maanantai 27. joulukuuta 2021

Valtioterroria


Eiväthän ne nyt niin tekisi

Pelosta ja sen käytöstä aseena olen kirjoittanut jo muutaman kerran aikaisemminkin (tässä, tässä ja tässä), mutta asian tärkeyttä, nyt kun ollaan pian kaksi vuotta katsottu tätä sotapropagandakampanjaa valtion taholta omaa kansaa vastaan, ei voida vähätellä. Jopa Matrix 4 (surkea leffa, edistyksellistä sontaa) tiesi kertoa että jännityksellä ja pelolla ihmisistä saatiin enemmän virtaa irti. Jopa joitakin näitä kultisteja huolettaa se, kuinka kansaa pelottelemalla on saatu pieni osa kansasta vastustamaan heidän kollektiiviaan, joka pelastaa ihan kaikki ja yhdistää kansan. Kyllä, valtaosa kansasta elää tällä hetkellä enemmän tai vähemmän tilassa, jossa pelko ja ahdistus tulevat luomaan mahdollisesti jopa pysyviä traumoja. Ja mikä huolestuttavinta, nämä poliittiset pellet jotka tuolla eduskunnassa tekevät päätöksiään ”yhteiseksi hyväksi” tietävät ihan satavarmasti tekojensa seuraukset.

Hirmuhallitsijat kautta aikojen ovat tienneet kuinka tehokasta kansaa on ohjata pelolla. Sisäinen uhka menettelee, ulkoisella uhalla on jo paljon helpompaa tehdä mielivaltaisia päätöksiä mutta näkymätöntä uhkaa parempaa ei olekaan! Näkymätön uhka joka ikisen ihmisen muodossa on kertakaikkiaan aivan loistava keino saada ihmiset tottelemaan käskyjä. Naamarättien ja nyt tämän natsipassin avulla kyettiin vielä antamaan se signaalivaikutus, jolla tavan kansa kykenee tunnistamaan ”hyvät ihmiset” niistä ”pahoista syntisistä”, jotka kantavat sitä näkymätöntä uhkaa mukanaan. Paitsi tietysti sitten kun huomattiin, ettei se uhka ihan niin ollutkaan ja passitkin päätettiin heivata pois - koska ihan kaikki ovat toisilleen uhka, mutta vain juhlapyhien aikana. Muiden kärsimyksen seuraaminen ja siitä nauttiminen taisi olla sadismia, mikä kuvailee täysin näitä poliitikkojen toimia (199 kansanedustajaa, Ano pois lukien).

Edes se, että valtio itse kertoo käyttävänsä sotapropagandaa pelottelemaan kansaansa ei tunnu häiritsevän ihmisiä niin paljoa, että asialle jotain tehtäisiin. ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena” oli yksi näistä avoimista tunnustuksista, eikä todellakaan se ainut jos asiaa vaivautuu tarkemmin tutkimaan. Mutta miksi turhaan tutkia, meillähän on demokraattinen oikeusvaltio jossa päättäjät tekevät kaiken yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi, vaikka kertovatkin ihan itse että säädöksiä ja rajoituksia tehdään pelkästään lääketehtaiden voittojen maksimoimiseksi, ei kenenkään muun edun vuoksi. Samalla kerrotaan, että on hullua salaliittoteoriaa että niin tehdään ja kuinka säälittävää on kun ihmiset pelkäävät jotain, mikä ei voi olla totta koska media niin kertoo… vaikkakin se hullun teorian ja todellisuuden ero on 6-12kk nykyään.


Kuka pelkää mustaa miestä?

Viimeisen kymmenen vuoden ajalta valtion toimesta ollaankin saatu nauttia jos jonkinmoisista pelkokampanjoista, joita on pönkitetty luomalla niin aitoja uhkia mutta myös runsaasti pelkkiä median luomia mörköjä. Rikkautta ja voimavaraa kun kantajien kanssa kutsuttiin sisään Suomeenkin saakka siinä 2015 hujakoilla viimeistään huomattiin ne kaikki edut, mitä laajamittainen pelon levittäminen etenkin politiikassa tuo. Saadaan yksi osa kansasta pelkäämään oman ja perheen turvallisuuden puolesta, sekä toinen osa pelkäämään että nyt se ”äärioikeisto” ja fasismi tekee paluun! Ehkäpä kaikista ironisinta tässä nykytilanteessa onkin se, että samat tahot jotka fasismia pelkäsivät ja huusivat muutama vuosi takaperin ovat nyt se joukko, jotka toivat sen fasismin ja totalitarismin koko maahan. Koska juuri sitä fasismia tämä koko kørønatyrannia on, uskoi siihen sitten tai ei. Siis sen sanan ”fasismi” alkuperäisessä merkityksessä, eikä tässä nykyisessä edistyksellisessä idiotismissa.

Kun se voimavaran pelko onnistui saamaan arviolta 20-30% molemmista ”ääripäistä”, tämä nykyinen pandemiasirkus kaappasi likemmäksi 99% koko kansasta. Noin 80% pelkäsi sitä ”näkymätöntä” uhkaa ja loput sen näkymättömän uhan kortilla luotavaa tyranniaa. Toki pelko ei välttämättä kuvaa niin tarkasti kaikkien tuntemuksia, vaan ahdistus ja huoli tulevasta voisi sopia paremmin tilanteeseen. Joka tapauksessa tilanne on se, että valtio omilla toimillaan on aiheuttanut tämän pattitilanteen, jonka purkaminen ilman sen käsiin räjähtämistä vaikuttaa päivä päivältä epätodennäköisemmältä. Kollektivisteille ongelmaa ei tietenkään ole, koska he ymmärtävät sen, että yksilö voidaan aina uhrata kollektiivin yhteisen edun vuoksi, vaikka se nyt onkin vastoin kaikkia ihmisoikeusjulistuksia joita vain pahat natsit ja fasistit uskaltavat rikkoa…

Tämä täydellinen umpisolmu näiden kultistien ajattelussa onkin yksi niistä pelon ja huolen aiheista, joita ihmisillä on. Kultistit eivät siis sitä pelkää, vaan odottavat kieli pitkällä koska päästään laittamaan niitä pahoja syntisiä leireille! Ja kun media kertoo että niin tulee hyvän ihmisen ajatella, kaikki on hyvin. Jos Suomessa nimittäin olisi vapaa ja itsenäinen media, nämä ”väärää mieltä” olevien huolet oltaisiin nostettu esille jo ajat sitten muutoinkin kuin ”hulluina salaliittoteorioina”, jotka muuttuivat todeksi sen 6-12kk sisällä. Sotapropagandaan se tiede, eli asioiden kyseenalaistaminen ja tutkiminen, ei tietenkään kuulu - vain yksi yhteinen virallinen tarina sallitaan. Ja jos sen tarinan tehtäväksi on valittu pelon tahallinen luominen, niin sitten media luo sitä pelkoa 24/7.


Terrorismi on rikos, paitsi kun me sitä tehdään?

Rikoslaissa mainitaan esimerkiksi näin: ”34 a luku (24.1.2003/17) Terrorismirikoksista - 1 § (24.1.2003/17) Terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset: Joka terroristisessa tarkoituksessa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa jollekin maalle tai kansainväliselle järjestölle, tekee 1) laittoman uhkauksen, perättömän vaarailmoituksen, 24 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun törkeän julkisrauhan rikkomisen tai 44 luvun 10 §:ssä tarkoitetun ydinenergian käyttörikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi” … Mikä siis voitaisiin tulkita niin, että mediaa voitaisiin syyttää tästä paniikin lietsonnasta ja poikkeavien mielipiteiden sensuroinnista. Useampi muukin kohta sopisi kuvaamaan median ja hallinnon toimintaa, mutta jostain syystä tässä meidän ”oikeusvaltiossa” ei poliisi suojaa kansaa vallalta, vaan valtaa kansalta.

Kun siis viranomaisista ei apua kansalle ole näkyvissä, mitä se kansa voi tehdä tilanteessa, missä sitä itseään vastaan käytetään pakkokeinoja ja manipulaatiota? Sen 80%:n mukaan tilanne korjaantuu sillä, että kaikki tottelevat ja avosylin hyväksyvät kaikki rajoitukset sekä vapauden että oikeuksien menetykset. Tähän päivään mennessä tämä tyrannien käskyjen tottelu on kaatanut tyrannian tasan 0 kertaa, mutta kyllähän se tällä kertaa toimii ja eiväthän ne nyt niin edes tekisi, koska joku olisi kertonut eikä suuremmat salaliitot ole edes mahdollisia! Ja eihän se edes ole salaliitto,kun WEF ja WHO kertovat ihan avoimesti haluavansa ajaa tiettyjä asioita, joten foliohatut servattu! Antakaa vaan sirua ja digitaalista suukapulaa, tällä kertaa totalitarismi on kansan parhaaksi!

Vastalääkkeeksi tälle mielettömyydelle on tarjottu niin rinnakkaisia elämänmuotoja, kuin median demokratisointia ja valtamedian kampittamista esimerkiksi mediaviruksilla. Toimivia tekniikoita historiasta toki, mutta joka ikinen kerta tähän asti siihen on vaadittu vaan rutosti enemmän aikaa ja usein myös yhden jos toisenkin uhrautumisen, jonka kansa on ottanut merkkinä sille ettei asiat ole ihan kuten pitää. Vallanpitäjät eivät halua siksi marttyyreita, vaan ainoastaan lynkattuja pahoja syntisiä. Valtamedian tehtävä on kehystää ja kieputtaa joka ikinen tapahtuma ja asia, joka saattaisi pilata sen virallisen tarinan. Jos näitä oikeita tarinoita, ilman kehyksiä ja kieputuksia ei saada ulos, ne eivät hyödytä ketään. Historia on myös osoittanut, että edustuksellisessa demokratiassa hienoisia muutoksia voidaan tehdä myös uusien puolueiden avulla… mutta myös sen, minkä verran järjestelmää voi oikeasti muuttaa sisältä käsin. Vinkkinä vastaukseen: sitä järjestelmää voidaan muuttaa sisältä päin saman verran kuin tyrannioita on saatu nurin tottelemalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti