sunnuntai 13. toukokuuta 2018

"Mahtavin harhautus..."

... missä paholainen onnistui ...

... oli uskotella maailmalle että häntä ei ole olemassa. (Vapaa käännös lauseesta: "The greatest trick the Devil ever pulled was convincing the world he didn’t exist." - elokuvasta “The Usual Suspects” vuodelta 1995.) Mutta nyt ei puhuta mistään uskonnollisesta tai muuten kuvitteellisesta tahi oikeasta olennosta vaan "pahasta" maan päällä. Niin siis mistä? Nyt puhutaan tahoista, jotka tekevät mitä tahansa saadakseen lisää rahaa ja valtaa kaikkien muiden kustannuksella. "Oiligarkit" kuuluvat hyvin tähän ryhmään, mutta pienempiä, samoin kuin suurempiakin "pahoja" kantaa maa päällään. Paitsi että jos mediaa on uskominen, se on vain salaliittoteoriaa. Ja se on juuri jutun ydin.

Sattumateoreetikolle salaliittoja ei ole olemassakaan, vaikka suuri osa asioista tapahtuukin piilossa kaikkien nähtävillä ja hiljaisella hyväksynnällä. Ei siinä, ihmiset ovat olleet kautta aikojen loistavia kusettamaan toisia omaksi edukseen, eli ilmiö sinällään ole mikään uusi. Mutta globalisaation myötä vallanhalu kasvoi ja samalla ensimmäistä(?) kertaa ihmisen historiassa täysi maailman hallinta pienen porukan ohjaamana on mahdollinen... eikä vain mahdollinen vaan todellisuutta. Hallitsevatko nämä tahot sitten kaikkea ja kaikkia? Ei... vielä, mutta yritys on melkoinen.

On se sitten jokin kotimainen suhmuroiva poliitikonrääpäle tai joku miljardikirstunsa kannella istuva Soros ja kumppanit, heitä kuitenkin yhdistää muutama asia. He ainakin luulevat olevansa koskemattomia, koska media on heidän hallussaan ja kansa uskoo mitä media kertoo. He kuvittelevat, että hallitsemalla väkivaltamonopolia kansa ei tule nousemaan heitä vastaan. Usein he myös uskovat, että he ovat oikeutettuja johtamaan kansoja omien halujensa mukaan. Mutta ennen kaikkea, he kaikki surffaavat yhden, täydellisesti onnistuneen, propagandatempauksen siivellä. Nykyaikana kun internetin välityksellä lähes kaikki tieto olisi lähes jokaisen saavutettavissa, luulisi että kaikki olisi jo paljastunut... mutta niin ei ole. Siispä mikä oli tämä...


Onnistunein propagandakampanja, koskaan?

Osa saattaa jo tunnistaa mistä on kyse, jos mainitaan: "Executive Order 11130 of November 29, 1963". Tuttavallisemmin "Warren Commission", eli tämä surullisenkuuluisa JFK salamurhan virallinen selvitys. Ei, itse selvitys ei ole se mistä puhutaan, vaan sen mukana tullut, CIAn median kanssa organisoima, ehkäpä se tähän päivään mennessä parhaiten koskaan onnistunut propagandakampanja. Siis se, missä termi "salaliittoteoreetikko" sai vielä nykyäänkin vahvasti käytössä olevan iskuvoimansa. Mikä se totuus JFK salamurhassa onkaan, sitä ei ehkä tulla koskaan tietämään, mutta kaikki sitä (ja kaikkea muuta) virallista totuutta koskaan kyseenalaistaneet saivat lähes pysyvän leiman otsaansa... "Hullu salaliittoteoreetikko".

Termi sai nopeasti merkityksensä, eli kutsumalla toista salaliittoteoreetikoksi leimaat KAIKKI vastapuolen koskaan, missään, sanomat ja kannattamat asiat mielipuoliseksi hörhöilyksi niiltä osin kun satut olemaan eri mieltä asioista. Mitään ei tarvitse selittää tahi perustella, pelkkä salaliitosta mainitseminen kertoo jo kaiken. Älyllinen laiskuus kunniaan, asioista selvän ottaminen ei ole muodikasta - riittää että katsoo illan uutiset televisiosta niin osaa tunnistaa kaikki salaliittoteoreetikot välittömästi: he eivät ole samaa mieltä kuin tuttu ja turvallinen TVssä esiintyvä puhuva pää. Natsikortti vielä siihen päälle niin vastapuoli on kokonaan servattu, ilman yhtäkään perustelua, todistetta tai edes auttavaa argumentointia omalle kannalle. Omaa kantaa ei edes tarvita, vastapuoli kun kerran on täysin hullu.

Kun joskus kauan sitten, eli ennen vuotta 1963, salaliittojen olemassaolo tiedettiin, myönnettiin ja niille koetettiin löytää todisteet ja lopulta paljastaa, CIAn kampanjan jälkeen on maailma muuttunut. Katsotaan televisiosta miten asia meille kerrotaan ja kaikkea sitä vastaan puhuvaa epäillään kuin ne olisivat entisaikojen salaliittoja. Uutena ilmiönä nettiaikana on koetettu lanseerata trolli-leimaa, mutta nykyajan valtamedian toimittelijoilta puuttuu se auktoriteetti saada termi uppoamaan yhtä tehokkaasti kuin salaliittoteoreetikko aikoinaan iski. Trolli-leimalla on kuitenkin täsmälleen sama tarkoitus - vastustajan leimaaminen ja kaiken sanotun hylkääminen suoralta kädeltä ja ilman yhtäkään argumenttia. Toki salaliittoteoreetikoksi on paha toista leimata, kun televisiosta näytetään tykkitulta ja ohjusiskuja - kaikki sen näkee että niin tapahtuu, mutta asiaa väärin tulkitsevat ovat trolleja. Rauhan ohjuksia ja demokratian levittämistä ei parane arvostella...


Järjen käyttö takaisin?

Kun katsoo kuinka usein valtamedia jää kiinni valehtelusta ja tiedon vääristelystä, voisi kuvitella että ihmisistä olisi tullut jo hieman epäilevämpiä virallista totuutta kohtaan. Käytännössä tilanne taitaa olla päinvastainen, ainakin niiden osalta jotka luulevat jo tietävänsä totuuden. Ja tässä ehkä koko jutun juoni piilee - aina kun luulee tietävänsä miten asia on, ei sitä edes ajattele kyseenalaistavansa. Jos edes joskus hieman epäilee omaa kantaansa, ollaan jo paremmalla pohjalla... Tämä pätee tietysti jokaiseen mahdolliseen kantaan. Ainut mihin voikin luottaa on se, että valtamedia kertoo uutisista tarkasti valitun version.

Epätietoisuudessa eläminen on monelle kelpaamaton vaihtoehto, joten omaksi kannaksi valitaan helposti se yleinen mielipide, jonka valtamedia kertoo. Koska eihän sielä taustalla voi kertakaikkiaan olla mitään suuria voimia jotka voisivat vaikuttaa lähes kaikkeen? Ja siksi kyseessä onkin se mahtavin harhautus, tähän päivään mennessä. Takapiruja ei ole, kaikki on selvästi näkyvillä ja juuri kuten media kertoo - mutta kenen media, millä motivaatiolla ja uskomuksella? Osa selvistä suhmuroinneista kun jätetään avoimesti ja päivänselvästi kaikkien nähtäville niin, että niistä huomaa että jokin mättää. Sitten vain syytetään valittua tahoa ongelmasta...

Mutta hitostako minä tiedän miten asiat oikeasti ovat. En edes kuvittele tietäväni monesta asiasta edes sen vertaa että osaisin niihin ottaa kantaa. Joistain asioista uskon tietäväni tarpeeksi, että osaan ottaa kantaa ja kertoa oman mielipiteeni perustuen niihin tietoihin mihin olen törmännyt syystä tai toisesta. Tietoja ja uskomuksia korjataankin matkan varrella lukemattomia kertoja... Siksi, älä usko mitä sanon - tutki mitä sanon. Uskoisin, että tänään on muuten äitienpäivä... joten kovasti onnitteluja äideille, etenkin omalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti