torstai 29. elokuuta 2019

Kuinka propagandakampanja tehdään


Alkuvalmistelut

Edward Bernays kavereineen esittelee kirjassaan "The Engineering of Concent" pelottavalla tarkkuudella kuinka yleinen mielipide käännetään haluttuun suuntaan. Oli se sitten jonkun tuotteen saaminen markkinoille, poliitikon nostaminen valtaan tai vaikka aatteen myyminen kansalle, kirja osoittaa käytännön esimerkein miten homma 1950-luvulla oltaisiin hoidettu maaliin. Keinot ovat toki muuttuneet, mutta perusidea ei juurikaan - kansan tahtoa tietoisesti manipuloimalla saadaan enemmistö toimimaan halutulla tavalla. Ja kuten tiedetään, riittää että kun noin 10% valitusta ryhmästä saadaan uskoteltua, leviää aate koko kohderyhmään. Ammattipropagandisteille tässä ei tietenkään ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta tavan kansaa saattaisi järkyttää kuinka tietoisesti manipulointia on tehty vuosikymmeniä alati kiihtyvällä tahdilla, jos tieto siitä joskus leviäisi kansan keskuuteen. Sitä vaaraa tuskin tosin on... Noh, joka tapauksessa, aloitetaan propagointi!

1. Määrittele tavoitteet. Ilman tavoitteita mikä tahansa toiminta on hyödytöntä. Usein tavoitteiden tarkka määrittely jää väliin ja lopputulos on usein sen mukainen - juosten kustu räpellys. Maailmanvalloitus saattaa esimerkiksi olla liian suuri tavoite, mutta toki resurssien puitteissa voidaan saavuttaa melkoisia muutoksia yleisessä mielipiteessä. Yksinkertaisimmillaan voidaan tavoitteeksi asettaa vaikka "tämä tyyppi valituksi seuraavissa vaaleissa". Mitä tarkemmin tavoitteet määritellään, sitä vähemmän turhaa työtä joudutaan yleensä tekemään. Taitava propagandisti osaakin auttaa asiakastaan valitsemaan realistiset tavoitteet saatavilla olevien resurssien valossa, mutta joskus asiaa on selvitettävä tarkemmin ennen kuin voidaan päättää kuinka pitkälle kampanja ajetaan. Kohdeyleisön tuntemus ennakolta on ratkaisevassa asemassa kun tavoitteita määritetään.

2. Tutki sen hetkinen yleinen mielipide. Kun tavoitteet on valittu, täytyy kohdeyleisöltä tarkistaa onko sillä kysyntää kaupatulle asialle. Toki jos kampanjalla yritetään muuttaa yleistä mielipidettä suosiolliseksi tulevalle muutokselle, on kysynnän selvittäminen hieman vaativampaa - jos siis ajetaan jotain uutta ja ennenkuulumatonta asiaa eteenpäin. Propagandistin onkin syytä pitää korva tarkasti maata vasten mikä on sen hetkinen yleinen mielipide ja onko sitä mahdollista muokata kampanjan tavoitteiden suuntaan. Vanhoista kampanjoista voidaan ottaa oppia ja muodostaa kohdeyleisöstä muodostuvia ryhmiä ja kokeilla niillä mikä olisi ennakkoreaktio valituista tavoitteista. Ja kun tutkimukset on saatu valmiiksi, palataan takaisin suunnittelupöydän ääreen.


Suunnittelu

3. Täsmennä tavoitteet tutkimuksen perusteella. Riippuen siis tutkimusten tuloksista, saatetaan tavoitteita joutua muuttamaan tai täsmentämään niin että ne ovat ainakin teoriassa saavutettavissa. Kaikkea ei voida tietenkään ennustaa ja koska kampanja ei ole vielä kuin vasta paperilla, ei sen lopputulosta ja ihmisten todellisia reaktioita voida aina ennakoida. Mutta ihmisten käyttäytymistä ollaan tutkittu viimeinen vuosisata niin runsaasti, että ennakointi on entistä luotettavampaa. Massamanipulointi on taitolaji ja loppujen lopuksi resurssit ovat se suurin rajoittava tekijä mikä on mahdollista - mahdollista siis yrittää, koska aina ei voi onnistua. Mutta jokaisesta kampanjasta voidaan aina oppia, onnistui se tai ei, eli seuraavalla kertaa samat tavoitteet voidaan saavuttaa mutta vain eri keinoilla.

4. Päätä strategiat. Kun tavoitteet on lyöty lukkoon, pitää lähteä pähkäilemään miten niihin pyritään. Eri strategioita on lukemattomia mutta riippuen osin niistä tavoitteista propagandistit osaavat valita tilanteeseen mahdollisesti sopivia keinoja saavuttaa se kohdeyleisö sekä miten kohteeseen halutaan vaikuttaa että päästään tavoitteisiin. Tärkeä osa strategian luontia on sen aikataulussa - tiettyyn päivämäärään mennessä on päästävä tavoitteeseen, vaiko vuosikymmenien aikana halutaan jokin muutos. Lähestymistapoja saman ongelman ratkaisemiseksi on myös useita jolloin päätetään lähdetäänkö asiaa ratkomaan siihen suoraan puuttumalla, vaiko muokkaamalla ilmapiiri sopivaksi että muutos tapahtuu "luonnollisesti". Mitään luonnollistahan ei ilmapiirin muutoksessa enää siinä kohtaa ole, mutta se voidaan saada näyttämään siltä. Propagandisti voi myös valita useita eri strategioita vaikuttamaan eri asioihin, joiden yhteistuloksena ainakin pitäisi päätyä tavoitteisiin.

5. Valitse teemat ja symbolit. Riippuen tavoitteista, voidaan eri ryhmille valita omat teemansa ja symbolinsa. Jokainen valittu teema kehystetään halutulla lailla ja sille saatetaan määritellä käytettävä symboli. Jos otetaan esimerkiksi ilmastohömppä, on yhteinen symboli ollut tähän asti Greta ja kaikille ryhmille on ajettu panikointia. Alaryhmät on kuitenkin jaettu hienosti ja lapset lakkoilevat koulusta ja marssivat ilmaston puolesta, naiset pitäisi saada synnytyslakkoon ja valkoiset lihaa syövät heteromiehet kaiken maksajaksi. Symbolin uusiutuminen on myös hoidettu hienosti - Greta puhui tulipaloista ja ihmisten tulisi toimia kuin heidän talonsa on tulessa ja kas kummaa, nyt suuret tulipalot uhkaavat maapallon keuhkoja. Yhteinen teema siis kaikille, jokaiselle pienemmälle ryhmälle omansa ja symbolien avulla ohitetaan ajattelu ja mennään suoraan tunteisiin. Ei hullummin rakennettu kampanja?


Kivi pyörimään

6. Luo pohjapiirros organisaatiolle joka kampanjan suorittaa. Kuka siis tekee mitä kampanjan aikana. Eri median alat toimivat pääosin samalla tavalla keskenään, mutta oman alueensa ammattilaiset kykenevät ottamaan kaiken tehon irti siitä omasta lohkostaan. Radiotoimittajasta ei ole televisioon, eikä nettivaikuttaja osaa kirjoittaa artikkelia lehteen. Valituille strategioille on siis löydettävä omat tekijänsä, eivätkä ne symbolit liioin tyhjästä ilmesty mukaan. Riippuen kampanjan laajuudesta ja tavoitteista, voi se yleisön eteen asiaa tuovien määrä vaihdella suuresti. Kuinka oma-aloitteisia nämä toimijat sitten ovat ja mitä heille kerrotaan riippuu valituista strategioista - ei sille suorittavalle portaalle tarvitse välttämättä kertoa mitään itse tavoitteista, ainoastaan mitä tulee tehdä. Median toimittelija tekee sitä mitä päätoimittaja käskee eikä turhia kysele.

7. Kartoita aikataulut ja taktiikat. Jos kampanja on monivaiheinen, on tärkeää pitää huolta siitä että asiat tapahtuva sovittuina aikoina joka ennalta sovittuine aikoineen tai esimerkiksi aina jonkun kampanjan osan valmistuttua seuraava osa aktivoituu. Kun aikataulu on sovittu, jokainen organisaation osa valitsee ne sopivimmat taktiikat millä se oma alue hoidetaan. Eri propagandatekniikoita on lukemattomia ja käytettävän välineen rajoitukset otetaan huomioon taktiikkaa valittaessa organisaation toiminnan tasolla - radioon ei saa kuvaa eikä lehteen ääntä. Taktiikka saatetaan joutua jopa yksilöimään, mutta somen aikakaudella sekin on mahdollista - somejätit kykenevät toimittamaan vaikka jokaiselle yksilölle räätälöidyn manipulointikampanjan kotisohvalle asti, eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä joutuneensa propagandakampanjan kohteeksi.

8. Käynnistä kampanja valituilla taktiikoilla. Mikään suunnitelma ei tietenkään säily muuttumattomana vaan sen eri kohtia on muunneltava tarvittaessa. Esimerkiksi jotkin asiat ovat yleisessä mielipiteessä saattaneet muuttua siitä kun asiaa viimeksi tutkittiin, joten niihin on kyettävä reagoimaan riittävällä nopeudella sekä voimalla. Nykyään kun yleistä mielipidettä kyetään seuraamaan lähes reaaliajassa eri somealustoilla, on tärkeää että yhteistyö toimii näiden eri teknologiajättien kanssa. Riippuen siis siitä miten kampanja on aikataulutettu, täytyy propagandistin olla joko ajan hermoilla taukoamatta, tai toisessa päässä vaan istua ja odottaa että kelkka kääntyy haluttuun suuntaan ajan kuluessa. Aina ei kampanja tietenkään onnistu, mutta vallanpitäjillä saapuu sen jälkeen vain uusi päivä keksiä uusia temppuja ihmisten pään menoksi. Rajattomilla resursseilla on propaganda vaan niin äärettömän tehokas ja yllättävän helppo tapa saada ostettua kansan suosio asialle kuin asialle.

1 kommentti: