tiistai 29. kesäkuuta 2021

Digitaalinen kansanvalta


Voisiko se toimia?

Radikaali keskusteleva demokratia on hitaasti nostamassa päätään ja erilaisia keinoja antaa kansan osallistua päätöksiin omista asioistaan etsitään kuumeisesti niissä piireissä, joissa semmoista nykypäivänä kovin harvinaista aatetta kuin "valta kuuluu kansalle" pohditaan. Valtaväestö kun on sitä mieltä, että valta kuuluu edustajille ja tavan kansa saisi ainoastaan päättää siitä, minkä värinen takki päällään se edustaja vie heiltä tuhkatkin pesästä. Halutaan siis mieluummin Rooman "demokratiaa" kuin Ateenan demokratiaa. Toki tämä on ymmärrettävää kahdesta syystä: meille valehdellaan, että nykyinen malli on ainoa ja oikea sekä siksi, että itse päättämällä omista asioistaan on yksilö myös itse vastuussa omista päätöksistään. Jos haluaa olla muiden hallittavana, ei tietenkään halua itse päättää omista asioistaan. Mutta jostain sekin halu antaa valtansa muille, itsensä yli, on iskostunut kansan selkärankaan...

Pohditaan kuitenkin ensin sitä, voitaisiinko Ateenan mallia keskustelevasta demokratiasta oikeasti hyödyntää nykypäivänä. Jokaisella olisi siis mahdollisuus antaa oma näkemyksensä jokaiseen päätettävään asiaan sekä sitten antaa tukensa ehdotukselle, jota kannattaa ja vastustaa niitä joita ei omaan arvomaailmaansa peilaten hyväksy. Viikottainen kokoontuminen paikan päällä olisi siis poissuljettu asia, mutta netin ansiosta olisi mahdollista järjestää asiat niin, että kansalla olisi ikioma alusta, jossa se voisi vapaasti keskustella asioista ja käyttää ihmisoikeuksiaan, eli sanan- ja mielipiteenvapautta. Pienessä mittakaavassa tämmöisiä projekteja jo onkin olemassa, joten tehtävä ei ole mahdoton - haasteellinen, toki. Toisin kuin keltaliivien ehdottama RIC, keskustelevassa demokratiassa sillä parlamentilla ei olisi enää mitään valtaa vaan kansa olisi suoraan päättämässä kaikesta. Toki tämä vaatisi teknologian lisäksi valtavan asennemuutoksen, eli mistään pienestä loikasta ei olisi kyse.

Tarvittaisiin siis alusta, johon jokaisella kansalaisella olisi turvallinen pääsy. Kansan oma "naamakirja", jossa jokainen saisi toteuttaa sananvapauttaan muiden kansalaisten kanssa. Tämän lisäksi tarvittaisiin myös kansalaisfoorumi, jossa ihmiset sitten keskustelevat ja lopulta äänestävät kaikista vastaan tulevista asioista. Kyllä, puhumme siis enemmistödiktatuurista, jossa enemmistöllä on valta. Siksi keskustelevaan demokratiaan tarvitaan teknisten osien lisäksi vahva perustuslaki, joka suojelee yksilöä kollektiivilta. Ateenan mallinen oikeusjärjestelmä olisi myös syytä ottaa käyttöön, ettei valtakeskittymät nykyisten hyvä veli-verkostojen muodossa pääsisi sotkemaan asioita. Ehkä yksi keino motivoida ihmisiä osallistumaan siihen päätöksentekoon olisi kansan "perustulo", joka voitaisiin sitoa suoraan osallistumiseen julkiseen keskusteluun? Ehkäpä kansalainen voisi myös itse niin halutessaan luovuttaa "kansalaisuutensa" pois ja toimia vaan asukkaana, joka saisi nauttia lähes kaikista kansalaisten oikeuksista mutta ei tarvitsisi vaivata päätään päätöksenteolla?


Media on edelleen se suurin haaste

Suurin este tämän kaltaiselle on kuitenkin nykyisten vallanpitäjien tiukassa hallinnassa oleva massamedia. Kansan oma naamakirja ja kansalaisfoorumit ovat vain teknisiä kysymyksiä, joihin vastaus voidaan löytää suhteellisen helposti, mutta mediaa ei tuosta vaan sormia napsauttamalla korjata. Nykypäivän media tässä edustuksellisessa järjestelmässä toimii enemmän vallan vahtikoirana, eli vahtii sitä ettei kansa tiedä muuta kuin mitä vallanpitäjät haluavat sen tietävän. Media voi vaikuttaa suoraan kansan yleiseen mielipiteeseen ja sen ansiosta voidaan ajaa mikä tahansa aate kansan keskuuteen niin, että valtaväestö sen hyväksyy. Tässä onkin samalla myös tämän hetken suurin uhka koko ihmiskunnalle - "uusi normaali" eli vanha kunnon totalitarismi on saamassa hyvää pössistä ja se uhkaa ihmisoikeuksia ennennäkemättömällä tavalla. Mutta media kertoo, että se on yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi, joten sillä on valtaväestön tuki takanaan... täysin sen väestön etuja vastaan.

Sen sijaan että ne edustajat ajaisivat omia agendojaan, kykenisi media ajamaan omistajiensa agendaa entistä tehokkaammin tässä digitaalisessa keskustelevassa demokratiassa. Lain avulla tätä voitaisiin hieman rajoittaa, mutta ainut oikea vaihtoehto ongelman ratkaisemiseen olisi koko koulujärjestelmän täysremontti ja sitä kautta valistunut kansa. Ei siis ihme, että lasten aivopesua harrastetaan entistä enemmän estämään moinen muutos ja tulevaa kulttuurivallankumousta varten on koko koneisto valmistautunut jo vuosia. "No mutta eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi jo huomannut sekä tuonut sen julki!" Niin, eiväthän vallanpitäjät niin tekisi taas kerran ja tästä nyt on puhuttu jo vuosia, muualla kuin siellä vallanpitäjien portinvartijoiden alustoilla. Eikö olekin jännä juttu, että vallanpitäjät tekevät kaikkensa säilyttääkseen valtansa ja estääkseen muiden mahdollisuudet? Lapsenomainen usko valtamediaan onkin hämmästyttävä, vaikka vauvoja keskoskaapeista on pesuveden mukana huuhdeltu jo ties kuinka monta kertaa...

Mutta mitäs jos... Emme oikeastaan edes tarvitse mitään julkista valtamediaa? Yksityiset mediat saisivat lain rajoissa tuottaa sirkuksen kansalle, mutta keskustelu, samoin kuin jopa uutisointi asioista, voitaisiin hoitaa samalla kansanvaltaisella tavalla. Joukkoistettu uutistuotanto jota kuka tahansa saa "päivittää" jos tietää asiasta enemmän voisi ratkaista valtamedian portinvartijan monopoliaseman. Kärsisikö edes uutisten laatu, kun kansalaiset itse kertoisivat mitä tapahtuu? No, propagandan laatu kärsisi, kun tavan kansa kertoisi asioista omalla näkökulmallaan sen sijaan että ammattipropagandistit kertovat virallista tarinaa ja lynkkaavat kaikki väärät näkemykset. Ajatella, sananvapaus toteutuisi ehkäpä ensimmäistä kertaa näin suuressa mittakaavassa kuin jonkin maan kansa. Toki ulkomaan tapahtumat ja niistä kertominen olisi pääosin muiden maiden vastuulla, tosin suomalaisia kun on eksynyt lähes joka kolkkaan, löytyisikö sieltäkin niitä kansalaistoimittajia antamaan silminnäkijähavaintoja mitä muualla tapahtuu?


Mitä siis tarvittaisiin?

Ensiksi tarvittaisiin kansallinen alusta, johon kaikilla on pääsy mutta vain omalla nimellä ja naamallaan. Anonyymejä palstoja voitaisiin toki myös tehdä sinne järjestelmän alaisuuteen, mutta kaikki julkinen keskustelu olisi oltava avointa ja kaikkien osallistuttavissa. Tarvitaan siis jokaiselle ihmiselle toimitettava tietoturvallinen laite jolla on pääsy niin nettiin yleensä kuin sille kansalaisfoorumille. Jokaisella kansalaisella täytyy myös olla pääsy kaikkeen heitä koskevaan tietoon, eli kaikki voimassa olevat sopimukset ja säännökset on oltava avoimesti tiedossa. Ilman täyttä avoimmuutta päätöksenteossa ei kansanvalta voida saavuttaa. Jokaisella olisi myös oltava oma virallinen sähköpostiosoite, jolla hänet voidaan tavoittaa. Sitten vaan kaikista asioista keskusteltaisiin ja lopulta äänestettäisiin, jonka jälkeen vielä täytyisi varmistaa, ettei perustuslakia rikottu ja jos uusi päätös oli perustuslain vastainen, miten sitä tulee muuttaa että se olisi oikein.

Loppu hyvin, kaikki hyvin - kansa on vallassa! Jos siis kuvitellaan, että yllä esitetty järjestelmä saatiin valmiiksi, laitteet ja netit joka mummollekkin kotiin asti ja pomminvarma tunnistautuminen yhdistettynä satavarmaan tietoturvaan, oltaisiinko jo "perillä"? Ei ihan, se media pitäisi vielä korjata ja koittaa keksiä keinoja siihen, että valehtelu ei olisi enää hyväksyttävää siellä julkisessa keskustelussa. Tämän utopian tiellä ei olekaan enää kuin KAIKKI paikalliset sekä ylikansalliset vallanpitäjät, vallanhimoiset psykopaatit ja kaiken maailman hörhöt, jotka haluaisivat tuhota ... kaiken. Miten olisi myös mahdollista varmistaa yksityisyydensuoja, jos kaikki olisi tehtävä omalla nimellä ja naamalla? Uskaltaisiko jokainen kansalainen osallistua, kun ottaa huomioon tämän nykyisen cancel-kulttuurin ja muut nykyajan ihanuudet "oikeamielisyydestä".

Ehkä se todellinen haaste ei kuitenkaan ole tekninen tahi teknologinen vaan aatteellinen. Miten saada uskoteltua kansalle, että heidän etunsa olisi ajaa heidän etuaan, eikä antaa valtansa pois tahoille, jotka käyttävät sitä valtaa vain omaksi edukseen? Miten päästä eroon tästä nykyisestä kollektivistisesta ideologiasta, joka "yhteisen hyvän" sijaan tuottaa tuskaa lähes kaikille ja sille pienelle valtaa pitävälle joukolle aivan käsittämättömän määrän varallisuutta ja valtaa muiden yli? Kansan olisi siis mahdollista olla vallassa, mutta kun se ei halua olla vallassa (koska se on siihen indoktrinoitu) niin minkäs teet? Ehkä Plato olikin oikeassa ja filosofikuningas virkamiehineen jotka eivät saa omistaa mitään olisi sittenkin paras vaihtoehto ja meidän tulisi hylätä ajatus "kansanvallasta"? Ehkä ensimmäinen askel olisi kuitenkin se, että myönnettäisiin että tämä nykyinen malli ei ole kansanvaltaa ja niin kauan kuin portinvartijat estävät ihmisoikeudet, ei tämä tästä ainakaan parane vaan etenee lopulta tyranniaan - aivan kuten Plato ennusti.

4 kommenttia:

  1. Jotain samantapaista mutta hieman pienemmässä mittakaavassa on tullut pari päivää päässä pyöriteltyä.
    Puolue jolla ei ole mitään ideologiaa tai valmista kantaa yhtään mihinkään, hyväksyy jäsenikseen niin natsin kuin islamiiitti feministilesbonkin, eli katto korkealla ja seinät leveällä, jokainen jäsen suostuu toimimaan luottamustehtävissä jonka ehdokkaiksi heidät arvalla vaalien tullessa valitaan, oli iso tai pieni asia käsiteltävänä, puolueen media käsittelee tätä mahdollisimman monelta kantilta ja jäsenistö äänestää miten toimitaan, jokainen edustaja oli sitten valtakunnan tai kunnan tasolla sitoutuu noudattamaan jäsenistön tahtoa. Puolueen mediassa myöskin avoin foorumi missä keskustella mistä tahansa. Puheenjohtajisto ja puoluehallinto tekevät vain käytännön asioita ,puolueen linjaan heillä saman verran vaikutusmahdollisuuksia kuin rivijäsenellä.
    Tämä tietysti vaatisi kiinnostusta omiin ja yhteisiin asioihin ja halua kantaa vastuuta 😂 jotakuinkin riippumaton media ja ehdoton sananvapauskaan eivät olisi pahitteeksi 😂
    Tietysti tälläinen haihattelu saattaisi murentaa nykyistä järjestelmää mikä on"pyhä ja ikuinen" joten en henkeäni pidättele odottaessa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli melkeen sama kuin nykyiset puhuvat päät, sillä erotuksella että kansa ohjaisi sitä nappia painavaa nukkea eikä puolue tai jokin muu taho 🤔

      Kannattaako sitä edes laittaa ihmistä siihen tehtävään kun koulutettu apina riittäisi 😃

      Minkään muutoksen tapahtuminen nykyiseen pyhään demokratiaamme on tosin niin todennäköinen, että parempi jatkaa niitä omia lehmien lentoharjoituksia odotellessa…

      Poista
  2. Jep, taidat olla oikeassa, olisihan se tosin plussaa että päästäisiin eroon siitä"muun tahon" ohjauksesta 😂
    Ei siinä mitään, turhakkeita nämä puhuvat päät ja koko organisaatio heidän ympärillään ovat, ei minulla mitään sitä vastaan olisi että vaikka joka perjantai kävisin oman kaupunkini ja valtakunnan ajankohtaiset asiat läpi ja äänestäisin niistä aivan suoraan, jonkinlaista vastuullista virkakoneistoa tosin taidetaan tarvita toteuttamaan päätöksiä.
    Edelleen se oma halu kantaa vastuuta on se suurin kanto kaskessa ,olematon sananvapaus ja yhdessä nuorassa taluteltava media eivät paranna tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suora osallistuminen netin kautta ja arvalla virkamiehistö Ateenan mallin mukaan, toimisiko? 🤔

      Poista