Rauhaa päälle maan

Kaikki tahtovat rauhaa?

Juu, toki rauha on asia, mitä lähes kaikki pitävät hyvänä asiana, mutta mitä rauhalla edes tarkoitetaan? Haetaanko rauhalla tilaa, missä ei olla juuri sillä hetkellä sodassa vaiko kenties tilannetta missä pienintäkään uhkaa sotaan ei edes ole? Koska sanan voima on niin suuri, olisi syytä ensin päättää mitä rauhalla, näin edes pienemmässä mittakaavassa kuten Suomessa, edes haetaan. Sodassahan nyt ei ainakaan virallisesti olla, vaikkakin vallassa olevat käyvät taistoaan kansaa vastaan jatkuvasti. Sodan uhka taas on olemassa, kun eliitti kolistelee sapeleitaan erinäisistä syistä. Kilpailu on yksi niistä vahvimmista voimista, joka seisoo rauhan tiellä ja johtaa jatkuviin konflikteihin joka tasolla yksilöstä kokonaisiin valtakuntiin.

Kenen vastuulla se rauha sitten on? Hallitsijat eivät sitä tunnu haluavan ja kansa ei sitä yksistään pysty tekemään, koska niin on opetettu. Jos yksikään sotilas ei sotaan lähde niin kuka sielä sitten tappelisi? Toisinpäin katsottuna ei rauhanliikkeet ole liioin onnistuneet juurikaan tehtävässään. Kauniita ajatuksia mutta ei juurikaan mitään suunnitelmaa asioiden hoitamiseksi. Syy tähän on toki selvä, miksei yksikään rauhanliike saa tuulta kunnolla purjeisiinsa: eliitille rauha on huono asia, joten keinolla millä hyvänsä aate ajetaan karille kerta toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa kun suurvallat ja eliitti rahoittavat muiden maiden rauhanliikkeitä, pitäisi hälytyskellojen soida, mutta sama meno on jatkunut jo pitkään - kontrolloitu oppositio jota voidaan tarvittaessa nostaa vastustamaan milloin mitäkin asiaa. Nykyään tämä vastustettava asia on rasismi ja fasismi...

Kuitenkin jonkin asteinen yhteiskuntarauha olisi säilytettävä, jos ei muuta niin ainakin näennäisesti median luoman ikkunan läpi. Koska valtiolla on monopoliasema väkivallan käyttöön, voisi kuvitella että vastustus olisi kyetty kitkemään jo aikoja sitten pois. Poliisi ja armeija, valtion väkivaltamonopolin kaksi haaraa, ei kuitenkaan kykene pakottamaan ketään olemaan rauhassa, mutta eipä se ole niiden tarkoitus. Poliisi kerää pahimmat rauhanhäiritsijät pois näkyviltä ja armeija pitää huolta riittävästä väkivallan normalisoinnista koska jatkuvasti on pidettävä tietty valmius. Ainakaan omaan korvaani ei kuulosta kovin rauhanomaiselta kouluttaa noin puolet kansasta tappamaan, mutta ehkä olen käsittänyt asian jotenkin väärin. Nykyiset keinot eivät siis riitä rauhan luomiseksi, mutta onneksi keinoja kehitetään jatkuvasti lisää ja ehkä pian saammekin nauttia rauhasta vaikkapa1984-mallilla?


Rauhaan pakottamista

Nykymalli ei ole kovin kaukana "Idiocracy"-elokuvan esittämästä mallista, missä aivopesulla ja passivoinnilla saavutetaan rauhanomainen tila kun kukaan ei enää kykene sotimaan. Konsumerismillä siihen tuskin vielä päästään, mutta joku muu ismi voisi siihen kyetä. Vaikkapa jokin uskonnoksi naamioitu aate, jossa papistolla on täysi valta ja ihmiset tekevät pelolla ohjaten juuri mitä käsketään? Laitetaan siihen vielä täysi mediapeitto päälle ja aseistetaan poliisivoimat riittävin keinoin vaimentamaan kaikki vähäisetkin vastustamisen alut? Sopiva älykkyystaso olisikin sitä luokkaa että ne orjatyöt kyetään tekemään, mutta alin kasti ei paljoa muuhun kykenisi. Heitä johtamaan tarvittaisiin hieman älykkäämpi joukko, mutta silti liian tyhmä ymmärtääkseen että heitäkin kusetetaan. Eliitti vetelisi naruja ylhäältä ja maailmassa oli rauha. Miten on, laitetaanko yksi tämmöinen tulemaan?

Entäs kemiallinen rauhoittaminen? Ei, ei mitään kannabista jolloin kaikilla olisi hyvä olla ja sitä rataa vaan jokin tunteet turruttava aine? Olisiko ihmiskunta valmis vaihtamaan onnellisuuden, rakkauden, surun ja raivon rauhaan? Psyykelääkkeitä ja vastaavia pumpataan jo nykyisellä menolla melkoista tahtia ihmisten kehoon ja opioidit pitävät loputkin kivut piilossa - kumpikin ongelma voitaisiin hoitaa aivan muilla keinoilla, mutta yhtä helppoa ja kustannustehokasta tapaa tuskin on. Huomaisiko kansa edes sitä, että heidän mielialaansa vaikutetaan ulkoa kemiallisesti? Sekoitetaan ruokaan, juomaan tai ilmaan kunnon kemikaalisekoitus tai annetaan kaikille kuuliaisille kansalaisille rokote jotain uutta kauheaa tautia vastaan. Passivointi ainakin onnistuisi, jos ei muuta...

Ratkaisisiko tekoäly ihmiskunnan ongelmat? Jokin tulkki-AI, joka kääntää kenen tahansa sanomiset siihen muotoon että sen muut ymmärtävät juuri oikein, eli ei tulisi enää väärinymmärryksiä. Mutta kuka moisen kehittäisi niin, ettei siinä olisi joillain taholla omat näppinsä pelissä? Tietokone on ystäväsi... Entä jos tekoälyn annettaisiin suunnitella koko järjestelmä uusiksi? Olisiko ihmisiä enää tässä täydellisessä rauhan mallissa olemassakaan? Jos tekoäly kykenee kehittämään omaa älykkyyttään itsenäisesti, kuinka nopeasti ihminen jää niin kauaksi taakse kehityksessä että emme kykene enää käsittämään mitä AI aikoo? Sanotaan että yli yhden pykälän suurempi älykkyyden eroavaisuus (älykkyystestin portaikolla katsottuna) tekee kahden ihmisen välisestä kommunikaatiosta vaikeaa ja useamman portaan ero johtaa siihen ettei sanoma mene lainkaan perille. Mutta jos kone on sata porrasta korkeammalla, miten ymmärtäisimme mitään päätöstä, mitä kone tekee meidän hyväksemme?


Kaikki tulee jo vakiona mukana

Jos se toimii, älä korjaa sitä... Empatia on psykopaatteja lukuunottamatta sisäänrakennettuna ihan jokaisessa. Sosiopaatti sen onnistuu jollain tavalla kadottamaan, mutta kun katsoo maailman menoa, ehkä sosiopaatiksi muuttuminen on suojamekanismi muuten liian pahaa maailmaa vastaan? Kun nykyään maailmanrauhan takeena on "kauhun tasapaino", eli kaikki suurvallat odottavat käsi täyden ydintuhon aiheuttavan napin päällä, ollaan hyvin kaukana siitä tilassa missä rauha tarkoittaisi muutakin kuin "ei olla juuri nyt vissiin kovin monessa sodassa". Tarttis tehdä jotain, mutta koulussa opetetaan ettei mitään vaihtoehtoja ole olemassakaan. Paitsi että on. Kysymys onkin kuinka radikaaleja muutoksia ollaan valmiita tekemään?

Nykyiset vallassa olevat lähinnä kääntävät hitaasti lämpöä suuremmalle ja odottavat että jossain paukkuu että saadaan nopeasti vasaroitua uusia pakkolakeja rajoittamaan niitä vähiä oikeuksia mitä on jäljellä. Eriarvoisuus yhdistettynä uskomuksiin omasta tahi oman ryhmän ylivertaisuudesta on myös omiaan varmistamaan, ettei ihmiset kykene elämään rauhassa keskenään. Jos laki olisi kaikille sama, pystyttäisiin nykyistä tilaa hitaasti korjaamaan ja yksi kerralla poistamaan ongelmia aiheuttavat asiat. Ensin olisi vain kyettävä poistamaan vallasta ne ihmiset, jotka pahentavat asiaa, minkä takia yhtälö esimerkiksi (vale)demokratian keinoin ei ole mahdollinen - äänestämällä uudet puhuvat päät sinne johtoon ei muuta yhtikäs mitään. Jos ylhäältä alas ei asiaa voi korjata, voisiko sen korjata alhaalta ylös?

Jos vaikka jätettäisiin se kilpailu kokonaan pois? Annettaisiin empatian ohjailla ihmisten välistä kanssakäymistä sen sijaan että mennään virran mukana aivopesun/teknologian/kemikaalien ohjailemana? Empatia yhdistettynä kykyyn kommunikoida muiden kanssa ei tarvitse yhtä ainutta ulkopuolista apukeinoa - ainoastaan halun kuulla sitä toista ihmistä. Kuulostaa toki kovin utopistiselta, ettäkö ihmiset alkaisivat jälleen puhumaan toistensa kanssa sen sijaan että riehutaan vaikkapa somessa. Entä voidaanko väkivalta sitten kokonaan poistaa empatialla? Ei, joten jokaisen oikeus puolustaa itseään kuuluisi osaksi tätä utopiaa. Oikeudenmukaisuus, vapaus ja rauha... ehkä noista kolmesta yhdistelemällä saataisiin jotain aikaiseksi? Ehkä joku päivä Joulurauhan julistamisen sijaan julistettaisiinkin maailmanrauha? Noh, joka tapauksessa, narrinhattu päässä toivotan kaikille rauhallista loppuvuotta ja parempaa uutta vuotta 2018. Funtsittavat jatkuvat joskus ensi vuoden puolella, toivottavasti...

Propagandan keinot tutuksi - Kieputtaminen

Kieroa peliä alusta loppuun

Sanan voima iski jo ennen kuin tätä tekstiä aloitin kirjoittamaan - miten puhua asiasta, jolle ei oikein löydy sopivaa suomalaista sanaa. Kieputtaa (engl. Spin) oli se termi jonka valitsin, paremman puutteessa, mutta jos joku keksii paremman, kommenttiosiossa on tilaa. Toiselle käytetylle termille, joka on englanniksi "Spin Doctor" tai "Spinmeister" löytyi vaihtoehdoksi: lobbari, imagokonsultti ja julkisuuskuvankiillottaja. PR-henkilö on myös hieman samaa asiaa, mutta erona "spin doctor" tyyliin on se, että PR on pääosin vaan positiivisen tuomista esiin kun taas kieputtaminen on kaikki keinot sallittua totuuden vääristelyä ja kaunistelua. Tahallaan asioita vääristelevä sumuttaja ja muiden kusettaja... kuulostaa poliitikolta, mutta sillä erolla että tässä hommassa tarvitaan älyä ja taitoa kun poliitikoksi pääsee kun vain tekee ja sanoo mitä käsketään.

Kieputtamisen määritelmänä voidaan pitää sitä, että nostetaan esille ainoastaan positiivisia asioita (ja mahdollisesti hieman liioitellaan niitä) samalla kun kaikki itselle negatiiviset asiat jätetään joko kokonaan pois tai niitä vähätellään ja selitellään... ja tarvittaessa sama kääntäen toisinpäin. Siinä kun propagandisti (valtamedian toimittelija) kuuliaisesti toistaa saamansa sanomaa, "Spin Doctor" on se joka rakentaa ne tarinat medialle. Propagandistit osaavat toki alkeelliset kieputtamisen keinot, mutta heidän tuotoksensa ovat yleensä niin kömpelöitä ja läpinäkyviä, että tuotoksen tunnistaa kieputetuksi lähes välittömästi. Taitavasti tehty ja huolella suunniteltu tarina uppoaa sellaisenaan kuulijaansa - kieputtaminen on taitolaji ja alansa huiput myyvät vaikka lunta eskimoille tarinoillaan. Pitää siis nostaa hattua näille oman alansa rautaisille ammattilaisella, koska he todella tietävät mitä tekevät. Samalla voisi kysyä millainen ihminen tietoisesti valehtelee tuolla tasolla?

Faktat ja tilastot voidaan aina kieputtaa sopimaan haluttuun narratiiviin. Periaatteessa kaikki mitä kerrotaan perustuu faktoihin, mutta niistä vedetyt johtopäätökset ja tulkinnat ovatkin sitten ihan täyttä puppua. Rajoitettu vuoto pitää yleensä vielä kieputtaa omiin tarkoitusperiin sopivaksi ja vain aniharva uutinen valtamediassa säästyy pieneltä lisätyltä kieputukselta. Valmiiksi pureskeltuna, tunneladattuna ja tarkasti rajoitettuna ja kieputettuna - siitä on nykyajan media tehty. Eikä vain media, vaan lähes kaikki muihin ihmisiin vaikuttavat tahot käyttävät hyväkseen alan ammattilaisia laatiessaan omia esityksiään. Merkel ja hänen "spin doctor" joukkonsa ovatkin luoneet ihan käsittämättömän illuusion ja henkilöpalvonnan kultin...


Esimerkkejä kieputtamisesta

Trump. Tarvitseeko asiaa edes sen enempää selittää? Kaikki vaaliuutiset Trumpista ovat mediassa kieputettu negatiiviseksi siinä kun Clinton oli ennen vaaleja lähes pyhimys. Sama meno jatkuu Trump-uutisoinnissa edelleen ja jokainen valtamedian propagandisti tietää miltä suunnalta jokaista uutta faktaa jenkeistä tulee käsitellä - jos siihen liittyy Trump, se on huono asia tai ei ollenkaan Trumpin ansiota jos itse fakta on positiivinen. Onneksi Suomen valtamedian propagandistien ei tarvitse itse kieputtaa uutisia, ne ovat jo valmiiksi sovitettu ulkomaisissa lähteissä. Kaikki positiiviset uutiset Trumpista ovat "fake news" siinä kun faktatarkistetut henkilöhyökkäykset ja tuulesta temmattujen huhujen esittäminen faktoina on taas luotettavaa uutisointia. Trump-kieputus on kuitenkin mennyt jo sen verran överiksi, että jopa virallisen totuuden uskovaiset alkavat kyseenalaistaa tarinaa.

Kaikki sodat ja konfliktit. Sodan aloittajat ja voittajat ovat jo aikojen alusta kieputtaneet tapahtumat omaksi edukseen. Nykyään sodan osapuolien tahallinen vääristely ja tapahtumien täysin yksipuolinen kertominen on normi. Syyrian sota valtamedian lasien läpi seurattuna oli oikeutettu kansanmurha pahaa diktaattoria vastaan. Eri osapuolet ovat joko hyviä tai pahoja, sen mukaan mitä ryhmää jenkit milloinkin tukevat ja ketä pommittavat. Kurdit saavat myös nauttia täysin siemauksin valtamedian kieputuksesta, koska he ovat päivästä riippuen joko sankareita sortoa vastustamassa, terroristeja, kapinallisia, vapaustaistelijoita tai ISIS-liittolaisia. Mene ja tiedä mikä uutinen pitää siltä suunnalta paikkansa - jokainen osapuoli kieputtaa tarinan juuri omaksi edukseen, mikä ei tietysti ole mikään yllätys. Mutta kenen tarina valtamediaan päättyy, siitä päättävät aivan muut tahot kuin paikalliset propagandistimme. Entä ne faktat? Rahalla saa todistettua mitä tahansa.

Venäjä. Historian taakka ja vääristynyt propaganda suuntaan ja toiseen on kieputtanut kaikkia asioita Venäjään liittyen jo yli sata vuotta. Ajan hengen mukaan Putin on nykyään joko suuri sankari tai uusi Hitler, riippuu kenen palkkalistoilla propagandisti on. Tavalliselle ihmiselle rehellisen uutisoinnin löytäminen Venäjää koskevista asioista on lähes mahdoton tehtävä, koska joka ikinen media kieputtaa uutisen omalle kannalle edulliseen valoon. Faktojen väärentäminen on yleistä, vääristäminen ja kieputtaminen normaalia. Suomessa kansa on myös lokeroitu vahvasti Venäjä-myönteisiin ja -vastaisiin ihmisiin jolloin Putinin trollit ja russofobit saavatkin käydä taistelua ihan kaikessa rauhassa, siinä kun propagandistit kaatavat lisää bensaa liekkeihin. Jos soppaan vielä lisää NATOn...


Huomaatko kieputuksen?

Kuin hyrrä joka pyörii riittävällä vauhdilla, on sitä kieputettua informaatiota hankala nähdä selvästi johtuen siihen lisätystä liikkeestä. Jos vauhti hiipuu tai näkee useita eri lähteitä tekemässä samaa, on mahdollista huomata ne faktat ja itse lähteä miettimään mikä niiden merkitys oikein onkaan. Tätä ei kuitenkaan missään opeteta, koska se murentaisi median mahtia ja saisi ihmiset kyseenalaistamaan vallitsevan tilanteen - ja sehän ei käy ollenkaan päinsä. Medialukutaidosta puhuttaessa yleensä tarkoitetaankin lähteeseen keskittymistä - Ylenanto ja muu valtamedia on totuus, kaikki muu valeuutista. Kuitenkin moni media kieputtaa jakamaansa tietoa haluamaansa suuntaan. Kuinka paljon ja mikä se suunta on, riippuu taas paljolti mediasta itsestään ja sen rahoituksesta ja ideologisista suuntauksista.

Kulman valinta, vaikka onkin yksi propagandan keino, on hieman eri asia kuin kieputtaminen. Tarkasti valittu kulma, miltä asiaa käsittelee, jättää toki muita asioita huomioimatta, mutta kieputukseen verrattuna kertoo silti todenmukaisen kuvan asiasta - tietystä kulmasta katsottuna. Taitava "spin doctor" taas osaa naamioida ja piilottaa kieputuksen joskus niin tehokkaasti, ettei sitä voi edes huomata ellei tiedä jo etukäteen asian "oikean" laidan. Tietyn kulman valinta on usein pakollinen tapa kertoa jostain asiasta, mutta kieputus on tahallinen keino manipuloida ihmisiä näkemään asia juuri halutulla tavalla. Asiaa voisi verrata vaikkapa valokuvaukseen - kuvaajan on aina valittava kulma mistä kuvansa ottaa, mutta kuvattavan kohteen ehostus ennen kuvan ottamista on tietoista todellisuuden kieputtamista.

Puolitotuus onkin mielestäni valhetta vaarallisempi ja nykyisestä yhteiskunnan tilasta kertoo paljon se, että "spin doctor" on "rehellinen" ammatti siinä kuin muutkin. Suurvaltojen puhuvat päät saavat näiltä kieputuksen ammattilaisilta "täydelliset" käsikirjoitukset jokaiseen esitykseensä ja kansa ei edes huomaa kusetusta. Kaikki uutiset olisi tutkittava suurennuslasin kanssa ja faktat peraten ulos propagandapläjäyksestä. Kenellä on siihen enää edes aikaa? Siksi voisikin olla se paras vaihtoehto laittaa se media kokonaan kiinni, mutta sitten ei tietäisi mistä maailmalla puhutaan. Mutta olisiko se niin vakavaa jos ei tietäisi mitä muualla tapahtuu? Voisi vaikka keskustella muiden kanssa ihan niistä omista asioista ja jättää herrojen paskapuheet omaan arvoonsa...

Propagandan keinot tutuksi - Rajoitettu vuoto

Mistä on kyse?

Rajoitettu vuoto (engl. Limited hangout) on yksi lukemattomista propagandan muodoista, joka on yleistynyt viimeaikoina esimerkiksi ilmi tulleiden "paljastuksien" muodossa. Ideana rajoitetussa vuodossa on, kuten sen jo nimikin paljastaa, rajoittaa vuodettua tietoa tai tahallisesti vuotaa jostain asiasta salaista tietoa omaksi eduksi. Yhteistä näissä kaikissa on se, että julki tullut tieto on ainakin pääosin faktaa - dokumentteja, sähköposteja, kirjeenvaihtoa, ääntä ja/tai kuvaa. Raskauttavia todisteita joko täysin uudesta asiasta, mutta usein jo monien epäilemästä skandaalista. Joskus paljastus tulee nimettömäksi jäävältä taholta, jolloin ketään ei nosteta sankariksi. Tällöin tiedon itsensä on oltava riittävän merkityksellistä, että se ainakin pääosin kiinnostaakin kaikkia. Riippuen siis propagandan toteuttamistavasta ja -tarkoituksesta, moni asia saattaa vaihdella tapauksesta riippuen.

Jos liian moni tietää asiasta, saattaa ulos tihkua materiaalia jostain salaliitosta tai muusta suhmuroinnista. Jos seurauksena on: täysi henkilölynkkaus, mediahiljaisuus ja päälle jotain uutta ja vielä tärkeämpää tapahtui josta media toitottaa päiväkaupalla - tietovuoto saattoi olla oikea mutta vain muutama siitä tulee koskaan kuulemaan. Kuitenkin yleisempi versio on: media paheksuu (päiväkaupalla), kaikki mukatärkeät ihmiset käyvät voivottelemassa tapahtunutta ja muutama kiinnijäänyt "pahantekijä" lynkataan julkisesti - haiskahtaa kovasti rajoitetulta vuodolta jonkun tahon järjestämänä. Riippuen jälkipyykistä, voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä onko kyseessä vain hallittua propagandaa vaiko aito tietovuoto. Todistamaanhan näitä ei juurikaan pysty, suuntaan tai toiseen, mutta siihen koko temppu luottaakin. Jos se näyttää, haisee ja maistuu... onko se sitä itseään?

Qui bono? - Kuka hyötyy? Tärkein kysymys onkin se, kenen eduksi "paljastus" kääntyy. Suuria vuotoja ei tapahdu "vahingossa" kuin aniharvoin, joten jälkien seuraaminen asiasta hyötyvien taholle antaa hieman osviittaa siitä, kuka laittoi rattaat pyörimään. Vuodettu tieto on usein kaikkien nähtävillä, joten sitä tutkimalla ja median reaktioita seuraamalla voikin koettaa päätellä mitä vuodolla halutaan. Lynkataanko joku taho kenties väärille varpaille tallomisesta? Annetaanko kontrolloidulle oppositiolle uusia ohjeistuksia? Halutaanko jotain paljon suurempaa asiaa piilotella? Vai onko kyseessä vain jonkin asian normalisointi, kuten vaikka massavakoilu? Sopiva tarina yhdistettynä juuri sattumalta ilmi tulleisiin faktoihin ei ole sattumaa.


Esimerkkitapauksia

Panaman paperit ja vastaavat massapaljastukset rikkaiden veronkierrosta ei tulleet kenellekään yllätyksenä. Asia tiedettiin, mutta sille ei muka voitu tehdä mitään. Julki tulleet nimilistat olivatkin lähinnä vain pienen osan rikollisista törkkäämistä junan alle kun muut siirsivät rahat turvassa suojaan. Moniko kiinnijääneistä oli sitten syyllisiä rikokseen? Kaikki. Moniko oli syyllisiä kiinnijäämiseen? Ehkä vain muutama, loput vain piti uhrata yhteisen hyvän vuoksi - siis rikkaiden yhteisen hyvän, ei tässä mitään maailmaa oltu pelastamassa ja verojen kiertoa lopettamassa. Media valitsi tarkkaan kuka päätyi ristille ja kuka pääsi pälkähästä, siis niiden joukosta jotka korkeammat tahot olivat päättäneet uhrata omiin tarkoituksiinsa soveltuvana. Muuttuiko mikään tämän seurauksena? Kyllä, pankit pitävät nykyään paljon tarkemmin silmällä tavallisten ihmisten tilisiirtoja ettei vaan kukaan sitä viimeistä satalappustaan vaan kierrätä veroparatiisiin...

Assange & Snowden ovat taas malliesimerkkejä jalustalle nostamisesta ja sankarimyytin luomisesta jonkin ihmisen ympärille. Nyt ollaan maailmaa pelastamassa kaikelta pahalta kun julkaistaan suurta ja tarkkaan valittua tietoa jolla... ei nyt oikeastaan ole juurikaan merkitystä, paitsi niillä alkuperäisillä paljastuksilla että saatiin väkijoukot hurraamaan. Sliipatut, hyvin puhuvat ja uskottavan oloiset henkilöt ihan sattumalta (muka?) istuvat nyt valtavan tietomäärän päällä ja kaikessa viisaudessaan paljastavat niitä tärkeimpiä asioita koko maailmalle. Juu, tottakai tiedustelupalvelut jahtaavat näitä median lemmikkejä mutta ovat täysin kyvyttömiä pysäyttämään yltäkylläisyydessä eläviä kansakunnan vihollisia #1&2. Oikeasti, jos joku tiedustelupalvelu haluaa estää jonkin vuotajan vetämästä seuraavaa henkäystään, se ei ole mikään ongelma. Väärää tietoa vuotaneet istuvat joko pimeässä sellissä ilman pienintäkään saumaa päästä ulos, tai metrin mullan alla. Median reaktio kertoo paljon, mutta ei se toki varmasta todisteesta käy tämän kaksikon uskottavuuden määrittelemiseksi. Tarina ei vaan täsmää...

Metoo - kampanjassa taas suoritettiin henkilölynkkausta ja saatiin kokonaiset kansakunnat "heräämään" ongelmaan, joka ei nyt kyllä ollut ihan uusi tai mitenkään salainen. Muutoksia ajetaan nyt joka tasolla, kun muka parannetaan maailmaa syyllistämällä ja keksimällä uusia sääntöjä. Kulttuurin muokkausta tehokkaimmillaan ja kaikki vastaäänet vaimennetaan - ei tämmöisestä asiasta saa puhua pahaa kun nyt uhriudutaan porukalla. Mitä kaikkea tällä kampanjalla on oikein haettu, sitä on vaikea sanoa, mutta alun lynkkauksen jälkeen se on alkanut elää omaa ohjattua elämäänsä. Kampanjan laajuus osoittaisi sen peittelevän jotain paljon suurempaa, kenties aivan ylös asti yltävää skandaalia joka kuitenkin liittyy seksuaaliseen häirintään? Kun aina nukkehallitusten päämiehiäkin myöten ollaan paheksumassa asiaa, jotain suurta ollaan peittelemässä.


Helppo havaita mutta mahdoton hyväksyä?

Suuremmat vuodot päätyvät jokaisen median ykkösaiheeksi ja niistä jankutetaan päivä- tai viikkokaupalla. Haastateltavaksi kiikutetaan jos jonkinmoista asiantuntijaa, jotka osaavat kertoa tasan tarkkaan miten vuodetut tiedot pitää tulkita. Median normaalin kattauksen (eli mitä asiasta pitää tietää, olla mieltä ja ennenkaikkea tuntea) lisäksi vuodetun tiedon tulkinta pitää tehdä selväksi - siis että mitä siitä pitää ajatella ja tuntea. Aniharva vaivautuu itse koko paljastusta tutkimaan, joten kaikki asiaan liittyvät keskustelut ovatkin tarkkaan rajattuja, etenkin jos on pienikin vaara että koko paljastuksen tutkimalla saattaa huomata missä oikein mennään. Koska ihmiset ovat vahvasti laumaeläimiä, ei ääriajattelu aiheesta ole mahdollista vaan mennään keskiarvolla jonka media on kertonut. Ääriajattelua jostain vuodosta on esimerkiksi sen leimaaminen rajoitetuksi vuodoksi...

Mutta niin kauan kun ihmisen maailma pyörii valtamedian ohjailussa, on propagandan eri keinojen selittäminen tyhjänpäiväistä. Jokainen hyvä ihminen osaa tulkita kaikki ääriajattelua olevat johtopäätökset salaliittoteoriaksi, joten ne ovat automaattisesti väärässä. Tähän propagandistit luottavat ja jatkavat saman tekniikan käyttöä uudelleen ja uudelleen. Vaikka moni asia on helposti tarkistettavissa jopa valtamedian omista "luotettavista" lähteistä, alkuperäinen tarina median kertomana on ja säilyy totuutena asiasta. Faktan ja totuuden raja on tahallaan häivytetty ja oikeat mielipiteet myydään faktoina ja väärät faktat mielipiteinä. Mutta kenen tulkinta on sitten se oikea?

Pahimmassa tapauksessa jokainen tulkitsee asiat itse ja muodostaa niistä oman mielipiteen. Tämä tosin johtaisi semmoiseen ongelmaan, että propaganda ei enää uppoaisi alkuunkaan ja ihmiset keskustelisivat asioista keskenään. Rajoitettu vuoto voisi nostaa ennalta-arvaamattomia asioita pinnalle ja ihmiset lähtisivät kaivamaan pintaa syvemmältä. Koko totuuden kertominen ei usein käy päinsä niille tahoille jotka median propagandaa ohjaavat. Sananvapaus, mitä vallassa olevat haluavat kaikin keinoin rajoittaa, on kuitenkin se ratkaisu tavallisen ihmisen suunnalta katsottuna tähän ongelmaan. Esittämällä uusia kysymyksiä ja etsimällä/vaatimalla niihin vastauksia voisi tulevaisuudessa ne tietovuodot olla oikeita maailmaa muuttavia tapahtumia. Nykyään ne vuodot vaan tuppaavat olemaan myrskyjä vesilasissa...

Oliko 1984 sittenkään tarkoitettu varoitukseksi?

Oli se kait... mutta

Tätä Orwellin loistavaa opusta olen käsitellyt ennenkin (tässä, tässä ja tässä), mutta entäs jos se ei ollutkaan varoitus vaan jonkinlainen esimerkkitapaus? Vastaavia dystopiaa kuvaavia kirjoja ja elokuvia on pilvin pimein, eli useita eri variaatiota on kokeiltu kuvitteellisessa maailmassa. Mutta ymmärtääkö ihmismieli sen, että kyse on pelkästä sadusta? Ihmiset ovat kertoneet tarinoita toisilleen jo aikojen alusta saakka ja kaikista vaikuttavimmat tarinat ovat jääneet elämään omaa elämäänsä. Ehkä 2000 vuoden kuluttua ihmiset rukoilevat Sormusten Herraa yliolentonaan? Koskettava ja opettava tarina, jota sitten muokataan omiin tarkoitusperiin sopivaksi. Tarinoilla on useita psykologisia vaikutuksia, jotka kaikki yhdessä tekevät tarinoista yhden suurimmista ihmismieleen vaikuttavista voimista.

"Ei tämä vielä mitään, katso mitä tuolla oikein tapahtuu!" Ei meidän asiat ole ollenkaan huonolla mallilla, jos sitä verrataan johonkin vielä huonompaan. Ja mistäs niitä äärimmäisyyksiin vedettyjä utopistisia tarinoita löytyykään? Kirjat, elokuvat ja televisiosarjat ovat pullollaan mitä oudompia ja perseelleen menneitä mahdollisia tulevaisuuksia. Eihän nämä nykyiset muutokset mitään ole jos vertaa vaikka 1984 menoon, eli kaikki on hyvin? Uutiset leikkivät nykyään tällä samalla asialla - raju hirmumyrsky on tulossa, mutta nyt on kaikki hyvin ja päästiin vähällä kun ei tullutkaan kuin yhtä pykälää heikompi myrsky kuin luvattiin. Sotaa, nälänhätää, pakolaisia, mistä tahansa voidaan ensin pelotella ja sitten kun ei asiat menneetkään aivan täysin päin helvettiä, voidaan juttu kertoa myönteisessä valossa. Vähän kerralla nakerretaan kansan tahto nousta sortoa vastaan väistämättömillä tapahtumilla, mutta lohtuna on ettei nyt sentään ihan noin pitkälle asiat menneet...

Entäpä lähdevääristymä, eli ihminen ei muista mistä jonkin asian on kuullut, yhdistettynä toiston luomaan turvallisuuden tunteeseen? Tämä siis kuulostaa ihan hyvältä vaikka tuntuukin jotenkin huonolta jutulta, mutta kun kiltti television täti kertoo että tää on hyvä juttu... Kun jotain kautta on ihmisiin saatu syötettyä jokin konsepti, se voidaan hivuttaa mediassa mukaan normaalina ja jopa positiivisena asiana. Terrorismi on osa normaalia suurkaupunkielämää, taisi Lontoon pormestari mainita. Valvonta, vapauksien poistaminen ja velvollisuuksien lisääminen kuuluu totalitaariseen yhteiskuntaan ja sen markkinointi hyvänä asiana onkin aloitettava jo pienestä pitäen. Media toistaa eri asteisia dystopioita ja sitten vain seurataan reaktioista, kuinka pitkällä kehitys on täyden fasismin hyväksymiseksi.


Älä huoli veli hyvä, niitä on vielä lisää...

Jos asiaa ajettaisiin kaikkialla samalla tekniikalla, eikö kansat havahtuisi tähän yhteiseen pakottamiseen? Kyllä, siksi eri maissa kokeillaankin eri variaatioita. Koska eri järjestelmiä ihmisten orjuuttamiseen on vuosituhansien aikana keksitty tuhansia, on tässä evoluution muodossa saavutettu jo useita läpimurtoja sen suhteen, että on löydetty toimimattomia järjestelmiä miljoonien ihmishenkien kustannuksella. Ajatushautomoita ympäri maailmaa kehittää uusia orjuutuksia, medialla asiaa kokeillaan yleisöön ja sitten arvotaan mikä maa saa kokeiltavakseen minkäkin järjestelmän. Ottakaa te sielä kommunismi, me kokeillaan kapitalismia - itä/länsi voittivat arpajaisissa eri järjestelmän. Elokuvien ja televisiosarjojen kauhut ovatkin lasten leikkiä tosimaailman tapahtumiin nähden. Mutta kaikkea pitää kokeilla, koska niinhän se evoluutio toimii?

Kulttuurievoluution väitetään usein tapahtuvan sen pienen ihmisen aloittamana ja kasvavan isoksi ihan kuin itsestään. Karu totuus on se, että nämä kulttuureja muovaavat ilmiöt on aina aloitettu määrätietoisesti ja jos haluttua tulosta ei saatu, on tämä ruohonjuuritason liikehdintä tallattu kuoliaaksi. 70-luvun hipit saattoivat olla se ainut alhaalta alkanut ja laajalle levinnyt kulttuurin evoluutio, mutta kuten nykyään tiedämme, koko liike poljettiin maahan ja tilalle saatiin konsumerismin ihanuudet sekä myöhemmin alkaneet päättymättömät sodat. Nämäkin ilmiöt oli jo tosin myyty kansalle kirjojen ja elokuvien muodossa, eli mistään sattumasta ei ollut kyse. Mutta ei tässä vielä kaikki...

Yksi muukin yhteinen asia on lähestulkoon kaikilla tarinoilla dystopiasta: asialle ei saa mitään, muuta kuin räjäyttää kaikki paloiksi niin maailma korjaa itse itsensä. Kuulostaako tutulta ideologialta? Tuhotaan vanhat yhteiskuntarakenteet jotka nähdään aiheuttaneet kaikki ne ongelmat ja kuin ihmeen kaupalla, sankari seisoo vanhan maan raunioilla ja kaikki on hyvin. Nämä oikeutetut kapinalliset tuhoavat suuren alistajansa, aivan kuten tarinoissa kerrottiin, pelastaen koko maailman tyrannian alta. Paitsi että yksikään tarina ei kerro mitä tapahtui sen jälkeen kun se valta kaadettiin, muuta kuin sitten tarinat yksittäisistä selviytyjistä maailmanlopun jälkeen. Mutta ei vallassa olevia kiinnosta, jos yksi kansa katoaa kartalta. Uusi koe tulee tilalle, evoluutio jatkuu ja seuraava kansakunta asuttaa hylätyn maan ja polttaa sen lopulta uudelleen, joko itse tai muiden toimista. Ai että mikä se aate on, joka oman kansansa uhraisi? Anarkismi. Antifantit ja vastaavat vain toistavat tuntemaansa tarinaa.


Voiko asiaa sitten korjata?

Merkkejä siitä, ettei ne nykysadut enää uppoa kansaan on nähtävissä. Annetaanko kansan päästä valtaan, se jää nähtäväksi, mutta esimerkiksi Suomen tarina lähestyy sitä pistettä että pian jossain palaa - mikä ja missä, vaikea sanoa. Mikä onkaan se pohja, mille tarina perustuu? Nouseeko kansa sortajiaan vastaan vai kaataako "kapinalliset" vastarinnan? Kaikki tarinat on jo kirjoitettu ja me vain toistamme niitä uudelleen ja uudelleen. Kysymys onkin, kenen käsikirjoitusta haluamme seurata? Onko se Orwellin 1984 uusinto, vaiko Huxleyn Uusi Uljas Maailma? Byroslavia, Eurostoliitto vai onko Suomi enää jenkkien temmellyskenttä päättymättömässä NATO-sodassa "pahaa" vastaan? Aniharva tarina kertoo miten asian voisi korjata, ainoastaan miten paskan saa osumaan tuulettimeen.

Siksi varoituksen antaminen ilman mitään keinoa korjata tilanne usein vain pahentaa asiaa. Ei voi enää kuin luovuttaa, ollaan hävitty tää peli. Keinoksi ei jää enää kuin kaikki paskaksi, vasemmiston tyyliin, ja uusi uljas maailma nousee itsestään? Ei, uusi uljas maailma on jonkun rakennettava. En tiedä muista, mutta itse korjaisin nykyisen, sen sijaan että nollaisin tilanteen. Paljon ovat esi-isämme tehneet oikein ja vaikka nykyiset hallitsijamme kaikin keinoin koettavat maata tuhota, ei peli ole vielä läheskään menetetty. On siis aika kirjoittaa uusi tarina - tarina siitä kuinka orjat kaatoivat orjuuttajansa ja elivät ainakin hetken onnellisena rauhallisessa maassa. Orwellin ja muiden tarinoista onkin syytä oppia se, miten ei tule toimia.

Ei siis tarinoida siitä miten ei tehdä, vaan kerrotaan mitä tehdään. Miten se tarina sitten alkaisi? Olipa kerran itsenäinen Suomi. Suo, kuokka ja Jussi. Sitkeä kansa joka rikkailta lainaamalla toteutti unelmiaan. Kansa, joka sanoi että nyt saa riittää herrojen valheet. Kansa, joka suurin joukoin puhalsi yhteen hiileen eikä tapellut keskenään pikkuseikoista. Miten sinä tarinaa jatkaisit, vai kirjoitatko alusta alkaen uusiksi? Kerro se tarinasi, jaa se kaikelle kansalle äläkä vain istu ja odota, että joku tulee sinut hakemaan väärästä mielipiteestä lukkojen taakse, kuten Orwell neuvoi tekemään väärinajattelijoille. Minä laitan narrinhattuni päähän ja ryhdyn funtsimaan seuraavaa asiaa. Mutta sinä, kyllä, juuri sinä joka luet tätä: kirjoita se tarina ja jaa se muille.

Liian moni tietää asiasta...

Salaliitto!

Kaikkihan sen tietää että on mahdotonta pitää jotain asiaa salassa, jos mukana on paljon ihmisiä. Siksi kaikki salaliittoteoriat ovat pötyä, kun liian moni ihminen tietää totuuden, eikös? Pitää toki paikkansa että jos kerrot suurelle joukolle ihmisiä salaisuuden, on hyvin todennäköistä että jossain vaiheessa joku sen möläyttää ulos. Paljonko on sitten paljon? Joku oli ynnäillyt, että jos salaisuuden tietää useita tuhansia ihmisiä, se paljastuu kuukausissa, tuhatkunta ihmistä voivat säilyttää salaisuuden vuosia, sadat voivat olla hyssykkää vuosikymmeniä ja satakunta ihmistä jopa vuosisadan. Eli salaliitot eivät ole mahdollisia, koska liian moni tietää sen salaisuuden? Mutta tässä teoriassa jätetään muutama iso aukko huomioimatta: kuka salaa, miksi salataan ja ennen kaikkea miten. Tutkitaanpas asiaa hieman syvemmältä.

Valtiosihteerin piilottaminen peräkonttiin - suhmuroiti paljastui kohtuu nopeasti, vaikkei mukana ollutkaan kuin kourallinen ihmisiä. Amatöörit ja idiootit salaamassa tyhjänpäiväistä asiaa ei ehkä ihan ole Manhattan-projekti, mutta pienempiä ja suurempia kusetuksia on kansoilta salattu aikojen alusta lähtien. Jos asia myydään "elintärkeänä yhteisenä hyvänä asiana", eikä siitä paljastu selviä mukana olevia vahingoittavia asioita, miksi joku menisi kertomaan maailmalle mitä tapahtui kun kerran kiellettiin kertomasta? Entä jos kaikki mukanaolevat hyötyvät rahallisesti, miksi joku pilaisi mukavan elämänsä kun ei nyt mitään niin pahaa tehty? Ihminen on hyvä keksimään selityksiä omille toimilleen, joten lähes mikä tahansa asia voidaan järkeillä niin, että eihän tässä mitään ongelmaa ole.

Hallitsijoilla on vuosituhansien kokemus kansalta asioiden piilottamisesta, joten on outoa kuvitella ettei mitään oltaisi opittu salassa pidettävistä asioista. Raha ja valta saavat hallitsijat tekemään mitä tahansa molempien kasvattamiseksi ja alamaisten kusetus on vain pikkuseikka. Yritysmaailmassa salaisuudet paljastuvat hieman herkemmin, riippuen yrityksen asemasta niiden omassa nokkimisjärjestyksessä - suurimpia yrityksiä ei kaadeta skandaaleilla ja paljastuksilla, siinä menisi liian paljon vaikutusvaltaisia tahoja mukana. Ja vaikka välillä hieman lipsuukin tietoa maailmalle, jokainen hyvä ihminen osaa huutaa "salaliittoteoreetikko!" ja unohtaa koko asian. Ihmishenki ei liioin ole kovinkaan arvokas, jos on edes pieni mahdollisuus että lipsautus pilaisi koko homman. Itsemurha-alttius on osoittautunut kovin suureksi tietyssä asemassa olevilla ihmisillä... ehkä paine murtaa mielen ja siksi onnistutaan hautaamaan itse itsensä korven keskelle ja piilottamaan se ase, jolla ammuttiin ensin oma takaraivo auki?


Tehtävää varten luotu organisaatio

Että asioiden salaus kansalta sujuisi tehokkaasti ja luotettavasti, on sitä varten luotu useita valtion organisaatioita. Tiedustelupalvelut ympäri maailmaa on rakennettu alusta alkaen salaamaan tietoja ja varmistamaan ettei väärää tietoa valu vääriin käsiin. Osastointi ja lokerointi pelaavat suurta osaa näiden organisaatioiden menestyksessä. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen käsi tekee ja jokainen yksikkö toimii siinä omassa pienessä lokerossaan, jossa heille ei kerrota kuin vain välttämättömät asiat. Ihmisten määrä, joka tietää annetun tehtävän siinä laajuudessa kuin se oikeasti on, ei tarvita kuin kourallinen. Kourallinen luotettavia ihmisiä, jotka vievät salaisuutensa hautaansa asti - uhka siitä että tietoa vuotaisi voidaan helposti hoitaa aikaistamalla hautajaisia. Samalla tämä järjestelmä mahdollistaa aivan käsittämättömän tehokkaan tavan tietyille tahoille suorittaa mitä hämäräperäisempiä operaatiota ilman että niistä jää kiinni.

Samaa osastointia käytetään kaikissa organisaatioissa, joissa on salaista materiaalia käytössä. Tehtäviin valitaan sopivia henkilöitä organisoimaan eri osastojen välisiä asioita. Sopiva henkilö on esimerkiksi semmoinen, joka on helposti suostuteltavissa tekemään käsketty tehtävä kyselemättä mutta samalla on siinä tilanteessa että hävittävää on riittävästi jos sattuu lipsahdus. Huoli omasta ja perheen turvallisuudesta painaa totuuden vaakakupissa melkoisen paljon. Psykologiaa hyväksi käyttäen valitaan jokaiseen tehtävään "oikea" henkilö, että vältyttäisiin mahdollisilta lipsumisilta. Mutta kun osastojen johtajatkaan eivät välttämättä tiedä kuin pienen murto-osan kokonaisuudesta, ei vaaraa koko juonen paljastumisesta juurikaan ole. Sadat tuhannet ihmiset saattavat tehdä työtä asian eteen, josta he eivät tiedä alkuunkaan mitä tarkoitusta varten se oma pieni osa on.

Jos taas kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että mukana olijat tietävät hieman enemmän, voidaan mukaan ottaa massapsykologian keinot ja puhdas valehtelu asian oikeista tarkoitusperistä. Lahjonta, kiristys ja uhkailu sopii niin lasten kuin ihmisjoukkojen ohjailuun ja koko kansan indoktrinaatio hoitaakin sitten loput. Jos ihminen luulee tekevänsä hyvää ja tärkeää työtä, ei hänellä ole syytä mennä koko maailmalle kertomaan mitä työpaikalla tapahtuu. Osalle taas jännityselementti lisää intoa pitää suu supussa - ollaanhan sitä lähes Bondin kaltainen salainen agentti tässä mahtavassa duunissa! Loppujen lopuksi vain hyvin pieni osa ihmisistä oikeasti menisi riskeeraamaan maineensa/uransa/henkensä paljastaakseen työnantajansa korruption. Jos joukko korruptiosta tietäviä kasvaa, kasvaa riski paljastumisesta. Mutta toisaalta, mitä sitten vuotaakaan ulos?


Moninkertainen suojamekanismi

Jos salassa tietoa pitävään organisaation sattuukin se lipsahdus, ei ongelmaa välttämättä vielä tästä heille ole. Ulos on saatettu esimerkiksi vuotaa tahallaan virheellistä tietoa, jolla saadaan hämättyä ja harhaanjohdettua ihmisiä. Kontrolloitu oppositio voidaan aina valjastaa mukaan informaatiotulvaan ja yhdistettynä valtamedian propagandaan, saadaan lähes mikä tahansa vuodettu oikea tieto peitettyä tuhansien virheellisten lähteiden sumaan. Sosiaalisen median aikana on helppoa ja nopeaa tuhota kaikki oikeat todisteet näkyviltä ja kaataa satukertomuksia ihmisten syötteet täyteen. Hyvät ihmiset kun osaavat kuuliaisesti käräyttää naapurinsa, jos joku lipsauttaa väärää totuutta.

Tieteen kanssa asia toimii hieman toisin. Virallista totuutta vastaan puhuvia tutkimuksia ei usein pystytä kokonaan julkaisun jälkeen kadottamaan näkyvistä, mutta onneksi media kiikuttaa riittävästi "asiantuntijoita" laulamaan minkä tahansa uuden väitteen suohon. Uskoakko sitä salaliittoteoreetikon huuhaa-tutkimusta vaikko sitä kiltin uutistenlukijan haastattelemaa oikeaa asiantuntijaa? Suurin osa valitsee auktoriteetin tuoman luotettavuuden, vaikka uusi tutkimus ja sen noudattaminen saattaisi pelastaa lukemattomia ihmishenkiä. Mutta ei anneta totuuden pilata hyvää tarinaa, eikös?

Täydelliseen informaatiokontrolliin ei tosin kukaan (vielä) kykene. Joskus sitä "väärää" totuutta lipsuu kaiken kansan tietoon, mutta eihän sitä kukaan enää muista saatikka huomiota kiinnitä kun uusi katastrofi on ihan sattumalta tapahtunut jossain päin maailmaa. Lukemattomia keinoja, todella pitkät perinteet ja rajattomat resurssit - niistä on oikeat salaliitot tehty ja piilotettu kansalta. Toki pitää myös muistaa, ettei läheskään jokainen salaliittoteoria pidä paikkaansa eikä kaikki luotettavalta kuulostava informaatio (omasta näkökulmasta katsottuna) ole välttämättä paikkansa pitävää. Mutta niin koko järjestelmä on suunniteltu toimivaksi: kukaan ei tiedä mihin voi enää luottaa ja se viimeinen luotettava joukko - oma ydinperhe - halutaan polkea maahan ettei siihenkään voisi enää uskoa. Ainut mikä jää jäljelle on auktoriteetti, joka kertoo miten asiat ovat: suurta salaliittoa ei voi olla, koska mukana olisi väistämättä niin paljon ihmisiä että joku vuotaisi tiedon. O rly?

Kaikki ehtivät funtsia

Nollat taulussa

"Kyseenalaista kaikki" ja siihen hauska jatko: "miksi?" kuvaa hyvin nykyaikaa. Pitäisi kyseenalaistaa, mutta vain silloin kun käsketään. Kuulostaa jotenkin oudolta, että ihmisen tulisi luottaa sokeasti tiettyihin asioihin, samalla kun osaa ei saa kyseenalaistaa alkuunkaan. Sananvapauteen kuuluu asioiden kyseenalaistaminen ja niistä keskustelu, mutta päättäjien mukaan on vaarallista ja rangaistavaa puhua tietyistä asioista. Pienestä pitäen ihan jokaiselle on opetettu ne uskottavat lähteet ja varoiteltu niistä vääristä tiedon lähteistä, koska silloin joutuu vaikeuksiin ja yhteiskunta hylkää vääräuskoiset. Onkin totta, että asioiden kyseenalaistaminen johtaa vaikeuksiin yhteiskunnassa - (lähes) kaikkien todeksi luultujen uskomuksien kyseenalaistaminen ei ole hyväksyttävää käytöstä, kaikkihan sen tietää.

Kun autokauppias on myymässä käytettyä autoa halvalla, tietää jokainen olla valppaana koska on lähes varmaa että kaupassa on koira haudattuna. Sosiaalisiin normeihin kuuluu olla luottamasta hämäriin tyyppeihin kun uniformuihin pukeutuneisiin henkilöihin voi aina luottaa. Poliisi, lääkäri, pappi, uutisankkuri ja poliitikko kaikki pitävät yllään auktoriteetin antavaa uniformua, joka muuttaa heidän sanansa totuudeksi kuuliaiselle kansalaiselle. Monelle ei tule mieleenkään kyseenalaistaa mitä lääkäri tai uutisankkuri sanoo - molemmathan on koulutettu juuri tähän yhteen työhön ja pelkkä asema todistaa väitteen oikeaksi. Pappia saa jo epäillä, mutta uskonnosta riippuen ei jokaisen uskontokunnan pyhää sanansaattajaa saakkaan enää kyseenalaistaa.

Mutta kaikkien näiden uniformulla auktoriteetin omaavia yhdistää yksi asia: kaikki ovat saaneet vallan muiden yli toisilta uniformuun pukeutuneilta. Tätä asiaa ei kuitenkaan saisi kyseenalaistaa, koska silloin päästään vaarallisen lähelle tilannetta, missä ihminen joutuisi itse ajattelemaan ja ottamaan vastuun omista asioistaan. Mikä onkaan se yksi ihmisryhmä, jolla ei saa olla omaa mielipidettä, tekee vain juuri sen mitä käsketään ja kaikesta muusta rangaistaan? Tätä samaa ryhmää saa sen omistajaksi itseään kutsuva komentaa tai pakottaa muuttamaan paikasta toiseen ottamatta huomioon ihmisen tilannetta. Tällä ryhmällä ei ole vapauksia, vain velvollisuuksia noudattaa tarkkaan määriteltyjä sääntöjä, koska niistä poikkeamisesta rangaistaan. Kahleet, näkyvät tai näkymättömät, rajoittavat jokaista liikettä...


Ajattelu on sallittua... vai onko?

Kiireisessä nykymaailmassa pidetään etuoikeutena, jos on aikaa miettiä maailman menoa ja tutkia asioita jotka eivät suoraan liity työhön. Mutta mihin se kaikki aika sitten katoaa? Velvollisuuksia tehdä jos jonkinmoista ja eihän sitä pientä vapaa-aikaa nyt kannata jonninjoutavaan kuluttaa. Töistä viihteelle ja takaisin, se on työssäkäyvän arki ja pyhä typistettynä. Mutta eikös teknologian pitänyt vähentää sitä työtaakkaa ja tehdä kaikesta helpompaa? Tekihän se toki niin, mutta mitä teknologia vapautti työnteosta, se kaappasi itselleen moninkertaisesti siitä työn ulkopuolisesta ajasta. Kaikki toimiikin lähestulkoon automaattisesti - ihminen mukaan lukien. Aivot voi laittaa narikkaan, koska kaikki on valmiiksi mietittynä viimeistä piirtoa myöten.

Televisio oli ehkä suurin ihmiskuntaa mullistanut keksintö. Ennen lehdistä ja radiosta tiedon saaneet siirtyivät olohuoneeseen istumaan ja omaksumaan kaiken sen, mitä vilkkuvasta laatikosta ulos pukkasi. Asioita ei tarvinnut enää miettiä ja yhdistellä itse, vaan kaikki toimitettiin valmiiksi pureskeltuna suoraan olohuoneeseen saakka. Mitä televisiossa sanottiin, se oli totta - eihän kukaan nyt menisi valehtelemaan kaikelle kansalle? Ennen televisiota, ihmiset keskustelivat kuulemastaan ja lukemastaan, jokainen omaa kantaansa tarvittaessa muokaten. Mutta kun televisio saapui, kaikki tieto yhtenäistyi ja uniformuissa valtaa pitävät saivat vihdoin ja viimein keinon päästä suoraan lähes jokaisen elämään kertomaan miten asiat ovat.

Internet ja myöhemmin sosiaalinen media olivatkin jatkumoa tälle tarpeelle saada sama viesti jokaiselle. Jos ennen meni töissä 8 tuntia ja kotisohvalla television ääressä vaikkapa 4 tuntia, ei siihen yhtenäisen tiedon levittämiseen jäänyt kuin osa siitä neljästä tunnista koska väliin piti laittaa myös riittävästi viihdettä, ettei viesti olisi ihan niin päällekäyvä. Mutta nykyään väliin voidaan tunkea jokaisella pienelläkin tauolla muutama minuutti tarkkaan valikoitua viestintää, joten median kulutus saattaa päivää kohti nousta jopa korkeammaksi kuin työn osuus. Kuluta, tottele & usko, osta, varo vaaraa, sotaa, väkivaltaa ja seksiä - sama viesti on kaikkialla mihin katsomme, sekoitettuna keskenään mitä kekseliäimmin keinoin. Ja kun kaikkea on liikaa, siihen kaikkeen turtuu ja sen hyväksyy luonnollisena osana maailmaa. Aivan kuten orja hyväksyy asemansa...


Kahleiden rikkomista

Kahleiden huomaaminen ei vielä riitä vaan niistä olisi päästävä eroon. Mutta mihin voi nykymaailmassa enää mennä että pääsisi median vallan alta pois? Erakoksi korpeen asumaan? Vaiko vain laittaa se televisio ja some kiinni pysyvästi? Mutta siinä samalla menettää ne kaikki hyödyt, mitä teknologia on meille tuonut. Kysymys onkin, miten niistä kahleista voi yrittää päästä irti ja silti käyttää omaksi hyödykseen sitä kaikkea teknologiaa. Ensiaskel onkin myöntää, että paljon sitä vanhaa uskomusta on mukana, halusi tai ei, mutta askel kerrallaan voi sitä omaa valtaa saada takaisin. Onkin pelottavaa huomata, kuinka vahvasti media onkaan vaikuttanut omaan maailmankuvaan, ajattelutapaan, ongelmanratkontaan ja siihen miten käyttäydymme toisia kohtaan.

Jos ei työstään haluaa aikaa nipistää muuhun käyttöön, on se vapaa-aika kaapattava takaisin median käytöltä. Onko sitä uutislähetystä pakko katsoa, kun tietää että uutiset on tarkasti valikoitua ja puolueellisia näkemyksiä siitä, miten meidän halutaan asioista tuntevan ja ajattelevan? Entäs viihdeohjelmat ja urheilu, mitä niissä opetetaankaan? Kilpailua, sosiaalista käyttäytymistä, kuluttamista ja ennen kaikkea samaistumista ihmisiin, joiden kanssa meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Silti tämä kaikki menee audiovisuaalisessa muodossaan läpi kaikista suojamekanismeista, kun aivomme luulevat meidän katselevan vain ikkunasta ulos naapurien toimintaa. Entäs netti, voisiko sitä aikaa karsia? Kaatuuko maailma, jos ei jokaiseen viestiin vastaa sekunneissa? Entä kuka hyötyy siitä, kun käytät aikasi pahkuloidessasi jälleen kerran valtamedian propagandaa?

Tipattoman tammikuun sijaan voitaisiinkin viettää Mediaton Maaliskuu, jonka jälkeen voitaisiin katsoa olisiko edes ihan karvan verran ihmisten järki palautunut vuosikausia kestäneestä aivopesusta... Eli kaikki valtamedia täyteen pannaan yhdeksi kuukaudeksi, ei televisiota, radiota eikä sanomalehtiä ja somessa jaettaisiin vain ihmisten omia asioita ja niistä sitten väännettäisiin juttua. Toimisiko? Entä jos yhdessä luettaisiin kirjoja ja keskusteltaisiin niiden sanomasta? Samaa voisi tehdä sitä viihdeohjelmaa katsoessa - mitä meille oikein opetetaankaan tässä ohjelmassa? Tai vaihtoehtoisesti sen vapautuneen ajan voisi käyttää johonkin muuhun, mistä on tähän asti nipistänyt minuutteja tai jopa tunteja käyttääksesi vielä pienen hetken pidempään tuijottaaksesi uniformujen tuottamaa propagandaa. Hullu ajatus, vai mitä? Voisikohan se edes toimia...

Joukkovoimaa

Joukossa on voimaa

Siinä kun valtamedia käyttää joukkomieltä hyväkseen propagandassaan, voi samaa asiaa käyttää myös "hyvään", eli ihmisten yhdistämiseen. Ei tarvita kuin aate ja moninkertaistaja niin joukon alku onkin jo melkein valmiina. Pienempien aatteiden taakse on helppo löytää kannatusta, samoin kuin todella abstraktien käsitteiden kuten rasismin vastustaminen. Suuret ja monimutkaisemmat aatteet kaipaavatkin jo hieman enemmän ajatusta taakseen, muuten saattaa homma mennä pahasti metsään alkuunsa. Kun aate ja johto on valmiina, ei tarvitse kuin löytää riittävä määrä samalla tavalla asian näkeviä muodostamaan se joukko. Mutta mistä se voima joukolle sitten oikeen syntyy?

Joukkoon kuuluminen on aina osoitus siitä, että olet jostain asiasta X tiettyä mieltä. Tärkeää onkin, että voit kuulua porukkaan joka on asiasta X samaa mieltä huomataksesi että et ole yksin asiasta sitä mieltä. Entäs jos samoin ajattelevia olisi kymmeniä, satoja, tuhansia? Osoitus siitä, että asiasta voi olla juuri sitä tiettyä mieltä ja et ole yksin, antaa ihmiselle voimaa uskoa asiaansa. Nykyään sosiaalisessa mediassa on mahdollista tavoittaa suuria määriä ihmisiä kohtuullisen pienellä vaivalla, mutta moniko sitten lähtee mukaasi on taas aivan toinen asia. Muuttujia siihen, kuinka suurella todennäköisellä ihmiset lähtevät mukaan johonkin joukkoon on lukemattomia. Mitä kauempana virallisen totuuden "kaikkihan sen tietää" tarinasta ollaan, sitä harvempi uskaltaa liittyä joukkoon vaikka olisikin ainakin osittain samaa mieltä - leimaantumisen pelko estää monia liittymästä "väärään" joukkoon.

Joukon voima tuleekin suurelta osin pelkästä määrästä, jolloin yhä useampi uskaltaa sanoa "no kyllähän minäkin". Jos aate on kunnossa ja siihen voi mahdollisimman moni samaistua, voi ihmisjoukot muuttaa vaikka ja mitä. Mutta jos aate on vain jotain haihattelua ja abstrakteja asioita, joista kaikilla on oma näkemys, ei joukon voimaa juurikaan muodostu. Tilalle muodostuu löyhä porukka, josta jokainen vähäkin asiaa epäilevä lähtee heti kun silmä välttää tai menee mukana vaan katsomaan mitä tapahtuu. Joukon voima tulee yhteisestä aatteesta, johon jokainen joukkoon kuuluva oikeasti uskoo ja on valmis tekemään jotain sen eteen. Jos useampi joukko haluaa liittyä samaan, suurempaan, joukkoon, on pienin yhteinen nimittäjä löydettävä - muussa tapauksessa suuri joukko tappelee vain keskenään.


Puolesta vai vastaan?

Ihmiset kerääntyvät joukolla ottamaan kantaa joko jonkin asian puolesta tai jotain muuta asiaa vastaan. Vastustaminen on siitä helppoa, että ei tarvitse esittää mitään parempaa vaihtoehtoa, riittää että "ei tuo käy minulle". Samalla kun vastustaminen on helppoa, on ihmisten motivointi siihen mukaan lähtemiseen usein haasteellisempaa. Jälleen abstrakteja asioita vastustamaan löytyy median siunauksella suurin määrin ihmisiä, mutta mitään joukkovoimaa ei siinä muodostu - ainoastaan suuri porukka yksittäisiä ihmisiä. Kun oma tilanne ei ole se paras mahdollinen, ei ihmisellä ole virtaa lähteä vastustamaan mitään kun "eihän se kuitenkaan mitään vaikuta". Vaikka se oma tilanne saattaisikin parantua jos vastustettu asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä, ei siihen parantumiseen ole mitään takeita koska ei ole annettu mitään minkä puolesta voisi olla.

Harvemmin näkee enää ihmisiä kerääntymässä suurin joukoin jonkin aatteen puolesta. Idolien palvontaan vielä joukkovoimaa löytyy, mutta harvassa on enää aatteiden puolesta marssiminen. Onko kansa sitten niin tyytyväinen nykymenoon vai vaihtoehtojen puute pitää ihmiset piilossa? Vastustusta moneen asiaan riittää, joten syy taitaa löytyä vaihtoehtojen puutteesta. Vaikea on olla jonkin asian puolesta, jota ei ole olemassakaan. Lasten, vanhusten ja vastaavan heikommassa asemassa puolesta ollaan helposti keräämässä ainakin tykkäyksiä somessa, mutta taustalla ei ole mitään aatetta mitä asian puolesta voitaisiin tehdä. Rauhan puolesta taas ei juurikaan marssita, mutta sotaa vastustetaan kovastikin... mitä tämä kertoo ajatusmaailmasta? Ollaan vastaan, mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa joten ei olla minkään puolesta?

Toki vielä jonkin asian puolesta marssijoitakin löytyy. Kun aate on riittävän tarkasti määritetty eikä siitä lähdetä luistamaan, voi suurikin joukko toimia lähes täysin ilman johtajia nyppimässä naruista. Näin itsenäisyyspäivää edeltävänä päivänä esimerkkinä aatteesta ilman suoranaista johtoa otetaankin 612-kulkue. Tarkasti määritelty idea, tarkkaan sovitut säännöt ja takana oleva aate yhdistettynä muodostavat vahvan joukon. Vastapuolen alpakka-kausti taas on hieno esimerkki vastustuksesta ilman oikeaa aatetta - ollaan muka niin kovasti natseja vastaan, mutta sitten kun oma tarina vuotaa kuin seula, vain kaikista kiihkomielisimmät enää ovat puolustamassa asiaa kun muut ovat huomanneet että koko vastustus perustui puhtaaseen valheeseen. Jääkin nähtäväksi jääkö koko homma pelkäksi bluffiksi. Samalla koko tapahtumaketju sopii hyvin esimerkiksi siitä, miten joukkovoima ei vallassa oleville kelpaa.


Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää

Kun valtamedia yhteen ääneen julistaa yhden joukon "pahaksi" ja toisen "hyväksi", voi olla lähes varma että joku pelkää menettävänsä valtaa joukolle. Sama on nähty lukemattomia kertoja ennenkin, mutta tällä kertaa jopa valtamedia joutui hieman perääntymään, koska mielikuvat "hyviksistä" eivät täsmänneetkään sovittuun narratiiviin. Jos rauhanomaista joukkoa halutaan valtiovallan puolelta hajottaa, se on varma merkki siitä että ollaan vaarallisen lähellä tilannetta, että kansa saisi omaa valtaansa takaisin. Valtamedian demonisointi ja vastapuolen glorifiointi on yksi monista keinoista rajoittaa joukon voimaa.

Vuosien indoktrinaation tuloksena kansasta onkin tullut arka muodostamaan joukkoja. Pienimmästä ydinjoukosta eli perheestä halutaan päästä eroon, koska silloin tuhotaan kaikki se turvallisuuden tunne mitä joukko voi antaa. Kun ei siihen pieneenkään joukkoon voi kerran luottaa, ei suuri joukko tuo yhtään sen suurempaa turvaa - muodostuu vain isoja laumoja, joita käskytetään ylhäältä. Karulla tavalla tämä heijastuu jo nyt Suomen yhteiskuntarakenteissa, kun katsoo maahan muualta muuttaneita ihmisiä. He osaavat muodostaa joukkoja, lyöttäytyä yhteen ja puolustaa omiaan. Tämä on omasta kansastamme koetettu kaikin keinoin kitkeä pois ja se hyvin mahdollisesti tulleekin kostautumaan pahemman kerran...

Koska auktoriteettiusko on taottu niin vahvasti kansan päähän, pystytään mikä tahansa valtaa vastustava joukko ohjaamaan haluttuun suuntaan kontrolloimalla sen johtoa ja muuttamalla näin oppositio kontrolloiduksi oppositioksi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, jos kansa ymmärtäisi kuinka heitä manipuloidaan esimerkiksi median avulla. Vahva aate, jonka taakse lähes koko kansa voisi nousta seisomaan ilman suuria valheellisia johtajia... olisiko siinä alkuaineet sellaiselle joukkovoimalle, joka kaataisi nykyisen korruptoituneen vallan? Joka tapauksessa, siinä funtsittavaa joka iikalle. Minä laitan narrinhattuni päähäni ja hiljennyn juhlistamaan satavuotiasta Suomea.

Median luomat kuplat

Sisäinen mekanismi ulkoa pakotettuna

Kupla, eli jokaisen ihmisen henkilökohtaisen uskomusjärjestelmän luoma suoja ulkoa saapuvia ärsykkeitä vastaan on saanut uuden digitaalisen kuoren median toimesta. Vaikka moni kuvitteleekin tietävänsä eri asioista "molemmat puolet", on nykymedia onnistunut luomaan ihmisten ympärille lähes läpäisemättömän suodattimen kaikkea omaa katsomusta vastaan sotivista asioista. Vielä vuosikymmen sitten kaikki seurasivat uutisista mitä maailmalla tapahtuu ja uskoivat olevansa informoituja. Nykyään sosiaalinen media välittää ne oikeat mielipiteet, mutta paljon tarkemmin yksilöitynä. Somen luoma mediakupla yrittää varmistaa, ettet vahingossakaan näkisi omaa kantaasi vastaan puhuvia asioita ja teknologian kehitys vain vahvistaa mediakuplan tehokkuutta - pelottava kehitys, mielestäni.

Google, FB, Twitter, vain muutaman nimetäkseni, ovat jo pitemmän aikaa suodattaneet näytettävää tietoa jokaiselle yksilöllisessä muodossa. Siinä kun perinteinen media koettaa saada laajan peiton koko kansaan massamanipulaation keinoin, kykenee sosiaalinen media yksilöimään paljon tarkemmin siinä jaetun informaation. Nämä kaksi tapaa yhdistämällä saadaankin mediakuplasta lähes läpäisemätön suojakuori jokaisen yksilön ympärille. Teknologialla siis ensin suodatetaan kaikki informaatio, minkä jälkeen jokaiselle annetaan yksilöllinen yhdistelmäannos vihaa, pelkoa, propagandaa ja kissavideoita.

Jokainen voi kuitenkin omatoimisesti hakeutua "vastustajan" someen. Kun sieltä omasta poterosta vastapuolen kirjoituksia ja jakoja katsoo, näyttäytyy vastapuoli omasta suunnasta katsoen täysin järjettömältä ja väärin tiedoin asiaansa ajavalta vaaralliselta ihmiseltä, joka tulisi laittaa hetijust lukkojen taakse. FB ja vastaavat ovatkin ratkaisseet ongelman antamalla ihmisille oikeuden raportoida näitä loukkaavia ihmisiä, jotka sitten ideologiasta riippuen saavat jatkaa toimintaansa tai sitten banaania paukkuu kirjoitus/julkaisukieltojen muodossa. Näin FB:n ei tarvitse itse jahdata "väärinajattelijoita", vaan riittää että omista somekuplistaan kurkkivat ihmiset käyvät käräyttämässä naapurinsa vääristä ajatuksista somepoliisille. Kustannustehokas tapa kitkeä väärät ajatukset pois informaatiovirrasta, eikö totta?


Tahallista vastakkainasettelua voittojen maksimoimiseksi

Suurille yrityksille tämä mediakupla on aivan loistava asia. Sopiviin ryhmiin kuuluville ihmisille voidaan myydä lähes mitä tahansa roskaa ja viruksen tavoin leviävät trendit varmistavat hyvän myyntituloksen - jos olet "hyvä ihminen", omistat tuotteet X, Y ja Z, vain natsi ei osta niitä (ja sama toisinpäin, tietenkin). Eikä vain tuotteita, mutta myös eri ideologioita myydään juuri samalla tavalla valikoiden kohteeksi juuri ne, joihin algoritmien valitsemat kriteerit täsmäävät - ei kannata myydä lunta eskimoille. Massamedia luo kaikkien nähtäville miten tulisi olla ja mitä omistaa, mutta koska tällöin ei päästä kaikenkattavaan mainontaan, on sosiaalisen median kohdennettu mainonta täyttämässä tätä aukkoa. Yhteiskunnan kannalta moinen on vain kaukana haluttavasta lopputuloksesta...

Massamedia kertoo mistä ja miten kansan tulee keskustella. Mutta sosiaalinen media kykenee tavoittamaan myös asioista toisin ajattelevat ja niputtamaan heidät kätevästi yhteen. Tämä vastakkainasettelu on markkinoiden kannalta hyvä asia, mutta yhteiskunnan kannalta hyvin haitallinen. Vapaasti ajattelevat ihmiset onnistutaan sulkemaan omiin kupliinsa ja kun heidät vielä päälle vaimennetaan jos he menevät puhumaan vääristä asioista, kyetään varmistamaan juuri halutun kaltainen kehitys. Ei se kehitys, johon yhteiskunnan kannalta olisi positiivista, vaan se kehitys, mihin median omistavat tahot haluavat kunkin yhteiskunnan kehittyvän. Ja kun perinteisen- ja sosiaalisen median omistavat samat tahot, jotka myös omistavat lähes kaiken teollisuuden, mukaan lukien ruoka- ja lääketeollisuuden, onko se ihme että ihmiset sairastelevat niin keholla kuin mielellään?

Kun kaikki on saatu siististi omiin kupliinsa, ei kannata liioin ihmetellä miksi asiat eivät muutu. Rajattu informaatio yhdistettynä väärien mielipiteiden sensurointiin ja "oikeiden" mielipiteiden valheelliseen pönkittämiseen on luonut monesta länsimaisesta yhteiskunnasta vastakkainasettelujen riivaamaan virtuaalisen sotatoimialueen. Vaikka ongelma on huomattu, ei siihen edes yritetä puuttua koska lupaa siihen puuttumiseen ei ole. Sen sijaan aiheutettujen ilmiöiden syyttelyä saa harrastaa, koska silloin syyllinen on usein ihminen, ei yhteiskuntaan luotu ongelma. Ei siis yhteiskunnan, eli kaikkien siihen kuuluvien ihmisten, kollektiivinen ongelma, vaan yhteiskuntaan tahallaan luotu ongelma.


Kuplaa puhkomaan?

Niin kauan kun antaa koneen valita kaikken itselle eteen tulevasta informaatiosta, on turha kuvitella onnistuvansa puhkaisemaan sitä omaa kuplaansa. Kaikki media on propagandaa, sosiaalinen media juuri itselle räätälöityä semmoista. Lukemalla "vastapuolen" mielipiteitä voi sitä omaa kuplaa yrittää laajentaa, mutta kannattaa muistaa että se vastapuolen kupla perustuu yhtä valheelliseen kuvaan maailmasta kuin se omakin tekele. Nykyään onkin lähes mahdotonta löytää puolueetonta ja totuudenmukaista informaation lähdettä. Oliko se ennen sitten helpompaa? Ei, mutta sen puolueellisuuden pystyi havaitsemaan suoraan tiedon lähteestä. Toki kahden vastakkaisen näkemyksen asiasta lukemalla ei tiedä mitä oikeasti tapahtui, tietää vaan kaksi vastakkaista näkemystä asiasta. Totuus on tai ei ole, se ei ole jotain kahden asian välissä oleva kuviteltu asia.

Mutta miksi suotta kuplaa puhkomaan? Kaikki menee hyvin ja somessa on kaikki niin kivaa ja mukavaa? Jos ei tiedä sairastavansa, onko silloin sairas alkuunkaan? Elämä on paljon helpompaa kun vain menee virran mukana. Ei tarvitse turhaan päätään vaivata, kun kaikki informaatio toimitetaan valmiiksi pureskeltuna siihen omalle ruudulle asti. Somekohuihin voi aina ottaa osaa ja tuntea olevansa osa jotain suurempaa joukkoa, samalla kun muutamalla klikkauksella voi tuntea olonsa paremmaksi kun ostaa jotain mitä ei tarvitse mutta kun muillakin jo on semmoinen. Tämä valheellinen yhteisöllisyyden tunne, jota media tunkee suoraan naamaan asti, ei kuitenkaan täytä ihmisen tarvetta kuulua johonkin.

Samalla kun sosiaalinen media näyttäisi luovan yhteisöllisyyttä, se vahvistaa jokaisen omaa kuplaa joka eroaa kaikkien muiden kuplista. "Väärin vastustettu" on melkein se suurin rike mitä somessa voi tehdä, joten mikä tahansa ryhmä tuhoaa itse itsensä. Mutta näin järjestelmä on suunniteltukin toimimaan - jokainen yksilö eristetään toisistaan vain voittoa muille tuottavaksi yksiköksi, joka voidaan uhrata tarvittaessa. Yksin siinä omassa kuplassaan ei ihminen kykene vastustamaan niitä voimia, jotka polkevat hänet maahan. Mutta jos ihmiset puhkoisivat kuplansa ja näkisivät kaikki ne asiat jotka heitä yhdistävät, voisi maailma muuttua. Sitä ei media halua eikä sen luoma kupla sitä mahdollista vaan joka päivä se kupla vahvistuu kaikkia muita vastaan. Ja vain narri saa näin sanoa... kaikki muu on vihapuhetta.

Joukkomieli

Mikä ihmeen joukkomieli?

Joukkomieli, joukkosielu, lauma - rakkaalla lapsella on monta nimeä, jotka kaikki tarkoittavat samaa ilmiötä missä (ihmis)joukosta muodostuu oma yhteensulautunut olento. Luonto-ohjelmista suurin osa on varmasti nähnyt, kuinka eläimet liikkuvat ja toimivat laumassa näin suojellen laumaa esimerkiksi saalistajilta. Sama ilmiö tapahtuu myös ihmisillä ja koska ilmiö liittyy oletettavasti paljon alkukantaisempaan aivotoimintaan, ei joukkomieltä voida pitää millään mittarilla kovinkaan älykkäänä olentona - mutta sitäkin voimakkaampana ja usein tuhoisampana. Joukkomielen muodostukseen ei tarvita kuin kourallinen ihmisiä, jotka ajattelevat jostain asiasta riittävän samalla tavalla. Etäisyys ei ole este, kunhan ryhmän ihmiset kykenevät vuorovaikuttamaan keskenään riittävästi. Mitä yhtenäisempi ja yhdenmukaisempi ryhmä on, sitä vahvemmin joukkomieli useimpiin vaikuttaa.

Noin 90% ihmisistä yhdistää jopa huomaamattaan itsensä joukkomieleen. Lähes kaikki loput, alle 10%, ovat joko niitä, jotka menevät mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, tai niitä, jotka ohjailevat joukkoa. Joihinkin ei joukkomieli tartu ollenkaan, mutta itsesuojelun potkaistessa itsensä käyntiin, saattavat kulkea joukon mukana etteivät joudu joukon silmätikuksi. Joukossa ihminen kykenee ylittämään itsensä, mutta johtuen joukkomielen alkukantaisista ajattelutavoista, ei joukkomieli ole mikään ruudinkeksijä. Sankaritekoja, suuria saavutuksia, hirmutekoja ja mieletöntä tuhoa - niihin joukkomieli kykenee helposti. Kansanluonteesta riippuen joukkomieli vaikuttaa ihmisiin hieman eri tavalla... oletko nähnyt muita kuin suomalaisia lähes mellakan partaalla kun jostain saa ilmaisia sankoja?

Helposti ärsyyntyvä, räjähdysaltis ja loogiseen ajatteluun kykenemätön joukkomieli on todistanut voimansa menneisyydessä kerta toisensa jälkeen. Oli se sitten Ranskan vallankumous tai Suomen sisällissota, tavalliset ihmiset suurissa joukoissa kykenivät tappamaan naapurinsa ainakin näennäisesti ilman tunnontuskia. Yhteiset opitut asiat, uskomukset ja arvot määrittävät sen, miten pitkälle joukkomieli voi mennä. Siksi nykyään mellakoidaan enemmän sankojen ja alennusten takia, sen sijaan että noustaisiin vastustamaan sortajia. Vanhasta on siis opittu todella paljon, joten kansan pitäminen kurissa on yllättävän helppoa kun aloittaa indoktrinaation jo pienestä pitäen. Vielä sitä taisteluhenkeä toki kansastammekin löytyy, mutta se pystytään helposti pitämään kurissa käyttämällä hyväksi joukon helpohkoa ohjailtavuutta.


Kuka ohjailee joukkoa?

Kuvat, symbolit, vahvalta vaikuttavat persoonat - mielikuvat ohjaavat joukkomieltä ja antavat vihjeitä mihin joukon tulisi suunnata tarmonsa. Yhteinen aate pohjalla usein tuo joukon yhteen, mutta kun joukkomieli on muodostunut, se aate antaa enää suurpiirteisiä suuntaviivoja joukolle. Mukaan astuvat niin agitaattorit kuin heitä ohjailevat tahot. Agitaattori antaa helppoja vihjeitä mitä tehdä tai aloittaa jopa itse tilanteiden eskaloitumisen. Visuaalinen ärsyke tuntuu uppoavan parhaiten joukkomieleen, tosin joukko on kykenevä ymmärtämään sanoja kunhan asiat pidetään riittävän yksinkertaisena. Tyhjiä iskulauseita ja lähes kuinka tahansa ymmärrettäviä tyhjiä kannustimia voi joukolle syöttää yksi toisensa perään ja nostaa yhteishenki huippuunsa.

"Suuri johtaja" voi myös nousta joukon johtoon ja saada ihmiset tekemään mitä käsketään. Jos symbolin arvoon nouseva johtava saa joukon haltuunsa, hän voi saada joukon uskomaan lähes mitä tahansa, myös heidän omaa etua vahvasti ristiriidassa olevia asioita. Illuusio jostain elämää suuremmasta saa joukkomielen haltuunsa ja suuren johtajan jokainen teko ja sana on tärkeintä maailmassa sillä hetkellä. Tätä ilmiötä kuvastaa hyvin Merkelin pitämät puheet - alussa ketään ei kiinnosta ja kuulijat saattavat olla jopa hänen ajatuksiaan vastaan, mutta esityksen päätteeksi koko joukko nousee hurraamaan suurta johtajaansa. Kotimaisia suuria johtajia on myös muutama joiden sanomiset ovat kultaa vaikkei teot täsmääkkään sanoihin. Mutta semmoiset pienet seikat ei joukkomieltä haittaa.

Joukkojen johtamista ja ohjailua on tutkittu vuosisatoja ja keinoja vaikuttamiseen on kehitetty jatkuvasti. Kun joukkomieli osataan helposti luoda ja sitä on helppo ohjata, ei olekaan ihme että johtajiksi päätyy hyvin kyseenalaisia henkilöitä. Kansaa johtamaan valitaan siis taitavia agitaattoreita, joiden puheet ja teot eivät joukkomielen ulkopuolisista tarkasteltuna tunnu mitenkään järkeviltä, mutta joukkomieleen yhdistyneet ovat täysin varmoja agitaattorin loistavuudesta. Yksilöä voi ohjailla monella eri tavalla, mutta joukkoa kaitsemaan tarvitaan taitoa ja karismaa. Jos tuntee kansansa, voi suuri johtaja viedä koko katraan teuraalle ja he hurraavat koko matkan loppuun saakka.


Irtiottoja

Epäiletkö, että sinua on viety kuin pässiä narusta joukkomielen avulla tekemään asioita mitä et muuten olisi tehnyt? Älä huoli, lähes kaikki ovat niin tehneet. On se sitten sankojen jonotusta tai jonkin poliittisen pellen kaunista sanailua, lähes kaikki ovat tavalla tai toisella päässeet tai joutuneet osaksi joukkomielen autuutta. Nykyään median propagandan vaikutuksesta lähes kaikki ovat joutuneet tahtomattaan liittymään yhteisiin illuusiohin. Esimerkiksi kaikkihan sen tietää että äänestämällä voit vaikuttaa - yhteiset uskomukset luovat sekä turvaa, mutta samalla yhteisiin valheisiin uskominen luo valheellista turvaa joka pettää kun sitä tarvitaan.

Entä kuinka pysyviä muutoksia joukkomieli voi saada aikaan? Äkkiseltään voisi luulla, että kun joukko on hajonnut, katoaa joukkomieli kuin tuhka tuuleen. Kuitenkin ihmisten uskomukset ovat saattaneet muovautua myötäilemään joukkomielen uskomuksia myös joukon hetkellisen hajautumisen jälkeenkin. Yhteinen aate kerää joukon usein uudelleen ja uudelleen kasaan, joten jotain muutoksia ihmisen omaan mieleen tapahtuu liittyessään joukkomieleen. Mitä useammin samankaltaiseen joukkoon osallistuu, sitä vahvemmaksi aate kyseistä asiasta usein muodostuu. Kertaus ja kestoaika hakkaavat joukkomielen aatteet syvälle takaraivoon asti.

"Hetkonen, nyt homma seis ja mietitään hetki" - lause, jota harvemmin kuulee kesken mellakan. Lyhytkin pysähdys saattaa katkaista yhteyden joukkomieleen ja oma järki ottaa taas ohjat. Tämä "homma seis" on vaan usein hyvin kaukana joukkomielen ajatusmaailmasta, joten sitä ei kannata odottaa joukkomielen suunnasta tulevaksi. Olisi siis havahduttava itse, palattava omaan itseensä ja mietittävä missä oikeen mennään. Jos joku tulee huomauttamaan, että tämä uskomasi henkilö/asia on täyttä puppua, siinä voisi olla vihje tutkiskella itseään että ollaanko nyt (taas) vain pässi narussa vaiko omin järjin matkassa. Joukossa on toki turvallista, sitä ei voi kieltää, ja ihminen sosiaalisena eläimenä kaipaa muiden lauman jäsenten läheisyyttä. Se ei se lauma vaan ole aina välttämättä sille yksilölle, saatikka yhteiskunnalle, positiivinen asia.

Mihin propagandan teho perustuu?

Kolme elementtiä

Propagandan teho perustuu kolmeen psykologiseen ilmiöön, jotka eivät ole riippuvaisia toisistaan eivätkä välttämättä korreloi keskenään. Aikaisemmin asiaa on sivuttu artikkelissa "1%", mutta nyt vedetään naruja yhteen hieman tiukemmin. Ensimmäinen ilmiö on ihmisen usko omaan itseensä ja erehtymättömyyteensä. Looginen, kaikkitietävä ja immuuni ulkopuoliselle vaikuttamiselle - loistava yhdistelmä, mutta usein niin kaukana todellisuudesta ettei uskoisikaan. Koulussa kerran opetettiin jo kaikki tarvittava ja ystävällinen valtamedia pitää tiedot ajan tasalla. Mikä voisikaan mennä pieleen? Länsimaissa itsensä yliarvioiminen on melkoisen yleistä...

Toisena ilmiönä on ihmisen suostuteltavuus. Hypnoosi perustuu tälle ilmiölle ja arviolta noin 60-70% ihmisistä on hypnotisoitavissa, eli suostuteltavissa ulkopuolisen toimesta. Noin 20% kykenee hetken asiaa mietittyään kaikessa rauhassa karistamaan osittain tai kokonaan hypnoosin. Loppuihin ei hypnoosilla ole oikeastaan mitään vaikutusta, mutta esimerkiksi kertaamalla jotain asiaa riittävän pitkään, saadaan tutulta kuulostava asia tuntumaan uskottavammalta. Peitto ulkopuoliseen suostutteluun on siis lähellä 90%, mitä propagandistit hyödyntävät useilla eri keinoilla jatkuvasti. Kaikkiin ei viesti tarvitse upota, riittää että enemmistö uskoo siihen edes osittain.

Kolmantena ja ehkäpä kaikkein kriittisimpänä elementtinä onnistuneeseen kansakunnan orjuuttamiseen on joukkomieli. Arvioiden mukaan reilusti yli 90% ihmisistä yhdistyy muodostuneeseen joukkoon, jolloin kollektiivinen mieli ottaa vallan ja oma harkintakyky katoaa lähes täysin. Loput, alle 10% ovat joko niitä, jotka menevät mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, tai niitä, jotka ohjailevat joukkoa. Pieneen osaan ihmisistä ei joukkomieli "tartu", mutta oman turvallisuuden vuoksi saattavat he kuitenkin mennä joukon mukana. Joukko kykenee ylittämään yksilölliset rajat, jolloin sankaritekojen lisäksi kyetään tekemään mitä hirvittävimpiä ja älyttömiä tekoja. Joukossa tyhmyys tiivistyy, eli joukolta ei voi odottaa mitään suuria keksintöjä, mutta jälkiä on helppo seurata kun esimerkiksi mellakkajoukko marssii kaduilla. Joukkomielessä ihmisten alkukantaisemmat osat muodostavat yhden tietoisuuden ja jälki on sen mukaista.


Sekoitetaan soppa valmiiksi

Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Asia/ilmiö "X" on monella mittapuulla todella haitallinen mutta siitä voidaan esittää (muka)hyödyllisiä kulmia ja todistaa ne maksetulla tieteellä. Xn tienaamispotentiaali on kuitenkin riittävä, että se kannattaa myydä kansalle vaikka siitä on yhteiskunnalle paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Tarvitaan siis propagandistien apua myymään sokerikuorrutettua paskaa ja saamaan ihmiset hyväksymään se hymysuin. Pohjustus on jo luotu, aukteriteettiuskovainen kansa kuuntelee ja uskoo mitä valtamedia kertoo, eli se noin 70% kansasta hyväksyy Xn mukisematta, etenkin kun itselle ei ole siitä ollut juuri välitöntä ja huomattua ongelmaa. Auktoriteettiuskovainen kansa myös tietää, että kaikki Xää vastaan puhuvat ovat automaattisesti väärässä olevia pahoja ihmisiä.

Pian kuitenkin huomataan, että X ei ollutkaan mitä luvattiin. Tieto siitä kuitenkin pidetään valtaväestöltä piilossa ja asiantuntija toisensa jälkeen kiikutetaan propagandistien haastateltaviksi. Muistutetaan kaikista niistä vaaroista, mitä ilman Xää tapahtuisi, koska pelko on yksi tehokkaimmista keinoista manipuloida ihmisiä. Kaikkiin ei propaganda kuitenkaan uppoa, vaan itsenäiset ajattelijat huomaavat pian ongelmat. Mutta siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä - joukkomieleen on jo tarttunut pohjalle enemmistön kanta, koska vain yhteiseen pohjaan voi joukkomieli muodostua. Epäilevät eivät uskalla asiasta puhua, koska lynkkausjoukko on ovella välittömästi. Se itsenäiseen ajatteluun kykenevä joukko muuttaa siis kantaansa ja liittyy joukkoon, koska joukossa on turvallisempaa.

Koska propagandapeitto on nykyään lähes täydellinen, voidaan mukaan syöttää myös sopivasti virheellistä tietoa Xstä. Jos joku itsenäisesti ajatteleva löytää ne "ansat" ja lähtee levittämään virheellistä tietoa, voidaan KAIKKI Xää vastaan puhuvat todistaa väärässä olevaksi viittaamalla näihin virheellisen tiedon levittäjiin. Tiede ei myöskään tue Xn vastaan puhujia, koska rahalla ostetut todisteet Xn puolesta ovat laajasti levinneet. Yksikään uraansa tärkeänä pitävä tutkija ei liioin lähde kaivamaan verta nenästään - lynkkausjoukko on aina valmiina suojelemaan virallista totuutta Xstä. Totuus ei pala tulessakaan, mutta liekki ei näy kovinkaan kauaksi kun päällä on iso kasa paskaa, jota joukko vahvistaa uskoessaan propagandaan. Joukkoa ei kiinnosta, eikä se edes kykene loogiseen ajatteluun, saatikka vastakkaisten todisteiden ymmärtämiseen. Jos alkuperäinen propaganda asiasta X säilyy, ei valtaosan mieli muutu...


Kolikon toinen puoli

Sama joukkomielen ilmiö vaivaa toki myös Xää vastaan puhuvia. Se pieni ryhmä, johon ei alkuperäinen propaganda uponnut, muodostaa myös oman joukkonsa. Koska virheellistä tietoa on tahallaan jaettu Xstä löydettäväksi, muodostuu useita toisiaan vastaan olevia joukkoja jotka eivät liioin kykene yhteistyöhön. "Väärin vastustaminen" on jopa suurempi rike kuin olla täysin eri mieltä - täysin eri mieltä oleva on vain propagandan uhri, siinä kun väärin vastustaja on jotain paljon pahempaa. Helppoa, tehokasta ja pelottavaa kuinka kansa voidaan jakaa joukkoihin, jotka eivät kykene enää ajattelemaan, saatikka keskustelemaan asiasta. Mutta se on juuri se tilanne, mihin propagandalla pyritään ja lähes poikkeuksetta myös päästään.

Valtamedian propagandan murtaminen ei kuitenkaan ole mikään helppo temppu. Liian paljon rahaa on käytetty valtamedian aseman pönkittämiseen ja koko järjestelmä perustuu propagandalla kansan ohjailuun. Mielikuvilla kansalle myydään halutut asiat ja koko koneisto nappaa viestistä kiinni ja suojelee sitä kaikin keinoin. Joka ikinen taho ja valta-asteikon porras uppoaa tähän samaan propagandaan, myös propagandan tekijät itse. Se pieni joukko, jolla on valta ja voima, eli raha, kykenevät ohjaamaan suurinta osaa ihmisistä tekemään juuri kuin he haluavat. Se muutama prosentti vastaan haraavista ihmisistä ei muutokseen kykene...

...elleivät he kykene saamaan oikeaa tietoa jokaisen nähtäväksi. Jos oikea tieto leviäsi riittävän laajalle, ensin ne 20% epäilevistä saattaisivat uskaltaa sanoa jotain koska ne 70% huiputetuista olisivat liian epävarmoja kahden poikkeavan kannan kanssa. Joukkomieli voisi vaihtaa kantaansa ja soihtujen kanssa marssiin lähtevien suunta olisikin valtaa pitäneet tahot. Siksi väärinajattelijat on vaimennettava ajoissa ja heidän viestinsä pilattava kaikin mahdollisin keinoin. Mikään ei ole sen vaarallisempi vallassa oleville kuin itsenäisesti ajattelevat ihmiset, jotka saavat muut heidän puolelleen. Mutta älä minua, narria, usko, vaan tutki asia itse... ja funtsi sitten kaikessa rauhassa.

Teoriaa mielestä - Strategiat

Mistä on kyse?

Uskomusten, persoonan, arvojen ja havaitseminen lisäksi tarvitaan vielä paljon enemmän erilaisia mekanismeja, että ihminen toimisi kuten se toimii. Yksi näistä monimutkaisista mekanismeista on strategiat (ketjut, sekvenssit, ajatusketjut ja useat muut sarjoja kuvaavat nimet). Ihmismieli linkittää perättäisiä tapahtumia jotka tulee toistaa samalla, opitulla, tavalla saavuttaakseen halutun lopputuloksen. Ratkaisumalli soveltuu myös hyvin ilmiön nimeksi, koska nämä luodut strategiat on aina kehitetty ratkaisemaan jokin tehtävä. Lihasmuisti myös kuuluu vahvasti tähän ajattelutapaan, koska suuri osa ihmisen ongelmanratkaisusta liittyy ulkoisten asioiden manipulointiin.

Kertaaminen on yksi tehokkaimmista tavoista luoda ja vahvistaa näitä mielen strategioita. Shakkimestarilla esimerkiksi saattaa kulua vuosikymmeniä oppia riittävästi eri strategioita kääntää mikä tahansa tilanne voitoksi. Mitä luotettavampi tilanne on toistumaan (lähes) samalla tavalla (Shakki, Pokeri vai Ruletti), sitä vankempi strategia on sille muodostettavissa. Esimerkiksi oven avaaminen on yksi tällainen strategia, jota moni toistaa riittävän usein että se tapahtuu ilman kummempia miettimisiä - kahvasta kiinni, käännetään kahvaa ja vedetään tai työnnetään ovea. Pesäpalloa lyödessä ei signaali ehdi kulkea riittävällä nopeudella silmien ja käden välillä, joten jo opittu strategia osaa tulkita ja ennakoida tapahtumat jolloin keho toimii automaattisesti harjoitellun kaavan mukaan.

Ongelmien ratkaisu tapahtuukin ihmiseltä ilman suurempia miettimisiä, kun se on riittävän usein onnistuneesti ensin toistettu. Arkipäiväiset tehtävät sujuvatkin monelta aamun heräämisestä illan nukkumaanmenoon lähes pelottavan tarkalla ja toistettavalla kaavalla. "Aivot narikkaan" pitääkin tavallaan paikkansa, kun työtehtävät toistuvat päivästä toiseen ja jopa small-talk soljuu kiinnittämättä siihen huomiota. Automaattisia strategioita, ettei tarvitse turhaan miettiä. Huomio asiaan kiinnittyykin usein vasta sen jälkeen kun jokin on mennyt pieleen - ovi ei auennut vetämällä, ei työntämällä... käytinkö liian vähän voimaa vai onko ovi kenties lukossa? Josko se siitä toistamalla aukeaisi... jos voimankäyttö ei toimi, voimaa ei selvästi ollut käytössä riittävästi?


Kaavoihin kangistuminen

Opituista strategioista on sekä hyötyä että haittaa. Hyvin toimiva ja tarkoituksenmukainen strategia helpottaa kummasti elämää, kuten vaikka sitä polkupyörällä ajoa ei tarvitse miettiä vaan antaa rullata vaan. Kun homma toimii, ei niihin omiin tapoihin tule edes kiinnitettyä huomiota. Lihasmuisti eri asioihin on saattanut vuosien varrella oppia paljon kaukana optimaalisesta olevia tapoja, joiden oikomiseen ryhdytään usein vasta sitten kun ongelma on jo äitynyt todella pahaksi. Moni kävelee miten sattuu, istuu lysmyssä ja jännittää paljon turhia lihaksia yksinkertaisissakin tehtävissä - strategia toimii, tavallaan, mutta se on kaukana optimaalisesta. Kehon strategioita voi muut avustaa korjaamaan, mutta ajatusten juoksuun on ulkopuolisten vaikea puuttua.

Päätöksiä tehdessä ihmiset tukeutuvat vanhoihin ja toimiviin strategioihin. Tämä toki nopeuttaa päätöksentekoa, mutta virheiden mahdollisuus kasvaa kun muuttujat vaihtuvat. Kun ihmisen havaintoja tilanteesta ohjaa aikaisemmat kokemukset ja sen aiheuttamat painotukset, voi pahimmassa tapauksessa tulos olla katastrofaalinen kun huomiota ei kiinnitetty tärkeisiin asioihin. Joskus nopeus on valttia, kun joskus taas tarkempi tarkastelu olisi tarpeen. Toimiva strategia olisikin ensin kiinnittää riittävästi huomioita edessä olevaan asiaan että kykenee päättämään onko asia semmoinen, joka vaatii vielä tarkempaa huomiota. Saman virheen toistaminen ja uuden tuloksen odottaminen on taas...

Sanotaan, että ihminen on tapojensa orja. Tavallaan tämä pitääkin hyvin paikkansa, kun asiaa ajattelee strategioiden kannalta. Jokainen toistettu toiminta, joskus jopa lopputuloksesta riippumatta, saattaa luoda uuden strategian, jonka ratkaisumallia toistetaan kunnes opitaan uusi tapa. Onneksi ihminen kohtuullisen usein havahtuu huomatessaan virheen tapahtuneen, joten nopeahko reagointi on mahdollinen. Esimerkiksi autoa ajaessa tutulla pätkällä, voi joskus huomata vasta kotopihassa että saavuttiin perille - automaatio hoiti koko matkan eikä yllätyksiä tapahtunut. Turvallisesti kotona, lähes robotin tarkkuudella ajettuna. Hienoa... ja samalla hieman pelottavaa?


Vanhalle koiralle uusia temppuja?

Tuo täysin paikkansapitämätön vanha sanonta toimii samalla (varoittavana) esimerkkinä siitä, kuinka aivot yhdistävät toimivia strategioita (tässä tapauksessa sanontoja) vaihteleviin asiayhteyksiin. Ihminen, samoin kuin koira, oppii kehdosta hautaan - jos niin haluaa tehdä. Onkin jokaisen oma valinta, pitääkö niistä vanhoista strategioista kiinni vai koittaa parantaa omaa tilannettaan. Helppoa se ei toki ole, eikä aina asiat välttämättä parane, mutta oppia ikä kaikki.

Mindfulness-harjoituksia suositellaan usein tilanteissa, joissa tarkoituksena on huomion palauttaminen automaattisiin toimintoihin. Havainto laukaisee reaktion, jonka lopputuloksena valitaan sopiva strategia jolla ongelmaa lähdetään ratkaisemaan. Huomion pitäminen koko tehtäväketjun ajan kohteessaan, on mahdollista muokata olemassa olevia strategioita tai luoda uusia ja tehtävään sopivampia ratkaisumalleja. Pitää myös muistaa että jos olet vielä hengissä, ei nykyiset strategiasi voi olla ihan päin prinkkalaa. Muutos kuitenkin lähtee huomion suuntaamisesta käsillä olevaan tehtävään. Löytyisikö niistä omista tavoista mahdollisesti korjattavaa? Itselläni ainakin löytyy, roppakaupalla...

Konkreettisia hyötyjä strategioiden muuttamisesta saa esimerkiksi korjaamalla omia liikeratoja liikkumisen, istumisen ja makaamisen suhteen. Mikä soveltuu missäkin tilanteessa kenellekin, on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta jos joku paikka kolottaa, voisi tulla tarpeeseen tarkkailla omia liikkumisia ja asentoja? Mielen strategioita taas voi tarkkailla niin, että kun luet mitä tahansa tekstiä, seuraa mitä automaattisia reaktioita tapahtuu ennen kuin olet edes kunnolla sisäistänyt lukemasi. Vahvasti omaa maailmankuvaa vastaan sotiva teksti saattaa helposti aiheuttaa välittömän ärsyyntymisen, mutta siitä tuskin on pitkässä juoksussa juurikaan hyötyä - ellet sitten nauti vetää herneitä nenään muutaman minuutin välein. Pieni muutos omassa strategiassa miten reagoidaan muiden sanomisiin voi muuttaa omaa elämää huomattavasti positiivisemmaksi.

Äänestämällä voit vaikuttaa

Näinhän se on, koska...

...kaikkihan sen tietää. Mutta onko tämä itsestään selvä ja kaikkien tietämä asia niin vankalla pohjalla kun demokratiaan vahvasti uskova kansamme? Demokratia, eli kansanvalta, tarkoittaisi sitä että kansalla olisi valta. Edustuksellisessa demokratiassa, joka Suomessa on käytössä lähes joka taholla, kansa valitsee oman ehdokkaan jolle antaa valtansa äänestämällä. Voit siis suoraa sanoa että "annan valtani tässä äänestyksellä juuri tuolle tyypille" ja näin olet suorittanut velvollisuutesi koko kansan hyväksi. Ai kun ihanaa, meni juuri kuten elokuvissa, eiköstä?

Kun tämä äänesi saanut luotettavaksi ja rehelliseksi väitetty henkilö on saanut juuri sinun antaman mandaatin hoitaa kansan asioita juuri sinun tahtomallasi tavalla, mikä voisikaan mennä pieleen kun kerran tiedät itse tasan tarkkaan mikä on hyväksi maallemme? Ai tämä henkilö kuuluikin johonkin valtapuolueeseen? Ei hätää, kyllähän tämä ehdokas äänestää tiukan paikan tullen juuri kuten myyntipuheessaan sinulle kertoi. Niin paitsi että puolue määrää miten edustajasi, jolle siis annoit valtasi, tulee äänestää asioista. Mutta ei hätää, puolueohjelma sentään sanoo että asia on tärkeä ja he tulevat näin äänestämään sitten valtaan päästyään. Niin aina, niin aina, mutta miten siinä taas pääsi käymään niin ettei se mennytkään miten luvattiin?

Vai ei se juuri sinun äänesi vaikuttanutkaan puolueen tekemään päätökseen joka sotii omia arvojasi vastaan? Mutta olihan se ehdokas niiin kaunopuheinen ja lupasi tehdä juuri kuten sanoi ja... ja äänesti juuri kuten puolue käski. No onneksi voi sentään valita minkä puolueen jäsentä äänestää, koska eri puolueet tarjoavat eri vaihtoehtoja äänestäjille ja jos kansa äänestäisi oikein, olisivat asiat aivan loistavasti, eikös? Ja kun kelaa tehtyjä päätöksiä ja muutoksia taaksepäin vaikkapa 30 vuotta, onkin asiat menneet juuri äänestämälläsi tavalla vaikka vallassa on vuorotellen ollut oikeastaan jokainen valtapuolue. Eikö? Kuinkas se nyt niin...


Vallan luovuttaminen muille

Jos äänestät, kerrot hyväksyväsi kansan yhteisen tahdon jakaa valta kannatusprosenttien mukaan. Äänestämällä voit toki vaikuttaa siihen, mikä puhuvaa pää milloinkin sielä sitä kyllä/ei namiskaa painaa, mutta siihen se valta ikävä kyllä loppuu. Voit toki vedota edustajaasi, kirjoittaa vihaisia kommentteja someen ja jatkaa meuhkaamista siitä, kuinka kaikki muut äänestivät väärin ja kuinka juuri sinun ehdokkaasi olisi pelastanut koko maan. Paitsi että ei, kun olet sitä numeroa siihen lappuun rustannut, olet päättänyt antaa sen pienen määrän valtaasi kokonaan pois tälle toiselle ihmiselle joka (yllätyspyllätys) ei tehnytkään mitä lupasi.

Asiaa voi toki jokainen selittää juuri kuten itse haluaa, kun haluaa uskotella itselleen että nyt kun äänestin sitä OIKEAA puoluetta, asiat menevät ihan nappiin. Kuinka monta kertaa peräkkäin se sama täytyy toistaa että lopulta uskoo sen ettei se oma ääni paina yhtään mitään sen äänestämäsi sällin teoissa, sitä on vaikea sanoa. Jos ehdokas on täysin sitoutumaton yhteenkään puolueeseen, on toki mahdollista että saat edes hieman vastinetta sille luovuttamallesi vallalle. Sitoutumaton, mutta puolueen siivellä ratsastava antaa kuitenkin äänensä sille emopuolueelle, joka viis veisaa mitä äänestäjä haluaa.

Äänestämättä jättäminen kertoo sen, että et hyväksy järjestelmää etkä ole valmis antamaan valtaasi kenellekään. Tarkoittaako se, että asiat paranevat kun muut silti jatkavat äänestämistä? Ei. Se tarkoittaa vaan sitä, että sinä et anna ääntäsi läpimädälle hyvävelikerholle ja teeskentele että sillä äänellä olisi vaikutusta muuhun kuin puhuvan pään ulkonäköön. Päätökset, ne oikeat semmoiset, tehdään suljettujen ovien takana aivan toisissa porukoissa kuin nämä poliittiset pellet esittävät. Poliitikot toimivat jokainen omassa aitauksessaan, jossa saavat vapaasti haukkua muita ja kuseskella nurkkiin. Päätösvaltaa heillä on kuitenkin vain tasan tarkkaan sen verran kuin heille ylhäältä annetaan - ja se ei ole paljoa se.


Vähiten huono on siltikin huono

Vaaleissa äänestäminen on siis lähempänä sitä, että saat valita syötkö kissan- vai koiranpaskaa. Ongelmaksi muodostuukin se, että ne jotka valitsivat syödä paskaa, tekevät sen päätöksen myös muiden puolesta ja sen seurauksena kaikki saavat syödä paskaa. Huonoista vaihtoehdoista vähemmän huonon valitseminen kun edelleenkin on huono vaihtoehto, sen ei luulisi olevan niin kovin vaikeaa ymmärtää. Tilanteeseen ei liioin ole ihan heti muutosta, koska ystävällinen valtamediamme jatkaa sen saman vanhan paskan sokerikuorruttamista vuodesta toiseen.

Mutta saman ongelman toistaminen ja siinä (paskassa) pyöriskely ei liioin asiaa vie eteenpäin millään tavalla eteenpäin. Ihminen on kuitenkin kohtuullisen kekseliäs ja aina välillä älykäskin olento, joten voisi kuvitella että edes joku olisi löytänyt oikeasti edes kohtuullisen vaihtoehdon tälle järjestelmälle? Monet hehkuttavat Sveitsin kansanäänestystä, joka toki ratkaisisi OSAN ongelmista. Muitakin vaihtoehtoisia järjestelmiä on ehdotettu ja niistä saa jokainen itse tutkia ja päättää omalla kohdallaan mitä kannattaa. Hiljainen hyväksyntä korruptiolle on kuitenkin maan tapa tällä hetkellä ja siihen pitäisi saada muutos. En tiedä mikä olisi paras vaihtoehto, mutta siitä olen varma ettei vastausta löydy nykyisistä poliittisista järjestelmistä ja vielä vähemmän yhdestäkään valtapuolueen (nykyisestä tai entisestä) poliitikosta.

Lompakolla äänestäminen on niitä harvoja keinoja jotka jo nyt toimivat. Tiedon jakaminen ja korruption paljastaminen, eli sanan voima, nousseekin vielä arvoon arvaamattomaan. Siksi vallassa nyt olevat haluavat viedä meiltä sen viimeisen vallan, eli vapaan sanan, pois, ettemme pystyisi enää nousemaan takaisin jaloillemme. Kontrolloitu oppositio taas porskuttaa vahvempana kuin koskaan ennen, niputtaen samaan kasaan vallassa olevia vastaan puhuvat ja näin onnistuen pitämään heidät kiltisti aisoissa. Joukossa on voimaa, mutta kuka niitä naruja nyppiikään ja mihin suuntaan? Elämme mielenkiintoisia aikoja, missä massailluusio piilottaa totuuden näkyviltä... ja vain narrit uskaltavat enää asiasta puhua.

Aatteleppa omalle kohalle

Sattumankauppaa

Aina kun jotain sattuu ja tapahtuu, joku ottaa tehtäväkseen laskea kuinka yleistä moinen tapahtuma on. Joskus tästä on toki hyötyä kuten esimerkiksi jos arvioidaan jotain riskejä tai mahdollisuutta voittaa, mutta yleisin syy vaikuttaa olevan se, että saadaan tapahtuma täsmäämään siihen omaan agendaan jota ajetaan. "Yksittäistapahtuma" ja sitten perään kaivetaan vastaavia tapahtumia täysin eri mittakaavassa tapahtuvista asioista, mutta saadaan hyvä otsikko jos ei muuta. Monesta asiasta ei edes tiedetä kuinka yleistä se on, mutta kun on saatu muutama tapaus kerättyä, sillä voidaan jo markkinoida omaa asiaa viitaten "faktoihin".

Luotettavan informaation saaminen tietoa kerättäessä voi myös usein osoittautua hyvin vaativaksi tehtäväksi. Jos jotain asiaa kysytään ihmisiltä anonyymisti, voi annetut vastaukset olla ihan päin prinkkalaa ja silti saatua tulosta käytetään jälleen oman agendan ajamiseen. Toistamalla kysely useaan kertaan eri paikoissa voi tuloksen virhemarginaalia hieman paikata, mutta aina kun jossain tuloksessa näkyy %-merkki, kannattaa muistaa: "vale-emävale-tilasto". Toki esimerkiksi tilastokeskus kerää joistain asioista luotettavaa tilastoa, mutta kun niitä tulkitaan sitten omaa agendaa vastaavaksi, saadaan se emävale aikaiseksi vaikka lähdeaineisto olikin hyvin lähelle todellisuutta.

On se sitten lento-onnettomuus, terrori-isku tai rokottamattoman lapsen kuolema, löytyy median otsikoista valtavaa paisuttelua asiasta. Todennäköisyys tapahtuneelle on häviävän pieni, mutta toki omalle kohdalle osuessa ei kaikki mennyt ihan nappiin. Harvinaiselle tapahtumalle ei yleensä etsitä mitään vertailukelpoista lukua, koska se pilaisi hyvän tarinan lähes kokonaan. Asiasta "vastaan" puhuvia taas syytetään vääristelystä ja vähättelystä, mutta sitähän tämä totuuden jälkeinen aika onkin - faktoja vääristetään luomaan virallinen totuus. Mutta ennen kuin lähtee itse leikkimään omalla hengellään, olisi syytä selvittää mistä pelistä on oikein edes kyse.


Vaan kuinka suuri osa on sattumaa?

Ennen kuin kuuntelee toisen neuvoja asiasta, on syytä arvioida asiaa sen luonteen mukaan. Helppo nyrkkisääntö arvioida jonkin tapahtuman säännönmukaisuutta, on verrata sitä näihin kolmeen asiaan: Shakki, Pokeri ja Ruletti. Tällä vertauksella voidaan arvioida sattuman ja taidon/ulkoisten tekijöiden määrää tapahtumaan. Shakissa kaikki on säännönmukaista. Kaikki asiat tapahtuvat toistettavasti täsmälleen samalla tavalla. Annettu %-osuus tapahtuu siis säännönmukaisesti. Pokerissa taas on sekoitus sattumaa ja taitoa, eli osa tapahtumista määräytyy tiettyjen asioiden vaikutuksesta mutta loput on sattumaa. Osuuko se nakki omalle kohdalle on siis ainakin osittain ennustettavissa. Ruletti taas on täysin sattumanvarainen, eli todennäköisyys joutua meteoriitin iskemäksi on hyvin pitkälle kaikille sama.

Suurin osa tapahtumista onkin verrattavissa pokeriin, näin yksilön näkökulmasta katsoen. Tuntemalla itse itsensä ja ympäristönsä, voi vaikuttaa suuresti siihen miten asiat omalla kohdalla etenevät. Mitä jotkut voivat pitää sattumana, on usein monimutkaisten tapahtumaketjujen yhteyksiä, joita ei vain tunnettu. Yli- ja aliarviointi voikin olla kohtalokasta, eikä luotettavaa keinoa parantaa omia mahdollisuuksia montaa ole. Ihmisellä tosin on yksi etu, mitä useimmat eivät kuuntele syystä tai toisesta: intuitio. Jos ne omat karvat nousevat pystyyn jostain asiasta, olisiko syytä kuunnella sitä omaa intuitiota?

Hyvänä esimerkkinä tästä virheellisestä arvioinnista voidaan pitää tieteen käsitystä ihmisestä. Moni luulee nykytieteen tietävän miten ihminen toimii ja mikä vaikuttaa mihinkin, mutta todellisuudessa muuttujia on niin paljon, että shakin sijaan näytetään olevan lähempänä rulettia vaikka peli onkin pokeri. Ulkopuoliset tekijät ovat niitä sattumia, sisäisesti kaikki toimii kuin shakki - mutta kun muuttujia on valtava määrä, ei kukaan tiedä miten se keho tai mieli edes toimii. Lääketiede on löytänyt paljon asioita miten joku asia näyttäisi suureelle osalle vaikuttavan, mutta varmoja syitä miksi jokin tapahtuu ei osata sanoa. Samaan aikaan humanistiset tieteilijät katsovat tilastoja ja repivät hatusta teorioita miksi ihmiset jotain tekevät...


Oma pakka kuntoon

Riskien minimointi ja voittojen maksimointi on usein se haluttu tilanne. Jos ihmisten välinen kilpailu eliminoitaisiin pois näistä elämän monimutkaisista yhtälöistä, olisi paljon helpompaa ennustaa eri tapahtumia. Perstuntumalla, eli intuitiolla voi jokainen jo nyt kuitenkin vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Intuitiolla et ehkä kykene löytämään sitä voittoarpaa kaupan tiskiltä, mutta saatat aistia sen tiskin vieressä olevan ihmisen aikovan jotain pahaa sinulle. Poliittinen korrektius on kuitenkin usein ylikirjoittamassa sitä intuition antamaa viestiä mahdollisesta hengenvaarasta - ei ihmisiä saa arvioida noin pikaisesti ulkonäön ja olemuksen osalta ... 5 min myöhemmin se toinen vei massit ja antoi turpaan. Todennäköisyys tulla ryöstetyksi on hyvin pieni, mutta omalle kohdalle osuessaan se pieni todennäköisyys ei paljoa auta.

Jos ajatellaan että suurin osa tapahtumista olisi verrattavissa pokeriin, on hieman outoa että useimmat eivät syystä tai toisesta käytä saamiaan vihjeitä oman elämänlaadun parantamiseksi. Kaikkeen ei voi tietenkään vaikuttaa, mutta monessa asiassa vihjeitä on nähtävissä. Intuitio kuulostaa monen korvaan hölynpölyltä, joten jos se vaivaa niin silloin voi asiaa kutsua joksikin muuksi - vaikkapa rautaiseksi kokemukseksi elämän koulusta. Jos jokin asia näyttää, haisee ja maistuu paskalta, ei siihen kannata mennä astumaan. Ensimmäiset kaksi vihjettä, eli näyttää ja haisee, riittää monelle, mutta ikävän usea haluaa kokeilla vielä saappaan pohjallaan...

Numeroista saadaan osviittaa, mutta tilastoissa harvoin näkyy ne tarkemmat syyt tapahtumiin. Pelkkiä tilastoita tulkitsemalla ja tuloksia omaan maailmankuvaan sovittamalla saadaan lähinnä medialle propagandaa, ei niitä oikeita syitä ja seuraamuksia. Monet asiat ovat myös niin monimutkaisia, että niiden selvittämiseen vaadittaisiin tusinan kirjan verran materiaalia saada edes hieman pintaa syvemmältä raapaistua. Oma perstuntuma on kuitenkin jokaisella itsellään aina valmiina toimintaan. Sen tarkkuutta ja tulkintoja saattaa tosin joutua harjoittelemaan yhden elämän verran. Miten on, mitä oma intuitiosi kertoo tästä asiasta? Vedätkö ässänä hihasta tiukan paikan tullen oikean kortin?