maanantai 7. kesäkuuta 2021

Mitä media kertoo yhteiskunnasta


Neljäs tai ensimmäinen valtiomahti

Autoritäärisissä yhteiskunnissa vallanpitäjät päättävät miten asiat menevät ja media tekee ne todeksi. Oli se media sitten neljäs tai ihan ensimmäinen valtiomahti, sillä ei ole väliä, mutta media on joka tapauksessa sen oikean vallan ohjauksessa suoraan tai välillisesti. Esimerkkinä tämmöisistä järjestelmistä pidetään usein diktatuureja, joissa itsevaltias määrää mitä media saa sanoa. Tämä hoidetaan joko suoraan valtion omistamilla medioilla, tai luomalla olosuhteet joissa media ei saa omia ideoitaan jos se haluaa pysyä hyvää pataan sen hirmuvaltiaan kanssa. Yleistä sekä yhteistä näissä järjestelmissä on se vallan keskittäminen ja media on siinä tärkeässä osassa - kollektivismia tai riittävän pitkälle vietynä kollektivismin korkeinta muotoa, eli fasismia.

Sillä kumpi sitten ohjaa päivän politiikkaa ei olekaan väliä, eli noudattavatko poliitikot mitä media sanoo vai media mitä poliitikot sanovat. Joka tapauksessa näiden kahden yhteistyö varmistaa sen, että saavutetaan yhtenäinen kansa joka tietää tasan tarkkaan ne halutut asiat ja mieluusti ei sitten juurikaan muuta, ettei pääse syntymään väärinajattelua. Vaikka moista toimintaa saatetaankin pitää halveksuttavana, esimerkiksi Suomi ja Saksa ovat mallimaita siitä, kuinka valtio ja media ovat saumattomassa yhteistyössä keskenään. Suomessa yksi näitä median ja vallan keskittymiä on mediapooli, jonka toiminta on lähes täysin salaista kuten demokratiaan kuuluukin...

Vihapuhe on myös yksi näistä tämmöisen järjestelmän ilmentymistä. Vihapuhetta pidetään usein virheellisesti loukkaavana tai halventavana puheena, mutta käytännössä se tarkoittaa ainoastaan puhetta, jota vallanpitäjät vihaavat. Väärää mieltä olevia kun saa loukata ja halventaa kuinka lystää, siinä kun tiettyjä asioita ei saa kritisoida ei vähääkään. Maalitus, eli virkaa tekevän ihmisen virheiden esilletuonnin kriminalisointi on myös tätä samaa soppaa. Sananvapaus onkin vain kaunis termi, joka kuuluu ainoastaan oikeaa mieltä oleville - koska ne pahat syntiset eivät niitä ansaitse! Niin kauan kun media ja vallanpitäjät toimivat tällä tavalla, on kansanvallasta ihan turha puhua.


Korporaatiomedia

Rahalla saa ja mopolla pääsee - kenellä on paksuin lompakko on oikeimmassa. Jenkkien mediakenttä on tästä hieno esimerkki, kuinka median valta on vain muutaman ihmisen käsissä. Nämä suuret toimijat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ameriikanmaille, vaan pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa yli koko maailman. Suomeenkin on näitä lonkeroita yltänyt yksi jos toinenkin, esimerkiksi CNN:n ja MTV:n yhteistyön muodossa. Niin kauan kun se korporaatiomedia pysyy hallinnon määrittämissä rajoissa, vain resurssit ovat rajoittavana tekijänä mitä tietoa kansalle voidaan syöttää. Ja mikään ei estä yhdistämästä näitä kahta ensimmäistä mallia oikeen kunnon fasismiksi!

Yksityisessä omistuksessa oleva media on harvoin myöskään demokraattinen. Kukaan ei äänestänyt niitä toimittajia, eikä varsinkaan päätoimittaja. Median omistaja on se joka määrittää kuka on päätoimittaja ja mikä on kyseisen median linja. Kansa saa toki lompakollaan äänestää se, että mikä media on kansan suosiossa, mutta kansalla ei ole suoraa vaikutusta siihen mikä se median linja oikeasti on. Medialla kun on kuitenkin valta määrittää kansan yleinen mielipide, joten kanssa saadaan kyllä hurraamaan lähes mille tahansa median agendalle jos niin halutaan. Ja kun media saa vaikutettua kansan yleiseen mielipiteeseen, mitä se kertookaan kansan vallasta politiikassa?

Jos nimittäin se korporaatiomedia määrittää yleisen mielipiteen, ne poliitikot joutuvat myös sitä kumartamaan. Mediahan ei itse pysty lakeja säätämään, mutta se pystyy vaikuttamaan yleisen mielipiteen kautta siihen, minkälaisia lakeja ne poliitikot oikeasti säätävät. Esimerkiksi nostamalla tiettyjen ryhmien mielenosoitukset jokaisen uutisen etusivulle, se antaa kuvan poliitikoille että kyseessä on erittäin tärkeä asia vaikka oikeasti ongelma ei olisikaan niin tärkeä. Keskenään kilpailevat korporaatiomediat taas mahdollistavat edes auttavan demokratian, eli eri näkökulmien esilletuonnin. Mitä useampi peluri kentällä, sen laajempi sananvapaus lehdistöllä yleensä on. Korporaatiomediaa se sananvapaus ei yleensä juurikaan kiinnosta, paitsi silloin kun sen omaa vapautta ollaan rajoittamassa.


Vallan vahtikoira

Kolmas ja lähes kokonaan tuntematon "valtamedioiden" piireissä taasen on oikeasti demokraattinen media - ei neljäs valtiomahti vaan oikea vallan vahtikoira, joka kertoo kaikesta vallanpitäjien suhmuroinneista. Pieniä julkaisuja, hyvin rajallisella budjetilla, löytyy ympäri maailmaa ja ne ovat tehneet oikeasti sitä vallan vahtimista ja kurissa pitämistä. Sattuneesta syystä ne oikeat vallanpitäjät eivät pidä kovin suuressa arvossa tällaista vapaata mediaa, joka menee paljastamaan minkä tahansa tapahtuman juuri siinä muodossa kuin se tapahtuu. Niin korporaatiomedia kuin muutkin vallanpitäjien hallussa olevat mediat kun osaavat kieputtaa kaikki tapahtumat halutulla tavalla ajamaan sitä omaa agendaa, oli se tapahtuma melkein mikä tahansa.

Oikeasti kansanvaltaisessa maassa media siis pitäisi vallanpitäjät rehellisenä ja kansan informoituna. Mutta kun näin ei todellisuudessa ole missään päässyt tapahtumaan, kuka oikeasti ohjaisi sitten sitä kansakuntaa tai sen mediaa? Kaikenmaailman aatteet ja ideologiat kun määrittävät sen millä tavalla median edustajat esittävät eri asioita kansalle. Objektiivinen media on lähinnä harhaluulo, koska yksikään ihminen ei kykene olemaan objektiivinen vaan hahmottaa maailman aina juuri sillä omalla tavallaan. Moinen ongelma on kuitenkin ratkaistavissa, jos eläisimme oikeasti vapaassa ja kansanvaltaisesti yhteiskunnassa. Se ratkaisu nimittäin löytyy ihmisoikeuksista...

Sananvapaus. Jos kaikista asioista voitaisiin oikeasti keskustella avoimesti ja vapaasti, uskoisin, että ihmiskunta kykenisi ratkaisemaan tällaiset ongelmat. Mutta moinen ajattelu on utopiaa. Elämme tällä hetkellä jossain tyrannian ja fasismin välimuodossa, missä iso raha, eli ne oikeat vallanpitäjät määrittävät sen, mitä media kansalle kertoo ja mitä kansa yleisesti tietää. Onneksi pieni osa ihmisistä on kuitenkin tähän ongelmaan havahtunut ja lähtenyt taistelemaan tätä hirmuvaltaa vastaan. Omalla tavallaan eri valtamediat ovatkin tässä hätää kärsimässä, koska he joutuvat tuhlaamaan suuria määriä resursseja pitääkseen yllä rakentamiaan valheita. Totuus kun ei tarvitse puolustamista, ne valtamedian resurssit voidaan vuodattaa kuiviin yksi mediavirus kerrallaan.

2 kommenttia:

  1. Vihapuhetta pidetään usein virheellisesti loukkaavana tai halventavana puheena, mutta käytännössä se tarkoittaa ainoastaan puhetta, jota vallanpitäjät vihaavat.

    Enpä ole parempaan määritelmään "vihapuheesta" törmännyt 😂👍

    VastaaPoista