keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Vaikuttaminen länsimaisessa demokratiassa


Mahdollisuudet ovat ... rajallisia

Siinä kun Ateenan demokratian aikoihin jokainen kansalainen omasi oikeuden tulla kuulluksi ja ajaa omia asioitaan kansankokouksissa, nykypäivän kansalaisella on hyvin rajalliset mahdolliset vaikuttaa yhtään mihinkään poliittiseen päätökseen. Ateenassa osallistuminen nähtiin jokaisen velvollisuutena ja kansalainen joka ei osallistunut yhteiseen päätökseen millään tavalla, oli halveksunnan kohde. Nykyään se vaikuttaminen, eli äänestäminen, on oikeus, vaikka monet yrittävät myydä sitä kansalaisvelvollisuutena - velvollisuus tukea koneistoa antamalla oma valtansa pois muille. Edustuksellisuus ymmärretään niin, että "kansanedustajat" edustavat kansaa, vaikka todellisuudessa koko järjestelmä perustuu vain ja ainoastaan valintaan siitä, kenelle ihminen haluaisi antaa valtansa pois. Monia se ei tunnu kuitenkaan haittaavan elää alamaisena ilman valtaa.

Länsimainen demokratia antaa kuitenkin kansalle muutaman keinon "vaikuttaa" niiden vaalien ulkopuolella. Käytän "vaikuttamisessa" lainausmerkkejä, koska kansan todelliset vaikutusmahdollisuudet vaalien välillä ovat häviävän pieniä, tosin siltikin merkityksellisempiä kuin itse vaaleissa vaikuttamisessa - hyvin menee mutta menköön? Ensimmäinen tapa vaikuttaa on ottaa suoraan yhteyttä edustajaan, vaikka kirjeellä, sähököpostilla tai somen kautta. Ruusuja saa kyllä jakaa, mutta valtaansa ihastuneet edustajat eivät liiemmin niistä risuista tykkää. Negatiivinen palaute koetaan uhkailuna, painostuksena, vihapostina ja se vähentää sitä iloa ajaa omia asioitaan kun kansa sanoo ikävästi kun edustaja kävi ensin kusemassa kansan muroihin. Jos postia tulee enemmän, se on masinoitua uhkailua ja mahdollisesti vieraan vallan vaikuttamista, koska lammaslauma jota edustajat pieksevät eivät koskaan nousisi vastustamaan - ei saa purra ruokkivaa kättä, joka hyvää hyvyyttään vie tuhkatkin pesästä.

Jos siis useampi kansalainen antaa negatiivista palautetta edustajalle, sitä kutsutaan maalittamiseksi, joka halutaan lisätä rikoslakiin suojelemaan edustajia ikäviltä kansalaispalautteilta. Maalittamisen sijaan edustajat toivovat kansalaisten yhdistävän voimansa tekemällä vetoomuksen tai adressin. Toinen tapa vaikuttaa onkin näiden nimilistojen kiikuttaminen kauniiden sanojen tai vaatimusten kanssa sinne edustajille, jotka vetoomuksesta riippuen ottavat joko nöyränä tai hammasta purren vastaan kyseisen esityksen. Kun paraatipuheet on pidetty asiasta ja jonkinlainen vastaus annettu, toimii se paperilla toimitettu vetoomus takan sytykkeenä ja sähköisenä laitettuna se katoaa bittitaivaaseen vaikuttamatta yhtään mihinkään. Jos edustaja oikein haluaa todistaa olevansa kansan puolella, hän saattaa tehdä siitä oikein aloitteen eduskuntaan, joka sen sitten hyväksyy tai hylkää täysin riippumatta siitä, annettiinko sitä vetoomusta missään vaiheessa edustajalle tai vaikka koko eduskunnalle.


Eikä siinä vielä kaikki!

Kolmas tapa vaikuttaa on tehdä Suomen mallissa kansalaisaloite, keräämällä 50.000 nimeä listaan virallisesti. Kun allekirjoitukset on kasassa, toimitetaan aloite eduskunnalle, joka päättää mitä sille tehdään: unohdetaan, haudataan, hylätään tai annetaan kansalle kuva, että se heidän esityksensä meni läpi vaikka samaa oltiin jo suunniteltu hyvän aikaa. Kourallinen aloitteita on mennyt koskaan läpi ja nekin jotka menivät, olivat agendan mukaisia, joten niiden vaikutus oli lähinnä siinä, koska se esitys meni läpi. Suurin osa aloitteista ei kuitenkaan johda yhtään mihinkään ja kaikki se työ jota aloitteeseen laitettiin, menee hukkaan. Mutta ainakin päästiin vaikuttamaan! Ai niinkun ne 200 puhuvaa päätä eivät olisi olleet tietoisia esiin nostetusta ongelmasta ennen kuin aloite sai kasaan ne tarvittavat allekirjoitukset?

Neljäs ja viimeinen tässä esitetty tapa vaikuttaa on mielenosoitus. Mielen osoittaminen nähdään tapauksesta riippuen joko sankarillisena yrityksenä pelastaa kansa, tai säälittävänä pelleilynä joka ei ketään kiinnosta. Media toimii tässä tuomarina, koska se päättää kuinka suuri joukko saa näkyvyyttä ja jos näkyvyyttä annetaan, missä valossa se mielenilmaisua järjestävä porukka esitetään. Kyllä, ne edustajat edelleenkin tiesivät asiasta jota vastaan tai jonka puolesta miekkaroit, mutta he eivät kokeneet asiaa niin tärkeänä, että siihen tulisi puuttua. Mielenilmaukset ovatkin loistava paikka edustajille osoittaa kuinka paljon he kyseisestä mielipiteestä välittävät ja hyvän pelisilmän omaava edustaja poseeraa selfieissä mielenosoittajien kanssa ja antaa lausuntoja heidän keskuudessaan. Jos edustaja menee poseeraamaan miekkariin, se ei suoraan tarkoita että hän tukisi asiaa - asian julkinen tukeminen tai vastustaminen on vain hyväksi omalle imagolle. Puolue on kuitenkin se, mistä edustaja ne käskyt ottaa vastaan, ei mikään rupusakki kadulla.

Mielenosoitus on kuitenkin ainut tapa saada se edustajien huomio ja pakottaa media kertomaan asiasta. Siinä on vaan semmoinen pieni ongelma, että tämän saavuttaakseen niitä ihmisiä pitää sinne kadulle saapua niin paljon, että koko alue joudutaan sulkemaan marssin tieltä. Maailmalla on toki nähty miljoonapäisiä mielenosoituksia, jotka eivät ole johtaneet liioin yhtään mihinkään, mutta koneistolle ne ovat kuitenkin suuri uhka - jos kansa päättää ottaa valtansa takaisin edustajilta, siinä välissä ei seiso kuin se väkivaltakoneisto (poliisi) ja sekin saattaa kaltoin kohdeltuna liittyä kansan riveihin. Vallanpitäjillä on kuitenkin riittävä arsenaali hajottaa kansan yritykset ottaa valta takaisin itselleen, joten parhaimmillaankin mielenosoitusten tuomat muutokset ovat hyvin lyhytaikaisia. Loppuviimein valtaosa kansasta kuitenkin uskoo, että ainut oikea tapa vaikuttaa, on käydä luovuttamassa oma valtansa muille ja toivoa, että he käyttävät sen halutulla tavalla. Kuis se on mennyt, noin niinku omasta mielestä?


Voisiko kansa sitten oikeasti vaikuttaa omiin asioihinsa?

Lyhyesti, kyllä, jos se ymmärtäisi oman valtansa joka kumpuaa yksinkertaisesti lukumäärästä. Media kuitenkin tekee kaikkensa, että kansa ei missään vaiheessa yhdistyisi riittäväksi joukoksi vastustamaan tätä nykyistä harvainvaltaa. Aina löytyy uusi "hei, kato mikä tuolla on!" ja apinaa koijataan jälleen kerran. Pelko toimii myös loistavana passivoijana, joten sen käyttö on nykyään se helpoin keino varmistaa, ettei kansa vastusta valtaa heidän yliseen. Toimihan se pelko ennenkin, mutta kun nykyään ihmisillä on keinot jakaa tietoa keskenään niin helposti, hetken hengähdystauot saattavat koitua kohtalokkaaksi vallanpitäjille ja siksi menemmekin kriisistä toiseen ilman niitä taukoja. No mutta "eiväthän ne niin tekisi"™, taas...

Ehkä se ajamasi muutos ei kuitenkaan vielä ole saanut niin suurta kannatusta, että kykenisit marssittamaan satatuhatpäisen lauman Helsingin kaduille ja katkaisemaan liikenteen suurelta alueelta. Miten siihen voisi sitten päästä? Mediavirus on ehkä se vallanpitäjille pelottavin keino ja tarkkaan seuraamalla sosiaalisen median alustoja, voi havaita kuinka pieniin mediaviruksiin ollaan jo nykyään puuttumassa - sukkanuket ja vaikuttajat on valjastettu kitkemään kaikki väärät näkemykset pois yleisestä keskustelusta. Valtamedia on usein liian hidas reagoimaan asioihin joita somessa tapahtuu, mutta kun vastaisku kykenee hidastamaan viruksen leviämistä alkuvaiheessa, ehtii se dinosauruskin paikalle levittämään koko kansan yleiseksi mielipiteeksi se haluttu "oikea" kanta.

Pitää nimittäin muistaa, että koko länsimainen demokratia ja sen luoma illuusio "kansan vallasta" perustuu tasan tarkkaan siihen viralliseen tarinaan, yhteisen näkemykseen miten asiat ovat ja mikä se yleinen mielipide pitäisi olla. Kaikki siitä virallisesta tarinasta poikkeava on haitallista ja pilaa koheesiota, joka vaaditaan näinkin läpinäkyvän illuusion säilyttämiseksi. Kollektivismi, joka on ainut hyväksytty aate nykypäivänä, ei salli mitään sooloilua ja yksilö voidaan aina uhrata yhteisen edun vuoksi. Tai vaikka useampikin tuhat yksilöä, jos sillä tienaa tarpeeksi. Vanhat opit pitävät toki edelleen paikkansa ja ne tyranniat kaatuvat aina samalla tavalla, mutta miksi ihmeessä kävisimme koneistoa vastaan kun meillä on jo niin monia tapoja vaikuttaa?! Muistathan, vain äänestämällä voit vaikuttaa! Vallanpitäjät tekevät kaiken yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Jos et siihen usko, olet paha ja syntinen salaliittoteoreetikko, hyi sinua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti