Demokratisointia

Kun demokratisaatio uhkaa

Demokratisaatiolla tarkoitetaan tilannetta, missä vallassa olevaa järjestelmää yritetään muuttaa demokraattisemmaksi. Tällaisia liikkeitä on ilmaantunut aina silloin tällöin ja ne ovat onnistuneet ajamaan yleensä kansan asiaa edes vähän eteenpäin. On edistetty tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, estetty työväen riistoa ja milloin mitäkin. Kansaa on kuultu ja riittävän massan saavutettuaan on asiat muuttuneet ainakin lyhyeksi aikaa hieman paremmaksi kansalle.

Mutta se ei käy ollenkaan päinsä - demokratia on kauhistus omistavalle luokalle. Jos jokaisen ääni on yhtä arvokas, miten saadaan pidettyä valta vallassa olevien käsissä eikä anneta "tyhmälle kansalle" sanaa? Tähän kysymykseen on eri maat valinneet hieman eri keinoja ja Suomi on päätynyt näennäisdemokratiaan, eli edustukselliseen demokratiaan. Demokratian kanssa tällä järjestelmällä ei ole nimen lisäksi juurikaan yhtäläisyyksiä, mutta se uppoaa kansaan. Saahan sentään puhelimella äänestää omaa Euroviisu-edustajaa, eli täytyy se oma vaalilippuraapustus olla ainakin yhtä suuri kannanotto?

Lainsäätäjät määräävät minkä verran kansan ääntä tarvitsee kuulla ja nykyään se osuus on lähes hälyyttävän pieni. Propaganda on kuitenkin purrut ja yhden totuuden kansa hurraa suureen ääneen valitessaan vaaleissa tulevia johtajiaan. Taitavasti kirjoitettuun propagandaan on kuitenkin tarkkaavaisemmalle luettavissa hälytysmerkkejä, mutta kun mainospuheet on kunnossa, kaikki on hyvin. Päättäjien suuret puheet saavat kansan hurraamaan, vaikka luulisi että jo ties kuinka monennen kerran on todistettu vaalipuheiden olevan ihan täyttä paskaa.

Piiri pieni pyörii

Kuten oletettavasti tulee seuraavissakin vaaleissa käymään, vanhat puolueet säilyttävät asemansa ja pienpuolueiden korkeintaan pari ehdokasta saattaa päästä hallitukseen asti, missä heillä on sananvaltaa tasan nolla. Valtapuolueet pitävät valtansa määräämällä esimerkiksi lakeja, jotka asettavat pienpuolueet epäreiluun asetelmaan - kannattajakortteja pitää kerätä uudestaan ja uudestaan ja rahoitusta ei tipu ellei edustajia pääse läpi. Näillä helpoilla konsteilla voidaan jo karsia melkein kaikki pienpuolueet pois leikistä.

Kun äänestäjä on lippuunsa rustannut numeron, kenelle se ääni oikeastaan meneekään? Edustajalle, joka saa käskynsä ylhäältä - puoluekuri pitää Suomessa todella hyvin. Edustaja voi julkisuuteen puhua omia mielipiteitään puolueesta riippuen vaihtelevalla vapaudella, mutta kun äänestys on kohdalla, nappia painetaan miten käsky kävi. En ole tarkemmin eri puolueiden nokkimisjärjestyksiä tutkinut, mutta ne seuraavat poikkeuksetta suunnilleen seuraavaa kaavaa: edustaja - "piiska" - puolueen johtaja - puolueen hallitus - puolueen rahoittajat - rahoittajien rahoittajat - omistava luokka.

Ja kun viesti omistavalta luokalta on valunut edustajalle asti, hän kiltisti painaa nappia lakimuutosten puolesta, jotka suoraan hyödyttävät omistavaa luokkaa - yleensä kaikkien muiden kustannuksella. Eli kenelle se sinun äänesi taas menikään? Puolueen rahoittajista on vaihtelevasti tietoa saatavilla ja rahoittajien rahoittajat pysyvät yleensä visusti piilossa. Heille "oikea" demokratia on suurin uhka - se prosentin murto-osa, mikä naruista vetelee, ei halua jakaa enemmistölle senttiäkään omaisuudestaan. Enemmistö kun voisi tehdä päätöksen, että omaisuus jaettaisiin tasan...

Kohti uutta maailmaa

Merkkejä uudesta demokratisaation aallosta on nähtävissä ympäri maailmaa. Brexit, Trump ja EUn rakoilu antaa pientä toivoa muutokseen, missä kansa saisi edes murto-osan oikeuksistaan takaisin. 70-luvulla tavallinen duunari saattoi kovalla työllään ruokkia koko perheensä ja ostaa oman pirtin, missä kasvatti oman katraansa. Nykyään ei riitä että molemmat puolisot tekevät ylitöitä ja se 1.5 lasta on kunnallisessa päivähoidossa, samalla kun vuokra syö loputkin rahat. Valtio on lakeja säätämällä onnistunut kyykyttämään yli 99% kansasta ja alimpaan kastiin poljetut, työttömät, sairaat ja eläkeläiset, on jo haudattu niin syvälle suohon että vaarana on väkivaltainen nousu niitä edustaja-nukkeja vastaan.

Maahan poljettu kansa jaetaankin sitten tasaisesti eri valtapuolueiden kesken, että saadaan illuusio vaikuttamisesta. Jokainen puolue ottaa oman kantansa ja haalii osan kansasta kannattajakseen, samalla kertoen kuinka ne muut ovat niin pahoja ja huonoja vaihtoehtoja. Äänestämällä voit siis vaikuttaa mitä naamoja katselet televisiosta seuraavat vuodet. Jos siis äänestät yhtäkään nykyistä puoluetta. Pienpuolueissa on siis se toivo, mutta mikään ei tietysti estä niitä muuttumasta samanlaisiksi kansan kyykyttäjiksi valtaan päästyään.

Kuitenkin joukossa on voimaa. Kulutuskäyttäytymisellä voit ohjailla sitä, kenellä on varaa vedellä edustajien naruista. Yhden kieltäytyminen kannattamasta jotain järjestelmän osaa ei vielä tee kesää, mutta kun yhdestä tulee kymmenen, kymmenestä sata ja sadasta tuhansia, alkaa se ääni kuulumaan. Äänestämättä jättäminen tosin taas antaa vallan takaisin valtapuolueille - osa äänestää samaa puoluetta kehdosta hautaan, tietämättä edes miksi niin teki. Elämme siis jännittäviä aikoja ja koska aina voi oppia, on aika oppia että oppimasi avuttomuus on vain järjestelmän keino pitää sinut passiivisena toimijana.

"Agentti Smith" - efekti

Järjestelmän vartijat

Elokuva 'The Matrix' on kieltämättä yksi mielenkiintoisimmista pätkistä pitkään aikaan. (Jos et ole vielä leffaa nähnyt, mars katsomaan.) Jos karsitaan kaikki erikoistehosteet ja pintajuoni päältä pois, on elokuvan sanoma pelottavan lähellä nykyistä järjestelmää, missä me kaikki elämme. Patterina olemisen sijaan ihmiset ovat orjia tai työmuurahaisia, herrojensa täysin riepoteltavissa ja työn edut itselleen haalien. Vielä pelottavampaa onkin Agentti Smith-efektin (termi, johon vasta hiljattain itsekin törmäsin) paikkansapitävyys.

Elokuvassa Agentti Smith voi hypätä kenen tahansa taviksen kehoon ja ottaa hänet täysin haltuunsa - puolustaakseen järjestelmää. Sama efekti tapahtuu myös nykyään, kun menet ottamaan vahingossa tai tahallaan puheeksi virallisen totuuden vastaisen asian "väärässä" porukassa. Ihmiset muuttuvat järjestelmässä elävistä ihmisistä järjestelmää henkeen ja vereen puolustaviksi vartijoiksi. Virallista totuutta ei saa häväistä ja siitä on pidettävä kiinni, vähintään siksi että niin tekee "hyvä ihminen", mutta yleensä syynä on ehdollistettu ajattelutapa tietyistä asioista.

Siinä kohtaa toki vertaus hieman ontuu verrattuna oikeaan Agenttiin, kun ihminen aloittaa virallisen totuuden puolustelun: Agentti tietää mitä ja miksi puolustetaan, kun taas ihminen harvemmin tajuaa miksi jotain totuutta on puolustettava niin vahvasti. Yhtä kaikki, järjestelmää suojataan lähes suu vaahdossa ja itkupotkuraivarin saattelemana. Aiheesta riippuen on muistettava käyttää oikeaa leimaa vastapuolelle: natsi, rasisti, fasisti, foliohattu, jne... Omaa tietoa ja ymmärrystä aiheesta ei juurikaan tarvita, koska virallinen totuus oikeista uutisista on kaikille kerrottu ja sitä on puolustettava, koska ... miksi?

Suojeltava totuus

Yhtenä hauskana kuriositeettinä voidaan pitää jopa lain suojaamaa Jumalanpilkkaa - miksi ihmeessä joku kaikkea mahtavampi tarvitsee jonkun lakipykälän suojan? Laki on antanut myös muille ryhmittymille saman immuniteetin arvostelusta ja poliisi sitä nykyään, kun kivapuheeltaan ehtivät, vahtii ettei vaan sanota tuhmasti. Yllämainituista esimerkeistä ei toki edes kaikki "hyvät ihmiset" mene täyteen järjestelmänsuojelutilaan, joten niistä saattaa joissain piireissä voida puhua melkein vapaasti.

Lähes satavarman Agentti Smith-efektin saakin helpoiten mainitsemalla rokotukset ja muut lääketieteen kyseenalaiset saavutukset. Myös ruoka-asioita suojelemaan on riittävästi virallista totuutta suojelevia, mutta (onneksi) se on vähenemään päin. Jos jostain muusta asiasta on uutisissa puhuttu tiettyyn suuntaan, on kaikki siitä eroava aina salaliittoteoriaa ja triggeröityminen tapahtuu hyvinkin usein. Mitä enemmän on johonkin asiaan ladattu tunnetta mukaan propagandalla, sitä vahvempi on efekti.

Kun kansa on alusta pitäen opetettu hyvin auktoriteettiuskovaiseksi, on uusien virallisten totuuksien lisäily kohtuullisen helppoa. Sosiaalinen media on kuitenkin onnistunut nakertamaan tätä uudempaa propagandaa ja valheisiin uskominen ei ole saavuttanut samaa tasoa kuin vanhojen virallisten totuuksien kanssa on tapahtunut. Lähes kaikki uudet vaihtoehtoiset mediat ovat tietoisesti lähteneetkin propagandaleikkiin mukaan juuri sillä vanhojen virallisten totuuksien radiohiljaisuudella - fiksu valinta, koska omaa mainetta ei kannata tärvellä lähtemällä jokaista vanhaa tuulimyllyä vastaan taistelemaan... ja ne vanhat viralliset totuudet saattavat olla iskostettuna niin vahvasti, ettei niitä edes kyseenalaista, vaikka kuinka on mukana vaihtoehtomediassa.

Matrixista irrotetut

Kukaan ei tiedä, eikä tule koskaan tietämään "koko totuutta" mistään asiasta. Joka väittää tietävänsä jostain asiasta kaiken mahdollisen, ei huijaa kuin itseään. Näitä virallisen totuuden kaikkitietäviä asiantuntijoita toki kiikutetaan esille aina kun halutaan vahvistaa jotain propagandaviestiä - päivittämään sisäiset Agentti Smithit vastaamaan nykyhetken "tietoa". Päivitetyt Agentit pystyvätkin tehokkaammin taistelemaan järjestelmän suurimpia vihollisia: järjestelmästä (osin) irrotettuja ihmisiä.

Ketään ei taida liioin pystyä irroittamaan vanhasta opeistaan kokonaan. Pieniä osia aivopesusta jää väistämättä jokaisen korvien väliin ja sisäinen Agentti Smith saattaa nousta pinnalle jopa itselle yllätyksenä. Oli sitten aivopesty tai ei, ihmisreaktio on kuitenkin sama, eli lähes sokea hyökkäys omien uskomusten ohjaamana. Lähes jokaisesta se reaktio kuitenkin löytyy mikä sen sisäisen Agentin tuo esiin vain vaihtelee - suojeleeko sillä sitten järjestelmää vai ei, onkin toinen asia. Ja siitäpä se nimi tälle määritelmälle tuleekin, Agentti Smith suojelee virallista totuutta.

Loppuviimein jokainen ihminen on yksilö ja elää omassa kuplassaan. Kuplien välinen kommunikointi on jo tarpeeksi haastavaa ilman Agentteja ja sen jälkeen kun Smith on ilmaantunut, on peli jo menetetty. Ensiaskel parempaan maailmaan olisikin se, että ihmiset hyväksyisivät olla eri mieltä asioista. Mutta se ei toki käy päinsä, kun aina pitää voittaa... mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Loppuun vielä lyhyt funtsittava: Kumman pillerin sinä valitset?

Kulttuurien törmäyskurssi

Oppia ikä kaikki

Missä vaiheessa ihminen lasketaan ensimmäistä kertaa tiedostavaksi olennoksi ja elämäksi, vaihtelee suuresti. Joidenkin mukaan vasta synnytyksen jälkeen tämä kudosmöykky on ihminen ja sitä ennen vain jotain alempiarvoista. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ulkopuoliset tekijät vaikuttavat ihmiseen. Kaikki mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa myös lapseen ihan alusta alkaen. Jos äiti on esimerkiksi stressin alaisena, valmistautuu tämä hyvin varhaisessa vaiheessa kasvuaan oleva nuori ihminen mahdollisesti taistelemaan hengestään jotain tuntematonta vihollista vastaan - onhan hänen äitinsä hätätilassa ja valmistautuminen on aloitettava hyvissä ajoin.

Heti syntymän jälkeen avautuu ihmiselle uusi maailma. Äänien ja kuvien (ja tietysti muidenkin aistien) antama informaatiotulva iskee ja siitä on jollain tapaa saatava tolkku. Tolkku saadaan rajoittamalla informaatiotulvaa: kuunnellaan mitä ääniä ja äänteitä ympärillä hyörivät aikuiset päästelevät ja pidetään tarkkaa lukua miltä "omat" näyttävät. Kaikki turhalta vaikuttava unohtuu ja tutut ja turvalliset vahvistuvat. Ihminen oppii mihin ryhmään hän kuuluu ja yrittää päätellä mitkä kriteerit siihen vaaditaan - hänen selviytymisensä riippuu siitä.

Ihminen siis oppii talon tavoille hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Menee kuitenkin vuosia, että näissä oudoissa tavoissa ja rituaaleissa, äänteistä puhumattakaan, olisi jokin kaava, mutta ennemmin tai myöhemmin suurin osa näistä tapahtumista lasketaan "normaaliksi" tässä ryhmässä. Koska ihminen on ehkäpä se kaikista mukautumiskykyisin eläin maan päällä, voi tämä "normaali" olla lähes mitä tahansa. Mutta se, mikä on normaalia yhdelle, ei sitä läheskään aina ole toiselle. Kenen "normaali" sitten onkaan oikein ja kenen väärin, siitä kysymyksestä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen tässä elämän opin tiellä.


Sosialisaatio vai Indoktrinaatio

Tullakseen osaksi yhteiskuntaa, on nuoren ihmisen opittava myös vallassa olevan yhteiskunnan säännöt. Tätä prosessia kutsutaan sosialisaatioksi, kun ihminen kasvaa osaksi yhteiskuntaa. Yhteiskunnasta ja kasvuvaiheesta riippuu paljolti mitä, miten ja koska ihminen oppii milloin mitäkin. Kaikki yhteiskunnan osat osallistuvat tähän kasvatukseen, muokatakseen juuri siihen sopivan ihmisen. Kuitenkin osa yhteiskunnan kasvatuksesta ei ole sosialisaatiota vaan enemmänkin indoktrinaatiota. Yksi malliesimerkki tästä yhteiskunnan indoktrinaatiosta Suomessa on auktoriteettiusko, joka on iskostettu kansaan varsin tehokkaasti.

Samaa auktoriteettiuskoa vasaroidaan ihmisten päähän lähes kaikissa kulttuureissa, mutta jokainen määrittää ne "oikeat" ja "väärät" auktoriteetit omalla tavallaan. Myös uskomus siihen, että tarvitaan joku muu kuin itse johtamaan, kertomaan mitä tulisi tehdä ja ottamaan vastuu ihmisten asioista. Taaskin eri kulttuurit määrittävät nämä varsin vaihtelevasti. Kaksi täysin identtistä ihmistä, kasvaessaan täysin eri kulttuureissa, voivat näyttää samalta ja erota lähes jokaiselta muulta ominaisuudeltaan ja ajatusmaailmaltaan hyvinkin suuresti. Tämän ei toki pitäisi tulla suurena yllätyksenä kenellekään, mutta nämä kulttuurien yhteentörmäykset aiheuttavat ainakin valtamedialle ja viralliselle totuudelle suuria teeskenneltyjä vaikeuksia.

Kun jo saman kulttuurin sisällä, mutta eri kuplissa elävät ihmiset ovat toisinaan valmiita viemään sanalliset konfliktinsa fyysisiksi, kuinka voidaan edes kuvitella vielä suurempien erojen vain istuvan saman pöydän ääreen ja sopivan erimielisyytensä? Yksilötasolla on sopuun vielä mahdollisuus, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikki kulttuurisekoitukset ovat mitä suotuisin kasvualusta konflikteille. Mutta tämä on kaikki vain suunniteltua kulttuurien hävittämistä, kulttuurimarxismia, koska lähes mikä tahansa vahva ja kehittynyt kulttuuri pärjää omillaan ilman ulkopuolista sekaantumista tai ylhäältä alas johtamista.


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Helpoin ratkaisu olisi tietenkin estää kulttuurien törmäys laittamalla tarkat rajoitukset siihen, kuka saa ja ei saa muuttaa tietylle alueelle. Yksilötasolla tarkkaillessa asia on tietenkin toinen - yksilö voi aina oppia uuden "talon tavoille" ja integroitua uuteen kulttuuriin. Jos on oppinut yhden kulttuurin tavoille, on mahdollista oppia uuden tavoille. Siinä kuitenkin törmätään ihmisen tahtoon: haluaako ihminen integroitua uuteen kulttuuriin vai muuttaa sen omanlaisekseen?

Jos joku ihminen pitää suuresti nykyisestä kulttuuristaan ja on täysin varma sen olevan ylivoimainen kaikkiin muihin nähden (eli indoktrinaatio on täysin suoritettu), on turha kuvitella että moista henkilökohtaista kuplaa voitaisiin puhkaista ulkoapäin. Mitä enemmän ihminen taas halveksii omaa nykyistä kulttuuriaan, sen helpompi on vaihtaa kelkkaa ja omaksua aivan uudet uskomukset tilalle ja rakentaa uusi kupla. Yhteisölle olisikin positiivinen asia että kaikki siihen kuuluvat ajattelisivat asioista edes suunnilleen samalla tapaa ja yhteisön sisällä olevat, muita jäseniä halveksivat, harkitsisivat osoitteen vaihtamista soveliaampaan ympäristöön...

Jokainen on tietysti oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja haluamaansa tapaan tulkita maailmaa. Indoktrinaatiolla yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin, mutta siinä ei tarkoitus olekaan saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan vaan olemaan vain osa suurempaa koneistoa. Itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat samalla suuri etu, mutta myös vaara yhteiskunnalle - etu sille yhteisölle, vaara vallan kahvassa oleville. Koko maailman mittakaavassa monikulttuurisuus onkin rikkaus - jokainen kulttuuri omalla alueellaan, yhteistyötä tehden osaamisiaan ja resurssejaan keskenään vaihtaen sulassa sovussa.

Aatteet ja Moninkertaistajat

Aatteen paloa

Joukossa on voimaa. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisellä voi olla korkeintaan noin 150 läheistä ihmistä. Siis ihmisiä, joiden kanssa pysyy (halutessaan) kärryillä heidän asioistaan ja pystyy pitämään riittävää vuorovaikutusta että välit säilyvät. Tuttuja ja tutuntuttuja voi toki olla lähes rajaton määrä, mutta näitä lähempänä olevia ei ihminen rajaansa enempää pysty säilyttää. Yhden ihmisen vetämä "mikätahansa" saattaa takertua juuri tästä syystä rajalliseen lukumäärään.

Tarvitaan siis joku isompi yhtenevä tekijä, kuin vain yksi henkilö. Tarvitaan jonkin sortin aate sinne pohjalle. Aatteen on oltava riittävän ylimalkainen, että suurin joukoin siihen voi takertua. Uuden aatteen taakse ja keulaksi on kuitenkin saatava ihmisiä mukaan, kun taas vanhojen ja olemassa olevien aatteiden keulakuvaksi riittää "puhuva pää". Taustalle jäävät kannatusjoukot ovat tärkeitä mille tahansa aatteelle ja vanhan aatteen kannatteluun (ja manipulointiin) heidän tekemä työnsä on tärkeää.

Johtajia on moneen kastiin ja vanhan aatteen johtoon kelpaakin lähes kuka tahansa riittävän karisman/auktoriteetin omaava ihminen. Mutta uuden ja aloittavan aatteen johtoon tarvitaan jotain muuta - tarvitaan moninkertaistaja. Moninkertaistaja on ihminen, joka tuntee paljon ihmisiä, jotka tuntevat paljon ihmisiä jotka tuntevat paljon ihmisiä. Jos moninkertaistaja osaa esittää aatteen omalle 150 ihmisen ryhmälleen ja he tekevät samoin (toistaen samaa kavaa lähes loputtomiin), voi aate levitä kulovalkean tavoin. Näitä moninkertaistajia on kuitenkin aika harvassa, eikä matka ole läheskään ilman vaaroja.


Bensaa, hiiltä vai vettä liekkeihin?

Kun aatteen palo on saatu syttymään ja kansa innostuu aiheesta, on moninkertaistajan tehtävä kaukana päättyneestä. Lukumäärän kasvaessa on taakse pystyttävä rakentamaan organisaatio, joka palvelee aatetta. Mukaan on saatava luotettavia ihmisiä, jotka ovat "täysillä" menossa mukana, luottaen aatteeseen ja moninkertaistajaan. Jos nämä organisaation perustavat ihmiset pohjaavat liiaksi suureen johtajaansa, on vaarana johtajan mielen muuttuessa koko aatteen katoaminen ja vaihtuminen lähemmäksi henkilöpalvontaa.

Tästä henkilöpalvonnasta hyvänä esimerkkinä voitaneen pitää Perussuomalaisten omaa "isä aurinkoista", Timo Soinia. Alemmilla kannattajilla on vieläkin sitä samaa aatteen paloa, mutta mitä ylemmäksi hierarkiaa noustaan, sitä enemmän on kyse jostain ihan muusta millä aatteella PS aikoinaan sai kannattajansa. Koska en itse PS:n organisaatiota tarkemmin tunne, en osaa sanoa missä kohtaa heidän alkuperäinen aate on korvattu "Soinismilla" ja hänen sisäpiirinsä täysin omilla agendoillaan.

Moninkertaistaja on siis suurin mahdollisuus kasvattaa aate joksikin "elämää suuremmaksi", mutta samalla suurin riski koko aatteelle. Keinoja korruptoida johtaja on useita, mutta raha ja valta ovat ne suurimmat. Vallassa olevien aatteiden kannattajat eivät halua menettää kannattajiaan, joten uusille tulokkaille on usein tehtävä jotain. Jos ei moninkertaistajaa saada "hoidelluksi", on organisaatioon saatava mukaan omat myyrät, jotka toimivat päinvastaiseen suuntaan. Hajoita ja hallitse on täysin toimiva tekniikka jakamaan aate pieniin lokeroihin ja sitten kasvattaa eripuraa lokeroiden kesken.


Pienin yhteinen nimittäjä

Että aatteella olisi edes pieni mahdollisuus levitä kansan suosioon, on sen löydettävä pienin yhteinen nimittäjä. Eli ne ajatukset, joihin (lähes) kaikki voivat samaistua. Yhtenä loistavana esimerkkinä voidaankin pitää rasismin vastustusta, missä lähes määrittelemättömän asian taakse saadaan tuhatpäin ihmisiä. Aatteen sisäisiä suuntauksia voikin olla lähes rajattomasti, mutta itse ydin on oltava riittävän pieni ja yksinkertainen. Henkilöpalvonta voi toki olla tällainen pien-aate, mutta jos ihminen ei tee tahi ole tehnyt jotain todella suurta, mahtavaa tai sympaattista, ei aate tule koskaan laajenemaan sen 150 lähipiirin ohi.

Kun aate on saatu "kasaan", on yhtenä vaihtoehtona etsittävä se moninkertaistaja (tai useampikin) aatteen kannattajaksi. Vaihtoehtona toki on rakentaa aatteen pohja todella vahvaksi ja levittää sitä ruohonjuuritasolla, kunnes saavutetaan riittävä kannatus että vallassa oleva aate alkaa hermostua. Tästä ruohonjuuritason aatevaltauksesta esimerkkinä voitaisiin pitää vaihtoehtoisen totuuden kertomista ruuasta ja terveydestä. Tällä aatteella on toki muutama moninkertaistajakin nykyään matkassa, mutta työtä tehdään silti yksi ihminen kerrallaan - mikä on toki luonnollinen tapa levittää moista, jokainen kun vastaa lähinnä vaan omasta terveydestään.

Varmin merkki, että uusi aate on saamassa jalansijaa, on vallassa olevien aatteiden reagointi uuteen tulokkaaseen. Valtamedia alkaa kiikuttamaan vanhan vallan asiantuntijan toisensa jälkeen saarnaamaan virallista totuutta oikeista aatteista. Poliitikot ja muut auktoriteetit perustavat jos jonkinmoisia komiteoita vastaiskuun muutosta vastaan. Onko kaikki uudet aatteet sitten parempia kuin vanhat? Se riippuu jokaisen omasta arvomaailmasta - itse pidän monia uusia suuntauksia hyvänä ja osaa "uusista" suuntauksista tuhoisina... jokainen saa itse kuitenkin päättää omalla kohdallaan asian laidan.

Orjatyötä

Perinteistä orjatyötä

Keksintö orjuuttaa muita juontaa juurensa kaukaiseen historiaan. Sumerialaiset taisivat ensimmäisenä kirjoittaa asiasta, mutta idea sopisi kehittyneen ihmisen siirtymisessä viljelemään, keräilyn ja metsästyksen sijaan. Orjien pito ja asema yhteiskunnassa riippui vallitsevasta kulttuurista, mutta tuskin koskaan olot ovat siinä asemassa olleilla olleet kovin hyvät, verrattuna vapaisiin ihmisiin. Nykyään orjat ja orjakauppa yhdistetään kuitenkin kaikista vahvimmin rapakon takaisiin tapahtumiin jota kesti reilut 200 vuotta, päättyen 1865.

Vielä tänäkin päivänä ihmisiä myydään ja omistetaan samoista syistä kuin ennenkin: työhön ja huvitukseksi. Hollywood antaa uskoa, että kaikilla orjilla oli huonot oltavat ja omistajat mielipuolisesti pieksivät orjiaan. Kuitenkin useammasta lähteestä löytyy päinvastaista tietoa, eli orjat olivat korvaamaton apu isännilleen, eikä se ollut kenenkään etu laiminlyödä tai kohdella huonosti orjia. Varmasti sekaan mahtuu ääripäiden lisäksi kaikenmoista kohtelua ja käyttöä.

Ihmiskauppa on edelleen hyvässä vedossa ympäri maailmaa, vaikkakin länsimaissa ollaan menoa pystytty hieman rajoittamaan. Ihmisen rajaton ahneus ja välinpitämättömyys muita kohtaan on karu tosiasia monelle. Kulttuuri ja uskonto ovat myös merkitsevässä asemassa siinä, kenet ja miten on sallittua orjuuttaa. Länsimaiseen ajatusmalliin ei orjien pito ja ihmisten orjuttaminen yleensä sovi, paitsi kun kyseessä on ihmisten myyminen seksileluiksi - sitä kyllä paheksutaan, mutta kuten yleensäkkin, poliitikkojen ja kansan paheksuminen ei asiaa juurikaan muuta.


Modernia orjatyötä

Entä jos orjaa ei enää laiteta kahleisiin ja polttomerkitä, vaan hänet laitetaan vankilaan jonka kaltereita ei näy ja annetaan numero (joka koostuu vaikkapa syntymäajasta ja muutamasta numerosta ja kirjaimesta)? Illuusio vapaudesta antaa toivoa, vaikkei sitä olekaan. Illuusio valinnasta sotkee mielen kun valinta ei oikeastaan ole vapaa. Määräyksiä on noudatettava tai rangaistaan. Työt on tehtävä tai piiska sivaltaa. Isäntä vie osansa ja siihen ei valitus auta - isännältä tuottojen piilottamisesta rangaistaan... kuulostaako yhtään tutulta?

Kuitenkin ihmismieli takertuu tähän orjuuttajaan, joka pieniä lahjoja joskus antaen näkee isäntänsä hyvänä asiana. Rakenteissa on turvallisuutta ja kun asiat on valmiiksi päätetty muiden toimesta, ei itse tarvitse kantaa vastuuta mistään. Isäntä tietää mikä on hyvästä ja mikä pahasta, kiltti orja tottelee joka käskyn ja pitää muut orjat ruodussa, ettei isäntä suutu ja rankaise. Vapauden sijaan parempi vaihtoehto on haluta isännäksi isännän paikalle tai edes piiskaa heiluttamaan ja muita orjia käskemään. Vapaus on pelottava käsite, kun sitä ei ole koskaan maistanut.

On se sitten kuka/mikä tahansa, valtio, pomo, puoliso tai vanhempi - ihmiset vievät tahallaan toisilta vapauksia omaksi edukseen. Kun pienestä pitäen oppii, että joku muu määrää suuren osan elämästä, on elämän jatkaminen orjana lähes luonnollinen tapa olla. Sukupolvi toisensa jälkeen jatkaa kuitenkin samaa kulkuaan, kilpaillessaan siitä kuka saa ruoskan ja ketä piiskataan. Muutama pääsee isännäksi mutta heilläkin on usein vielä isäntä. The Matrix (elokuva) onnistui tiivistämään tämän koko käsitteen modernista orjuudesta, piilottaen sen hienosti näyttävän toiminnan alle.


Heräämisiä?

Vanhasta ollaan opittu, se on selvää. Oppina ei kuitenkaan ollut orjuuden olevan negatiivinen asia, vaan että se on piilotettava ja naamioitava. Halpatyövoimaa kehitysmaista on yksi neoliberalistien keino saada orjia töihin, samalla kun huonompiosaisia kansalaisia ajetaan samaan kastiin. Jostain syystä tämä kuitenkin nähdään jotenkin humaanina avustamisena, kun todellisuudessa toimilla poljetaan sekä tulijoiden että oman kansan alimmat kastit velkaorjuudessa ja kurjuudessa elämään. Toki Suomessa "kurjuudessa eläminen" on eri asia kuin jossain kehitysmaassa, mutta ihmismieleen niillä molemmilla on sama vaikutus.

Nykyään ihmisen arvo määritellään omaisuuden mukaan. Kun siihen lisätään eri töiden kieroutunut arvostus, saadaan elämän perusvaatimuksiin työtä tekevät näyttämään mitättömiltä samalla kuin kaikista "turhimmat" (ja usein myös haitalliset) ammattikunnat esiintymään lähes sankareina. Niin kauan, kun kulttuuri (ja uskonnot) arvottavat ihmiset heidän todellisen hyötynsä yhteiskunnalle käänteisessä järjestyksessä, ei tälle orjuuttamiselle tule loppua. Mutta eipä ne orjien omistajat taida asemastaan haluta luopua - muut tekevät työt ja itse hyötyy eniten vain siksi, koska pystyy niin tekemään... ja siksi, että se sallitaan.

Ehkä kuitenkin pieni osa ihmisistä on heräämässä tähän karuun todellisuuteen. Se on toki vain ensiaskel ja kaukana asioiden kääntämisestä takaisin ihmisten tasa-arvoon. Väkivalta ei liioin tule asiaa ratkaisemaan, koska järjestelmän isännillä ja vartijoilla on siinä valtaisa ylivoima. Mutta missä heillä ei ole ylivoimaa, on puhtaasti määrässä. Jokainen laskekoon itse, miten pieni joukko hallitsee niin monia: 1% joka omistaa, käyttää osan resursseistaan palkkaamalla/lahjomalla 5% vahtimaan niitä loppuja 94%:a. Moni on valmis vastaanottamaan piiskan käteensä, kun vaihtoehtona on tulla piiskatuksi. Mutta jos se 5% ymmärtää tulleensa huijatuksi...

Kulttuurimarxismin uudet vaatteet - Neoliberalismi

Kulttuurimarxismi

Kulttuurimarxismi, monikultturismi, Frankfurtin koulukunta ja ties mitä, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtä kaikki, sosiaalinen muutos on tämän moninaisten ideologioiden yhteenliittymän tarkoitus. Vanhasta pitää päästä eroon ja uutta tilalle, koska silloin on kaikki paremmin. Tai siis, se on yksi tulkinta tästä sekamelskasta kyseenalaisia tulkintoja Marxin, Kantin, Freudin ja muutaman muun "suuren" ajattelijan aivotuksista. Termiä kultturimarxismi käytetään nykyään useassa eri otteessa ja sitä voidaan pitää lähes synonyyminä sanalle "mädätys". Jokainen itse päättäköön onko kulttuurimarxismi sitten mädätystä, maailman pelastusta vai jotain ihan muuta.

Keinoja tähän vanhan tuhoamiseen on lähes rajattomasti. Asia on niin laaja, että siitä voisi kirjoittaa kirjoja, mutta koetetaan nyt edes pintaa raapaista tässä. Sanat ja niiden merkitykset pelaavat suurta osaa vanhan tuhoamisessa. Sanoja määritetään uusiksi ja uusia keksitään sellaista vauhtia, että vain mukahyvemmistö pysyy siinä mukana. Tämä mukahyvemmistö, eli "hyvä ihminen" tietää mistä kukin saa puhua, miten asioista saa puhua ja pitää huolen siitä ettei sääntöjä rikota. Kuulostaa kivapuheelta ja vihapuheelta, eikö totta?

Vanhoja yhdistäviä asioita ei myöskään voi suvaita kulttuurimarxismissa. Ihmisten lokerointi ja arvottaminen on hajottamisvaiheessa tärkeää. Lopullisessa ratkaisussahan kaikki ovat saman arvoisia, omia yksilöitään - ilman ainuttakaan omaa ajatusta ja vain pieni osa suurta koneistoa. Ideaalitilanteessa suuri "isä aurinkoinen" johtaa kansaa ja kaikki ovat yhtä tyytyväisiä elämäänsä. Ei ole enää mitään identiteettiä kenelläkään vaan kaikki ovat vain "hyviä ihmisiä". Utopia, missä kaikilla on yhtä kiva olla... eli ei kenelläkään, paitsi suuren johtajan suurimmilla kannattajilla. Toiset ovat siis tasavertaisempia kuin toiset.


Uudet vaatteet, eli Neoliberalismi

Vaikka kulttuurimarxismilla onkin vielä oma, suuri, kannattajajoukkonsa, on kukkulan kuninkaaksi haluavien kisaan liittynyt uudehko pelaaja: neoliberalismi. Globalismi ja liberaalit arvot kuulostavat hyvältä monen korvaan, koska protektionismi ja nationalismi ovat natsien ideologiaa - näin tietää jokainen "hyvä ihminen". Ei ole enää yhtä suurta johtajaa vaan kaikki elävät iloisesti yhdessä ja kulkevat vapaassa maailmassa halujensa mukaan. Kuulostaa paljon paremmalta kuin kulttuurimarxismi, joka on saanut aivan liikaa negatiivista julkisuutta. Paitsi että...

Keinot, millä moinen saavutetaan, ovat lähes täsmälleen samat kuin kulttuurimarxismissa. Mukaan on lisätty kaikesta kilpailu ja rajat ylittävän omaisuuden haalimisen ihannointi. Kun kulttuurimarxisti on utopiassaan harmaata, aivotonta, massaa, on neoliberaali tasa-arvoisessa asemassaan viemässä naapureiltaan tuhkatkin pesästä. Kaikki vanha ja yhdistävä on tuhottava, kuten vaikkapa kansallinen omaisuus yksityisille ja kirkkojen opit uusiksi. Koska kilpailu sallii kaikkien keinojen käytön, on helppo tapa tuhota edes hipauksen itsenäisyyttä omaava valtio laittamalla pakka täysin sekaisin esimerkiksi avaamalla tulvaportit ja päästämällä maa "pakolaisia" täyteen.

Ryhmäpsykologia on jo pitkään ollut yksi tärkeimmistä psykologian oppisuunnista. Massojen manipuloinnin tutkimukseen on kannattava sijoittaa: onnistuessaan kunnolla, voidaan ihmisiä viedä kuin pässiä narusta heidän tietämättään. Onko siis ihme, että mediatalot ovat nykyään pienen piirin omistuksessa? Uutiset ja kaikki muukin media ohjaavat ihmisten käyttäytymistä nykyään. Siinähän sitä on helppo levittää omaa agendaa, oli se sitten kulttuurimarxismia, neoliberalismia tai mitä tahansa muuta ismiä. Taotaan vielä pienestä pitäen kalloon, että kilpailu on parhautta niin neoliberaalin taivas on taas askelta lähempänä.


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Lyhyesti sanottuna ja karu todellisuus huomioiden: ei paljon paskaakaan. Me ollaan hävitty tää peli, kuten Kummelin koutsikin sanoi... Sosiaalisten rakenteiden hallinta ja ihmisten kontrollointi - sama kiertokulku on jatkunut vuosituhansia ja askel kulttuurimarxismista neoliberalismiin on vain hallitsemistavan evoluution seuraava askel. Eliitin keino hallita, mutta sehän on vain salaliitto...

Ei vielä riitä, että tietoisuus asioista leviää. Olisi tehtävä jotain näiden uusien, mädättävien, valtarakenteiden valtaanpääsyn estämiseksi. Koska molempien, kulttuurimarxistien ja neoliberaalien, keinot ovat yhtenevät, he toimivatkin yhteistuumin. Ymmärtävätkö he pelaavansa samoin keinoin mutta eri päämäärään on taas toinen asia - itse epäilen että siihen asti ei alemman tason toimijoilla (kuten poliitikot) tunnu olevan käsitystä. Kenen "isä aurinkoinen" seisoo kukkulan huipulla, siinä vasta kilpailu onkin. Neoliberaali laittaisi vaan kukkulan päälle nuken, jota itse ohjailisi, siinä kun marxisti haluaa itse seisoa kaikkien nähtävillä.

Toki ei kaikki vanha ole hyvää ja säilytettävää. Tiettyjen ryhmittymien "modernisointi" olisi tarpeeseen, mutta kun ne pelaavat vielä tässä vaiheessa kulttuurimarxismin ja neoliberalismin pussiin, niiden annetaan olla ja jopa kannustetaan taantumaan. Ihmisiä yhdistäviä, yhteistyöhön suuntaavia ja syrjintää oikeasti vähentäviä ratkaisuja alkaa hitaasti ilmaantumaan joten ehkä peliä ei vielä ole ihan kokonaan hävitty? Itse jatkan taistelua neoliberalismia vastaan kulutuskäyttäytymiselläni, levittämällä tietoa ja kylvämällä Finolaa peltoon - helvetin iso tuulimylly vaan vastassa...

Syrjintää

Jokapäiväistä syrjintää Suomessa

Päivääkään ei mene, ettei joku, jossain, potkisi toista päähän verbaalisesti tai fyysisesti. Fyysisessä kohtaamisessa tulee harvoin käsitettyä väärin asia, eli jos saa turpiin, saa turpiin. Verbaalisessa taas osa vastuusta on myös kuulijalla - mistä haluaa loukkaantua ja uhriutua on oma valinta. Suorassa loukkauksessa itse loukkaus hieman harvemmin epäselväksi kuulijalle, tosin ovelampi kieliniekka voi loukata toista pahastikin, toisen sitä ymmärtämättä alkuunkaan. Turpiin saamisen yleensä huomaa...

Heti synnyttyään ihminen aloittaa tulkitsemaan maailmaa - hän oppii nopeasti erottamaan kuka kuuluu ryhmään "me" ja kuka on "muut". Kaikki "me" ryhmästä eroava tulkitaan mahdolliseksi uhaksi, johon varaudutaan eri tavalla kuin "omiin". Kuitenkin kaikki sitä seuraava on opittua/opetettua. Miten niihin "muihin" (ja tietysti myös omiin) kuuluvaan tulee suhtautua määräytyy kodin, kaveripiirien, yhteiskunnan, uskonnon ja lukemattomien muiden vaikutteiden summana. Erilaisuuden syrjiminen on siis opittu ja iskostettu siihen omaan kuplaan.

Poliittisen korrektiuden maassa on jokaisella oikeus (ja melkeinpä velvollisuus) loukkaantua ja tuntea itsensä syrjityksi lähes mistä tahansa asiasta. Säälipisteitä voi kerätä monella tapaa ja uhriutumista harrastaa, jos poikkeaa millään tavalla katsomastaan "taviksesta", eli Suomen tapauksessa valkoisesta heteromiehestä. Mitä kauempana on tästä maagisesta keskivertosuomalaisesta, sitä enemmän pisteitä on pohjalla. Näillä hyvispisteillä saa sanoa oman kantansa vapaasti ja loukata alempiaan oikeutetusti. Kuka tahansa vastaan sanova täytyy omata enemmän pisteitä, että vastaan sanottu voidaan ottaa muunakin kuin loukkauksena. Tämäkin käyttäytyminen on opittua erilaisuuden vihaa.


Positiivinen syrjintä ja sen seuraukset

Toisen saama etu itseen nähden aiheuttaa lähes aina kateutta. Kuitenkin positiivista syrjintää tehdään jatkuvasti sillä perustelulla, että jokin tietty ryhmä on määritelty heikkoarvoisempaan asemaan ja he tarvitsevat erityiskohtelua. Tämä positiivinen syrjintä eroaa suuresti ideologiassaan tasa-arvoisuuteen pyrkimisestä ihmisten kesken. Pyörätuoliramppi antaa mahdollisuuden kulkea, mutta sanomalla että sisään pääsee alennuksella kun on mustat hiukset on positiivista syrjintää. Samalla kun syrjityt, eli ne jotka eivät saa positiivista syrjintää, muodostavat hitaasti kytevää vihaa kohtaamastaan eriarvoisuudesta, tapahtuu edunsaajille jotain ehkä vielä "vaarallisempaa"...

Positiivisesti syrjitty tuntee itsensä oikeutetuksi eriarvoisuuteensa. Kun "hyvä ihminen" syrjii positiivisesti jotain, hän luo täysin turhia jännitteitä ja inhoa molemmissa osapuolissa. Jos ihmiselle jankataan jatkuvasti hänen olevan oikeutettu enempään kuin muut, hänen olevan parempi kuin muut ollessaan siinä tilanteessa erilainen kuin muut, saadaan aikaiseksi melkoisen paisuneessa egoistisessa kuplassa oleva ihminen. Poistamalla moinen eriarvoisuus voitaisiin moni asia palauttaa yhteiskuntarauhan kannalta haluttavampaan tilaan. Tämä tosin ei kuulu nykysuuntauksen mukaiseen ideologiaan, vaan vastaavanlainen vastakkainasettelu on haluttua.

Varallisuudesta johtuva positiivinen syrjintä on myös jokapäiväinen ongelma. Tämä joskus itseaiheutettu positiivisen syrjinnän mahdollistava ihmisen yhteiskunta-asemaan vahvasti vaikuttava tila, olla varakas, aiheuttaa yhtäläisiä ongelmia. Pystymällä esittää olevansa parempi kuin muut, sen lisäksi että se aiheuttaa kateutta, pönkitetään joskus hyvinkin heikkoa itsetuntoa syrjimällä vähempiosaisia. Mutta jälleen kyseessä on nykyään haluttava tilanne - kilpailuttamalla ihmiset keskenään pidetään jännitteitä yllä. Lopputulos: saadaan ihmiset ostamaan asioita...


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Valistamalla tai kieltämällä yritetään ongelmia nykyään ratkaista, mutta siinä unohtuu yksi merkittävä seikka: ainoastaan sääntöjä noudattava ihminen saattaa tehdä kuten käsketään. Apuna toki Suomessa on vahva auktoriteettiusko, mutta kun tahallaan ollaan rapauttamassa ihmisten luottamusta yhteiskuntaan, murentuu tästä uskosta se sääntöjen ja määräysten noudattaminen. Jälleen asia voidaan tosin nähdä haluttuna kehityksenä yhteisen pelikirjan mukaan: neoliberalismi. Ihmiset laitetaan siis kilpailemaan kaikesta keskenään. Suomalaiset on saatu unohtamaan vanhat, vahvat yhteiset asiat ja yhteisöt - aivan kuten oppikirjassa opetetaan.

Jos ihmisellä on hyvä olla, hänen ei tarvitse purkaa pahaa oloaan muihin. Jos ihmisen ei tarvitse kilpailla kaikesta muita vastaan, hän voi toimia muiden kanssa yhteistyössä. Jos ihmiselle ei pienenä opeteta vihaamaan "muita", hän harvemmin sitä aikuisenakaan oppii... Ja jos kaikki kieltäytyisivät pelaamasta neoliberaalien pillin mukaan, olisi maailma paljon rauhallisempi, turvallisempi ja terveellisempi paikka elää.

Moinen maailma on tosin aika utopistinen näkemys mahdollisesta tulevasta. Mihin jokainen voi kuitenkin itse suoraan vaikuttaa on se, miten käyttäytyy muita kohtaan ja miten tulkitsee muiden käytöksen. "Ei haukku haavaa tee" on monasti viimeaikoina näkemäni sanonta, mikä pitää täysin paikkansa. Jos siis joku sinua loukkaa (verbaalisesti) tahi syrjii, voit omalla suhtautumisellasi vaikuttaa suuresti kokemaasi: ehkä se toinen purkaa pahaa oloaan, ehkä sillä toisella oli todella huono päivä, ehkä ymmärsit väärin mitä toinen tarkoitti ja voit kysyä selvennystä... tai ehkä se toinen on vaan joku kusipää, jonka sanomisia ei sinun tarvitse millään tavalla kunnioittaa tai huomioida.