Propagandan keinot tutuksi - Uhritarinat

Voi raasua

Tarinankerronta propagandassa on arkipäivää ja se kuka tulkitsee tarinan pelaa suurta roolia sen suhteen, mitä tarinasta saadaan irti. Otetaan tässä muutama esimerkki eri tyylisistä uhritarinoista, joita media on pullollaan. Kaikkia mahdollisia tapoja kehystää se uhritarina ja kieputtaa se sopivaksi ei tietenkään voida käydä läpi, mutta sama tekniikka ja samat osa kuuluvat lähes poikkeuksetta uhritarinoihin. Joku taho, "tekijä", on siis tehnyt jotain ikävää toiselle taholle, "uhri"... uhritarinoissa menee se syytetty, syyllinen ja syytön helposti sekaisin?

Riippuen siitä, onko uhritarinalla tarkoitus agitoida vai integroida kuulijansa, käytetään tarinassa eri kieltä puhuttaessa tekijästä ja uhrista. Raasuttelussa uhri esitetään mahdollisimman ... raasuna, eli säälittävänä olentona jota varten ihmisten tulisi tuntea empatiaa tai ainakin sympatiaa uhria kohden. Jos kyse on integroivasta propagandasta, korostetaan tätä "yhteistä sympatiaa" ja järjestetään vaikka päälle vielä tukikonsertti että saadaan muutama julkkis hyvesignaloimaan. Agitoivassa versiossa uhri on edelleen raasu, mutta se tarina painottuu siihen tekijän vihaamiseen ja vastustamiseen. Riippuen siis kohdeyleisöstä, samaa tapahtumaa voidaan kaupata kovinkin eri painotuksella. Halutaanko siis "rauhanomainen tuki-mielenosoitus" vai "paikat palamaan", sen mukaan valitaan propagandan muoto.

Käytännön esimerkkejä ei taida tarvita tässä sen tarkemmin antaa - riittää että avaa uutiset ja varmistaa uutisen kohdeyleisön että kumpaan porukkaan BLM-liikettä sinun kuuluisi osallistua. Samaa "sankaritarinaa" uhrista on toistettu lukemattomia kertoja aikaisemminkin ja tullaan toistamaan aina kun siihen sopiva tilaisuus aukenee. Joskus vaan se "sankari" osuus saa hieman käänteitä eikä aina voi olla edes varmaa oliko uhria edes olemassa, kun ottaa huomioon jenkkien lainsäädännön vuodesta 2012/2013 eteenpäin (Smith-Mundt act päivitys). Raasuttelua, surkuttelua, aivan kauhea kohtalo kävi nyt tuolle ja jopa presidentti ostaa uhrille uuden polkupyörän kun niiiiin paha mieli. Aivan kuin yksisilmäinen, kolmijalkainen ja hännätön kissanpentu, joka kerää kansan sympatian puoleensa, on uhri siis säälittävä olento jota kaikkien on katsottava lähes kyynel poskella. Varmasti uhrin itsetuntoa kohottava asema?


Oikeutetusti turpiin

Otti uhri sitten kuinka paljon osumaa tahansa, se oli ainakin ansaittu! Olisi saanut saada vielä pahemmin turpiinsa, mokomakin... Yleensä sotapropagandassa käytetty tapa demonisoida vastapuoli on yhä enenevässä määrin osa tavallista propagandaa - kyllä, jollekin kävi huonosti mutta se on ihan oikein, mitäs läksi nii! Itse oli ammattinsa/asemansa valinnut joten sai ansaitsemansa kohtalon. Valtamediassa tätä käytetään esimerkiksi sodan tai vastaavan oikeuttamiseksi, eli on moraalisesti oikein pommittaa aavikolla asuvia teltoissaan koska katso nyt mitä ne teki! Mediasta riippumatta tätä samaa propagandan tapaa käytetään kuitenkin osoittamaan että on oikeutettua että kanssaihmiselle kävi huonosti.

Ensin ne tulivat hakemaan ..., mutta en tehnyt mitään koska en ollut itse... Tuttu tarina? Vallanpitäjät voivat hivuttaa omaa agendaansa tällä tavalla väestön keskuuteen. Nyt on sallittua haukkua "pahoja natseja" ja viedä heiltä oikeudet mihin tahansa, mutta entä sitten huomenna? Mitään sympatian tunnetta uhria kohtaan ei haluta muodostuvan, mutta uhrien kanssa samalla viivalla olevat voivat hyvinkin samaistua uhriin. Vallanpitäjille pahin mahdollinen olisikin se, että uhrin kanssa samalla viivalla olevat integroituisivat samalle puolelle ja vaatisivat itselleen samoja oikeuksia kuin kaikille muille ihan sanomattakin. Onneksi ryhmän palominen lukemattomiin osiin on niin helppoa, että sitä vaaraa tuskin nykypäivänä vallanpitäjillä on?

Tähän "hää hää, sai mitä ansaitsi" on helppo lähteä kaikkien mukaan. Kun se oma "pahin vihamies" saa piiskaa niin siihen mukaan naureskelemaan on helppo lähteä. Kyllä, sitäkin sattuu että "paha saa palkkansa", mutta varsin usein se jono joka sinne kuopan reunalle johtaa vaan lyhentyy ja itse ottaa jälleen askeleen eteenpäin. No mutta tuohan on vaan "kalteva pinta" argumentaatiovirhe, eihän se nyt minun kohdalla pääse käymään! Koska eiväthän vallanpitäjät yrittäisi hivuttaa omaa agendaansa kaikille ja itse olen vieläpä sillä "oikealla puolella"! Vai onko se tehokkain tapa käyttää uhritarinaa semmoinen, että itse uhri ja/tai tekijä ovat vain harhautuksia?


Sivulliset uhrit

Aina se tarinan oikeiden uhrien ja tekijöiden selvittäminen ei ole itsestäänselvää. Taustalla olevat asiat kun voivat olla paljon merkityksellisempiä, kuin itse tapahtuma josta media lähti satuilemaan. Palataan siis alkuun ja tarinoiden tulkintaan. Kenen narratiivi tarinasta on se, mihin valtaosa ihmisistä nojaa? Kun itse tapahtuma on jo hieman takana ja leirit muodostettuna, saapuu paikalle "jälkiviisaiden" joukko joka kertoo mitä siinä jupakassa isommassa kuvassa oikein tapahtuikaan. Kyllä, siinä vaiheessa kun jokin tapahtuma on vasta tulemassa julki, voi asioiden tulkitseminen ennakolta johtaa pahoihin virhearvioihin... paitsi tietysti jos kyseessä ei ole virhe, vaan tahallinen agendan ajaminen.

Oikeudet ja vapaudet ovat tyypillisiä sivullisia uhreja aina kun maailmalla jotain tapahtuu. Korona ja sitä seurannut BLM häsmäkkä kertovat sitä tyypillistä vallanpitäjien tarinaa, missä ongelma - reaktio - ratkaisu seuraa samaa "kansalta otetaan, kavereille annetaan"-kaavaa. Ja niin kauan kuin ne tarinan kertojat saavat päättää mitä ihmiset asioista tietävät ja tarinoiden tulkitsijat päättävät miten asioista pitää ajatella, jatkamme tarkkaan ulkoa ohjattua sirkusta jossa ihmisille nyt vaan joskus käy huonosti ja siitä revitään aina kaikki hyöty irti.

Vaikka tietää kuinka paljon propagandasta ja sen toiminnasta tahansa, näihin samoihin temppuihin tulee kompastuttua useammin kuin haluaisi myöntää. Ne mielikuvat, joita media maalaa tapahtuman eri tahoista saattavat paljastaa mikä kusetus on milloinkin kyseessä, mutta siinä ensireaktion vaiheessa ei analyyttinen mieli ole vielä kerinnyt juonesta kärryille - niinpä tulemme niin vihaamaan kuin rakastamaan tahoja, jotka eivät edes ansaitse huomiotamme samalla kun ohitamme ne taustalla piilevät oikeat ongelmat. Kieroja ovat, mutta totuus ei pala tulessakaan...