Sanan voima

Alussa oli sana

Jo muinaisista ajoista lähtien ihminen on joutunut kommunikoidessaan toisten kanssa käyttämään sanoja. Helpompaa olisi jos kykenisimme siirtämään ajatuksemme kokonaisena toiselle, mutta toistaiseksi olemme rajoittuneet lähinnä sanoihin, joiden vivahteita ja painotuksia voimme äänellä ja eleillä hieman hienosäätää. Sarkasmi vaan ei näy fontissa, joten kirjoitetussa sanassa on kaikki se tarkoitus kiteytettynä sanoihin, niiden muotoon ja järjestykseen. Sanoja pidetään jopa niin tärkeänä, että sananvapaus on ihmisoikeus... tämä tosin ei kaikille sovi.

Että jokin asia tulee todeksi, on sille annettava nimi. Tietysti tämä nimetön asia on olemassa myös ennen sitä nimeämistä, mutta vasta kun asialle annetaan nimi, voidaan siitä puhua. Idea nimen tärkeydestä johtaa kauas ihmisen historiaan ja sen tärkeyden ihmiset huomasivat jo kauan ennen kuin he kykenivät ne kirjoittamaan talteen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta usein vain yksi niistä nimistä on se annettu nimi ja loput lempinimiä tai haukkumanimiä. Ei ole läheskään yhdentekevää mitä nimeä mistäkin asiasta ja milloinkin käyttää. Usein ihmiset eivät vaan välitä siitä kuinka tarkasti viesti lähtee ulos muiden tulkittavaksi.

Vaikka vastuu viestin tulkinnasta onkin vastaanottajalla, voidaan sanavalinnoilla vaikuttaa suuresti siihen miten viesti tullaan vastaanottamaan. Tunnelatautuneilla sanoilla saadaan aikaiseksi lähes välitön reaktio, jonka jälkeen koko viesti värittyy halutulla tahi ei niinkään halutulla tavalla. Kirjoitetun (tai nauhoitetun puheen) viestin sanavalinnat olisikin tehtävä suurella huolellisuudella, koska viestin lähdettyä ulos maailmaan, et voi enää juurikaan vaikuttaa sen todelliseen sanomaan. Voi siis vain toivoa, että edes murto-osa siitä sanojen kantamasta ajatuksesta välittyy siinä muodossa kuin se oli tarkoitettu.


Uuskieli

Orwell loistavassa kirjassaan, 1984, osoitti kielen vääristämisen vaikutukset yhteiskuntaan. Tahallinen asioiden vääristäminen niiden nimeä muuttamalla tekee asiasta puhumisen lähestulkoon mahdottomaksi. Kaikkihan sen tietää, mutta kun asiaa koetetaan selittää "kielen normaalilla kehittymisellä", voidaan uuskieli hivuttaa mukaan kansan puheeseen. Kun asialla ei ole nimeä, ei siitä voida keskustella niin että keskustelijat tietäisivät mistä edes puhutaan. Tämä on täysin tietoinen ja tahallinen kehitys nyky-yhteiskunnassa. Oikean nimen sijaan asioihin lisätään leimakirveen avustamana lisää taakkaa ja lopuksi kukaan ei tiedä mistä oikein puhutaan.

Malliesimerkki tästä on haitallisen maahanmuuton vastustaminen eli maahanmuuttokriittisyys eli oikeistolaisuus eli äärioikeistolaisuus eli persut eli rasistit eli natsit eli kansallissosialistit eli ... äärivasemmisto? Tai vaikkapa AfD eli populistinen äärioikeisto eli fasistit eli natsit... Vaivautuiko yksikään edes tarkistamaan missään vaiheessa mitä nämä jatko-oletuksien määritelmät pitävät sisällään, vai lätkitäänkö leimasimella vaan pahalta kuulostavia termejä peittämään oma ymmärtämättömyys? Kun anarkistit siis vastustavat natseja, he vastustavat osin omaa ideologiaansa, mutta ei pilata hyvää tarinaa moisella, eiks jeh?

Itse olen käyttänyt toimittajista termiä toimittelija, koska toimittajan eli journalistin yhteys journalismiin on hyvin etäinen tietyiltä osin. Oikea termi onkin propagandisti, mitä tulen tästä eteenpäin käyttämään näistä propagandaa levittävistä asioiden vääristelijöistä. Oikean journalistin tulisi kertoa asioista neutraalisti ja totuudenmukaisesti, mutta propagandisti muokkaa ja lisää halutun tunteen ja mielipiteen mukaan sanomaan. Kun Saksalainen propagandisti puhuu populistisesta äärioikeistosta, hän tarkoittaa AfD:tä joka on vain yksi puolue muiden joukossa Saksan valedemokraattisessa kansan orjuutuutusjärjestelmässä.


Tarkkuus kunniaan

Kun asianajaja sanoo, ettei ole hoitanut yhtään ainutta tietyn tyyppistä tapausta, hän tuskin asiasta valehtelee. Mutta mitä ihmiset eivät huomaa, on se että juuri tämä mainittu asia ei ole edes mistä puhuttiin, mutta se kuulosti riittävän samankaltaiselta mennäkseen läpi. Lakiteknisten termien käyttö onkin yksi näistä sanojen kompastuskivistä, mitä ei ulkopuolinen huomaa välttämättä ollenkaan. Asiasta toki puhutaan sen oikealla nimellä, mutta kun valtaosa ei tiedä sitä oikeaa nimeä, onnistuu kusetus hyvin suurella todennäköisyydellä.

Sama termien vääntely ja käyttäminen omien tarkoitusperien todistamiseen on myös hyvin yleistä tieteen saralla. Kun propagandisti tulkitsee tietoisesti tai tietämättään jotain uutta tutkimusta, saadaan tulos näyttämään juuri niin radikaalilta läpimurrolta kuin halutaan. "Parannuskeino löydetty!" sanoo otsikko, tutkimuksessa on saatu suuntaa-antavia tuloksia rottakokeissa että asialle joka on vähän siihen suuntaan on ehkä pystytty jotain tekemään. Ehkä. Monenko tiedot ja taidot riittävät lukemaan ja tulkitsemaan tutkimuksen? Vaikea sanoa, mutta väittäisin että useampi luki ja tulkitsi "parannuskeino löydetty" propagandistin haluamalla tavalla kuin mitä itse tutkimus antoi ilmi.

Että saadaan lähes varma uuskielen vaikutus, leimataan vielä tarkkuutta vaativat ihmiset "autisteiksi" ettei vaan kukaan uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Saadaan aikaiseksi niin vihapuhetta kuin kivapuhetta twitter-mittaan muotoiltuna millä varmistetaan ettei kukaan saa toisen sanomasta juurikaan selvää. Mutta ainakin saadaan huutaa ja tapella, eli jakaa kansaa omiin heimoihinsa - hajoita ja hallitse. Entä jos ihmiset oppisivat, että tarkkuus ja sanojen monimuotoisuus onkin positiivinen asia? Korulauseille on toki oma paikkansa, mutta asioista vapaasti ja totuudenmukaisesti suoraan puhuminen on nähdäkseni ihmiskunnan ainut tapa selviytyä.