Rivien välistä
Sanan voimaa usein aliarvioidaan. Ei haukku haavaa tee, totta, mutta sanalla voi sivaltaa syvemmälle ja paljon laajemmin kuin miekalla. Mutta keskitytään tällä kertaa kirjoitettuun sanaan, joka on muuttanut maailmaa jo vuosituhansia nopeammin kuin mikään muu asia. Mahdollisuus kirjata ylös tapahtumia on oikean tiedon levittämisen lisäksi samalla myös mahdollistanut tiedon vääristämisen ja väärän tiedon levittämisen kaikelle kansalla, läpi aikakausien. Voittaja on kirjoittanut historian ja painettuun sanaan on aina voinut luottaa...
Rivien väliin on kuitenkin aina piilotettu viestejä, joko vahingossa tai tahallaan. On se sitten kiertoilmauksia tai mielikuvia, pystyy taitava kirjoittaja piilottamaan tekstiinsä paljon enemmän kuin mitä sanat pelkästään sisältävät. Ongelma on vaan siinä, että kun tämä salainen viesti, johon ei mukaan annettu salausavainta, koetetaan tulkita sitten uudelleen, saadaan lähes yhtä monta tulkintaa kuin on tulkitsijaa. Kenen tulkinta on sitten se oikea? Kirjoittajan, mutta kun sitä ei usein pysty kysymään kun kirjoittaja on saattanut olla kuopattuna jo kauan ennen kuin hänen tekstinsä levisivät kaikkien luettavaksi.
Tavallinen ihminen on kuitenkin mielestään aivan loistava lukemaan sieltä rivien välistä ja tulkitsee tekstit lähes aina oikein. Ei siis ole ihme, että kaikesta voi nykyään vetää herneen nenään kun viesti selvästi oli mikroagressio tai ihan silkkaa vittuilua päin naamaa, vaikkei se itse tekstissä kyllä näkynytkään. Kun kaikki tulkitsevat sanat omalla tavallaan, on useamman sanan peräkkäisen jonon yhtälön summa suuresti poikkeava yksilöstä toiseen. Teksti on joskus kuitenkin vain se pelkkä teksti, ilman mitään piiloviestiä tai useita tulkintoja. Mutta onko sielä sanojen tuolla puolen jotain paljon suurempaa kuin vain ne sanat, jotka ovat kaikkien nähtävissä?
Sanojen tuolla puolen
Useilla sanoilla on jo valmiiksi useita merkityksiä, mutta mitä niistä merkityksistä kirjoittaja alunperin tarkoitti? Saadakseen tämän selville, olisi tiedettävä tekstin kirjoittajan motiivit ja ajatuksen juoksu sillä kirjoitushetkellä, että voitaisiin sanoa varmasti mikä se viestin syvin olemus onkaan. Jos kirjoittajalla oli hyvä tahto ja parhaat aikeet, näyttääkö se teksti ulkoapäin mitenkään erilaiselta kuin jos se oltaisiin kirjoitettu pahansuopaisesti vihaa puhkuen? Usein, kyllä, mutta niitä pienempiä vivahteita ei sinne sanoihin pysty kunnolla usein upottamaan. Vilpitön halu auttaa vaiko pätemistä asiasta joka ei kyllä mitenkään toiselle kuulu? Mitä se lyhyt kommentti someseinälläsi oikeen tahtookaan kertoa?
Kysymällä voi yrittää selvittää mitä se toinen oikeen tekstillään tarkoittaa, mutta jos viestin tarkoitus ei alunperinkään ollut tarkoitettu millään tavalla positiiviseksi asiaksi, myöntäisikö se toinen sen saatikka kertoisi totuuden? Entä oliko se omakaan tulkinta tehty siinä mielentilassa, että viestillä oli pienintäkään mahdollisuutta saavuttaa kuulijansa siinä muodossa kuin se oli tarkoitettu? Sarkasmi ei näy fontissa, kuten ei liioin hyvä tahto tai vilpittömyys. Toisaalta, onko sitä hyvää tahtoa nykyään juurikaan enää edes jäljellä? Kaikki katsovat vain omaan napaansa ja kilpailevat keskenään kaikesta, joten jääkö sille hyvälle tahdolle muita kohtaan edes aikaa?
Onko siis sanojen tuolla puolen enää muuta kuin tyhjyyttä ja kaikki se tahto piilotetaan vain rivien väliin? On, mutta miten sen voisi edes huomata? Kauneinkin tarina ja pisin vuodatus voi olla vain tyhjää itsensä mainostamista, siinä kun lyhyt kommentti voi olla ladattu mitä vahvimmalla tahdolla. Mutta ei kenenkään aika enää riitä tutkimaan joka viestiä, mitä lentelee ihmiseltä toiselle. Ja kykeneekö kukaan edes tulkitsemaan ne viestit, edes ne, jotka vaivautui lukemaan ajatuksella? Yksilöllistä, yksilöllistä ja alati harvinaisempaa taitaa olle se, että kirjoitetusta sanasta saataisiin irti edes murto-osa viestistä mitä kirjoittaja halusi välittää.
Uusi aika
Voidaanko pitää kehityksenä että valtaosa viesteistä on nykyään audiovisuaalisena? Vai onko se kenties taantumusta aikaan, jolloin kylästä toiseen kävi joku kertomassa uutiset kansalle, joka ei kyennyt itse lukemaan? On se kumpaa tahansa, ei kirjoitettu teksti ole katoamassa ihmisten välisessä viestinnässä ihan kokonaan. Saamme siis jatkaa omia tulkintojamme toisten teksteistä vielä pitkään. Tulkintoja, tahallaan väärinymmärtämisiä ja kaiken loukkauksena ottamista voimme siis jatkaa ilomielin, koska voimme lähes luottaa siihen että kaikki negatiiviselta kuulostava on tarkoitettu loukkaukseksi.
Entä jos ajat muuttuisivat ja ihmiset saisivat luottamuksen takaisin toisiinsa? Helppoa se ei tulisi olemaan, niin kauan kuin mitään syytä muutokseen ei ole. Kilpailemme jatkuvasti kaikesta ja kunnon kilpailuun kuuluu jatkuva oman edun valvonta. Yhteistyössä tieto jaettaisiin ja kaikki hyötyisivät, mutta kilpailussa tiedon panttaaminen ja väärän tiedon jakaminen muille on normi. Kun ihmiset eivät kykene sieltä sanojen takana olevaa aietta tahi tahtoa aistimaan, voi paksuinkin valhe mennä läpi niin että heilahtaa. Siihen toki media luottaakin, suoltaessaan jatkuvaa propagandaa kaikelle kansalle.
Sen sijaan että etenemme tukka putkella eteenpäin, pitäisikö vauhtia hieman hidastaa tai jopa pysähtyä välistä miettimään onko suunta oikea? Yksikään vallassa oleva ei tätä suosittele, koska aikakaudella jolloin lähes kaikki tieto on lähes kaikkien saatavilla, hyvin informoitu yksilö on vaarallinen. Jos kaikki jakaisivat vain oikeaa tietoa, hyvällä tahdolla, ei valheet leviäsi niin laajalle. Entä kuinka ne valheet paljastettaisiin? Vapaalla sanalla, paljastamalla se tahto niiden sanojen tuolla puolen. Kantamalla vastuu sanoistaan, mutta samalla ymmärtäen että virheitä sattuu ja niistä tulee oppia. Oppia, eikä tuntea syyllisyyttä läpi koko elämän. Joten... Hyvää tahtoa ja rauhaa päälle maan toivottaen, allekirjoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti