lauantai 25. heinäkuuta 2020

Vaarallinen pseudohistoriamme


Päivän propagandapläjäys

Ylenannon "Yle Puhe" keskusteluohjelma tässä hiljattain kirjoitti historiaa jälleen halutulla tavalla. Juuso Pekkinen esitti valistuneena pseudoälykkönä oman versionsa tavan kansan syvistä tunnoista, kertoessaan kuinka vain ne oikeat auktoriteetit omaavat oikeuden kertoa oikeaa historiaa. Ohjelma perustui meneillään olemaan tutkimukseen pseudohistoriastamme, jossa siis netissä ihmiset kertovat ja jakavat vääriä versiota historiastamme. Tutkimukseen oli kerätty valtava määrä aineistoa, jota ei juurikaan lukemalla käsitelty vaan se oli tietokoneavusteisesti koluttu läpi. Eli vissiin samalla tavalla kuin se väkivaltatutkimus missä natsiksi ja fasistiksi haukkuminen ei ole mitään, mutta suvakki ja vassari oli lähes kansanmurhaa? Tämä jäi ohjelmassa hieman epäselväksi, mutta se on kuitenkin sitä oikeaa tiedettä, tiätsä?

Pseudohistorialla tarkoitetaan sitä hullua salaliittoa, että ennen kuin kirkko tuli ja toi sivilisaation, sekä Suomessa että Venäjälläkin saattoi myös olla älyllistä elämää. Toki mikä tahansa muukin väärä historian tulkinta on pseudohistoriaa, eli Egyptin pyramidit ja muut ovat juuri kuten sanotaan vaikka ne käytännössä olisivatkin mahdottomia sillä virallisella tavalla esitettynä. Ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa? Pseudohistoriaa levitetään siis netin keskustelupalstoilla sekä sosiaalisessa mediassa ja sen levinneisyyttä sekä vaikutusta tutkitaan esimerkiksi verkostoja jäljittämällä. Eli halutaan tietää ne lähteet ja tahot jotka levittävät sitä "väärää" tietoa, koska näiden solmukohtien kautta voidaan vaikuttaa koko verkostoon tehokkaasti. Siis hyvää hyvyyttään kaivellaan esille vaikuttajia, joiden hallinnalla voidaan sitten tarinaa ohjata.

Suomen osalta kyseessä on tietenkin pelkkää salaliittoteoriaa, että valloittajamme olisi kertonut valheita alamaisilleen. Rokotteet ja ilmastonmuutos ovat myös sitä samaa vaarallista salaliittoteoriaa, koska niihin salaliittoihin uskominen johtaa vääriin mielipiteisiin. Ja mitä nämä salaliitot ja pseudotiede sitten oikeasti ovat? Konsensuksen vastaisia tulkintoja. Entäs mitä asiantuntijat kertoivat sen pseudohistorian palvelevan? Täysin järjetöntä ajatusta, missä sille omalle kansalle annettaisiin historia joka ei ole valloittajien sanelema. Kuinka ne kehtaa? Kaikkihan sen nimittäin tietää, että...


Konsensusta ei saa kyseenalaistaa!

Yksilölle pseudohistoria ei ole niin vaarallista kuin mainitut muut salaliitot, mutta yhteiskunnalle se vaara on suuri ja todellinen. Orwellin nykyisyyden, menneen ja tulevan hallinta selittää sen syyn. Mutta millä argumenteilla tämä pseudohistoria sitten todistettiinkaan vääräksi? Kaikki lähteet on sontaa, jotka todistavat muuta kuin konsensus. Kaikki tutkijat ovat hörhöjä jotka kertovat muuta kuin mitä konsensus kertoo. Kaikki tehdään väärin ja kaikki todisteet väärennöksiä jotka poikkeavat konsensuksen omista. Niin se nyt vaan on. Radiossa ei tietenkään voi mukana tuoda niitä todisteita, mutta siksi siinä tieteessä muistaakseni oli tapana mennä väittelemään sen vastapuolen kanssa ja molemmat tuovat omat todisteensa... eikä niin, että yksi puoli saa tunnin mainostilan haukkua vastapuolensa. Mutta mistäs minä tiedän. Noh, nyt sentään tiedän mikä se ongelma on?

Ongelma on nimittäin mahdollinen kansallismielisyys ja oman kansan kunnioittaminen. Ruotsalaisia ei saa missään tapauksessa vastustaa saatikka syyllistää, koska valloittajat tekivät sen suomalaisten omaksi eduksi! Voittaja kirjoittaa toki historian, osattiin sanoa, mutta samalla ajatus että voittaja olisi kirjoittanut historian omaksi edukseen oli hullua salaliittoteoriaa. On siis täysin mahdoton ajatus, että vuosisatojen tarkasti valikoitu historiankirjoitus ja koulutus voisi millään tavalla, koskaan, missään, vaikuttaa saatuihin tuloksiin. Konsensuspapukaijat pitivät siis mahdottomana ajatusta, että heille kerrottua tarinaa oltaisiin voitu jossain kohtaa manipuloida tahallisesti - ainoastaan niiden pseudohistorioitsijoiden materiaalia oltiin manipuloitu, tietysti.

Mistähän se suomalaisuuden halveksunta sitten oikein tulee? Ei se ainakaan voi valloittajien konsensustieteestä johtua, koska se on hullua salaliittoteoriaa! Nykyisen konsensus-historian muuttaminen on natsia! Lännen peikkosatu on vaarallisin historian väärinymmärtäminen ja siksi jokainen pienikin poikkeama konsensuksesta saattaa johtaa natsien paluuseen! Oikeistopopulistit käyttävät historiaa ja sen tulkintaa omaksi edukseen, mutta edistykselliset eivät tietenkään moiseen sorru eivätkä ainakaan halua poistaa osia historiasta esimerkiksi kaatamalla patsai... ai niin. Konsensus hyvä, pseudohistoria paha. Sanoja "konsensus" ja "auktoriteetti" ei tietenkään turhaan hehkutettu, koska haastatellut tohtorit olivat tietenkin asiantuntijoita alallaan ja hyväksyttyjä jäseniä "hyvien ihmisten kerhossa".


Historia toistaa itseään

Koko ohjelma olikin lähinnä kuin inkvisaattorit vääräuskoisten kimpussa - se olikin sen toisen tutkijatohtorin alaa. Toinen tutkija taas on kovin edistyksellinen maskuliinisuuden ongelmien esiintuoja, joten sieltä historiasta löytyikin varmasti runsaasti intersektionaalisia risteyksiä feminismille? Mutta molemmat tutkijat varmasti uskovat itseensä ja oman kantansa oikeellisuuteen ja erehtymättömyyteen, se on selvää. Pienintäkään mahdollisuutta kun ei ole, että valloittajat, joita ei siksi saa kutsua koska se on loukkaavaa, olisivat millään tavalla voineet vaikuttaa historiaan. Koskaan, missään, tietenkään, vaikka voittajat ovatkin sen kirjoittaneet.

Selityskin tälle mahdottomuudelle löytyi: Huuhaata! Ihan kaikissa maissa kautta historian vain oikeat tahot ovat saaneet tutkia asioita ja saada sanansa julki, joten on täysi mahdottomuus että historiaa oltaisiin vääristetty. Voidaan sanoa, että historia on ollut kautta aikojen "rikkaiden historiaa", koska sillä tavan kansalla ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada omaa tarinaansa tallennetuksi tuleville sukupolville. Mutta on siis täysin hullua salaliittoteoriaa, ettäkö sillä valikoidulla tiedolla oltaisiin konsensustarinaa luotaessa päädytty virheellisiin lopputuloksiin. Ainoastaan pseudohistorioitsijat tulkitsevat tallennettua tietoa ja jäljelle jääneitä todisteita väärin.

Mutta kuten jo sanoon, vastapuolen haukkuminen ja leimaaminen pseudotieteelliseksi on toki ajan hengen mukaista tiedettä. Ja kun tunnin verran asiantuntijat haukkuu väärää mieltä olevia valtamediassa niin täytyyhän se niin olla. Mutta miksi se pseudohistoria on juuri nyt niin vaarallinen? Vääriä tulkintojahan on tehty jo vuosisatojen ajan? Oma näkemykseni on: Koska BLM - muilla kansoilla ei ole historiaa. Muilla ei saa olla mitään syytä olla ylpeitä historiastaan. Suomalaiset ovat se takapajuinen alkuper... eikun siis maahanmuuttajakansa ilman mitään omaa historiaa ajalta ennen pelastajamme Ruotsi tuli mukaan kuvaan. Venäläisillä oli myös se sama ongelma - sielä kehitellään samanlaisia hulluja salaliittoja, ajasta ennen heidän todellista kulta-aikaansa, eli vissiinkin Marxin tuomaa utopiaa? Siis... kulttuurimarxismia, jonka yhtenä päämääränä on tuhota vanha ja niistä raunioista nousee automaagisesti uusi uljas maailma. Mutta tämä on toki sitä hullua salaliittoteoriaa, ettäkö jotkin ideologiat olisivat ottaneet historian haltuunsa.

3 kommenttia:

  1. Nyt nousi karvat pystyyn ja silleen hyvällä tavalla. Suomen "pseudohistoria" on todella vaarallinen paketti ja sitä kautta pidettävä visusti piilossa. Lähestulkoon kaikki Suomalaiset kokevat intuition kautta häivähdyksen "pseudohistoria" liikkuessaan luonnossa. Hyi hyi ja nappia naamaan 😂

    VastaaPoista
  2. Edelleen ajankohtainen kahden vuoden kirjoituksen jälkeen.

    "I'm mad about something I never researched" on hyvä saatekuva tähän blogipostaukseen. Välillä olen saanut mahdollisuutta muistuttaa ihmisiä, että heidän vahva tunnereaktio on täysin ulkopuolelta rakennettua/luotua, siis propagandalla.

    VastaaPoista