Tuesday, April 17, 2018

Tarinaa vapaudesta

Tarinan kautta kerrottuna

Riittääkö ihmiselle pelkkä rauha, vai tarvitaanko vielä paljon enemmän, kuten vaikkapa vapaus? Aivan loistava lyhyt novelli vapaudesta, mikä tuli hiljattain vastaan on "... And Then There Were None", kirjoittanut Eric Frank Russell. Tulen paljastamaan kirjan juonta kahdessa ensimmäisessä osassa, joten jos haluat sen välttää, hyppää suoraan viimeiseen osaan tahi etsi kirja käsiisi ja lukaise se (alle 40 sivuinen opus). Tarina kertoo ihmiskunnan laajentumisesta toisiin galakseihin ja kuinka yhteisöt valitsivat itse mihin muuttavat ja kuinka he haluavat sielä elää. Reilu 500 vuotta myöhemmin maasta lähetetään alus katsomaan kuinka asiat ovat edenneet...

Eräälle planeetalle on asuttunut rauhaa ja vapautta rakastava joukko, joka kutsuu itseään nimellä "Gands", minkä he ovat ottaneet oppi-isältään Gandhilta. Kun joku maasta tullut häiritsee Gandia, hän saa vastaukseksi "myob", mikä paljastuu olevan lyhenne sanoista "Mind Your Own Business", huolehdi omista asioistasi. Tämä osoittaa hyvin sen asenteen, mitä vapaa ihminen voi toiselle sanoa jos tullaan häiritsemään. Yksi kerrallaan, viikkojen edetessä, Gandit onnistuvat käännyttämään maasta tulleita "antigandeja" liittymään heidän joukkoonsa. Tämä onnistuukin siitä syystä, että heillä on yksi voittamaton ase, jota ei voida koskaan kääntää heitä vastaan...

"F - I.W." on kirjainyhdistelmä taulussa monen gandin seinällä. Tämä on se voittamaton ase, jota ei heitä vastaan voi käyttää. "Freedom - I Won't" Vapaus - en tee. Gandit voivat, koska tahansa niin halutessaan, kieltäytyä toisen tekemästä tarjouksesta. Ja mikä tärkeintä, kukaan ei loukkaannu jos kieltäydyt. Yhteistyö on kuitenkin heille tärkeää ja jokainen palvelus toiselle siirtää heidän käyttämänsä järjestelmän "valuutan", jota he kutsuvat "Ob" eli "Obligation", velvollisuus. Ihmiset luottavat toisiinsa ja tekevät palveluksia toisilleen, joita he sitten voivat keskenään vaihtaa tarvitsemiinsa hyödykkeisiin. Mutta he voivat koska tahansa, mistä tahansa, kieltäytyä, jos he niin haluavat. Ja tämä ei mene kaikille antigandeille jakeluun saatikka kelpaa, kunnes ... heitä ei enää ole.


Mitä voitaisiin tarinasta oppia?

Niitä harvoja vapauksia, mitä ihmisellä oikeasti on, on vapaus kieltäytyä mistä tahansa. Kyllä, kieltäytymisellä voi olla seurauksia, mutta sitä vapaus on - oma valinta kieltäytyä. Jos joku uhkaa sinua väkivallalla, voit aina kieltäytyä tottelemasta ja saada selkääsi, mutta syy on silloin siinä toisessa. Jos jokainen kantaa henkilökohtaisen vastuunsa omista teoistaan, kuten pitäisikin, järjestelmä toimisi hienosti itsekseen. Väkivallattomuus ja luottamus yhdistettynä vapauteen tehdä mitä itse haluaa, kunhan ei sekaannu muiden asioihin, voisi myös käytännössä luoda yhteiskunnan millaista ei ole (kai) vielä nähty päällä maan?

Mitään hallitusta tai hallintoa ei liioin tarvita, koska kaikki kunnioittavat muita ja vaihtavat vapaasti palveluksia keskenään. Ainut instituutio, mikä tarinassa tulee vastaan on palokunta. Ihmiset vapaaehtoisesti antavat etukäteen palokunnalle muutaman "Obin" ja jos oma tupa sattuu roihahtamaan tuleen, on palokunta paikalla mahdollisimman nopeasti koska palomiesten ei tarvitse työskennellä muissa tehtävissä - he vain odottavat, kaiken varalta. Palokunnan jäsenet jakavat "Obit" keskenään tasan ja voivat elää tavallista elämää niiden varassa - heidän tehtävänsä on olla valmiina jos jotain sattuu. Sama toimisi myös sairaanhoidossa, mutta siitä ei kirjassa mainita mitään.

Myös omistaminen on hoidettu mielenkiintoisella tavalla. Jos löydät hylätyn talon, voit muuttaa siihen asumaan ja niin kauan kuin asut siinä, se on sinun talosi. Toiselta ei saa varastaa, mutta jos joku on jonkin asian hylännyt, kun niin valitsi tehdä, voi sen kuka tahansa tarpeeseensa ottaa haltuunsa. Suuria kaupunkeja ei Gandit muodostaneet lainkaan, ainoastaan pieniä kyläyhteisöjä joiden laitamilla ihmiset sitten esimerkiksi viljelivät maata ja huolehtivat omista asioistaan, kunnes halusivat tehdä jotain muuta. Ihmiset eivät liioin tehneet asioita velvollisuuden vuoksi, vaan siksi että olemalla luotettava, paransi omia mahdollisuuksia selvitä elämässään. Huijarit joutuivat loikkimaan häntä koipien välissä muualle kun kukaan ei enää suostunut vaihtamaan palveluksia moisen kanssa.


Kahden kerroksen väkeä

Olisiko oikeasti vapaa yhteiskunta sitten mahdollinen? Ilman hallintoa, ainoastaan ihmiset vuorovaikutuksessa toistensa kanssa? Ehkä, mutta kuten kirjassakin kerrottiin, se ei kuitenkaan sopisi kaikille. Osa ihmisistä haluaa ja jopa tarvitsee, tai ainakin luulee tarvitsevansa, jonkin tahon antamaan selviä ohjeita tahi määräyksiä, mitä pitää milloinkin tehdä. Mutta niille, joilla on vapauden tarve ja jano, on nykyinen järjestelmä kovin tukahduttava kokemus. Olisiko tässä ainakin osa selityksestä siihen, miksi niin moni voi pahoin tässä holhousyhteiskunnassamme? Suurin osa on sopeutunut ja jopa kukoistaa järjestelmässä, missä käskyt tulevat ylhäältä alas. Kun osan on taas päästävä siitä pakoon...

Pään vetäminen sekaisin tavalla tai toisella on yksi keino paeta kestämätöntä tilannetta. Eikö kuitenkin olisi itselle parempi vaihtoehto tehdä omalle tilanteelle jotain? Koko yhteiskuntaa ei tuosta vaan muuteta, mutta esimerkin voimalla voisi näyttää muulle maailmalle keinoja vapauttaa itsensä vallan kourista? Tätä ruohonjuuritason kapinaa valtaa vastaan on nähtävissä jo nyt useammassakin paikassa. Syödään miten itsestä tuntuu hyvältä, sen sijaan että auktoriteetti kertoo mikä ateria on keskimäärin "terveellinen". Omiin vaivoihin ei etsitä valkotakkista auktoriteettia arvaamaan mikä voisi olla pielessä, vaan selvitetään asiaa itse ja luotetaan vaikkapa siihen, että kaikki löytyy luonnosta. Entäpä teknologian käyttö omaksi eduksi, eikä itseään vastaan tahi muiden pakottamana?

Idea koko yhteiskunnan muutoksesta onkin utopistinen, mutta pieniä paikallisia vapauden ilmentymiä voisi syntyä mihin tahansa? Jo pelkästään vaihtaminen supermarketin valmisruuasta paikallisesta REKOsta ostettuun ja omalla kylällä tuotettuun on askel lähemmäksi vapautta. Vapaus vaatii kuitenkin aivan uskomattoman määrän rohkeutta. Rohkeutta sanoa ei käy, vaikka olisi ase ohimolla. Jokaisella se raja menee jossain, kuinka pitkälle on valmis omaa vapauttaan puolustamaan. Uhmakkuutta, voisi ajetella? Ei, vain vapautta... rohkeutta olla vapaa. Ehkä jopa se tärkein osa vapaudesta - kieltäytyä mistä tahansa, jos niin päättää?

No comments:

Post a Comment