maanantai 12. lokakuuta 2020

Koronan jälkeinen aika


Valmis suunnitelma

Voidaan sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja. Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden, joten spekuloidaan vain tulevaa perustuen suurten pelurien suunnitelmiin. World Economic Forum kutsuu sitä nimellä "The Great Reset", suuri nollaus, Council on Foreign Relations taas puhuu vaan koronan jälkeisestä ajasta jossa otettiin opiksi "Improving Pandemic Preparedness - Lessons From COVID-19". Toki näinkin suuret suunnitelmat saattavat vielä mennä kokonaan uusiksi, mutta näillä korteilla edistykselliset tahtovat nyt pelata - kansalta kysymättä. Vai onko se kansan hiljainen hyväksyntä, jos kaikki suunnitelmat ovat vapaasti nähtävillä?

Kestävä kehitys, eli keskitetty kaiken hallinta ja ohjaus, tunnettiin ennen myös nimellä "teknokratia". Termiä käytetään toki edelleenkin, mutta sen saaman karvan verran dystooppisen henkäyksen vuoksi asiaa myydään ennemmin uusilla hienoilla termeillä. Tarina menee kuitenkin peruspiirteiltään niin, että nykyinen kapitalistinen järjestelmä ei oikeen pelaa ja aiheuttaa ongelmia, joista halutaan päästä eroon. Kyllä, ongelmia on vaikka ja kuinka, siitä ei ole epäilystäkään, mutta mitä asioita tulisi muuttaa näin koronan jälkijunassa?

Kaikilla pitäisi olla kivaa ja mukavaa, resurssit pitäisi jakaa tasan ja tasa-arvoa olla kaikkialla - jotenkin tähän suuntaan asiaa markkinoidaan. Korona paljasti nykyisen järjestelmän heikkoudet, eli tilanteisiin ei pystytä reagoimaan riittävän nopeasti ja eri toimijoiden erimielisyydet sekä hidastavat että haittaavat ongelmien ratkaisua. Eri maiden ja ryhmittymien suuret johtajat julistavat kuinka nyt näillä heidän keinoillaan kaikki vanhat ongelmat ratkeavat. Käytetystä propagandasta voidaankin päätellä mitkä tahot ovat täysillä mukana (eli kannattavat) ja ketkä haraavat vastaan (eli vastustavat), tosin vastaan haraavissa on myös nähtävissä miten "oppositiota" haalitaan tiettyjen tahojen alle ohjailtavaksi. Suuria mullistuksia onkin luvassa, mutta jää nähtäväksi mitä ja kenen ohjaamana.


Sehän kuulostaa hyvältä?

Jos katsotaan vaikka noita CFR:n pohdintoja aiheesta niin kyllä, ihan järkeviä sielä puhutaan. Kaikenmaailman toimijat sooloilevat, politiikka tulee mukaan vaikka puhutaan ihmishengistä ja varakkaiden maiden terveydenhuolto omaa huomattavasti enemmän resursseja köyhiin maihin nähden. Tilanteen eläessä faktat muuttuvat jatkuvasti joten ajantasaista oikeaa tietoa asiasta ei kyetä koordinoimaan ja jakamaan, mistä seuraa se että ihmiset eivät oikeasti tiedä missä mennään. Ongelmana onkin valtiolliset toimijat, joilla saattaa olla niitä omiakin lehmiä ojassa. Kaikki hyvin siis? Ongelmia, joille tarvitaan korjausta. Suuri nollaus siis tarvitaan, koko maailmaan yhdellä kertaa. Paitsi että...

Ratkaisuksi nimittäin ehdotetaan mm. WHO:n tai vastaavan toimijan pönkittäminen ja mahdollisesti oikeuksien antaminen yli paikallisten hallintojen, tai ainakin oikeuden komentaa niitä paikallisia hallintoja. Paikallisille hallinnoille taas kaivataan entistä enemmän valtaa ja oikeuksia kävellä yli semmoisista pikkujutuista kuin ihmisoikeudet, koska kerran suojellaan ihmisiä ja heidän ... oikeuksiaan? Eli siis luodaan yksi keskitetty valta, jolla on oikeus käyttää lähes rajatonta valtaa terveysasioissa, koska globaalissa pandemiassa se on ainoa oikea ratkaisu, tai niin ainakin väitetään. CFR ei siis vaadi ihan kaikkea yhden hallinnon alle, mutta hivuttamalla se yksi maailmanhallitus jota WEF taas ajaa olisi askeleen lähempänä.

Suuri nollaus nimittäin vaatisi kaikkien järjestelmien yhdistämistä "yhteiseksi hyväksi", koska muutoin maailma tuhoutuu ilmastokriisin vuoksi. Kertarysäyksellä ei moista voida tietenkään tehdä, joten pieniä osasia on ajettu jo pidemmän aikaa yhteiskuntaan "normaaliksi tavaksi" toimia - kuten esimerkiksi käteisvapaa yhteiskunta. Yhdistämällä lukemattomia eri "kestävän kehityksen" projekteja toisiinsa ollaan ajamassa aivan käsittämätöntä valvonta- ja hallintayhteiskuntaa, jossa tavan kansa ei ole muuta kuin vaihdettavissa oleva ratas isosta koneistosta.


Hullua salaliittoteoriaa!

Kuten se hullu salaliittoteoria valtaeliitistä, tämä suuri nollaus, jota osa kutsuu myös uudeksi maailmanjärjestykseksi, on valtaväestölle siltikin hullu salaliittoteoria. Ettäkö joku tai jotkut tahot ajaisivat maailmaa, missä pieni ryhmä (tai tekoäly) ohjaisi kaikkien ihmisten kaikkia toimia. Sehän olisi täysin mahdotonta, kyllähän meille kerrottaisiin! Ja kyllä, juuri näin on - meille kerrotaan, päivästä toiseen, ihan sieltä tutusta ja turvallisesta televisiosta käsin. Katso vaikka. Harva se päivä kerrotaan uusista muutoksista, toimista jotka on pakko tehdä yhteiseksi hyväksi. Mikä siis enää puuttuu? Suostumus.

Mutta siihenhän propaganda soveltuu kuin nenä päähän. Propagandaa on aina käytetty luomaan suostumusta ja oikeutusta ties mille toimille, eikä tämä suuri koronan jälkeinen nollaus poikkea siitä juuri muutoin kuin mittakaavaltaan - nyt halutaan maailmanlaajuinen muutos, ei vain maakohtaisia asioita. Siitä syystä median kontrolli ja sananvapauden rajoittaminen ovat nousseet aivan omaan arvoonsa - se joka hallitsee tarinan, hallitsee kansan syvät tunnot ja kykenee luomaan oikeutuksen kaikille toimille. Monet edistykselliset tahot kuvittelevat pääsevänsä sinne "johtoon", palkkiona hyvästä työstään, mutta voin melko suurella varmuudella sanoa, ettei kanssaihmisensä niin halvalla pettäviä tarvita enää sielä uudessa maailmassa. Toistaiseksi he ovat kyllä hyödyllisiä (idiootteja) pelureita, joille ovet ovat avoinna suurille areenoille.

En voi kuitenkaan suositella kenellekään lukea noita CFR:n ja WEF:n materiaaleja näistä aiheista. Ne ovat pitkiä, tylsiä ja täynnä sitä unelmahöttöä jolla niitä kaupataan. Maailma pelastuu kunhan vaan annamme kaikki oikeutemme niille, jotka ovat tähänkin asti kusseet meitä silmään ja vieneet tuhkatkin pesästä. Jos käytettyjen autojen kauppias kusettaa sinua ja naapuriasi, menisitkö antamaan hänelle vielä asuntosikin myyntiin? Ai et? Silti jostain syystä monen mielestä on hyvä idea antaa niille kaikista ahneimmille omaa etuaan ajaville ne loputkin vapaudet ja oikeudet, sillä lupauksella että kyllä he tällä kertaa auttavat ihan kaikkia. Nykyistä järjestelmää vain ei tunnisteta tyranniaksi, koska meille kerrotaan sen olevan demokratiaa. Noh, koronan jälkeisessä ajassa sitä demokratiaa ei enää tarvita, koska kaikki sanellaan suoraan ylhäältä käsin. Miten se eroaa nykyisestä? Illuusio demokratiasta katoaa, mutta onneksi televisiossa kerrotaan kaiken olevan hyvin... ja olisihan se, kunhan tajuaisimme oman voimamme.

9 kommenttia:

  1. Kansainvälistä kommunismia luvassa teknokraattisella valvonnalla ja hallinnalla tehostettuna, keskusjohtoisesti siis, kuinka yllättävää. Ei ole enää toisten oikeudet ja omaisuus vallankäytön tiellä. Ja kyllä, tämä kaikki tapahtuu meidän suostumuksella.

    Jos alkaa tarkkaan kuuntelemaan mitä vallanpitäjät sanovat, niin huomaa, että tosiasiassa meille hyvin harvoin valehdellaan suoraan. Vain kierrellään ja kaarrellaan, vähätellään ja korkeintaan esitetään tietämätöntä, sekä totta kai kiperimmät kysymyksen jätetään kokonaan kysymättä, eihän korppi korpin silmää noki.

    Kaikki kerrotaan kyllä, tavalla tai toisella, ja ympäriinsä pirstaloidusti yleiskuvasta irrotettuina yksityiskohtina, jotta kukaan laiska ei pysty muodostamaan kokonaiskuvaa siitä, mihin tällä menolla ollaan menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän maailman toiminnasta pääsee jyvälle, sitä selvemmin näyttäytyy se, että syy tälle tilanteelle on tietämättömät, välinpitämättömät ja laiskat ihmiset, ei niinkään ne vallanhimoiset...

      Poista
    2. https://www.sitra.fi/hankkeet/kriittinen-siirto-kiertotalouden-tiekartta-2/#haaste

      Tuolta pääsee perehtymään paikallisten verenimijöiden ajatusmaailmaan, jonka halauavat meihin iskostaa.

      Propagandavideokin on tuotettu sopivasti nuorisoon ja tunteisiin vetoavaksi. Kiertotalous on uusi kommunismi. "...esitetty myös Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa (2017). Se vaatii meiltä uudenlaista suhtautumista omistamiseen, niin kulttuurisesti, verotuksellisesti kuin tulonjaonkin kannalta. Kaikilla tulisi olla mahdollisuus olla omistamatta." Kuinka hyväuskoinen tarvitsee olla ettei nää, että tässä on kyse vain siitä, että kommunismi on todettu riistokapitalismia paremmaksi orjuutuskeinoksi, ja nyt on aika tehdä keikautus riistokapitalismin ja sosialismin sekoituksesta "kiertotalouteen". Susi lampaan vaatteissa koputtelee ovella taas vaihteeksi. Ovi on auki, sisään vaan!

      Poista
    3. Taikka no, oikeastaan siihen vaaditaan ennemmin sitä tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä, laiskuutta ja pelkuruutta, sitä kansan riveistä löytyy! Toisin kuin näiltä ajatushautojilta, joilla on tahtoa toteuttaa ajatuksensa päättäväisesti, tähän lisättynä vielä huomattavat määrät aikaa ja voimavaroja edesauttamaan. Tahto on kuitenkin se kaikista tärkein, jälkimmäiset tulee sen mukana.

      Ei ihme, että me näännytään omiin harvoihin ja yksinäisiin poteroihimme, kun ajatushautojat hyödyllisine idiootteineen jyräävät meidän yli rakoilemattomassa rintamassa päivä toisensa jälkeen!

      Poista
  2. Ja suurin osa jotka vahingossa alkavat hahmottamaan kokonaisuutta, kieltävät kiivaasti kaiken, eihän nyt päättäjät voi pahaa tehdä😂

    VastaaPoista