... ja oikeutta kaikille

Sanomattakin selvää

Ihmisen näkemys maailmasta perustuu suurelta osin hänen muodostamiinsa stereotyyppeihin kaikesta&kaikista, erilaisiin uskomuksiin ja näistä molemmista muodostuneisiin arvoihin. Arvo Pohja, tämä maaginen olento joka ohjailee ihmisten tuntemuksia siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, on kuitenkin olemassa jo ennen kuin ihminen on lakannut uskomasta Joulupukkiin. Varmaa selvyyttä miten ihmisen nuppi oikein loppuviimein toimii tuskin tullaan koskaan selvittämään, joten asian selittämiseksi edes auttavasti joudutaan yleistämään, laittamaan mutkia suoriksi ja sepittämään osa tarinasta. Tässä siis yksi teoria asiasta...

Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen jonkinlaisia yhteisiä sääntöjä, joiden sisältö vaihtelee ryhmästä toiseen joskus hyvinkin suuresti. Sääntöjä ei edes tarvitse kirjoittaa mihinkään ylös, mutta silti suurin osa mistä tahansa vapaasti muodostuneesta ryhmästä kykenee niitä noudattamaan. Jos otetaan ryhmä taaperoita ja annetaan heidän leikkiä yhdessä, jonkin ajan kuluttua näyttää ulkopuoliselle siltä että he leikkivät yhdessä samojen sääntöjen mukaan. Mutta jos otat yhden taaperon penkille istumaan ja pyydät selittämään leikin säännöt, saat mitä todennäköisemmin sekavahkon selityksen. Toistettaessa kysymys ryhmän jokaiselle jäsenelle, saat suuren määrän eroavia vastauksia joista voi kuitenkin kasaamalla yhteen saada ainakin ylimalkaisen kuvan leikin säännöistä.

Mutta miten voi ryhmä leikkiä samoilla säännöillä jos ei kukaan niitä tiedä kokonaan? Entä jos kaikki jo tietävät säännöt, mutta eivät vain osaa selittää niitä kunnolla saatikka tehdä yhteenvetoa? Ryhmässä ihminen osaa sopeutua muiden toimiin ja kohtuullisen nopeasti omaksua "talon tavat", että leikki voi jatkua. Kymmenen Käskyä voi siis hyvin olla "vain" lyhyt yhteenveto leikin säännöistä, ihmisen kirjoittamana muistiin ja kaikkien nähtäville. Lapsilta leikki siis sujuu lähes harmoniassa, mutta aikuiset usein vaativat sääntöjä ja pykäliä että osaisivat leikkiä kunnolla... vai tarvitsevatko?


Laki ei ole kaikille sama

Mitä kilpailukeskeisempi "leikki" on kyseessä, sitä tarkemmat säännöt siihen tarvitaan ettei vaan kukaan huijaa. Annat lapsille jalkapallon ja he löytävät siitä iloa ilman yhtäkään tuomaria, mutta annappas aikuiselle jalkapallo niin johan löytyy erotuomari jokaiseen virheeseen. Jostain siis on opittu että tässä nyt tarvitaan sääntöjä koska muuten ei voida leikkiä yhdessä. Säännöt toki selventävät asioita, mutta ehkä tämäkin on vain opittua? Uusi pelaaja voi sotkea pakan jos säännöt eivät ole paperilla asti. Ja kun se on kerran kirjoitettu ylös, sen täytyy olla niin... mutta kuka sen kirjoitti ja miksi?

Jos Kymmenen Käskyä tulivat suoraan yläkerrasta, minkä verran ihminen siihen sovelsi hieman omaansa? Yhteiset säännöt kun kirjataan ylös, on vaarana että kirjuri pelaa hieman kotiinpäin eikä se yhteinen säännöstö olekaan enää se sama millä sitä peliä pelattiin. Moni tuntee sisällään kun joku laki tahi säännös ei istu omaan oikeustajuun, mutta lähtee harvemmin tutkimaan asiaa yhtään syvemmälle - onhan sen pykälän kirjoittanut joku viisaampi ylös. Ideaalitilanteessa näin toki olisikin, että vanhin ja viisain kirjoittaisi yhteiset säännöt ylös juuri kuten yhdessä on säännöt luotukin. Entäs käytännössä sitten?

Seteliselkärankaisten omaneduntavoittelijoiden kaikessa kilpailuja kusetusinnossaan kirjoittamat lait ja niitä soveltavat omissa uskomuksissaan asustelevat lain valvojat ja toimeenpanijat takaavat sen, että kauas on tultu siitä taaperoiden yhteisestä leikistä. Kun koko järjestelmä on kieroon kasvaneiden ihmisten luoma hyväveli-verkoston suuri kusetus- ja orjuutussäännöstö, ei se nyt niin kovin ihmeellistä ole että niitä "yhteisiä" sääntöjä ei nyt oikeen noudatetakkaan enää. Mutta eihän kukaan sääntöjä luomaan päässyt uskalla tätä murtaa, kun pääsee itse lisäilemään omia uusia sääntöjä yhteiseen leikkiin.


Katastrofin ainekset

Nyt kun tähän kieroon leikkiin otetaan mukaan uusia pelaajia, joiden vanhat säännöt poikkeavat kovin suuresti niistä alkuperäisistä leikin säännöistä, on yhteisön reagoitava uhkaan. Helpoin tapa on kieltää uudet pelaajat ja sillä selvä. Mutta jos uuden pelaajan mukana tulisi leikkiä parantavia muutoksia, olisi ainakin joskus syytä kuunnella mitä tulijalla on tarjottavanaan ennen kuin tarjotaan saapasta takapuoleen. Uusi tulija voi toki myös sopeutua jo olemassa olevaan leikkiin ja hylätä ristiriitaiset vanhat sääntönsä - tämä olisi sitä integroitumista yhteisöön. Assimilaatiossa taas kaikki vanhat säännöt korvattaisiin uusilla...

Mutta kun järjestelmä on valmiiksi kieroon kasvanut, on suunta ihan toinen. Uusi tulija joka käytöksellään pilaa leikin saakin sääntöjen vartijat suojelemaan sotkijaa ja käskyttämään vanhoja pelaajia sopeutumaan. Sääntöjä muutetaan tai tulkitaan täysin eriarvoisesti sanahelinällä kuten "koska ihmisoikeudet" ja "suvaitseminen", ymmärtämättä kuinka syviä yhteiskunnan rakenteita tuhotaan lähes peruuttamattomasti. Kielletään vielä asiasta huomauttaminen niin kaikki aineet tulevaan katastrofiin ovatkin valmiina. Sitten odotetaan koska pamahtaa ja ollaan niin järkyttyneitä kun itseaiheutettu ongelma levisi käsiin.

Kun leikin säännöt on pilattu, ei kenelläkään ole kivaa. Vanhat leikkijät saavat syyt niskoilleen kun uudet leikkijät sotkevat pelin, koska säännöt muka määräävät niin. Kaikki leikkiin osallistujat kuitenkin häviävät kun ne joilla on oikeasti vastuu eivät sitä kanna laisinkaan. Kaikkien oikeustaju pitäisi hälyttää, mutta kun sääntöjen kirjoittajien propaganda on uponnut liian syvälle ihmisten uskomuksiin, ei nämä sisäiset varotoimet enää toimi. Kenellä siis on vastuu? Vastaus löytyy kun selvittää vastauksen toiseen, tärkeämpään, kysymykseen: kuka hyötyy? Cui bono?