sunnuntai 1. heinäkuuta 2018
Uuskieli tutuksi - Suvaitsevaisuus
Suvaita, eli...
Alentua tekemään jotain tahi sietää jotain asiaa. Tämä sana tulee netissä, etenkin somessa, samoin kuin muualla mediassa vastaan todella usein. Kun sanan merkitystä hieman miettii, ainakin omaan korvaan termillä edes on parhaimmillaan neutraali merkitys, mutta useimmiten sitä käytetään enemmän negatiivisena sanana. Esimerkiksi "Suvaitsisitko siivota huoneesi?" voisi olla vanhempien kaunisteltu versio "Siivoa huoneesi, nyt." komennosta. Monia asioita käsketään myös sietämään, mikä nykyään tarkoittaa "tämä on nyt näin, ole hiljaa ja siedä tätä". Suvaitseminen ei siis ole niinkään vapaaehtoinen toiminta tahi valinta, vaan ollaksesi "hyvä ihminen" sinun on tehtävä juuri kuten media kertoo eli suvaittava.
"Suvaitsevaisto" on taas halventava termi ihmisryhmästä, joka pitää itseään parempana suvaitsessaan käskystä kaiken mitä sanotaan, samalla kun eivät suvaitse usein mitään siitä poikkeavaa. "Suvakki" taas on yhdistelmä suvaitsevaisesta ja vajavaisesta, jälleen halventavana terminä pääosin kaikkea maahanmuuttoa positiviisena ilmiönä pitävästä yksilöstä. Lähtöjään kaiketi samaa perua "rajakki" nimestä, joka on siis "suvakin" mielipiteestä vastakkainen näkemys. Näitä kahta puolta tosin nykyään yhdistää se seikka, ettei kummankaan kanssa juurikaan pysty keskustelemaan jos sattuu olemaan eri mieltä. Ei, vaikka kaikesta muusta olisikin hyvinkin samoilla kannoilla, mutta se yksi suvaitsevaisuuden kohde on vastakkainen. Tästä saamme kiittää jälleen mediaamme...
Valtamedia on luonut käsitteen suvaitsevaisuus ja he samalla kertovat mitä pitää suvaita ja millä tavalla. Asioilla on tarkat rajat ja vain hyvä, suvaitseva, ihminen on näistä asioista oikeassa ja kaikki muut väärässä. Mitään keskustelua ei edes tarvita, koska media ja vallassa olevat ovat erehtymättömiä kannassaan. Kaikki mitenkään poikkeavasti ajattelevat, tai ehkä paremmin sanottuna itsenäisesti ajattelevat ja käskyä noudattamattomat, taas leimataan lainsuojattomaksi pahaksi ihmiseksi. Suvaitsevaisuuden voisi ymmärtää vaikkapa että "suvaitaan, että kesällä on hyttysiä", mutta kun kyse on ihmisistä, on mielestäni outoa että edes puhutaan suvaitsemisesta - tuskin kukaan haluaa olla vain "pakolla siedetty"?
Mihin katosi hyväksyntä?
Jokainen ihminen haluaa olla hyväksytty niissä piireissä missä liikkuu. Jos esimerkiksi oma kaveriporukkasi vain sietää sinua, ovatko he edes kavereitasi? Ketään ei voi pakottaa hyväksymään toista, mutta yritys on melkoinen valtaa pitävillä pakottaa ihmiset hyväksymään tiettyjä ihmisiä tahi ihmisryhmiä. Jo tämän luulisi laittamaan hälytyskellot soimaan kun puhutaan pakottamisesta sietämään, mutta median propagandan ansiosta tätä pakkoa on onnistuttu häivyttämään näkyvistä niin tehokkaasti, että suuri osa ihmisistä luulee hyväksyneensä meiningin, sen sijaan että vain hampaat irveessä suvaitsee asiaa.
Kun media koettaa myydä haitallista aatetta kansalle, sen täytyy hitaasti hivuttaa se ensin suvaittavana asiana jokaiseen mahdolliseen tuuttiin. Mikään asia ei muutu itsekseen, aniharva vain vahingossa, vaan lähes jokainen muutos tapahtuu vallassa olevien määräyksestä. Yksikään ruohonjuuritason liike ei saa jalansijaa nykymenossa, ellei media sitä hyväksy. Media ei nimittäin suvaitse varpailleen tallomista tippaakaan, mutta jos jokin uusi asia sopii heidän agendaansa, sitä aloitetaan markkinoimaan kansalle kunnes se hyväksytään osaksi yhteiskuntaa - tai itketään ja hyväksytään.
Otetaan esimerkiksi eri vähemmistöt Suomessa. On se sitten mielipiteeseen, ulkonäköön, etnisyyteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä asia, olisi varmasti jokaiselle vähemmistön jäsenelle eduksi että heidät hyväksyttäisiin osaksi yhteiskuntaa? Sen sijaan tiettyjä vähemmistöjä nostetaan väkisin pinnalle ja kansaa käsketään suvaitsemaan tai ainakin pitämään turpansa kiinni jos on eri mieltä. Tämän seurauksena vähemmistöä vastaan saattaakin vastustus nousta entisestään ja entinen hyväksyntää lähestynyt tila romuttuu totaalisesti. Toki mediaan uskovat sitten suvaitsevat näitä valittuja vähemmistöjä ja osa saattaa hyväksyäkkin, mutta se ns. luonnollinen siirtyminen osaksi yhteiskuntaa murtuu. Olisiko se luonnollinen, hidas, hyväksyminen sitten tapahtunut jossain vaiheessa? Ei kaikille ryhmille, tietenkään, mutta moni vähemmistössä oleva asia olisi pikkuhiljaa sulautunut osaksi yhteiskuntaa muokaten molempia, niin enemmistöä kuin vähemmistöä, kunnes sula sopu oltaisiin löydetty. Mutta se ei käy, koska silloin jäisi moni riita väliin ja kansa olisi yhtenäinen...
Eikä siinä vielä kaikki
Otetaan vielä yksi, tärkeä, esimerkki suvaitsemisesta ja sen vakavasta ongelmasta. Nimittäin se, että Suomessa suvaitaan poliitikkojen suhmurointi, median jatkuva propaganda, oikeuslaitoksen ja poliisin poliittinen ohjaus sekä yleinen hyväveli-verkostojen aiheuttama korruptio. Nämä ongelmat ovat jo tosin menneet ohi suvaitsemisen ja ne on hyväksytty osaksi luonnollista Suomalaista yhteiskuntaa. Noihin nähden jokin vähemmistöryhmän oikeasti kokema tai kuvitteellinen syrjintä kalpeneekin laajuudessaan, mutta koska median propaganda on yhtenä niistä suurista haasteista, ei asiaan ole tulossa ihan heti muutosta. Media kun muistaa päivä toisensa jälkeen kertoa kuinka [valitse ryhmä] ja [sitä valittua vastustava ryhmä] ovat nyt maan suurin ongelma ja toista näistä ryhmistä pitää nyt muistaa suvaita.
Todellisuudessa kun suurin osa ihmisistä vaan haluaisi olla ja elää rauhassa, hyväksyttynä osana yhteiskuntaa. Mutta media tekee kaikkensa lisätäkseen vastakkainasettelua ja etsiikin tahallaan kaikkea mistä voisi joku provosoitua - ja sitten sopivalla hetkellä lätkäisee sen provosoinnin päin pläsiä... minkä jälkeen ei mene kauaakaan kun paska osuu taas tuulettimeen. Ei siinä, on Suomessa oikeitakin ongelmia eikä vaan median keksimät mukaongelmat. Niitä oikeita ongelmia ihmisten välillä yhdistää tosin yksi ja sama asia - fundementalismi. Sen oman jutun, oli se sitten ihan mikä tahansa, järkkymätön puolustaminen ja vaatiminen että muiden on tehtävä juuri samoin. Oli se sitten uskonto, aate tai vaikkapa urheiluseura, jos se oma on oikein ja kaikki muu automaattisesti väärin... sieltä se ongelman juurisyy löytyy. Toki toiset asiat ovat vaarallisempia kuin toiset, joten fanaattinen lätkäfani ei välttämättä ole se suurin yhteiskunnallinen uhka.
Suvaita vai hyväksyä, pieni mutta niin kovin merkittävä ero, mielestäni. Suvaitsemattomimmat ihmiset tuppaavat kutsumaan itseään suvaitsevaiseksi ja se kaikista pahin ihminen (median ja "hyvän ihmisen" mittapuulla) voi kaikessa hiljaisuudessa hyväksyä toisen ihmisen, vaikka olisikin täysin eri mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä ei toisen kanssa tarvitse olla, eikä kaikkea tulisikaan suvaita. Kaikkea ei liioin tarvitse hyväksyä, mutta onneksi on olemassa ainakin yksi asia millä näistä kaikista erimielisyyksistä voitaisiin ainakin kahdenkeskisessä kanssakäymisessä päästä sopuun - vapaa sana. Keskustelkaa toistenne kanssa ja antakaa median valheiden ja propagandan kaikua kuuroille korville.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Spot on!
VastaaPoista