ikävät totuudet" jäävät piiloon ja vain virallinen tarinaa jää eloon. Käykö näin onkin sitten meistä jokaisesta kiinni - sananvapaus on se tärkein ihmisoikeus, jota ilman niitä muita oikeuksia ei voida edes koskaan saavuttaa.

Vallanjakoa Suomessa

Ei valtaa ole jaettu osiin...

Viimeksi oikeista ongelmista kertovassa tekstissä mainitsin vallan jaosta ja sen ongelmista. Mäenpään vieraslaji-puheiden aiheuttama sirkus eduskunnassa palautti aiheen taas mieleen ja etenkin vieraslajeista/sananvapaudesta ennen äänestystä käyty yli nelituntinen surkuhupaisa teatteriesitys johti tähän pohdintaan. Näytöksen olisi pitänyt kai vetää ryyppäyspelinä ja ottaa häppää aina kun joku mainitsee "Montesquieu" tai "vallan kolmijako"? Puhuvat päät siis viittasivat tähän: "Vallanjako-oppi on valtioteoria, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttava eri elimille. Se on vaikuttanut useimpiin nykyaikaisiin valtiosääntöihin. Opin on kehittänyt ranskalainen Montesquieu." - Wiki.

Vallan (kolmi)jako kuului monen kansanedustajan mielestä demokraattiseen oikeusvaltioon. Mutta moniko näistä puhujista oli asiaa edes tarkemmin tutkinut? Noin minuutin etsimisellä kun löytyi: "Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä." sekä "Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttvät presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet." - Wiki.

Eli siis maassa on siis ... moneenko jaettu valta? "Suomessa vallan kolmijako ei toteudu täydellisesti, sillä samat henkilöt voivat olla säätämässä ja toimeenpanemassa lakeja. Hallitusvalta on tehty osittain riippuvaiseksi lainsäädäntövallasta, sillä hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta." - Wiki. Juu, ei ihan täydellisesti kun kaksi kolmesta osasta on niputettu jo yhteen. Myöskin lainvastainen (perustuslain 29 §) puoluekuri kun pitää huolen siitä, että hallituspuolueiden rivit eivät rikkoudu eli kaikki hallituksen omat esitykset tulee menemään kansan tahdon mukaisen eduskunnan enemmistön läpi että heilahtaa. Noh, onneksi sentään polliisi ja oikeuslaitos on erillään, eli tuomiovalta on sentään jaettuna irti puolueiden vallasta? Todisteet tosin puhunevat puolestaan, jolloin voitaneen huomata lievää kallistumista siinä "puolueettomassa" oikeuslaitoksessa?


Vallanjakoa moneen suuntaan

Mutta onhan Suomessa toki valta jaettuna monellakin eri tavalla, ei tosin sillä Montesquieun kertomalla tavalla. Kuvitellaan siis vallalle kaksi akselia, pysty- ja vaaka-akseli. Pystysuunnassa on voima ja auktoriteetti eli valta itsessään niin että ylemmällä tasolla olevalla on määräysvalta kaikille alemmilleen, mutta ei yläpuolella oleville. Vaakatasossa taas on eri alueet millä vaikutetaan, eli vaikkapa eri ministeriöiden tehtävät. Vallan kolmijaossa ideana on estää pystysuunnassa muodostuvaa hierarkiaa, missä yksi tai useampi taho voi sanella kaikki alemmilleen. Mutta kun tiedetään, ettei maassamme tämä toteudu, jääkin se jako lähes ainoastaan vaakatasoon - ne virkamiehet ja muut pikkubyrokraatit ovat niissä omissa yksiköissään, omalla alueellaan, silti vallassa ja riippuen kuinka korkealla pystyakselilla ollaan, kykenee vaikuttamaan muiden ihmisten asioihin enemmän tai vähemmän.

Mitä tästä vallanjaosta sitten seuraakaan? Puolueet yrittävät saada "omat" miehensä ja naisensa jokaisen eri yksikön johtoon, että heidän kokonaisvaltansa kasvaisi. Eri yksiköt taas vaikuttavat eri alueilla, mutta joskus päätyvät samalle tontille, jolloin lähdetäänkin kisaamaan siitä kumpi saa päättää ja mistä asioista. Ongelmaahan ei tässä kohtaa olisi lainkaan, jos kaikki eri toimijat olisivat samalla prioriteelilla matkassa - oma kansa ensin. Mutta sitä vaaraa ei ole, vaan eri hyväveli-verkostot kisaavat keskenään jos heidän etunsa ovat ristiriidassa eri verkoston kanssa. Siksi koko koneisto toimiikin paljon sulavammin kun yksi ja sama porukka on vastuussa kaikista vaakana jaetuista lokeroista samalla pystyakselin kohdalla. Eli esimerkiksi kaikki ministeriöt ovat samojen puolueiden hallussa.

Koska hallitus pystyy sanelemaan lait haluamallaan tavalla, ohittaen sen turvamekanismin jonka eduskunta pitäisi vallanjaossa omata, merkitsee se sitä että hallitus pystyisi taitavasti lakeja säätämällä toimimaan täysin oman pään mukaan. Kaikki säännökset ja niiden tulkinnat kun leviävät sivusuunnassa kaikille alueille, jolloin se paska kirjaimellisesti valuu alaspäin aina tavan kansaan saakka. Jälleen ongelmaahan ei olisi, jos kaikki puolueet ajaisivat sitä oman kansan etua jolloin mikä tahansa hallitus käyttäisi sitä valtaansa samaan asiaan mutta tietysti hieman eri painotuksilla, jolloin kansa voisi aina vaaleissa päättää mitkä painotukset sillä hetkellä olisivat priorisoituina. Tätä vaaraa ei kuitenkaan Suomessa ole, vaan jokainen puolue ajaa niiden omien eturyhmiensä etua häikäilemättömästi kilpailleen muiden puolueiden kanssa jokaisella tasolla ja häviäjä on aina ja poikkeuksetta se kansa.


Isojen poikien leikit

Mutta tämä vallanjako eduskunnan ja heidän alaisten ministeriöiden ja muiden pilipalikerhojen on isommassa kuvassa lähes merkityksetön asia. Kansalle ja politiikassa vahvasti mukana oleville tämä alemman tason sirkus tarjoaa toki loputonta haastetta ja valtataistelu on veristä, tai no, sylkistä kun sanan säilällä puhuvat päät vääntävät tuntikaupalla tärkeistä asioista kuten esimerkiksi mikä kansanryhmä on vieraslaji. (Vastaus: ei mikään.) Vallasta puhuttaessa on helppo testata onko kyseessä oleva henkilö oikeasti vallassa vai ei - riittää että vastaa näihin kahteen kysymykseen: Onko se laillista ja Onko se moraalista? Jos vastaus on molempiin "mitä sillä on väliä", ollaan oikeasti vallassa.

Toki se käskyjä suorittava porras näillä oikeilla vallanpitäjillä joutuu ottamaan ne lait huomioon, tai ainakin säätämään ne itselle sopivaksi. Kulttuurin ohjakset eli kieli, identiteetti ja tiedon tulkinta ovat ne isojen poikien keinot olla vallassa ja järjestää kansan hyväksyntä mille tahansa ajamalleen asialle. Niin tiede kuin taide noudattaa niitä kulttuurin ohjaksia, määrittäen ne kansakuntien suunnat - se on sitä oikeaa valtaa, paljon korkeammalla pystyakselilla kuin mihin poliitikko tulee koskaan nappia painaessaan pääsemään.

Jaa että milläs siihen valtaan pääsee käsiksi? Raha auttaa, vaikka onkin vain työväline sen oikean vallan ohjailussa. Kuka omistaa median, määrää mitä hakukoneesi sinulle palauttaa ja mihin suuntaan tiede etenee riippuu hyvin pienestä joukosta ihmisiä. Voidaan sanoa, että hieno osoitus sitä oikeaa valtaa löytyy jopa perustuslakimme ensimmäisestä pykälästä. Ei, ei se alku missä kerrotaan Suomen olevan tasavalta, vaan siitä lopusta missä vaan ihan tuosta vaan todetaan Suomen olevan EU:n jäsen, vaikkei sitä koskaan siltä tasan vallassa olevalta kansalta kysytty. Kaikki ihmiset ovat tasavertaisia, mutta osa on vaan hieman tasavertaisempia kuin muut? Mutta moisista ei parane yhdenkään puhuvan pään puhua, jos haluaa istua sillä pallillaan ja uskotella itselleen olevansa vallassa.

Varoitus ja ohjekirja

RTFM

Read The Fucking Manual - lue ohjekirja. Orwellin 1984:stä usein heitetään vitsillä, että sitä ei tarkoitettu ohjekirjaksi vaan varoitukseksi. Machiavellin Ruhtinas taas voitaisiin nähdä päinvastaisena - se on oppikirja hallitsijoille, mutta samalla varoitus tavan kansalle että he kykenevät tunnistamaan huonon johtajan: “If I have been a little too punctual in describing these monsters in all their lineaments and colours, I hope mankind will know them, the better to avoid them, my treatise being both a satire against them, and a true character of them …” - Niccolò Machiavelli, kirje ystävälle.

Vaikka Orwellin vuonna 1949 julkaistu teos onkin fiktiota, ainakin vielä, ovat monet sen opit silti käyttökelpoisia tänäkin päivänä. Voitaisiin jopa väittää, että monet nykypäivän kyttäysyhteiskunnan opeista ovat suoraan kyseisestä kirjasta eikä oltaisi edes kovin pahasti metsässä tässä väitteessä. Varoitusmerkkejä ei kuitenkaan otettu tosissaan ja suunta on vakaasti kohti Orwellin kuvaamaa dystopiaa. Olisiko siis se ohjekirjan lukeminen kannattanut? No mutta sehän oli vain fiktiota, eihän niin pääsisi oikeasti käymään! Ehkä niin, mutta siinä Orwell osui kuitenkin aivan nappiin, kun selitti historian, nykyisyyden ja tulevan hallinnan... Vallanpitäjät kirjoittavat historian, jonka pohjalta niin nykyinen kuin tuleva määräytyy.

Mutta historia toistaa itseään ja vanhoista tapahtumista voitaisiin oppia paljonkin. Kyllä, suuri osa historiasta on voittajien kirjoittamaa, mutta aikalaisten näkemyksistä voi oppia yhden jos toisenkin asian. Suuri osa tapahtumista jääkin mysteeriksi ja vain tarinoiksi, mutta toisaalta, onko sillä sitten loppupeleissä kuinka paljon väliä? Voimme tutkia menneitä tapahtumia, todistaa ja todeta siinä virallisessa tarinassa olevat virheet mutta emme taida millään keinolla pystyä selvittämään mitä oikeasti tapahtui. Mutta voimme oppia niistä tarinoista ja aikalaisten ylös kirjaamista asioista yhden jos toisenkin asian. Machiavellin kirjoituksista esimerkiksi sen, että...


Kuinka tunnistaa hirmuvaltias

Lähes 500 vuotta sitten kirjoitettu opus ei tietenkään ole ihan jokaiselta osaltaan tähän päivään suoraan soveltuva, eli esimerkiksi sveitsiläisiä palkkasotureita koskevat neuvot ovat jo hieman vanhahtavia. Vai ovatko? Palkkasotureiden käyttöä noin yleensä suositellaan vältettäväksi useammastakin syystä, mikä neuvona kuin perusteluiltaankin soveltuu nykypäivän hybridisodankäyntiin. Jokainen oikea hallitsija tuntee kirjan varmasti läpikotaisin, kyeten täten käyttämään sen ohjeita omaan aikaansa sopivina. Mutta kun kansa ei kirjaa ole lukenut, ei se liioin kykene tunnistamaan kirjassa esitettyjä "ei näin"-esimerkkejä huonoista ja vaarallisista hallitsijoista.

Jos nimittäin näitä oppeja soveltaa nykypäivänä esimerkiksi nykyiseen ja edellisiin maamme hallituksiin, voitaisiin heidän päätöksistään, puheistaan ja teoistaan todeta, että he toimivat täsmälleen oletetulla tavalla - ei tosin itsenäisen maan hyväntahtoisena hallitsijana, vaan etäältä ohjatun orjaleirin hirmuvaltana. Niitä "ei näin"-kohtia voidaan raksia yksi toisensa jälkeen, siinä kun ne hyvän hallitsijan ohjeet ohitetaan lähestulkoon poikkeuksetta. Koko poliittinen sirkus myös seuraa tarkasti Machiavellin oppeja kuinka pidetään kansa tappelemassa turhanpäiväisistä asioista keskenään, eli koko "puoluejärjestelmä". Puhdasta sattumaa varmaankin? Otetaan vaikka pieni esimerkki...

Jos otat tavan kansalta aseet pois, osoitat ettet luota heihin ja näin et voi koskaan olettaa että he tulisivat tukemaan sinua kun maa joutuu ongelmiin. Aseella voidaan tässä tarkoittaa niin fyysistä asetta, kuin väkivaltakoneistoa itseään tai kansan oikeutta käyttää voimaa tarvittaessa. Suomen lainsäädäntö osoittaa hyvin, kuinka itsensä ja "oman" puolustaminen on iso EI, mihin ainoastaan valtion hyväksymällä väkivaltakoneistolla (polliisi ja armeija) on oikeus. Vallanpitäjät eivät siis luota siihen kansaan sen vertaa, että antaisi heille oikeuden puolustautua hyökkääjiä vastaan ja ainoastaan vallanpitäjillä on oikeus käyttää voimaa itse valitsemaansa ongelmaa kohtaan. Poliisien määrärahoja vaaditaan lisättäväksi, tai vähennettäväksi, puoluekannasta riippuen, mutta siinä unohtuu se pikkuseikka että se väkivaltakoneisto ei ole kansan vaan niiden vallanpitäjien käskyn alla. Mutta saahan sitä aina vaatia, että saa itse turpaan entistä kovempaa jos sattuu joskus niiden vallanpitäjien varpaille astumaan - koska hehän pitävät kansastaan niiiin hyvää huolta, eikös?


Missä se valta sitten on?

Jos maan oma hallitus ei ole muuta kuin paikallisen orjaleirin glorifioitu piiskuri, missä se valta ja vallanpitäjät sitten oikeasti ovat? Machiavelli osoitti selvästi, kuinka tieto pelaa suurta roolia vallassa - kuka saa ja kenelle annetaan. Oikea vallanpitäjä määrää mitä kansa tietää ja mistä kansa saa puhua, samalla kun se itse ottaa neuvoja vain luotetuilta tahoilta jotka ovat samalla puolella kuin vallanpitäjä itse. Seurataan siis ketjua mistä ne tärkeät ohjeistukset eri tahoille ovat kotoisin? Ja heti tärppää muutama "ajatushautomo", kuten CFR sekä MPS, niiden lukuisten muiden vastaavien lisäksi.

Machiavelli puhuu myös salaliitoista: ne eivät toimi. Siis ne salaliitot, joissa koetetaan kaataa hallitsijat pois palleiltaan salailemalla sitä suunnitelmaa. Joku, jossain, tulee aina rikkomaan hiljaisuuden ja se tieto salaliitosta valuu sinne vallanpitäjän tietoisuuteen - etenkin kun Orwellilta lainataan täysi valvontayhteiskunta. Vallanpitäjäthän eivät itse tee mitään salaliittoja, vaan heille se asioiden salaus ja kansalleen valehtelu on ihan arkipäiväistä toimintaa ja oikeutettua sillä, että heillä on kerran isoin tykki joten heillä on oikeus tehdä ihan mitä ikinä lystäävät. Näinhän Machiavelli itsekin asiaa opetti... kenellä on se valta, on samalla oikeus sitä käyttää. Vai onko?

Enemmistöllä on kuitenkin valta, jos se osaisi sitä käyttää - omaksi edukseen tai kuten nyt, itseään vastaan. Enemmistö kun on tällä hetkellä vakuuttunut, että valitsemalla itse haluamansa orjapiiskurin asiat korjaantuvat ja he ovat ilomielin antamassa kaiken valtansa niille, jotka eivät heistä ole koskaan välittäneet. Mutta se on nykyään normaalia... Loppuun vielä kommentti aikasemmasta mietinnöstä: "Jos jokainen meistä kohtelisi kanssaihmisiään niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan, jos emme polkisi ketään jalkoihimme emmekä katsoisi ketään ylöspäin, olisimme mitä mieltä tahansa emmekä silti yrittäisi pakottaa toisia samaan muottiin, maailma olisi paratiisi eikä kukaan pystyisi kusettamaan meitä. Onko se liian vaikeaa?" ... Onhan se vaikeaa, kun siitä historiasta ei opittu.

Uusi normaali?

Mikä on normaalia?

Mitä "normaali" edes tarkoittaa? Normien mukaista, tavanomaista, yleistä, eli siis... normaalia, tiedäthän? Eli siis ei muista suuresti poikkeavaa, vain yksi tiiliskivi seinässä. Toimiva yhteiskunta suosii normaalia, samoin kuin myös valtaosa yksilöistä - tätä siis pidetään normaalina. Mutta myös täysin korruptoitunut (ja tietysti kaikki siitä toimivan-korruptoituneen väliltä) suosii normaaliutta, mutta se normaali vaan poikkeaa suuresti yhteiskunnasta riippuen. Yhdessä yhteiskunnassa on siis esimerkiksi normaalia, että ihmiset päättävät itse kuinka pukeutuvat siinä kun toisessa yhteiskunnassa kaikki pukeutuvat täsmälleen samalla tavalla - kumpainenkin näkee oman tapansa "normaalina" ja sen toisen tavan outona, jopa pelottavana.

"Uusi normaali" taas viittaa usein tähän koronahuijauksen jälkeiseen aikaan, missä on siis normaalia olettaa että lähes kaikki tapaamasi kanssaihmiset saattavat levittää ruttoa jos edes hengität samaa ilmaa. Mutta kun valtaosa näin olettaa, se on normaalia eikä lainkaan siis poikkeavaa, saavutimme uuden normaalin ennätysajassa ja hyvin vähällä näkyvällä vastustuksella. Kansaltahan ei asiaa edes kysytty vaan tämä uusi normaali saneltiin ylhäältä käsin ja kaikki siitä uudesta normaalista poikkeava leimattiin ennennäkemättömällä propagandakampanjalla - ainoastaan pahan voimat vastustavat uutta normaalia!

Lontoon pormestari kertoi jokunen vuosi sitten terrorismin olevan normaali osa suurkaupungissa elämistä. Palavat autot ovat taas osa normaalia ruotsalaista urbaania kulttuuria. Näitä "uusia normaaleja" synnytetäänkin kuin sieniä sateella median toimesta aina kun jonkin epämieluisan, mutta silti suunnitelmaan kuuluvan, tapahtuman pitää saada kansan hyväksyntä. Näin se nyt vaan on, hyvänä ihmisenä et vastusta näitä asioita, vaan vastusta kaikkia niitä jotka pitävät tätä uutta normaalia epänormaalina! Yksilökeskeinen länsimainen yhteiskunta kertoo olevansa yksilön vapauteen perustuva, mutta se vapaus tulee vain silloin kun olet normaali - siis sopeutunut elämään siinä ulkoa sanellussa ympäristössä.


Edistyksellistä liberalismia

Edistys edistyy ja onkin tallonut klassisen liberalismin aatteet pohjamutiin. Yksilönvapaudet on unohdettava "suuremman hyvän" vuoksi, vaikka se suuri yhteinen hyvä ei pääse tapahtumaan jos yksilöillä ei ole hyvä olla. Politiikassa tämä on nähtävissä esimerkiksi tämän uuden "intersektionaalisen feminismin" ottamisessa ajavaksi aatteeksi. Jos termi on outo, lyhyt versio siitä menisi tähän suuntaan: etsi syyllistä niin kauan kunnes päädyt valkoiseen heteromieheen (joka on siis kaiken pahan alku ja juuri) ja järjestele sitten kaikki ryhmät oikeaan järjestykseen siitä ylöspäin, kuka on siis eniten uhri voittaa kärkipaikan. Kierros toistetaan aina tarvittaessa, kunnes maailmassa on rauha ja ihmiset on luokiteltu täsmälleen oikealla tavalla.

Mutta tätäkin intersektionaalisuutta voidaan pitää vain ihmisen haluna olla normaali. Nykyinen yhteiskunta ei pidä normaalina nostaa ne "normista poikkeavat" huipulle, samalla kun ne normaalit luokitellaan sitten pohjamudaksi. Miten siis asia voidaan korjata, intersektionaalisen mielestä? Vaaditaan kaikkien muidenkin vaativan kaikkea poikkeavaa olemaan se uusi normaali. Mutta kun sitten kaikki ovat poikkeavia ja se on uusi normaali, ovat ne siitä poikkeavat sitten jälleen uhreja sillä samalla logiikalla. Tämä loputon normaaliuden perässä juokseminen on loputon kierre, mikä ei mene näiden epänormaalilla tavalla ajattelevien edistyksellisten päähän sitten millään. Kun yhteiskunta on siis uudelleennormalisoitu, ei se eriarvoisuus ole tehnyt muuta kuin muuttanut sijaintiaan.

Mikään määrä hierarkian uudelleenjärjestelyä ei tule koskaan korjaamaan ongelmaa, missä osa ihmisistä luokitellaan "normaaliksi", vaikkapa Gaussin käyrän mukainen normaalijakauma, siinä kun loput ovat sitten sen normaalin ulkopuolella. Samalla kun puhutaan yhdenvertaisuudesta ja jakamattomista ihmisarvoista, ollaan itseasiassa vaan murentamassa sitä "normaalia" ja syyttämässä niitä, jotka eivät haluasi olla sielä normaalijakauman reunalla vaan turvallisesti jakauman keskellä... siis kun itse yritetään päästä sinne keskelle, normaaliksi. Vai loppuuko se sitten se vähemmistöjen suojelu kun lähes kaikki ovat siinä uudessa normaalissa, jossa enemmistö kuuluu siihen "mielenterveyskuntoutuja" ryhmään?


Uusi uusi normaali

Olisi varmaan pitänyt tarjota heti tekstin alkuun pussillinen herneitä niille harvoille edistyksellisille, jotka vaivautuvat näitä tekstejä lukemaan? "Eihän noin saa sanoa, se loukkaa!!!" Ainiin, se sananvapaus kuuluu vain niille, joilla on oikea mielipide eli komppaa vallanpitäjien tahtoa - eli ovat normaaleja. Sairaaseen yhteiskuntaan sopeutuminen kun on normaalia, mutta millään tavalla tervettä se ei ole eikä tule olemaan. Mutta siis normaalia se on... Juuri sitä vanhaa normaalia, missä vallanpitäjät palkitsevat, tai ainakin jättävät rankaisematta, niitä hyviä normaaleja ihmisiä. Nykyinen uusi normaali ei siis ole lainkaan uusi, muuten kuin pieniltä osiltaan ja rituaaleiltaan.

Olisiko sitten uusi uusi normaali paikallaan? Aikaisemmin jo olen puhunut holistisesta (r)evoluutiosta, jossa normaali ihminen olisi terve, tyytyväinen elämäänsä ja ehkäpä jopa onnellinen. Nykypäivänä kun on normaalia olla onneton, tyytymätön ja syödä kourallinen lääkkeitä joka päivä peittääkseen ongelmansa. Ongelma on toki tunnistettava ennen kuin sitä voidaan korjata, mutta tämä edistyksellinen intersektionaalisuus ei etsi ongelmaa vaan syyllinen jo tiedetään, enää tarvitsee vaan oikeuttaa se lynkkaus.

Olisikin erittäin positiivinen asia, jos olisi normaalia pitää tätä uutta normaalia hulluna. Harmittavasti uusi normaali on integroitunut osaksi sitä entistä normaalia, missä edelleen vallanpitäjät sanelevat kansalle mitä ja miten tulee ajatella. Totalitarismissa on normaalia, että eriävien mielipiteiden kertojat halutaan hiljentää, oikeuttaen se niin että se poikkeava ei ole normaalia vaan sen sijaan pahaa! Pahaa ei vaan kutsuta pahaksi eikä normaalia normaaliksi, vaan ne uudelleennimetään sopimaan sen hetkiseen ajan kuvaan. Edistyksellisyys on siis normaalia, siitä poikkeava taantumuksellista, oikeistolaista, salaliittoteoriaa ja ties mitä... eli siis normaalista poikkeavaa, jota normaalin kansan on pelättävä ja vihattava. Koska se on normaalia. Vaatia ne väärät, normaalista poikkeavat, mielipiteet kiellettäväksi. Ja milläs asiaa voitaisiinkaan korjata? Kyllä, sananvapaudella. Vapaudella sanoa asioita, joita normaalisti ei haluta kuulla.

Propagandan keinot tutuksi - Uhritarinat

Voi raasua

Tarinankerronta propagandassa on arkipäivää ja se kuka tulkitsee tarinan pelaa suurta roolia sen suhteen, mitä tarinasta saadaan irti. Otetaan tässä muutama esimerkki eri tyylisistä uhritarinoista, joita media on pullollaan. Kaikkia mahdollisia tapoja kehystää se uhritarina ja kieputtaa se sopivaksi ei tietenkään voida käydä läpi, mutta sama tekniikka ja samat osa kuuluvat lähes poikkeuksetta uhritarinoihin. Joku taho, "tekijä", on siis tehnyt jotain ikävää toiselle taholle, "uhri"... uhritarinoissa menee se syytetty, syyllinen ja syytön helposti sekaisin?

Riippuen siitä, onko uhritarinalla tarkoitus agitoida vai integroida kuulijansa, käytetään tarinassa eri kieltä puhuttaessa tekijästä ja uhrista. Raasuttelussa uhri esitetään mahdollisimman ... raasuna, eli säälittävänä olentona jota varten ihmisten tulisi tuntea empatiaa tai ainakin sympatiaa uhria kohden. Jos kyse on integroivasta propagandasta, korostetaan tätä "yhteistä sympatiaa" ja järjestetään vaikka päälle vielä tukikonsertti että saadaan muutama julkkis hyvesignaloimaan. Agitoivassa versiossa uhri on edelleen raasu, mutta se tarina painottuu siihen tekijän vihaamiseen ja vastustamiseen. Riippuen siis kohdeyleisöstä, samaa tapahtumaa voidaan kaupata kovinkin eri painotuksella. Halutaanko siis "rauhanomainen tuki-mielenosoitus" vai "paikat palamaan", sen mukaan valitaan propagandan muoto.

Käytännön esimerkkejä ei taida tarvita tässä sen tarkemmin antaa - riittää että avaa uutiset ja varmistaa uutisen kohdeyleisön että kumpaan porukkaan BLM-liikettä sinun kuuluisi osallistua. Samaa "sankaritarinaa" uhrista on toistettu lukemattomia kertoja aikaisemminkin ja tullaan toistamaan aina kun siihen sopiva tilaisuus aukenee. Joskus vaan se "sankari" osuus saa hieman käänteitä eikä aina voi olla edes varmaa oliko uhria edes olemassa, kun ottaa huomioon jenkkien lainsäädännön vuodesta 2012/2013 eteenpäin (Smith-Mundt act päivitys). Raasuttelua, surkuttelua, aivan kauhea kohtalo kävi nyt tuolle ja jopa presidentti ostaa uhrille uuden polkupyörän kun niiiiin paha mieli. Aivan kuin yksisilmäinen, kolmijalkainen ja hännätön kissanpentu, joka kerää kansan sympatian puoleensa, on uhri siis säälittävä olento jota kaikkien on katsottava lähes kyynel poskella. Varmasti uhrin itsetuntoa kohottava asema?


Oikeutetusti turpiin

Otti uhri sitten kuinka paljon osumaa tahansa, se oli ainakin ansaittu! Olisi saanut saada vielä pahemmin turpiinsa, mokomakin... Yleensä sotapropagandassa käytetty tapa demonisoida vastapuoli on yhä enenevässä määrin osa tavallista propagandaa - kyllä, jollekin kävi huonosti mutta se on ihan oikein, mitäs läksi nii! Itse oli ammattinsa/asemansa valinnut joten sai ansaitsemansa kohtalon. Valtamediassa tätä käytetään esimerkiksi sodan tai vastaavan oikeuttamiseksi, eli on moraalisesti oikein pommittaa aavikolla asuvia teltoissaan koska katso nyt mitä ne teki! Mediasta riippumatta tätä samaa propagandan tapaa käytetään kuitenkin osoittamaan että on oikeutettua että kanssaihmiselle kävi huonosti.

Ensin ne tulivat hakemaan ..., mutta en tehnyt mitään koska en ollut itse... Tuttu tarina? Vallanpitäjät voivat hivuttaa omaa agendaansa tällä tavalla väestön keskuuteen. Nyt on sallittua haukkua "pahoja natseja" ja viedä heiltä oikeudet mihin tahansa, mutta entä sitten huomenna? Mitään sympatian tunnetta uhria kohtaan ei haluta muodostuvan, mutta uhrien kanssa samalla viivalla olevat voivat hyvinkin samaistua uhriin. Vallanpitäjille pahin mahdollinen olisikin se, että uhrin kanssa samalla viivalla olevat integroituisivat samalle puolelle ja vaatisivat itselleen samoja oikeuksia kuin kaikille muille ihan sanomattakin. Onneksi ryhmän palominen lukemattomiin osiin on niin helppoa, että sitä vaaraa tuskin nykypäivänä vallanpitäjillä on?

Tähän "hää hää, sai mitä ansaitsi" on helppo lähteä kaikkien mukaan. Kun se oma "pahin vihamies" saa piiskaa niin siihen mukaan naureskelemaan on helppo lähteä. Kyllä, sitäkin sattuu että "paha saa palkkansa", mutta varsin usein se jono joka sinne kuopan reunalle johtaa vaan lyhentyy ja itse ottaa jälleen askeleen eteenpäin. No mutta tuohan on vaan "kalteva pinta" argumentaatiovirhe, eihän se nyt minun kohdalla pääse käymään! Koska eiväthän vallanpitäjät yrittäisi hivuttaa omaa agendaansa kaikille ja itse olen vieläpä sillä "oikealla puolella"! Vai onko se tehokkain tapa käyttää uhritarinaa semmoinen, että itse uhri ja/tai tekijä ovat vain harhautuksia?


Sivulliset uhrit

Aina se tarinan oikeiden uhrien ja tekijöiden selvittäminen ei ole itsestäänselvää. Taustalla olevat asiat kun voivat olla paljon merkityksellisempiä, kuin itse tapahtuma josta media lähti satuilemaan. Palataan siis alkuun ja tarinoiden tulkintaan. Kenen narratiivi tarinasta on se, mihin valtaosa ihmisistä nojaa? Kun itse tapahtuma on jo hieman takana ja leirit muodostettuna, saapuu paikalle "jälkiviisaiden" joukko joka kertoo mitä siinä jupakassa isommassa kuvassa oikein tapahtuikaan. Kyllä, siinä vaiheessa kun jokin tapahtuma on vasta tulemassa julki, voi asioiden tulkitseminen ennakolta johtaa pahoihin virhearvioihin... paitsi tietysti jos kyseessä ei ole virhe, vaan tahallinen agendan ajaminen.

Oikeudet ja vapaudet ovat tyypillisiä sivullisia uhreja aina kun maailmalla jotain tapahtuu. Korona ja sitä seurannut BLM häsmäkkä kertovat sitä tyypillistä vallanpitäjien tarinaa, missä ongelma - reaktio - ratkaisu seuraa samaa "kansalta otetaan, kavereille annetaan"-kaavaa. Ja niin kauan kuin ne tarinan kertojat saavat päättää mitä ihmiset asioista tietävät ja tarinoiden tulkitsijat päättävät miten asioista pitää ajatella, jatkamme tarkkaan ulkoa ohjattua sirkusta jossa ihmisille nyt vaan joskus käy huonosti ja siitä revitään aina kaikki hyöty irti.

Vaikka tietää kuinka paljon propagandasta ja sen toiminnasta tahansa, näihin samoihin temppuihin tulee kompastuttua useammin kuin haluaisi myöntää. Ne mielikuvat, joita media maalaa tapahtuman eri tahoista saattavat paljastaa mikä kusetus on milloinkin kyseessä, mutta siinä ensireaktion vaiheessa ei analyyttinen mieli ole vielä kerinnyt juonesta kärryille - niinpä tulemme niin vihaamaan kuin rakastamaan tahoja, jotka eivät edes ansaitse huomiotamme samalla kun ohitamme ne taustalla piilevät oikeat ongelmat. Kieroja ovat, mutta totuus ei pala tulessakaan...