Liian moni tietää asiasta...

Salaliitto!

Kaikkihan sen tietää että on mahdotonta pitää jotain asiaa salassa, jos mukana on paljon ihmisiä. Siksi kaikki salaliittoteoriat ovat pötyä, kun liian moni ihminen tietää totuuden, eikös? Pitää toki paikkansa että jos kerrot suurelle joukolle ihmisiä salaisuuden, on hyvin todennäköistä että jossain vaiheessa joku sen möläyttää ulos. Paljonko on sitten paljon? Joku oli ynnäillyt, että jos salaisuuden tietää useita tuhansia ihmisiä, se paljastuu kuukausissa, tuhatkunta ihmistä voivat säilyttää salaisuuden vuosia, sadat voivat olla hyssykkää vuosikymmeniä ja satakunta ihmistä jopa vuosisadan. Eli salaliitot eivät ole mahdollisia, koska liian moni tietää sen salaisuuden? Mutta tässä teoriassa jätetään muutama iso aukko huomioimatta: kuka salaa, miksi salataan ja ennen kaikkea miten. Tutkitaanpas asiaa hieman syvemmältä.

Valtiosihteerin piilottaminen peräkonttiin - suhmuroiti paljastui kohtuu nopeasti, vaikkei mukana ollutkaan kuin kourallinen ihmisiä. Amatöörit ja idiootit salaamassa tyhjänpäiväistä asiaa ei ehkä ihan ole Manhattan-projekti, mutta pienempiä ja suurempia kusetuksia on kansoilta salattu aikojen alusta lähtien. Jos asia myydään "elintärkeänä yhteisenä hyvänä asiana", eikä siitä paljastu selviä mukana olevia vahingoittavia asioita, miksi joku menisi kertomaan maailmalle mitä tapahtui kun kerran kiellettiin kertomasta? Entä jos kaikki mukanaolevat hyötyvät rahallisesti, miksi joku pilaisi mukavan elämänsä kun ei nyt mitään niin pahaa tehty? Ihminen on hyvä keksimään selityksiä omille toimilleen, joten lähes mikä tahansa asia voidaan järkeillä niin, että eihän tässä mitään ongelmaa ole.

Hallitsijoilla on vuosituhansien kokemus kansalta asioiden piilottamisesta, joten on outoa kuvitella ettei mitään oltaisi opittu salassa pidettävistä asioista. Raha ja valta saavat hallitsijat tekemään mitä tahansa molempien kasvattamiseksi ja alamaisten kusetus on vain pikkuseikka. Yritysmaailmassa salaisuudet paljastuvat hieman herkemmin, riippuen yrityksen asemasta niiden omassa nokkimisjärjestyksessä - suurimpia yrityksiä ei kaadeta skandaaleilla ja paljastuksilla, siinä menisi liian paljon vaikutusvaltaisia tahoja mukana. Ja vaikka välillä hieman lipsuukin tietoa maailmalle, jokainen hyvä ihminen osaa huutaa "salaliittoteoreetikko!" ja unohtaa koko asian. Ihmishenki ei liioin ole kovinkaan arvokas, jos on edes pieni mahdollisuus että lipsautus pilaisi koko homman. Itsemurha-alttius on osoittautunut kovin suureksi tietyssä asemassa olevilla ihmisillä... ehkä paine murtaa mielen ja siksi onnistutaan hautaamaan itse itsensä korven keskelle ja piilottamaan se ase, jolla ammuttiin ensin oma takaraivo auki?


Tehtävää varten luotu organisaatio

Että asioiden salaus kansalta sujuisi tehokkaasti ja luotettavasti, on sitä varten luotu useita valtion organisaatioita. Tiedustelupalvelut ympäri maailmaa on rakennettu alusta alkaen salaamaan tietoja ja varmistamaan ettei väärää tietoa valu vääriin käsiin. Osastointi ja lokerointi pelaavat suurta osaa näiden organisaatioiden menestyksessä. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen käsi tekee ja jokainen yksikkö toimii siinä omassa pienessä lokerossaan, jossa heille ei kerrota kuin vain välttämättömät asiat. Ihmisten määrä, joka tietää annetun tehtävän siinä laajuudessa kuin se oikeasti on, ei tarvita kuin kourallinen. Kourallinen luotettavia ihmisiä, jotka vievät salaisuutensa hautaansa asti - uhka siitä että tietoa vuotaisi voidaan helposti hoitaa aikaistamalla hautajaisia. Samalla tämä järjestelmä mahdollistaa aivan käsittämättömän tehokkaan tavan tietyille tahoille suorittaa mitä hämäräperäisempiä operaatiota ilman että niistä jää kiinni.

Samaa osastointia käytetään kaikissa organisaatioissa, joissa on salaista materiaalia käytössä. Tehtäviin valitaan sopivia henkilöitä organisoimaan eri osastojen välisiä asioita. Sopiva henkilö on esimerkiksi semmoinen, joka on helposti suostuteltavissa tekemään käsketty tehtävä kyselemättä mutta samalla on siinä tilanteessa että hävittävää on riittävästi jos sattuu lipsahdus. Huoli omasta ja perheen turvallisuudesta painaa totuuden vaakakupissa melkoisen paljon. Psykologiaa hyväksi käyttäen valitaan jokaiseen tehtävään "oikea" henkilö, että vältyttäisiin mahdollisilta lipsumisilta. Mutta kun osastojen johtajatkaan eivät välttämättä tiedä kuin pienen murto-osan kokonaisuudesta, ei vaaraa koko juonen paljastumisesta juurikaan ole. Sadat tuhannet ihmiset saattavat tehdä työtä asian eteen, josta he eivät tiedä alkuunkaan mitä tarkoitusta varten se oma pieni osa on.

Jos taas kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että mukana olijat tietävät hieman enemmän, voidaan mukaan ottaa massapsykologian keinot ja puhdas valehtelu asian oikeista tarkoitusperistä. Lahjonta, kiristys ja uhkailu sopii niin lasten kuin ihmisjoukkojen ohjailuun ja koko kansan indoktrinaatio hoitaakin sitten loput. Jos ihminen luulee tekevänsä hyvää ja tärkeää työtä, ei hänellä ole syytä mennä koko maailmalle kertomaan mitä työpaikalla tapahtuu. Osalle taas jännityselementti lisää intoa pitää suu supussa - ollaanhan sitä lähes Bondin kaltainen salainen agentti tässä mahtavassa duunissa! Loppujen lopuksi vain hyvin pieni osa ihmisistä oikeasti menisi riskeeraamaan maineensa/uransa/henkensä paljastaakseen työnantajansa korruption. Jos joukko korruptiosta tietäviä kasvaa, kasvaa riski paljastumisesta. Mutta toisaalta, mitä sitten vuotaakaan ulos?


Moninkertainen suojamekanismi

Jos salassa tietoa pitävään organisaation sattuukin se lipsahdus, ei ongelmaa välttämättä vielä tästä heille ole. Ulos on saatettu esimerkiksi vuotaa tahallaan virheellistä tietoa, jolla saadaan hämättyä ja harhaanjohdettua ihmisiä. Kontrolloitu oppositio voidaan aina valjastaa mukaan informaatiotulvaan ja yhdistettynä valtamedian propagandaan, saadaan lähes mikä tahansa vuodettu oikea tieto peitettyä tuhansien virheellisten lähteiden sumaan. Sosiaalisen median aikana on helppoa ja nopeaa tuhota kaikki oikeat todisteet näkyviltä ja kaataa satukertomuksia ihmisten syötteet täyteen. Hyvät ihmiset kun osaavat kuuliaisesti käräyttää naapurinsa, jos joku lipsauttaa väärää totuutta.

Tieteen kanssa asia toimii hieman toisin. Virallista totuutta vastaan puhuvia tutkimuksia ei usein pystytä kokonaan julkaisun jälkeen kadottamaan näkyvistä, mutta onneksi media kiikuttaa riittävästi "asiantuntijoita" laulamaan minkä tahansa uuden väitteen suohon. Uskoakko sitä salaliittoteoreetikon huuhaa-tutkimusta vaikko sitä kiltin uutistenlukijan haastattelemaa oikeaa asiantuntijaa? Suurin osa valitsee auktoriteetin tuoman luotettavuuden, vaikka uusi tutkimus ja sen noudattaminen saattaisi pelastaa lukemattomia ihmishenkiä. Mutta ei anneta totuuden pilata hyvää tarinaa, eikös?

Täydelliseen informaatiokontrolliin ei tosin kukaan (vielä) kykene. Joskus sitä "väärää" totuutta lipsuu kaiken kansan tietoon, mutta eihän sitä kukaan enää muista saatikka huomiota kiinnitä kun uusi katastrofi on ihan sattumalta tapahtunut jossain päin maailmaa. Lukemattomia keinoja, todella pitkät perinteet ja rajattomat resurssit - niistä on oikeat salaliitot tehty ja piilotettu kansalta. Toki pitää myös muistaa, ettei läheskään jokainen salaliittoteoria pidä paikkaansa eikä kaikki luotettavalta kuulostava informaatio (omasta näkökulmasta katsottuna) ole välttämättä paikkansa pitävää. Mutta niin koko järjestelmä on suunniteltu toimivaksi: kukaan ei tiedä mihin voi enää luottaa ja se viimeinen luotettava joukko - oma ydinperhe - halutaan polkea maahan ettei siihenkään voisi enää uskoa. Ainut mikä jää jäljelle on auktoriteetti, joka kertoo miten asiat ovat: suurta salaliittoa ei voi olla, koska mukana olisi väistämättä niin paljon ihmisiä että joku vuotaisi tiedon. O rly?