Voimien yhdistämisestä

Suomi - yhdistysten luvattu maa

Jos jonkun asian kansa täällä Suomessa osaa, niin se on yhdistysten ja muiden marttakerhojen luominen. Ei ole niin pientä aatetta tai asiaa, etteikö sille joku olisi yhdistyksen perustanut ja jopa rekisteriin asti vienyt. Samalla siinä nähdään kansan auktoriteettiusko hyvinkin kirkkaalla esimerkillä: ainoastaan rekisteröitynyt ja juuri annettujen sääntöjen mukaan tehty yhdistys kelpaa yhdistykseksi ja saa sen tuomat oikeudet (ja toki velvollisuudet) mukanaan. Kansaa kun ei saa missään tapauksessa päästää spontaanisti yhdistymään, vaan kaikesta on oltava tarkka kirjanpito siitä, kuka on vastuussa ja kenet lynkkaamalla yhdistys katoaa maan päältä tarvittaessa. Ai niin, eiväthän ne niin tekisi että tahallaan yhdistyksiä kaataisisivat vaikkapa myyräämällä, eikös?

Toisaalta, kun ihmisiin ei kerran voi luottaa ja ainoastaan auktoriteetti on kelvollinen, ei ole mikään ihme että yhdistymiseen tarvitaan lupa ja tarkkaan rajatut säännöt. Yhdistysten tukeminen kansalta varastetulla rahalla on myöskin hieman outo ajatus, mutta hyvä veli-kerhojen tukemiseen ja ”sopivien aatteiden” edistämiseen tämä nykyinen malli toki hienosti toimii. ”Oikeiden” poliittisten aatteiden määrittäminen ja tukeminen kun on silleen ihan pikkuisen ristiriidassa demokratian ideologian kanssa, mutta se ei tunnu haittaavan poliitikkoja pätkääkään. Ja miksi haittaisi, koska he itse hyötyvät suurista tukisummista kuuluessaan juuri siihen oikeaan yhdistykseen eli puolueeseen? Eikö yhdistysten pitäisi rahoittaa oma toimintansa itse, eikä olla käsi ojossa auktoriteeteille, jotka määrittävät mitkä aatteet ovat tuettavia ja mitkä jopa tuomittavia? Suomessa kun voidaan jopa kieltää yhdistys, joka ei edes tainnut olla yhdistys?

Hieno ja vallanpitäjiä kovasti pelottava esimerkki pääosin spontaanista yhdistymisestä olisi ns. ”Maanantaimiekkarit” Saksassa - kansa menee kaduille ja kävelee yhdessä sovitusti. Sopimiseen käytetään ”pahaa Telegramia”, joka todistaa medialle että kyseessä on Putinin salajuoni! Kyseessä ei siis ole varsinainen mielenosoitus, koska ne on kielletty, vaan yhdessä sovittu ja viikottainen kokoontuminen sovittuun paikkaan ja siitä kävelemään lähtevä alati kasvava ryhmä ihmisiä. Poliitikot ovat antaneet poliisille määräyksen estää moiset kävelyt, koska ne osoittavat vastustusta valtiota vastaan. Kuitenkin täysin rauhanomaisena niiden estäminen lain varjolla on hieman hankalaa, mutta totalitaristit kyllä keksivät keinot: poliisi kokoontuu useasta paikasta joka viikko eri kaupunkiin ja sitten suurella massalla motittaa sen hiljaisuudessa kävelevän jonon ihmisiä, jolloin se motitettu ja kasattu jono muuttuukin yhtenäiseksi joukoksi, joka on kiellettyä! Suomessahan tehtiin sama ainakin kertaalleen, eli ehkä siellä Saksassa otettiin oppia tästä Kiinan mallia seuraavasta järjestelmästämme?


Joukossa on voimaa, myös oppositiossa

Ensimmäinen askel siinä voimien yhdistämisessä on tietenkin löytää se yhteinen aate jonka taakse ihmiset voivat kokoontua. Koska nykyisiä ryhmittymiä joilla on samankaltaisia ajatuksia on useita, täytyisi niistä muodostaa uusi ryhmä joka on yhdistelmä eri ryhmien ydinajatuksista - niistä kaikkien yhteisistä semmoisista. Toistaiseksi lähestulkoon kaikki yritykset yhdistää mitään opposition ryhmiä on kuitenkin kaatunut henkilökemioihin ja siihen, että useampikin ryhmä tahtoo kalifiksi kalifin paikalle. Toki tästä syystä persut ovatkin onnistuneet keräämään taakseen suuren joukon - heillä oli valmiiksi vahva hierarkia ja selvät auktoriteetit jotka sanelevat miten homma menee. Siihen sitten kansa saa vapaasti liittyä ja olla samaa mieltä puolueen johdon kanssa. Oppositioksi persuista ei ole kuin nimeksi, mutta se ei tunnu äänestäjiä haittaavan. Jokainen länsimainen demokratia kuitenkin tarvitsee populistisen valeopposition keräämään ne ”hyvistä puolueista” erkaantuneet äänestäjät yhden lipun taakse. Ja sitä tehtävää varten persut luotiin ja se jatkaa samaa linjaansa, piti siitä tai ei.

Minkään oikean opposition muodostuminen valtaapitäviä vastaan omaakin muutaman perustavaa laatua olevan ongelman. Lähes kaikki vahvasti kollektivistiset (30-40% kansasta) ihmiset tukevat aina sitä vallassa olevaa järjestelmää ja lähes kaikki vahvasti konformistiset (toiset 30-40%) eivät saa pieneen mieleensäkkään nousta enemmistöä vastaan. Toki hieman laskupäätä omaava voisi huomauttaa, ettei 30% ole enemmistö, mutta se konformistinen sakki ei välitä onko se oikea enemmistö vaiko vaan median kertoma yleinen mielipide eli enemmistön näkemys. Tämä pikkuvika kun yhdistetään vahvaan auktoriteettiuskoon ja sokeaan luottamukseen valtamediaa kohtaan, saadaan aikaiseksi tilanne, missä totalitarismin rakentumista kansan hurraamana on hyvin hankala estää. Ja kyllä, myös se persujen vahva kannattajapohja kuuluu juuri tähän joukkoon, joka tanssii tasan tarkkaan miten media kertoo ja herrat käskevät. Onneksi osa kannattajista on nyt tämän kauhean pandemian kohdalla havahtunut siihen karuun todellisuuteen, että Suomen yksipuoluejärjestelmä johon persutkin kuuluvat ei aja kansan asiaa.

Mutta mitä valtaa sitten sen opposition tulisi vastustaa? Kaksi selvästi suurinta oppositioryhmittymää voidaankin jakaa ns. ”kansallismielisiin” (jotka taas ovat jakautuneet lukemattomiin eri aatteisiin) ja ”pandemia-totalitarismin vastaisiin”, jota esimerkiksi Valta Kuuluu Kansalle Anon johdolla ajaa. Kansallismieliset voidaan taas jakaa kahteen selvästi toisistaan eroavaan ideologiaan: persukseen kristukseen uskovat ja muut. Muut onkin sitten sekalainen sakki keskenään riiteleviä ryhmiä, joiden johtohahmot eivät yleensä kykene muiden johtajien kanssa leikkimään, koska muut vastustavat väärin jotain asiaa. Totalitarismin vastaisia taas löytyy useammastakin joukosta, samoin kuin runsaasti yksittäisiä tahoja, mutta suurempaa yhteistyötä näiden voimien kanssa ei olla ainakaan vielä nähty.


Yhden asian aate

Useat eri tahot, esimerkiksi Tuomas Malinen, ovatkin puhuneet juuri siitä, että nyt täytyisi ne voimat saada yhteen yhden ainoan asian taakse: vapauden. Perustuslain, ihmisoikeuksien ja vapauksien luulisi olevan puolustettavien asioiden listalla, mutta yllättävän harva ihminen kokee väärytenä sitä, että ihmisiä voidaan pakottaa tekemään jotain ”yhteiseksi hyväksi”. Kuten Tapio Puolimatka omassa FB-postauksessaan jo pohtikin, mitäs jos esimerkiksi kristinusko määritettäisiin mielenhäiriöksi ja yhteiseksi hyväksi kaikki kristityt pakotettaisiin hoitoon? Vaarallisimmat tyrannit ovat ne, jotka tietävät aina mikä on se ”yhteinen hyvä”. Kun kaikki väärät mielipiteet sensuroidaan ja estetään, aina maailman ykköstutkijoita myöden (Malone) ja sen kerrotaan olevan ”yhteiseksi hyväksi”, pitäisi kaikkien hälytyskellojen jo soida. Toki enemmistö kansasta ei edes tiedä, että se ei tiedä moisen olevan meneillään.

Luulisi myös sieltä yrittäjien suunnasta löytyvän enemmän vastustusta kun elinkeinonvapaus on viety ja konkurssi odottaa? Kyltyyriväeltä en suurempia odota, koska koko kansan Sanna hengailee kyltyyrialan eliitin kanssa ja heille odottaa hyvät ajat ihan nurkan takana - koska kaikki aikaisemmatkin tyrannit ovat aina ajaneet juuri itse valinneet mikä on sitä ”oikeaa” kulttuuria jota hyvien ihmisten tulee kannattaa. Noh, vastustusta alkaa onneksi löytyä monesta eri suunnasta, etenkin siinä kohtaa kun ruvetaan ihmisiä pakottamaan tottelevaisuuteen. Ai niin, se ei ole pakko koska ei kenenkään ole pakko olla terveydenhuollossa töissä? Kriittinen massa ei kuitenkaan ole vielä muodostunut, mutta jos näitä päättömiä rajoituksia jatketaan vielä ensi kesän jälkeen, ehkä sitten alkaa kansalle riittää? Paitsi tietysti jos saa jonottamalla ämpärin…

Edelliset totalitarismit kaatuivat tottelemattomuudella ja rinnakkaisten järjestelmien luonnilla. Kun riittävän suuri joukko yhdistää voimansa ja resurssinsa, siinä jopa valtio vapisee. Toisaalta voidaan kysyä, korjaantuuko mikään järjestelmä korvaamalla se uudella kollektivismilla? Ehkä, ehkä ei, mutta totalitaristiset johtajat sillä saadaan vaihtoon - niin Tsekkoslovakiassa kuin jenkeissä sotaa vastustaneet pakottivat johdon vaihtoon. Jos/kun tämä katastrofihallinto saadaan vaihtoon, kansa pääsee jälleen riitelemään siitä, kuka seuraavaksi nousee kalifiksi kalifin paikalle. Mutta mikä todellisuudessa muuttuu kun yksi enemmistödiktatuuri vaihtuu toiseen? Noh, kannattajapohjaa sille seuraavalle mahtavalle aatteelle toki löytyy edelleen se ~80% verran - ne samat tolkun ihmiset, jotka tämän nykyisen totalitarisminkin mahdollistivat. Avain tämän ongelman ratkaisuun on kuitenkin edelleenkin sama sama vanha: sananvapaus. Sananvapaus ja media.