perjantai 25. kesäkuuta 2021

Kansalaisjärjestöt ja ajatushautomot


Yhteiseksi hyväksi!

Punainen risti ja WWF, siinä ehkä kaksi kuuluisinta kansalaisjärjestöä (NGO, non-governmental organization) joita aniharva pitäisi yhteiskunnan kannalta haitallisena puljuina. Ei nyt kuitenkaan keskitytä siihen, mitä nämä kaksi puljua oikeasti ovat ja tekevät, vaan pohditaan näitä organisaatioita yleisemmällä tasolla. Kuten kaikessa vaikuttamiessa, rahalla saa ja mopolla pääsee, joten saadakseen vaikutusvaltaa, näiden hyvää hyvyyttään toimivien ryhmien on saatava runsaasti rahoitusta tehdäkseen sitä, mihin ne on tarkoitettu - muuttamaan maailmaa omaksi kuvakseen. Siitä on demokratia kaukana, kun jokin organisaatio kaataa muutaman miljardin ajaakseen omaa agendaansa, mutta politiikassa ilmiö on ihan normaali ja hyväksyttävä: mistä muualta se kylmä kalja lämpöisen leivän kanssa tulisi, ellei sitä joku taho lahjoittaisi hyvää hyvyyttään.

Päästäkseen esimerkiksi lobbaamaan YK:n alaisiin toimijoihin, on kansalaisjärjestön täytettävä seuraavat kriteerit: omattava pysyvä päämaja, on oltava demokraattisesti päätetty perussäännöstö, omata auktoriteetti puhua jäseniensä puolesta, sillä on oltava edustuksellinen rakenne, on oltava sopivat rakenteet vastuullisesta ja läpinäkyvästä demokraattisesta päätäntäprosesseista ja saada valtaosa rahoituksesta kansallisilta tai kansainvälisiltä yksityisiltä tahoilta. Missään kohtaa ei siis organisaation tarvitse olla "yhteiseksi hyväksi" tai edustaa mitään yleisesti hyväksyttyä näkökantaa, vaan rahaa saa kaataa manipulointiin niin kauan, kunhan pulju täyttää ne kriteerit. Ja kun sitä massia löytyy, ei noiden kohtien täyttäminen ole ongelma eikä mikään.

Kansalaisjärjestöt eivät tietenkään rajoita vaikuttamistaan vain poliitikkojen ja muiden organisaatioiden lobbaamiseen, vaan esimerkiksi astroturffaus ja vaikuttajien käyttö, sekä muut vastaavat konstit ovat kaikki hyväksyttyjä tapoja manipuloida niin yleistä mielipidettä kuin yksittäisiä päätöksentekijöitä. Suuryritykset kaatavatkin runsaasti resurssejaan suoran markkinoinnin ja mainostamisen lisäksi näihin lobbausjärjestöihin muuttaakseen maailmaa omaksi kuvakseen ja omalle toiminnalle suotuisammaksi. Esimerkiksi lääketeollisuus tuntuu tarvitsevan runsaasti positiivista julkisuuskuvansa kiillottamista siihen, ettei tavan kansa lähde ihmettelemään miksi lukemattomista rikoksista tuomitut yritykset saavat tehdä mitä lystäävät päättäjien siunauksella.


Ajatushautomoiden luoma Overtonin ikkuna

Suoran lobbauksen päälle eri järjestöt muovaavat maailmaa omaksi kuvakseen toki muillakin keinoilla. Ajatushautomot on tästä hyvä esimerkki ja sieltä muutaman mainitakseni, CFR, WEF ja MPS ovat kaataneet omia mausteitaan kansalaisten soppaan jo hyvän aikaa. Suoran vaikuttamisen lisäksi ajatushautomot tuottavat runsaasti materiaalia päättäjille, joista päättäjät sitten voivat omissa ryhmissään napata ne sen hetken kuumimmat keskustelunaiheet ja esittää niistä valitsemansa Overtonin ikkunan soveliaan näkymän mukaiset mielipiteensä. Kun kuuntelee esimerkiksi CFR:n esityksiä ja pian niiden jälkeen julki tulevia maamme päättäjien ulostuloja, yhtäläisyydet ovat joskus hyvinkin silmiinpistäviä.

Ulkomainen vaikuttaminen ei liioin ole ongelma, kuulemma, kun maamme päättäjät ramppaavat esimerkiksi Bilderberg-kokouksissa ja muissa vastaavissa salaseuroissa. Pahaa ulkomaista vaikuttamista on se, että joku yksittäinen ihminen jakaa somessa RussiaTodayn artikkelin, mutta ministerien kuuluminen ylikansallisen WEF:n (The Forum of Young Global Leaders) "nuorten globaalien johtajien foorumi"-ohjelmaan tai vastaavaan ei ole millään tavalla ulkopuolista vaikuttamista, ettäs tiedät! Tai että poliitikot ja muut valtion virkamiehet kulkevat YK:n kestävän kehityksen pinssi rinnallaan, kun muistetaan kuinka yhteistä hyvää ajavia ne YK:ta lobbaavat tahot taas olivatkaan.

Mutta jokainen julkisuuden henkilö tietää, mitä ryhmittymiä myötäilemällä se oma ura edistyy ja millä tavalla mitäkin asiaa tulee esittää, että se pysyy siististi sen Overtonin ikkunan sisällä jonka nämä ajatushautomot ja vastaavat ovat määrittäneet. Media myös tietää tasan tarkkaan ne rajat ja toimii siinä vallan vahtikoirana, ettei ne liikaa voimiensa tunnossa olevat päättäjät pääse eksymään sen sallitun näkemyksen ulkopuolelle. Mitä siitä nyt tulisikaan, jos ihmisillä olisi omia mielipiteitä ja ne kehtaisivat tuoda ne vieläpä julki?! Menisi tarkasti luotu virallinen tarina pian ihan sekaisin ja semmoinen ei käy lainkaan päinsä - sen tarinan luomiseen on käytetty meinaan niin paljon kansalta varastettua rahaa ettei sitä mikään yksittäinen taho saa mennä pilaamaan!


Kansanvaltaa?

Jos unohdetaan kaikki muut demokratian ongelmat, nämä kansalliset ja vielä tärkeämmin ylikansalliset organisaatiot jo yksistään riittävät särkemään illuusion mistään "kansan vallasta". Isolla rahalla lobataan ja manipuloidaan niin kansaa kuin päättäjiä sekä virkamiehiä aivan suoraan ja surutta. Tai no, niiden toiminnan ymmärtäminen pitäisi riittää sen illuusion murtamaan sen kuvan orgaanisesti muodostuvasta yleisestä mielipiteestä, jota demokraattinen järjestelmä sitten tulkitsee yhteisiksi pelisäännöiksi. Rautalangasta vääntäen: isolla rahalla kansaa manipuloidaan mennen, tullen ja palatessa. Se kenellä on eniten rahaa, on oikeimmassa siinä näkemyksessään miten kaikkien tulisi toimia.

Ja kyllähän tämä ilmiö ja ongelmat toki myönnetään, jonka jälkeen kansa juoksee kipin kapin taas äänestämään niitä ajatushautomoiden papukaijoja ja lääke- sekä sotateollisuuden etuja ajavia nukkeja. Miksi? Koska valtamedia kertoi, että niin tulee tehdä ja jos olet eri mieltä, olet paha syntinen jolla ei saisi olla enää edes ihmisoikeuksia. Kun kuuntelee vanhoja George Carlinin stand-up esityksiä, missä hän kertoo kuinka vallanpitäjät omistavat kansan, ei voi kuin ihmetellä että noinkin suoran selityksen jälkeen ihmiset nauravat ja menevät heti sen jälkeen antamaan siunauksensa koneistolla, joka kusee suoraan heidän muroihinsa.

Enemmistödiktatuuri, eli demokratia, sopisikin näille organisaatioille aivan hyvin, koska he kykenevät manipuloimaan sitä yleistä mielipidettä. Ei siihen edes tarvittaisi tätä kansanvallan irvikuvaa, edustuksellista demokratiaa, että kansa juoksisi kallionkielekkeeltä alas kun niin neuvottaisiin. Toisaalta, onko se edes mikään ihme että nykyinen meno jatkuu, kun koulujärjestelmä on luotu tuottamaan tottelevaisia rattaita koneistolle ja itsenäisestä ajattelusta rangaistaan? Jatkakaamme siis kapuloiden heittelemistä koneiston rattaisiin - jospa sitten joku kaunis päivä ihmiskunta sattuisi vapautumaan omistajistaan. Näillä eväillä #Funtsittavaa toivottelee hyvää Juhannusta ihan kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti