keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Politiikan propagandaa - Vaalipropaganda


Vaalit tuloillaan

Vaalit lähestyvät, eli jokainen yhtään politiikkaa seuraava muuttuu hetkessä niin politiikan ammattilaiseksi, valheenpaljastajaksi, selvännäkijäksi sekä omaa yliluonnollisen kyvyn lukea vaalipropagandan läpi. Valikoivalla muistilla varustettu vaalikansa on kuitenkin vielä tavallista helpommin vietävissä, koska moisen suuren urheilutapahtuman (vaalit) uutisointi ja mainostus on median erikoisosaamista. Edes suuri oikea urheilutapahtuma ei tarjoa yhtä hyvää mahdollisuutta medialle iskostaa sanomaansa kansaan, joten vaalipropagandassa kaivetaan kaikki mahdolliset keinot käyttöön. Lähes jokainen äänestäjä istua jököttää median tykityksessä täysin vapaaehtoisesti ja innolla seuraa mitä tarjoillaan.

Media määrittelee mistä ihmisten kuuluu puhua ja poliitikot järjestävät median avustuksella "skandaaleja" joista sitten aina väännetään päivä-pari aina vaaliuurnille saakka. Mistä tahansa tikusta voidaan tehdä asiaa ja nostattaa myrsky vesilasiin, toki, mutta kaikista parhaimmat tarinat saadaan aikaiseksi niistä asioista, jotka nostattavat tunteet pintaan.

Sillä minkä tunteen uutinen puolueesta/ehdokkaasta nostattaa pintaan ei ole juurikaan merkitystä. Oli se sitten ihastusta tai vihastusta, kun saadaan aikaiseksi tunnereaktio, voidaan mukaan tuupata mitä tahansa soopaa kylkiäisenä. Ajattelu jää automaattisesti toissijaiseksi kun "uutinen" kolahtaa heti perille asti, siis tunteisiin. Kaikkiin ei reaktiota saada jokaisella uutisella, minkä vuoksi aiheita on oltava useita ja eri kulmia on käytettävä että saadaan riittävä peitto tunnepohjaisia uutisia ihmisten nautittavaksi niin valtamediassa kuin monessa vaihtoehtoisessakin lähteessä. Vaalit ja toki politiikka yleensäkkin tuppaa yhdistämään valtaosan kaikesta mediasta yhden viestin taakse: äänestä, vain sillä voit vaikuttaa!


Koneisto kiittää

Koneiston korjaaminen sisältä on mahdoton tehtävä, mutta toki se ulos näkyvä osa voidaan oikeen kovalla vaalityöllä ja radikaalilla edustajanvaihdolla väliaikaisesti siivota. Siksi lähes kaikki media pelaa tässä hienosti koneiston osana niin mainostaessaan niitä vanhan vallan kannattajia kuin niitä, jotka kuvittelevat pystyvänsä muuttamaan koneistoa sisältä käsin. Suurin osa vaalipropagandasta välittyy kuitenkin valtamedian kautta, joten tutkitaan heidän sanomaansa hieman tarkemmin koneiston osana. "Kaikki media on propagandaa" ja "valtamedia valehtelee kaikesta" unohtuukin saman tien kun siitä omasta puolueesta puhutaan mediassa! Katsokaa nyt mitä ne taas sanoo!

Jos puolue/ehdokas saa palstatilaa valtamediassa, se tarkoittaa Suomessa sitä että Mediapooli laskee tämän ehdokkaan mahdolliseksi voimavaraksi nykyisen virallisen tarinan pönkittämiseksi. Ainoastaan ne jotka ovat täysin koneiston kannalla ja tukevat sitä täysin, saavat äänensä kuuluviin. Pitää muistaa, että valituista asioista saa olla myös eri mieltä, koska jokaiselle on tarjottava jotain koska muuten ihmiset saattavat jättää äänestämättä jos sopivaa ehdokasta ei löydy. Yhtä helposti kuin oikeaa sanomaa hyvesignaloimalla voi melko tuntematon päästä median lemmikiksi, voi sieltä näkyviltä romahtaa alas jos kyseisen henkilön käyttökelpoisuus syystä tai toisesta on vaarantunut. Demokratiassa massojen mielipide luo valtaa. Valta ohjaa mielipiteen tuottajia, jotka tuottavat lisää haluttuja mielipiteitä.

Toki säilyttääkseen neutraalin kuvansa valtamedia antaa lyhyitä hetkiä ruutuaikaa myös pienpuolueille ja valtapuolueiden agendaa vastaa puhuville - koska he kaikki silti kannattavat koneistoa ja ohjaavat kaiken muutokseen tarvittavan energian tyhjänpäiväiseen. Mutta täsmälleen sama tunnereaktion luominen ja huomion ohjaaminen tapahtuu hyvin indoktrinoidussa "hyvässä ihmisessä" kun hän näkee niin "oman" kuin "vastustajan" mediassa - nyt on jotain tehtävä, asiasta on kerrottava jollekkin kun nyt on tärkeää asiaa! Paitsi ettei ole, sama sirkus pyörii ja uusi lauma sirkuspellejä ollaan arpomassa herkullisten lihapatojen ääriin joka maksatetaan kansalla.


Suojaus vaalipropagandaa vastaan?

Televisio, radio ja tietokone/mobiilivermeet kiinni pariksi viikoksi kunnes vaalit on käyty ja ensimmäiset itkuvirret väärin äänestämisestä volloteltu. Muussa tapauksessa tulet altistumaan vaalipropagandalle ja lähes varmasti tulet reagoimaan täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin, minä mukaanlukien, media haluamalla tavalla - tunnereaktio jostain täysin turhanpäiväisestä asiasta. Siksi vaalipropaganda ei tietenkään pure psykopaatteihin...

Ottamalla useampi askel etäisyydestä voi tätä vaalipropagandaa tarkkailla hieman turvallisemmin. "Mainoksen" nähtyäsi pieni tauko ottaa henkeä että alkureaktio laantuu ja sitten tutkiskella näkemääsi. Jos siis kyseessä on valtamedian puffi, on kyseessä joko kusetuspuolue tai valeoppositio. Muussa tapauksessa mainos on vain koneistolle ja kohteena oleva uskoo ainakin osittain voivansa korjata koneiston sisältä käsin. Entä mistä tunnistaa että kyseessä on vaalimainos? Alle kuusi kuukautta vaaleihin ja sirkusnäytöksessä on mukana jokin vaaleihin osallistuva tai liittyvä asia.

No mutta eihän se noin ole, koneiston voi korjata sisältä! Toki, esimerkkejä siitä on useita... kaunokirjallisuudessa. Tosielämän esimerkkejä missä koneisto ollaan korjattu sisältä ei tietääkseni ole yhtäkään eikä näin vaalien alla moiseen ehdi edes keskittyä kun pian pääsee äänestämään! Näin se vaalipropaganda kuitenkin toimii ja ajattelu jää helposti taka-alalle koska tunteet puskevat esille. Helppoa, halpaa ja uskomattoman tehokasta. Sirkusta siis seuraamaan joka iikka, vaihtoehtoja tälle koneistolle taas voi lähteä kaivelemaan vaikka tästä... Vaaliennusteeni vuoden 2019 vaaleissa on - valitaan noin 200 puhuvaa päätä jotka eivät tule asioita korjaamaan siinä määrin kuin niitä pitäisi korjata.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni äänestämisasiassa ei taida olla helppoa vaihtoehtoa. Ai, onko? Että jää kotiin vaalipäivänä, äläkä käy äänestämässä? Helppoa ja vaivatonta, onhan se.

    Paitsi että ainahan vaaleissa on ollut ns. nukkuvia, eikä heilläkään välttämättä kaikilla ole ollut mielessään vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin omalla passiivisuudellaan. Joku ei jaksa käydä äänestämässä, koska "kyllä se mun ehdokas kumminkin voittaa kun äänestäisin todennäköistä vaalivoittajaa" ja joku toinen on liian kännissä edes huomatakseen että vaalitkin olisivat nyt menossa.

    Entäpä jos kuitenkin jättää äänestämättä ihan tietoisena protestina koko poliittiselle teatterille, kyllähän sitä ainakin itse tietää omat motiivinsa parhaiten? Onhan se näinkin, mutta etteivät asiat olisi liian yksinkertaisia, jotkut äärivasemmistolaiset piirit markkinoivat kaikenlaisia "antivaaleja", joissa tuodaan esiin ajatusta miten äänestämällä olet systeemin orja, jätä äänestämättä niin vallankumous pääsee toteutumaan.

    Järjestelmä on huolellisesti laadittu ja otettu huomioon kaikki vaihtoehdot, mitä tavalliselle äänestäjälle voi tulla mieleen. Ai haluatko protestoida jättämällä äänestämättä? Selvä, olet siis ääriainesta. Joko olet lukenut Marxin kootut teokset? Varmasti uudet toverisi sosialistisessa opintopiirissä ilahtuvat passiivis-aggressiivisesta aktiostasi.

    Jatketaanpa äärivasemmistolaisteemalla: Stalin sanoi jotenkin tähän tapaan että "sillä ei ole väliä miten ihmiset äänestävät, vaan kuka laskee äänet". Mennäänpä äänestämään. Koska se touhu on pelkkää interaktiivista näytelmää, niin ihan vapaasti voi äänestää vaikka Adolf Ankkaa tai jättää tyhjän lapun jos siltä tuntuu. Pääasia että kävit äänestämässä. Nyt sitten olet yksi merkintä lisää tilastoissa, jotka osoittavat ihmisten äänestysaktiivisuutta. Kuka pystyy tyhjentävästi osoittamaan, ettei annetuille äänille tapahdu minkäänlaista vilppiä?

    Muistan viime presidentinvaalien aikaan, millainen kuhina kävi perussuomalaisten vaaliteltalla ja miten Huhtasaaren taakse vaikutti muodostuvan pienimuotoinen kansanliike. Ja miten kävi sitten vaaleissa? No, ainakin meille kerrotaan mediassa, että ihmiset äänestävät mielellään todennäköisiä voittajia, koska voittajan puolella on mukava olla. Mutta silti, mistä ne kaikki Niinistön äänestäjät ilmestyivät? Ja missä he nyt ovat, kun tuntuu että aika harvoin kohtaa ketään joka olisi häntä äänestänyt?

    Entä mitä oikein kannattaisi tehdä? Hankalaksi menee. Jos kyselee vääriä kysymyksiä niin saa vain vaaleja manipuloivaan pyrkivän venäjätrollin leiman. Mutta jos käy äänestämässä sitä Adolf Ankkaa ja piirtää vielä kuvan, niin ehkä sitä äänestyslappua edes esitellään jonkin median palstalla pienenä hupinumerona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee - nerokas systeemi jossa kansalainen häviää jokaisessa vaihtoehdossa enemmän tai vielä enemmän. Niin kauan kun jengi käy äänestämässä kiltisti, on asiaan turha odottaa muutosta... mutta samalla se muutos ei liioin pelkällä kotona istumisella tapahdu. Siksi tuota holistista (r)evoluutiota koetan kehittää, että ihmisillä olisi vaihtoehto noihin kahteen huonoon vaihtoehtoon :)

      Poista