keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Passiivinen vastarinta


Edelleenkin voitaisiin oppia historiasta, ehkä

Reilu vuosi sitten kun raapustelin tekstin ”Vastarinnankiiski” olin vielä sillä kannalla, että aktiivinen vastarinta voisi joissain tapauksissa toimia ja olla hyvä vaihtoehto. Joitain esimerkkejä asiasta löytyy em. tekstistä ja lisää löytyy netistä hakemalla eri aktivismin aiheuttamia keinoja sekä muutoksia. Eräs keino joka menee suunnilleen siihen puoleen väliin aktiivisen ja passiivisen vastarinnan kohdalla on ”culture jamming” eli kulttuurihäirintä, missä tarkoituksena on kääntää se ”vastapuolen” käyttämä voima itseään vastaan. Passiivista se ei toki ole, mutta verrattuna moneen muuhun aktiiviseen vastarintaan, sen keino kääntää sanoma itseään vastaan on joistain itsepuolustuslajeista (esim. Aikido) tuttu tekniikka, jossa vastustajan liike-energiaa käytetään häntä itseään vastaan tai se ohjataan sivuun niin ettei siitä ole itselle haittaa. Tarkastellaan kuitenkin ensin hieman väkivallatonta vastarintaa, joka on lähelle passiivista vastarintaa mutta kuitenkin perustavalla tavalla siitä poikkeavaa.

Varmaankin kuuluisin esimerkki väkivallattomasta ja osin passiivisesta vastarinnasta on Mahatma Gandhin 1920 hujakoilla Intiassa tapahtunut liike. Tekoäly selitti asian tällä tavalla, mikä vastaa itse asiasta muualta lukemaani joten, joten helpotetaan omaa työtä kopioimalla ChatGPTn vastaus: ”Gandhin 1920-luvun väkivallaton vastarinta oli keskeinen osa Intian itsenäisyystaistelua brittihallintoa vastaan. Hän kannatti passiivista vastarintaa, kuten suolaisten merenrantalakkojen järjestämistä brittien asettamia suolanveroja vastaan. Gandhin johtamaa kansalaistottelemattomuutta ja taloudellisia boikotteja käytettiin brittien taloudellisen vallan heikentämiseen ja heidän poliittisen asemansa haastamiseen. Hänen periaatteensa perustuivat väkivallattomuuteen, siviilimielivaltaan ja totuuden etsimiseen. Gandhin tavoitteena oli saavuttaa Intian itsenäisyys rauhanomaisesti ja yhtenäisesti koko maan kansan voimin.”

Väkivallaton vastarinta on siis nimensä veroinen keino osoittaa mieltään asiasta, yleensä suurin joukoin. Paikalliset Elokapinan mielenosoitukset toimivat tästä esimerkkinä ja tietysti lähes kaikki muutkin Suomessa tapahtuneet muutkin mielenosoitukset kuuluvat tähän samaan kategoriaan. Lähinnä ”vasemmisto”radikaalien omat esitykset ovat olleet väkivaltaisia tai ilkivaltaa sisältäviä mielenilmauksia, siinä kun muut ovat osanneet käyttäytyä sivistyneesti ilman riehumista. Eri väkivallattomia keinoja ovat esimerkiksi, lakot, mielenosoitukset, boikotit ja kansalaistottelemattomuudet, jotka ovat tehokkaita keinoja laajalle levitessään, mutta niiden vaikutus pienessä mittakaavassa ovat parhaimmillaankin marginaalisia. Vallanpitäjiä ei nyt juurikaan nappaa muutamat sadat ihmiset marssimassa jotain asiaa vastaan tai sen puolesta. Ehkäpä näissä väkivallattomissa vastarinnoissa on se ongelma, että sen lisäksi ettei se millään tavalla ole suora uhka vallanpitäjiä kohtaan, se vastarinta jää monasti siihen muutamaan miekkariin tai vastaavaan? Kukaan ei jaksa päivästä toiseen mennä marssimaan, eikä se kadulla huutaminen liioin mitään auta jos mediaa ei saada asiasta kiinnostumaan. Ja sen jokainen asiaa seurannut jo tietääkin, että media ei pukahdakkaan asiasta jos se jollain tavalla on ”väärä näkemys” eikä mikään vallanpitäjien siunaama ”oikea” mielenosoitus.


Ei passivointia, vaan passiivista vastarintaa

Väkivallattomuus on siinä jo nimessään selitettynä, mutta passiivisuus kuulostaa lähinnä vaan siltä että ei tehdä mitään. Kyllä, se on juuri sitä miltä se kuulostaa - ei tehdä - ei tehdä sitä mitä vallanpitäjät haluavat. Ihmisillä on monasti täysin hakusassa se mitä vastaan tai minkä puolesta milloinkin ollaan, minkä vuoksi passiivinen vastarinta näyttäytyy lähinnä kattoon syljeskelyltä. Mutta asia on paljon monimutkaisempi kuin se päällepäin näyttää. Kaikki varmaan ovat kuulleet sanonnan, jonka mukaan pahan voittoon tarvitaan vain se, ettei hyvät ihmiset tee mitään? Tämä antaa monelle sen asenteen että silloin täytyy tehdä jotain, vaikka se tekemättömyys riittäisi. Nimittäin jos ei itse osallistu millään tavalla siihen ”pahaan”, ne pahat teot tuppaavat loppumaan kun kaikki tai edes selvä enemmistö kieltäytyy siitä - joukon paine toimii myös siihen suuntaan. Asioiden esilletuonti on tietysti yhteen kuuluva asia, koska siitä pahasta hiljaa oleminen saattaa myös osin sen pahan mahdollistaa, mutta se ei tarkoita että kaikkien tulisi huutaa asioista kaikkialla vaan siinäkin riittää että vain selväsanaisesti ilmoittaa kieltäytyvänsä. Jos joku tulee kysymään miksi, silloin voi asian tarkemmin toki selittää niin halutessaan.

Otetaan esimerkiksi tässä asia, josta olen puhunut lukemattomia kertoja ennenkin, nimittäin äänestämättömyys ja isossa mittakaavassa tapahtuva vaaliboikotointi. Nämä kaksi, vaikka se yksilön kannalta tehty osa onkin sama, ovat perustavaa laatua poikkeavia asioita. Kuinkamuka? Vaaliboikotti on aktiivista vastarintaa, koska siinä jokin ryhmittymä julistautuu vastustamaan niissä vaaleissa tapahtuvaa valintaa, kunnes ne omat vaateet tulevat toteutettua. Riittävän suuri boikotti pakottaa sen hetkiset vallanpitäjät tekemään asialle jotain, koska muutoin vaaleja ja niiden oikeutusta voidaan kyseenalaistaa. Mutta äänestämättömyys ilman tätä julistusta on passiivista vastarintaa, jolloin sitä usein halveksutaan. Tässä tullaankin siihen, miksi kukin jättää sen äänestyksen väliin. Jos asia nyt vaan ei nappaa ja jäädään kotiin sen vuoksi, sillä ei ole sen kummempaa aatteellista kantaa, mutta se on samalla juuri se toimi, jolle vallanpitäjillä ei ole aseita toimia. Ei siis tueta sitä ”pahaa” ja kun riittävän moni niin tekee, koko sirkus lakkaa. Moni vaan ei halua sirkuksen lakkaavan, vaan he haluavat itse päättää kenellä olisi valta muiden yli. He siis pelaavat vallanpitäjien peliä, tukevat sitä pahaa… paitsi etteivät he näe asiaa pahana, jolloin sen passiivinen vastustus nähdään vain tekemättömyytenä jota he halveksuvat.

Olisi siis ensin päätettävä onko itse järjestelmää vastaan, vaiko vain sen hetkistä hallintaa. Suurin osa ihmisistä kun on huutamassa kurkku suorana sitä, kuinka se heidän tapa johtaa olisi paljon parempi kuin niiden toisten. Tällöin kaikki passiivinen vastarinta on myös heitä vastaan, koska se ei ole heidän puolellaan. Tämä tuli huomattua varsin kirkkaasti viime vaalien aikana ja nyt kun tämä poliittinen sirkus on saanut uutta pontta ”rasismin” noustua pääaiheeksi, suuri osa kansasta osoittaa jälleen tukevansa sitä koneistoa mutta vaativan siihen muutosta niin että ne omalla kannalla olevat pitäisi päästää valtaan. Heille kaikille passiivinen vastarinta koneistoa vastaan on vihollinen yhtä lailla kuin kaikki muutkin eri mieltä olevat. Kysymys on siis siinä, mikä on todella se asia jota halutaan vastustaa. Vastustaako tyranniaa, vaiko vain sen hetkistä tyrannia. Järkeily asiaan menee niin, että jos kaikki valitsevat sen oikean tyrannin, kaikki olisi taas hyvin. Sääntöpohjainen järjestelmä kun ei voi olla moraalinen, eikä yksikään ihminen kykene luomaan järjestelmää joka on kaikille reilu säännöiltään. Tekoäly voisi kai teoriassa moisen kehittää, jos sillä ei olisi oma lehmä ojassa, mutta kun ne kaikki tekoälyt ovat sen omistavan luokan omistuksessa ja hallinnassa, ne lehmät oppivat lentämään ennen kuin vallanpitäjät luovuttavat valtansa. Se valta voitaisiin tosin pakottaa heiltä pois sillä passiivisella vastarinnalla…


Puuttuva pala

Kuten joku saattaa huomata, ei näkemykseni asiassa ole juurikaan muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että sillä ei ole väliä kuka se tyranni on joka käyttää sääntöpohjaista järjestelmää omaksi edukseen. Ero vanhaan on kuitenkin siinä, että mitä se ”pahuus” oikeen merkitsee on muuttunut. Jos se tyranni olisi tehnyt asiat toisin, sillä tavoin että olisin itse ollut sillä hyötyvällä puolella, olisinko koskaan lähtenyt edes pohtimaan asiaa? Meillä kaikilla on se oma lehmä ojassa, kaikki ajattelemme ensin itseä ja vasta sitten muita, joten onko se varsin etenkin ihmisluonnolle tyypillinen ajattelutapa jollain tavalla paha? Niinhän luontokin toimii - omaksi edukseen. Kyllä, siinä on aina mahdollisuus että se oma etu on toiselle negatiivinen asia jolloin tämä vääryys koetaan sitten ”pahana”. Jotkut näkevät oman valtansa ja etunsa kaikkien muiden ylitse vahvimman oikeutena, mutta onko sekään ”pahaa”? Jos kaikki hyväksyvät harvojen edun muiden kustannuksella, onko se sitten väärin tai pahaa? Kaikki eivät kuitenkaan sitä hyväksy, vaan tekevät sitten itse parhaaksi näkemällään tavalla vastarintaa - osa aktiivisesti, osa passiivisesti.

Jokainen joutuu itse päättämään miten sen oman elämänsä haluaa elää. Muut sitten ottavat siihen osaa omasta asemastaan ja näkökulmastaan, jolloin joidenkin teot vaikuttavat omaan tilaan positiivisesti ja toisten negatiivisesti. Maailmassa mahtaa olla reilusti yli 8 miljardia ihmistä joiden tekemiset eivät itselle millään tavalla vaikuta, eikä silloin taida edes kuulua. Mutta jostain syystä pidetään luonnollisena sitä, että muutama kourallinen ihmisiä saa päättää joistain asioista kaikkien muiden puolesta? Heidän valtansa perustuu kuitenkin ihmisten vapaaehtoiseen toimintaan sen puolesta, jolloin pelkkä tottelemattomuus lopettaisi harvojen vallan kaikkien muiden ylitse. Näin tuskin tulee tapahtumaan, koska myös niillä tavan kansalaisilla on omat lehmät ojassa ja niin kauan kun he kokevat hyötyvänsä, he tuskin lähtevät sitä ruokkivaa kättä puremaan. Ja täten ihmisten keskinäinen kilpailu jatkuu ja kuten kilpailuun kuuluu, osa voittaa ja osa häviää. Kilpailu on kuitenkin vapaaehtoista ja se voitaisiin korvata yhteistyöllä, jolloin suuri osa koko maailman ongelmista katoaisi kuin tuhka tuuleen. Se kilpailu päättyisi kun siihen ei otettaisi enää osaa - passiivinen vastarinta siis voisi muuttaa koko maailman.

Monella ihmisellä on pakonomainen tarve vaikuttaa muiden ihmisten käyttäytymiseen. En liioin väitä ettenkö itse olisi pyrkinyt vaikuttamaan tai ainakin tönimään muita suuntaan, jota pidin itse ”oikeana tapana”. Toki jokainen sanottu sanakin voi vaikuttaa, ei siinä, eli niin kauan kun ihmiset kommunikoivat keskenään, he vaikuttavat toisiinsa. Ehkäpä se kriittinen raja menee siinä, voidaanko se jokin asia pakottaa toiselle? Kun ihmiset pitävät lakia, eli joidenkin tyyppien paperille raapustamia sääntöjä, korkeimpana auktoriteettina ja oikeutettuna rangaista kaikkia niitä jotka eivät niitä sääntöjä tottele, ei liioin kannata ihmetellä miksi asiat eivät mene edes sille enemmistölle ihan nappiin. Ihmisiä on varsin helppo manipuloida uskomaan asioita ja kun vuosien saatossa valta on keskittynyt harvoille, sen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä että nämä vallanpitäjät manipuloisivat muita omaksi edukseen. Ja niin kauan kun ihmiset pelaavat sitä muiden luomaa peliä jonka sääntöihin he eivät voi vaikuttaa, kilpailu pitää huolen siitä miten voittajia palkitaan ja hävinneitä rangaistaan. Mitäs läksit, nii? Itse annan muiden pelata lassipalloa kaikessa rauhassa jos niin haluavat tehdä. Keinot millä se saataisiin loppumaan on tiedetty jo vuosisatoja.

4 kommenttia:

  1. Jawöhl. Näin on. Ihmiset vain on älyllisesti laiskoja ja myös tyhmiä, mutta alhaisia itsekkäitä ja näätämäisiä ja kostonhimoisia vääriä tahoja kohtaan ja tietämättömiä ja tolloja ja vihjeettömiä ja pelkureita, siinä kaikki.

    VastaaPoista
  2. "ja kuten kilpailuun kuuluu, osa voittaa ja osa häviää. Kilpailu on kuitenkin vapaaehtoista ja se voitaisiin korvata yhteistyöllä, jolloin suuri osa koko maailman ongelmista katoaisi kuin tuhka tuuleen. Se kilpailu päättyisi kun siihen ei otettaisi enää osaa - passiivinen vastarinta siis voisi muuttaa koko maailman. "

    Ihan kuin "systeemi" olisi rakennettu - tai muodostunut niin että kilpailuun nälkäpeli-maailmassa osallistumattomat, jotka yrittävät noudattaa tuota taktiikkaa... ajautuisivat nykymaailmassa automaattisesti köyhyyteen. Silloin ei perustella perheitä eikä lisäännytä. Ei edes nähdä ihmisiä, kun ei ole varaa liikkua.

    Olen ollut huolissani siitä, että mitä jos se toimii tarkoituksella niin ja mekanismi olisi ollutkin jo kauan olemassa?
    Eikö sellainen suunta /trendi /kehityskulku johtaisi siihen että väestö muuttuisi koko ajan vain hedonistisemmaksi ja itsekkäämmäksi, niin että selviytyminen suorastaan vaatisi omaksumaan likaisempien keinojen käyttöä, alhaisempaa moraalia, alati terävämpiä kyynärpäitä jne. - ja se johtaisi pitkällä aikavälillä todella, todella ankeaan yhteiskuntaan ja lopulta koko sivilisaation tuhoutumiseen?

    Jos se halutaan estää, niin se voisi onnistua jos establishmenttikin tulisi siihen tulokseen että kansalle olisi ehkä kumminkin hyvä jättää mahdollisuus voida elää (ja menestyä elämässään?) rehellisesti ja vehkeilemättä, leikkimättä mukana pandemiahysterioissa ym. propaganda-kampanjoissa, ilman että elämästä tulisi sen takia jatkuvaa hengissäselviytymistaistelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ” Eiväthän ne niin tekisi”

      Kiitokset kommentista ja samoja asioita olen itsekin pohtinut. Juuri äsken julkaistu teksti https://funtsittavaa.blogspot.com/2023/08/vallanpitajien-dilemma.html ottaa tähän ainakin osin kantaa.

      Poista