Kilpailusta

Yhteiskunnan pelastus vai syöpä?

Suurin osa ihmisistä ei ole koskaan tainnut kuluttaa hetkeä enempää pohtiessaan kilpailua ja sen vaikutuksia yhteiskuntaamme tai suuremmassa kaavassa koko ihmiskuntaan. Kilpailuhan on kuitenkin luonnollinen asia ja sen kerrotaan olevan syy (lähes) kaikille ihmiskunnan edistysaskelille - sotaa voidaan pitää myös kilpailuna ja mikään ei saa ihmistä motivoitua tehokkaammin kehittämään teknologiaa kuin mahdollisuus päästä tappamaan muita ihmisiä käskystä! Huippu-urheilu kuulemma tuottaa jatkuvasti uusia innovaatioita ja ajelisimme edelleen surkeilla autoilla, ellei formuloiden tekniikkaa oltaisi tuota arkipäivään. Tämä on siis se yleinen uskomus, mutta mihin se oikein perustuu?

Luontohan sen todistaa, tyhmä! Luonnossa kaikki kilpailevat keskenään joten se on luonnon laki, tietenkin. Kyllä, kilpailua tapahtuu myös luonnossa, mutta sille on aina olemassa syy: puute. Kun jostain asiasta on pulaa, myöskin luonnossa turvaudutaan kilpailuun. Tämä johtaa sitten vahvimman selviytymiseen tai pahimmassa tapauksessa täydelliseen tuhoon ja sukupuuttoon. Mutta ainakin hetken aikaa joku laji on kingi ja hallitsee sitä omaa länttiään. Luonto pyrkii siksi ennemmin symbioosiin, jolloin kaikki osalliset hyötyvät. Kesäisin tätä symbioosia voin itse katsella ikkunasta, kun linnut nyppivät haassa olevien hevosten selästä karvoitusta pesämateriaaliksi ja samalla lounastavat ne ärsyttävät ötökät pois. Molemmat "voittavat", tai paremminkin onnistuvat tavoitteessaan.

Tämä onnistumisen ja voittamisen hienoinen ero olisikin syytä pitää mielessä. Ihmiset kun tarkkailevat eläimiä, he usein peilaavat näkemäänsä omiin arvoihinsa: löytyy niin hierarkioita, johtajia kuin voittajia. Näkevätkö eläimet asian sitten kilpailuna, vai onko se vain hetkellinen tapa toimia kun jostain on puute, toisin kuin maan päällä itseään ylivoimaisena pitävä ihminen joka tietää kilpailun tuottavan vain parasta ihan kaikille. Paitsi tietysti häviäjille, mutta silloin on vaan huono häviäjä jos ei osaa ottaa turpiinsa ennalta sovitussa ja muiden tekemässä kilpailussa.


Kilpailua käytännössä

Urheilua pidetään monasti tärkeänä osana yhteiskuntaa. Roomalaisetkin sen jo tiesivät, kuinka tärkeää se leipä ja sirkushuvit olivat kansalle! Liikunta on toki hyväksi ihan jokaiselle, mutta sitä kilpailua ei siinä tarvita. Lapsille opetetaan jo pienestä pitäen kuinka tärkeää se kilpailu urheilukentällä on, vaikka joidenkin tutkimusten mukaan yhteistyöhön kannustavat leikit ovat huomattavasti hyödyllisempiä ja ne "tarttuvat" lapsesta toiseen helposti - kun kaikilla hauskaa, se ei ole keneltäkään pois, siinä kun kilpailussa vain voittajat yleensä hymyilevät kilpailun jälkeen. Niin ja parantaahan se huippu-urheilu kansan kuntoa: eli kun kourallinen urheilijoita lennätetään pienen avustaja-armeijan kanssa toiselle puolelle maailmaa, että he voivat tehdä kolmen minuutin suoritteensa ja sitten lomailla viikon, saa kansa seurata tätä urheilujuhlaa sohvaltaan ja syödä sipsejä. Leipää ja sirkushuveja, kyllä, kansan parhaaksi ihan selvästi.

Tekniikassa taas kilpailu on mahdollistanut ns. "hehkulamppuhuijauksen", missä kilpailun voittaja ei ole se joka tuottaa parasta laatua, vaan se, joka tuottaa halvimmalla kertakäyttöistä roskaa joka onnistutaan myymään propagandalla kansalle. Se uusi ja "parempi" kännykkä, jonka muotitietoinen kansalainen muistaa kerran vuodessa kuluttaa, tuottaakin sen hetkellisen dopamiinisyöksyn (hyvänolontunne), jonka jälkeen sitä härpätintä käytetään kuten sitä edellistäkin mallia joka veteli jo viimeisiään koska se oltiin rakennettu niin että se hajoaa itsekseen takuun päätyttyä. Liian hyvän tuotteen tuottamista ja asiakaskunnan rajallisuutta voidaan toki pitää syynä sille, että jotkut vanhat yritykset menivät nurin kun myynti loppui, mutta enemmän siinä taisi syyllisenä olla se kilpailu, jossa joku muu teki samaa vähän halvemmalla... ja yleensä piirun verran huonompana.

Tiede on taas viimeisen vuoden aikana osoittanut, kuinka ihmiskunta onnistui luomaan useita kilpailevia kokeellisia geeniterapioita zombie-virukseen, joista yksikään ei ole toimiva saatikka turvallinen, muualla kuin valmistajien omissa testeissä. "Olemme tässä kaikki yhdessä", mutta vain ensiksi onnistuneiden tilipussiin kolikko kalahtaa ja muut jäävät nuolemaan näppejään. "Riittävän hyvä ja turvallinen" on kriteerinä kun suojellaan heikoimpia, joita samalla siinä käytetään labrarottien sijaan testaamaan turvallisuutta. Paras propaganda siis voittakoon, koska tieteen kanssa ei tässä sirkuksessa ole ollut enää mitään tekemistä vuosikausiin. Ja kyllä, näitä tieteen ja kilpailun naittamisen ongelmia on tutkittu ja ne tiedetään, mutta se nyt vaan on luonnollinen osa yhteiskuntaa että rahalla saa ostettua parhaat tarinat ja jos se tarina pettää niin parhaat lakimiehet. Riittävästi lobbaamalla voi sen oman vastuun jopa ohittaa kokonaan, koska kaikki päätökset tehdään aina vain turvallisuutesi vuoksi.


Älykkäin olento maan päällä?

Delfiinit, samoin kuin niin monet muutkin eläimet maan päällä ovat kehittäneet äärimmäisen monipuolisia yhteiskunnallisia rakenteita. Kyllä, ihminen on niitä harvoja, jotka ovat rakentaneet pysyviä monumentteja ja jättäneet jopa yksilötasolla jälkensä historiaan, mutta samaan aikaan ihmistä voidaan pitää myös tyhmimpänä olentona maan päällä - kusee jatkuvasti omiin muroihinsa ja ihmettelee miksi se ruoka maistuu pahalta. Toki ihminen on vissiinkin myös ainut laji, joka osaa valehdella, huijata ja puukottaa "omiaan" selkään ihan tuosta vaan, omaksi edukseen... myös silloin, kun mistään ei ole varsinaisesti pulaa. Ahneudella ei tietenkään ole rajoja, joten kilpailuun uskova vie ne tuhkatkin pesästä vaikka se oma pussi olisi jo ihan täynnä. Politiikassa tätä aatetta voidaan kutsua neoliberalismiksi.

Schwab ja hänen jugend-armeijansa WEF:n toimesta haluaakin tähän neoliberalismiin muutoksen: suuren nollauksen. Eli tyypit, jotka omistavat jo nyt valtaosan koko maailman varallisuudesta, kertovat että kun sinä, tavan kansalainen, et omista enää mitään, olet tyytyväisempi kuin koskaan. Nämä samat tyypit, jotka olisivat koska tahansa voineet korjata lukemattomia asioita kaikista ihmiskunnan ongelmista, päättivät odotella tähän saakka ennen kuin "tekevät" jotain - pakottaisivat kaikki kansat yhden johtajuuden alle. Kilpailu on syntiä, sanoi Rockefeller, joten mikä sen parempi ratkaisu kilpailun estämiseksi kuin kieltää siihen osallistuminen tavan kansalta? Sehän on vaan reilua kun kaikki on yhden vallan alla, halusi tai ei?

Maailma, jossa kaikki voivat elää rauhassa ja tehdä yhteistyötä keskenään, ei tosin taida kuulua kovinkaan monen tahon asialistalle? Kilpailuun keskittyvä individualisti haluaa edelleen voittaa, itse ja yksin, siinä kun kollektivisti uhraa kenet tahansa "yhteiseksi hyväksi". Kollektivistit kun lähtevät kisaamaan keskenään, saadaankin aikaiseksi kaikkea kivaa aina sodasta nälänhätään, koska se oman kollektiivin etu ajaa yli muiden kollektiivien eduista. Kilpailu ja sen kannatus lähtee kuitenkin yksilöstä, mutta kun se sama tarttuu yhteisöön, yhteiskuntaan, se muovaa (lähes) kaikki kaltaisekseen. Oli se sitten kilpailun puolesta tai sitä vastaan. Mitään asiaa vastaan ei tosin kannata olla, joten itse suosittelisin ihmisiä olemaan yhteistyön puolesta. Mutta kukin tavallaan, vapaassa maassa saa jokainen olla sitä mieltä kuin haluaa. Mitä se siis kertoo yhteiskunnastamme?