keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Särö lasissa


Aprillia, syö silliä...

... eli se yksi päivä vuodesta, jolloin valtamedia propagandapaskan syöttämisen sijaan tarjoilee hassunhauskoja valeuutisia kansan bongattavaksi. Toinen toistaan typerämmät pilat (okei, osa on oikeasti hauskoja) joita sitten vahingossa tai tahallaan jaetaan pitkin vuotta uudelleen ovat lähestulkoon niitä ainoita artikkeleita valtamediassa, joita kansa oikeasti epäilee ja kyseenalaistaa. Tämän juhlapäivän kunniaksi otetaan hieman lyhyempi jatko edelliselle tekstille, eli tarkastellaan hieman tarkemmin totuuden aikaa.

Valtamedian luoma illuusio on lähes täydellinen siltä osin, että lähestulkoon kaikelle löytyy sopivalta kuulostava tarina joka on riittävä selitys kyseessä olevalle asialle. Jotkut asiat nyt vaan sattuvat olemaan, joitain emme voi tietää ja auktoriteetti on ystäväsi, ihan joka kerta. Iltauutiset kertoo kaiken tarvittavan ja niistä asioista kuuluu hyvän kansalaisen sitten seuraavana päivänä töissä puhua.

Pahat tahot haluavat sotkea tarinoita ja maalailla omia uhkakuviaan, täten murentaen yhteiskuntarauhaa poikkeavilla totuuksillaan. Hyvä kansalainen ei kuitenkaan kuuntele niitä vääriä lähteitä ja on näin suojassa kaikelta pahalta koska suuret ja hyvät johtajat suojelevat alamaisiaan kunhan vaan alamaiset orjallisesti tekevät mitä käsketään ja käyvät äänestämässä sallittuina aikoina. Niin se maailma toimii, kaikki on hyvin eikä mitään muuta ole nähtävissä.


Se pieni särö

Paitsi että niissä tarinoissa tuppaa olemaan semmoisia pienenpieniä säröjä joita nämä väärän mielipiteen omaavat tahot sitkeästi koettavat tuoda esiin. Ja aivan kuten lasi, nämä viralliset tarinat ovat kestäviä ehjinä mutta saattavat hajota hyvinkin helposti jos se pieni särö kasvaa kasvamistaan.

Ja juuri näitä säröjä pitäisi niistä tarinoista etsiä. Yllätyksenä saattaa osalle tulla se, että vaihtoehtoista tarinaa ei tarvitse kehittää tahi keksiä, riittää että kykenee osoittamaan sen virallisen tarinan virheen joka pilaa koko hyvän tarinan osoittamalla sen mahdottomaksi. Virallisen tarinan suojaksi onkin kehitetty sana "salaliittoteoria", koska vaihtoehtoiset selitykset saattavat osua liian lähelle totuutta.

Tapahtumaketjun ymmärtäminen onkin usein avainasemassa. Vahvinkaan ketju ei ole yhtään vahvempi kuin sen ketjun heikoin lenkki ja jos löytää sitä virallisen tarinan antamasta tapahtumaketjusta yhdenkin virheen, se tekee koko tarinasta mahdottoman. Kyllä, asioita yritetään sitten selitellä myöhemmin parhain päin, mutta usein se ketju on jo katkennut ja hyvä tarina meni jälleen pilalle.


Puolesta hengen, heimon ja maan

Yleinen väite on, että kaikki näitä säröjä esille tuovat tahot ovat vieraan vallan trolleja tai vastaavia. Mitä itse olen useampaan moiseen henkilöön vuosien varrella tutustunut, väittäisin että niitä säröjä etsitään niin pelkän totuuden, kuin myös oman sekä muiden etua ajatellen. Valheella kun tuppaa olemaan paskanen loppu...

Siksi vetoankin kaikkiin lukijoihini, että liittykää sekalaiseen seurakuntaan missä jokainen omalla tavallaan kaivelee niitä säröjä virallisista tarinoista ja tuo niitä julki. Vielä kun näinkin vääriä mielipiteitä suvaitaan, käyttäkäämme sitä sananvapautta ja paljastetaan niitä säröjä virallisessa tarinassa. Mitä lähempänä kotia, sen parempi, koska emme juurikaan kykene vaikuttamaan mitä muissa maissa tapahtuu.

Mutta oman maan asioihin voimme vaikuttaa. Ei, ei äänestämällä niin kauan kun järjestelmä on päin prinkkalaa, vaan nostamalla esiin ne epäkohdat kerta toisensa jälkeen kunnes kaikki niistä kuulevat. Itse ei tarvitse säröjä kaivaa jos ei siltä tunnu, mutta aina voi auttaa niitä jotka aikaansa kaikkien eduksi käyttävät. Ja ei, tämä ei ole aprillipilaa vaan lyhyt muistutus että pienillä teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti