Propagandaa...

Mikä?

Propagandalla yleensä tarkoitetaan (ei objektiivista) tietoa, jota jaetaan jonkun oman edun tai aatteen ajamiseksi. Propagandan tarkoitus on muuttaa ihmisten mielipiteitä ja tuntemuksia halutuista asioista. Yleistys "kaikki media on propagandaa" pitää nykypäivänä hieman liiankin hyvin paikkansa ja sanan negatiivinen sävy ei yleensä mene keneltäkään ohi. Ihmisten mielipiteiden muokkaus on aina ollut hallitsijoille tärkeä asia, joten ilmiönä propagandaa on tapahtunut jo ainakin siitä lähtien kun ihmiset hylkäsivät heimonsa ja siirtyivät suurempiin asutuskeskuksiin. 1600-luvun kirkon propagoinnin aikana ja pitkään sen jälkeen, sana "propaganda" tarkoitti lähinnä jonkin asian tuomista esiin ja sen levittämistä. Mutta 1900-luvun puolivälissä sana sai radikaalin käänteen, kun pelättyjen natsien propagandatoimisto tuotti väärää tietoa ja aiheutti kaikki natsien hirmuteot... paitsi että tämä oli liittoutuneiden propagandakoneiston (itse toimistoa lukuunottamatta) satuilua, jolla onnistuttiin kääntämään kaikki kansat Saksaa vastaan. Väite siitä, että Saksa hävisi sodan propagandan vuoksi, on hyvin perusteltu...

Nykyään valtamedia välttelee propaganda-sanan käyttöä, paitsi muiden medioiden mustamaalauksessa. Jenkit ja EU tuottaa oikeaa tietoa ja Venäjä pelkkää propagandaa trollitehtaissaan. Todellisuudessa informaatiosota maiden välillä on jatkunut radion ja liikkuvan kuvan keksimisen jälkeen ja vauhti on vain kiihtynyt. Vasta liikkuvan kuvan ja äänen yhdistelmä olohuoneessa antoi propagandisteille täydellisen keinon vaikuttaa massoihin - televisio on yksi parhaita, kuin myös huonoimpia keksintöjä ihmisen historiassa. Sitä ennen sanomalehti ja radio kertoivat "totuuden", mutta vasta televisio (ja myöhemmin internet) avasivat ihmisten kotiovet propagandistien vapaaseen rellestykseen. Ei siinä etteikö keinoja kansan manipulomiseen ollut aikaisemmin käytettävissä, mutta audiovisuaalisen esityksen läpäisykyky on huomattavasti suurempi kuin vaikka pelkän kirjoitetun sanan. Kirjoitetussa tekstissä ihminen voi palata taaksepäin vaikka sana kerrallaan ja funtsia joka kohdan erikseen, kun taas televisio ampuu viestin suoraan takaraivoon asti ja usein vielä täysin kyseenalaistamatta sanomaa - katsotaanhan siinä kuin naapurin ikkunasta sisään, eli kaikki tapahtuu juuri kuten näytetään.

Propagandan vaikutusta yksilöön ja yhteiskuntaan on tutkittu pitkään ja tulokset ovat olleet niin lupaavia, että propagandaan upotetaan vuosi vuodelta enemmän rahaa. Esimerkiksi ilmastopropagandaan käytetään arviolta 300 miljoonaa euroa vuosittain (Al Gore ja kumppanit), kun itse ilmaston suojeluun ei moisia summia liikene - ainoastaan tavallisilta ihmisiltä lypsetään rahaa ilmaston pelastamisen valheella. Informaation hankinta median kautta onkin nykyään hyvin haasteellista, koska lähes kaikkeen sekoitetaan mukaan propagandan keinoja saada se oma viesti uppoamaan. Uutisten ja valeuutisten eroa on vaikea huomata, koska niin usein melkeinpä kaikki uutislähteet sortuvat valehteluun. Faktan ja totuuden ero on kovin häilyvä nykypäivänä.


Miten?

Median keinot luoda propagandaa ovat moninaisia, niitä päivitetään jatkuvasti mutta niiden perustana on usein tutkittuja psykologian ilmiöitä. Yksinkertaisimmillaan ja jopa täysin ilman valehtelua, media kykenee propagoimaan asioita nostamalla ne esille kansan keskusteluihin, samalla kun muut asiat pimitetään. Toistamalla uudelleen ja uudelleen samaa viestiä, sen totuudenmukaisuus muuttuu entistä merkityksettömämmäksi - kun valhetta toistetaan riittävän usein, se muuttuu totuudeksi. Kun ihmiset jakavat somessa valtamedian uutisia, he vahvistavat joka kerta niiden uskottavuutta ja näkyvyyttä, ohjaten ihmisten keskusteluja ja usein myös ajattelutapoja valtamedian haluamaan suuntaan. Enempää ei voisi valtamedia pyytääkkään kuin ihmisten jakavan heidän propagandaansa?

Muita yleisiä propagandakeinoja on esimerkiksi rajoitetut vuodot, missä julkisuuteen päästetään jostain tieto"vuodosta" (usein tahallinen lipsautus) tarkkaan valittuja osia. Kieputtamisen mestarit eli spindoctorit taas osaavat myydä minkä tahansa asian vaikka päinvastaisena asiana. Valtamedian propagandistit, joita usein journalisteiksi virheellisesti kutsutaan, kopioivat kiltisti kieputetut tarinat kansalle sopivassa muodossa. Sirpaloitua informaatiota taas ei juuri kukaan saa kasattua kun mukana on runsaasti joka suunnalta mukaan sotkettavaa disinformaatiota. Haitallisten asioiden hivuttaminen osaksi yhteiskuntaa sujuu myös kätevästi propagandan avulla kun halutaan esimerkiksi normalisoida jokin itseaiheutettu ongelma. Jos taas halutaan hienovaraisemmin hoitaa asiat, voidaan ihmisiä tönäistä oikeaan suuntaan ja tarkkailla tilannetta tarkasti uusien ohjausliikkeiden optimointia varten. Keinoja on toki vielä paljon enemmänkin, mutta yllä annetuista esimerkeistä saa jo hieman kuvaa kuinka monipuolista propagandaa meille oikein tarjoillaan.

Suuret mediatalot omistavat nykyään valtaosan maailman eri medioista. Ennen pienet paikalliset toimijat saattoivat jakaa tietoa paikkakuntalaisille, mutta nykyään kaikki valtamedian toimijat ovat samojen narujen päässä. Jos uutiset eri kanavilta kuulostavat kovin samalta, se johtuu siitä että kyseessä on sama lähde mutta vain hieman muunneltuna ulosantina. Suurissa tapahtumissa, jotka median mukaan koskettavat koko maailmaa, on sama narratiivi kaikissa länsimaissa. Toki ei se Venäjän tai muiden maiden media yhtään sen rehellisempi ole toimissaan, heillä vaan on eri sanoma kerrottavana. Jokaisen omasta mediakuplasta katsottuna maailma näyttää vastapuolella niin kovin uhkaavalta. Siksi kysymys "miten?" ei välttämättä olekaan niin tärkeä. On syytä kysyä...


Miksi?

Cui bono? - Kuka hyötyy? Propagandaa tuskin tehtäisiin, jos siitä ei joku hyötyisi. Kilpaileva yhteiskunta käyttää kaikkia saatavilla olevia keinoja voittaakseen, joten nykyisenkaltainen propaganda on vain osa tätä kisaa. Eri maiden mediat pelaavat yleensä oman maan etujen suuntaan, mutta Suomi on siitä monen muun EU-maan kanssa hieman outolintu, että valtamedia käy jatkuvaa informaatiosotaa omaa kansaa vastaan. Kenen puolella valtamedia sitten oikeen Suomessa on? Osa sanoo "oikeiston" ja osa taas "vasemmiston", minkä takia kaikki median propagandapläjäykset voidaan usein tulkita mihin suuntaan nojaten haluaa. Itse väitän Suomen valtamedian olevan globalistien EU-liittovaltion agendan puolella.

Propagandan luoma illuusio on tärkeä niin mainostajille, kuin vallassa oleville tahoille. Kun maailmansotien aikana/jälkeen havaittiin kuinka käsittämättömän helppoa on ihmisiä huijata median avulla, onkin sen jälkeen nähty yksi toisensa jälkeen uskomattomampia vedätyksiä - ja valtaosa ihmisistä uskoo niihin vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. Ei se mikä on, vaan se mitä pystyy todistamaan ... ja todisteet voi aina tekaista. Tähän on tultu ja kun teknologia tulevaisuudessa mahdollistaa täysin toisistaan erottamattoman kokemuksen virtuaalisen ja toden välillä, voi jokainen kuvitella mitä kaikkea meille tullaankaan syöttämään. Kun ei ääneen tai kuvaan (eikä niiden yhdistelmään) voi enää luottaa, on propagandistien tehtävä enää valita haluamansa tarinat ja todisteet luodaan täsmäämään. Tämän jälkeen ei tarvita kuin sokea usko valtamediaan ja propagandan rajoitukset katoavat kokonaan. Elämme silloin täydessä illuusiossa...

Mutta vielä ei ihan olla siinä tilassa, että eläisimme aivan täydessä median luomassa illuusiossa. Todellisuus puskee vielä välillä läpi ja vain kaikista pinttyneimmin mediaan uskovat tahot nielevät jokaisen tarinan purematta. Vapaa tiedonkulku, vapaa sana ja oikeasti vapaa lehdistö olisi yhdessä hyvä perusta luomaan toimivaa ja tervettä yhteiskuntaa. Nyt kun tietoa rajoitetaan, sananvapautta ollaan tuhoamassa ja vapaa lehdistö on lähinnä huono vitsi, ei ole mikään ihme että yhteiskuntamme rapistuu ennätysvauhtia. Millä näihin oikeisiin vapauksiin sitten päästäisiin takaisin, vai olivatko ne vanhatkin vapaudet vain eteemme luotu illuusio? Millä keinoin voisimme valtamedian mahdin murtaa? Mene ja tiedä, minä vedän narrinhattuni taas päähän ja lähden etsimään ratkaisuja ongelmiin, joita en vielä ole edes huomannut.

Propagandan keinot tutuksi - Tönäisy

Väistämätön muoto

Tönäisy (engl. Nudge) on markkinoinnista "kotoisin" oleva, lähes huomaamaton keino vaikuttaa ihmiseen. Kun muita propagandan keinoja voi tunnistaa ja havaita suhteellisen helposti, ei tönäisyä välttämättä huomaa ollenkaan. Teholtaan ei nämä joskus hyvinkin pienet muutokset ole lähellekkään samaa luokkaa, mutta yhdistämällä useita keinoja saadaan kokonaisuudesta entistäkin tehokkaampi. Mitä tönäisyllä sitten tarkoitetaan? Lyhyesti: ohjaamista "oikeaan" suuntaan. Markkinoinnissa usein kysytään: kuka käyttää, kuka valitsee, kuka maksaa ja kuka hyötyy - antamalla pieniä vihjeitä, tönäisyjä, voidaan haluttuun ongelma-alueeseen saada muutos. Yksinkertaisimmillaan tuote nostetaan ihmisen silmien tasolle, sen sijaan että se on alimmalla hyllyllä piilossa. Näitä yksinkertaisia tönäisyjä voi kuka tahansa kokeilla ja kehittää, mutta viime vuosina on alan ammattilaisia ilmestynyt myös muille aloille kun perinteisen markkinoinnin alueelle.

Valinta-arkkitehdit (engl. choice architect) eivät tyydy seuraamaan miten ihmiset käyttäytyvät vaan pyrkivät ohjailemaan heitä - tönimään oikeaan suuntaan. Mahdollisimman tarkka palaute on tärkeää, koska virheitä sattuu ja niihin on reagoitava nopeasti. Asioiden sujuvuuden kannalta prosessin optimointi onkin tärkeää ja pienillä viilauksilla voidaan saada kymmenien prosenttien muutos haluttuun asiaan. Tutkimalla ihmisten käyttäytymistä ja kokeilemalla miten he reagoivat eri asioihin on jo nyt saavutettu selviä tuloksia tönimisen eduista. Koska kiinnijäämisen riski on olematon, voivat valinta-arkkitehdit leikkiä ihmisten käyttäytymisellä kaikessa rauhassa ilman protestointia. Asiaa oikeutetaankin auttamaan ihmisiä tekemään oikeita päätöksiä - mikä voisikaan mennä pieleen?

Tönäisyistä onkin muodostumassa tärkeä osa holhousyhteiskuntaa - ei tarvita aina uusia lakipykäliä vaan riittää että ihmiset tönitään oikeaan suuntaan. Jos vaikkapa yksi neljästä vaihtaa käyttäytymistään suoraan, saattavat loput seurata heidän käyttäytymistään esimerkiksi joukkomielen ansiosta. Tönimistä pidetäänkin hyvin eettisenä tapana manipuloida ihmisiä ja heidän käyttäytymistään ja mielipiteitään. Symbolit ja värit toimivat myös hienovaraisina vihjeinä tönäisyissä ja yhdistävänä voimana joukolle. Ihmistä pidetään usein kykenemättömänä olentona tekemään hyviä ja oikeita valintoja, joten kaikki apu on tarpeen. Mutta missä kaikessa sitä apua tarvitaankaan?


Muutamia esimerkkejä tönäisyistä

Amsterdamin lentokentän pisuaarit ovat ehkä kuuluisin tönäisy - jokaisen pytyn haluttuun roiskuttelukohtaan on maalattu pieni kärpänen. Joku oli keksinyt, että miehille on annettava näkyvä kohde kuseskelua varten ja lopputulos oli merkittävä: 80% vähennys roiskeissa. Kaupoissa tietyt osastot on sijoitettu kassojen läheisyyteen ja ruokaloissa sijoittelulla ohjataan ihmisiä tekemään "oikeita" valintoja sijoittamalla vaikka epäterveelliset vaihtoehdot hankalammin saataville ja pois näkyvistä. Pieniä optimointeja kuluttajien käyttäytymiseen on tieteen avulla onnistuttu parantamaan merkittävästi ja nykyään voitkin olla lähes varma, että jokaisen yhtään isomman kaupan tuotesijoittelu ja markkinointi ylipäätään on valinta-arkkitehtien käsialaa. Some mahdollistaa välittömän palautteen ja nopea reagointi parantaa tuloksia.

Poliittisessa manipuloinnissa luotetaan vielä suurimmaksi osaksi valtamedian propagandaan, mutta yleistä mielipidettä manipuloimaan erikoistuneita valinta-arkkitehteja on viimeaikoina ilmaantunut monen maan johtajien avuksi. Esimerkiksi Obama vuonna 2008 palkkasi joukon valinta-arkkitehteja (muka) vähentämään lihavuutta. Tämän jälkeen asiasta ei puhuttu mitään ja tämä joukko siirrettiin jatkamaan työtään muihin hallinnon projekteihin. Brittien Cameron palkkasi oman tiiminsä 2010 ja Merkel 2015, juuri ennen pakolaistulvaa. Merkel on siitä mielenkiintoinen tapaus, että hän on tiettävästi palkannut hyvin monialaisen joukon optimoimaan kaikki julkiset esiintymiset. Miten hän sen tekee, sitä en tiedä, mutta ensin lähes kuoliaaksi kyllästynyt yleisö on Merkelin puheen jälkeen ulvomassa ylistystä suurelle johtajalleen. Tönäisy? Kyllä, mutta mitä siihen päälle on vaikea sanoa...

Behaviorismi on yksi psykologian suuntaus, jonka tutkimustulokset ovat suoraan vaikuttaneet tönäisyjen olemukseen. Miksi kaataa miljoonia tutkimukseen, jos ei siitä saataisi suoraa hyötyä? Vain aika näyttää kuinka pitkälle tiede kykenee näitä lähes näkymättömiä ohjailuja tekemään, mutta jo nykyisellään on kehitys mielestäni jo pelottavalla tasolla. Merkelin voittokulku saattaa olla vasta alkusoittoa psykologiseen sodankäyntiin omaa kansaa vastaan. Montako valinta-arkkitehtiä on mukana Suomen presidentinvaaleissa? Veikkaisin muutamaa, näin sivusilmällä eri kampanjoita seuranneena. Symboliikkaa ainakin riittää enkä usko sen olevan ainakaan joka kohdassa vain sattumaa. Pieni tönäisy siellä, toinen täällä... haiskahtaa ammattilaisten ohjailulta.


Olemmeko kykenemättömiä päätöksentekoon ilman apua?

Karu totuus on, että kyllä, usein me olemme. Mutta kenellä on sitten oikeus mennä sekaantumaan omaan päätöksentekoomme? Ihminen on aivan loistava tekemään päätöksiä, joita myöhemmin kadutaan ja syytellään muita huonoista neuvoista. Kun soppaan sekoitetaan mukaan muiden tekemä tahallinen manipulointi, ei olekaan ihme ettei niitä "hyviä" päätöksiä tunnu omalle kohdalle sattuvan. Yksikään muu taho kun ei ole omalla puolella päätöstä tehtäessä kuin ihminen itse. Muut voivat toki ajatella tekevänsä toisen parhaaksi päätöksiä, mutta jos lähtee puutteellisin tiedoin päätöstä tekemään, ei voi odottaa kovin varmaa nappitulosta. Markkinoinnissa voidaan tönäisyä pitää siitä rehellisenä, ettei siinä edes yritetä yleensä tehdä muuta kuin saada se oma tuote myytyä hinnalla millä hyvänsä.

Mutta kun vallassa olevat lähtevät ohjailemaan kansaa, ei siinä haeta yksilön eikä usein edes yhteiskunnan etua - propagandan tekijä on ostettu jonkin tahon toimesta myymään jotain asiaa ihmisille. Jos jokaiseen "uutiseen" saadaan upotettua mukaan pieni tönäisy, moninkertaistuvat nämä usein toistetut asiat vaikutusteholtaan. Nykyään vallassa olevia ei liioin ole rehellisyydellä pilattu ja päämäärät piilotetaan kansalta, joten mihin meitä siis oikein tönitään? Mutta... Entä jos maata johtaisi joukko rehellisiä ihmisiä, jotka kertoisivat suoraan käyttävänsä tönäisyjä sekä mihin niitä käytetään? Yhteinen etu on kaunis ajatus ja on varmasti olemassa asioita, joita lähestulkoon kaikki kannattavat. Olisiko tönäisyjen käyttö vahvistamaan näitä asioita sitten oikeutettua?

Joka tapauksessa, propaganda ja tönäisyt ovat tulleet jäädäkseen (ellei jotain ihmeitä tapahdu). Lievää ohjailua jota on lähes mahdotonta havaita ja jatkuvaa ihmisten käyttäytymisen tarkastelua - Orwellin mallin hienostunut versio? Suorat käskyt, määräykset ja kiellot tehoavat vain tiettyyn pisteeseen asti, toki niin myös tönäisytkin, mutta heinovaraisella propagandalla voidaan joukkoja ohjailla huomattavasti pienemmällä vastustuksella. Juuri oikein ohjailemalla ihminen luulee tehneensä itse "oikean" päätöksen ja iloisin mielin tekee itselle haitallista asiaa ja suosittelee sitä vielä muillekkin. Oikeutettua yhteiskunnan ohjailua vaiko kaikille haitallista muutaman ihmisen oman edun tavoittelua, jokainen päättäköön itse...

Miten valedemokratian illuusio säilytetään?

Mutta kaikkihan sen tietää...

Äänestämällä voit vaikuttaa ja Suomessa on demokratia - nämä kaksi asiaa kaikki tietävät, mutta suurin osa ei ole koskaan tainnut laittaa uskomuksiaan koetukselle. (Olen asiasta ennenkin kirjoittanut, mutta jätän vanhat tekstit linkittämättä tällä kertaa.) Demokratia, eli kansanvalta tarkoittaa Suomessa edustuksellista demokratiaa, missä tietyin väliajoin kansalta kysytään kenelle he haluavat antaa valtansa. Valtapuolueet, joihin lähes kaikki ehdokkaat kuuluvat, haalivat joukkoihinsa mahdollisimman monipuolisen kentän, että joka ikisille kansalaiselle löytyisi edes yksi ihminen, jonka mielipiteisiin voi samaistua. Äänestäjä sitten kiltisti raapustaa lappuun numeron, jolla kertoo luovuttavansa valtansa tälle ehdokkaalle, jonka kanssa oli tietyistä asioista samaa mieltä.

Että jokaiselle löytyisi jotain, on poliittinen mielipiteiden kenttä täytettävä mahdollisimman kattavasti. Ensin puolueet heittävät suuret verkkonsa, kerätäkseen tiettyjen asioiden kannattajia puolelleen käyttäen median luomaa mielikuvaa puolueesta. Tämän jälkeen jokaiselle ehdokkaalle luodaan se naamio, jonka alle kootaan ehdokasta lähellä olevat asiat ja mitkä asiat ovat hänelle ainakin näennäisesti tärkeitä. Näistä kahdesta yhdistämällä saadaan luotua hieno illuusio "koko kansan (lisää nimi tähän)sta", jonka tehtävä on haalia kaikki näitä hänen mainostaulullaan esittämiä asioita tärkeänä pitävät saman lipun taakse. Tarkoitus ei ole missään vaiheessa vedota kaikkiin, vaan ainoastaan siihen valittuun ryhmään, joka sitten tekee vapaaehtoista vaalityötä hehkuttamalla oman ehdokkaan olevan ihan paras kaikista.

Pientä hienosäätöä aina tarvitaan kun homma lähtee rullaamaan. Jokaisen ehdokkaan, samoin kuin puolueen mielipiteiden/kantojen hienosäätöä tehdään yleensä hivuttamalla Overtonin ikkunaa haluttuun suuntaan, tai avaamalla uusi ikkuna uudesta näkemyksestä - näillä keinoilla koetetaan saada mahdollisimman suuri kattavuus ainakin yhdestä samaistumista aiheuttavasta illuusiosta. Uusien ikkunoiden ja vanhojen hienosäädettyjen ikkunoiden näkymä on siitä huvittava, että monet näkymät tähän kuvitteelliseen "hyvään ehdokkaaseen" ovat jotain täysin turhanpäiväisiä asioita, tahi jotain elämää suurempia aatteita joita kysyttäessä ei ole mahdollista edes selittää. Lopputulos onkin se, että valinta omasta ehdokkaasta tehdään usein pienien tiedonmurusten ja median hehkutuksen yhdistelmällä. Mutta ainakin se oma ääni menee nyt juuri sille omalle samaistumisen kohteena olevalle ehdokkaalle, joka tulee ajamaan juuri sinun haluamaasi Suomea tai ainakin riittävän lähelle sitä tai jos ainakin se vähiten huono vaihtoehto?


Pienistä paloista koottu sillisalaatti, mutta silti tarkka päämäärä?

Miten on siis mahdollista, että mistään asiasta päästään eduskunnassa yksimielisyyteen, kun jokainen ehdokas omaa hajanaisia ajatuksia eri asioista, eikä sitä tietotaitoa voi joka alalta edes olla? Jos kyseessä olisi demokraattinen eduskunta, olisi ehdotusten oltava aina niin hyviä että ne sopisivat enemmistölle. Mutta edustuksellisessa demokratiassa tätä ongelmaa ei onneksi ole: ehdokkaat, jotka kuuluvat johonkin puolueeseen, menettävät kaiken valtansa puolueelle koska heidän täytyy oman uransa takia äänestää juuri kuten käsketään niissä asioissa, jotka on päätetty tapahtuvan. Puoluekurissa se kaunis illuusio itsenäisestä ehdokkaasta häviää kuin tuhka tuuleen, mutta onneksi järjestelmä osaa korjata itse itsensä.

Media sallii ehdokkaiden avautua, olla eri mieltä asioista ja kertoa kauniita tarinoita - kaikki sen vuoksi, että illuusio vaihtoehdoista säilyy. Mitä media harvemmin kertoo, on ehdokkaiden äänestyskäyttäytyminen ja kuinka he äänestävät sanojansa vastaan. Puolueet voivat myös kääntää takkinsa ja joskus näistä asioista nostetaan muka suurikin myräkkä. Tosin poliittinen muisti ei ole kuin muutama kuukausi ja uusi satu kauniisti kerrottuna tuudittaa kansan takaisin illuusion lumoihin. Jos kerran ehdokkailla on vain valta puhua mitä sallitaan ja äänestää mitä käsketään, mihin heitä sielä loppuviimein edes tarvitaan? Illuusion ylläpitämiseksi, tietenkin - onhan sentään kyseessä demokratia, eikä mikään diktatuuri kuten vaikkapa Venäjällä kerrotaan olevan.

Miten järjestelmä sitten oikeasti toimii? Vuodesta toiseen meno on jatkunut samaan tahtiin vaikka ehdokkaita ja puolueita on vaihdeltu eduskunnassa? Illuusio kaipaa vielä yhden tason, uskotellakseen olevansa demokratia: puolueiden sisäisissä päätöksissä annetaan ihmisten myös äänestää. Todellisuudessa päätökset tehdään hyvin pienissä piireissä ja äänestyksissä annetaan jäsenten valita rajoitetuista vaihtoehdoista sopivin. Mutta kenelle sopivin? Vasemmisto ei aja vasemmistolaista politiikkaa eikä oikeisto oikeistolaista. Valtapuolueet ajavat poikkeuksetta Suomessa globalistien politiikkaa, mutta ulospäin asia maalataan sopivaan ismiin kelpaavaksi - ettei illuusio vaan pettäisi. Mutta luulisi että näinkin näkyvä asia olisi jo tullut julki?


Illuusion luojat

Valtamedia, joka tuottaa kaiken sen tiedon mitä kansalainen tavallisesti tietää, on se taho joka yksin kykenee ylläpitämään illuusiota demokratiasta. Sirkus jatkuu, pellet vaihtuvat vuosien vieriessä, mutta kertaakaan ei tietoa lipsahda siitä, kuka näitä puolueiden naruja oikein vetelee. Media kyllä antaa hienoja henkilökuvia ehdokkaista, että kaikki voivat samaistua johonkin ihmiseen, mutta tämä kaikki on vain sitä illuusiota jolla laillisesti kansalta viedään kaikki valta. "Mutta kyllähän se minun ehdokas on tehnyt juuri kuten lupasi..." - onko todella niin? Oletko tarkistanut virallisista papereista äänestikö juuri se sinun ehdokkaasi mitä lupasi aikanaan? Puheet ja teot ovat kaksi eri asiaa, mutta niiden raja on politiikassa kovin häilyvä...

Mutta menoon on tuskin tulossa muutosta, ikävä kyllä. Median propagandaverkko kiristyy jatkuvasti ja uusia keinoja illuusion säilyttämiseen kehitetään jatkuvasti, samoin kuin vanhoja viilataan tilanteisiin sopivammaksi. Sama ketju siis saa jatkua: "joku taho" käskee puolueita, puolueet jakavat määräykset edustajille ja edustajat tekevät juuri mitä käsketään. "Kansan edustajasta" luotu illuusio on todellisuudessa vain se järjestelmän osa, joka painaa sitä nappia eduskunnassa. Kaikki muu tapahtuu ylemmällä tasolla. Edustukselliseen demokratiaan tämä ehdokkaalle vallan antaminen kuuluukin, mutta illuusio siitä että se annettu valta olisi tällä ehdokkaalla on se, mitä media suojelee ja mikä tekee koko järjestelmästä läpeensä korruptoituneen.

Overtonin ikkunasta ensin etsitään kaikille jotain. Sitten siirretään ikkunat sopivasti limittäin, että kaikille on se "oma juttu" ainaskin melkein. Ikkunoita hivutellaan niin, että niistä näkyy juuri sopivat asiat ehdokkaan kohdalla ja lopuksi annetaan ihmisten kurkkia sisään ja valita oma suosikki. Demokratiaa? Äänestämällä voit vaikuttaa? Vaiko vain median ylläpitämä illuusio ja sirkus? Mutta jokainen päättäköön itse ja tehkööt omat johtopäätöksensä - hyvä ihminen tietää ettei narria kannata kuunnella. Yksi uskoo joulupukkiin, toinen demokratiaan... molemmat asiat saavat medialta ilmaista mainosaikaa ja kummankaan illuusiota ei mediassa rikota. On se propaganda ihmeellinen asia...

Propagandan keinot tutuksi - Hivuttaminen

Sama tekniikka, eri päämäärät

Kaasuvalotus (engl. Gaslighting) on yleinen nimi tälle propagandatekniikalle, mutta siinä kun kaasuvalotuksessa tahallaan halutaan hämärtää jotain asiaa, hivuttamisessa tehdään kauaskantoista ohjailevaa propagandatyötä. Kaasuvalotus-termi tulee "Gas Light" (teatteriesitys 1938 ja elokuva 1944) nimisen teoksen nimestä - mies ajoi vaimonsa hulluksi esimerkiksi säätämällä kaasuvalojen kirkkautta jatkuvasti ja väittämällä ettei mikään ollut muuttunut. Pieniä epäolennaisia seikkoja kerrotaan muka tärkeinä asioina, suuria tärkeitä asioita vähätellään ja kaikkea siltä väliltä, mutta tarkoituksena on murtaa ihmisen yhtenevä käsitys halutuista asioista. Siinä kun tietyt asiat ovat aina täsmälleen samalla tavalla uutisoituna mediassa, osa aiheista sahaa laidasta laitaan samalla sekoittaen välistä aivan mihin sattuu.

Hivuttamisessa taas on tarkoitus muokata jokin sillä hetkellä kansalle kelpaamaton ajatus salonkikelpoiseksi valtavirran hyväksymäksi asiaksi. Overtonin ikkuna kuvaa tätä siirtymää yleensä poliittisen kannan määrittelyssä, mutta sama malli toimii myös hivuttamisessa. Overtonin ikkuna jaetaan yleensä seuraaviin osiin: Ennenkuulumaton (unthinkable), Radikaali (radical), Hyväksyttävä (acceptable), Järkevä (sensible), Suosittu (popular) ja Voimassa oleva asian tila (policy). Joskus muutos tapahtuu hitaasti ja joku voisi väittää sen olevan luonnollista asioiden kehittymistä, mutta silloin oletuksena on asioiden sattumanvaraisuus eli ne vain tapahtuvat, teki itse mitä tahansa. Mutta onko mikään yhteiskunnan muutos sattumaa tai luonnollista kehitystä, vai hyvin tehtyä propagandaa - hivuttamista?

Miten Overtonin ikkunan siirtoa, eli hivuttamista, sitten käytännössä toteutetaan? Lähtöasetelma on yleensä ikkunan ulkopuolinen, jopa täysin kielletty ja halveksittu asia. Media kertoo tästä asiasta ja sille osaa kaikki sanoa "ei käy, tuo on kamalaa". Menee hetki ja asia tuodaan uudestaan esiin - nyt joku "siisti" yksittäinen henkilö kertoo ettei asia ole nyt ihan täysin perseestä ja on itse tehnyt sitä jo vuosia. Reaktio on edelleen "hyi helvetti". Mutta sitten tulee julkkis, joka kertoo myös tehneensä asiaa jo pidemmän aikaa ja nyt ihan täysin sattumalta hänen "harrastuksensa" tulee julki. "Eeeeiii... miten se ny noin, eikait sitä ny...". Media tekee uuden, suuremman "uutisen" jossa kerrotaan asiasta olevan jo kerhotoimintaakin jossain päin maailmaa. "No josko sitä nyt vaikka kerran kokeilis..." ja ei aikaakaan kun asia hyväksytään valtaväestön joukossa jopa ihan luonnollisena yhteiskunnan kehityksenä, koska niinhän se media sen kertoi. Kuulostaako yhtään tutulta, kun kelaat maailman menoa vuosia taakseppäin ja vertaat nykyiseen?


Muutama tapahtunut hivuttaminen...

Suomen huono-osaisten tila - Kylmä ruoka itsenäisyyspäivänä, miljoona pois köyhien ruokailuista ja 5 miljoonaa laittomien terveydenhoitoon kunnille korvattavana - normipäivä 2017. Vuosikymmeniä sitten köyhyys oli vielä harvinaista koska kaikki auttoivat naapureitaan. Muutama toki asusteli sillan alla, erinäisistä syistä, mutta nämä yksilöt eivät olleet millään tavalla laajempi ilmiö suuressa osassa maata. Vuodet kuitenkin vierivät ja entistä useampi ajautui soppajonoon. Asiasta alkuun uutisoitiin tyylillä, joka aiheutti häpeäntunnetta monessa, joten jonot pysyivät lyhyinä. Lamaa ja heikentyneitä markkinoita osattiin syyttää kehityksestä, mutta asialle ei tehty mitään vaan annettiin pahentua koska se oli luonnollista kehitystä. Entäs nykyään? Satojen metrien avustusjonot, asia ei ehkä ole "siistiä" mutta se kuvataan luonnollisena kehityksenä ja sille ei enää muka voi tehdä mitään. Nyt asia on nornalisoitu yhteiskuntaamme, hiljainen hyväksyntä on tapahtunut koska se vain hitaasti eteni vääjäämättömään päämääräänsä: eriarvoisuus vaan nyt sattuu tapahtumaan.

Pakolaistilanne ja terrorismi - se nyt vaan on luonnon laki että niitä pakolaisia tulee ja rahaa pitää siihen loputtomaan kaivoon kaataa joka päivä entistä enemmän ja terrorismi on vain luonnollinen osa nykyaikaista suurkaupunkielämää? Oliko tilanne muka näin vuosikymmeniä sitten? Pakolaisia toki oli, terrorismiakin kaukaisissa maissa, mutta että ihan nurkan takana? Ei. Mutta aivan kuin itsestään, hitaasti pientä väkimäärää kerrallaan aloitettiin Suomeen maahantuomaan hätää kärsiviä pakolaisia, koska heidän auttaminen kotimaassaan olisi ollut vain satakertaisesti tehokkaampaa. Vuosien vieriessä luku kasvoi ja uutiset maailmalta synkkenivät - levottomuudet ja terrori-iskut laajenivat ihan itsestään kohti turvallista kotiamme. Mitään ei asialle voitu tehdä, ilmiö laajenisi Suomeen asti ihan itsestään, koska se oli luonnollinen kehitys. Nykytilannetta ei minun taida tarvita edes kertoa... mutta kaava alkaa hahmottua?

"Demokratia" - tämä kappale vaatii hieman pidemmän selityksen myöhemmässä vaiheessa, mutta raapaistaan pintaa tässä kohtaa. Suomen poliittinen kenttä toimii niin, että jokaisella puolueella on ne omat Overtonin ikkunat, joista jokaisesta näkyy sattumanvaraisia kantoja eri aiheisiin. Jokaiselle mielipiteelle löytyy jonkin puolueen omassa ikkunassa suosittu/voimassa oleva tila, johon äänestäjä voi samaistua. Jos jokin uusi ilmiö nousee (siis nostetaan) puheenaiheeksi, täytyy jonkin puolueen ottaa koppi tästä asiasta ja lisätä se heidän paskapuherepertuaariin. Nämä puolueiden Overtonin ikkunat kertovat kansalle minkä puolueen mielipiteisiin heidän tulee samaistua kun katsovat puoluetta ikkunasta. Todellisuudessahan kaikki Suomen puolueet ajavat globalistien agendaa kansasta piittaamatta, mutta eri mielipiteiden esilletuonnilla saadaan kansa jaettua eri ryhmittymiin ja tappelemaan keskenään kun sieltä heidän omasta ikkunastaan katsottuna muut kuin se oma puolue on "paha". Ikkunoita hivutetaan aina haluttuihin suuntiin niin, että lähes kaikille mielipiteille löytyy se "oma puolue"... vaikka pinnan alla ne kaikki tekevät täsmälleen samaa politiikkaa - kansaa vastaan.


Voiko luonnollista kehitystä pysäyttää?

Ei, jos se on luonnollista... mutta jos joku taho ajaa tiettyä kehitystä, olisi se ohjailtu kehitys periaatteessa mahdollista pysäyttää. Esimerkiksi ilmaston muutosta ei voi pysäyttää, mutta ilmaston muutoksella ratsastavien mukaluonnonsuojelijoiden paskapuheet voitaisiin ampua alas ja oikeasti korjata niitä ongelmia. Samaa hivuttamista on tehty jo pitkän aikaa ja meno on vain kiihtynyt. Sosiaalisessa mediassa voidaan ajaa viikoissa koko hivutusketju läpi, siinä kun perinteisen median tarvitsi käyttää kuukausia tai jopa vuosia ajaa jokin muutos läpi. Somessa tapahtuvat pikahivutukset ovat tosin usein aika lyhytikäisiä, koska siinä ei saada valtaväestöä täysillä mukaan - ainoastaan ajan sykkeessä mukana olevat "siistit" ihmiset pysyvät muutoksessa mukana, siinä kun tavalliset jäärät ihmettelevät monttu auki mitähän nuo hullut taas horisevat.

Vallassa olevat tahot kyllä tietävät miten hivuttamalla asioita ajetaan ja heillä on käytössään koko mediakoneisto. Tämä tekeekin positiivisten muutosten aikaansaannin hyvin haastavaksi, koska hivuttamisessa on tärkeää juuri oikeanlaisen uutisoinnin leviäminen juuri sopivana aikana. Media kykenee romahduttamaan minkä tahansa muutoksen ja potkaisemaan sen takaisin "kielletyksi asiaksi", mutta tosin vain valtaväestön näkökulmasta katsottuna. Pieni asialle omistautunut ryhmä kykenee kyllä jatkamaan omaa toimintaansa ja hitaasti kasvattamaan omaa suosiotaan, mutta sitä suurta läpimurtoa on turha odottaa jos ei valtamediaa saada tavalla tai toisella kääntämään kelkkaansa. Oikea journalisti voisi jopa havaita positiivisia muutoksia tuovia liikkeitä ja uutisoida niistä?

Siihen asti ainut "vastalääke" hivuttamiseen onkin se, että yksilöt eivät mene mukaan median hehkutukseen haitallisista asioista. Kansa ei ole vielä ihan kaikkea kukkua median valheista hyväksynyt, mutta riittävästi hyväksyäkseen hitaan muutoksen väistämättömänä kehityksenä. Valtamedian murtaminen vaadittaisiin ratkaisemaan ainakin osa tästä ongelmasta, mutta keinot ovat aika vähissä. Omat keinot tähän on aikasta vähissä, mutta ehkäpä joku muu keksisi keinot millä päästäisiin eroon yhteiskuntaa tuhoavien asioiden hivuttamisesta osaksi yhteiskuntaamme?

Palkkasoturi

Hyvän ja pahan taisto?

Hectorin 60-luvulla esittämä Palkkasoturi (alun perin Buffy Sainte-Marien ”Universal Soldier”) kuvaa hyvin yhtä ihmiskunnan ehkä suurinta ongelmaa. "The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing." - Edmund Burke aikoinaan tokaisi nämä sanat, minkä mukaan pahan voittoon ei tarvita muuta kuin hyvien ihmisten tekemättömyys. Vaikkakin hyvä ja paha ovat vahvasti uskontoihin painotettuja sanoja, on sielä pohjalla jotain paljon syvempää ja merkityksellisempää kuin pappien puheet kansoja ohjaillessaan. Hyvän sijaan voisi myös puhua oikeudenmukaisesta, kunniallisesta, kunnollisesta tai vastaavasta asiasta, koska "hyvän" taakka ja lataus on niin suuri. Kiero, ilkeämielinen, valehteleva... pahalla on sama ongelma takanaan. Mutta aion kuitenkin käyttää tekstissä hyvää ja pahaa, koska ne kuvaavat samalla jotain suurempaa. Tarkastellaan ensin hyvää...

Kun puheet ja teot ovat yhtenevät, ollaan jo hyvällä suunnalla. Syy miksi yhteiskunnat vielä toimivat ja asiat rullaavat edes auttavasti eteenpäin, on suuret joukot hyviä ihmisiä tekemässä asioita jotka auttavat ihmisiä. Väite etteivät hyvät ihmiset tee mitään onkin hieman outo, koska he ovat niitä jotka oikeasti tekevät jotain hyödyllistä. Pienistä suuriin asioihin, jokainen teko mikä rakentaa, korjaa, parantaa tai auttaa kaikkia on "hyvä" teko. Näistä kaikista koostuu se liima, joka pitää yhteiskunnat koossa ja ihmisten uskon tulevaisuuteen voimissaan. Mutta mitä onkaan sitten se tekeminen, millä on positiivista vaikutusta kaikille? Usein esimerkiksi auttaminen sekoitetaan yhdeltä ottamiseen ja toiselle antamiseen, mutta sille on ihan toinen nimi olemassa: varastaminen. Tässä kohtaa asiat lähtevätkin nopeasti luistamaan alamäkeen...

Usein on tapana syyttää jotain korkealla taholla olevaa voimaa erinäisistä ongelmista. Jos otetaan Suomen nykyinen tilanne mukaan tarkasteluun, on syyttävä sormi usein kohdistumassa hallitukseen ja heidän kieltämättä outoihin päätöksiin kurjuuden vähentämiseksi. Sinänsä syyte on oikeaan suuntaan osoittava, mutta asiaa yksinkertaistetaan ja sysätään lähinnä puhuvalle päälle, joka tekee vain mitä on käsketty tehdä. Ja siitä päästäänkin sitten koko jutun juoneen kiinni ja otsikon "palkkasoturi" aiheeseen. Kuinka korkealta mikäkin käsky tuleekaan, joka ikinen käskyä noudattava on vastuussa kuitenkin siitä omasta osuudestaan. Vaikka kenraali käskee sotilaan hyökkäämään, on se kuitenkin se sotilas se yksilö, joka sen kuulan toisen kalloon laittaa.


Miksi asiat onkaan niin päin helvettiä...

"Tein vaan mitä käskettiin.", "Se on minun työni.", "Jollain ne laskut pitää saada maksettua.", kuulostaako tutulta? Ihmiset ovat loistavia keksimään mitä monimutkaisimpia selityksiä oikeuttaakseen omat toimensa, jotka he tietävät olevan "pahoja". Poistaako nämä selitykset sitten sitä vastuuta yksilöltä? Ei. Joka ikinen "paha" teko on ihan jokaisen omalla kontolla, ei kenenkään muun. Jokainen on näin tehnyt ja tullee mahdollisesti myös tulevaisuudessakin tekemään, mutta se ei ole kuitenkaan mikään luonnonlaki. Omalla valinnallaan jokainen tekee ne hyvät ja pahat teot, oman arvomaailmansa mukaan.

Otetaan esimerkkinä vaikkapa nyt pinnalla oleva aihe - työttömyys ja työttömien kurittaminen. Kenen syytä ja kenen vastuulla on kaikkien näiden ihmisten kurjuus? Hallitus päättää, toki, mutta he saivat omilta tahoiltaan käskyt. Eduskunta äänesti ja jokainen edustaja joka nappia painoi kurjuuttamisen puolesta teki mitä käskettiin. Jokainen valiokunta, edustajan avustaja ja virkamies joka asiaa käsitteli olisi myös voinut tehdä stopin, mutta he vain tekivät mitä käskettiin. Joku journalisti olisi voinut nostaa asiasta suuren haloon ja herättää kansan, mutta hekin vain tekivät käskettyä propagandaansa. Kun asia sitten lopulta päätyy sinne TE-toimiston, Kelan, sossun ja minkä toimivan elimen käsiin, heistä jokainen tekee myös työtä käskettyä. Samoin kuin se poliisi, joka kantaa juoppoputkaan lopen uupuneen ja viinaan kaatuneen särjetyn ihmisen, hänkin tekee vain mitä on käsketty.

Kenellä sitten on se valta käskeä muita tekemään pahaa toisille? Kaikki tekivät vaan työtä käskettyä, kuten aina ennenkin ja kaikki meni taas päin helvettiä. Kukaan ei edes uskaltanut asiasta puhua, koska oli käsketty olla puhumatta. Usein asioiden paljastaneet saavat kärsiä nahoissaan, kun ihmiset tekevät työtä käskettyä ristiinnaulitessaan vääryyksien vuotajan. Sitten kun joku tulee työtään tekemään omalle ovelle asti, on jo liian myöhäistä. Kaikki tämä toimii automaattisesti, koska jokainen taho vaan tekee työtään. Ylhäältä ei tarvitse kuin suuria suuntaviivoja antaa ja ihmiset huolehtivat siitä, että he pitävät itsensä ja toisensa kurissa, rajoittaen pala kerrallaan kaikki oikeudet pois ja vain velvollisuuksia jää jäljelle.


Mutta ei näin tarvitse olla

Jos ketjun jokainen osa kieltäytyy tekemästä pahaa toisille, ei pahaa juurikaan voisi tapahtua. Jos edes yksi osa ketjusta kieltäytyisi, valuisiko se kurjuus sinne pohjalle asti? Mikä on hyvää ja mikä pahaa toki vaihtelee jokaisen yksilön kohdalla, mutta tällä hetkellä (ja toki jo pitkään jatkuneena) vain velvollisuuksien noudattamista tunnutaan pidettävän hyvänä asiana - silloin tehdään mitä käsketään. Kuin se laulun palkkasoturi joka tappaa käskystä ja pitää sodan rattaat pyörimässä, jokainen järjestelmässä mukana oleva ja vain käskyjä noudattava pitää sen koneiston rullaamassa. Sen koneiston, jonka takia maassa on massatyöttömyys ja ihmiset voivat muutenkin pahoin lähes kaikkialla. Sen koneiston, joka ei salli kritisointia sen ongelmista.

Yksi ei vaikuta mitään, kymmenen ei riitä, sata voisi tehdä lommon, tuhat voisi hidastaa ja kymmenen tuhatta pysäyttää koko koneiston. Mutta yhdestä se lähtee, yhdestä joka sanoo että "tee itse muiden kurittaminen, minä en siihen suostu". Oma työpaikka on varmasti vaarassa lähteä alta, mutta kuinka pitkälle ihmiset ovat oikeasti valmiita tässä kilpailussa menemään? Omassa siistissä toimistossa se vastuu tuskin iskee takaraivoon, mutta entäpä sitten sielä suorittavassa portaassa? Onko se viimeinen taho, joka "joutuu" käskystä retuuttamaan toista ihmistä valmis kieltäytymään? Valtion väkivaltamonopolin jäsenet ovat kuitenkin se joukko, joka käsketään kurittamaan sitä yksilöä. Mutta jos he eivät sitä suostu tekemään, kuka sen sitten tekisi? Heidän esimiehensä? Tuskin sieltä korkealta pallilta kukaan lähtee hakkaamaan barrikaadeille nousevaa kansaa...

Mutta nyt jälleen valmistaudutaan tappelemaan keskenään kenen puhuva pää valitaan kansaa edustamaan. Koneiston jokainen rasvattu osa on valmiina tekemään käskyjen mukaan mitä käsketään ja demokratian ylistystä saa lukea joka mediasta. Valta kuitenkin on kansalla siltä osin, että joka ikinen suorittavassa asemassa oleva ihminen on osa sitä kansaa, joka voisi käskyistä kieltäytymällä pysäyttää tämän hulluuden. Mutta sitten toisaalta... ehkä tämä kaikki on vaan narrin horinoita ja mikään ei ole vialla, hyvä ja paha ovat vain sosiaalisia konstruktiota, herrat korkeilla paikoillaan ja alttariensa takana ovat oikeassa syyttäessään yksilöitä itseään kurjuudestaan ja kukaan ei voi tehdä asialle niin sitten yhtään mitään.

Propagandan keinot tutuksi - Tiedon sirpaloiminen

Kaikki kerrotaan, muttei sittenkään

Tiedon sirpalointi tai fragmentointi (engl. Fragmentation) pieniksi osiksi ja näiden tiedonmurusten jakaminen on tärkeä osa nykyajan "uutisointia". Voidaan väittää, että tärkeistä asioista uutisoidaan ja informoidaan ihmisiä, mutta tarkemmin katsottuna ei kerrota juuri mitään mistä saisi kunnolla kiinni ja pystyisi seuraamaan uutisen kertomaa tarinaa yhtään syvemmälle. Suuri uutinen jaetaan niin pieniin osiin että vaatisi lukea kymmeniä, ellei satoja artikkeleita samasta asiasta saadakseen edes auttavan kuvan mitä oikein tapahtui. Jokainen uutisen sirpale kuitenkin muistaa kertoa mitä asiasta pitäisi olla mieltä ja miten siitä kuuluu tuntea, vaikka itse tapahtuman uutisointi jääkin hyvin ohueksi. Kun kukaan ei tiedä miltä sen palapelin kuuluisi näyttää, on hyvin vaikea niistä muutamasta palasta saada kokonaisuutta näkyviin.

Mutta se ei kuitenkaan vielä riitä, että tieto sirpaloidaan - jos kaikki palapelin palat ovat tallessa, on vain ajan kysymys että joku onnistuisi ne laittamaan ne oikeille paikoilleen. Osa paloista jätetään pois ja mukaan sotketaan roppakaupalla vääriä palasia. Disinformaatiota on netti pullollaan ja on hyvin vaikea oikeastaan minkään tiedonpalasen kanssa varmasti vahvistaa sen oikeellisuus. Virallisen totuuden mukainen tarina kuitenkin aina kasataan näistä ulos annettavista informaatiopalasista, mutta jostain syystä usein päivänselvien virheiden annetaan olla mukana tarinassa. Joskus kokonaisia tapahtumaketjuja rakennetaan näistä virheellisistä palasista ja vaikka ihmiset kuinka osoittavat jonkin osan olevan väärä, osaa "hyvä ihminen" olla kyseenalaistamatta koko ketjua... vaikka tapahtumaketjun idea on juuri se, että ketjun jokaisen osan on kestettävä että tarina pysyisi matkassa mukana.

Tiedon sirpalointia voidaan pitää yhtenä tärkeimmistä propagandan keinoista, koska siinä ei tavallaan itse tietoa vääristellä jolloin kiinnijäämisen riski on olematon. Ainoastaan kerrotaan asiat tarkasti valikoiden ja ilman asiayhteyttä, jolloin kokonaiskuvaa ei pysty muodostamaan. Ujuttamalla sopiville tahoille sitten virheellistä tietoa, voidaan varmistaa disinformaation leviäminen ja uskottavuus - kontrolloitu oppositio hoitaa osuutensa ja saa kaikki asiaa yhteen kasaavat tahot tappelemaan keskenään. Hajota ja hallitse, vanha temppu toimii edelleen. Kun media lopettaa jonkin aiheen toitottamisen, valtaosa unohtaa ne pienet yksityiskohdat ja muistiin jää vain se suuri kuva - siis se valheellinen tarina, joka koostuu tiedonmurusista joita voitaisiin yhdistää myös monella muullakin tapaa.


Muutama esimerkki sirpaloidusta informaatiosta

Sodat - Kun sota saatiin suoraan televisiolähetykseen vihdoin ja viimein mukaan, avautui aivan uskomaton mahdollisuus kertoa tarina joka uppoaa ihmisiin. Suoraa lähetystä, tarkkaan valittuja kamerakulmia ja koko totuus saadaan kaikkien olohuoneeseen asti? Ei, vaan pieniä murusia ja mahdollisesti väärennettyä kuvaa pönkittämään tarinaa. Kerrotaan tapahtuma sieltä, toinen täältä, kukaan ei tiedä missä mennään ja toki strategisesti sotaa ajatellen eihän sitä nyt voi kansalle edes kertoa missä mennään ettei vihollinen saa tietoja. Ensimmäinen sodan uhri onkin totuus siitä mitä oikein tapahtuu. Videokuvaa loukkaantuneesta lapsesta jossain päin maailmaa ja ihmiset ovat valmiita auttamaan ja lahjoittamaan - mutta kenelle ja mistä syystä? Ei hätää, media kertoo myös sen miten juuri sinä voit auttaa, koska tämä pieni informaation murunen oli se kaikista tärkein tapahtuma... ei se, että taas ihan vahingossa pommitettiin satoja siviilejä.

Politiikka - Hallitus teki typerän päätöksen ja siitä nousi ankara somekohu. Kaikki voivat olla nyt niin kovin politiikka-asiantuntijoita ja muistuttaa toisia kuinka toisin äänestämällä oltaisiin saatu eri tulos! Paitsi että näitä yksittäisiä helvetin typeriä ja haitallisia päätöksiä on tehtailtu kuin liukuhihnalta, niistä ei vaan ole kerrottu suurelle yleisölle jo vuosikymmenten ajan. Kukaan ei vaan ole vaivautunut selvittämään sitä suurempaa kuvaa mitä kaikkea sitä kansan pään menoksi oikein suunnitellaankaan. Median tarkasti valitut kohu-uutiset pitävät huomion tarkasti siinä yhdessä asiassa, ettei vaan kukaan mene sanomaan "mutta jos tuo, tuo, tuo ja tuo yhdistetäään...?" Propagandalla ohjataan keskustelu ja huomio vain niihin asioihin, joihin "hyvän ihmisen" kuuluu osata antaa median kertoma oikea mielipide.

Ilmastonmuutos - Konsensus kertoo että ihminen on syypää ilmaston muutokseen, siis kasvihuoneilmiöön eikun kylmenemiseen ja jääkauteen... vai oliko se nyt lämpeneminen ja merenpintojen nousu? Tutkimuksia, mitä nostetaan pinnalle, on vaihdeltu vuosien saatossa niin usein, ettei taida olla kovin suurta varmuutta mihin suuntaan muutos on seuraavaksi tapahtuva - ilmasto muuttuu, kyllä, mutta se tekee niin ihan ilman ihmisen apuakin. Jos näitä tiedonmurusia lähtee kasaamaan, voi niistä vetään useitakin eri johtopäätöksiä. Media kertoo että kuuma kesä ja Floridan myrskyt ovat ilmastonmuutosta, kun taas jäiden kasvaminen napapiirillä ja harvinaisen kylmät säät ympäri maailmaa ovat vain sattumanvaraisia sääilmiöitä. Isoista mullistuksista media kertoo ilomielin, mutta samalla pitää muistaa kertoa mikä tiedonmurunen kuuluu viralliseen totuuteen ja mikä on vain sattumaa. Muuten joku voisi mennä heittämään palat itse yhteen ja toteamaan... mitä sitten toteaakaan.


Tarkkaan harkittu ja väistämätön propagandan keino... vaiko mahdollisuus?

Sirpaloidun informaation hämäävältä vaikutukselta ei voi juurikaan välttyä. Moniko jaksaa oikeasti lähteä kääntämään joka ikistä sirpaletta ja tarkistamaan niiden paikkansapitävyyden? Vielä kun ei tiedä mihin palapeliin mikäkin pala oikeasti kuuluu, on yritys kasata yhtenevä kuva jostain suuresta tapahtumasta usein tuhoon tuomittu. Valtamedia toki kasaa sen virallisen totuuden narratiivin mukaisen kyhäelmän tarkasti valituista paloista ja vain aniharva sitä tarinaa edes kyseenalaistaa. "Salaliittoteoreetikko" onkin ensimmäinen termi "hyvän ihmisen" suusta heti kun virallisen totuuden tarinan aukkoja lähtee osoittamaan. Kun tiedetään, että valtamedian narratiivi tärkeistä asioista on aina tarkasti luotua propagandaa heidän herrojensa käskystä, mihin voisi sitten luottaa?

Kansalaisjournalismi olisi yksi mahdollinen ratkaisu. Paljon tätä nykyään jo toki tehdään ja sensuuri on iskenyt jo monen liian lähelle totuutta päässeen tilille. Yksittäiset ihmiset keräävät siitä valtavasta informaatiomäärästä mielestään oikeat palaset ja tulkitsevat niiden sanoman omien uskomustensa perusteella. Huomaatko mahdollisen ongelman? Tuloksena on usein puutteellista ja "virheellisesti" tulkittua informaatiota, jota sitten jaetaan totuutena ja käytetään lähteenä jossain muussa paikassa. Toki on mahdollista että juuri oikeat palat on saatu kasaan ja johtopäätökset ovat osuneet nappiin - silloin kyseessä on kultaakin kalliimpaa informaatiota, jonka toivoisi leviävän kaikelle kansalle. Paitsi että yleensä nämä kultahiput hukkuvat siihen samaan sirpaloituneeseen informaation kuin kaikki se disinformaatio joka suunnasta. Vaadittaisiin siis jotain vielä parempaa...

Toimisiko joukkoutettu informaation keräys ja koonti? Valittaisiin aihe ja kerättäisiin siihen ihan joka ikinen mahdollisesti kuuluva pala, jonka jälkeen hajautettuna joukkona jokainen yksittäinen pala varmistettaisiin. Kun kaikki varmistetut palat oltaisiin saatu kasaan, ne esitettäisiin sekä itsenäisinä yksikköinään kuin sitten eri ihmisten näkemyksinä miten ne kuuluvat yhteen. Näin saataisiin runsaasti informaatiota, mutta myös kasattuja tarinoita joiden varaan voisi jokainen luoda oman maailmankuvansa. Toimisiko? Ongelmana tunnistan heti informaation luotettavuuden riskit sekä ihmisten välisen kilpailun - kuka saa kaiken sen maineen ja kunnian "oikean" tiedon kokoamisesta? Työsaraa olisi loputtomasti, palkka olisi lähes nolla koska raha liikkuu vain valtamedian hyväksymissä narratiiveissa ja päälle vielä kaikki "hyvät ihmiset" tietäisivät kaiken vaihtoehtoisen informaation olevan kukkua. Miten on, löytyisikö ottajia moiseen unelmahommaan?

Muihin kuin itseesi et voi vaikuttaa?

Tosin se ei estä yrittämästä...

Suuri osa ihmisten välisestä kommunikoinnista on eri uskomusten vertaamista keskenään. Kun ollaan samaa mieltä, kaikki on hyvin. Mutta entäs kun ollaan eri mieltä...? Toisen uskomusten päälle tallominen on aina tälle tallotulle uskomuksen vahvuudesta ja tärkeydestä riippuen jopa maatamullistava asia. Yleinen uskomus näyttää olevan se, että vain jonkin uskonnon uskovaiselle tämä uskomusten kyseenalaistaminen on vaikea asia, vaikka se sama ilmiö tapahtuu ihan jokaiselle ja ihan jokaisen uskomuksen kanssa. Mikä tahansa ulkopuolelta tuleva ärsyke joka haastaa omaa maailmankuvaa nähdään usein vihamielisenä hyökkäyksenä juuri itseä vastaan.

Ja sitähän se tavallaan onkin - hyökkäys omaa henkilöä vastaan. Kaikki siihen mennessä tapahtunut ja opittu on muokannut yksilöstä juuri sen, mikä juuri tällä on se "minä" ja tähän tärkeänä osana kuuluu (edes auttavasti "tervejärkisellä" ihmisellä) omien toimien ja uskomusten mahdollisimman vähäiset ristiriidat. Miten tämä nykyhetken sillisalaatti kaikenmoisia uskomuksia ja harhaluuloja onkaan syntynyt, se on täysin yksilöllistä - kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä, tunne ja usko niitä asioita mitä juuri sinä ajattelet. Muut voivat kuvitella ymmärtävänsä mitä se toinen oikein ajattelee ja loukkaantua kovastikin kun toinen ei sitten käyttäytynytkään odotetulla tavalla.

Usein ihmisten välistä kommunikointia helpottaa "kaikkihan sen tietää"-uskomukset, jotka on taottu kalloon jo pienestä pitäen. Nämä kaikille yhteiset uskomukset muovaavat yhteiskuntaa ja helpottavat suuresti tavallista kanssakäymistä ihmisten kesken. Paitsi että ne eivät ole kaikille samoja, vaan jokainen on itse niistä ottanut sopivat uskomukset käyttöön ja loput ovatkin sitten ristiriidassa sen oman maailmankuvan kanssa. Esimerkiksi media yrittää jatkuvasti hienosäätää ihmisten uskomuksia, mutta loppuviimein se on aina siitä itsestä kiinni mihin haluaa uskoa ja mihin ei. Ja kun kaksi ihmistä kohtaa ristiriitaisten uskomusten kanssa, alkaa todellinen mielten taisto...


Kognitiivinen dissonanssi

Aina kun uskomukset ja/tai toiminnot ovat jollain tavalla ristiriidassa, eli dissonanssissa, ihmisen mieli koettaa tasoittaa tilannetta. Otetaan esimerkki yhdestä tyypillisestä riidan aiheuttajasta: ruoka. Yleisiä uskomuksia on, että pitää syödä terveellisesti että pysyy terveenä. Mutta mitä se terveellisesti syöminen tarkoittaa, se taas vaihtelee suuresti. Virallinen totuus kertoo ruokaympyrän olevan se oikea juttu ja kaikki muut mallit ovat vain vääräuskoisten yrittämää huijausta. Kaksi vastakkaista uskomusta ja vain yksi voi olla totuus juuri itselle. Täysi hyväksyminen tai täysi hylkäys, suuntaan tai toiseen. Näin on asian laita monessa uskomuksessa, joko/tai, ei mitään siltä väliltä ja sinä olet väärässä joten minä olen oikeassa. Perusteluksi piisaa ensikosketuksessa mikä tahansa hatusta temmattu väite, kuten vaikka suoraan henkilöön tai asemaan kohdistuva argumentti: olet väärässä koska professori sejase sanoin näin ja sen lisäksi olet vielä Jokerien kannattaja - automaattisesti väärässä siis.

Jos taas ristiriitainen uskomus on hienosti selitettävissä, kierrettävissä tai uusien sääntöjen avulla lisättävissä omaan uskomusjärjestelmään, ei tarvita näin vahvaa vastakkainasettelua. Vaikkapa ei se yksi hillodonitsi tee pahaa kun käyn kuitenkin lenkillä niin usein ja onhan ne viralliset suositukset kuitenkin professorien kehittämiä ettei ne voi ihan metsässä olla. Mieli kykenee melkoiseen akrobatiaan kun uskomukset ovat uhattuina. Muttaku muttaku jossittelulla voidaan mikä tahansa asia selittää pois ja sopivasti sanoja vääntelemällä ja kääntelemällä voidaan ristiriitainen väite kumota ihan täysin, vaikkei itse väitteeseen otettukaan kantaa sitten millään tavalla. Rauha siis palaa maahan, oman uskomukset säilyvät ja se vastapuoli oli vähintään joku kiihkouskovainen joten se oli kuitenkin väärässä.

Oli se ulkopuolinen ärsyke mikä tahansa ja mistä tahansa lähteestä, on ihmisen mieli kehittänyt juuri ne omanlaisensa suojamekanismit suojelemaan maailmankuvan yhteneväisyyttä juuri kyseiseltä uhalta. Nämä opitut ja jatkuvasti kehittyvät strategiat auttavat ihmistä selviämään erilaisista tilanteista vaihtelevalla menestyksellä. Nämä opitut selviytymiskeinot määrittelevätkin hyvin pitkälle miten ihminen reagoi ulkopuolisiin ärsykkeisiin, etenkin siinä tilanteessa kun jokin uhkaava tilanne esittäytyy. Voisi kuvitella että esi-isämme määrittelivät "uhan" hieman eri tavalla kuin nykyään, mutta sama määrä tunnettua tuskaa ja kärsimystä saattaa ihmiselle tulla nykyään kun joku on eri mieltä... siinä kun esi-isämme juoksi henkensä kaupalla karkuun jotain hieman vaarallisempaa kuin kuunatsi somessa.


Itsestä kiinni

Ulkopuoliset tahot kuten media ja kaikki muut kanssasi vuorovaikuttavat ihmiset voivat siis yrittää muokata uskomuksiasi ja maailmankuvaasi, mutta muutos mihin uskoo tulee aina sisältä itsestään. Media on kieltämättä kehittynyt vaarallisen tehokkaaksi manipuloijaksi ja yhteiset illuusiot kuten "demokratia" tai "äänestämällä voit vaikuttaa" ovat juurtuneet jo ehkäpä liian syvälle. Moni pitää järjestäytyneitä uskontoja vaarallisimpana asiana niin yksilölle kuin yhteiskunnalle ja tälle väitteelle löytyykin paljon todistusaineistoa sitä puoltamaan... mutta vaarallisin? Itse väitän vaarallisimman kahleen olevan semmoisen, jota ihminen ei itse edes huomaa ja antaa kuitenkin ohjata toimintaa päivästä toiseen.

Ehkä tärkeämpi kysymys olisikin MIKSI joku haluaa toiseen tai itseensä vaikuttaa? Sanotaan että tarkoitus pyhittää keinot, eli onko ihmisten massamanipulointi siis hyväksyttävä asia jos ollaan (muka) tekemässä "hyvää"? Kenen hyvää - kenen oikeus on määrittää moinen asia toisen puolesta? Jokainen voi kuitenkin koettaa itsensä eduksi muuttaa uskomuksiaan elääkseen paremman elämän. Mikä sitten olisi se itselle parempi elämä? Tämä taas riippuu omista arvoista ja uskomuksista, joten yhtä yhteistä hyvää onkin lähes mahdotonta määritellä. Kielteisen kautta asiaa tarkasteltaessa voidaan toki löytää niitä negatiivisia asioita joita haluaa välttää, joten siitä pääsee ainakin alkuun.

Vapaa sana antaa ihmisille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia ja uskomuksia keskenään ja niistä voitaisiin kehittää uusia, entistä parempia (monella eri mittarilla) keinoja miten asioita tulisi hoitaa. Jos joku taho taas sanelee mitä saa tai ei saa sanoa, saatikka tehdä, on tämä taho itse se ongelma. Muiden vaimentaminen ettei se oma hauras maailmankuva vaan pääse järkkymään on nykyään yleistymässä, mikä on mielestäni erittäin vaarallinen kehityksen suunta niin yksilölle kuin oikeastaan koko ihmiskunnalle. Kun syyt asioiden tekemiseen piilotetaan ja valehdellaan, ei ole ihme että elämme pahoinvointiyhteiskunnassa. Mutta tullaanko sitä päivää näkemään kun ihminen asuu rauhassa muiden kanssa, vaihtaa vapaasti uskomuksia keskenään ja käyttää aikaansa itsensä ja ympäristönsä parantamiseen muiden manipuloinnin sijaan... saas nähdä. Mutta yksilöstä se muutos joka tapauksessa lähtee, joten miksei juuri sinusta?