Voiko tarina parantaa?

Filosofiaa, tai jotain

Vuosi sitten raapustettu teksti, "Hyvän ja pahan tuolla puolen", johti uudelleenjulkaisunsa somessa jälkeen pitkällisen keskusteluun tarinoista, niiden tulkinnoista ja salaliittoteorioista. Tämä keskustelusta juontuva teksti tosin menee yhdistelmäksi filosofiaa, psykologiaa, esoteerisia asioita ja ties mitä - eli hatusta kiinni, ny o hurjaa!

Jokainen tarina, oli se sitten totta tai tarua, on mahdollisuus oppia ja opettaa kuulijaansa, kuin myös kertojaansa. Tarina voidaan tulkita lukemattomilla eri tavoilla ja tulkintaa voi muuttaa jos ensimmäinen tulkinta ei natsannut. Ihmismielellä on vaikeuksia erottaa toden ja tarinan ero, jolloin täysi satu voi muuttaa ihmisen omaa todellisuutta. Tätä mielen ominaisuutta voidaan pitää heikkoutena, mutta samalla se voidaan nähdä myös vahvuutena - traumaattinen kokemus, sen tarina, voidaan uudelleen tulkittuna tai kerrottuna saada muuttamaan ihmisen todellisuutta ja näin parantamaan sen trauman. Sama toki toimii myös toisinpäin, eli traumoja voidaan luoda kertomalla niitä traumaattisia tarinoita...

Monessa "new age" uskomusjärjestelmässä onkin mukana ajatus, että niitä negativiisia asioita (paha, pimeys) tulisi välttää ja keskittyä vain positiiviseen (hyvä, valo). Jos altistaa itsensä niille negatiivisille tarinoille, mitä valtaosa "salaliittoteorioista" on, tämä pimeys jollain tavalla tarttuu ja vahvistuu saadessaan huomiota (energia virtaa mihin huomio keskittyy). Siksi olisi vältettävä negatiivisia asioita ja keskityttävä vain positiiviseen, näin ohjaten energiaa niihin positiivisiin asioihin. Mutta menetetäänkö tässä samalla mahdollisuus tutkia niitä tarinoita ja mahdollisesti korjata niitä? Toki se pimeyden sormella osoittaminen ja siitä voivottelu ei liioin ole hyödyllistä, mutta palataan siihen mitä sille voidaan tehdä tuolla tekstin loppuvaiheilla.


Kun totuus sattuu

Totuutta pidetään usein vapauttavana voimana, mutta joskus se totuus sattuu enemmän kuin mukava valhe ja ihminen on mukavuudenhaluisena olentona useasti mieluummin tietämätön ja hyvällä tuulella, kuin tietoinen ja totuudesta traumatisoitunut. Monella on tapana kertoa ns. valkeita valheita, esimerkiksi kertoa mielestään kohteliaisuuttaan että ruoka oli hyvää ja ompas nätti mekko, vaikka ajattelee asiasta mielessään kovin muuta. Moista valehtelua pidetään yhteiskunnalle tarpeellisena tapana pitää ihmisten väliset suhteet kunnossa, mutta kuka siitä sitten hyötyy? Sanojalle jää "pysyvä" kuva siitä, että valehtelin päin pläsiä ja olipas ihan hirveä se juttu, samalla kun sanottu kuvittelee edelleen tehneensä oikein ja muiden pitäneen asiasta.

Vallanpitäjillä taas on välillä tapana, pitääkseen kansan säyseänä kriisiaikoina, kertoa kauniita tarinoita ja näin antaa perusteetonta toivoa, toivopornoa, "hope porn" (kts. pelkoporno), omille kannattajilleen. Pian se tapahtuu, ihan justiinsa, usko ja luota meihin niin asiat järjestyvät! Kun asiat ovat jo pitkään olleet päin helvettiä, ne kauniit tarinat jotka tuovat toivoa ovat kovin houkuttelevia. Toki aina on mahdollista että se kaikki hyvä tapahtuu ja asiat muuttuvat paremmaksi, mutta historian perusteella ei näitä ulkoa tulleita ja ohjattuja "parannuksia" voi kyllä aina hyväksi kutsua. Mutta kukin tavallaan.

Onko se totuus siis aina positiivinen asia? Valhe voi rauhoittaa mielen ja aina siitä totuuden tietämisestä ei ole mitään hyötyä itselle. Siksi totuuden, tai sen oman todellisuuden, mukaisen tarinan kertominen kaikille ei välttämättä ole haluttava asia. Vai onko? Jos asialle et voi kertakaikkiaan yhtään mitään, mutta se jää varmasti vaivaamaan ja sotkee asiat, oliko se totuus sittenkään positiivinen asia? Oppimaanhan tänne on toki tultu ja oppia se sekin on, kuinka elää moisen henkisen taakan kanssa. Ihmiset eivät kuitenkaan ole edes valmiita kuulemaan totuutta, eivätkä halua sitä uskoa jos se on ristiriidassa muiden uskomusten kanssa. Ja mistäs sitä edes tietää onko kyseessä totuus vaiko vaan oma todellisuus, jolle on löytänyt riittävästi todisteita että pitää sitä totuutena?


Myötätunto avuksi

Joidenkin mielestä totuus on lyötävä aina suoraan toisen naamalle, maksoi mitä maksoi, mutta... onko näin? Oman kannan voi toki aina kysyttäessä kertoa (mitäs kysyit, nii!) ja avoimeen keskusteluun oman totuutensa jakaa, mutta pakolla se totuus ei tule maaliaan löytämään, ei sitten millään. Ihmisellä on kuitenkin syntyessään jo mekanismit valmiina tähän ongelmaan - myötätunto, empatia. Psykopaatteja ja sosiopaatteja lukuunottamatta kaikilla ihmisillä on kyky "lukea tilannetta". Mutta kuten kaikkien kykyjen kanssa, sitä pitää harjoittaa, se voi johtaa aivan metsään ja purra itseä vielä persaukseen - olemmehan kuitenkin ihmisiä, kaukana täydellisestä. Mutta niin kauan kuin keskusteluyhteys säilyy, voivat ihmiset löytää keskenään yhteisymmärryksen - eivät välttämättä siis olla samaa mieltä, mutta sopia olla eri mieltä. Ovet paukkuen kun lähdetään niin menee hyvä oppi aivan hukkaan. Tosin joskus on paras vaihtoehto lähteä ovet paukkuen ja vielä päälle laittaa se ovi säppiin.

Palataan sitten alun tarinoiden korjaukseen, mitä sillä oikein tarkoitin. Minkä tahansa tarinan, oli se kuinka hirveä tahansa, voi aina kääntää positiiviseksi. Ihmiset ovat luontaisia tarinankertojia, joten he kykenevät yhdessä luomaan tarinalle uuden lopun tai muuttamaan sitä niin, että se kaikki tuska ja kärsimys kääntyykin iloksi ja voitoksi. Kyllä, siinä omalla tavallaan valehdellaan kun tarina muutetaan "pahasta hyväksi", mutta siinä samalla voidaan oppia että miten tilanteesta voidaan selvitä ja kääntää se vielä positiiviseksi asiaksi. Kun seuraavalla kerralla näet siis tarinan josta et pidä lainkaan, koeta muuttaa sitä joko lisäämällä tai poistamalla siitä osia - kuitenkin muistaen, että tarina on muutettu tietoisesti palvelemaan uutta tarkoitustaan, eli tuomaan esimerkiksi sen valon varjoihin.

Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omasta ajatushygieeniastaan, eli mitä tarinoita päästää sisään. Kannattaako jokaista linkkiä avata, videota katsoa ja tekstiä lukea, sen täytyy jokainen itse päättää. Toki jokainen tarina, oli se kuinka kauhea tai mahtava tahansa, voi opettaa jotain uutta ja ihmeellistä, juuri siihen omaan elämäntilanteeseen sopivaa. Mistä sen sitten tietää että nyt osui kohdalle just se mitä tarvitsi? Kun se jokin "kolahtaa". Toki samaa voi sanoa niistä asioista, jotka triggeröivät ja saavat sappesi kiehumaan - siinäpä aihe, joka pitäisi jossain vaiheessa käsitellä. Mutta koska sitten olisi se oikea aika käsitellä se kiukutuksen nostanut aihe, se onkin taas asia erikseen. Jos tämä teksti siis kolahti tai triggeröi, sinun kuului se juuri tällä hetkellä lukea. Jos taas ei, ei asia joko juuri sinua koske tai aika ei ollut juuri oikea. Jos mitään ei tekstistä tuntunut jäävän käteen niin muista edes se, että tarinoilla ja kuka ne tulkitsee on ratkaiseva merkitys elämässäsi.