torstai 30. syyskuuta 2021

Kapinointia


Kaukana mustavalkoisesta

Eilen alkanut Syyskapina oli jatkumoa Elokapinan toimille, joilla pyritään kiristämään päättäjiä tekemään mitä liike haluaa. Järjestäytynyt ryhmä joka suunnittelee rikosten tekemistä, puhuu siitä avoimesti, kannustaa siihen ja vieläpä suorittaa niitä laittomia toimia taitaa mennä lain mukaan kategoriaan "järjestäytynyt rikollisuus", mutta jostain syystä poliisilla on silkkihansikkaat kädessä näitä Maon värivallankumouksellisia lapsukaisia käsiteltäessä. Myös valtamedian täysin kritiikitön kannatus ja jopa osallistuminen mukaan toimintaan (esim. Ylen tanssiva toimittelija) herättää runsaasti kysymyksiä. Täältä "väärältä puolen aitaa" katsoessa tilanne on täysin absurdi, mutta Levelin Slimin tekemä video ja siitä alkunsa saanut keskustelu toisaalla osoitti, että asia on kaukana siitä mustavalkoisesta ja siististi johonkin kategoriaan sopivasta ilmiöstä. Slim otti videossaan täysin poikkeavan kannan moneen muuhun ei-viralista-tarinaa-noudattavan kanssa kehuessaan Elokapinan toimia. Puolustettiinko siinä nyt sitten heikompaa vaiko kenties paljon vahvempaa osapuolta ja menivätkö ne risut ja ruusut oikeaan osoitteeseen? Tämä ei kuitenkaan ole vastine Slimille, vaan kyseinen video oli ponnahduslauta tälle pohdinnolle... mutta ei se varmaan pahaa tekisi Slimille lukea tämä?

Aloitetaan ensin silkkihansikkaiden sijaan piiskalla. Elokapinan aate pohjaa poliittisesti ohjattuun pseudotieteeseen, joka on luotu tasan yhtä tarkoitusta varten: rahan kasaannuttaminen tavan kansalta rikkaiden taskuun. Koko ilmastonmuutoshömppä perustuu pahasti virheelliseen tieteeseen ja valtamedian propagandaan joka aktiivisesti estää ja kieltää kaikki poikkeavat näkemykset. Rahan ja sitä kautta vallan pakkautuminen on asia, jota Elokapina väittää vastustavansa on kuitenkin se asia, jota he toimillaan täysin kritiikittömästi tukevat. Samalla tämä aate on myös vahvasti totalitaarinen sekä tietenkin kollektivistinen. On olemassa vain yksi tapa toimia, heidän tapansa, johon kaikkien tulee alistua. Maailmaa tulee johtaa heidän haluamaansa kuvaa kohden, kaikki muu on halveksuttavaa. Samalla yksilö on täysin uhrattavissa aatteen puolesta, minkä vuoksi marttyyriksi aktiivisesti jopa pyritään. Salassa pysyvät johtajat vetelevät naruista, ryhmänjohtajat ohjaavat pienryhmiä ja koko hierarkia toimii kuin hyvin organisoitu sotilasjärjestö. Rikollisia toimia tehdessään sitä tosin taidettaisiin kutsua terroristijärjestöksi, mutta koska se sopii vallanpitäjien agendaan, aate saa täyden tuen koko koneistolta. Siksi liikkeen kutsumista kapinaksi voidaankin ihmetellä, mutta tarinan kannalta asia on kriittinen: nuorilla on ollut aina taipumus kapinoida vanhaa valtaa vastaan, joten mikäpä sen parempi kuin valjastaa se kapinainto omiin tarkoitusperiin. Jo Lenin tiesi, että paras tapa hallita oppositiota on johtaa sitä itse.

Ja se kapinointi on jotain, mitä tämä liike todella osaa. Kärpäsenpaskan kokoinen ryhmä saa koko mediakentän aivan hullaantumaan. Sekä valtamedia, että vaihtoehtomedia ovat haukkana paikalla kun mikä tahansa Elokapinaan liittyvä tapahtuma nostaa päätään. Jos liike saisi kokoonsa suhteutettuna medialta huomiota, se olisi HS:n toiseksiviimeisellä sivulla oleva postimerkin kokoinen ilmoitus siitä, montako lapsukaista poliisi kantoi putkaan. Mutta heillä on strategia ja toimiva organisaatio, sekä myös riittävät resurssit ja fanaattinen kannattajajoukko jotka yhdistämällä saadaan koko maa sekaisin, vaikka käytännössä tukitaan vaikkapa yksi kadunpätkä yhdestä kaupungista, näin vaikuttaen ehkäpä yhteen prosenttiin muutamasta prosentista kansasta. Toki suurin yksittäinen mahdollistava tekijä tälle kaikelle on se, että koko koneisto on tukemassa tätä toimintaa. Mikä tahansa oikeasti valtaa vastustava vastaava organisaatio oltaisiin niitattu jo ajat sitten kattoon kiinni.


Toimivia strategioita vallankumoukseen

Jos kuitenkin eletään siinä simulacrumissa, että Elokapina on oikeasti vallankumouksellinen voima, joka haluaa kaataa nykyisen näkemänsä "väärän vallan" ja parantaa maailman muokkaamalla sen omaksi kuvakseen, mitä kapina tekee "oikein"? Tyrannia, jota vastaan ollaan taistelemassa, voidaan kaataa ainoastaan sillä että ei totella sen käskyjä. Kun kaikki kieltäytyvät, tyrannia menettää valtansa ja voimansa. Tämä kieltäytyminen merkitsee käytännössä siis kansalaistottelemattomuutta, lain rikkomista tai ainakin sääntöjen noudattamattomuutta. Valtaa kaadettaessa kun on syytä muistaa, että yhtäkään peliä ei voi voittaa, jos pelaa vastapuolen säännöillä. Vallanpitäjät kun pelaavat Lassipalloa, eli peliä jonka sääntöjä ei kerrota ja niitä muutetaan lennossa aina omaksi eduksi. Jos siis haluaa voittaa, on tiedettävä mihin ja miten iskeä, mutta sen lisäksi omattava rohkeus viedä se peli niin pitkälle. Rohkeudesta tosin on sanottava sen verran, että niin tyhmänrohkeus kuin hullunrohkeus riittävät, jos se ohjataan vaan oikeaan suuntaan ylhäältä.

Siinä kohtaa liikutaankin hyvin heikoilla jäillä, kun lähdetään oikeasti suunnittelemaan vallankumouksellista toimintaa, strategioita ja taktiikoita, sille kansalaistottemattomuudelle. Eduskuntamme, kaikkia puolueita myöden, kun kaikessa viisaudessaan antoi poliisille lailliset keinot urkkia kaikkea uhkaavaa toimintaa ja mikä tahansa vallankumouksellinen toiminta tuppaa olevan aikasta uhkaavaa. Koska Elokapinan johtoa sekä ryhmänjohtajia ei olla ajettu saman mankelin läpi kuin vaikkapa väärää mieltä maahanmuutosta tai køronarajoitteista olevia, se yksistään jo todistaa että pelikenttä on asetettu eri tavalla sen mukaan mitä "vallankumousta" tuetaan ja mitä ei. Värivallankumoukset kun on aina suoritettu vallan tukemana, mutta ei sen näkyvän vallan. Jos toimintasi saa täyden tuen totalitaristien omalta medialta, voit olla varma että toimesi nähdään hyvinkin positiivisessa valossa siellä oikeiden vallanpitäjien pöydissä.

Elokapinan strategia on kuitenkin mahdollisesti täysin toimiva ja heidän käyttämänsä taktiikat suoraan kopioitavissa mihin tahansa liikkeeseen, joka ei ole aikeissa tehdä aseellista vallankaappausta vaan ainoastaan kampittaa vallan ja mennä sitten potkimaan maassa olevaa valtaa, mahdollisesti saaden jopa kansan suosion rohkeilla toimillaan. Moni onkin selvästi nähnyt kunnioitettavana ja uljaana tätä Elokapinan kapinointia, kun pientä lapsukaista kannetaan poliisin toimesta maijaan. Poliisin epäkiitollinen tehtävä onkin noudattaa käskyjä, jotka palvelevat esitystä ja tarinaa, sen sijaan että ratkaisivat itse ongelmaa. En usko että poliisijohto on niin tyhmä tai osaamaton, ettei kykenisi estämään moista kapinaa... mikä tietysti osoittaakin paljon suuremman ongelman, jos se kolmas vaihtoehto eli tahallisuus on oikeasti syynä siihen päättömältä vaikuttavaan toimintaan. Paljon paljon suuremman ja erittäin vaarallisen ongelman - väkivaltakoneisto ei olekaan kansan vaan vallanpitäjien puolella.


Huomiohuoraamista

Koko maailma kuitenkin pyörii paskapuheella ja ainut tapa saada se oma ääni isosti kuuluviin on saada se valtamedian huomio itseensä. Niin kauan kun vaihtoehtomedia saavuttaa vain siihen vaihtoehtoiseen näkemykseen jo valmiiksi kääntyneet, mikä tahansa julkisuus sillä suunnalla ei tule nostamaan sitä omaa juttua kansan tietoisuuteen. Mitä se toisenlainen julkisuus tosin tulee tekemään on sen, että vaihtoehtoisista asioista puhuva maalaa selkäänsä melkoisen maalitaulun, johon vallanpitäjien on sitten helppo iskeä jos kyseinen aate saa liikaa tilaa. Pelikenttä on tarkasti suunniteltu eikä peli ole läheskään reilu, joten osallistuminen ei ole niinkään palkitsevaa ainakaan näin maallisesta näkökulmasta katsottaessa. Elokapina, samoin kuin muut vastaavat liikkeet elävät kuitenkin huomiosta, minkä vuoksi huomion osoittaminen ja heidän toimiensa julkituominen pelaa joka tapauksessa liikkeen pussiin, oli se näkökanta sitten mikä tahansa. Vastustaminen on siis parasta mitä heille voi tapahtua... unohtaminen ja ohittaminen taas myrkkyä.

Valtamedian mukaan huijaamisessa on myös suuri riski, koska media omaa kaikki keinot niin nostaa ihminen sille jalustalle, kuin lynkata hänet ja varmistaa, ettei hänellä ole enää koskaan mitään asiaa julkisuuteen tai julkiseen keskusteluun. Siksi huomiohuoraaminen voikin puraista pahasti omaan persaukseen, paitsi tietysti jos se oma sanomasi on täysin virallisen tarinan mukainen, jolloin huomiohuoraaminen palkitaan ruhtinaallisesti. Media hallitsee sen julkisen Overtonin ikkunan täydellisesti ja sen kehyksen ulkopuolelle jäävät eivät tule nousemaan näkyviin kuin siinä vaiheessa, kun media niin päättää. Monella tapaa media ei ole mikään neljäs valtiomahti, vaan se on nykypäivänä se ainut valtiomahti. Ja kun se ei ole millään tavalla kansan vallassa, eikä usein edes sen puolella, voisi jopa sanoa että "ollaan hävitty tää peli".

Ja jos peliä ei muuteta, sama sirkus tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen saakka. Monelle tämä nykyinen tilanne on ihan kelvollinen, riittävän hyvä, minkä vuoksi venettä ei haluta keikuttaa. Mikä tahansa muutos kun pelottaa, joten on mukavampaa elää tutussa tyranniassa kuin ottaa askeltakaan tuntematonta kohti. Elokapina ei pelkää, koska heillä on tiedossa se suunta johon he pyrkivät - maailma, jonka säännöistä he määräävät, tietenkin yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi. Jos siis Maon esimerkin mukainen idyllinen yhteiskunta jossa isä aurinkoinen määrää kaikesta kuulostaa hyvältä, on Elokapina hyvinkin kannatettava aate. Totalitaristit ovat aina osoittaneet kannattavansa ihmisoikeuksia ja pitäneet hyvää huolta kaikista, jopa niistä jotka eivät vapaaehtoisesti kumartaneet oikeaan suuntaan! Liikkeestä voi tosin oppia paljon muutakin, mutta niiden oppien noudattaminen ei ole ihan se tasaisin tie, kuten olen toivottavasti tehnyt tässä tekstissä hyvinkin selväksi. En siis kehoita ketään vallankumoukseen, koska sehän olisi laitonta, niiden tyrannien omien sääntöjen mukaan... Onneksi sananvapauteen kuuluu pohtia näitä asioita täysin avoimesti ja vain totalitarismissa moiset "väärät" näkemykset haluttaisiin estää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti