Läheltä katsoen
Lääkkeen ja huumeen ero on lainsäätäjän kynässä. Sama taho myös määrittelee terveen ja sairaan, samoin kuin kertoo miten asiaa hoidetaan. Ruohonjuuritasolla huumeita ja niiden ongelmia vastaan taistelevat tahot ovat mm. poliisit, sairaanhoitajat, lääkärit, mielenterveys- ja päihdetyöntekijät. Kaikki nämä ovat pääosin poliittisessa ohjauksessa toimivia ja samalla hyvin rajallisen vaikutusvallan suurempiin linjavetoihin omaavia ihmisiä. Auttamisen halu on kuitenkin läsnä ainakin osalla, mutta sota huumeita vastaan oli hävitty jo lähtökuopassaan, sitä vaan ei kerrottu kaikille.
Kun äidin pieni kullannuppu-Timo örveltää aineissa pitkin maita ja mantuja, soitetaan usein paikalle joko poliisi tai ambulanssi. Kun ongelma on siivottu pois katukuvasta, on suurelle yleisölle Timo poissa mielestä, mutta kaikki hänen kanssaan tekemisissä olevat joutuvat käsittelemään kaiken sen örvellyksen. Akuutin hoidon jälkeen ollaan kuitenkin vielä hyvin kaukana siitä, että Timo olisi saanut apua eikä toista tempaustaan. Jo se, että teko on rangaistava vetää maton Timon jalkojen alta ja kasvattaa mahdollisuutta ongelmien toistuvuudelle. Apua ei välttämättä liioin ole saatavissa ja hoitojonossa ei ongelmat poistu, ainoastaan pahenevat.
Päivästä toiseen samankaltaisia tilanteita näkevälle ihmiselle ongelman syyt ovat päivänselviä: aine on ongelma. Mitä sitten, ettei kieltolaki toiminut viinan kanssa ja vain pahensi tilannetta, nyt puhutaan HUUMEISTA! Ensimmäinen kannabispiikki tappaa ja porttiteoria on fakta. Suurempaa kuvaa ei välttämättä nähdä, koska eihän semmoista ole: on vain se huumepäissään ongelmia tuottava isin kulta-Tarja ja hänen känniääliö poikakaverinsa Juha. Ongelma on suoraan naamassa kiinni ja oksennus haisee takinpielessä. Ettekö te näe tätä ongelmaa?! Mutta entäs ne tuhannet lääkärien kynällä luodut huumeidenkäyttäjät? Aine on sama, mutta yhtäkkiä kaikki onkin sallittua, laillista ja turvallista, vaikka käyttötapa ja tarkoitus ovat täsmälleen samat, vain koska lääkäri niin sanoi…
Kauempaa katsottuna
Entä kun otetaan muutama askel etäämmäksi ja suoran ihmiskontaktin sijaan Timo, Tarja ja Juha ovatkin mukana kahdeksassa ongelmatapauksessa tutkitulla ajanjaksolla, 0.4% siinä toisessa tilastossa ja Juhan ryyppääminen ei pääse edes mukaan laskuun siinä koko maan kattavassa huumeongelmatutkimuksessa? Yksittäinen keuhkoistaan verta yskivä ihminen ei ole kuin numero tilastossa ja hänen tutkitusti 3% mahdollisuus saada vakavia terveysongelmia ei kuulosta niin pahalta. 3% mahdollisuus on kuitenkin ne muutama yksilö, jotka voittivat tässä arvonnassa sen 100% terveyshaitan.
Vielä askel-pari kauemmaksi ja voidaan tutkia syitä ja seurauksia huumeiden käyttöön. Tarkastellaan yhteiskunnan vastuuta näistä ongelmista. Timo on entistä kauempana, vaikka hän oikeasti onkin se syy miksi asiaa edes yritetään tutkia ja löytää ratkaisuja. Kieltolaki näyttää entistä huonommalta idealta, mutta poliittisen ohjauksen vuoksi virallisessa totuudessa ei ole sijaa moiselle päätelmälle. On siis keksittävä muita selityksiä, mutta onneksi rahalla voidaan ostaa mikä tahansa tutkimustulos tukemaan omaa kantaa. Puolivillaisten tutkimusten tuloksilla voidaankin sitten esittää tekevänsä hyvää, vaikka todellisuudessa toimet ovat kaikkea muuta kuin ongelmaa ratkaisevia.
Kuitenkin tietoa ja tutkimusta on niin paljon, että niistä voisi kerätä kaiken tarvittavan informaation ja vetää ne yhteen. Timon, Tarjan ja Juhan ongelmat voitaisiin ohjata oikeiden tahojen suuntaan ja mahdollisesti jopa ratkaista ne. Kaikkia ei tietysti voida auttaa, mutta jokainen oksennus poliisin ja ambulanssin ensihoitajan takinpielestä vähemmän auttaisi heidän tehtäviään melkoisesti. Ongelmat siis tiedetään, vaikutukset nähdään niin kadulla kuin tilastoissa, mutta miksi ihmeessä asioita ei muka pystytä ratkaisemaan edes tuhatpäisellä virkakoneistolla ja vapaaehtoistyöllä? Yksinkertaistettuna: yhtälöstä puuttuu se suurin vaikuttaja - raha.
Huumesodan voittajat
Kun ihmishenki ei paina vaa’assa juuri mitään, päästään ongelman ytimeen. Poliitikolle ei Timo, Tarja ja Juha merkitse mitään, mutta tilastojen valossa sopivia ongelmia ruokkien voidaan verotuloja kasvattaa x%, samalla kun tarvitaan lisää virkakoneistoa ja saappaita kadulle. Huumeiden vastaista sotaa ei koskaan tarkoitettu voitettavaksi, ainoastaan loputtomaksi rahantekokoneistoksi. Kansa häviää, muutamat tahot voittavat. Media myy kauhutarinoilla huumesodan kansalle ja pitää sen pelon alla, aivan kuten terrorismista puhuttaessa.
Koska niin moni taho on suoraan ja välillisesti riippuvaisia huumeiden laittomuudesta, ei ole ihme ettei asialle oikeasti tehdä mitään. Moniko olisikaan valmis antamaan oman duuninsa sen puolesta, että ongelma poistettaisiin? Toki vaikka mitä toimia tehtäisiin, aina löytyy muutama yksittäistapaus, joka omilla tekosillaan nostattaisi taas kauhukuvat pinnalle. Mutta tässä on jälleen median rooli yksi suurimmista - valheellisen propagandan levitys on suoraan vastuussa suurimmasta osasta huumesodan ongelmista. Yhteiskunnan ongelmien luojana ja levittäjänä media onkin etunenässä.
Miten huumeongelmaa sitten voitaisiin lähteä purkamaan? Ihminen on kautta aikojen lääkinnyt pahaa oloaan eri keinoin ja siinä huumeet samoin kuin niiden lailliset vastakappaleet eli lääkkeet, muita päihteitä unohtamatta, pelaavat suurta osaa. Yhteiskunnan uhrin kaksinkertainen pieksäntä, eli päälle vielä käytöstä rankaisu, toimii juuri päinvastoin kuin väitetty eli vain ongelmaa lisäten. Yhtenä keinona voitaisiin myös pitää esimerkiksi kannabiksen laillistamista, mutta siinäkin suurimpana esteenä olisi ”vääriin” taskuihin valuva raha. Yhtä kaikki, keinoja olisi käytettävä ja kehitettävä lisää tarpeen mukaan. Kunnes siihen päästään, joudutaan turvautumiseen siihen viimeiseen turvaan, eli yksilön apuun yksilölle… nostetaan siis hattua heille, jotka oikeasti muita auttavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti