Keskitetty vai hajautettu hallinto?

Eihän sitä parempaa olekaan!

Ehkäpä hajautetun ja keskusjohtoisen hallinnon kannatus on samankaltainen kuin demokratian (siis tämä valedemokratia jossa elämme) kannatus - kun ei tiedä paremmasta, luulee sen nykyisen olevan ainut ja oikea vaihtoehto? Tocqueville pohti asiaa jo 1800-luvulla jenkeissä ja vertasi sitä mm. ranskalaisten ja brittien näkemyksiin. Hän totesi, että mitä keskusjohtoisempi järjestelmä oli, sitä vahvemmin ihmiset kannattivat keskusjohtoista järjestelmää. Sama ongelma on toki kaikkialla ja lähes kaikissa asioissa mitä ihmiset tekevät ja näkevät: se nykyinen, mikä onkaan, nähdään usein tuttuna ja turvallisena, “oikeana”, vaihtoehtona ja kaikki siitä poikkeava on outoa ja hullua. Paitsi jos asia esitetään niin, että tuo jokin asia muualla onkin parempaa ja haluttavampaa kuin mikä se nykyinen on. Ja mitä tapahtuu kun se muualla oleva myydään parempana? Savimaja tai villaturkki+lumikengät ei tunnukaan enää niin kotoisalta, kun näkee että muualla ajetaan mersuilla ja muut samanikäiset sielä vaan naputtelevat joka vuosi uudistuvalla iPhonella.

Entä sitten kun se vuohipaimen, eli arvostettu ammattilainen omassa lähtöpaikassaan lähtee sitten ”isolle kylälle” ja törmää niihin ”parempiin” kulttuureihin, onko se kummankaan etu kahden vahvasti toisistaan eriävän kulttuurin törmäys? Jos ”maailmanparantajilta”, eli näiltä itseään filantroopeiksi kutsuvilta kysyy niin kyllä, on kaikkien etu että kaikilla on samat edut ja oikeudet - kaikki ovat yhdenvertaisia! Nämä filantroopit kun viis veisaavat kulttuureista, saatikka ihmisistä, heidän näkemyksensä mukaan jokainen ihminen on potentiaalinen kuluttaja, joka kantaa oman työnsä tulokset muiden taskuun sen sijaan että sijoittaisi sen paikallisesti johonkin asiaan. Tämä on toki taas aivan toinen ongelma, joka myös tulisi ratkaista, mutta se ei sinänsä liity nyt itse aiheeseen eli palataampa asiaan.

Media siis kertoo ihmisille sen, mikä on haluttavaa ja mikä hyljeksittävää. Kun meille kerrotaan sen länsimaisen demokratian olevan parasta mitä maa päällään kantaa, Pohjois-Korean media kertoo myös siellä kansalle kuinka heidän mallinsa on ylivoimainen. Nykyään kaikkien maiden johtajat tosin pyrkivät pääsemään Kiinan malliin, eli vahvaan keskusjohtoon jota kutsutaan demokratiaksi. Miksi Kiina sitten haluaa itseään kutsuttavan demokratiaksi? Koska demokratialla, kansanvallalla, on niin hyvä maine ja maailman onnellisimmat kansat asuvat demokratiassa! Siis mallissa, jonka kerrotaan olevan demokratia, ei juurikaan kansanvallassa itsessään. Mikä tahansa hallintomalli kun voidaan markkinoida parhaana mahdollisena asiana ja kansan konformistit tulevat sitä mallia tukemaan. Nykyinen fasistinen malli taas on ihan parhautta kaikille kollektivisteille, jolloin saadaankin 2/3 kansasta tukemaan keskusjohtoista hirmuvaltaa.


Hajautettu valta olisi kaikkien paitsi vallanpitäjien etu

Suurin osa lännessä asuvista ihmisistä on tottunut tähän tuttuun ja turvalliseen edustukselliseen demokratiaan, joka kaksoisvaltioineen, puoluediktatuureineen ja hyvä veli-verkostoineen on ajanut vallan kauaksi tavan kansan ulottumattomista, samalla kertoen kuinka ainut tapa vaikuttaa on äänestää. Erona Kiinan keskusjohtoiseen malliin on lähinnä se äänestäminen, jossa kansalta kysytään minkä värinen takki päällä tulee pääministerin kulkea - kaikissa ”tärkeissä” asioissa eri puolueet kun ovat tarkasti samassa linjassa, muodostaen käytännössä yksipuoluejärjestelmän. Moinen järjestelmä pyrkii aina keskittämään valtansa ja purkamaan kaikki mahdolliset paikalliset hallinnot parhaansa mukaan - ainoastaan keskusjohto voi reagoida nopeasti ja tehokkaasti heidän mielestään. Paremman puutteessa nämä puolueet toki tyytyvät miehittämään kaikki paikalliset päätäntäelimet omilla kavereillaan, jolloin se hajautettu valta on pelkkää silmänlumetta.

Ei siinä, keskusjohtoinen järjestelmä on ymmärrettävä esimerkiksi myös konstitutionalismia kannattavien keskuudessa, koska siinä perustuslaki määrittää mikä osa hallinnosta hallitsee mitäkin osa-aluetta. Hyvin toimiva järjestelmä voisi jakaa lähes kaikki maan sisäiset asiat paikallisille hallinnoille ja ainoastaan ulkosuhteet sekä yhtenäinen lainsäädäntö hoidettaisiin keskitetysti. Voidaan toki sanoa, että Suomessa tämä oli ainakin etäisesti se lähtökohta, mutta vuosien aikana se hajautettu valta kunnilta ja kaupungeilta on hivutettu pois ja jaettu kollektiivisesti järjestettyihin kaksoisvaltion osiin, jotka eivät vastaakkaan kansalle vaan keskushallinnolle. AVI:t ja muut vastaavat eivät taida olla kansan äänestämiä, vaan keskusjohtoisesti valittuja tahoja, jotka ovat uskollisia omille herroilleen, ei kansalle.

Hajautettu hallinto vahvan perustuslain kanssa, kuten jenkeissä on, takaa alueille taas huomattavasti enemmän päätäntävaltaa omiin asioihinsa. Eri alueet voivat kehittyä omalla ja itse haluamallaan tavalla, muodostaen eri kulttuureja hyvinkin rajatuilla alueilla, toisin kuin mitä keskusjohtoiset järjestelmät pyrkivät luomaan. Vasta aivan viime vuosikymmeninä, teknologia ansiosta, onkin ollut mahdollista luoda ”yksi yhtenäinen kansa” - massamedian ja netin avulla. Massamedia mahdollisti suuret suunnat, netti taas mahdollisti välittömän tiedonsiirron ja reagoinnin kaikkeen mahdolliseen. Netti olisi mahdollistanut myös saumattoman yhteistyön ihmisten välillä, mutta sen sijaan se loikin lähinnä vain yhden virallisen tarinan jota seurataan taukoamatta. Ei tosin pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että valta keskittyy ja vallassa olevat tahtovat vain lisää valtaa ja tietenkin pysyä vallassa kaikin keinoin. Hajautettu järjestelmä, etenkin kansanvaltainen sellainen, ei kuulu yhdenkään politiikassa vahvasti mukana olevan tahon etuun. Siksi saammekin seuraavaksi ”maakuntahallinnon”, joka vie jälleen osan ihmisten itsemääräämisoikeuksista askeleen lähemmäksi keskusvaltaa.


Voisiko hajautettu järjestelmä edes toimia?

Mikä tahansa yhteiskunta toimiakseen edes auttavasti tarvitsee (kaiken muun ohella) yhden kriittisen asian: luottamus. Nykyisessä keskusjohtoisessa mallissa ihmisten välinen luottamus ja yhteistyö on vaihdettu auktoriteettiin, joka valvoo että molemmat puolet pysyy ”rehellisenä” eli huijaavat just sen verran kun säännöt sallivat. Ihmisten ei tarvitse siis luottaa toisiinsa, riittää että he luottavat auktoriteettiin joka valvoo että kaikki kansalaiset pysyvät ruodussa. Mutta kun kukaan ei vahdi auktoriteetteja, kuten nyt tehdään esimerkiksi perustuslain kanssa, saadaan kertaheitolla läpimätä järjestelmä johon luottaminen on… kauniisti sanottuna hölmöä. Onhan se toki kätevää ettei ihmisten tarvitse enää lainkaan luottaa toisiinsa vaan voivat toimia auktoriteettien antamien sääntöjen rajoissa kuvitellen olevansa turvassa kaikelta pahalta ja että joku muu kantaa vastuun. Kilpailusta yhtään ymmärtävät tosin huomaavat siinä jo melkoisen monta ongelmaa…

Keskusjohdolle se luottamus on toki myös tärkeää, koska se toimii samalla oikeutuksena sille vallalle kaikkien muiden yli. Kollektivistit ja konformistit eivät kykene edes villeimmissä ajatuksissaan näkemään järjestelmää, missä ihmiset olisivat itse vastuussa omista teoistaan ja omasta elämästään, minkä vuoksi se keskusjohtoinen malli on niin haluttava. Laumaeläimenä ihminen on tosin syntynyt yhteistyökykyiseksi ja -haluiseksi, eli sen suhteen ongelmaa ei olisi. Mutta kun mukaan heitetään vallanhimoa, kilpailua ja kollektivismia, saadaankin aikaiseksi joka ikinen kerta jokin variaatio fasismista. Eli siitä, että kaikki valta ja omaisuus ovat yksissä käsissä. Koska ihmiset usein yrittävät pitää tiukasti kiinni omaisuudestaan, nämä vallanpitäjät joutuvat tyytymään totalitarismiin, missä he vain määräävät kaikesta mutta eivät ole vielä saaneet kaikkea omaisuutta haalittua itselleen. Sitä vartenhan se suuri nollaus on…

Jenkit ovat kuitenkin osoittaneet, kuinka hajautettu hallinto on mahdollista järjestää. Osavaltiot päättävät suuresta osasta asioistaan itse ja liittovaltion valta ei ihan kaikkialle ulotu. Heidän mallinsa on toki kaukana täydellisestä, mutta se osoittaa kuinka valta on mahdollista jakaa myös paikallisille toimijoille, mahdollistaen eri kulttuurien kukoistamisen. Koko maailma on vaan suuntaamassa kohti Kiinan keskusjohtoista järjestelmää, sen tuomien valtavien etujen vuoksi. Siis etujen vallanpitäjille, ei kansalle. Harmittavasti suurin osa kansasta Suomessa pitää tätä kehitystä positiivisena asiana, puolustaen keskusjohtoa hyvinkin julkisesti ja aktiivisesti. Ja kun media kertoo sen ”länsimaisen demokratian” olevan parasta mitä maa voi päällään kantaa, vain aniharva lähtee sitä kyseenalaistamaan. Saatikka väittämään, että vallan hajauttaminen mahtaa olla ainoa tapa ihmiskunnalle kehittyä…