Valitse taistelusi

Tuulimyllyjä vastaan

Maailmaa ei yksi ihminen pysty muuttamaan, mutta moneen eri asiaan yksittäisenkin ihmisen tekemisillä tai tekemättömyyksillä voi olla suuri vaikutus. Lähes minkä tahansa asian voi muuttaa mieleisekseen jos siihen on riittävät resurssit. Vaikka resurssit eivät suoraan vielä valtaa anna, se mahdollistaa vallankäytön joka muutoin olisi mahdottomuus. Oli se sitten saappaita kadulla tahi netissä, riihikuivaa käteistä vino pino tai mitä tahansa muuta sopivaa resurssia, muutama seikka on hyvä ottaa huomioon ennen kuin lähtee sitä omaa asiaansa ajamaan. Ensiksi on arvioitava se vastapuolen kyvykkyys sekä resurssit, joita tullaan käyttämään asiaasi vastaan. Toisekseen on pohdittava sitä, mikä on realistinen tulos suunnitellussa väännössä. Vasta sen jälkeen voi edes kuvitella suunnittelevansa strategioita millä siihen haluttuun tulokseen voitaisiin päästä. Harmittavan usein lähdetään soitellen sotaan ja kun mitään ei saada aikaiseksi, virheistä oppimisen sijaan lyödään hanskat tiskiin ja huudetaan ”pitäkää tunkkinne!”

Kun puhutaan maailmanlaajuisista asioista ja oikeasti isoista pelureista, aktiivisen vastarinnan sijasta passiivinen lähestymistapa on tähän saakka poikkeuksetta ollut kannatettavampi reitti, koska siinä niitä omia resursseja ei juurikaan polteta mikä on yksi tärkeimmistä asioista. Mitä lähemmäksi ”kotia” ja paikallisemmasta asiasta on kyse, silloin on niillä pienilläkin teoilla oikeasti merkitystä. Helppoa se pienen paikallisen asian tekeminen tahi estäminen ei tietenkään ole, mutta jos paikkakunnalle lompsii suuryritys rahoineen saastuttamaan valtion tukemana vedet, maisemat tai ilman, hyvin organisoitunut vastarinta voi saada ajatukset muuttumaan jos oletetut voitot eivät tule korvaamaan sitä resurssien polttoa joka tulee tapahtumaan kun jokin paikallinen aktivistiryhmä hoidetaan pois edestä. Kuntatasolla jopa paikallispolitiikka kun vaikuttaa moisiin asioihin ja jos se paikallinen kuntamafia saadaan uskoteltua että tämä homma tulee liian kalliiksi, projektit tuppaavat jäämään jäihin. Valtakunnan tasolla tämä voi myös olla mahdollista, mutta tuo Arkadianmäen sirkus pelaa paljon isommilla korteilla ja jos mukana on ulkomaista valtaa, kannattaa kahdesti pohtia niitä strategioita. Kiusa se on toki pienikin kiusa…

Oli se aktivismi sitten tiedon levitystä tai suorempaa toimintaa johonkin tarkoitusperään, aktiivisen vastarinnan kohtalo on suurelta osin, ellei jopa kokonaan, yhden kriittisen toimijan varassa: media. Ruohonjuuritasolla se on yleensä puskaradiot ja vastaavat ryhmät sosiaalisessa mediassa, mutta jos asian haluaa oikeasti ulos siitä somealgoritmien luomasta näkymättömästä mielipidevankilasta, vähintä mitä pitää saada aikaiseksi on päästä paikallisiin lehtiin, radioon tai televisioon. Valtamedia on kuitenkin se peluri, jota valtaosa, taisi olla siinä 80%:n hujakoilla, kansasta Suomessa seuraa ja uskoo siihen. Passiivinen vastarintakin tulee ykkösuutiseksi sen kasvaessa riittävän suureksi ongelmaksi, mutta pääosin sinne uutisiin päätyy ainoastaan aktiivinen toiminta. Lähes täysin agendajournalismia suoltavat toimittelijat tosin tekevät etusivun jutun jostain kissanristiäisistä, kuin kertoisivat kuinka tahansa suuresta voimanosoituksesta kun aihe on agendan vastainen. Mustamaalatuksi voi vielä päästä ja pääkuvaan saattaa ihan vahingossa osua joku SOO:n takki päällään seisova, jos ei muuten niin lavastettuna. Viime päivien rasismisirkus onkin hieno esimerkki mediahuomion kriittisyydestä aktivismissa.


Mediahuomio

Sille 80%:n joukkoon kuuluvalle kansanosalle seuraava asia on kuitenkin täysin ennenkuulumaton juttu: media valitsee tarkasti mitä se kertoo ja mitä se ei kerro. Valtamedia päättää mikä on päivän ykkösaihe, ei Twitter eikä mikään mukaan sosiaalinen media, vaikka niin moni kuvitteleekin. Vaikka jokin asia trendaisi jollain sosiaalisella alustalla, sillä ei ole mitään merkitystä jos se ei saa valtamedian huomiota. Yhdestä kauhiasta lausunnosta saadaan paisutettua mediassa viikkoja kestävä hulabaloo, siinä kun tuhansien ihmisten yhteisellä työllä sillä jollain somealustalla nostama asia jää yhden päivän ihmeeksi sille somealustalle. Kuinka suurta osaa nämä alustojen algoritmit pelaavat tässä pelissä, sitä on vaikea varmasti sanoa, mutta useista vuodoista ja koodilöydöksistä voidaan päätellä, että jos somealusta haluaa syystä tai toisesta pitää jonkin asian piilossa, se kykenee näyttämään sen isosti haluamansa klusterin sisällä ilman pienintäkään hiiskuntaa sen ulkopuolelle. Kaikki samanmieliset siis saavat tiedon asiasta, mutta ei kukaan sen kuplan ulkopuolella.

En väitä että tiedon jakaminen ja levitys on turhaa sosiaalisessa mediassa, mutta kun katsoo monen ”väärinajattelijan” näkyvyyttä eri alustoilla, ne muutamat kymmenet näyttökerrat samanmielisten fiideissä eivät ikävä kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Kyllä, niillä voi yrittää saada sitä ”omaa sakkia” uskoteltua suuntaan tai toiseen, mutta siihen 80%:n massaan sillä ei ole merkitystä, koska jo pienestä pitäen indoktrinoitu kansa ei nyt vaan lähde ”kaikenmaailman hömpötyksiin” mukaan ellei se tule siitä ”oikeasta tiedonlähteestä”, eli valtamediasta. Jos tarkoitus on siis pysyä siinä omassa piirissään ja koettaa siihen vaikuttaa, sosiaalinen media on aivan erinomainen paikka tykittää menemään. Niihin kaikkiin muihin? Ei niin mitään vaikutusta. ”Vastakkaisen” somekuplan kanssa sillä voi myös saada riidan aikaiseksi niin halutessaan ja kukapa sitä nyt ei haluaisi kunnon paskamyrskyä saada aikaiseksi? Tosin näkyykö sekään valtaenemmistölle? Ei, ei sitten pätkääkään, paitsi jos valtamedia haluaa käyttää sitä aseena omassa agendassaan.

Jostain syystä varsin monelle on tullut täytenä yllätyksensä se, että mitä ikinä someen postaa joka on jäljitettävissä postaajaansa, se voidaan sieltä haluttaessa kaivaa esiin ja laittaa tikunnokkaan. Ihan kaikki, oli se sitten jokin kirjoitus, kuva, video tai pelkkä ”tykkäys”, JOS valtamedia haluaa lynkata jonkun tahon, se kykenee sen tekemään jos olet joskus jotain ”väärää” tehnyt. Kun syyllinen tiedetään, rikos löydetään. Vielä yllättävämpää on kuitenkin se, kuinka helposti kansaa viedään kuin pässiä narusta tässä rasismisirkuksessa - media haluaa ihmisten närkästyvän joko sanomista tai ”väärästä” ajojahdista. Närkästyksen hallinta on se valtamedian leipälaji ja taas kerran halutaan kansa napit vastakkain ja molempien puolten sankarit esille. Sen helpompaa vaalitemppua kun ei ole, että postailee jotain sille omalle yleisölle tarkoitettua radikaalia sontaa ja sitten kun joutuu siitä median jahtaamaksi, ollaankin vielä paljon suurempi sankari omien keskuudessa kuin koskaan ennen ja se vastapuoli ei tulisi koskaan kyseistä tyyppiä kannattamaan joten sillä ei ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat. Peliä ymmärtämättömät toki luikkivat piiloon kun media aloittaa ajojahdin, tosin mediahan valikoi varsin tarkkaan kohteensa jolloin voidaan pohtia niitä syitä miksi juuri tuo tyyppi ja miksi juuri nyt… ne vanhat synnit ovat olleet jopa vuosia näkyvillä.


Näkyvyys siis ratkaisee

Kahvipöytäkeskustelujen aihe tulee niin nyt, kuin melko varmasti myös tulevaisuudessa, olemaan ne asiat jotka se valtamedia on nostanut esille. Jos siis haluaa aktivismillaan vaikuttaa valtaväestöön, on päästävä valtamediaan. Se millä tavalla esitettynä on usein toisarvoinen asia, koska näkyvyys on se millä omaa sanomaansa saa esille. Paraskaan argumentti ei juurikaan vaikuta, jos sitä kukaan ei ole kuulemassa. Siinä kohden jos se oma aktivismi on reagointia johonkin tapahtuneeseen, pitäisikin muistaa että media on jo kehystänyt aiheen haluamakseen, jonka jälkeen se Overtonin ikkunan hivutus on paljon vaikeampaa. Pitäisi siis ehtiä ensin, tai sitten osata kääntää se kerrottu tarina itseään vastaan ja saada se uusi näkökulma isosti näkyville. Historiasta löytyy useita esimerkkejä eri keinoista, tosin isot pelurit kuten Google ovat jo hyvän aikaa haudanneet sitä kriittistä tietoa tavoista, joilla oikeasti lyödään kapuloita jopa isoimpien koneistojen rattaisiin. Miksiköhän?

Näkyvyyden saaminen missään valtamediassa ei ole mikään pikkujuttu. Huomiohuoraaminen ei yleensä toimi, ellei kyseessä ole joku tyhjänpäiväinen julkkis tai poliitikko, joka on tehnyt tai sanonut lähestulkoon mitä tahansa, joka saattaa ylittää uutiskynnyksen. Olisi siis joko saatava toimittelija itse paikalle, tai tehdä jotain niin merkityksellistä että sillä halutulla tasolla toimiva kaarti kiinnostuu asiasta. Kun tiedetään maamme lehdistön ”lievähkö” kallistuma edistyksellisten suuntaan, etenkin valtakunnan tasolla, se näkyvyyden saaminen millekään edes etäisesti konservatiivisille asialle vaatii huomattavan suuren panostuksen että sieltä vaivautuisi edes yksi toimittelija saapumaan paikalle. Paikallisella tasolla tilanne voi kuitenkin olla toinen jo siksi, että ne paikallismedian tyypit tuppaavat asumaan sillä paikkakunnalla ja heihin saa ihan naamatustenkin yhteyden jos oikeen tosissaan haluaa. Jos siis haluaa näkyvyyttä, on tiedettävä sen kentän pelurit ja pelattava heidän peliään joiltain osin. Toki on muistettava, että muiden säännöillä pelaaminen on se varmin tapa hävitä.

Onkin jonkinsortin paradoksi, että samalla kun puhun vahvasti passiivisen vastarinnan puolesta, selitän myös miten aktiivinen vastarinta voisi halutessa toimia. Itseänikin asia on kovasti vaivannut, minkä vuoksi tämä on jo toinen (tahi kolmas?, laskentatavasta riippuen), teksti aiheesta muutaman päivän sisään. Maailmassa on lukemattomia asioita, joihin olisi nähdäkseni positiivista saada muutos aikaiseksi. Monet niistä asioista vaatisi runsaasti aikaa ja energiaa sekä taistelua jotain tahoa vastaan - ja juuri tämä taistelu on asia johon en enää lähde. Samalla kaikki nämä asiat jotka olisivat taisteltavissa, ovat niin pieniä asioita isossa mittakaavassa että niillä ei nyt oikeastaan ole mitään merkitystä. Nostan hattua kaikille niille, jotka haluavat taistella asioista, joita pitävät sen taistelun arvoisina. Ne suuret muutokset jotka haluaisin nähdä eivät kuitenkaan ole likimainkaan sellaisia, että aktiivinen vastarinta olisi niihin millään tavalla merkityksellinen. Siksi oma tieni on passiivinen vastarinta kaikelle vallalle muiden ylitse. Ai siksikö, että vastustaja on liian suuri ja voimakas? Ei, vaan siksi että se ei ole minun taisteluni alkuunkaan, koska se käydään jokaisen ihmisen sisällä itseään vastaan. Voin vain näyttää tien, mutta jokaisen on se itse kuljettava eikä siihen mikään taistelu auta.