Monday, August 21, 2017

Ensin hutkitaan, sitten tutkitaan

Toimintaa ajattelematta

Suuri osa ihmisen toiminnasta perustuu automaattiseen reagointiin ärsykkeen hypätessä naamalle. Kaunis, mutta usein virheellinen ajatus onkin se, että ensin ihminen ensin miettisi mitä tekee ja tekee vasta sen jälkeen mitä suunnitteli tekevänsä. Vaikka toimet olisivatkin automaattisia, se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö niihin voisi vaikuttaa tietoisesti. Välittömiä reaktioita ei voi tapahtumahetkellä enää päättää, mutta niihin voi vaikuttaa ennen tapahtumaa. Yksinkertainen esimerkki on itsepuolustus - harjaantumaton ottaa nyrkin naamaan siinä kun riittävästi asiaa toistanut saattaa osata nostaa käden eteen torjuakseen.

Ihminen on jo aikojen alusta kertonut tarinoita toisilleen. Lohikäärmeitä on kaadettu ja tuntematonta tutkittu, sankaritarinat ovat nostaneet ihmisiä jalustalle ja muiden esikuvaksi. Suuret palkinnot odottavat sankaria ja kansa hurraa, kuka ei haluasi olla sielä korokkeella muiden ihailtavana? Samat sankaritarinat jatkuvat nykyaikana esimerkiksi elokuvissa. Jos jokin elokuva tuntuu tutulta heti alusta lähtien, se voi hyvin johtua siitä että olet nähnyt ja kuullut saman tarinan jo lukemattomia kertoja aikaisemmin.

Entäs ne nykyajan sankarit? Enää ei lähdetä lohikäärmettä kaatamaan luolan uumenista, joten ylöspäin on katsottava jotain muuta esikuvaa. Tahdomme samaistua nykypäivän sankareihin ja toimia kuten he, siinä vaiheessa kun suuri vaara uhkaa. Eli siis... juosta 100m alle 10 sekuntiin, tehdä niin ja niin monta maalia, ajaa formuloita? Vaiko ottaa lukematon määrä selfieitä ja örveltää kameroiden edessä? Ehkä ne lasten idolit ovatkin rautaisempia kuin nykyajan "aikuisten" vastaavat? Yhtä kaikki, esikuvamme ovat muuttuneet melkoisesti niistä ajoista kun sankarit kaatoivat ison pahan suden lähimetsästä.


Mutta mitä sitten?

Palataan siis alkuun, eli ihmisten toimissa rajalliseen järjen käyttöön. Vähemmän uhkaavassa tilanteessa pystymme ainakin joskus käyttämään päätämme muunakin kuin hattutelineenä, mutta kun paine kasvaa, jää se järkeily taka-alalle. Nykyään uhkaavia tilanteita on onneksi aika harvassa, vaikkakin päättäjämme tieten tahtoen haluavat niitä keskuuteemme tuoda lisää. Viimeisin tapahtuma, eli Turun terrori-isku, esitti karulla tavallaan miten ensireaktiot vaihtelivat suuresti, mutta samalla sen valikoivan tapahtumakuvauksen millä media ajoi taas omia tarkoitusperiään - suuntaan tai toiseen.

Entäs ne hieman lievemmät uhkaavat tapahtumat? Joku sanoi netissä pahasti!? Vihapuhepoliisi paikalle ja hyvelippu liehumaan, aivan kuten esikuvamme kertovat. Samoin tietysti myös toisinpäin, eli rajat kiinni kun jotain "yksittäistapausta" pukkaa. Joukossa on hyvä huutaa omaa kantaansa esille ja toki se porukan ääni kantaa paremmin, siitä ei ole epäilystäkään. Tässä kohtaa voisi ainakin kuvitella, että ensihuudon jälkeen tilanne rauhoittuisi ja löytyisi jokin hieman tarkemmin ajateltu kanta asioihin, mutta tässä kohtaa potkaistaan käyntiin uusi kierros opittua järjettömyyttä.

(Valta)Media hyökkää paikalle, pyyhkii järjellä persettä ja tuo tunteet takaisin pintaan. "Hyvien ihmisten" oikeaa reagointia idolisoidaan ja kaikki muut ovat vaarallisia natseja. Hyveliput liehuvat jokaisen tapahtuman jäljiltä ja poliitikkojen latteudet ja järkyttymiset saavat uusia tasoja pohjanoteerauksissaan. Ei sinänsä että näitä valtamedian toimittelijoita, heidän hännystelijöitään ja seteliselkärankaisten edustustoa voisi järjen käytöstä syyttää tähänkään asti, mutta viimeinen vuosi on paljastanut karulla tavallaan tämän uuden "huipun" siitä, kuinka alas voikaan ne kansan esikuvat vajota.


Keitä ne on ne sankarit?

Kaikki ja ei kukaan, olisi yksi vastaus vaikeaan kysymykseen. Jokaisen omiin arvoihin soveltuva sankari löytynee lähes kaikille, eri asia sitten mihin suuntaan tämä yksilöä ajaa. Pitkälle automatisoidulle ajattelullemme emme voi mitään, mutta voimme vaikuttaa siihen mitä esikuvia selkärankaamme asti haluamme oikein upottaa. Huonoja vaihtoehtoja löytyykin pilvin pimein, kiitos valtamedian väkivallalla ja pelonlietsonnalla kyllästetyn ohjelmatarjonnan.

Entä kun sankari löytyy jostain ryhmästä, mitä ei yleensä sankariksi yhdistettäisi? Mitä jos jalustalle nostetaan nurkkaan ajettu yksilö, joka tarttui aseeseen ja käänsi sen vaikka luokkatovereitaan kohti? Missä kohtaa asiat lähtivät pahaan suuntaan kun esikuvan oppien mukaan käännetään ratti kohti ihmisiä tai viilletään vastaantulijoita? Moni muukin asia on mentävä pieleen ennen kuin median "pahikset" toimivat positiivisena esimerkkinä, mutta kaikki usein kerrattu muovaa ihmistä suuntaan tai toiseen.

Ei siis ole yhdentekevää kenen juliste sielä teinin seinällä komeilee. Jokainen kuitenkin tulkitsee asioita omalla tavallaan, joten ei kannata hypätä johtopäätöksiin omien arvojensa pohjalta. Selvää kuitenkin on, että kuulemamme ja tuntemamme tarinat muovaavat käyttäytymistämme, etenkin niiltä osin missä järki ei ole vielä ehtinyt kelkkaan mukaan. Ensin siis hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan, halusi tai ei. Moneen asiaan voi ensireaktion kuitenkin yrittää oppia niin, että ensihutkinta onkin tutkinta. Oletko koskaan tarkkaillut itseäsi, miten reagoit eri tilanteisiin?

No comments:

Post a Comment