Luottamuksesta

Yhteiskunnan perusta

Vuosia sitten pohdin vastuun ottamisesta ja pakoilusta. Ihmiset ovat usein valmiita sysäämään vastuun jostain asiasta toisaalle, kuten esimerkiksi auktoriteetille. Mutta miksi? Osasyynä voisi olla luottamuksen puute - nimittäin omaan itseensä. Miksi ihmeessä luottaisin itseeni jossain asiassa kun tuo toinen taho, joka ei kuitenkaan ota mitään vastuusta sinun asioistasi, on auktoriteetti tai asiantuntija? Siinäpä vasta hankala kysymys...

Toimiakseen edes auttavasti, on yhteiskunnassa oltava tietty määrä luottamusta ihmisten välillä. Ei sitä nyt kannata mennä tuntemattomalle antamaan tonnin seteliä ja pyytää odottamaan vartti kun itse käyt siinä välillä vessassa, mutta asiat ovat pahasti metsässä jos et voi edes luottaa siihen että se ohi kävelevä tyyppi ei lähde perääsi ja anna puukosta. Oma yhteiskuntamme on kuitenkin kaltevalla pinnalla matkalla kohti jälkimmäistä "uutta normaalia", missä jokaisen on vahdittava omaa selkäänsä jokaiselta vastaantulijalta. Mutta... miksi?

Osaa tästä yhteiskunnan luottamuksen murenemisesta on kiittäminen virkavaltaamme ja heitä komentelevaa rosvojoukkoa, joita poliitikoiksi joskus kutsutaan. Jatkuvaa suhmurointia, valehtelua, kieroilua ja korruptiota jota ei edes yritetä korjata vaan sen annetaan rehottaa aivan vapaasti. Rikolliset saavat juosta vapaasti maassamme, mutta jos joku vahingossa sanoo väärän mielipiteen jostain asiasta niin johan riittää resursseja ratkaisemaan mokoma ajatusrikos. Tämä on toki ymmärrettävää, koska ryöstö kirpaisee vaan kerran ja yhtä tahoa, mutta väärä mielipide voi levitä yhteiskunnassa. Kun vallanpitäjät eivät huolehdi tehtävästään - kansan etujen ajamisesta - ja omaavat ainoan laillisen väkivaltakoneiston joka ainoastaan suojaa niitä vallanpitäjiä, elämme totalitarismissa eikä missään demokratiassa.


Opitaan historiasta eikä murehdita menneitä

Tämä historiasta oppiminen koskee sekä yksilöä että koko yhteiskuntaa. Jos ajatellaan pienessä mittakaavassa, eli yksilötasolla, luottamusta itseensä voisi auttaa se, että ottaisi opiksi omasta historiastaan. Olemme kuitenkin aivan mestareita jäämään kiinni niihin menneisiin tapahtumiin, joita emme kuitenkaan kykene enää muuttamaan. Voimme tietenkin koettaa korjata menneiden tapahtumien virheistä johtuvat ongelmat, mutta itse sitä mennyttä tapahtumaa ei ilman aikakonetta korjata, jos silläkään. Mitä voimme kuitenkin tehdä, on oppia niistä omista töppäyksistä ja jos oikeen hurjalla päällä satutaan olemaan, opitaan myös muidenkin töppäyksistä. Epäonnistuminen jossain voidaan ottaa myös oppina siitä tavasta joka ei toiminut. Saman virheen toistaminen ja uuden tuloksen odottaminen on... noh.

Entäs yhteiskunnan tasolla? Historiasta olemme oppineet yhden jos toisenkin asian, mutta sitten kun sitä oppia lähdetään sovittamaan nykyisyyteen, voisi luulla ettei mitään opittu ja ainoastaan murheet jäi. Olemme löytäneet vuosien saatossa lukemattomia eri tapoja hoitaa yhteiskunnan asioita, jotka johtavat alati heikkenevään tulokseen. Ja mitä teemme tämän opin kanssa? Kaadetaan lisää rahaa sen ongelman päälle ja toistetaan vanha strategia, olettaen kuitenkin eri lopputulosta. Ehkä se ongelma olikin siinä ettei rahaa kaadettu vielä riittävästi kankkulan kaivoon?

Menneitä myös murehditaan niin, että valitaan historiasta ne tarinan mukaiset "pahimmat ajat" ja sitten oikeutetaan kaikki mahdolliset toimet sillä kortilla, ettei haluta toistaa sitä tapahtumaa. Koska kyseessä on lähes poikkeuksetta vain tarina jonka tiedämme, ei se mitä oikeasti tapahtui, oikean ongelman ratkaiseminen kuvitteelliseen tarinaan perustuen toimii yleensä hieman heikommanlaisesti. Mutta kaadetaan lisää rahaa ja palkataan työryhmiä selvittämään asiaa niin johan se siitä ratkeaa. Ei, ei korjausliikettä joka saattaisi mennä väärin (ja siitä ottaa oppia) vaan jatketaan samalla mallilla, jos se seuraavalla kerralla sitten toimisi! Monastikkos sitä yhteiskuntaa on nyt "korjattu" peräjälkeen äänestämällä täällä Suomessa? Toimiko se?


Luottamus takaisin?

Muutaman kymmenen vuoden taakse jos katsoo niin voidaan sanoa, että luottamusta siihen yhteiskuntaan löytyi vielä huomattavasti enemmän. Ovea ei tarvinnut turvalukita ja asettaa hälytintä päälle, riitti että laittoi harjan oven eteen osoittamaan ettei olla kotosalla. Tai no, näin ainakin täällä maalla tehtiin, kaupungeissa tämä luottamisen mureneminen taisi tapahtua jo huomattavasti aikaisemmin? Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, sanotaan, mutta mihin se luottamus sitten katosi... vai oliko sitä alunperinkään?

Luottamus taitaakin olla suoraan verrannollinen yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin. Sotien jälkeen ei ehkä ollut sitä kaikista parhainta aikaa, mutta kasvukauden aikana tämä sosiaalidemokraattinen järjestelmä eli ns. "Pohjoismainen malli" toimii ihan kohtuullisesti. Mutta kun eriarvoisuus pääsee riittävän korkealle tasolle, se naapurikateus lähtee laukalle eikä luottamusta voida olettaa kilpailijoiden kesken - jokainen pelaa vain omaan pussiin. Röyhkeimmät ja ahneimmat pääsevät pisimmälle ja käyttävät näitä ominaisuuksiaan kerryttämään entistä enemmän valtaa itselleen. Siksi vallanpitäjille onkin niin tärkeää ylläpitää ajatusta kilpailusta, sekä siitä ettet voi missään tapauksessa luottaa naapuriin, saatikka itseesi.

Mutta kun muualla on vielä huonommin! Kyllä, Suomessa ei vielä tarvitse kulkea rengaspaita takin alla ja kaasusumutin taskussa... ainakaan kaikkialla? Muutos kuitenkin lähtee yksilöstä, jokaisesta itsestään. Kokemus auttaa tekemään hyviä päätöksiä. Kuinka kokemusta saadaan? Tekemällä huonoja päätöksiä. Virheistä kun ottaa opiksi eikä jää niihin vellomaan, voi se huominen olla edes hitusen kirkkaampi. Tai no, niin ainakin väittävät että tapahtuu - itse ajattelin vielä löytää useita tapoja murehtia menneitä ja toistaa vanhoja mokia. Mutta ehkä sitä jotain on vanha koirakin oppinut vuosien saatossa...