Totuutta ei uskomukset kiinnosta

Koko totuus

Pohditaanpas jälleen kerran totuutta, todellisuutta ja faktoja - mikä niistä on oikeastaan totta ja mikä vaan uskomuksia ja mielipiteitä. Todellisuus on vain sosiaalinen konstruktio ja faktoja voidaan luoda tyhjästä, eikä kummallakaan tarvitse olla mitään yhteistä totuuden kanssa. Totuuden sijaan moiset asiat ovat vain uskomuksia ja mielipiteitä asioista, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia ihmisen elämässä. Tosin puhtaasti illuusiossa eläminen sujuu valtaosalta ihmisistä aivan hyvin, eikä ne pienet säröt peilissä tunnu häiritsevän millään tavalla.

Sanotaan että totuus ei pala tulessakaan, mikä pitää hyvin paikkansa - totuutta ei kiinnosta moiset pikkuseikat, se kun vaan on. On aivan sama uskooko ihminen johonkin totuuteen vai ei tai mitä mieltä ihminen siitä totuudesta on. Mark Passio puhuu "natural law" (kiitokset linkistä/kommentista edellisessä tekstissä) eli luonnonoikeuksista(?) jotka ovat näitä totuuksia joita ei kiinnosta uskotko niihin tai et - ne vaikuttavat elämääsi joka tapauksessa. Nämä perusoletukset jotka hän esittää luennoissaan ovat siis muuttumattomia ei-ihmisen luomia periaatteita. Eli siis totuus asioista?

Et pysty todistamaan! Kyllä, todisteiden vaatiminen ja esittäminen kuuluvat oleellisesti sen totuuden selvittämiseen. Joitain asioita voidaan todistaa, esittää faktoja niiden tueksi, mutta niiden perusolettamusten tueksi ei ole esittää todisteita puolesta. No eiväthän ne silloin ole totta?! Ehkä, mutta mitä niistä voidaan sanoa on se, ettei niitä vastaan ole todisteita. Jonkin asian todistaminen todeksi voi olla hyvinkin hankalaa, mutta jos asian todistaminen virheelliseksi on mahdotonta, ollaanko silloin kiinni totuudessa? Mahdollisesti... Luoja tietää, jos sekään? Totuuksia voidaan kuitenkin tarkastella sekä niiden todennäköisyyksien kuin tarkkuuden kautta.


Vähän siihen suuntaan-totuus

Kuvitellaan siis tilanne, missä on kehitetty perusolettama jonkin asian selitykseksi. Sitä ei ole kyetty osoittamaan virheelliseksi 99.99% yrityksistä, mutta sitten yksi onnistuu siinä. Tarkoittaako se sitä, että koko olettama, eli totuus, on heitettävä romukoppaan ja kehitettävä uusi? Yleensä ei, se vain tarkoittaa sitä, että emme tiedä koko totuutta asiasta. Voiko ihminen tietää koko totuutta mistään asiasta, siinäpä myös pohdittavaa luppoajalle? On siis mahdollista, että emme tiedä jotain hyvin pientä muuttujaa siitä totuudesta, tai sitten koko oletus on ihan päin prinkkalaa ja kävi vaan niin hyvä säkä että se olettama toimii sen 99.99% ajasta ennustamaan tuleva lopputulos. Ollaan siis mahdollisesti hyvin lähellä totuutta, mutta jotain vielä puuttuu kun kykenemme osoittamaan virheen perusolettamassa.

Entäs sitten tarkkuus? Pii (π) on siitä hyvä esimerkki: 3.14159... Pääsemme monessa tapauksessa riittävän lähelle totuutta kun käytämme 3.14, mutta aina ei moinen tarkkuus riitä. Kuinka tarkasti halutaan siis jotain totuutta päästä on myös valinta jonka joudumme tekemään tapauskohtaisesti. Joudumme siis usein yksinkertaistamaan asioita, vaikkapa pyöristämällä lukuja, että niitä voidaan käsitellä halutussa koossaan. Liian tarkasti on pilkun viilaamista ja liian epätarkasti taas väärin yleistämistä, joten siinä saakin olla kieli keskellä suuta kun joudutaan ottamaan totuudesta halutulla tarkkuudella mittaa.

Ja kun nämä kaksi yhdistetään, voidaankin ihmetellä kuinka varmasti ja tarkasti sen totuuden asiasta tiedämme. Mikä siis on "riittävän totta" että sitä voi todeksi kutsua? Jos esimerkiksi asiantuntija sanoo että "tämä on hyvä ja turvallinen lääke", mitä hän sillä edes tarkoittaa? Lääkkeistä tunnetaan yleensä NNT-luku (number needed to treat) joka kertoo monellekko lääkettä on annettava että YKSI saa siitä apua, sekä usein tiedetään todennäköisyydet sen sivuvaikutuksiin. Puhuiko asiantuntija siis totta riippuu siitä tarkkuudesta millä halutaan asiaa tutkia.


Mutta mitä sitte?

Niin, mitä sillä nyt sitten on väliä? Totuus on totuus ja sillä selvä? Päätöksiä tehtäessä ja toki lukemattomissa muissakin tapauksissa, kuten esimerkiksi keskusteluissa ihmisten välillä, törmätään usein edellä mainittuihin asioihin. Jos ne perusolettamukset poikkeavat toisistaan, voivat molemmat keskustelijat olla niin oikeassa kuin täysin päinvastaista mieltä. Onkin paradoksaalista, että molemmat voivat jopa puhua totta ja siltikin olla päinvastaista mieltä asiasta. Jos molempien perusolettamat ovat oikein ja niiden päälle kasatut asiat ovat myös paikkaansa pitäviä, on mahdollista että molemmat siis ovat oikeassa vaikka väittävätkin päinvastaista asiaa.

Yleensä ei tietenkään kyseessä ole paradoksi, vaan yksi (tai molemmat) osapuolet ovat rakentaneet ne omat uskomuksensa olettamien päälle, jotka eivät pidä paikkaansa. Väite "äänestämällä voi vaikuttaa" on siis tosi, jos sen alle kuuluva "tämä on demokratiaa" on totta. Kyllä, voidaan sanoa tämän nykyisen häsmäkän olevan demokratiaa samalla tarkkuudella kuin neljällä kertominen piin sijaan antaa riittävän tarkan vastauksen. Mutta kun se virhe kertaantuu mitä useamman uskomuksen päälle sitä pinoa on kasattu sen pohjaolettaman ollessa päin persiitä.

Ja kun todellisuutta rakennetaan oletuksien päälle jotka eivät ole totta (ja ne voidaan todistaa vääräksi), saadaan aikaiseksi kaikenmoisia pieniä ja vähemmän pieniä ongelmia kuten jokainen voi ihan itse huomata seuraamalla nykymenoa. Mutta se niiden perusolettamien päälle kasatut perususkomukset eivät ole tuosta vaan muutettavissa. Ei, vaikka kuinka todistaa ne olettamat virheelliseksi. Miksi? Koska nyt puhutaan uskomuksista, ei enää totuudesta itsestään. Ja kaikkihan sen tietää, ettei uskovan kanssa kannata väitellä, eikös? Karu todellisuus on siis se, ettei totuudella ole väliä, mutta samalla ei sitä totuuttakaan kiinnosta uskotaanko siihen vai ei... vai onko?