sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Kollektivismi, yhteisöllisyys ja organisaatio


Yksin vai yhdessä?

Joidenkin mukaan kollektivismi on parasta mitä maa päällään kantaa, kun taas toiset kertovat sen olevan ihmiskunnan syöpä. Mistä on siis kysymys, sitä lähdetään nyt pohtimaan. Aloitetaan lainauksella wikistä: "Kollektivismi on yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyslähtöisyyttä ja yhteisön korostamista yksilön kustannuksella. Kollektivismi on individualismin eli yksilökeskeisyyden vastakohta, ja näiden yhdistelmä on organisaatio." Sosiaalisena eläimenä ihminen tarvitsee muita, jos ei muuten niin ainakin lisääntyäkseen, mutta onko se ihmisten pakkaantuminen yhteen sitten positiivinen vai negatiivinen asia niin yksilön, kuin koko ihmiskunnan näkökulmasta katsottuna?

Yhteisön ja kultin eroja sekä yhtäläisyyksiä olen jo aikaisemmin pohtinut, joten jätetään ne kultit nyt tässä kohden rauhaan. Ihmiset voivat muodostaa yhteisön lukemattomilla eri tavoilla, usein kuin luonnostaan. Jos toisilleen tuntemattomia taaperoita laitetaan samaan paikkaan, ei aikaakaan niin he vaikuttavat muodostavan oman "kulttuurinsa" ja tavan kommunikoida keskenään vaikka ulkopuolisille tämä näyttäisi olevan vain silkkaa meteliä. Jos taas ryhmä toisilleen tuntemattomia aikuisia laitetetaan samaan paikkaan, saadaan ennemmin tai myöhemmin riita aikaiseksi. Miksi? Luonnollinen reaktio se ei mahda olla, koska taaperot kykenevät siihen yhteisön muodostamiseen mutta aikuiset eivät...

Aikuiset ovatkin omaksuneet jo runsaasti toisistaan eriäviä asioita, joita he sitten käyttävät niin itsensä kuin muiden määrittämiseen ja muodostavat ryhmät sen mukaan. Puhutaan sitten kulttuureista, kieliryhmistä tai ihonväreistä, ihmiset tunnistavat ne "omat" niistä "muista". Sama tapahtuu tietysti myös mielipiteiden eroavaisuuksista, jolloin ihmiset ovat mieluummin samaa mieltä olevien, kuin vastakkaista mieltä olevien kanssa. No mutta siinähän se ongelma on ratkaistu: kasataan ihmiset omiin ryhmiinsä niin maailmassa on taas rauha maassa! Periaatteessa, kyllä, mutta käytännössä ei, koska joidenkin mielestä pelkkä yhteisö ei riitä vaan tarvitaan organisaatio...


Organisaatio, tuo luonnon määräämä asia

Lainataan taas pätkä wikistä: "Organisaatiomuodot ovat pitkälti ihmisen evoluution mukaisesti: 1) sukulaisuuteen perustuva (sukulaisuus) 2) instituutioihin perustuva (hierarkia) 3) vapaisiin markkinoihin perustuva (kauppa) ja 4) verkostoihin perustuva organisaatiomuoto (verkko) sekä näiden erilaiset sekamuodot, hybridit." Näköjään ihmisen evoluutio on muodostanut niitä organisaatioita, vissiinkin siksi että yhteisöt eivät ole kyenneet ratkaisemaan niitä ihmiskunnan ongelmia. Ja mikä näissä organisaatioissa on yhteistä? Nokkimisjärjestys. Niin, se ominaisuus jonka hierarkiaksi kaiken tulkitsevat tiedemiehet kertovat nähneensä kanoissa...

Kyllä, luonnossa asiat ovat tietyissä järjestyksissä ja ne muodostavat eri muotoja ja kuvioita, mutta kun tätä lähdetään kutsumaan hierarkiaksi ja luonnon laiksi, törmätäänkin muutamaan pieneen ongelmaan. Siinä kun protonit, neutronit, atomit ja idiootit ovat tietyssä järjestyksessä, samaa "luonnon lakia" halutaan käyttää myös ihmisten järjestykseen organisaatioissa. Se oikeutus valtaan onkin tärkeää ihmisten hallinnassa, koska täytyyhän sitä olla jokin järkevä sille, että jotkut ovat oikeutettuja määräämään mitä muiden tulee tehdä? Herran tahto oli pitkään se päivänselvä syy miksi joku oli siihen komenteluun oikeutettu, mutta se ei taida enää mennä läpi monessakaan kohtaa?

Kollektivismi onkin onnistuneesti historiamme saatossa osoittanut, kuinka mikä tahansa aate tai yhteisö voidaan valjastaa mihin tahansa hirmutekoon niin niitä "muita", kuin myös "meitä" vastaan. Tämän myös kerrotaan olevan ihan luonnollista, mutta jos kerran ihmiskunta kehittyy jatkuvasti niin eikö näin monen erehdyksen jälkeen voisi jo luulla, että jotain oltaisiin opittu? Kyllä, paljonhan sitä ollaankin opittu, mutta ei niinkään yhteiskuntana vaan niiden vallanpitäjien toimesta: kuinka saadaan mahdollisimman vähällä vastustuksella ihmiset tekemään kuten halutaan, harvojen eduksi ja kaikkien muiden kustannuksella. Olisiko ihmiskunnan kuitenkin pikkuhiljaa aika oikeasti kehittyä näiden valtarakenteiden ohitse?


Yhteistyö kunniaan

Jos medialta kysyy niin vastaus on ehdottomasti ei, nyt ei ole lainkaan aika kehittyä ihmiskuntana vaan nyt tarvitaan entistä enemmän kollektivismiä, että yhdessä selviämme näistä maalaamistamme uhkakuvista! Ja koska ongelmilla on tapana korjaantua lisäämällä sitä ongelman aiheuttanutta asiaa, keskusjohtoisuus ja ylhäältä sanelu ovat ihmiskunnan ainoat vaihtoehdot selvitä nykypäivästä. Ja jos et sitä usko, olet hullu salaliittoteoreetikko ja nyt prkle se suukku auki, lentokone tulee syöttämään sinulle entistä enemmän kollektivistien sontaa!

Mutta saako ihminen mitään aikaiseksi ilman organisaatioita? Ilman yhteistyötä asiat eivät usein tietenkään etene, mutta yhteistyön ja organisoitumisen ero olisi syytä ymmärtää. Otetaan esimerkiksi vaikka tämä poliittinen järjestelmämme. Meille kerrotaan, että ainoa oikea tapa hoitaa asiat on äänestää yksittäisiä ihmisiä, jotka kuuluvat organisaatioihin. Näillä organisaatioilla on kuitenkin omat etunsa ajettavana, jolloin se oman tukensa antaminen organisaatiolle ainoastaan vahvistaa sitä hierarkiaa ja kilpailua organisaatioiden välillä. Mutta jos kansa äänestäisi asioista, he voisivat yhdessä ajaa niitä omia etujaan. Yhdessä saman asian puolesta, vaiko muutaman tahon eduksi ja vähän siihen omaan haluamaansa suuntaan?

Mutta yhteistyössä on aina se vaara, että osa pelaa vain siihen omaan pussiin ja kusee koko homman. Organisaatiossa tämä on taas lähes sääntö, mutta hierarkinen rakenne estää alempien tasojen kusemasta koko organisaatiota. Moni kuvittelee, että valitsemalla sinne johtoon "oikeamilisen ja hyvän johtajan" niin homma korjaantuu. Juu, mikäettei, mutta jokainen johtaja on kuolevainen, jolloin järjestelmä joka on luotu yhden tahon varaan romahtaa sen tahon kaaduttua. Mutta jos koko järjestelmä rakennettaisiin yhteistyön varaan ja samalla jokaista yksilöä suojaamaan niin järjestelmältä itseltään kuin myös muilta yksilöiltä, voisiko ihmiskunta kehittyä niin ettei ne vallanhimoiset voisi enää sanella muille kuin itselleen niitä käskyjä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti