Demokraattinen despotismi

Ajatustenvapaus

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei oikeastaan ajattele. Tähän suuntaan menevää lainausta on vuosien saatossa soviteltu niin Pattonin suuhun, kuin myös Krehbielin, Neillin ja Faberin sanomaksi, mutta sillä ei taida olla niin suurta merkitystä kuka sen sanoi ensin? Ajatus on kuitenkin täysin paikkansa pitävä ja Tocqueville, jonka kirjaa "Democracy in America" ollaan jälleen märehtimässä, toteaa tämän täsmälleen saman asian. Joku saksalainen koomikko totesikin tämän køronatyrannian aikana, että ajatuksenvapaus, jota tässä ollaan luomassa, on juuri sitä aitoa ajatustenvapautta, nimittäin omista ajatuksistaan. Riittää, että tekee mitä käsketään. Bonuspisteitä saa siitä, kun vaatii muita tekemään samoin...

Yhtenäinen mielipide, yksi yhteinen tarina ihan kaikesta, luo tietenkin vakautta. Moni ihminen haluaa ennemmin vakautta ja sen luomaa turvallisuudentunnetta, kuin vapautta ja sen tuomaa ennalta-arvaamattomuutta. Savannilla asuva leijona on vapaa, mutta hänen eläintarhan häkissä asusteleva veli on turvassa ja elää vakaata elämäänsä - ruoka tulee joka kerta samaan aikaan, samalla tavalla ilman omaa panosta asiaan. Liberaali demokratia ajatuksen tasolla takaisi ihmisille vapauden, samalla kuitenkin tuoden organisoidun yhteiskunnan mukana tuomat vakauttavat asiat. Minimaalinen määrä rajoituksia, koska tiettyjä asioita ei voida sivistyneessä yhteiskunnassa sallia - tappaminen, raiskaaminen, varastaminen ja niin edelleen. Kyse on siis tasapainosta niiden vapauksien ja organisoinnin mukana tuomien rajoitteiden kanssa. Ennen se painopiste oli vapauden puolella vahvasti, ihmisoikeuksien muodossa.

Ehkä tämä vapaus olikin osasyynä siihen, että kaunis tarina ja aate liberaalista demokratiasta menikin niin päin helvettiä? Yksistään vapaus ei siihen kuitenkaan riitä, vaan sen helvetin muodostumiseen tarvittiin myös se täysin päinvastainenkin asia - yhdenvertaisuus, yhdenmukaisuus. Nämä kaksi asiaa kun viedään äärimmilleen ja yhdistetään eri tahoihin samassa yhteiskunnassa, saadaan nimittäin aikaiseksi aivan täydellinen despotismi, eli sortava itsevaltiuus. Ja sen hitaasti muodostuneen tyrannian kaataminen onnistuu edelleen sillä samalla vanhalla tavalla (tottelemattomuus), jos kansa oikeasti ajattelisi. Mutta kun se ei ajattele, muutoin kuin samalla tavalla...


Valta muiden ylitse

Aloitetaan liberaalista ja individualistisesta ajattelumallista. Minä itte, muut sitte. Kilpailu on parasta mitä luonto on koskaan keksinyt! Jos siis unohdetaan se, että kilpailua tapahtuu luonnossa vain jos jostain on puutetta, ei koskaan yltäkylläisyydessä. Kun ihminen ei koe enää olevansa osa yhteisöä, ei perhettä, klaania, luokkaa, millä nimellä niitä "omia" kutsuukaan, hän laittaa oman navan muiden edelle. Jos tälle oma napa ensin ajattelevalle annetaan mahdollisuus valtaan, etenkin valtaan muiden ylitse, mitä luulet tapahtuvan? Hän voi kyllä organisoitua muiden samanhenkisten kanssa, mutta taustalla on aina se sama liberalismin alkukantainen pelko: mitä jos joku muu vie sen, mitä olen saavuttanut vain koska pystyy siihen? Kauhun tasapaino toki hieman rajoittaa näitä ihmisiä, mutta jos koko jengi voi hyötyä kaikkien muiden kustannuksella, valinta on heille hyvin helppo.

Suurin osa ihmisistä kun ei halua valtaan, joten he tyytyisivät siihen vapauteen, jonka liberaali demokratia heille lupaa. Mutta he jotka haluavat valtaan, heille tämä nykyinen demokratia tarjoaa ennen näkemättömän mahdollisuuden päästä valtaan muiden yli, vieläpä täysin oikeutetusti! Kansa antoi heille vallan, joten pulinat pois! Mistä päästään siis siihen ongelman toiseen puoleen, eli yhdenvertaisuuteen. Kaikki ne muut, alamaiset, ovat tietenkin yhdenvertaisia. Ja kuten tiedetään, suomalainen maksaa vaikka satasen siitä, ettei naapuri saa viittä kymppiä. Kaikkien on siis oltava samalla viivalla, samoissa asemissa. Lainsäädäntökin siihen kannustaa, ainakin osittain (positiivinen erityiskohtelu tästä räikein poikkeama), mikä on tietysti hyvä asia... vai onko? Lain edessä yhdenvertaisuus on ainoa edes teoriassa saavutettavissa oleva asia, mutta siihen ei koskaan voida päästä koska se kleptokratia (varkaiden valta) jonka ne vallanpitäjät ovat luoneet, ei ole tarkoituskaan olla yhdenvertainen.

Yhdenvertaisuudessa se ongelma kun on yksi=yksi, joista jokainen "yksi" on korvattavissa toisella ykkösellä ilman että mikään asia muuttuisi. Haettiin sitten alkuasetelman tai lopputuleman yhdenvertaisuutta, siinä se yksilö halutaan häivyttää pois ja sulauttaa se osaksi "kansaa". Kansa ei ole mikään yhtenäinen yhteisö (ainakaan nykyään), vaan lailla rajattu joukko ihmisiä. Siis niiden kleptokraattien luomilla lakipykälillä. Tätä yksi=yksi ajattelumallia kutsutaan yleensä kollektivismiksi. Kollektivistisiä kokeiluja löytyy historiasta useita ja niitä on kutsuttu nimillä kuten esimerkiksi fasismi ja kommunismi. Ne ovatkin menneet kansan näkökulmasta aina ihan putkeen, eikös? Tämä nykypäivän køronatyrannia on vain jälleen saman asian uusi ilmenemismuoto. Muutama vallanhimoinen kokee olevansa oikeutettu määräämään kaikkia muita miten olla ja elää, kansa reagoi tarraamalla turvallisuudentunteeseen ja vaatimalla kaikkien muidenkin toimivan samoin - koska niin heille kerrottiin.


Voiko demokratia sitten johtaa johonkin muuhun kuin despotismiin?

Yhtenä ratkaisumallina tähän yllä esitettyyn ongelmaan on pidetty konstitutionalismia, eli sitä nykymittapuulla salaliittoteoriana pidettävää aatetta että perustuslaki olisi korkein laki maassa. EU on esimerkiksi ottanut vahvan kannan asiaan, eli kun Unkari ja Puola vetoavat perustuslakiinsa, EU sanoo että paskan marjat, meidän lakimme menevät teidän lakien ylitse. Oikeusvaltioperiaatteella siis pyyhitään persettä, jos maan laki sanoo olevansa korkein auktoriteetti siinä maassa ja sitä ei yksikään sopimus voi ylittää. Paitsi EU:ssa, näköjään. Noh, tämä on näitä despotismin muotoja, joista saamme nauttia koska ongelman esilletuoja ei istu yksi=yksi muottiin mikä aiheuttaa siihen muottiin sopivilta koliikkiaikuisilta välittömän reaktion.

Asia voitaisiin myös kääntää median avulla, minkä vuoksi ne oikeat vallanpitäjät pelkäävät kuollakseen alustoja, jotka sallivat sananvapauden ja muunkin kuin heidän määrittämänsä mielipiteenvapauden. Valtamedian toimittelijat tietävät, että yksi=yksi ja siitä ei poiketa, koska se oma persnahka, elanto ja turvallisuus, riippuvat siitä, että sitä asiaa ei kyseenalaisteta. Siinä voi koittaa teeskennellä mitä tahansa liberaalia, individualistia tai mitä suurta ajattelijaa, mutta niin kauan kun sitä despotismia ei lähde uhmaamaan isoissa asioissa, se journalisti on yksi tyhjäntoimittelija muiden joukossa. Onneksi niitä oikeitakin journalisteja on olemassa, mutta valtamedian palkkalistoilta niitä et löydä yhtäkään. Omertan lakia ei rikota, ei koskaan. Rajalla saa leikkiä, että säilyy edes jonkinmoinen illuusio siitä, että media tuottaisi journalismia.

Yksi=yksi sakista löytyy myös armeijoittain ihmisiä, jotka ovat valmiita sitä ykseyttä puolustamaan. Kaikki suuret instituutiot on täytetty jo aikoja sitten ihmisillä, jotka tietävät yhtälön tuloksen. He tietävät, että heidän elantonsa riippuu heidän ymmärtämättömyydestään tai viimeistään hiljaisuudestaan. He itse ovat valmiita lynkkaamaan ne, jotka poikkeavat siitä tarinasta, minkä vuoksi he tietävät tasan tarkkaan oman kohtalonsa niin tehdessään. Ja kun kaikki ajattelevat samalla tavalla, kukaan ei ajattele. Moni jopa kuvittelee olevansa oikeutettu valtaan muiden ylitse vain siksi, että voitti suosiokilpailun. Jos se olisi demokraattinen päätös, edes enemmistöpäätös, suurin osa ihmisistä ei halunnut yhtäkään niistä nykyisistä ihmisistä valtaan itsensä ylitse. Mutta kun meille kerrotaan että tämä on paras järjestelmä, miksi sitä kyseenalaistaa kun kyseenalaistamisesta ei tule muuta kuin paskaa niskaan? On niin paljon helpompaa olla ajattelematta ja loukkaantua siitä, kun joku muu ajattelee - ettehän ole enää yhdenvertaisia, koska se joku muu käyttää päätään ja sinä et. Tai vielä kauheampaa, jos se joku muu käyttää vielä suutaan...