Sunday, June 4, 2017

Yhden totuuden kansa?

Minä olen oikeassa, sinä väärässä

Virallinen totuus kertoo miten asiat ovat, jos satut olemaan hyvä ihminen. Virallisen totuuden vastustajat taas ovat huonoja ihmisiä, joiden kanssa ei mistään voi keskustella ja heidän levittämää disinformaatiota pitää oikein poliisin avustuksella vastustaa. Kun valtamedia kertoo kuinka kaikki ovat asiasta samaa mieltä, eihän siinä tavallinen tallaaja uskalla sanoa vastaan, vaikka omien tietojensa mukaan onkin eri mieltä.

Joistain asioista taas saa olla hieman eri mieltä kuin virallinen totuus, vaikkakin silloin ollaan taas väärässä ja asia pitää muistaa oikaista voimasanojen kera. Mutta mitä sitä voi muutakaan auktoriteettiuskoon jo pienestä käännytetty ihminen tehdä? Opittiinhan sitä jo koulussa, että opettajan sana on aina oikeassa ja vastaan puhuvia pilkataan porukalla. Tätä samaa oppia jatketaan sitten vaikka hautaan asti, koska niinhän sitä on opetettu - totuus on totuus ja jokainenhan tietää totuuden kun siitä tuttu setä televisiossa kertoi.

Sosiaalisessa mediassa asiaa on helpotettu erottamalla ihmiset toisistaan ja muutettu ympäristö virtuaaliseksi leikkikentäksi, missä jokaisella on oikeus ja melkeinpä velvollisuus lyödä kuin vierasta sikaa kaikkia eri mieltä olevia. Olethan sinä kuitenkin aina oikeassa ja eri mieltä olevat väärässä? Kun jokaisesta asiasta on olemassa vain yksi, oikea, totuus, miten ihmeessä asioista voidaan edes keskustella kun kaikkihan on selvää pässinlihaa ja muu on valhetta? Ja hyvä ihminen sentään aina tietää mistä sen virallisen totuuden löytää: valtamedia.


Järjen käyttö sallittua, ei pakollista

Jos isolla rahalla ostetaan propagandaa vaikka lääkkeistä, ruuasta, ilmastosta tai vastaavista kaikkia koskettavasta ja samalla aivan tajuttoman suurista rahasummista koskevista asioista, on hyvä ihminen valmis puolustamaan sitä virallista totuutta. Samaan hengenvetoon sama, hyvä ihminen, haukkuu kaikki autokauppiaat huijareiksi kun yrittävät myydä käytettyä autoa selvästikin epärehellisin tiedoin ja vain omaa etua ajatellen. Koska kyllähän se muutaman satasen huijaus on paljon vakavampi asia kuin miljardihuijaus isoissa piireissä?

"Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia" onkin hyvä sanonta tähän tilanteeseen. Kun on lusikalla syötetty propagandan tiedonmurusia pienestä pitäen, ei voida vaatia että pahasti aivopestyltä irtoaisi muuta kuin sitä syötettyä valhetta. Tämä vielä varmistetaan useammalla eri massamanipuloinnin tekniikalla, huolehtien siitä ettei tavallisella kansalaisella riitä aikaa, energiaa tai tietoa selvittää oikeastaan mistään asiasta koulukirjojen ulkopuolelle jäävää informaatiota. Samalla tekniikalla toki varmistetaan myös minkä tahansa muunkin kusetuksen uppoavuus ihmiseen - virallinen totuus voidaan vaihtaa toiseen, yhtä valheelliseen, totuuteen.

Siksi pitää muistaa, ettei se muukaan informaatio ole välttämättä yhtään sen luotettavampaa kuin mitä valtamedia ulos tuuttaa. Kaikki media on propagandaa ja lähes kaikilla on se oma lehmä ojassa. Jos jostain asiasta nousee epäilys ja sille epäilykselle löytyy vahvistuksia, luulisi kuitenkin olevan ihan kaikkien etu selvittää miten joku asia onkaan? Kun ihminen myrkyttää niin itsensä kuin ympäristönsä ja väittää asian korjaantuvan heittämällä nappia naamaan ja maksamalla bensasta ylihintaa, on jossain kohtaa mopo karannut pahasti käsistä.


Väärässä oleminen on pelottavaa

Sen pelottavampaa asiaa ei taida ollakaan kuin että on ollut väärässä. Opettajalta saa keppiä, kaverit nauraa ja maine on mennyt. Kun kukaan ei halua ottaa vastuuta virheistään, ei sen virheen myöntäminen liioin käy päinsä. Huutamalla saa sen vastapuolen hiljaiseksi, eri mieltä ei voi edes kuvitella sopia olevan koska silloin toinen on väärässä... ja itse ollaan aina kuitenkin oikeassa. Tämä idioottimainen ajatusmalli on kuitenkin opetettu meille kaikille ja iso kiitos siitä kuulunee koulujärjestelmällemme.

Sen sijaan että oppisimme sen yhden totuuden, olisi koko ihmiskunnalle tärkeämpää oppia ennemmin kommunikoimaan muiden kanssa. Kun kaikki osaisivat kommunikoida rauhallisesti, voitaisiin eri asioita tutkia usealta eri suunnalta ja hyväksyä myös sen tosiseikan, että yhtä totuutta ei ole olemassakaan. Jokaiselle on se yksi, oma totuus ja todellisuus, johon muut eivät voi suoraan vaikuttaa. Asioista voidaan olla samaa mieltä tai sitten täysin päinvastaista mieltä. Molemmat kannat voivat olla yhtä oikeassa kuin myös yhtä väärässä.

Varmin tapa pitää yhden totuuden malli voimissaan on poliittisen korrektiuden sananvapauden rajoittaminen. Virallisen totuuden tapa syöttää jokaisen informaatiopalasen mukana myös se malli, miten asiasta pitää tuntea ja olla mieltä, vahvistaa yhden totuuden mallia ja auttaa ohjailemaan kansan mielipidettä joka asiasta. Tästä manipuloinnista irrottautuminen onkin yksi vaikeimmista asioista ja kokonaan irrottautuminen ei ole edes käytännössä mahdollista. Jaetaan siis informaatiota ja annetaan jokaisen itse päättää omalle kohdalle mikä on totta?

No comments:

Post a Comment