torstai 10. toukokuuta 2018

Piilossa kaikkien nähtävillä

Salaliittoja, salaliittoja kaikkialla

Katsoo sitten mihin suuntaan tahansa, on suhmuroinnista tullut jo kauan sitten osa normaalia länsimaista yhteiskuntaa. Lääke- ja ruokateollisuus, vain pienen osan mainitakseni, ovat malliesimerkkejä miten rahalla ohjattuna asiat ovat menneet päin helvettiä tavalliselle ihmiselle. Mutta siinä kun joskus kauan sitten näitä ongelmia yritettiin paljastaa ja estää, on kehityksen suunta kovin vastakkainen. Media, jonka kuuluisi näitä asioita kaivella ja paljastaa, on monelta osin vaihtanut puolensa täysin ison rahan puolelle ja kansaansa vastaan. Kehitys on toki ollut jo havaittavissa pitkän aikaa, mutta internetin aikakaudella asian räikeys on pikkuhiljaa paljastumassa myös tavalliselle tallaajalle.

Tutkimuksien vertailu ja lähempi tarkastelu ei kuitenkaan ole tavallisen ihmisen ominta toimintaa, joten sinänsä ei ole ihme että media onnistuu myymään ison rahan ajamaa agendaa "tieteen" avulla niin tehokkaasti. Mutta niin moni muu asia joiden tutkiminen ei vaadi tieteellistä taustaa livahtaa ohi valtaväestön huomion aivan yhtä helposti. Mikään määrä todisteita ei käännä valtamediaan uskovan kantaa, koska media on opettanut että kaikki heidän propagandaansa vastaan puhuvat ovat hulluja salaliittoteoreetikoita. Samassa ei liioin ole ihme, että ns. sattumateoreetikoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti...

Politiikassa tämä suhmurointi on usein räikeästi näkyvillä. Kappas, poliitikon, joka päättää asiasta X, puoliso ja koko suku ihan sattumalta on juuri sillä alalla hyötymässä päätöksestä. Korruptiota? Ei suinkaan, vaan maan tapa - kaveria autetaan aina kun voidaan. Kerta toisensa jälkeen näitä "yksittäistapauksia" vallan väärinkäytöstä valuu lähes äänettömästi kansan tietoon, mutta mikään ei tunnu kuitenkaan muuttuvan. Media osaa kyllä muutaman tapauksen silloin tällöin nostaa esiin, jolloin tehdään joko kunnollinen medialynkkaus tai uusi voivoteltava asia kansalle. Mutta miksi näin tapahtuu? Miksi suhmurointi saa kerta toisensa jälkeen saman reaktion...


Hiljainen hyväksyntä

Siinä kun palkkasoturi tekee työtä käskettyä ja aiheuttaa sen ongelman, on jokainen ongelmasta tietoinen mutta hiljaa oleva osaltaan syyllinen siihen että asiat ovat päin persiitä. Vääryyttä toki maailmassa piisaa ja kaikkeen puuttuminen ei tietenkään ole mahdollista. Netissä keskusteltaessa asioihin olisi helppo ottaa kantaa, mutta valtaosa ei silti ääntään korota ja lähde valtavirtaa vastaan puhumaan. Ymmärrettävää, toki, mutta sitä se hiljainen hyväksyntä juuri tarkoittaa. Mutta miksi asioista ollaan hiljaa vaikka ne vaikuttavat negatiivisesti suoraan omaan elämään?

Mukavuudenhalu on varmasti osalla kyseessä. Jatkuva riitely ei tietenkään ole kenellekään eduksi, joten joskus on paljon helpompaa pitää suunsa kiinni. Toki jokainen tilanne on arvioitava erikseen että kannattaako sitä suutaan edes mennä aukaisemaan. Monessa tapauksessa kun siitä ei ainakaan itselle ole mitään etua, mutta jos sen suunsa avaa kun kuulijoita on useita, voi siitä suun avauksesta olla yllättäviä seuraamuksia. Suurin osa reaktioista valtavirtaa vastaan puhuessa ovat toki niitä hulluna pitämisiä, mutta sielä taustalla saattaa yksi tai useampi rohkaistua myös suunsa avaamaan, tai edes ajattelemaan asiaa tarkemmin.

Toisista asioista taas ei saa puhua, vaikka haluaisikin, kertoo myös valtamediamme. Jos asiasta X puhuminen johtaa poliisikuulusteluun ja syytteeseen, ei ole ihme että siitä ei huvita puhua. Kiertoilmauksella, kuten puhua asiasta X, voi asiasta puhua karvan verran vapaammin, mutta valtaosa tietää mistä asiasta puhutaan. Sama hiljainen hyväksyntä on kuitenkin kyseessä, jos ei suutaan saa auki oikaistakseen asian. Vallan väkivaltakoneisto on kuitenkin usutettu kansan kimppuun kiusallisista aiheista ja hiljaista hyväksyntää vaaditaan linnatuomion uhalla. Mutta tämä on toki vain salaliittoa, koska Suomi on reilu oikeusvaltio, kertoo luotettava mediamme.


Valitse taistelusi

Kaikkeen ei kenelläkään energia riitä ja ne omat taistelut on syytä valita huolella. Joskus on itselle parasta naamapalmun jälkeen nostaa kädet pystyyn ja todeta "pitäkää tunkkinne". Jokaisella se raja on itse määritettävä missä kohtaa noustaan rinta rottingilla seisomaan barrikaadeille ja koska istutaan kotona ja ihmetellään maailman hulluutta. Siihen ei oikeaa vastausta ole, mutta "väärä" vastaus on nähdäkseni se, että annetaan ihan kaiken vain tapahtua... ja voivotellaan asiasta, edes yrittämättä tehdä mitään. Toki se on se vallanpitäjien haluama tilanne: opittu avuttomuus.

Ideaalisessa yhteiskunnassa jokainen epäkohta nostettaisiin vuorotellen esille, tutkittaisiin ja etsittäisiin siihen korjaus. Raha, kilpailu ja ahneus olisivat mennyttä aikaa ja sen tilalla olisi rauha ja yhteistyö. Moisen odottelu voi tosin olla melkoisen utopistista ajattelua, siksi onkin parempi TEHDÄ asialle jotain. Hyvinkin pienillä teoilla voi jokainen vaikuttaa omaan tilanteeseensa ja kun kaikki tekevät niitä pieniä "hyviä" tekoja, yhteiskunta muuttuu kohti haluamaamme suuntaa. Media ja vallassa olevat taas haluavat jotain ihan muuta...

Jos verhon taakse kurkistaminen on liian pelottavaa, voi jokainen silti avata silmänsä ja tutkiskella sitä paljain silmin näkyvää korruption ja suhmuroinnin aiheuttamaa kaaosta ympäri maailmaa. Median propaganda on kaikkialla, mutta sen läpi voi pienellä harjoittelulla nähdä, ainakin pinnalta. Syvältä ei tarvitse edes kaivaa, kaikki tarvittava tieto on jo piilossa kaikkien nähtävillä. Ja kaiken sen hiljainen hyväksyminen on syy miksi sama meno jatkuu. Kaikki ei kykene asioille jotain tekemään, mutta lähes jokainen voi suunsa avata ja sanoa "EI". Se on vapautta...

2 kommenttia:

  1. Tuli mieleen yksi salaliitto muiden joukossa, oli kyseessä sitten kansallismielisyys, feminismi,eläinsuojelu tai mikä tahansa nykyiseen hulluuteen edes hieman poikkiteloin asettuvat ajattelu, julkisuudessa keikkuvat kaikenmaailman latvarosot harhaisine aivopieruineen, joihin ns.tavantallaaja ei kykene samaistumaan. Asiat pysyvät marginaalissa ja yleinen suhmurointi saa jatkua.
    Tahallista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdasta sattumaa, sanoisi sattumateoreetikko :) Mutta mikä sen helpompaa saada mikä tahansa aatesuunta marginaaliin kuin päästää joku fanaatikko paasaamaan asiasta kaiken kansan nähtäville?

      Poista