Tarinankerrontaa

Aikojen alusta asti

Ihminen on kertonut tarinoita toisille jo ammoisista ajoista lähtien. Tarinat ovat kuljettaneet mukanaan niitä tiedon jyväsiä, joita jokainen (tai lähes jokainen) tarvitsee elämässään. Tarinalla on alustus ja alku, keskivaiheessa koetetaan löytää ratkaisua havaittuun asiaan/ongelmaan jonka jälkeen loppuhuipennus joka laukaisee tilanteen ja muutos on valmis. Että mieli osaa hyödyntää tarinaa, sen on oltava kokonainen alusta loppuun. Tarinan ei välttämättä tarvitse olla edes todellisuuteen perustuva vaan siinä voi hyvin olla elementtejä jos jonkinmoisista asioista mitä ei "oikeasti" voisi edes tapahtua. Tavallisen kanssakäymisen lisäksi ihmiset osasivat hyödyntää tarinoita siirtäessään tietoa jälkipolville - niin moraaliset kuin käytännönläheiset ongelmat ratkaistiin tarinoissa joita yhteisöt jakoivat keskenään. Tärkeimmät tarinat säilyivät muuttumattomina pitkiä aikoja, ehkä jopa meidän aikaamme asti?

Sadut ovat vain lapsille, aikuisille pitää olla tarina eri muodossa: uutiset. Mutta nämä uutissadut poikkeavat suuresti oikeista tarinoista. Niissä ei ole alkua eikä alustusta, ainoastaan loppuhuipentuma ja joskus siihen johtavasta tilanteesta pieni pätkä. Tämä tekeekin uutisista ongelmallisen niin lapsen näkökulmasta kuin myös aikuisen - ei ne ajatusmallit ole siitä niin paljoa muuttuneet ja mieli kaipaa kokonaista tarinaa. Uutisessa käytetään tarinankerronnan tapoja saada kuulija uppoamaan tarinaan, mutta samalla tahallisesti jätetään kertomatta koko tarina. Jos tarinasta puuttuu lopetus, ei mieli rauhoitu sen kuultuaan vaan lähtee arvailemaan mitä oikein tapahtui. Yleinen tekniikka televisiosarjoissa jättää loppuhuipennuksen ratkaisu seuraavaan osaan, mutta uutisissa ei seuraavaa jaksoa yleensä ole joka kertoisi tarinan lopun. Miksi näin sitten oikein tehdään?

Vaara vaara, pelkää tätä, vaara vaara, kauhea tapahtuma, vaara vaara - monen uutisen sanoma kuorittuna näkyviin. Tuntematon uhka, jolle ei ole annettu mitään syytä eikä mitään ratkaisua. Mitä tarinasta voi siis oppia? Sen, että maailmassa tapahtuu paljon pahaa jolle ei saa yhtään mitään joten on parempi luovuttaa heti. Ei anneta pelolle valtaa ja käydään tuhlaamassa ne vähäisetkin roposet koska tulevaisuus on yhtä sattumankauppaa? Todellisuudessa asiat tapahtuvat tietyistä syistä, niihin johtavien tapahtumien ketjut ovat usein tiedettyjä ja yleensä jokin taho päätti tehdä teon, joka aiheutti vaikkapa ihmishenkien menetyksiä turhaan. Näitä ei kuitenkaan uutisissa kerrota, koska silloin ihmiset saisivat yhtenäisen kuvan eli koko tarinan. Kokonaista tarinaa ei anneta kun halutaan piilottaa tai hämärtää syyt ja seuraukset. Mutta joskus annetaan kokonainen tarina tai ainakin jotain joka kuulostaa siltä.


Virallisen totuuden tarinat

Jos uutisissa kerrotaan jostain maata mullistavasta tapahtumasta täydelliseltä kuulostavalla tarinalla, saattaa olla syytä epäillä että tarina on osittain tai kokonaan satuilua. Kun yleensä kerrotaan vain palasia sieltä täältä, joissain asioissa halutaan kertoa ihan jokainen yksityiskohta juuri tietyltä kantilta. Kun kaikki mediat toistavat vielä täsmälleen samaa tarinaa, voi olla lähes varma että nyt on jokin satusetä ollut asialla. Asiat tuodaan esiin faktoina nopeammin kun niitä on mahdollista varmistaa, syylliset tunnistettiin välittömästi ja motiivi on päivänselvä asia - tarinankerrontaa usein olemattomista tapahtumista, koska oikeat tapahtumat on syystä tai toisesta päätetty piilottaa. Tarinaa epäilevät leimataan heti salaliittoteoreetikoiksi, koska niin on opetettu. Pitää myös muistaa, että epäilykset tarinan aitoudesta ei toki tarkoita automaattisesti sitä että tarina olisi valhe, se vain tarkoittaa että tarina on epäilyttävä.

Länsimaissa opetetaan jo pienestä pitäen mitä lähteitä pitää uskoa ja että kaikki muut lähteet ovat huuhaata. Television uutiset kertovat totuuden ja sitä ei parane epäillä. Television totuus on kuitenkin tarinankerrontaa parhaimmillaan ja tarinan uskottavuus perustuukin siihen, kuinka hyvä tarinankertoja on tekemään taikatemppuja. Siis yhdistelmä uskottavalta kuulostavaa faktana esitettävää tietoa ja televisiotaikuutta. Vaikka tarinana olisi selvä tapahtumaketju ja useampi ketjun osa ei täsmää, on hyvin indoktrinaationsa sisäistänyt ihminen valmis uskomaan median suoltaman kokonaisen tarinan. Kokonainen tarina kun on uskottavampi kuin salaliittoteoria, jota ei pystytä todistamaan oikeaksi joka kohdaltaan.

Itse epäilen vahvasti, että tarinan yhtenäisyys yhdistettynä vahvaan auktoriteetiuskoon pelaa suurta osaa siitä, että ihmiset uskovat virallisen totuuden satuja sen sijaan että edes harkitsisivat esiin tuotuja tarinan aukkoja. Virallinen tarina on usein myös se ensimmäinen yhtenäinen tarina tapahtuneista, mikä lisää riittävästi toistettuna sen uskottavuutta entisestään. Vielä jos tarina esitetään audiovisuaalisessa muodossa, se uppoaa takaraivoon asti koska ihmismieli ei ole vielä ehtinyt kehittymään sille tasolle, että se kykenisi erottamaan toisistaan faktan ja fiktion televisioruudulla. Nyt kun lähestytään aikaa, jolloin kaikki videokuva voi olla väärennettyä, voiko mihinkään näkemäämme ja kuulemaamme enää edes luottaa? Virallisen totuuden tarinankerronta tulee siis helpottumaan huomattavasti tulevaisuudessa. Eipä siinä, etteikö taitavat taikurit kyenneet jo vuosikymmeniä sitten lavastamaan uskomattomia tarinoita eteemme...


Paluu juurilleen

Kilpajuoksu tarinankerronnassa onkin mielenkiintoista seurattavaa. Nykypäivänä netti tarjoaa jo lähes valtamedian tasoista audiovisuaalista tarinankerrontaa monesta eri näkökulmasta viralliseen totuuteen. Tässä samalla piilee se "ongelma" - mikä tahansa asia voidaan hyvän tarinan saattelemana saada kuulostamaan riittävän uskottavalta. Uskomattomalta kuulostava tarina muuttuu hyvin kerrottuna todeksi ja osaksi ihmisen uskomusjärjestelmää. Uskomusjärjestelmä taas määrittää todellisuuden rajat, jolloin entistä uskomattomammat asiat muuttuvatkin uskottavaksi. Toisaalta, uskomattomalta kuulostavat asiat voivat itseasiassa olla lähempänä totuutta kuin täysin uskottavan kuuloiset selitykset jostain muusta asiasta. Hyvä tarina uppoaa ihmiseen, loistava tarina ihmiskuntiin - kumpikaan ei vaan tee tarinasta totta.

Sankarin matka on yksi tyypillisistä tarinoista. Juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan "Frodo kävi nakkaamassa sormuksen tulivuoreen ja tuli takaisin kotiin." - sormuksen herra alle kymmenellä sanalla. Kukaan ei kyseenalaista tarinaa, koska sen ei edes väitetä perustuvan tositapahtumiin. Mutta yhtä uskomaton ja fantastinen on esimerkiksi tarina "ihminen kävi kuussa". Virallinen totuus kertoo oman versionsa tarinasta ja siihen on uskottava vaikka kaikki jäljellä olevat todisteet ovat asian suorittaneen tahon hallussa. Kenelläkään ei toki ole esittää konkreettisia todisteita, mutta tarinan outoudet ja epäjohdonmukaisuudet saattavat koko tapahtumaketjun hyvin kyseenalaiseen valoon. Mutta koska virallinen totuus asiasta on siististi paketoitu tarinan muotoon, ei sitä moni edes kuvittele epäillä. Jokainen tehkööt kuitenkin omat johtopäätöksensä tarinan todenmukaisuudesta.

Istuttiin sitä sitten leirinuotion ympärillä kertomassa tarinoita tai vahtaamassa elokuvateatterin tykitystä niistä samoista vanhoista tarinoista, on ihminen tiettävästi aikojen alusta asti siirtänyt oppinsa tarinoiden avulla eteenpäin. Parhaat tarinat ovat siirtyneet sukupolvilta toisille ja muovanneet kokonaisia kansakuntia. Tarinan ei tarvitse olla totta ja se silti kykenee vaikuttamaan asioihin, riittää että tarinan oppi voidaan sisäistää ja käyttää hyödyksi. Mutta kenen hyödyksi onkin taas aivan toinen asia. Voittajat ovat kirjoittaneet historian ja rahalla on voinut peittää minkä tahansa valheen kauniin tarinan sisälle. Moniko nykyajan tarinoista, joihin yhteiskuntamme säännöt perustuvat, onkaan vain pelkkä satu? Osa, varmasti... ehkä jopa kaikki? Mihin tarinoihin sinä uskot? Kestävätkö ne tarinat lähempää tarkastelua?