Konstitutionalismi

Näin Suomessa

(Alkuun huomautus: tämä on maallikon näkemys järjestelmästä, eikä mikään lakiasiantuntijan lausunto.) Usein puhutaan oikeusvaltiosta, mutta mikä se oikeusvaltio oikeasti on? Antero Jyrängin mukaan oikeusvaltion määritelmään sisältyy kuusi ainesosaa: valtio on organisoitu oikeussäännöin; sekä valtioelinten ja viranomaisten että kansalaisten on toimittava näiden oikeussääntöjen mukaisesti; valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin; yksilön oikeusasemasta voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa; oikeussääntöjä soveltavat yksittäistapauksiin riippumattomat tuomioistuimet ja yksilön asemaa suojaavat suhteessa sekä valtion että muihin yksityisiin perustuslaissa säädetyt perusoikeudet.

Laki on kaikille sama ja sitä pitää noudattaa, näin yksinkertaistettuna rajusti. Kaikki lait eivät kuitenkaan ole tasa-arvoisia keskenään vaan perustuslaki on yleensä se korkein säädetty laki, mutta Suomen tapauksessa vaikuttaa siltä, että näin ei ihan ole. Perustuslain 106 § mukaan, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännöksen. Eli jos joku rikkoo lakia ja perustuslaki on sen kanssa ristiriidassa, asia on selvä, mutta jos joku rikkoo pelkkää perustuslakia... siitä ei tunnu olevan mitään vaaraa tekijälle.

Perustuslain 108 § ja 109 § määrittävät oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtäväksi huolehtia lakien valvonnasta päättäjien keskuudessa, sekä eri oikeusasteissa. Nämä kaksi tahoa antavat sitten eduskunnalle ja valtioneuvostolle vuosittaisen kertomuksen. Mutta siihen se taitaa se perustuslain valvominen Suomessa jäädä. Suomen perustuslaista kertoo myös paljon ensimmäisen pykälän valtiosäännön viimeinen lause joka kuuluu näin: "Suomi on Euroopan unionin jäsen." - sinne voidaan näköjään lisätä mitä halutaan, mutta toisaalta, kun sitä ei kukaan valvo niin...


Mikä ihmeen konstitutionalismi?

Konstitutionalismissa perustuslaki on taas huomattavasti tärkeämpi asia ja sitä perustuslakia muodostettaessa on otettava huomioon tiettyjä seikkoja. Ensiksi, eri hallinnon alojen tehtävät on määriteltävä tarkasti perustuslaissa - kenellä on auktoriteetti mihinkin asiaan. Toisekseen, kenellä on valta mihinkin asiaan ja miten tämä valta jaetaan näiden eri toimijoiden kesken. Kolmanneksi, hallinnon vastuut ja velvollisuudet on määritettävä tarkasti. Neljänneksi, kansalaisten oikeudet on varmistettava kaikissa tilanteissa. (S. Wolin) Eli toisin kuin Suomen perustuslaissa tällä hetkellä seisoo, konstitutionalismissa on joka ikinen kohta tarkasti määritelty siihen, kuka on vastuussa ja kuka on velvollinen hoitamaan mitäkin tehtävää. Mutta ennen kaikkea se, että kansalaisten perusoikeuksista pidetään huolta jokaisessa tilanteessa.

Suomen perustuslaki on kuitenkin jo aika vanha tekele ja se näkyy sen pykälissä. Saksan peruslaki on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka moderni lainsäädäntötapa mahdollistaa sen, että ihmisten perusoikeuksien tallaaminen ei onnistu aivan tuosta vaan - Saksasta löytyi ehkä vähän enemmän motivaatiota tehdä hyvä peruslaki siinä sodan jälkeen. Mielestäni yksi räikeimmistä Suomen perustuslain ongelmista onkin sen tapa alentaa ihmisoikeudet perusoikeuksiksi. Perusoikeuksia kun voidaan koska tahansa ja missä tahansa jättää huomiotta, täysin lain sallimana. Ihmisoikeuksiahan ei voida jättää huomiotta, ei ohittaa eikä tilanteen mukaan muutella, mutta Suomessa ei ihmisoikeuksia noudateta - ainoastaan perusoikeuksia.

Ihmisoikeuksien alentaminen perusoikeudeksi ei ehkä kuitenkaan olisi niin suuri ongelma, jos niitä perustuslakeja oikeasti valvottaisiin ja noudatettaisiin. Suomessahan ei tällä hetkellä ole minkäänlaista perustuslain valvontaa jolla olisi mahdollisuus puuttua ongelmiin tahi rangaista näitä rikkojia - oikeasti tehdä jotain. Perustuslakituomioistuimesta onkin ollut puhetta, mutta Suomessa tällaisesta taitaa olla aivan turha haaveilla. Suomi on toki omalla tavallaan oikeusvaltio, mutta kun monet lait ovat rosvojen tekemiä niin ne ei jostain kumman syystä ole kansan eduksi. Järjestelmä onneksi osaa suojella itseään ja kaikki korkeimmat lakiasiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä on täysin lain mukainen. Ei kannata keinuttaa venettä, kun oma palkka riippuu siitä.


Voitaisiinko asia korjata?

Periaatteessa valtaosan Suomen ongelmista voitaisiin korjata sillä, että perustuslaki "korjattaisiin". Suomi on kuitenkin antanut suuren osan omasta lainsäädäntövallastaan Euroopan unionille, enkä usko että siitä suunnasta löytyy kovin suurta kiinnostusta tulla auttamaan Suomea oikeasti korjaamaan näitä ongelmia... jotka ovat mahdollistaneet sen, että Suomi liittyi Euroopan unioniin heittämällä. Nykyistä liittovaltiokehitystä kun haittaisi kovasti se, että Euroopasta löytyisi itsenäisiä maita, jotka arvostaisivat vapautta ja ihmisten oikeuksia - ihmisoikeuksia. Etenkin sananvapaus on EU:lla ollut jo pitkään silmätikkuna, koska vapaasti keskustelemalla ihmiset saattaisivat tulla siihen lopputulokseen, että tämä koko unioni ei olekaan ehkä heidän omaksi edukseen.

Hyvin tehty perustuslaki suojaisi yksilöä järjestelmältä, mutta myös järjestelmää yksilöltä: nimittäin siltä järjestelmälle haitalliselta yksilöltä, joka jollain kumman keinolla onnistui pääsemään valtaan. Kun poliitikkojen valta on tarkasti rajattu, heidän vastuunsa on määritelty ennalta ja yksittäisen poliitikon valta on hyvin rajallinen muihin nähden, ei yksittäinen omaa etua ajava poliitikko onnistuisi tekemään niin suurta vahinkoa. Nykyinen kilpailukeskeinen järjestelmä, missä perustuslailla pyyhitään persettä, taas mahdollistaa nykyisen kaltaisen tilanteen, missä yksittäiset poliitikot kykenevät pyörittämään koko sirkusta oman tahtonsa mukaan. Jos nimittäin sitä perustuslain aatetta seurattaisiin, se ryhmäkuri olisi laiton - vaikka nykyään se kuulemma onkin aivan täysin lain mukaista toimintaa, koska se sopimus on jokaiselle kansanedustajalle vapaaehtoinen.

Ehkä se konstitutionalismi on kuitenkin utopistinen ajatus. Ettekö ihminen onnistuisi tekemään lait niin, että niiden väärinkäyttö olisi mahdotonta? Terveessä ja toimivassa yhteiskunnassa sen lain ei tarvitsisi olla kuitenkaan täydellinen, vaan sitä voitaisiin korjata aina tarvittaessa. Toki tällaisessa demokratuurissa lakeja myös korjataan aina kun sille on tarvetta, mutta kansa on harvemmin se joka siitä oikeasti hyötyy. Mutta kuten on nähty, on Suomi maailman onnellisin ja demokraattisin maa sekä lähes täydellinen oikeusvaltio - kunhan vaan mitataan oikealla tavalla että saadaan haluttu tulos. Eli eiköhän sopivasti mittaamalla Suomi ole myös terve ja toimiva yhteiskunta, jossa perustuslakia noudatetaan juuri kuten pitääkin?

Konsepti, termi vai sana?

Pilkunviilausta, pyh!

Jos otsikon kolmikon ero kuulostaa pilkun viilaamiselta ja typerältä aiheelta edes pohtia niiden eroja, suosittelen lopettamaan tämän artikkelin lukemisen tähän. Ja niille molemmille lukijoille, jotka moisesta välittävät, eikö olekin ärsyttävää kun ihmiset puhuvat asioista aivan väärillä nimillä? Nomenclature, termistö, on aihe josta olen jo muutamaan kertaan puhunutkin. Että asiasta voidaan puhua, on sille annettava nimi. Toki se nimi itsessään ei ole tärkeä - se voisi olla vaikkapa pelkkä numeroiden ja kirjaimien yhdistelmä, joka erottuu kaikista muista ja antaa siis yksilöidyn termin sille konseptille, josta halutaan puhua. Tilanne onkin usein sama keskusteluissa, kuin lähtisi varaosaluettelon numeroisarjojen sijaan tilaamaan puuttuvia osia "no se semmoinen ruuvi".

Konsepti tai käsite on usein jokin häilyvä ja hieman epämääräinen asia, luonnos, jota pyritään sitten määrittämään ja tarkentamaan. Ettei eri konseptit sekoittuisi keskenään, ne tulee erottaa toisistaan - tämä tapahtuu antamalla sille yksilöllinen nimi, eli termi. Termiksi voitaisiin valita tosiaan mikä tahansa tunnistettavissa oleva symboli tai useamman yhdistelmä, mutta niin muistamisen kuin esittämisen kannalta usein päädytään käyttämään kirjaimia ja niiden yhdistelmiä. Ja koska kirjaimien yhdistelmiä on rajaton määrä, helpointa olisi antaa jokaiselle konseptille oma ja ainutlaatuinen termi. Mutta silloin ihmisten pitäisi muistaa lukemattomia eri termejä, termistössä vähän oikaistaan ja käytetäänkin yksilöllisten termien sijaan jo valmiita kirjainten yhdistelmiä - sanoja.

Mutta sanojen käytössä termistönä on useampikin perustavaa laatua oleva ongelma... Paitsi niiden mukaan, jotka lopettivat tämän artikkelin luvun alun kehotuksesta - suurin osa ohittaa tämän joskus hyvinkin kriittisen keskusteluongelman olankohautuksella. Kaikkihan sen nyt tietää mitä mikäkin sana tarkoittaa! Kyllä, kaikki tietävät ainakin jollain tasolla käyttämiensä sanojen merkityksen itselleen, mutta kun muut voivat käyttää täsmälleen samaa sanaa terminä jollekin aivan toiselle konseptille, on riita valmis. Sanojen uudelleen määrittäminen, uuskieli, onkin yksi vallankäytön keino. Tällä voidaan estää tietyistä konsepteista puhuminen tai automaattisesti lyödä leimakirveellä toista heti keskustelun alkajaisiksi pelkästään käyttämällä sanaa, jolla on vahva painolasti jo valmiiksi.


Politiikan jargoni, josta kukaan ei ole samaa mieltä

Vasemmisto ja oikeisto ovat ehkä kaksi parasta sanaa, joista kummatkin kuvaavat tiettyjä aatteita, mutta myös konsepteja jotka ihan jokainen määrittää eri tavalla kuin muut. Tällöin on siis turhaa sanoa, että ne olisivat termejä, mutta keskusteluissa niillä kuitenkin kuvataan hyvin tarkkarajaisia asioita eli ne ovat kuin termejä. Termejä, joiden määritystä ei kannata lähteä etsimään yhdestäkään sanakirjasta, koska juuri sillä sanakirjan tavalla niitä termejä ei juuri kukaan kuitenkaan käytä. Valtaosa ihmisistä kuitenkin kykenee automaattisesti tunnistamaan sen "oikeistolaisen" ja "vasemmistolaisen" niin itsessään, kuin kaikissa muissa havaitsemissaan asioissa. Mutta riippuen siitä kumpaan "leiriin" kuuluu, se oikeisto/vasemmisto-"laisuus" on joko hyvä tai paha asia - yleensä se oma puoli on "hyvä"...

Oikeistolaiset ovat vasemmistolaisille natseja tai fasisteja, siinä kun vasemmistolaiset ovat oikeistolaisille kommareita tai sosialisteja. Ja siinä saadaankin sitten seuraavat neljä sanaa joiden takana olevat konseptit ovatkin sitten aivan oma matosoppansa. Oikeistolaiset ovat siis kansallissosialisteja tai kannattavat valtion tai vastaavan täyttä hallintaa kaikesta, vaikka oikeistolaisuuteen yleensä liitetään asioita kuten markkinaliberalismi ja yksityisomistus. Mutta koska uuskieli on muuttanut nämä termit, molemmat tarkoittavat ainoastaan "kansallismielistä" tai mitään siihen viittaavaa. Palingeneettinen ultranationalismi tai ur-fasismi on "fasismia" ja "natseja" ovat kaikki jotka kannattavat mitään mitä yksikään persu kannattaa. Ymmärtämällä mitä konsepteja kuvataan näillä kahdella sanalla, saa huomattavasti selvemmän kuvan siitä, mitä konseptia tämä natsifasistiksi haukkuva henkilö oikeasti halveksuu.

Oikeistolaisten sanastossa kommariksi ja sosialistiksi haukkuminen on tosin samanlaista uuskielistöä, mutta siellä taustalla on sentään joitain historiallisia yhtäläisyyksiä niihin termeihin sekä konsepteihin, joita näillä sanoilla alunperin kuvattiin. Suurin väärinkäsitys on kuitenkin siinä, että Suomea väitetään kommunistiseksi tai sosialistiseksi maaksi, vaikka kyseessä on sosiaalidemokraattinen maa, ns. "Pohjoismainen malli". Sosiaalidemokratia on kapitalistinen malli, jossa tietyt toiminnot tehdään kansalta varastetuilla (verotus) rahoilla, ettei yksityisten yritysten tarvitse itse huolehtia työvoiman koulutuksesta, terveydenhuollosta tai infrastruktuurista, jolla niitä omia tuotteita kärrätään pitkin ja poikin maailmaa. Jos siis vastustaa "pahaa sosialismia" kun Ylen Areena jakaa "ilmaiseksi" suoratoistona televisio-ohjelmia kansalle, on syytä vastustaa julkista terveydenhuoltoa ja koulujärjestelmää että pysyy se kokonaisuus "sosialismista" kasassa. Sillä "pahalla" osalla kun saattaa olla ihan oma nimikin, ettei tarvitse kaikkea heittää sen pesuveden mukana pois...


Eihän se nyt noin mene, tyhmä!

Niin, nämä määritykset ja termit sekä sanat joita käytin kuvaavat niitä tiettyjä konsepteja, joiden avulla itse määritän omassa nupissani niitä asioita. Ja kuten taisin jo mainita aikaisemmin, jokainen määrittää asiat sillä omalla tavallaan, joka usein poikkeaakin niistä toisten tavoista hahmottaa tätä maailmaa. Ja kun sitten asioista keskustelee, voidaan käyttää täsmälleen samoja sanoja, mutta aivan toisista asioista. Ja mistäs se sitten johtuu? Mahdollisesti eri ryhmien välisestä valtataistelusta, koska se joka määrittää sen yleisesti ymmärretyn version tavallisesti käytettävistä sanoista, määrittää samalla sen mitkä konseptit sallitaan ja missä valossa ne tulisi nähdä. Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä, näille ryhmille jotka vallasta taistelee on lukuisia eri nimiä. Yleisnimitys niille voidaan kuitenkin helposti antaa - ne ryhmät ovat: "me" ja "muut".

Yksi suurimmista syyllisistä näihin oikeiston ja vasemmiston, kuin myös niin monen muunkin "me vastaan muut" ryhmittymän kahakkaan löytyy semmoisesta asiasta kuin kollektivismi. Moni aate, kuten esimerkiksi kommunismi ja fasismi, ovat kollektivistisia eli yhteisön etu ajaa yksilön edun edelle. Yksilö voidaan uhrata yhteisen hyvän vuoksi. Ja kun kaksi kollektivistista näkemystä ovat vastakkain, saadaan se "me vastaan muut" molemmille puolille. Siihen päälle vielä kumpainenkin ryhmä määrittää ne omat terminsä eri tavoilla ja ohittavat sen seikan, että pohjimmillaan kumpainenkin on usein lähestulkoon samaa pienillä vivahde-eroilla, kuten esimerkiksi ovat nykyvasemmisto ja -oikeisto. Kummatkin haluavat omat tyyppinsä kalifiksi kalifin paikalle, ajamaan omaa etua.

Keskustelu jää kuitenkin yleensä vaan sinne sanojen tasolle ja niitä konsepteja niiden sanojen alla hautautuneena ei yleensä edes pyritä nostamaan esiin siihen keskusteluun. Tietysti semmoinen syvällisten asioiden pohtiminen ja niistä keskustelu ei istu kahvipöytäkeskusteluun (saatikka nettipalstoille) joten olemme jumissa löyhästi määriteltyjen termien ja väärinkäytettyjen sanojen maailmassa. Media taas lisää soppaan mukaan jos jonkinmoiset mielikuvat yleisesti käytettäville sanoille, jolloin nämä median maalaamat sanat ovat lähes käyttökelvottomia niiden alkuperäisessä merkityksessä. Koitappa esimerkiksi mennä selittämään oikeistolaiselle että ei tämä nykyinen systeemi ole sosialismia, tai vasemmistolaiselle että ei ne persut ole fasisteja... yhtään sen enempää kuin se teidän kannattama kollektivismi. Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos puhuttaisiin asioista samoilla sanoilla ja termeillä, onnistuen selittämään ne konseptit joista haluaisi keskustella muille tarkasti sekä selvästi?

Opposition valta edustuksellisessa demokratiassa

Miksi oppositio ei saa mitään aikaiseksi?

Jos ajatellaan Suomea, meillä on tällä hetkellä neljä "suurta" vanhaa puoluetta ja toinen mokoma vanhoja pikkupuolueita. Koska vallan kolmijakoa ei haluta tapahtuvan, muodostetaan maassamme lähes poikkeuksetta enemmistöhallitus näiden puolueiden vaihtelevista yhdistelmistä, joka ryhmäkurin ansiosta saa periaatteessa taottua lähes kaikki päätöksensä läpi vailla mitään vaikutusta mitä oppositio, saatikka kansa asioista ajattelee. Tapauksissa, jossa tarvitaan kuitenkin enemmän kuin 51% enemmistön "jaa"-ääni, oppositiolla on usein mahdollisuus kaataa se hallituksen esitys, oli se sitten mikä tahansa. Kuitenkin olemme nähneet tässä hyvinkin hiljattain tapauksen, missä oppositiosta osa kannatti hallitusta ja 2/3 enemmistö saatiin läpi vaikka asiaa vastustettiinkin (ainakin näennäisesti) hyvinkin voimakkaasti oppositiossa.

Jos siis ajatellaan, että tämä järjestelmä toimii juuri kuten sen kerrotaan toimivan, vaalien jälkeisten keskustelujen jälkeen saadaan soviteltua jokin yhdistelmä puolueita muodostamaan sen enemmistöhallituksen. Nämä puolueet saavat kukin tietyn määrän omia tärkeitä asioitaan siihen soppaan mukaan ja osassa joutuvat tekemään kompromissin niiden muiden kanssa. Esitysten, jotka vaativat enemmän kuin hallituspuolueiden osuus eduskunnasta on, vaatiikin tarkkaa harkintaa, mutta kaikki muut esitykset tullaan saamaan läpi opposition mielipiteistä huolimatta joka ikinen kerta. Oppositiolla ei siis ole mitään valtaa siinä napin painamisen kohdalla - heidän alle 50% määrä ei vaikuta mihinkään äänestykseen, ellei hallituspuolueet ole sattuneet mokaamaan ja ovat osittain lomailemassa kun pitäisi äänestää.

Opposition valta on tämän tarinan mukaan siinä, että he voivat keskusteluissa ennen äänestyksiä tuoda asiansa ja huolensa julki. Nämä keskustelut ovat niin merkityksellisiä, että hallituspuolueet saattavat muuttaa kantaansa asiaan ja tehdä opposition esittämiä muutoksia ehdotuksiinsa. Näin kansanvalta toteutuu, koska kaikkien puolueiden edustajat saavat kertoa oman näkemyksensä asioista ja sitten yhdessä sovittu ehdotus äänestetään läpi. Mutta kuten on osoitettu jo lukemattomia kertoja, ne puheet eivät yleensä vaikuta millään tavalla mihinkään, ellei sitten lasketa edustajien omaa kohottamista kun jakavat "hyviä puheitaan" somessa ja kansa uskoo että sillä oli jotain vaikutusta. Käytännössä oppositio on siis täysin hampaaton rakki, joka saa haukkua vaikka koko päivän mutta se ei ketään kiinnosta. Ensimmäinen hypoteesi opposition vallan olemattomuudesta on siis se, että heillä ei kertakaikkiaan ole valtaa.


Ei ymmärretä tai osata

Entäpä jos muodostetaan toinen hypoteesi sille vallan puutteelle ja se olisi: oppositio ei ymmärrä omaa valtaansa tai ei osaa käyttää sitä, minkä vuoksi heillä ei ole valtaa vaikuttaa asioihin. Ehkäpä ne opposition edustajien puheet eivät olekaan niin hyviä ja suostuttelevia kuin niiden esitetään olevan? He eivät kykene argumentoimaan asiaansa niin, että ne hallituspuolueiden edustajat joutuisivat myöntämään virheensä? Toki kun kyse on poliittisista päätöksistä, kumpikin näkemys voi olla "oikeassa" ja täysin looginen ratkaisu, mutta hallitus haluaa nyt tehdä asiat sillä omalla tavallaan. Mutta silloinkin taitava oppositio pystyisi vaikuttamaan päätökseen niillä puheillaan, jos he kykenevät osoittamaan hallituksen version ongelmakohdat. Näin ei ole juuri koskaan tainnut päästä käymään?

Mitäs muita keinoja oppositiolla olisi sitten käytössään? Valiokunnissa, missä niitä päätöksiä ja esityksiä käydään suljettujen ovien takana läpi on myös mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Jälleen ne vaikutusmahdollisuudet riippuvat edustajien kyvykkyydestä ja taidoista saada muut muuttamaan kantaansa. Näillä edustajilla voi myös olla omia (hyvä veli) verkostoja tukenaan/takanaan, jolloin he voivat ehdottaa "vaihtokauppoja" - mutta kykeneekö edustaja tai jokin tietty ryhmä sitten tekemään sen vaihdon? Joissain tapauksissa näin voi varmasti käydä, jos se opposition edustajan ryhmä kykenee asian esittämään suotuisana myös sille hallitukselle. Rajoittavana tekijänä on tällöin niin edustajan kyky neuvotella asiasta, ymmärrys koska voisi käyttää moista strategiaa mutta myös sen edustettavan verkoston resurssien rajallisuus.

Kuitenkin eniten väärinymmärretty ja huonoiten käytetty valta mikä oppositiolla oikeasti on, on median valta. Kyllä, oppositiolla ei välttämättä ole yhtä suurta kykyä päästä joka lehden kanteen kuten hallituksella on, mutta niin yksittäisillä ehdokkailla kuin puolueilla itsellään on huomattavasti tavan kansalaista enemmän mahdollisuuksia päästä julkisuuteen tuomaan kantansa esille. Kysymys on kuitenkin kansan yleisestä mielipiteestä ja jos hallitus tekee täysin kansan yleistä mielipidettä vastaan päätöksiään, se kaivaa vain maata altaan ja tulee viimeistään seuraavissa vaaleissa katumaan karvaasti päätöstään. Miksi oppositio ei sitten pyri nostamaan mielestään tärkeitä asioita julkiseen keskusteluun? Eivätkö he ymmärrä median valtaa tai osaa sitä käyttää?


Ymmärretään ja osataan, mutta ei haluta

Vai johtuuko se yksinkertaisesti siitä, että ymmärretään ja osattaisiin käyttää, mutta ei haluta. Tämä onkin se kolmas hypoteesi opposition hampaattomuudesta - ei haluta osoittaa omaa voimaa tai käyttää sitä valtaa. Ehkä ne opposition resurssit ovat niin rajalliset, että niitä ei haluta käyttää minkään pienen asian (kuten elvytyspaketti) vuoksi, vaan niitä säästellään tärkeisiin asioihin? Hallituksen huonoja päätöksiä voidaan myös pantata sielä omassa keinovalikoimassa tuleviin vaaleihin valmistauduttaessa. Mikään ei ole parempi lyömäase kuin nostaa huono päätös esiin sopivalla ajalla? Huonoja päätöksiä ei siis oikeasti vastustettu, koska niitä voidaan käyttää myöhemmin omaksi eduksi.

Mitenkään poissuljettu vaihtoehto ei liioin ole se, että oppositio oikeasti kannattaa sitä hallituksen kantaa, mikä se sitten olikaan. Muutama yksittäinen ehdokas voi nostaa omia pisteitään kansan silmien edessä vastustamalla asiaa, mutta puolueen kanta siellä suljettujen ovien takana onkin päinvastainen. Tällöin voidaan puhua valeoppositiosta tai kontrolloidusta oppositiosta, tapauksesta riippuen. Politiikka vetää puoleensa ties mitä pyrkyreitä, jotka kyllä pitävät itsestään huolta sen sijaan että ajaisivat sen kansan asiaa. Opposition esittäminen on helppo tapa kerätä pisteitä kansalta, jolloin tätä kutsutaan populismiksi. Populismi olisi kuitenkin kansan mielipiteen ajamista, joten nimitystä käytetään usein vain leimakirveenä siitä "vastustajasta" - koska kyse on aikuisista, eikä lapsista, joilla argumentiksi riittää "sä oot tyhmä!", "itte oot!", "sä oot enemmän tyhmä!"... huomaatko, ihan eri asia?

Mikä näistä kolmesta hypoteesista sitten sopisi nykyiseen tilanteeseen? Ei ole valtaa, sitä ei osata käyttää vai sitä ei haluta käyttää? Riippunee siitä, peilataanko asiaa yksittäiseen edustajaan vaiko puolueisiin. Yksittäiselle ehdokkaalle syy voi olla kaikissa kolmessa tai jossain niiden yhdistelmässä - ei pysty, ei kykene eikä halua. Puolueet ja niiden takana toimivat tahot kuitenkin ovat sen verran vanhoja kettuja, että he tietävät miten peliä pelataan. Vai uskooko joku, ettei jokainen siirto ole tarkkaan harkittu politiikassa? Seurauksissa voi aina tulla yllätyksiä koska kaikkea ei voida ottaa aina huomioon, mutta pääosin jokainen siirto on tarkkaan harkittua politiikka. Vai uskotko, että asiat tapahtuvat vain sattumalta, ilman mitään suunnitelmallisuutta tuolla verhojen takana ja korkeilla palleilla?

Tyrannian kaataminen vuodattamalla resurssit kuiviin

Resurssien vaikutus valtaan

Tyrannian kaataminen on suhteellisen yksinkertaista: ainut siihen tarvittava asia on se, että kansa ei leiki enää mukana eli kieltäytyy tottelemasta. Mutta mitä siinä käytännössä siis tapahtuu, kun ei enää tanssita tyrannien pillin mukaan? Voidaan puhua resurssien kuihduttamisesta, vuodattamisesta kuiviin, koska ne ihmiset ovat edelleenkin se suuri resurssi, jota tyrannit tarvitsevat pysyäkseen vallassa. Rahaa ja materiaalista varallisuutta tyranneilla on yleensä riittämiin, mutta sekin on yleensä lähtöjään siltä kansalta, eli ne ihmiset ovat edelleenkin se suurin resurssi.

Niin kauan kuin tyrannit nauttivat kansan suosiota, heidän kaataminen ei ole ihan yksinkertaista. Tuki järjestelmälle noin yleensä mitataankin tässä (Suomen) "länsimaisessa demokratiassa" neljän vuoden välein - äänestämällä. Kaikki äänensä koneistolle antavat käyvät raapustamassa numeron oikeaoppisesti siihen lippuun. Propagandan määrä näin vaalien alla kasvaakin aina melkoisesti, kun sekä ammattipropagandistit kuin "hyödylliset idiootit" laittavat lisää pökköä pesään vanhoilla kestosuosikeilla kuten "vain äänestämällä voit vaikuttaa" ja "kansalaisvelvollisuutesi on vaikuttaa äänestämällä". Jos äänestysprosentti tippuisi niin alas, että jopa se äänestäväkin alkaisi epäillä äänestettyjen oikeutusta valtaan muiden yli, koko järjestelmä luhistuisi.

Onkin huvittavaa seurata, kuinka koneisto itsessään ja siihen uskovat tahot tuntuvat järkyttyvän kun joku näitä Étienne de La Boétien vuosisatoja vanhoja oppeja kaivaa esiin. Jos tämä järjestelmä kerran ei ole tyrannia, miksi ihmeessä murehditte kun joku puhuu tyrannian kaatamisesta? Miksi ihmeessä se järkyttäisi toimivaa kansanvaltaa, jos jotkut tahot eivät satu olemaan sen virallisen tarinan kannalla? Sehän kuuluu tärkeänä osana siihen kansanvaltaan, että asioista voidaan keskustella vapaasti? Miksi ihmeessä siis koneisto käyttää runsaasti resursseja näiden heidän mielestään "väärien mielipiteiden" vaimentamiseen? Voisiko se johtua siitä, että se kritiikki osuukin kohteeseensa...


Iske sinne mihin sattuu

Äänten ostaminen vaaleissa on Suomessa kielletty lailla. Äänestäjien lahjontaa ei saisi tehdä, minkä vuoksi äänestäjien manipulointiin joudutaan käyttämään propagandaa suoran lahjonnan sijaan. Sen sijaan että äänestäjä saisi edes pienen korvauksen lahjoittaessaan valtansa muille, se raha valuu propagandistien taskuihin ja pönkittää samalla koko mediakentän luomaa illuusiota jonka ylläpitämiseen joudutaan käyttämään huomattava määrä resursseja. Osoittamalla yhden yksittäisen edustajan paskapuheet ja manipuloinnit, voi tämän edustajan resursseja vuodattaa ja vähentää hänen mahdollisuuksiaan päästä valtaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä koko järjestelmän valtaa, koska yhden puhuvan pään sijaan tulee vain toinen puhuva pää ja sama meno jatkuu. Toki yksittäisen edustajan haastaminen saattaa olla passelia ajanvietettä?

Yksittäisen edustajan sijaan puolueen haastaminen ja heidän aikaisempien tempausten esiintuonti saattaa myös laukaista vastareaktion. Puolueet toki nokittelevat keskenään jatkuvasti, mutta koska kaikilla on usein sen verran monta luurankoa kaapissa, kaikki mukana olevat tietävät että sen vastapuolen kampittamiseen ei kannata kovin pitkälle mennä ettei sieltä tule vastapalloon takaisin jonka johdosta molemmat joutuisivat tuhlaamaan resurssejaan näiden mainehaittojen peittelemiseen. Osoittamalla kaikkien puolueiden epärehellisyydeen voidaankin siis vuodattaa kaikkien valtaa pois sieltä huipulta ja mahdollisesti takaisin kansalle...

Kroonisesta paskanpuhumisesta nauttivat poliitikot ja median edustajat ovatkin ehkä kaikkein allergisimpia totuuden nostamiselle esiin. Ketään ei tarvitse loukata, ei solvata, vaan riittää että osoittaa ne aikaisemmat paskapuheet ja suhmuroinnit siinä toiminnassa. Jos jokin tietty ikävä fakta, jota kutsutaan nykyään malinformaatioksi, nousee esiin ja se aiheuttaa voimakkaan vastareaktion, tiedät osuneesi arkaan paikkaan. Suutuspäissään vastareaktio voi toki olla raju, mutta samalla sitten palaa niitä arvokkaita resursseja joita voitaisiin muuallakin tarvita. Samalla se haastetun luonne nousee esiin ja osoittaa mitä he todellisuudessa ovat miehiään tai naisiaan. Suoraselkäinen ihminen kantaisi vastuun omista sanoistaan ja teoistaan, mutta niitä ei tuonne politiikkaan tahi mediaan ole juurikaan eksynyt.


Ihminen on edelleenkin se tärkein resurssi

Rahaa ei voi syödä eikä rahasta ole käskyjä liioin noudattamaan. Jokainen yksittäinen ihminen, niin arvoton kuin hän vallanpitäjille onkaan, on kuitenkin vallankäytössä resurssi. Yhden yksittäisen ihmisen henki ei ole (vallanpitäjille) minkään arvoinen itsessään, mutta jokainen vielä hengittävä ihminen on pala sitä kokonaisuutta, jonka yli vallanpitäjät tahtovat sen vallan omata. Tämän vuoksi siihen ihmisten jatkuvaan manipulointiin joudutaan käyttämään niin valtavia määriä resursseja - kansa ei välttämättä pidä siitä, että jollain on valta heidän ylitseen. Kuitenkin nykypäivänä suurin osa ihmisistä aina ajankohdan tullessa, käy luovuttamassa sen oikeutuksen valtaan heidän itsensä ja siinä samalla kaikkien muidenkin ylitse. Enemmistö siis antaa niin oman kuin muidenkin vallan harvoille, vaikka se ei kummallekkaan kuulu.

Edellisen tekstini esimerkki veneen keikuttamisesta on myös tähän sopiva. Järjestelmä itsessään on epävakaa, mutta kun valtaosa ihmisistä seisoo käsketyllä paikalla, vene (järjestelmä) pysyy pystyssä. Niitä, jotka kertovat veneen olevan epävakaa (järjestelmän olevan tyrannia) pidetäänkin hulluina, koska he uhkaavat järjestelmää itsessään ja veneen kaatuessa pitää kaikkien opetella uimaan. Järjestelmän vakauttaminen olisi kuitenkin mahdollista tehdä, mutta niin kauan kuin kippari on vallanhimoinen psykopaatti, onko se sittenkään kansan etu pitää se paatti kurssissaan? Kansanvaltahan ei siitä järky, jos järjestelmän osia kritisoi, eikös?

"Totuus velvoittaa" oli erään koneistoa vastaan taistelleen sanonta, mutta propagandan ansiosta sananvapauden puolesta puhuvat leimataankin sananvapauden ja samalla yhteiskunnan vihollisiksi. Jos jonkin asian voi tuhota totuudella, sen kuuluukin tulla tuhotuksi totuudella. Kansan yhteen laskettu voima, valta ja resurssit ovat huomattavasti suuremmat kuin niiden, jotka nyt valtaa pitävät. Rahaa ja materiaalista resurssia sillä kansalla ei ehkä ole niinkään, mutta niin kauan kuin vallanpitäjät joutuvat käyttämään ihmisiä tekemään heidän tahtonsa, ihmiset voivat yhdessä sen tyrannian kaataa niin halutessaan. Liian moni taho kuitenkin vielä hyötyy tästä tyranniasta, että se vaakakuppi lähtisi kääntymään kansan edun puolelle. Mutta vuodattamalla ne resurssit sieltä vallanpitäjiltä, vähän kerrallaan, se vaaka tulee kallistumaan...

Vapaudesta, sanan ja muutoinkin

Koska ihminen on vapaa?

Muutamaan otteeseen olen vapautta jo aikaisemminkin käsitellyt, esimerkiksi artikkeleissa "Tarinaa vapaudesta" sekä "Vogelfrei". Mitään yhtenäistä tarkkaa käsitystä mitä se "vapaus" sitten onkaan, ei oikeastaan ole. Jokainen sen käsittää ja määrittää omalla tavallaan, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä löytyy ja etenkin vapauden puuttumisesta voidaan yleensä helposti päästä yhteisymmärrykseen. Oliko esimerkiksi se vapauden rajoitus sitten oikeutettu, siitä taas saadaan kunnon väittely aikaiseksi. Laittamalla murhamies linnaan rajoittaa hänen vapauttaan, mutta suurin osa mahtaa olla sitä mieltä että moinen rajoitus oli oikeutettu - moiselle ihmiselle ei kuulu vapaus, koska hän vei vapauden muilta.

Vapauden rajoittaminen voidaan yksinkertaistuksen vuoksi jakaa kahteen eri kategoriaan: rajoitteet, joita muut ihmiset tarkoituksella toisille asettavat ja kaikki muut rajoitteet. Kuvitellaan, että olet lukittuna huoneeseen josta et ainakaan vielä ole keksinyt keinoa päästä ulos - ainoa ulos johtava ovi on lukossa. Et siis ole vapaa, mutta mistä se johtuu? Lukitsitko itse oven tietoisena siitä, että jäät sen taakse lukkoon? Lukitsitko oven vahingossa takanasi? Puhalsiko tuuli oven kiinni ja säppiin? Sulkiko joku muu oven vahingossa, eikä saa sitä liioin enää auki? Vai lukitsiko joku muu sinut huoneeseen, täysin tietoisena että sielläpähän pystyt?!

Ainoastaan viimeinen kohta, joku muu vei sinulta vapauden, voidaan pitää selvänä vapauden riistona, mutta ne muut syyt eivät sinua liioin auta ulos siitä pulasta. Mutta entä jos sinulla on valta avata se ovi? Käyttämällä omia resurssejasi, taitojasi ja kykyjäsi, pystyt avaamaan sen oven, vietiinkö sinulta vapaus vai rajoitetiin sitä? Oli oma päätöksesi jäädä sen oven taakse, eikä uuvuttaa itsesi ja pyrkiä ulos. Entä jos et kykene avaamaan ovea, onko se rajoitus vapauteesi vaiko vain oma rajoitteesi että et kykene sitä avaamaan? Kenties molempia? Vai oliko kyseessä rangaistus jostain, jota olit tehnyt, minkä vuoksi olet nyt lukkojen takana? Olisit siis kyennyt välttämään vapauden riistosi jos et olisi tehnyt mitä sitten menit tekemäänkään...


Sananvapaudesta

"Sananvapautta oikeusvaltiossa" on yksi aikaisempi teksti sananvapaudesta, mutta ei läheskään ainut... ja onhan siitä muutama podikin tullut tehtyä, jos aihe kiinnostaa. En kuitenkaan laita linkkejä toisaalle, koska niiden pysyvyydestä, kuten ei toki tämänkään blogin, voi olla varma - niin epävakaa on sananvapautemme tila. Tätä kirjoitettaessa kuitenkin Funtsittavaa - podcast on kuultavissa ainakin Youtubessa kuin Tokentubessa... Noh, mainostus sikseen ja takaisin vapauteen tai paremminkin sen puutteeseen. Lakihan on hyvin yksiselitteinen - sananvapautta ei saa kenenkään ennakolta estää, ei sanomista mutta ei liioin kuulemista. Mutta koska Suomessa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia vaan sananvapaus on vain perusoikeus, sitä voidaan rajoittaa ihan surutta eikä peruslakeja kukaan liioin edes valvo... eli sananvapaus on lähinnä vain kaunis ajatus, jota kuitenkin muutama hullu vielä puolustaa.

Jos jokin alusta estää sinua julkaisemasta jotain ennalta, se rikkoo sananvapautta. Jos alusta poistaa jonkin sanoman alustaltaan ilman tekijän hyväksyntää, se rikkoo sananvapautta. Poliitikot ovat kuitenkin huomanneet tässä loistavan mahdollisuuden ja siksi eivät halua siihen puuttua - jos he itse vaatisivat ikävien sanojien hiljentämistä, se aiheuttaisi mainehaittaa. Mutta kun annetaan jonkun muun sensuroida ne ikävät tekstit ja kerrotaan että se on yksityisen yrityksen oikeus, silloin kaikki on hyvin. Toki, julkaisija saa itse päättää mitä julkaisee, mutta alustalle ei kuulu hevon helvettiä mitä materiaalia ihmiset tuottavat - sillä rajoituksella, tietenkin, että se materiaali on lain mukaan sallittua. Mutta päätös laillisuudesta ei kuulu sille alustalle vaan demokraattisessa oikeusvaltiossa se on tuomioistuimen asia, ei minkään virkaintoisen moderaattorin.

Sananvapautta siis rajoitetaan jatkuvasti lukemattomien tahojen toimesta täysin tarkoituksella. Osa kiertää näitä rajoitteita tekemällä tusinan uutta tiliä, mutta liberaaliin demokratiaan tämmöinen pelleily ei sen virallisen tarinan mukaan kuulu. Käytännössä se toki kuuluu, koska liberaali länsimainen demokratia nojaa täysin siihen yhteen viralliseen tarinaan, jota suojellaan kaikin keinoin huolehtimalla siitä, että ihmiset eivät käytä vapauttaan "väärin" ja mene osoittamaan tyrannian ja totalitarismin nyky-yhteiskunnassamme. Viemällä ne ihmisoikeudet osalta, suojellaan kaikkia muita - koska autuaan tietämätön kansa on onnellinen kansa!


Este vai rajoite

Kun se vapaus estyy, onko se sitten todellinen este vaiko vaan rajoite? Kukaan ei estä sinua nousemasta lentoon käsiäsi räpyttelemällä, mutta on olemassa useita rajoitteita, jotka tekevät sen lähestulkoon mahdottomaksi. Jos huudat keskellä metsää sanomaasi, ei kukaan muu kuule huutoasi - olet kuitenkin vapaa huutamaan, mutta käytännön seikat estävät muita kuulemasta sanomasi vaikka kuinka toivoisit että sanomasi kuultaisiin kautta maailman. Mutta siinä kohtaa kun se tuhma alusta estää jakosi näkyvyyden, sinun vapauttasi estetään tietoisesti. Ja kun se poliitikko, joka asiasta on tietoinen ja kykenisi asialle jotain myös tekemään, on hän myös vastuussa vapautesi riistosta.

Vapaus ja valta kulkevatkin usein käsi kädessä. Mitä enemmän valtaa sinulla on, sitä enemmän muut eivät kykene vapauttasi rajoittamaan. Ihmisoikeudet takaavat ihmisille useita vapauksia, mutta koska ne on muutettu perusoikeuksiksi joita voidaan rajoittaa kun vallanpitäjistä siltä tuntuu, emme elä missään vapaassa yhteiskunnassa vaan mielivaltaisessa järjestelmässä jossa kansa on vallanpitäjien armoilla. Mutta heidän armoillaan vain, jos antavat niiden rajoitteiden muodostua esteeksi. F. - I. W. ... Freedom - I Won't, vapaus kieltäytyä. Ja vasta siinä kohtaa, kun joku muu sitten pakottaa johonkin jota et halunnut, on vapautesi todella viety.

Vapaus ei kuitenkaan ole kovinkaan monelle niin iso juttu. Juu juu, rajoitteita ja käskyjä kun noudattaa niin voi jatkaa normaalia elämää. Niin, "normaalia", eli jotain, jota suurin osa tekee syystä tai toisesta. On täysin normaalia, että ihmisoikeudet voidaan kieltää niiltä, jotka sillä hetkellä ovat "ikäviä ihmisiä" vallanpitäjien mukaan. Vai väitätkö, että jollain ihmisellä on oikeus tai oikeutus viedä toiselta hänen ihmisoikeutensa? Kyllä, nykyään pidetään oikeutettuna sitä, että muiden ihmisoikeuksien loukkaajia rangaistaan - murhamies joutuu teostaan linnaan. Mutta sananvapauden toisilta viennistä normaalisti hurrataan, koska yhteiseksi hyväksi ne väärät mielipiteet tulee kieltää?

Enemmän kuin osiensa summa

Ryhmän valta

Onko jokin, tai edes voiko jokin olla, enemmän kuin osiensa summa? Jos ajatellaan ihmisryhmää, joukossa on enemmän valtaa ja voimaa kuin yksilössä, mutta onko sillä ryhmällä enemmän valtaa tai voimaa yhdessä kuin sen yksilöillä erikseen mutta yhteen laskettuna? Väite, että jokin on enemmän kuin osiensa summa onkin hieman hämäävä, koska pohjimmiltaan mikään ei voi oikeastaan olla enemmän kuin osiensa summa. Mutta se osiensa summa voi usein ylittää sen vastustuksen, jota yksittäiset osat eivät kykenisi ylittämään erikseen. Tällöin se siis on enemmän kuin osiensa summa, eikö?

Otetaan yksinkertainen esimerkki: Sata ihmistä on veneessä joka kykenee helposti kantamaan ne ihmiset. Vene alkaa kuitenkin jostain syystä kallistua, mutta joku keksii että jos kaikki menevät yhdelle laidalle vastapainoksi, vene oikenee. Jokainen yksilö siis lisää massansa yhtälöön ja jokainen yksilö oikealla paikalla auttaa asiaa, siinä kun jokainen yksilö seisomalla vastakkaisella laidalla haittaa asiaa, kumoten siihen päälle itsensä verran sitä vastavoimaa joka pyrkii kaatumisen estämään. Yksilöillä ei tietenkään ole yhtään sen enempää massaa yhdessä kuin se osiensa summa, mutta yhteistyöllä he kykenevät pelastamaan kaikkien päivän.

Tässä ensimmäisessä esimerkissä jokin tietty ominaisuus siis antoi ryhmälle sen vallan, tällä kertaa yksinkertaisesti heidän massansa. Samaan sarjaan, vallan ja voiman käytöstä käy myös tilanne, missä auto on ajautunut ojaan se pitäisi lykätä sieltä pois. Yksikään ryhmässä olevista ei siihen yksistään kykene, mutta jos he onnistuvat koordinoimaan voimansa yhteen, he kykenevät auton työntämään pois sieltä ojasta. Suurempi ryhmä kykenisi siihen vielä helpommin, koska silloin jokaisen yksilön panos voisi olla pienempi, mutta johtuen rajallisesta määrästä tilaa mistä autoa voi lykätä, tiettyä suurempi joukko ei omaa yhtään enempää voimaa kuin optimi määrä riittävän riskejä työntäjiä. Koordinointi onkin monesti ratkaisevassa asemassa kuinka hyvin ryhmä kykenee sitä yhteistä ominaisuuttaan käyttämään.


Yhteistyössä on voimaa

Raaka voima tuo ihmisille valtaa monessa tilanteessa. Pelkästään arvioimalla sitä "vastustajaa", moni teko jää tekemättä kun todetaan ettei kannata edes yrittää. Esimerkiksi yksittäinen nainen illalla pimeässä kävelemässä on mahdollinen "helppo kohde" pahoja aikovalle, mutta ryhmä naisia on yleensä turvassa vaikka he eivät yhdessäkään muodostaisi kovin suurta määrää voimaa. Hyökkääjä ei halua tuhlata resurssejaan, koska parempi paikka voi avautua koska tahansa. Ryhmä on siis enemmän kuin yksilöt erikseen, vaikka eivät tosipaikan tullen kykenisi summaamaan voimiaan yhteen kuin osittain.

Joskus taas ryhmän valta ei riipu siitä yhdistävästä ominaisuudesta, vaan siitä, löytyykö niiden yksilöiden keskuudesta se tilanteeseen tarvittava osa. Joissain tapauksissa voidaan se puuttuva osa tietenkin korvata raa'alla joukkovoimalla, mutta mitä vähemmän jokin asia tarvitsee voimaa ja mitä enemmän taitoa, sitä enemmän vastuksen kumoamiseen tarvitaan tilanteeseen oikeaa yksilöä. Kun se ojaan ajautunut auto saadaan lopulta lykättyä takaisin tielle, mutta nyt se ei lähde käyntiin, siinä ei paljoa auta suurikaan joukko ihmisiä jos kukaan ei ymmärrä tekniikan päälle mitään. Mutta yhdessä he toki voivat käyttää raakaa voimaa ja työntää sen auton seuraavalle autokorjaamolle, eli samaan ongelmaan on yleensä olemassa useita ratkaisuja.

Ihmisryhmän koordinoinnissa onkin usein haasteena se, pystytäänkö ne eri yksilöiden erikoistaidot ottaa käyttöön, vai joudutaanko tyytymään vain siihen joukon tuomaan raakaan voimaan. Satapäinen ryhmä eri alojen asiantuntijoita ei tietenkään yhdessä tiedä yhdestäkään asiasta enempää kuin se kyseinen asiaa tunteva yksilö, mutta yhteistyössä he kykenevät ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia yhdistämällä eri alojen asiantuntemuksen. Tällöin tämän ryhmän valta on todellakin suurempi, kuin yksilöidensä summa yksittäisen ongelman ratkaisussa.


Organisoitu vähemmistö omaa enemmän valtaa...

... kuin organisoimaton enemmistö. Valta on kansalla, mutta kun sitä valtaa ei kyetä millään tavalla organisoimaan, se pieni vähemmistö pystyy viemään kansaa kuin pässiä narusta. Kansalta löytyisi niin se raaka voima, massa, kaataa se pieni vähemmistö joka sitä sortaa, kuin se tarvittava tietotaito ja osaaminen, joka kykenisi ratkaisemaan (lähes) minkä tahansa eteen nousevan ongelman. Mutta ilman yhteistyötä ja organisointia kumpainenkin valta on valjastamaton ja se pieni joukko kykenee pyörittämään asioita kansan tahtoa vastaan. Organisoidulla vähemmistöllä on siis huomattavasti enemmän valtaa kuin osiensa summa, siinä kun kansalla on lähes olematon määrä valtaa suuresta määrästään huolimatta.

Mikä kansalta usein puuttuu on se "yhteinen etu", koska kaikki eivät suinkaan hyödy samoista asioista. Miksi ihmeessä siis tukea muita jossain asiassa, jos nykyinen tilanne on itselle edullisempi kuin se toisten ajama asia? Hyvänä esimerkkinä tästä on tämä kyltyyriväen kapina nykyisiä rajoitteita vastaan - he eivät lainkaan ole huolissaan rajoitteista muille, vaan ainoastaan niistä jotka haittaavat heidän elämäänsä. Samaan aikaan pitäisi nuolla vallanpitäjien persettä että pysyy itse mukana "hyvien ihmisten" joukossa ja median hyvällä puolella, kun ajaa sitä omaa etuaan kun ne samat tahot rajoittavat sitä omaa juttua. Kaiken maailman hörhöt kun vaativat kadulla vapauksia kaikille, eikä vain itselleen, eihän niitä nyt voi mennä tukemaan!

Kenelle se valta sitten kuuluu? Moni ajattelee omaavansa oikeuden valtaan toisten yli, jos sattuu saamaan jossain "vaaleissa" riittävästi ääniä. Siinä toki poliitikko saa enemmän valtaa kuin osiensa summa, kun ääntenlaskun jälkeen muutama ääni antaa paikan johonkin valtuustoon siinä kun valtaosa ihmisistä oli sitä mieltä että tämä kyseinen tyyppi EI kuulunut sinne korkeaan asemaan. Niin kauan kun kansa tämmöisen hyväksyy ja oikeuttaa, meno kuitenkin saa jatkua. Pieni joukko pyörittää median propagandan kautta kokonaisia kansakuntia, saaden kansan uskomaan että se pienen vähemmistön etu on heidän etunsa ja kaikki sitä haastavat ovat uhka myös kansalle. Joukkomieltä on helppo ohjata, kun omaa siihen tarvittavat keinot - median.

Aseman vai yksilön valta?

Vai onko sillä väliä kummasta on kyse?

Jos ajatellaan tavan tallaajaa, hänellä on valta omista asioistaan. Kyllä, on olemassa runsaasti tahoja, jotka pyrkivät käyttämään omaa valtaansa tämän tavan tallaajan ylitse, mutta suurimmassa osassa tapauksista, tallaaja voi kuitenkin kieltäytyä noudattamasta sitä valtaa hänen ylitseen. Tätä kutsutaankin yksilön vapaudeksi - voit kieltäytyä mistä tahansa, mutta samalla joudut kantamaan ne seuraukset päätöksestäsi. Näihin seuraamuksiin tavan tallaajalla onkin sitten yleensä huomattavasti vähemmän valtaa ja jokainen joutuukin pohtimaan kohdallaan, missä kohtaa päättää kumartaa ja koska taas pyllistää. Tyranniathan kaadettiin sillä, että ei kumarrettu... mutta tyrannit haluavat tehdä siitä mahdollisimman epämieluisaa sille yksilölle.

Jokainen tavan tallaaja onkin lähestulkoon samalla tasolla siinä vallassa kyseisessä yhteiskunnassa. Tällöin voidaan siis puhua aseman tuomasta vallasta - jos et ole osa kyseistä yhteiskuntaa, kansalainen tai vaan asukas, sinulla ei ole kyseisen aseman tuomia etuja, mutta ei liioin sen varjopuolia. Oikeusvaltion idea on se, että kaikki ovat lain edes yhdenvertaisia, mutta käytännössä tämä tapahtuu hyvin harvoin. Joskus ne erot johtuvat yksilön omien ominaisuuksien ja taitojen sekä kyvykkyyden mukaan, mutta useammin hänen asemansa vuoksi - ne tavan tallaajat eivät kuitenkaan ole kaikki ihan tavallisia tallaajia, yhteiskuntaluokkien alinta kastia.

Joissain tapauksissa sitä omaa asemaa voi parantaa omilla teoillaan, mutta kaikille ei tätä vaihtoehtoa suoda - tämä on se perusolettamus tasa-arvosta paasaavilla. Ihmiset eroavat toisistaan hyvinkin merkittävästi jo syntymästään lähtien ja he ovat tämän perimänsä uhreja tai sitten muiden alistajia, jos sattuu syntymään valkoiseksi heteromieheksi. Jos tietyssä asemassa on koko kansaan verrattuna enemmistö tiettyjä ominaisuuksia omaavia kun taas toisiin ryhmiin kuuluvat ovat aliedustettuja, tätä halutaan usein selittää yhteiskunnan "rakenteellisella syrjinnällä, rasismilla". Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on kuitenkin sama mahdollisuus päästä tiettyyn asemaan ja ne erot edustuksista johtuukin sitten huomattavan monimutkaisista yhteiskuntarakenteista. Jos jotain ryhmää selvästi suositaan, muita silloin syrjitään. Mutta jos eroavaisuudet johtuu ihmisten omista valinnoista, se ei ole syrjintää... vai kuinka paljon ihminen voi oikeasti valita ja paljonko muut valitsevat heidän puolestaan? No, pohditaan sitä ehkä joskus toisella kertaa, nyt puhutaan vallasta.


Niin kumpi sen vallan nyt omaa, yksilö vai hänen asemansa?

Ajatellaan esimerkkinä vaikkapa poliitikkoa. Hänellä on rajallinen valta muiden yli ja samalla on tahoja, joilla on valtaa hänen ylitseen, koska hierarkinen järjestelmä toimii tällä tavalla. Kuuluuko hänelle se valta alkujaankaan, sitä voidaan myös kyseenalaistaa, mutta oletetaan että kansa on oikeasti halunnut elää edustuksellisessa demokratiassa ja hyväksyy tämän vallanjaon mikä länsimaisessa demokratiassa tällä hetkellä on. Onko se valta siis sillä poliitikolla, vaiko vaan sillä hänen sen hetkisellä asemalla? Suurinta osaa niistä nappia painavista puhuvista päistä ei juuri kukaan kansasta kaipaisi tahi edes huomaisi jos kyseinen edustaja vaihdettaisiin toiseen. Ja jos edustuksellinen demokratia olisi mitä se väittää olevansa, näin asian kuuluisikin olla. Mutta ne, jotka eivät tyydy siihen kansalta saamaansa valtaan, tuppaavat käyttämään asemaansa nostaakseen itsensä muiden vertaistensa yli.

Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi maamme johto on niin innokas tekemään kansan näkökulmasta täysin idioottimaisia päätöksiä - joku haluaa osaansa enemmän valtaa tulevaisuudessa. Suuri osa poliitikoista toimii selvien päämäärien vuoksi, elk pysyä vallassa nyt ja tulevaisuudessa sekä mahdollisesti kasvattaa sitä omaa valtaansa. Asema takaa heille immuniteetin kansaansa vastaan, mutta seuraavissa vaaleissa kansa voi toki rangaista liian räikeästä suhmuroinnista. Tosin vaalikansan muisti on lyhyt ja hyvin valikoiva, joten suurinta osaa omaa etua ajavista teoista katsotaan sormien läpi, koska aina on mahdollista että siitä vallasta pieni osa sattuu ajamaan sitä omaakin etua tulevaisuudessa!

Pelkkä aseman tuoma valta ei monelle kuitenkaan riitä ja sitä pyritään niin kasvattamaan kuin laajentamaan vaikutusalueeltaan. Moni poliitikko omaakin jäädessään pois sieltä sirkuksesta huomattavan määrän valtaa, vaikka menettävätkin asemansa siellä eduskunnassa. Osa puhuu pyöröovi-ilmiöstä, missä valtaan halajavat vaihtelevat asemaansa kavereidensa kesken ja kaikki ajavat samoja asioita ja hyötyvät tästä muodostamastaan hyvä veli-verkostostaan. Vai onko siinäkin kyse aseman tuomasta vallasta? Kun kuulut sisäpiiriin, sinulla on enemmän valtaa. Pelkkä varallisuus taas ei yksistään tuo valtaa, mutta se avaa mahdollisuudet käyttää valtaa muiden yli tilanteen niin vaatiessa.


Alamaiset tapelkoot keskenään!

Helppo tapa säilyttää oma valta on tietenkin varmistaa, ettei sitä uhkaavat tahot koskaan lähde nykyistä tilannetta haastamaan. Siksi "sosiaalitieteet" usein pyrkivät todistamaan kuinka yhteiskunnan ongelmat johtuvat esimerkiksi ihonväristä ja etnisyydestä, eikä suinkaan siitä vallan määrästä jota hierarkiassa millekin tasolle kuuluu. Ja kun "tiede" todistamassa asiaa, kansa uskoo tähän auktoriteettiin ja hyväksyy sen tilanteen. Tietysti osa haluaa taistella tätä epätasa-arvoa vastaan juuri niillä vallanpitäjien haluamilla kriteereillä, täten jakaen sitä kansaa entistä pienempiin ja toistensa kanssa kilpaileviin ryhmiin. Ja ne tahot siellä korkeammalla naureskelevat kun kansa riitelee keskenään.

Kun koko järjestelmä perustuu illuusion "kansan vallasta", nähdään kaikki sitä illuusiota heiluttavat tahot yhteiskunnan vihollisena. Sananvapaus onkin se ikävä piikki vallanpitäjien lihassa, ihmisoikeudeksi kun ovat menneet sen nimeämään?! Vanhoina hyvinä aikoina kansa tiesi, että vallanpitäjät omistavat heidät eikä heillä ollut mitään sanaa siihen. Nyt pitäisi sitten kyetä ajamaan omaa etuaan enemmän piilossa, koska jos kansa tietäisi ja ymmärtäisi kuinka heitä kusetetaan, he saattaisivat noista kapinaan. Asema kun ei suojaa vihaiselta väkijoukolta, ellei sitten ne alemmassa asemassa olevat väkivaltakoneiston jäsenet edelleen luota ja usko vallanpitäjien oikeuteen alistaa kansaansa - annetaan vähän pamppua ja sähköä että kansa tietää asemansa!

Niin, kummassa se valta nyt sitten asustaa, yksilössä vai asemassa? Molemmissa, tapauksesta riippuen. Yksilön kykyä käyttää valtaansa rajoittaa hänen asemansa, mutta vain niiltä osin kuin hän ei kykene näitä rajoitteita ohittamaan. Usein yksilön valtaa eniten rajoittaa joko kyvyttömyys tai haluttomuus tehdä/saada haluamansa asia - piikkikorkkarilla taas voisi läpäistä minkä tahansa, koska kyse on siitä paljonko voimaa käytetään ja kuinka pienelle alalle se kohdistetaan. Kannattaako niitä omia, rajallisia, resursseja sitten laittaa yhteen piikkiin, se on taas toinen asia. Mutta mitä tapahtuisi, jos kansa ei enää jaksaisi elää siellä vallanpitäjien saappaiden alla? Suojaisiko se asema niitä auktoriteetteja? Väärän vallan vastustaminen on jokaisen tehtävä... oli se valta sitten asemalla tai yksilöllä.