Neuroplastisuus
Neuroplastisuus tarkoittaa aivojen kykyä muuttaa nykyistä tilaansa joksikin uudeksi. Ennen luultiin, että teini-iän jälkeen ainoat muutokset aivoissa olivatkin hidasta rappeutumista iän myötä, mutta nykyään tiedetään aivojen muuttuvan jatkuvasti - lukiessasi esimerkiksi tätä tekstiä aivosi ja sitä kautta ajatuksesi muuttuvat yksilöllisellä tasollasi ja tavallasi. Koska ihmisen koko elämä on siis oppimista, kannattaakin aina joskus pysähtyä miettimään mitä sitä tulikaan taas opittua.
Aivot ovat lähes aina valmiina oppimaan jotain uutta sille saapuvista ärsykkeistä. Kun sopivia ärsykkeitä alkaa satelemaan, aivot saattavat tilata keholta sopivia aineita tehostaakseen omaa toimintaansa. Lyhytaikaiseen muistiin tällä on suuri vaikutus, mutta vielä ei välttämättä ole opittu mitään pysyvää. Kuitenkin toistamalla oppia, alkavat aivot yhdistelemään uusia asioita ja rakentamaan uusia siltoja, mahdollistaen sen että ihminen pystyy pian toistamaan oppimansa. Riittävästi toistoja ja aivot muuntuvat entistä enemmän, vahvistaen oppimaansa ja jopa kasvattamalla käytettävää aivojen osaa.
Kertaaminen on siis yksi tehokkaimmista tavoista oppia jotain. Samalla kun jotain asiaa toistaa uudelleen ja uudelleen, liitokset asiasta vahvistuvat aivoissa... mutta ne asiat mitä ei kerrata, hitaasti heikkenevät ja lopulta liitokset katoavat, ainakin toistaiseksi - ihminen unohtaa jotain. Sama pätee niin muistiin kuin myös motoorisiin kykyihin, eli polkupyörällä pitää ensin oppia ajamaan ja pitkän tauon jälkeen vaatii hetken, että aivot löytävät lähes rajattomasta kapasiteetistaan sen "mistä tätä ajetaan"-kohdan. Montako kertaa mikäkin vaihe vaatii toistoa, on kuitenkin täysin yksilöllistä ja harjoittamalla aivoja sitäkin voidaan muuttaa.
Mutta mitä me oikein kertaamme päivittäin?
Työ, koulu, harrastukset, esimerkiksi niitä valtaosa toistaa elämänsä aikana riittämiin ja ne sujuvatkin omana aikanaan jokaisen saavuttamalla tasolla. Entäs ne muut asiat sitten, mitä asioita toistetaan uudestaan ja uudestaan? Sosiaalinen media, televisio, netti, sanomalehdet - tietyt asiat toistuvat jatkuvasti, avaa lähes minkä tahansa lähteen. Jokaisen henkilökohtainen maku määrää mitkä asiat toistuvat enemmän kuin muut. Riittävän usein toistettu asia kuulostaa paremmalta kuin outo ja ennenkuulumaton asia - tervetuloa mainostajien maailmaan. Riittävästi toistamalla valhe muuttuu totuudeksi ihmisen mielessä...
Toistamalla samoja asioita ihminen oppii ne perinpohjin ja tuleekin niille jopa tunnottomaksi - tuleehan se suoraan selkärangasta, kuten sanonta menee. Instrumentti on kuin osa itseään ja musiikin tuottaminen sillä tuo puhdasta iloa. Vasen poljin alas, isompaa silmään ja talla pohjaan - auto kulkee kuin itsestään. Mutta myös... Edellinen riita ratkaistiin nyrkein, niin ratkaistaan seuraavakin. Yksi valhe poliitikon suusta ei tunnu enää missään, tulihan sitä koko ura valehdeltua ihmisille ja se on normaalia, eikös?
Jos ihmisellä on valmis ajatusmaailma hoitaa asiat tietyllä tavalla, asioiden muuttuessa usein säilyy ne parhaiten opitut asiat vaikka muuten homma olisikin aivan uutta. Jonkin asian vahvasti puolustaja saattaa jonain päivänä huomata olleensa väärässä ja kääntää takkinsa, mutta ne jo kerran opitut toimintatavat eivät niin helposti muutukaan. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa pitää siis paikkansa, mutta vain koska ihminen ei oppinut uusia tapoja hoitaa asioita missään siinä välillä. Motivaation löytäminen muutoksen tekoon onkin sitten aivan toinen juttu...
Puolesta, ei vastaan
Koska mieli ei välttämättä tunnista oppimassaan kieltoja, onkin parempi olla jonkun puolesta kuin jotain vastaan. Rauhan puolesta yhdistää aivoissa "rauhan", "ei sodalle" sisältää sodan ja häilyvän "ei" ajatuksen, mutta yhdistyvätkö ne edes kunnolla aivoissa? Otetaampas pieni ajatusleikki: luettele kaikki mielestäsi negatiiviset asiat 70-luvun hippiliikkeestä. Koeta sitten miettiä positiiviset asiat samasta aatteesta. Kumpi lista oli pidempi ja miksi? Onko auktoriteettiuskovaiselle kansalle syötetty valhetta, koska vapaasti ja itsenäisesti ajatteleva ja rauhaa rakastava liike nähtiin suurena uhkana orastavalle neoliberalismille? Entä oliko tämäkin kappale vain vanhan toistoa, että ihmiset ymmärtäisivät että heitä kusetetaan jatkuvasti demokratian illuusiolla?
Kipu voi myös olla opittujen tapojen ilmentymä. Riittävästi toistettu huono liike voi johtaa krooniseen kipuun ja vaikka itse keho olisikin vamman jo parantanut, voi mieli toistaa tunteen yhä uudelleen. Ratkaisuna ongelmaan tulisikin koettaa löytää vaihtoehtoinen tapa liikkua/olla, jos ongelma sattuukin olemaan "vain" korvien välissä opittuna vaivana. Ja kun se mieli on niin hyvä oppimaan ja yhdistelemään, voi uusikin tapa toistaa vanhan vaivan. Mene ja tiedä, aina kannattaisi edes yrittää, jos sattuisi löytämään uuden ja kivuttoman tavan tehdä jokin asia?
Tietämättään ja tahtomattaan meistä jokainen oppii paljon sellaisia asioita, mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Voikin vain toivoa, että kaikki opittu jäisi edes hieman plussan puolelle. Itse tiedän oppineeni tajuttoman määrän suoranaista paskaa, enkä edes ole tietoinen kuinka laajalle koko homma on päässyt leviämään. Kuitenkin toistamalla haluamiani ja kannattamiani asioita, luulen oppivani uutta ja hyödyllistä ajatusmaailmaa hitaasti ja epävarmasti. Ehkä kymmenkertaisen määrän funtsittavia jälkeen olen oppinutkin jo jotain, samoin kuin sinä, tämän tekstin lukija, saatoit juuri nyt muokata aivosi uuteen uskoon ja opit jotain mahdollisesti hyödyllistä. Pelottavaa ja samalla toivoa antavaa, eikö totta?
tiistai 7. maaliskuuta 2017
lauantai 4. maaliskuuta 2017
Poliittisesti (epä)korrektia
Poliittisen korrektiuden juuret
Idea ei varmasti ole mikään uusi ja on ollut pienissä määrin käytössä jo varmaan vuosisatoja, ellei vuosituhansiakin. Nykyiseen muotoon saattaminen alkoi 1920-luvulla, pääosin idän kommunistien mutta myös lännen sosialistien hyväksymänä keinona pitää valtaväestö ja väärinajattelijat hiljaisena. Frankfurtin koulukunnan aikaansaannos ei kuitenkaan kestänyt ensimmäisellä kierroksellaan kovin pitkään ja siitä tulikin sarkasmin ja pilkan kohde jo muutama vuosikymmen myöhemmin. Mutta kuten nykyajan surkeimmat meme-ilmiöt, nousi tämä sananvapauden tuhoaja uudelleen neoliberalismin siipien kannattamana 1990-luvun alussa ja liike senkun jatkaa kasvamistaan.
Idea on yksinkertainen ja helposti myytävissä "hyville ihmisille" - kannatetaanhan siinä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja kaikkea mitä pidetään "hyvänä" länsimaisissa kulttuureissa. Kun "pahat" asiat lakaistaan maton alle ja kielletään, ne lakkaavat olemasta liberaalien utopistisessa maailmassa. Sanojen uudelleenmääritys ja sallittavuus käytöstä on yksilöllistä, riippuen mihin ryhmään yksilö kuuluu. Tietyissä ryhmissä saa vapaasti jaella tappouhkauksia, kun toisessa teknisesti oikeaoppisen termin käyttö voi jo johtaa rangaistukseen.
Hyvesignalointi kertoo "hyvän ihmisen" kuuluvan oikeaan ryhmään, jolla on jopa velvollisuus pitää muut, alemmat, ryhmät kurissa. Hieman pidemmälle vietynä ei rajoiteta vain puhetta, mutta myös käyttäytymistä julkisesti kuten mitä on sallittua pukea ylleen. Poliittisen korrektiuden arvomaailmaan kuuluukin kaiken olevan sallittua, paitsi se mitä keksittiin kieltää edeltävänä päivänä jollain löyhällä perustelulla. Alkuun riitti ihmisten häpäisy julkisesti, mutta kun sekään ei riitä oikein liberaalille, otetaan mukaan lakipykälät ja laajennetaan entisiä määräyksiä koskemaan vääriä mielipiteitä - tervetuloa kivapuhe.
Vaikutukset yhteiskuntaan
Toisin kuin poliittisen korrektiuden kannattajat asiaa markkinoivat, on vapauden ja tasa-arvon sijaan lopputulos päinvastainen. Kansanvallan sijaan suuntana on totalitarismi ja riittävän pitkälle vietynä aate vähemmistöjen suojelemisesta kääntyykin itseään vastaan ja johtaa entistä suurempiin ongelmiin vähemmistöille. Mutta moniko poliittisen korrektiuden kannattajista oikeasti ymmärtää ajamansa ideologian lopputuloksen?
Sananvapautta pidetään demokratian kulmakivenä. Suomessahan ei demokratiasta ole ollut tietoakaan enää vuosikausiin ja meno senkun kiihtyy. Yliopistot tuottavat punaviherkuplassa asustelevia hyvesignaloivia lumihiutaleita, jotka levittävät omaa ymmärtämättömyyttään sosiaalisessa mediassa nopeammin kuin rutto aikanaan. Kun sanojen arvoja muutetaan ajattelematta, saadaan sanoista tekoja missä niin ei ole ja samalla oikeat ongelmat haudataan toisten sanojen arvon halventamiseen, kuten on käynyt rasismin suhteen.
Vallassa oleville taas poliittinen korrektius on juuri mitä lääkäri määräsi - kansa tukahduttaa itse itsensä, keskittyen mitättömiin ongelmiin samalla kun maa myydään vähiten tarjoavalle pilkkahintaan. Lakeja sovelletaan entistä herkemmin "väärin"ajattelevia ihmisiä vastaan, mikä lisää itsesensuuria ja samalla pinnan alla muhivaa radikalisoitumista. Jos kaikki ajatukset olisivat sallittuja ja vain parhaat ideat pääsisivät pinnalle, olisi maailma kovin eri näköinen nykyään. Vähemmistön paras suoja olisi vapaa sana, missä paras argumentti voittaa - ainakin periaatteessa, koska käytännössä ihmisiä kiinnostaa lähinnä kuka sanoi, ei mitä sanottiin...
Sananvapaus joko on tai ei ole
"Kannatan sananvapautta, mutta...", on ehkä se yleisin selityksen alku asiaan. Ainut mutta, mikä asiassa oikeasti on, on se karu totuus että jokainen rajoitus sananvapauteen on askel kohti totalitarismia ja askel poispäin demokratiaa. Sananvastuu, mitä nykyään toitotetaan, on vain uuskielen termi rajoitettuun sananvapauteen. Mihin kohtaan se raja sitten kuuluisi vetää? Mikä on oikeasti sallittua ja mikä kiellettyä? Yhtä oikeaa vastausta ei tähän varmasti ole, mutta mitä enemmän rajoitetaan, sitä enemmän viedään ihmisiltä vapautta. Oikeasti vapaassa yhteiskunnassa asiasta keskusteltaisiin vapaasti ja paras, kaikille kelpaava ehdotus menisi läpi.
Suomessa (ja toki kaikkialla muualla länsimaissa samalla tapaa) taas media pelaa omaa likaista peliään, määritellen kielletyn ja sallitun puheen ja käytöksen uudelleen ja uudelleen. Ei olekaan ihme, että hallitus tahtoo päästä leikkiin mukaan ottamalla Ylestä niskaperseotteen pakottamalla sen toimet suoraan hallituksen alaiseksi. "Hyvä ihminen" moisesta saattaa hurrata, omilla aivoilla ajattelevan kanta saattaa olla hyvinkin poikkeava. Koska kaikki media on propagandaa, onkin tavallaan positiivista että hallitus yhtään peittelemättä ottaa turhat vapaudet pois virallisen totuuden tuutilta, vai mitä?
Toisen ihmisen mielipiteistä ja argumenteista ei tarvitse pitää tai olla samaa mieltä. Jokainen vapaa ihminen on kuitenkin oikeutettu mielipiteeseensä - ainoastaan jonkun toisen omistama ihminen (orja) ei saa olla omaa mieltä asioista. Toimivaa yhteiskuntaa ei rakenneta rajoituksilla ja kielloilla - se rakennetaan jakamalla kaikki tieto kaikkien kesken sekä kommunikoimalla vapaasti ja avoimesti kaikki hyvät asiat, samoin kuin pahana pidetytkin asiat. Poliittinen korrektius taas kuuluu totalitarismiin ja oikeuksien polkemiseen kunnes niitä ei enää ole ollenkaan. Mikä on Suomen tuleva tie?
Idea ei varmasti ole mikään uusi ja on ollut pienissä määrin käytössä jo varmaan vuosisatoja, ellei vuosituhansiakin. Nykyiseen muotoon saattaminen alkoi 1920-luvulla, pääosin idän kommunistien mutta myös lännen sosialistien hyväksymänä keinona pitää valtaväestö ja väärinajattelijat hiljaisena. Frankfurtin koulukunnan aikaansaannos ei kuitenkaan kestänyt ensimmäisellä kierroksellaan kovin pitkään ja siitä tulikin sarkasmin ja pilkan kohde jo muutama vuosikymmen myöhemmin. Mutta kuten nykyajan surkeimmat meme-ilmiöt, nousi tämä sananvapauden tuhoaja uudelleen neoliberalismin siipien kannattamana 1990-luvun alussa ja liike senkun jatkaa kasvamistaan.
Idea on yksinkertainen ja helposti myytävissä "hyville ihmisille" - kannatetaanhan siinä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja kaikkea mitä pidetään "hyvänä" länsimaisissa kulttuureissa. Kun "pahat" asiat lakaistaan maton alle ja kielletään, ne lakkaavat olemasta liberaalien utopistisessa maailmassa. Sanojen uudelleenmääritys ja sallittavuus käytöstä on yksilöllistä, riippuen mihin ryhmään yksilö kuuluu. Tietyissä ryhmissä saa vapaasti jaella tappouhkauksia, kun toisessa teknisesti oikeaoppisen termin käyttö voi jo johtaa rangaistukseen.
Hyvesignalointi kertoo "hyvän ihmisen" kuuluvan oikeaan ryhmään, jolla on jopa velvollisuus pitää muut, alemmat, ryhmät kurissa. Hieman pidemmälle vietynä ei rajoiteta vain puhetta, mutta myös käyttäytymistä julkisesti kuten mitä on sallittua pukea ylleen. Poliittisen korrektiuden arvomaailmaan kuuluukin kaiken olevan sallittua, paitsi se mitä keksittiin kieltää edeltävänä päivänä jollain löyhällä perustelulla. Alkuun riitti ihmisten häpäisy julkisesti, mutta kun sekään ei riitä oikein liberaalille, otetaan mukaan lakipykälät ja laajennetaan entisiä määräyksiä koskemaan vääriä mielipiteitä - tervetuloa kivapuhe.
Vaikutukset yhteiskuntaan
Toisin kuin poliittisen korrektiuden kannattajat asiaa markkinoivat, on vapauden ja tasa-arvon sijaan lopputulos päinvastainen. Kansanvallan sijaan suuntana on totalitarismi ja riittävän pitkälle vietynä aate vähemmistöjen suojelemisesta kääntyykin itseään vastaan ja johtaa entistä suurempiin ongelmiin vähemmistöille. Mutta moniko poliittisen korrektiuden kannattajista oikeasti ymmärtää ajamansa ideologian lopputuloksen?
Sananvapautta pidetään demokratian kulmakivenä. Suomessahan ei demokratiasta ole ollut tietoakaan enää vuosikausiin ja meno senkun kiihtyy. Yliopistot tuottavat punaviherkuplassa asustelevia hyvesignaloivia lumihiutaleita, jotka levittävät omaa ymmärtämättömyyttään sosiaalisessa mediassa nopeammin kuin rutto aikanaan. Kun sanojen arvoja muutetaan ajattelematta, saadaan sanoista tekoja missä niin ei ole ja samalla oikeat ongelmat haudataan toisten sanojen arvon halventamiseen, kuten on käynyt rasismin suhteen.
Vallassa oleville taas poliittinen korrektius on juuri mitä lääkäri määräsi - kansa tukahduttaa itse itsensä, keskittyen mitättömiin ongelmiin samalla kun maa myydään vähiten tarjoavalle pilkkahintaan. Lakeja sovelletaan entistä herkemmin "väärin"ajattelevia ihmisiä vastaan, mikä lisää itsesensuuria ja samalla pinnan alla muhivaa radikalisoitumista. Jos kaikki ajatukset olisivat sallittuja ja vain parhaat ideat pääsisivät pinnalle, olisi maailma kovin eri näköinen nykyään. Vähemmistön paras suoja olisi vapaa sana, missä paras argumentti voittaa - ainakin periaatteessa, koska käytännössä ihmisiä kiinnostaa lähinnä kuka sanoi, ei mitä sanottiin...
Sananvapaus joko on tai ei ole
"Kannatan sananvapautta, mutta...", on ehkä se yleisin selityksen alku asiaan. Ainut mutta, mikä asiassa oikeasti on, on se karu totuus että jokainen rajoitus sananvapauteen on askel kohti totalitarismia ja askel poispäin demokratiaa. Sananvastuu, mitä nykyään toitotetaan, on vain uuskielen termi rajoitettuun sananvapauteen. Mihin kohtaan se raja sitten kuuluisi vetää? Mikä on oikeasti sallittua ja mikä kiellettyä? Yhtä oikeaa vastausta ei tähän varmasti ole, mutta mitä enemmän rajoitetaan, sitä enemmän viedään ihmisiltä vapautta. Oikeasti vapaassa yhteiskunnassa asiasta keskusteltaisiin vapaasti ja paras, kaikille kelpaava ehdotus menisi läpi.
Suomessa (ja toki kaikkialla muualla länsimaissa samalla tapaa) taas media pelaa omaa likaista peliään, määritellen kielletyn ja sallitun puheen ja käytöksen uudelleen ja uudelleen. Ei olekaan ihme, että hallitus tahtoo päästä leikkiin mukaan ottamalla Ylestä niskaperseotteen pakottamalla sen toimet suoraan hallituksen alaiseksi. "Hyvä ihminen" moisesta saattaa hurrata, omilla aivoilla ajattelevan kanta saattaa olla hyvinkin poikkeava. Koska kaikki media on propagandaa, onkin tavallaan positiivista että hallitus yhtään peittelemättä ottaa turhat vapaudet pois virallisen totuuden tuutilta, vai mitä?
Toisen ihmisen mielipiteistä ja argumenteista ei tarvitse pitää tai olla samaa mieltä. Jokainen vapaa ihminen on kuitenkin oikeutettu mielipiteeseensä - ainoastaan jonkun toisen omistama ihminen (orja) ei saa olla omaa mieltä asioista. Toimivaa yhteiskuntaa ei rakenneta rajoituksilla ja kielloilla - se rakennetaan jakamalla kaikki tieto kaikkien kesken sekä kommunikoimalla vapaasti ja avoimesti kaikki hyvät asiat, samoin kuin pahana pidetytkin asiat. Poliittinen korrektius taas kuuluu totalitarismiin ja oikeuksien polkemiseen kunnes niitä ei enää ole ollenkaan. Mikä on Suomen tuleva tie?
maanantai 27. helmikuuta 2017
Kansanvalta
Demokraattinen päätäntä
Suomalaisen hallintajärjestelmän yhtäläisyydet demokratiaan jää ainoastaan sen nimeen. Kaikki demokratian lisäämistä kannattavat asiat on myös torpattu tehokkaasti ja nyt saammekin nauttia harvainvallan eduista täysin siemauksin. Mistään ei edes teeskennellä päätettävän enää yhdessä, vaan kaikesta äänestetään demokraattisesti ja kansa hurraa. Mikä ongelma tässä äänestämisessä sitten oikeen onkaan, sehän on demokraattista?
Otetaampas muutama lammas-esimerkki taas. Lammasmaassa vallitsee demokratia. Yhdessä osassa maata 100 lammasta elää onnellista elämäänsä kauniissa maassaan. Yhdessä päätetään asioista ja kaikki ovat yksimielisiä mitä syödään - heinää. Sovitaan kuitenkin, että muitakin kasviksia saa syödä ettei kenellekään tule paha mieli. Toisessa osassa tilanne on toinen: 70 sutta ja 30 lammasta asustelee samalla alueella. Äänestyksessä noudatetaan enemmistön päätöstä - nyt syödään lammasta. 30% äänestää heinän syönnin puolesta, mutta äänestystulos on selvä: 70% tahtoo lammasta, joten demokraattisen äänestyksen tulos tullee olemaan kohtalokas osalle tämän paikan kansasta.
Entäpäs Suomessa, suhteessa lampaita on kuitenkin paljon enemmän, eli ongelmaa ei ole... eihän? 1 susi ja 99 lammasta kuulostaa varmalta voitolta lampaille, mutta susi onkin fiksu: Susi palkkaa 5 lammasta luvaten heille rajattomasti heinää ja immuniteetin etteivät he joudu syödyksi - näiden lampaiden tehtävä on saada muut lampaat äänestämään suden ehdotuksen puolesta. Susi palkkaa muutaman vahtikoiran valvomaan, että nämä 5 lammasta saavat rauhassa levittää valheitaan muille lampaille. Joku saattaa myös huomata, ettei suden palkkaaman Timo-lampaan vaihtaminen Jussi-lampaaseen tuo muutosta mihinkään, susi päästää vain Timon toiselle laitumelle ja Jussi jatkaa samaa valehtelua, varmistaen sudelle loputtoman juhla-aterian kaikkien muiden kustannuksella. Ehkä susi palkkaa vielä pari hyvää paimenta koirien avuksi hoitamaan käytännön asiat, että hän saa itse lomailla lämpimässä ja silti nauttia lammaspaistia joka päivä.
Vaihtoehtoinen demokratia
Nykyinen järjestelmä nojaa siihen illuusioon, että vaihtoehtoja ei ole. Asioista on pakko äänestää ja enemmistö määrää minkä ehdotuksen mukaan mennään. Mutta kun kaikki ehdotukset ovat lähes yhtä huonoja, on aivan sama miten äänestetään - käytännön erot Suomen valtapuolueissa kun on vain edunsaajien valikoitu joukko. Enemmistö tulee kärsimään joka tapauksessa, oli sielä vallassa mikä tahansa nykyinen valtapuolue. Luottamus nykyiseen järjestelmään on kuitenkin niin vahva, että mitään muuta vaihtoehtoa ei hyväksytä. Susi on siis saanut tahtonsa läpi ja lampaat taistelevat siitä, kuka joutuu ensimmäisenä lautaselle.
Oikeassa kansanvallassa ei moista tapahtuisi - ratkaisuiksi kelpuutettaisiin ainoastaan semmoiset ehdotukset, jotka käyvät kaikille. Pienemmässä mittakaavassa asiaa on toki paljon helpompi hoitaa ja miettiä, mutta mikään ei estäisi toteuttamasta samaa koko kansan mittakaavassa. Muutama asia on kuitenkin varmaa: kukaan, joka ei usko mahdollisuudesta kaikille kelpaavaan ehdotukseen, ei tule koskaan moista ehdotusta tekemään. Vaikka vielä ei olla monessa asiassa löydetty kaikille kelpaavaa vaihtoehtoa, ei tarkoita ettei niitä ole olemassa - niitä ei vaan ole VIELÄ löydetty. Ehdotuksen perustelut ovat siis oltava aukottomat että se kaikille kelpaa.
Vaarana toki aina on, että joku onnistuu valheen ja petoksen avulla saamaan kaikki uskomaan yhteiseen hyvään johtavaan päätökseen, joka oikeasti johtaakin johonkin aivan muuhun lopputulokseen. Nykyäänhän lähes kaikki päätökset valtion suunnasta koetetaan maalata muka hyviksi ja kaikkia auttaviksi päätöksiksi, vaikka todellisuudessa ainoat hyötyjät istuvat jo nyt omilla valtaistuimillaan kuka missäkin päin maailmaa. Aina kun jostain asiasta joudutaan äänestämään ja tekemään enemmistön päätös, on demokratia epäonnistunut ja tyydytään vain johonkin vähempään, joka sattuu kelpaamaan enemmistölle.
Uuden järjestelmän kasvukipuja
Ehdotus, että kaikkien päätöstätekevien ihmisten olisi hyväksyttävä esitys ennen kuin se hyväksyttäisiin, kuulostaa ensialkuun utopistiselta. Joissain tapauksissa nykyään moista tekniikkaa jo käytetään (esimerkiksi jenkkien valamiesoikeudenkäynnit), jossa toki ollaan huomattu asian mahdolliset ongelmat, samoin kuin keinot väärinkäytöksiin. Lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla voi kääntää kenen tahansa kannan, eikä keinot vielä tähänkään rajoitu. Suuremmassa mittakaavassa media olisi se, joka ohjaisi ihmisten käyttäytymistä ja kantoja eri ehdotuksiin - aivan kuten jo nyt tapahtuu.
Nykyiset järjestelmät ja neoliberalistinen maailmankuva mitä ajetaan kaikkialla eteenpäin on aiheuttanut täysin päinvastaisen kehityksen ihmiskunnassa. Kaikesta kilpaillaan ja vain voittajat pääsevät seuraavalle kierrokselle. Yhteistyötä tehdään vain pakon sanelemana ja aina joku tahtoo uudeksi johtajaksi vanhan johtajan paikalle. Entä jos vanha "että yksi voi menestyä, on muiden hävittävä"-ideologia heitettäisiin roskakoriin ja tilalle vaihdettaisiin "kaikki yhdessä"-asenne?
Tässä lähes täydellisessä maailmassa, missä kaikki vapaaehtoisesti ja painostamatta olisivat yhteisistä asioista samaa mieltä, saisivat nauttia oikeista uutisista auttaen heitä kehittämään yhteisiä toimintatapoja. Ketään ei myöskään syrjittäisi, koska kaikki olisivat yhdenvertaisia yhteiskunnan jäseniä omine ominaisuuksineen. Tästä ollaan toki vielä kovin kaukana, mutta... miksikäs ei?
Suomalaisen hallintajärjestelmän yhtäläisyydet demokratiaan jää ainoastaan sen nimeen. Kaikki demokratian lisäämistä kannattavat asiat on myös torpattu tehokkaasti ja nyt saammekin nauttia harvainvallan eduista täysin siemauksin. Mistään ei edes teeskennellä päätettävän enää yhdessä, vaan kaikesta äänestetään demokraattisesti ja kansa hurraa. Mikä ongelma tässä äänestämisessä sitten oikeen onkaan, sehän on demokraattista?
Otetaampas muutama lammas-esimerkki taas. Lammasmaassa vallitsee demokratia. Yhdessä osassa maata 100 lammasta elää onnellista elämäänsä kauniissa maassaan. Yhdessä päätetään asioista ja kaikki ovat yksimielisiä mitä syödään - heinää. Sovitaan kuitenkin, että muitakin kasviksia saa syödä ettei kenellekään tule paha mieli. Toisessa osassa tilanne on toinen: 70 sutta ja 30 lammasta asustelee samalla alueella. Äänestyksessä noudatetaan enemmistön päätöstä - nyt syödään lammasta. 30% äänestää heinän syönnin puolesta, mutta äänestystulos on selvä: 70% tahtoo lammasta, joten demokraattisen äänestyksen tulos tullee olemaan kohtalokas osalle tämän paikan kansasta.
Entäpäs Suomessa, suhteessa lampaita on kuitenkin paljon enemmän, eli ongelmaa ei ole... eihän? 1 susi ja 99 lammasta kuulostaa varmalta voitolta lampaille, mutta susi onkin fiksu: Susi palkkaa 5 lammasta luvaten heille rajattomasti heinää ja immuniteetin etteivät he joudu syödyksi - näiden lampaiden tehtävä on saada muut lampaat äänestämään suden ehdotuksen puolesta. Susi palkkaa muutaman vahtikoiran valvomaan, että nämä 5 lammasta saavat rauhassa levittää valheitaan muille lampaille. Joku saattaa myös huomata, ettei suden palkkaaman Timo-lampaan vaihtaminen Jussi-lampaaseen tuo muutosta mihinkään, susi päästää vain Timon toiselle laitumelle ja Jussi jatkaa samaa valehtelua, varmistaen sudelle loputtoman juhla-aterian kaikkien muiden kustannuksella. Ehkä susi palkkaa vielä pari hyvää paimenta koirien avuksi hoitamaan käytännön asiat, että hän saa itse lomailla lämpimässä ja silti nauttia lammaspaistia joka päivä.
Vaihtoehtoinen demokratia
Nykyinen järjestelmä nojaa siihen illuusioon, että vaihtoehtoja ei ole. Asioista on pakko äänestää ja enemmistö määrää minkä ehdotuksen mukaan mennään. Mutta kun kaikki ehdotukset ovat lähes yhtä huonoja, on aivan sama miten äänestetään - käytännön erot Suomen valtapuolueissa kun on vain edunsaajien valikoitu joukko. Enemmistö tulee kärsimään joka tapauksessa, oli sielä vallassa mikä tahansa nykyinen valtapuolue. Luottamus nykyiseen järjestelmään on kuitenkin niin vahva, että mitään muuta vaihtoehtoa ei hyväksytä. Susi on siis saanut tahtonsa läpi ja lampaat taistelevat siitä, kuka joutuu ensimmäisenä lautaselle.
Oikeassa kansanvallassa ei moista tapahtuisi - ratkaisuiksi kelpuutettaisiin ainoastaan semmoiset ehdotukset, jotka käyvät kaikille. Pienemmässä mittakaavassa asiaa on toki paljon helpompi hoitaa ja miettiä, mutta mikään ei estäisi toteuttamasta samaa koko kansan mittakaavassa. Muutama asia on kuitenkin varmaa: kukaan, joka ei usko mahdollisuudesta kaikille kelpaavaan ehdotukseen, ei tule koskaan moista ehdotusta tekemään. Vaikka vielä ei olla monessa asiassa löydetty kaikille kelpaavaa vaihtoehtoa, ei tarkoita ettei niitä ole olemassa - niitä ei vaan ole VIELÄ löydetty. Ehdotuksen perustelut ovat siis oltava aukottomat että se kaikille kelpaa.
Vaarana toki aina on, että joku onnistuu valheen ja petoksen avulla saamaan kaikki uskomaan yhteiseen hyvään johtavaan päätökseen, joka oikeasti johtaakin johonkin aivan muuhun lopputulokseen. Nykyäänhän lähes kaikki päätökset valtion suunnasta koetetaan maalata muka hyviksi ja kaikkia auttaviksi päätöksiksi, vaikka todellisuudessa ainoat hyötyjät istuvat jo nyt omilla valtaistuimillaan kuka missäkin päin maailmaa. Aina kun jostain asiasta joudutaan äänestämään ja tekemään enemmistön päätös, on demokratia epäonnistunut ja tyydytään vain johonkin vähempään, joka sattuu kelpaamaan enemmistölle.
Uuden järjestelmän kasvukipuja
Ehdotus, että kaikkien päätöstätekevien ihmisten olisi hyväksyttävä esitys ennen kuin se hyväksyttäisiin, kuulostaa ensialkuun utopistiselta. Joissain tapauksissa nykyään moista tekniikkaa jo käytetään (esimerkiksi jenkkien valamiesoikeudenkäynnit), jossa toki ollaan huomattu asian mahdolliset ongelmat, samoin kuin keinot väärinkäytöksiin. Lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla voi kääntää kenen tahansa kannan, eikä keinot vielä tähänkään rajoitu. Suuremmassa mittakaavassa media olisi se, joka ohjaisi ihmisten käyttäytymistä ja kantoja eri ehdotuksiin - aivan kuten jo nyt tapahtuu.
Nykyiset järjestelmät ja neoliberalistinen maailmankuva mitä ajetaan kaikkialla eteenpäin on aiheuttanut täysin päinvastaisen kehityksen ihmiskunnassa. Kaikesta kilpaillaan ja vain voittajat pääsevät seuraavalle kierrokselle. Yhteistyötä tehdään vain pakon sanelemana ja aina joku tahtoo uudeksi johtajaksi vanhan johtajan paikalle. Entä jos vanha "että yksi voi menestyä, on muiden hävittävä"-ideologia heitettäisiin roskakoriin ja tilalle vaihdettaisiin "kaikki yhdessä"-asenne?
Tässä lähes täydellisessä maailmassa, missä kaikki vapaaehtoisesti ja painostamatta olisivat yhteisistä asioista samaa mieltä, saisivat nauttia oikeista uutisista auttaen heitä kehittämään yhteisiä toimintatapoja. Ketään ei myöskään syrjittäisi, koska kaikki olisivat yhdenvertaisia yhteiskunnan jäseniä omine ominaisuuksineen. Tästä ollaan toki vielä kovin kaukana, mutta... miksikäs ei?
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Tarinat - aatteen ajava voima
Ismejä
Jokaisella aatteella on oltava kunnollinen nimi. Kun siihen keksityn nimen perään lätkäistään ismi, saadaan mahtipontiselta kuulostava aatesuunta: patriotismi, kommunismi, vegetarismi... Yhteistä kaikille näille ismeille on sen laittaminen ihminen tiettyyn lokeroon. Jokainen yksilö muodostaa sitten valitsemaansa aatteeseen soveltuvan, yksilöllisen kuplansa, josta maailmaa tarkkaillaan maailman menoa ja arvotetaan kaikki muut asiat nämä aatteen lasit päässä.
Kuinka tarkkaan rajattu on aatteen lokero, riippuu paljon aatteesta. Tietyt säännöt on ehdottomia kun taas toisista voidaan joustaa. Joskus näistä näkemyseroista syntyy uusia aatteen suuntauksia, jotka esimerkiksi erään uskonnon tapauksessa on johtanut vuosisatoja kestäneeseen ja edelleen jatkuvaan veriseen oman suuntauksen oikeellisuuden puolustamiseen. Pienempiä riitoja näistä näkemyseroista syntyy lähes vääjäämättä, etenkin kun aatetta ei ole missään lyöty kiveen. Yhteisten säännösten vahvistamisessa on se etu, että kaikki siihen junaan hyppäävät tietävät mihin ovat sekaantumassa.
Aatteet ovat, niiden omista ongelmistaan huolimatta, yksi tehokkaimmista tavoista tuoda ihmiset yhteen. Mitä abstraktimpi aate, sen helpompaa sen seuraaminen on koska aatteen sisäisiä suuntauksia tulee olemaan lähes rajattomasti mutta silti alla toimii jokin yhteinen ajava voima. Koska yksilöt voivat seurata useampiakin aatteita, on joskus ihmisen oma kupla melkoinen sillisalaatti, ettei siitä ulospäin saa kukaan tolkkua. Jos tällainen yksilö sattuu vielä olemaan johtajatyyppiä, on seuraajien toikkarointia ulkopuolelta seuraavat varmasti ihmeissään. Mutta silti alta löytyy ne aatteet, joissa on se yhdistävä voima.
Tarina aatteen kantajana
Kun aate on saatu hienosti kasaan, pitää se vielä saada leviämään jollain tapaa että siitä olisi mitään hyötyä kenellekään. Moninkertaistaja on hyvä alku, mutta tämäkin yksilö tarvitsee jotain elämää suurempaa koukuttaakseen muita. Tarvitaan siis tarina. Tarinassa ei tarvitse olla edes juurikaan tolkkua, kunhan se vain vetoaa ihmisten tunteisiin. Parhaat tarinat ovat saaneet kokonaisia kansakuntia uskomaan johonkin, mikä tarkemmin tarkasteltuna on vain kuumaa ilmaa ja valheita valheiden päällä - ajamaan sitä jotain aatetta eteenpäin.
Ihmisen vallanhalu on rajaton ja hyvä tarina aatteen keihäänkärkenä on loistava työkalu vallan hankkimiseen. Osa aatteista toki omaa kaikille hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta karu totuus on ihmisten vallanhimon korruptoiva vaikutus mille tahansa aatteelle. Tarkemmin aatteita tarkastellen ja tarinoita purkaen, voidaan näitä vaikutteita hieman avata ja mahdollisesti puhdistaa pois ongelmia aiheuttavat osat. Liian epämääräinen tarina lisää omia tulkintoja, kun taas liian tarkkaan määriteltynä ei tarina enää uppoa riittävän suureen ryhmään.
Omaa tarinaa suunniteltaessa onkin hyvä tutkia jo olemassa olevien aatteiden menestystarinoita. Historiasta löytyy useita suuria aatteita, joiden tarinat ovat hurmanneet kansakuntia ja lähes poikkeuksetta myös ajaneet nämä kansat omaan tuhoonsa, kun oikeasti vallassa olevat ovat ottaneet ohjat käsiinsä. Rahan vaikutus onkin merkittävässä osassa minkä tahansa aatteen mahdollisuudessa selviytyä. Raha voi pönkittää tai tuhota parhaankin aatteen ja tarinan leviämiseen rahalla voidaan vaikuttaa nopeasti ja laajasti - median propaganda on juuri tätä tarinan jakamista.
Itsenäistä ajattelua ismien sijaan
Kaikkiin ihmisiin ei ismien tarinat kuitenkaan niin helposti uppoa. Toki moista voitaisiin myös pitää eräänlaisena isminä - individualismi, missä se oma maailmankuva rakennetaan kaikista olemassaolevista palasista. Itsenäisesti ajatteleva ihminen voi olla aatteelle suuri voimavara, joka osoittaa ongelmakohdat ja auttaa niiden korjaamisessa. Tai sitten aatteen sisältäpäin hitaasti myrkyttävä voima, jonka tekemää tuhoa ei huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Koska individualistin ajatusmaailmaa ei voida laittaa mihinkään laatikkoon niin, että se sinne kunnolla istuu, onkin hyvin vaativaa tunnistaa mitä aineita aatteen suureen soppaan yksilö onkaan kaatamassa.
Ihmisten motiivien löytäminen voi kuitenkin antaa suuntaa siitä, mitä yksilö aatteessa mukana ollessaan tulee ajamaan. Raha, sosiaalinen paine ja aivopesu ovat ne kolme suurinta maailmaa eteenpäin ajavaa voimaa niin nyt kuin ennenkin. Rahalla saa ohjailtua lähes ketä tahansa, sosiaalisten piirien hyväksynnän kaipuu pitää olemassa olevat ryhmittymät kasassa ja aivopesulta ei voi välttyä kukaan. Auktoriteettiuskon tasoa tarkasteltaessa voidaan yksilön aivopesun laajuutta ja sen muokattavuutta hieman avata. Sopiva taho voi uudelleenohjelmoida vahvasti auktoriteettiuskovaisen ihmisen paljon vaivattomammin, kuin omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen.
Helppoja vastauksia ylläolevan pohdinnon mahdollisesti avaamiin kysymyksiin ei ole. Aatteiden ja tarinoiden yhdistävää ja ajavaa voimaa ei pidä vähätellä, vaan se on otettava huomioon monessa asiassa. Ratkaiseva tekijä ihmiskunnan selviytymiseen onkin ihmisten yhteistyökyky. Miten ihmiset saadaan tekemään yhteistyötä, siihen on monia keinoja ja aatteet ovat yksi varteenotettava vaihtoehto massojen ohjaukseen. Kuitenkin sen jälki yksilöön voi olla hyvinkin tuhoisa, koska aina on pieni mahdollisuus ajautua fanatismiin. Jokaisen on tehtävä itse se päätös omalla kohdallaan... olkoon siinä funtsittavaa vaikka loppuelämäksi ihan jokaiselle.
Jokaisella aatteella on oltava kunnollinen nimi. Kun siihen keksityn nimen perään lätkäistään ismi, saadaan mahtipontiselta kuulostava aatesuunta: patriotismi, kommunismi, vegetarismi... Yhteistä kaikille näille ismeille on sen laittaminen ihminen tiettyyn lokeroon. Jokainen yksilö muodostaa sitten valitsemaansa aatteeseen soveltuvan, yksilöllisen kuplansa, josta maailmaa tarkkaillaan maailman menoa ja arvotetaan kaikki muut asiat nämä aatteen lasit päässä.
Kuinka tarkkaan rajattu on aatteen lokero, riippuu paljon aatteesta. Tietyt säännöt on ehdottomia kun taas toisista voidaan joustaa. Joskus näistä näkemyseroista syntyy uusia aatteen suuntauksia, jotka esimerkiksi erään uskonnon tapauksessa on johtanut vuosisatoja kestäneeseen ja edelleen jatkuvaan veriseen oman suuntauksen oikeellisuuden puolustamiseen. Pienempiä riitoja näistä näkemyseroista syntyy lähes vääjäämättä, etenkin kun aatetta ei ole missään lyöty kiveen. Yhteisten säännösten vahvistamisessa on se etu, että kaikki siihen junaan hyppäävät tietävät mihin ovat sekaantumassa.
Aatteet ovat, niiden omista ongelmistaan huolimatta, yksi tehokkaimmista tavoista tuoda ihmiset yhteen. Mitä abstraktimpi aate, sen helpompaa sen seuraaminen on koska aatteen sisäisiä suuntauksia tulee olemaan lähes rajattomasti mutta silti alla toimii jokin yhteinen ajava voima. Koska yksilöt voivat seurata useampiakin aatteita, on joskus ihmisen oma kupla melkoinen sillisalaatti, ettei siitä ulospäin saa kukaan tolkkua. Jos tällainen yksilö sattuu vielä olemaan johtajatyyppiä, on seuraajien toikkarointia ulkopuolelta seuraavat varmasti ihmeissään. Mutta silti alta löytyy ne aatteet, joissa on se yhdistävä voima.
Tarina aatteen kantajana
Kun aate on saatu hienosti kasaan, pitää se vielä saada leviämään jollain tapaa että siitä olisi mitään hyötyä kenellekään. Moninkertaistaja on hyvä alku, mutta tämäkin yksilö tarvitsee jotain elämää suurempaa koukuttaakseen muita. Tarvitaan siis tarina. Tarinassa ei tarvitse olla edes juurikaan tolkkua, kunhan se vain vetoaa ihmisten tunteisiin. Parhaat tarinat ovat saaneet kokonaisia kansakuntia uskomaan johonkin, mikä tarkemmin tarkasteltuna on vain kuumaa ilmaa ja valheita valheiden päällä - ajamaan sitä jotain aatetta eteenpäin.
Ihmisen vallanhalu on rajaton ja hyvä tarina aatteen keihäänkärkenä on loistava työkalu vallan hankkimiseen. Osa aatteista toki omaa kaikille hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta karu totuus on ihmisten vallanhimon korruptoiva vaikutus mille tahansa aatteelle. Tarkemmin aatteita tarkastellen ja tarinoita purkaen, voidaan näitä vaikutteita hieman avata ja mahdollisesti puhdistaa pois ongelmia aiheuttavat osat. Liian epämääräinen tarina lisää omia tulkintoja, kun taas liian tarkkaan määriteltynä ei tarina enää uppoa riittävän suureen ryhmään.
Omaa tarinaa suunniteltaessa onkin hyvä tutkia jo olemassa olevien aatteiden menestystarinoita. Historiasta löytyy useita suuria aatteita, joiden tarinat ovat hurmanneet kansakuntia ja lähes poikkeuksetta myös ajaneet nämä kansat omaan tuhoonsa, kun oikeasti vallassa olevat ovat ottaneet ohjat käsiinsä. Rahan vaikutus onkin merkittävässä osassa minkä tahansa aatteen mahdollisuudessa selviytyä. Raha voi pönkittää tai tuhota parhaankin aatteen ja tarinan leviämiseen rahalla voidaan vaikuttaa nopeasti ja laajasti - median propaganda on juuri tätä tarinan jakamista.
Itsenäistä ajattelua ismien sijaan
Kaikkiin ihmisiin ei ismien tarinat kuitenkaan niin helposti uppoa. Toki moista voitaisiin myös pitää eräänlaisena isminä - individualismi, missä se oma maailmankuva rakennetaan kaikista olemassaolevista palasista. Itsenäisesti ajatteleva ihminen voi olla aatteelle suuri voimavara, joka osoittaa ongelmakohdat ja auttaa niiden korjaamisessa. Tai sitten aatteen sisältäpäin hitaasti myrkyttävä voima, jonka tekemää tuhoa ei huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Koska individualistin ajatusmaailmaa ei voida laittaa mihinkään laatikkoon niin, että se sinne kunnolla istuu, onkin hyvin vaativaa tunnistaa mitä aineita aatteen suureen soppaan yksilö onkaan kaatamassa.
Ihmisten motiivien löytäminen voi kuitenkin antaa suuntaa siitä, mitä yksilö aatteessa mukana ollessaan tulee ajamaan. Raha, sosiaalinen paine ja aivopesu ovat ne kolme suurinta maailmaa eteenpäin ajavaa voimaa niin nyt kuin ennenkin. Rahalla saa ohjailtua lähes ketä tahansa, sosiaalisten piirien hyväksynnän kaipuu pitää olemassa olevat ryhmittymät kasassa ja aivopesulta ei voi välttyä kukaan. Auktoriteettiuskon tasoa tarkasteltaessa voidaan yksilön aivopesun laajuutta ja sen muokattavuutta hieman avata. Sopiva taho voi uudelleenohjelmoida vahvasti auktoriteettiuskovaisen ihmisen paljon vaivattomammin, kuin omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen.
Helppoja vastauksia ylläolevan pohdinnon mahdollisesti avaamiin kysymyksiin ei ole. Aatteiden ja tarinoiden yhdistävää ja ajavaa voimaa ei pidä vähätellä, vaan se on otettava huomioon monessa asiassa. Ratkaiseva tekijä ihmiskunnan selviytymiseen onkin ihmisten yhteistyökyky. Miten ihmiset saadaan tekemään yhteistyötä, siihen on monia keinoja ja aatteet ovat yksi varteenotettava vaihtoehto massojen ohjaukseen. Kuitenkin sen jälki yksilöön voi olla hyvinkin tuhoisa, koska aina on pieni mahdollisuus ajautua fanatismiin. Jokaisen on tehtävä itse se päätös omalla kohdallaan... olkoon siinä funtsittavaa vaikka loppuelämäksi ihan jokaiselle.
perjantai 24. helmikuuta 2017
Hyvä paimen
Tyypillinen vertauskuva
Hyvä paimen (tai jokin vastaava) esiintyy monessa paikassa niin uskonnollisissa teksteissä kuin tavallisia "hyviä ihmisiä" kuvatessa. Tämä kiltti henkilö suojaa laumaansa, etsii kadonneen lampaan ja pitää huolta ihan jokaisesta. Ajatuksena moinen on hyvin kaunis ja on usein ollut inspiraationa taiteilijoillekkin, mutta onko tämä hyvä paimen oikeasti nimensä veroinen? Tarkastellaanpa asiaa hieman tarkemmin ja yhdistetään muutama piste toisiinsa, mistä ei yleensä puhuta.
Mikä paimen oikeastaan onkaan? Kyllä, paimen kaitsee lampaitaan, ruokkii ja suojaa koko laumaa kykyjensä mukaan ja voi olla ihan sananmukaisestikkin hyvä paimen. Oli paimen sitten toiselle renki tai lampaiden omistaja itse, on kuitenkin se pohjimmainen syy pitää niitä lampaita niistä lampaista hyötyminen. Kasvatti sitten tusinaa luomulammasta villantuotantoon ja juhlapöytään tai tuhatpäistä katrasta teollisuuden jauhettavaksi, ei paimen niitä lampaita lemmikkinä itsellään yleensä pidä. Toki sen suosikkilampaan kohtalo voi olla hieman eri kuin muiden...
Lampaiden huolenpito on taitolaji ja parhaat paimenet pitävät koko lauman tyytyväisenä ja terveenä. Ei ole kenenkään etu saada sairaita yksilöitä sotkemaan asioita ja karkailevat lampaat saattavat joutua muiden suihin. Hyvä paimen siis välittää koko katraastaan, mutta pitää mielessään ne syyt miksi niin tekee - joko käskystä tai omaksi hyväksi tienaten. Tämä tuskin on uskonnollisten tekstien haettu sanoma hyvästä paimenesta, mutta yhteiskuntaan peilattuna pelottavan totuudenmukainen...
Kansan paimenet
Kun ihmisiä halutaan hallita, siihen pätee samat seikat kuin paimenen opit lampaistaan. Kansa on pidettävä tyytyväisenä ja ruokittuna, koska muuten ei tehdä töitä herroille. Mitä paremmin se paimenen keppi ja paimenkoiran hampaat ovat piilossa, sen tyytyväisemmin kansa herrojaan tottelee - autuaan tietämättöminä vääjäämättömästä kohtalostaan. Isäntä voi myös pysyä piilossa koko ajan ja rengit hoitaa paimentamisen, koska ei lampaiden tarvitse tietää kenelle he kuuluvat. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat pitää hyvin paikkansa myös tässä yhteydessä.
Jos kansa on vertauskuvan lampaat, kuka sitten on paimen ja isäntä? Kansa itse valitsee ne haluamansa rengit äänestämällä vaaleissa, mutta isännät pysyvät visusti piilossa. Seuraamalla rahaa, eli puolueiden rahoituksen lähteitä, voidaan osa pienistä omistajista paljastaa. Rengit ovat valmiina myymään ja sanomaan mitä tahansa, että saavat haalituksi mahdollisimman monta lammasta leiriinsä. Muistettavan arvoista on myös se, yksikään renki ei ota lampailta käskyjä vastaan - vain ja ainoastaan isänniltä. On siis turha kuvitella äänestäjänä omaavansa tippaakaan valtaa edustajaansa.
Toki on syytä muistaa, ettei ihan jokainen politiikkaan lähtenyt ihminen halua olla renkinä tai edes isäntänä. Osa luulee pystyvänsä korjaamaan järjestelmää sisältäpäin, mutta eihän järjestelmä ole ollut rikki missään vaiheessa. Koko näennäisdemokratia toimii täsmälleen kuten suunniteltu - annetaan illuusio valinnasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Aina kun demokratisaatio on uhannut, on vallassa olevat kehittäneet keinoja lopettaa moinen hömpötys ja yleensä ollaan otettu kaksi askelta taaksepäin eli vielä kauemmaksi oikeasta demokratiasta.
Lampaiden kapina
Ihminen on syntyessään oikeudenmukainen, yhteistyöhön pyrkivä ja vapautta janoava olento. Viaton lammas, siis, mutta jätetään lammasvertaukset nyt tähän. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan kuulu yhteenkään niistä, mitä vallassa olevat kansaltaan haluavat. Hyvä kansalainen on tottelevainen, apaattinen ja tyytyväinen tilaansa. Oikein ohjattuna tottelevaisuutta ei edes tarvita ja se voidaan korvata tarvittaessa voimankäytöllä. Media toimii loistavana ohjailukeinona kansalle ja voimankäyttöön ei yleensä ole tarve - oikein ohjailtuna kansa pitää itse itsensä kurissa ja tekee mitä käsketään.
Itsenäisesti ajatteleva ihminen on suurin vaara vallassa oleville. Kun kaikki on hyvin ja tarpeet tyydytettynä, on ihmisellä aikaa miettiä asioita. Ajatteleva ihminen voi huomata kuinka pahasti meitä oikein kusetetaan joka paikassa. Siksi jatkuva pelottelu ja kriisien luomien on tärkeää - ei anneta ihmisille hetken rauhaa pysähtyä miettimään. On myös hyvä muistaa, että valtaan pyrkivät kilpailevat keinolla millä hyvänsä päästä valtaan ja sielä jo olevat eivät halua antaa milliäkään periksi. Siksi valtaan pyrkivät ovatkin yleensä ihmisiä, joita ei saisi valtaan missään vaiheessa päästää.
Asioiden ei kuitenkaan ole pakko jatkua samalla mallilla. Kun riittävästi ihmisiä pysähtyy hetkeksi miettimään mitä oikein on tapahtumassa, on mahdollisuus että muut seuraavat esimerkkiä. Informaatioaikakaudella viesti voi levitä kaikkialle ja ihmisiä kaikista sosiaalisista luokista alkaa heräilemään tähän suureen kusetukseen. Yhteistyö tulee ratkaisemaan niin Suomen, kuin koko ihmiskunnan kohtalon joku päivä. Jos sama ylhäältä alas paskan valuminen ei pääty, on kaikki, huippua lukuunottamatta, samassa paskassa. On siis aika herätä uuteen päivään ja tehdä Suomesta jälleen kaikille hyvä paikka olla ja elää.
Hyvä paimen (tai jokin vastaava) esiintyy monessa paikassa niin uskonnollisissa teksteissä kuin tavallisia "hyviä ihmisiä" kuvatessa. Tämä kiltti henkilö suojaa laumaansa, etsii kadonneen lampaan ja pitää huolta ihan jokaisesta. Ajatuksena moinen on hyvin kaunis ja on usein ollut inspiraationa taiteilijoillekkin, mutta onko tämä hyvä paimen oikeasti nimensä veroinen? Tarkastellaanpa asiaa hieman tarkemmin ja yhdistetään muutama piste toisiinsa, mistä ei yleensä puhuta.
Mikä paimen oikeastaan onkaan? Kyllä, paimen kaitsee lampaitaan, ruokkii ja suojaa koko laumaa kykyjensä mukaan ja voi olla ihan sananmukaisestikkin hyvä paimen. Oli paimen sitten toiselle renki tai lampaiden omistaja itse, on kuitenkin se pohjimmainen syy pitää niitä lampaita niistä lampaista hyötyminen. Kasvatti sitten tusinaa luomulammasta villantuotantoon ja juhlapöytään tai tuhatpäistä katrasta teollisuuden jauhettavaksi, ei paimen niitä lampaita lemmikkinä itsellään yleensä pidä. Toki sen suosikkilampaan kohtalo voi olla hieman eri kuin muiden...
Lampaiden huolenpito on taitolaji ja parhaat paimenet pitävät koko lauman tyytyväisenä ja terveenä. Ei ole kenenkään etu saada sairaita yksilöitä sotkemaan asioita ja karkailevat lampaat saattavat joutua muiden suihin. Hyvä paimen siis välittää koko katraastaan, mutta pitää mielessään ne syyt miksi niin tekee - joko käskystä tai omaksi hyväksi tienaten. Tämä tuskin on uskonnollisten tekstien haettu sanoma hyvästä paimenesta, mutta yhteiskuntaan peilattuna pelottavan totuudenmukainen...
Kansan paimenet
Kun ihmisiä halutaan hallita, siihen pätee samat seikat kuin paimenen opit lampaistaan. Kansa on pidettävä tyytyväisenä ja ruokittuna, koska muuten ei tehdä töitä herroille. Mitä paremmin se paimenen keppi ja paimenkoiran hampaat ovat piilossa, sen tyytyväisemmin kansa herrojaan tottelee - autuaan tietämättöminä vääjäämättömästä kohtalostaan. Isäntä voi myös pysyä piilossa koko ajan ja rengit hoitaa paimentamisen, koska ei lampaiden tarvitse tietää kenelle he kuuluvat. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat pitää hyvin paikkansa myös tässä yhteydessä.
Jos kansa on vertauskuvan lampaat, kuka sitten on paimen ja isäntä? Kansa itse valitsee ne haluamansa rengit äänestämällä vaaleissa, mutta isännät pysyvät visusti piilossa. Seuraamalla rahaa, eli puolueiden rahoituksen lähteitä, voidaan osa pienistä omistajista paljastaa. Rengit ovat valmiina myymään ja sanomaan mitä tahansa, että saavat haalituksi mahdollisimman monta lammasta leiriinsä. Muistettavan arvoista on myös se, yksikään renki ei ota lampailta käskyjä vastaan - vain ja ainoastaan isänniltä. On siis turha kuvitella äänestäjänä omaavansa tippaakaan valtaa edustajaansa.
Toki on syytä muistaa, ettei ihan jokainen politiikkaan lähtenyt ihminen halua olla renkinä tai edes isäntänä. Osa luulee pystyvänsä korjaamaan järjestelmää sisältäpäin, mutta eihän järjestelmä ole ollut rikki missään vaiheessa. Koko näennäisdemokratia toimii täsmälleen kuten suunniteltu - annetaan illuusio valinnasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Aina kun demokratisaatio on uhannut, on vallassa olevat kehittäneet keinoja lopettaa moinen hömpötys ja yleensä ollaan otettu kaksi askelta taaksepäin eli vielä kauemmaksi oikeasta demokratiasta.
Lampaiden kapina
Ihminen on syntyessään oikeudenmukainen, yhteistyöhön pyrkivä ja vapautta janoava olento. Viaton lammas, siis, mutta jätetään lammasvertaukset nyt tähän. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan kuulu yhteenkään niistä, mitä vallassa olevat kansaltaan haluavat. Hyvä kansalainen on tottelevainen, apaattinen ja tyytyväinen tilaansa. Oikein ohjattuna tottelevaisuutta ei edes tarvita ja se voidaan korvata tarvittaessa voimankäytöllä. Media toimii loistavana ohjailukeinona kansalle ja voimankäyttöön ei yleensä ole tarve - oikein ohjailtuna kansa pitää itse itsensä kurissa ja tekee mitä käsketään.
Itsenäisesti ajatteleva ihminen on suurin vaara vallassa oleville. Kun kaikki on hyvin ja tarpeet tyydytettynä, on ihmisellä aikaa miettiä asioita. Ajatteleva ihminen voi huomata kuinka pahasti meitä oikein kusetetaan joka paikassa. Siksi jatkuva pelottelu ja kriisien luomien on tärkeää - ei anneta ihmisille hetken rauhaa pysähtyä miettimään. On myös hyvä muistaa, että valtaan pyrkivät kilpailevat keinolla millä hyvänsä päästä valtaan ja sielä jo olevat eivät halua antaa milliäkään periksi. Siksi valtaan pyrkivät ovatkin yleensä ihmisiä, joita ei saisi valtaan missään vaiheessa päästää.
Asioiden ei kuitenkaan ole pakko jatkua samalla mallilla. Kun riittävästi ihmisiä pysähtyy hetkeksi miettimään mitä oikein on tapahtumassa, on mahdollisuus että muut seuraavat esimerkkiä. Informaatioaikakaudella viesti voi levitä kaikkialle ja ihmisiä kaikista sosiaalisista luokista alkaa heräilemään tähän suureen kusetukseen. Yhteistyö tulee ratkaisemaan niin Suomen, kuin koko ihmiskunnan kohtalon joku päivä. Jos sama ylhäältä alas paskan valuminen ei pääty, on kaikki, huippua lukuunottamatta, samassa paskassa. On siis aika herätä uuteen päivään ja tehdä Suomesta jälleen kaikille hyvä paikka olla ja elää.
torstai 23. helmikuuta 2017
Trolleja... trolleja kaikkialla
Peikkometsän kansa
Peikkomets...siis sosiaalinen media on nykyään todella merkittävässä roolissa ihmisten manipuloinnissa. Kun kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin, on mahdollisuus vaikuttaa muiden mielipiteisiin lähes meillä kaikilla. Painotus sanojaan, ei sanottuun, on luonut mahdollisuuden kenelle tahansa alkaa journalistiksi journalistin paikalle ja tulla laajasti kuulluksi. Valtamedia ei katso hyvällä kun sen asemaa propagandan yksinvaltiaana kyseenalaistetaan, eli on vastaiskun paikka.
Kun yksittäinen ihminen tai pieni joukko puhuu valtamediaa vastaan, ei yleensä puhuta vielä trollaamisesta. Vaimentamiseen riittää satunnaiset viestien poistot ja "hyvien ihmisten" painostus. Mutta kun tietyistä aiheista propaganda on mennyt liian pitkälle, on suurin joukoin valtamediaa vastaan puhuvat ihmiset trolliarmeija! Tämä satuolentojen armeija, jota johdetaan vähintäänkin Venäjältä tai muualta ulkomailta, uhkaa kansallista turvallisuutta väärällä sanomallaan. Poliisikin tarttuu toimeen ja kehitetään kivapuhetta, samalla kun palkataan lisää nettipolliiseja.
Ero trolliarmeijan hyökkäyksessä ja hybridisodassa onkin häilyvä ja ainut ero taitaakin olla mihin aiheisiin valtamediaa vastaan hyökätään. Trolliarmeija puhuu maahanmuutosta ja toimittajien paskapuheiden paljastamisesta, kun hybridisodassa Venäjän haukkumisen ja demonisoinnin sijaan puhutaan neutraalisti tai jopa positiiviseen sävyyn rajanaapuristamme. Termien tahallinen hämärtäminen ja sodalla tai sodan uhalla leikkiminen on taas vain yksi keino pitää kansa autuaan tietämättömänä mitä pitää pelätä ja miksi. Mutta pelätä pitää, ihan kaikkien ja kaikkea, koska vihollisarmeija on kotiovellamme ja uhkaa turvallista kuplaamme.
Oikeaa trollausta
Tahallaan toisen haukkuminen ja ärsyttäminen somessa on trollaamista. Mitään argumenttia ei tarvita vaan hyökätään suoraan ihmistä vastaan. Myös tietoinen virheellisen tiedon levittäminen voitaisiin laskea trollaamiseksi, mutta parempi kutsua asioita oikealla nimellä ja kutsua sitä virheellisen tiedon levittämiseksi. Mielipiteitä on ihan jokaisella ja asioista voikin olla eri mieltä - se ei ole trollaamista eikä tietoista virheellisen tiedon levittämistä.
Toimittajat nykyään varmasti kohtaavat vaihtelevan määrän trollaamista. Tämä täysin turhanpäiväinen ja loukkaava käytös ei ole hyväksyttävää, ei niin keneltäkään eikä ketään vastaan. Mitä toimittajat eivät tunnu ymmärtävän, on palautteen antaminen/saaminen ja oikaisujen vaatiminen kun he itse ovat levittäneet virheellistä tietoa. Faktantarkistaja - arvonimi ei paljoa paina jos kerta toisensa jälkeen jutut ovat palturia ja valikoitua propagandaa. Näitä toimittajien virheitä kaivelevia tahoja on kasvavissa määrin ympäri somea - siis kokonainen trolliarmeija, kun medialta kysytään.
Mutta kun netissä on valtava määrä tietoa ja ihmisillä paljon aikaa, onko se mikään ihme että jotkut käyttävät aikansa kaivellen eri asioita juurta jaksaen? Saksassa tehty pieni katselmus aiheeseen paljasti maksetun trolliarmeijan sijaan uutisia "terrorisoivien" tahojen olevan vain hyvin informoituja yksilöitä. Sen sijaan, että toimittajat itkevät näitä vaihtoehtoisia faktantarkistajia vieraan vallan trolliarmeijaksi, mitäs jos sanottaisiin "kiitos että autatte meitä tekemään työmme"? Olisikin yhteinen etu että uutiset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta - siis oikeaa totuutta, ei virallista totuutta.
Oikeaa uutisointia?
Kun uutiset ovat nykyään mitä ovat ja vaihtoehtoiset mediat jyllää trolliarmeijoidensa tuella, on somesta tullut monelle kovin ahdistava paikka. Mihinkään lähteeseen ei voi varmasti luottaa ja jokainen uutisenpoikanen pitäisi jaksaa tarkistaa useasta lähteestä, jos edes kuvittelee tietävänsä murto-osan asioiden oikeasta laidasta. "Mihinkään mediaan ei voi luottaa ja totuus on usein ääripäiden välillä" on kohtuullinen nyrkkisääntö uutisia luettaessa mistä tahansa lähteestä.
Nettitrollaaminen ja valeuutisointi onkin kaksi aikamme ehkä ärsyttävintä ilmiötä. Kumpikaan ei toki ole uusia ilmiöitä - ihmiset ovat vittuilleet toisilleen aikojen alusta ja propaganda on ollut mukana maailman menossa jo lähes yhtä kauan. Kun kaikki on kilpailua jostain - maineesta, rahasta, kunniasta, tai mistä milloinkin, ei menoon taida olla tulossa suuria muutoksia. Kieltolakien käyttöönotto netin "siivoukseen" onkin jo valmisteilla, mutta kuten kaikki muutkin kieltolait ovat osoittaneet, on yritys tuhoon tuomittu heti alusta pitäen.
Useita uusia medioita, jotka lupaavat rehellistä uutisointia, on syntynyt kuin sieniä sateella ympäri nettiä. Näiden rehellisyys vaihtelee laidasta laitaan ja usein tuloksena onkin vaihtoehtoista propagandaa ja mielipidevaikuttamista. Toki moinen on jo parannus yhden virallisen totuuden nykyiseen valtamediaan. Mihin jokainen voi tosin omalla kohdallaan helposti asioihin vaikuttaa onkin lähinnä trollaus - älä trollaa, äläkä ruoki trolleja.
Peikkomets...siis sosiaalinen media on nykyään todella merkittävässä roolissa ihmisten manipuloinnissa. Kun kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin, on mahdollisuus vaikuttaa muiden mielipiteisiin lähes meillä kaikilla. Painotus sanojaan, ei sanottuun, on luonut mahdollisuuden kenelle tahansa alkaa journalistiksi journalistin paikalle ja tulla laajasti kuulluksi. Valtamedia ei katso hyvällä kun sen asemaa propagandan yksinvaltiaana kyseenalaistetaan, eli on vastaiskun paikka.
Kun yksittäinen ihminen tai pieni joukko puhuu valtamediaa vastaan, ei yleensä puhuta vielä trollaamisesta. Vaimentamiseen riittää satunnaiset viestien poistot ja "hyvien ihmisten" painostus. Mutta kun tietyistä aiheista propaganda on mennyt liian pitkälle, on suurin joukoin valtamediaa vastaan puhuvat ihmiset trolliarmeija! Tämä satuolentojen armeija, jota johdetaan vähintäänkin Venäjältä tai muualta ulkomailta, uhkaa kansallista turvallisuutta väärällä sanomallaan. Poliisikin tarttuu toimeen ja kehitetään kivapuhetta, samalla kun palkataan lisää nettipolliiseja.
Ero trolliarmeijan hyökkäyksessä ja hybridisodassa onkin häilyvä ja ainut ero taitaakin olla mihin aiheisiin valtamediaa vastaan hyökätään. Trolliarmeija puhuu maahanmuutosta ja toimittajien paskapuheiden paljastamisesta, kun hybridisodassa Venäjän haukkumisen ja demonisoinnin sijaan puhutaan neutraalisti tai jopa positiiviseen sävyyn rajanaapuristamme. Termien tahallinen hämärtäminen ja sodalla tai sodan uhalla leikkiminen on taas vain yksi keino pitää kansa autuaan tietämättömänä mitä pitää pelätä ja miksi. Mutta pelätä pitää, ihan kaikkien ja kaikkea, koska vihollisarmeija on kotiovellamme ja uhkaa turvallista kuplaamme.
Oikeaa trollausta
Tahallaan toisen haukkuminen ja ärsyttäminen somessa on trollaamista. Mitään argumenttia ei tarvita vaan hyökätään suoraan ihmistä vastaan. Myös tietoinen virheellisen tiedon levittäminen voitaisiin laskea trollaamiseksi, mutta parempi kutsua asioita oikealla nimellä ja kutsua sitä virheellisen tiedon levittämiseksi. Mielipiteitä on ihan jokaisella ja asioista voikin olla eri mieltä - se ei ole trollaamista eikä tietoista virheellisen tiedon levittämistä.
Toimittajat nykyään varmasti kohtaavat vaihtelevan määrän trollaamista. Tämä täysin turhanpäiväinen ja loukkaava käytös ei ole hyväksyttävää, ei niin keneltäkään eikä ketään vastaan. Mitä toimittajat eivät tunnu ymmärtävän, on palautteen antaminen/saaminen ja oikaisujen vaatiminen kun he itse ovat levittäneet virheellistä tietoa. Faktantarkistaja - arvonimi ei paljoa paina jos kerta toisensa jälkeen jutut ovat palturia ja valikoitua propagandaa. Näitä toimittajien virheitä kaivelevia tahoja on kasvavissa määrin ympäri somea - siis kokonainen trolliarmeija, kun medialta kysytään.
Mutta kun netissä on valtava määrä tietoa ja ihmisillä paljon aikaa, onko se mikään ihme että jotkut käyttävät aikansa kaivellen eri asioita juurta jaksaen? Saksassa tehty pieni katselmus aiheeseen paljasti maksetun trolliarmeijan sijaan uutisia "terrorisoivien" tahojen olevan vain hyvin informoituja yksilöitä. Sen sijaan, että toimittajat itkevät näitä vaihtoehtoisia faktantarkistajia vieraan vallan trolliarmeijaksi, mitäs jos sanottaisiin "kiitos että autatte meitä tekemään työmme"? Olisikin yhteinen etu että uutiset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta - siis oikeaa totuutta, ei virallista totuutta.
Oikeaa uutisointia?
Kun uutiset ovat nykyään mitä ovat ja vaihtoehtoiset mediat jyllää trolliarmeijoidensa tuella, on somesta tullut monelle kovin ahdistava paikka. Mihinkään lähteeseen ei voi varmasti luottaa ja jokainen uutisenpoikanen pitäisi jaksaa tarkistaa useasta lähteestä, jos edes kuvittelee tietävänsä murto-osan asioiden oikeasta laidasta. "Mihinkään mediaan ei voi luottaa ja totuus on usein ääripäiden välillä" on kohtuullinen nyrkkisääntö uutisia luettaessa mistä tahansa lähteestä.
Nettitrollaaminen ja valeuutisointi onkin kaksi aikamme ehkä ärsyttävintä ilmiötä. Kumpikaan ei toki ole uusia ilmiöitä - ihmiset ovat vittuilleet toisilleen aikojen alusta ja propaganda on ollut mukana maailman menossa jo lähes yhtä kauan. Kun kaikki on kilpailua jostain - maineesta, rahasta, kunniasta, tai mistä milloinkin, ei menoon taida olla tulossa suuria muutoksia. Kieltolakien käyttöönotto netin "siivoukseen" onkin jo valmisteilla, mutta kuten kaikki muutkin kieltolait ovat osoittaneet, on yritys tuhoon tuomittu heti alusta pitäen.
Useita uusia medioita, jotka lupaavat rehellistä uutisointia, on syntynyt kuin sieniä sateella ympäri nettiä. Näiden rehellisyys vaihtelee laidasta laitaan ja usein tuloksena onkin vaihtoehtoista propagandaa ja mielipidevaikuttamista. Toki moinen on jo parannus yhden virallisen totuuden nykyiseen valtamediaan. Mihin jokainen voi tosin omalla kohdallaan helposti asioihin vaikuttaa onkin lähinnä trollaus - älä trollaa, äläkä ruoki trolleja.
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Opittu avuttomuus
Mikä ihmeen opittu avuttomuus?
Opitulla avuttomuudella tarkoitetaan ihmisen tai eläimen opittua käyttäytymistä negatiiviseen ärsykkeeseen. Sen sijaan että asialle yrittää tehdä jotain tai edes reagoida jollain tapaa, ottaa avuttomaksi oppinut olento rangaistuksensa lähes eleettömästi vastaan. "Ihan sama" ja jatketaan omaa kurjuutta, melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toki ärsykkeestä riippuen voi reaktio olla paljon suurempikin, mutta käyttäytymistä se ei kuitenkaan muuta - isku otetaan vastaan ja siitä kärsitään, tekemättä asialle mitään.
Opittua avuttomuutta on myös antautuminen (muka) suurempien voimien vietäväksi. Kutsuu sitä suurempaa voimaa miksi tahansa, on ajatus silti sama: aivan sama mitä teet, jotkin asiat tapahtuvat sinulle joka tapauksessa. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, se on selvä asia. Aurinko nousee samasta suunnasta ja laskee toisaalle, teitpä (lähes) mitä tahansa. Avuttomuuden kaverina ihmisellä onkin yleensä masennus ja harmittavan usea valitsee ulospääsykseen tästä tilanteesta oman elämänsä päättämisen.
Eläinkokeita asiasta on tehty useita ja tästä tilasta palautuminen on hyvin vaativaa. Liikunnalla on saatu kohtuullisia tuloksia, eli esimerkiksi rottien on annettu purkaa oloaan juoksupyörässä. Ihmiskokeita ei tutkimuksiin asti ole useita päätynyt, koska yleisesti ihmisten kiduttamista pidetään eettisesti vähintäänkin arveluttavana. Mutta ihmiskokeet pienissä näyte-erissä ovat vain amatöörien piipertämistä, isot pojat kokeilevat uusia hallintakeinojaan aina vähintään kokonaisilla yhteisöillä aina globaaliin mittakaavaan asti.
Tervetuloa suureen ihmiskokeeseen
Kyllä, voin ikävä kyllä paljastaa, että olemme kaikki osallisena tähän kokeiluun eikä meille ole edes kerrottu siitä, saatikka annettu omaa juoksupyörää mihin pahaa oloa voisi purkaa. Kuinka suurella panoksella on jokainen mukana, vaihtelee suuresti. Kaikki alkaa jo pienestä pitäen - kun vauva itkee hätäänsä ja neuvoksi annetaan odottaa, mitä lapsi oppiikaan? Ihan sama vaikka itkee keuhkonsa pihalle, ei auttajaa näy ei kuulu - siinä iässä kun ajan käsite on ainoastaan "nyt".
Siinä vaiheessa kun auktoriteettiuskovainen ihminen ei enää kyseenalaista yhtään suurempien voimien vaikutusta, on avuttomuus opittu riittävälle tasolle. Kaikki eivät toki edes huomaa kärsivänsä tästä, vaan hyväksyvät tottelevaisesti kaiken kohdalleen tulevan - kuten pitääkin. Osalle ne suuremmat voimat löytyvät pyhästä kirjasta ja rukouksesta, mutta suurimmalle osalle tämän suuremman voiman alttari löytyy omasta olohuoneesta - televisio. Valtion virallinen totuus kaikesta, tuotuna omaan olohuoneeseen asti hyvin paketoituna ja sokerikuorrutettuna.
Virallinen totuus kertoo mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Ne asiat mihin voit vaikuttaa, kerrotaan tarkasti ja sopivat vaikutuskeinot määritetään samalla - esimerkiksi äänestämällä voit vaikuttaa koska meillä on demokratia. Sairastuessasi mene lääkäriin ja ota lääkkeesi kiltisti. Syö ruokasuositusten mukaan tai sairastut varmasti. Sairasteluun et voi itse juurikaan vaikuttaa, se kun on täysin sattumaa mutta onneksi meiltä löytyy lääke lähes joka vaivaan, vaikka ne eivät toimikaan kaikilla. Muista puolustaa järjestelmää koska siitä palkitaan "hyvä ihminen"-leimalla.
Ohjat omiin käsiin
Auringon noususuuntaan et voi vaikuttaa, mutta jos aamuaurinko paistaa häiritsevästi sänkyysi - hommaa paksummat verhot? Moneen muuhunkaan asiaan et itse voi suoraan vaikuttaa, mutta jokaisen negatiivisena pitämäsi asian jättäminen oman onnensa nojaan vain vahvistaa avuttomuutta. Suhtautumistaan voi aina muuttaa, eli jokin negatiiviselta tuntuva asia voisi toisin tulkittuna tuntua miellyttävämmältä: se helvetin tietyö, mikä hidastuttaa työmatkaasi 30min aamuin ja illoin vituttaa kuin pientä oravaa tällä hetkellä... mutta nämä ihmiset tekevät työtään ja tulevaisuudessa saat ajaa mahdollisesti tasaisempaa tietä töihin. Tai sitten etsit uuden reitin töihin, otat lopputilin duunista ja mahdollisesti vaihdat työpaikkaa tai otat pitkän loman - vaihtoehtoja on yleensä useita ja oman kärsimyksen jatkaminen on yksi vaihtoehto.
Jo se, että teet tietoisen valinnan jatkaa omaa kärsimystäsi on valinta, jonka teit itse. Mutta kun joku muu tekee päätöksen puolestasi ja vain noudatat sitä ajattelematta asiaa eteenpäin, lisäät avuttomuuden tunnetta. Elämä on täynnä tietoisia valintoja ja aina kun teet päätöksen itse, saat pienen palasen omaa elämääsi hallintaasi. Tämä voi toki kuulostaa hyvin pelottavalta, jos kaikki asiat siihen asti on päättänyt korkeampi voima. Osa ihmisistä vie tämän suuremman voiman ohjauksen vielä monta pykälää pidemmälle (verrattuna länsimaiseen tavikseen) ja lopputuloksena on oman ja muiden henget vaarantava fanaatikko.
Ehkä hieman lohtua tuo kuitenkin se tieto, että samaan ihmiskokeeseen olemme me kaikki joutuneet. Se ei siis ole oma vika, että idea vastuun antamisesta muille on jostain opittu. Kuitenkin se on oma valinta, jatkaako tätä loputonta vastuun pois antamista vai tekeekö asialle jotain. Ihminen oppii kehdosta hautaan koko ajan jotain. Rotilla havaittiin liikunnan auttavan opitun avuttomuuden lievittämiseksi... auttaako se ihmisille, sitä en tiedä. Ehkä tehdä valinta mennä ulos raikkaaseen ilmaan, liikkua luonnossa ja tehdä valintoja omasta elämästään voisi karistaa opitun avuttomuuden?
Opitulla avuttomuudella tarkoitetaan ihmisen tai eläimen opittua käyttäytymistä negatiiviseen ärsykkeeseen. Sen sijaan että asialle yrittää tehdä jotain tai edes reagoida jollain tapaa, ottaa avuttomaksi oppinut olento rangaistuksensa lähes eleettömästi vastaan. "Ihan sama" ja jatketaan omaa kurjuutta, melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toki ärsykkeestä riippuen voi reaktio olla paljon suurempikin, mutta käyttäytymistä se ei kuitenkaan muuta - isku otetaan vastaan ja siitä kärsitään, tekemättä asialle mitään.
Opittua avuttomuutta on myös antautuminen (muka) suurempien voimien vietäväksi. Kutsuu sitä suurempaa voimaa miksi tahansa, on ajatus silti sama: aivan sama mitä teet, jotkin asiat tapahtuvat sinulle joka tapauksessa. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, se on selvä asia. Aurinko nousee samasta suunnasta ja laskee toisaalle, teitpä (lähes) mitä tahansa. Avuttomuuden kaverina ihmisellä onkin yleensä masennus ja harmittavan usea valitsee ulospääsykseen tästä tilanteesta oman elämänsä päättämisen.
Eläinkokeita asiasta on tehty useita ja tästä tilasta palautuminen on hyvin vaativaa. Liikunnalla on saatu kohtuullisia tuloksia, eli esimerkiksi rottien on annettu purkaa oloaan juoksupyörässä. Ihmiskokeita ei tutkimuksiin asti ole useita päätynyt, koska yleisesti ihmisten kiduttamista pidetään eettisesti vähintäänkin arveluttavana. Mutta ihmiskokeet pienissä näyte-erissä ovat vain amatöörien piipertämistä, isot pojat kokeilevat uusia hallintakeinojaan aina vähintään kokonaisilla yhteisöillä aina globaaliin mittakaavaan asti.
Tervetuloa suureen ihmiskokeeseen
Kyllä, voin ikävä kyllä paljastaa, että olemme kaikki osallisena tähän kokeiluun eikä meille ole edes kerrottu siitä, saatikka annettu omaa juoksupyörää mihin pahaa oloa voisi purkaa. Kuinka suurella panoksella on jokainen mukana, vaihtelee suuresti. Kaikki alkaa jo pienestä pitäen - kun vauva itkee hätäänsä ja neuvoksi annetaan odottaa, mitä lapsi oppiikaan? Ihan sama vaikka itkee keuhkonsa pihalle, ei auttajaa näy ei kuulu - siinä iässä kun ajan käsite on ainoastaan "nyt".
Siinä vaiheessa kun auktoriteettiuskovainen ihminen ei enää kyseenalaista yhtään suurempien voimien vaikutusta, on avuttomuus opittu riittävälle tasolle. Kaikki eivät toki edes huomaa kärsivänsä tästä, vaan hyväksyvät tottelevaisesti kaiken kohdalleen tulevan - kuten pitääkin. Osalle ne suuremmat voimat löytyvät pyhästä kirjasta ja rukouksesta, mutta suurimmalle osalle tämän suuremman voiman alttari löytyy omasta olohuoneesta - televisio. Valtion virallinen totuus kaikesta, tuotuna omaan olohuoneeseen asti hyvin paketoituna ja sokerikuorrutettuna.
Virallinen totuus kertoo mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Ne asiat mihin voit vaikuttaa, kerrotaan tarkasti ja sopivat vaikutuskeinot määritetään samalla - esimerkiksi äänestämällä voit vaikuttaa koska meillä on demokratia. Sairastuessasi mene lääkäriin ja ota lääkkeesi kiltisti. Syö ruokasuositusten mukaan tai sairastut varmasti. Sairasteluun et voi itse juurikaan vaikuttaa, se kun on täysin sattumaa mutta onneksi meiltä löytyy lääke lähes joka vaivaan, vaikka ne eivät toimikaan kaikilla. Muista puolustaa järjestelmää koska siitä palkitaan "hyvä ihminen"-leimalla.
Ohjat omiin käsiin
Auringon noususuuntaan et voi vaikuttaa, mutta jos aamuaurinko paistaa häiritsevästi sänkyysi - hommaa paksummat verhot? Moneen muuhunkaan asiaan et itse voi suoraan vaikuttaa, mutta jokaisen negatiivisena pitämäsi asian jättäminen oman onnensa nojaan vain vahvistaa avuttomuutta. Suhtautumistaan voi aina muuttaa, eli jokin negatiiviselta tuntuva asia voisi toisin tulkittuna tuntua miellyttävämmältä: se helvetin tietyö, mikä hidastuttaa työmatkaasi 30min aamuin ja illoin vituttaa kuin pientä oravaa tällä hetkellä... mutta nämä ihmiset tekevät työtään ja tulevaisuudessa saat ajaa mahdollisesti tasaisempaa tietä töihin. Tai sitten etsit uuden reitin töihin, otat lopputilin duunista ja mahdollisesti vaihdat työpaikkaa tai otat pitkän loman - vaihtoehtoja on yleensä useita ja oman kärsimyksen jatkaminen on yksi vaihtoehto.
Jo se, että teet tietoisen valinnan jatkaa omaa kärsimystäsi on valinta, jonka teit itse. Mutta kun joku muu tekee päätöksen puolestasi ja vain noudatat sitä ajattelematta asiaa eteenpäin, lisäät avuttomuuden tunnetta. Elämä on täynnä tietoisia valintoja ja aina kun teet päätöksen itse, saat pienen palasen omaa elämääsi hallintaasi. Tämä voi toki kuulostaa hyvin pelottavalta, jos kaikki asiat siihen asti on päättänyt korkeampi voima. Osa ihmisistä vie tämän suuremman voiman ohjauksen vielä monta pykälää pidemmälle (verrattuna länsimaiseen tavikseen) ja lopputuloksena on oman ja muiden henget vaarantava fanaatikko.
Ehkä hieman lohtua tuo kuitenkin se tieto, että samaan ihmiskokeeseen olemme me kaikki joutuneet. Se ei siis ole oma vika, että idea vastuun antamisesta muille on jostain opittu. Kuitenkin se on oma valinta, jatkaako tätä loputonta vastuun pois antamista vai tekeekö asialle jotain. Ihminen oppii kehdosta hautaan koko ajan jotain. Rotilla havaittiin liikunnan auttavan opitun avuttomuuden lievittämiseksi... auttaako se ihmisille, sitä en tiedä. Ehkä tehdä valinta mennä ulos raikkaaseen ilmaan, liikkua luonnossa ja tehdä valintoja omasta elämästään voisi karistaa opitun avuttomuuden?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)