Totta vai Tarua?

Totuus on tarua ihmeellisempää

Tarinaa kerrottaessa ei välttämättä ole niin tärkeää onko tarina faktaa, totta vaiko vain tarua. Tarinalla on usein tarkoitus kertoa ja selittää samalla jokin asia, mistä voidaan sitten vaikkapa oppia jotakin. Tarinassa voi olla hyvinkin suuri moraalinen opetus taustalla, jolloin sen totuudenperäisyys ei ole tarinan tarkoitus. Toki tositapahtumiin perustuvaa tarinaa voidaan myös käyttää hyväksi saman ongelman ratkaisussa toisella taholla, siinä kun sadussa kerrottua tarinaa ja sen ratkaisumallia voi olla hieman hankalampi käytännössä toteuttaa. Riippuen siis tilanteesta, ei tarinan totuudenperäisyydellä ole aina suurta merkitystä suhteessa itse tarinan merkitykseen - moni pyhänä pidetty kirjoitus ei välttämättä ole se ihan kirjaimellinen kuvaus tapahtumista, mutta moisen pyhän kirjoituksen merkitys voi hyvin olla maata mullistava.

Tarinasta keskusteltaessa onkin siis päätettävä puhutaanko itse tarinasta vaiko sen opetuksesta. Mikä tahansa tarina voidaan siis ottaa mukaan keskusteluun ja unohtaa moiset pikkuseikat kuten onko se tarina alkuunkaan totta tai miksi se on edes kerrottu nykyisessä muodossaan. Mutta tämä onnistuu vain silloin, jos kaikki keskustelun osapuolet ymmärtävät mistä puhutaan. Punahilkkasadusta puhuttaessa voitaisiin samassa keskustelussa tuoda esiin tarinan moraalinen opetus, mistä punahilkkasadun versiosta puhutaan, voisiko susi nielaista mummon kokonaisena ja mitä ihmettä sadun alkuperäinen kirjoittaja edes ajatteli tekstiä kirjoittaessaan. Kaikki hyviä näkökantoja, mutta eri keskusteluja joita ei kannattaisi sotkea toisiinsa. Paitsi tietysti jos haluaa mojovan riidan asiasta...

"Voittaja kirjoittaa historian" - kaikkihan sen tietää. Ja kun tiedetään että historia on kirjoitettu joskus kovastikkin kaunistellen tietylle taholle, voiko niistä tarinoista (tai paremminkin saduista) ottaa mitään oppia? Mikäettei, jos tunnustetaan tarina tarinaksi eikä väitetä sen olevan totta. Jokaisesta tarinasta voi jotain oppia, eli karmivimmastakin propagandapläjäyksestä voi oppia jotain hyödyllistä - miten tarina on muodostettu ja mihin sillä tarinalla pyritään. Mutta yleensä näitä virallisen totuuden propagandapläjäyksiä ei kyseenalaisteta, vaan ne otetaan sellaisenaan mukaan keskusteluun. Keskustelussakaan ei vielä ole niin suurta ongelmaa, mutta kun se puhdas satu valuu myös entistä syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin, mitä silloin tapahtuukaan?


Päätöksiä tekemään satujen pohjalta

Irakin joukkotuhoaseet taitaa olla yksi viimeisimpiä satuja, joka on todistettu olevan täyttä valhetta alusta pitäen mutta silti sen pohjalta käytiin taas jakamassa rauhan pommeja ja demokratiaa kansan hurraamana. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään, vain yksi jakso surullisessa jatkumossa valhe valheen perään geopolitiikkassa. 30-50 vuotta menee aikaa ennen kuin virallisia papereita tapahtumasta julkistetaan ja kerta toisensa perään sama kaava näyttää jatkuvan samojen tahojen osalta - sotaan lähdetään valheellisin tiedoin ja kansan hurraamana. Irakin vapauttaminen joukkotuhoaseista oli tosin samalla myös ensimmäinen televisio-sota, jota seurattiin ympäri maailmaa kotisohvalta. Siis hurrattiin ruudun ääressä kun ihmisiä tapetaan sadun oikeuttamana.

Sota on vain yksi, tosin ehkä se kaikista karmein, esimerkki miten tarinalla saadaan ihmiset uskomaan valheisiin ja oikeuttamaan mielessään jokin teko, joka ei ilman sadun valhetta kelpaisi kuin kaikista kovettuneimmalle psykopaatille. Samaa tarinankerrontaa ja satuilua tapahtuu jatkuvalla syötöllä ja osa vanhemmista tarinoista elävät (omaa elämäänsä) ja voivat hyvin, vaikka niiden tarinoiden virheet on osoitettu jo lukemattomia kertoja. Nämä sadut ovat siis luoneet perustan, johon nykypäivänä päätöksiä perustetaan ja ne oikeutetaan. Miten siis kuviteltua asiaa voidaan käyttää oikeutuksena johonkin nykyiseen päätökseen, kun elämme kuitenkin (ainakin vielä) vapaan tiedonvälityksen aikaa jolloin lähes jokainen voisi itse tutkia asioita?

Ai miten? Helposti, näköjään. Media luo jatkuvasti propagandallaan uusia tarinoita ja pönkittää vanhoja valheita valtaa pitävien eduksi. Vapaata sanaa halutaan juuri sen takia rajoittaa, ettei nämä valheet vaan pääsisi paljastumaan. Kun koko järjestelmä on rakennettu valhe toisen päälle kasaten, ei siis ole ihme että kaikki asioista väärin puhuvat halutaan vaimentaa tavalla tai toisella. Ja jokainen "hyvä ihminen" tekee kaikkensa puolustaakseen niitä valheita, jotka vahingoittavat heitä yhtä paljon kuin muitakin. Mutta miksi ihmeessä kaikkeen pitää keksiä tarina, eikö riittäisi jos tekaisee todisteet ja antaa ihmisten itse tehdä johtopäätökset?


Tarinan voima

Miksi? Hallinta. Tarinalla on helppo vaikuttaa tunteisiin ja tunteilla on helppo hallita ihmisiä. Mitä suuremman tunteet voit kuulijassa saada esiin, sitä varmemmin se tarina uppoaa kyseenalaistamatta. Kun voit helposti maalata yhdestä porukasta hyvän ja toisesta pahan, mikäettei sitä taistelua hyvän ja pahan välillä voitaisi myös oikeuttaa siinä samassa, ovathan vanhat tarinatkin täynnä näitä eeppisiä taistoja? Järki romukoppaan ja tunteet peliin, siitä on hyvät tarinat tehty. Vai koska viimeksi näit koskettavan elokuvan, jonka juoni ei ollut täynnä järjettömiä epäloogisuuksia ja tahallisia koukkuja, joihin kuka tahansa puolella aivolla varustettu olisi kyennyt olemaan tarttumatta? Tarinoilla on käsittämätön määrä voimaa ihmiseen - juuri niiden aiheuttamien tunnereaktioden vuoksi.

Tähän valheellisten tarinoiden päälle on vielä nykyään onnistuttu luomaan ideologia, missä empatia tarkoittaa opittua samaistumista ja myötätuntoa vain haluttuja tahoja kohtaan, samalla kun sitä "pahaa" pitää muistaa vihata ja vastustaa. Lopputulos? Kahtia jaettu kansa jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta rauhalliseen kanssakäymiseen, koska kaikki on mustavalkoista - hyvää tai pahaa. Tämä jako ei tietysti ole mikään uusi, vaan sitä on käytetty vuosituhansia oikeuttamaan kärsimyksen aiheuttaminen toisille ihmisille. Uskonnot olivat tähän tarkoitukseen hieno apuväline, mutta nykyään on sama oppi vain nimetty uusiksi ja sama taistelu ja jakaminen saa jatkua... samasta syystä kuin aina ennenkin - ihmisten hallinta.

Tarinat tarinana, faktat faktoina ja totuuden on jokaisen kasattava annetuista paloista itse. Vapaa sana, etenkin tänä vapaan tiedonkulun aikakautena, antaisi ihmiskunnalle ennennäkemättömän mahdollisuuden karistaa harteiltaan kaikki ne valtaa pitävien valheet joilla meitä halutaan hallita. Ja juuri siitä syystä valtaa pitävät koettavat nyt kaikin keinoin rajoittaa sitä vapaata sanaa. Niin hiljentämällä toisinajattelijoita kuin iskostamalla niitä virallisen totuuden tarinoita kunnes ne kaikki tulevat suoraan selkärangasta, keinoja kaihtamatta ja uusia keksien uppoamme syvemmälle valheen verkkoon. Tämä suuri illuusio uhkaa niellä syövereihinsä ne kaikki totuuden rippeet ja jäljelle jää vain valheellisia taruja, joiden päälle koko yhteiskunta rakentuu. Mutta vielä meillä on sananvapauden rippeet jäljellä ja se on jokaisesta meistä kiinni mihin suuntaan tästä jatketaan. Totta vai tarua?