maanantai 6. joulukuuta 2021

Vaarallinen enemmistö


Vaarallinen, mutta kenelle?

Tolkun ihmiset ovat aina mahdollistaneet diktatuurit ja muut ihmiskunnan hirmuteot, mutta voidaanko sitä enemmistöä, tavan kansaa, syyttää siitä? Jokainen ihminen on vastuussa vain ja ainoastaan omista tekemisistään, joten selitykset kuten ”tein vaan mitä käskettiin” ja ”no kun nuokin tekivät samoin” eivät ainakaan oikeudessa mene läpi. Mutta onko se enemmistö sitten oikeuskelvollinen, kun se lauman mukana tekee asioita ensin laittaen ne omat aivot narikkaan? Syyntakeeton voisi kuvata useiden ihmisten toimia etenkin näin pandemian aikana, mutta sehän olisi loukkaavaa, jos enemmistöstä puhuisi halventavasti vaikka se käyttäytyykin kuin mielipuoli tai vähä-älyinen? Joukkomieli selittää osan tästä käytöksestä, toki, mutta kun se laumaa seurannut yksilö illalla istahtaa televisionsa ääreen, eihän hän silloin ole enää lauman matkassa? Jos ei ole, niin miksi hitossa se tolkun ihminen ei sitten havahdu näihin kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin?

Ongelma voidaankin jakaa osiin, jonka lopputulema onkin yksilöllinen summa niistä kaikista osista. Ensimmäinen ja ehkä tärkein osa on yksinkertaisesti tietämättömyys. Informaation aikakautena tietämättömyys on oma valinta, mutta vallanpitäjät ovat mediahallinnallaan pyrkineet tekemään heidän tarinastaan poikkeavan tiedon etsimisestä mahdollisimman hankalaa. Kaikki virallisesta tarinasta poikkeava on sen tarinan mukaan disinformaatiota, valeuutisia ja foliohattujen horinoita. Kaikki tieteellinen debattikin on kielletty, jos se poikkeaa siitä päätetystä tarinasta, mikä tietenkin itsessään jo kumoaa koko tieteen idean. Mutta tämä ei enemmistöä haittaa, koska niin on kerrottu. Autuas tietämättömyys pitää sen enemmistön siististi kurissa ja kirkolta lainatut opit syntisten leimaamisesta vahvistavat ajatusta vääräuskoisten pahuudesta. Kun kaikki lukevat vain samaa kirjaa, kukaan ei ole eri mieltä.

Pelkkä tieto ei tosin vielä riitä, vaan se pitää pystyä yhdistämään johonkin. Siihen tarvittaisiin asian ymmärtämistä, mutta media osaa siinäkin kertoa mikä on se ainoa oikea tapa yhdistää annettu tieto. Ajattelun ulkoistaminen on toki helppoa ja raskaan työpäivän jälkeen sen idioottilaatikon eteen istahtava tolkun ihminen ei ole enää siinä tilassa, että kykenisi ajattelemaan loogisesti sitä tutun juontajan tuputtamaa tarinaa. Toki kaikki eivät ole kykeneviä ymmärtämään asioita vaikka ne rautalangasta väännettäisiinkin, mutta sille ongelmalle ei oikeen mitään saa. Koulujärjestelmämme on pitänyt siitä huolen, ettei siihen itsenäiseen ajatteluun kannusteta vaan oikea tieto tulee ainoastaan auktoriteetilta ja sama taho myös kertoo mitä se asia merkitsee ja mihin se liittyy. Moinen tiedon kieroutuminen olisi kuitenkin tahallista toimintaa, jonka jokainen tolkun ihminen myös tietää olevan vain hullua salaliittoteoriaa, koska eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi jo huomannut ja kertonut! Vielä jos soppaan lisätään mukaan psykologiaa, esimerkiksi pelon käyttö, niin johan on ymmärrys kortilla.


Eikä siinä vielä kaikki, lähimainkaan!

Kun kaikki tietävät samat asiat ja ymmärtävät ne samalla tavalla, siitä syntyy rauha yhteiskuntaan - tämä yleinen käsitys on vallanpitäjillämme. Kun kaikki omaavat samat lähtökohdat, ei siinä jää paljoa varaa erilaisiin näkemyksiin, vai jääkö? Kaksi ihmistyyppiä paistaakin tässä kohden läpi: konformistit ja kollektivistit. Konformismi on psykologinen ilmiö, joka kertoo kuinka paljon ihmiset seuraavat sitä muiden luomaa ”yleistä mielipidettä”. Solomon Asch teki asiasta kokeita ja totesi ihmisten tekevän vastoin omia selviä havaintojaan, jos muutkin niin tekevät. Kollektivismi taas on aate, missä kaikkien pitää tehdä samalla tavalla ja yksilö voidaan aina uhrata kollektiivin yhteisen edun puolesta. Pitkälle vietynä puhutaan siis fasismista ja yhdistettynä konformismiin, saadaan hyvin pelottava kokonaisuus joka on yksi juurisyistä siihen, miksi asiat ovat niin päin helvettiä. Media uskottelee kansalle mitä hulluimpia ideoita ja siihen kollektivistit tarttuvat, vieden konformistit mukanaan. Yhteensä nämä ominaisuudet ohjaavat eri arvioiden mukaan 60-90% ihmisistä, eli ei puhuta mistään yksittäistapauksesta.

Toinen vahva motivaattori tehdä niin omia kuin yhteisiä etuja vastaan asioita on raha. Moni ajattelee pienemmän pahan olevan se, kun vaan tekee mitä käsketään koska jollainhan se asuntolaina on maksettava ja ruoka tuotava pöytään. Ei auta, pakko mikä pakko, vaikka ei olekaan ja se on edelleen oma valinta jolla on tietenkin seuraamuksia - aivan kuten kaikilla asioilla ihmisen elämässä, kuka olisikaan arvannut? Toki kun niitä seteleitä on pinossa riittävästi, ne moraaliset ongelmat haihtuvat lähes kokonaan ja kun puhutaan rekkalastillisesta mammonaa, ei se muiden ihmisten henki paljoa enää paina siellä vaakakupissa. Vielä kun tiedät, ettet voi joutua koskaan vastuuseen tekosistasi ja tienaat järjettömiä summia rahaa tekemällä mitä valta yläpuolellasi tahtoo niin mikäettei? Raha ja valta, mahdollinen nousu portaikossa ylöspäin ovat kaikki täysin päteviä motivaattoreita tehdä asioita omaksi edukseen, täysin tietoisena siitä että se oma etu ei välttämättä kaikissa kohdissa tapahdukkaan. Silmien ummistaminen pahalta on paljon helpompaa kun se oma tasku pullottaa ja eiväthän ne nyt ihan kaikkea tekisi omaksi edukseen ne oikeat vallanpitäjät, joten voi hyvissä mielin vaan tehdä mitä käskettiin, eiks jeh?

Ei pidä myöskään unohtaa niitä arvomaailmojen eroavaisuuksia joita ihmisillä on. Joidenkin mielestä on esimerkiksi täysin oikeutettua puhdistaa maailma niistä ”alemmista olennoista”, jotka tuhlaavat yhteisiä resursseja - eugeniikkaa. Joidenkin mielestä ihmiset ovat syntyneet ohjailtavaksi ja kansojen kääntely haluttuun suuntaan on vain kuin muurahaisten käräyttelyä suurennuslasilla. Psykopaatit ja sosiopaatit, joita ihan sattuneista syistä löytyy kohtuullisen runsaasti tuolta valtapyramidin huipulta, eivät välitä niistä muista ihmisistä tuon taivaallista ja jos oma etu johtaa muiden turmaan, se on voi voi niille muille. Ideologian perusteella muiden ihmisten mielivaltainen kohtelu taitaa olla vastuussa niistä kaikista suurimmista ihmiskunnan tragedioista, mutta silti kansa uskoo edelleen ettei niin pääsisi jälleen kerran tapahtumaan, koska ne vallanpitäjät kertovat kaiken olevan vain yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi!


Joku olisi kertonut!

Voisi kuvitella, että kun monista tapahtumista löytyy ainakin vielä historiallisia todisteita ja osasta hyvinkin tarkasti dokumentoituja palasia, ihmiskunta kykenisi kollektiivisesti vetämään sen tiedon yhteen ja välttämään vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa? Ja miksi näin ei tapahdu löytyykin hyvin pitkälti tuosta ylempää. Asiat ovat tietenkin paljon monitahoisempia ja mutkia on jouduttu oikomaan ja asioita jättämään pois, että pysytään edes kohtuullisissa mitoissa, mutta periaate on hyvin pitkälti tuo historiallisestikkin dokumentoitu ongelma: enemmistö ja sen naurettavan helppo ”paimentaminen” suuntaan, johon vallanpitäjät tahtovat. Kenellä se valta on, siitä voidaankin sitten keskustella vaikka maailman tappiin saakka, mutta käytännön valta ja se kohta, mihin se ihmiskunta pystyisi kohtuullisen helposti vaikuttamaan, on media. Eli ne kaksi ensimmäistä osaa tästä palapelistä: tieto ja asioiden ymmärtäminen.

On kuitenkin syytä muistaa, että meistä ihan jokainen elää siinä omassa illuusiossaan, simulacrum, joka muodostuu sinne (mahdollisesti) korvien väliin niistä kaikista ulkoisista ärsykkeistä joihin jatkuvalla syötöllä törmäämme. Kaikki havaitsemamme asiat muokkaavat sitä henkilökohtaista todellisuutta jossa elämme, täysin riippumatta siitä asian … todellisuudesta. Tähän tietenkin perustuu se ajatus, että kaikki mis/disinformaatio tulisi estää ja kieltää, ettei kansa vaan pääse altistumaan asioille, joille heitä ei haluta altistaa. Ihan looginen ajatus sinällään ja se varmasti suojaa yhteiskuntarauhaa, mutta kun ne ihmiset siellä vallassa jotka kokevat olevansa oikeutettuja päättämään moisista asioista eivät ajattele sitä ”yhteistä hyvää” vaan omaa ja kavereidensa napaa, ymmärtänet sen ongelman johon jälleen kerran törmäämme? Muutama ihminen päättää mitä sinun tulee ja ei tule tietää, sekä millä tavalla sinun tulee nämä asiat ymmärtää.

Asiaa voi toki kutsua salaliittoteoriaksi, mutta vain se ”salaliitto” on siinä oikein. Salaliitto, eli kahden tai useamman henkilön salainen sopimus jonkin rikollisen tavoitteen saavuttamiseksi. Ja kun samat ihmiset omistavat lähes kaiken, mediat mukaan lukien, ei siinä tarvita mitään kovin teräviä hoksottimia ymmärtääkseen mikä voisi mennä pieleen ja ne lukemattomat todisteet että pieleen on mennyt luulisi saavan sen enemmistönkin heräämään tähän ongelmaan. Mutta ei, näin ei ole tapahtunut eikä tule ihan heti tapahtumaankaan, ellei jotain maatamullistavaa tapahdu etenkin tässä mediakentässä. Nämä vallanpitäjät toki näyttävät pelkäävän ihan aiheesta mediaviruksia, koska ne ovat ennenkin ne tyranniat kaataneet. Netin aikakautena moiset tiedonjyväset leviävät valon nopeudella ympäri maapalloa, joten riski on ilmeinen. Vain vahva indoktrinaatio pitää kansan kiinni siinä idioottilaatikon edessä, koska jos ihmiset ymmärtäisivät valtansa ja voimansa, tämä peli muuttuisi yhdessä yössä. Silloin se enemmistö olisi vaarallinen niille, jotka valtaa nyt käyttävät väärin omaksi edukseen. Mutta siihen asti, se enemmistö on vaaraksi vain itselleen ja kaikille niille, jotka eivät tätä menoa sulata.

2 kommenttia: