Vapauden aalto

Yhteiskunta on jatkuvassa aaltoliikkeessä

Olet varmaan kuullut sanottavan, tai ainakin nähnyt meemin joka menee tähän tapaan: kovat/rankat ajat luovat vahvoja ihmisiä, vahvat ihmiset luovat hyvät ajat, hyvät ajat luovat heikkoja ihmisiä ja heikot ihmiset luovat kovia aikoja. Lännessä on eletty hyviä aikoja pitkään, mikä onkin luonut ihmisistä niin heikkoja, että he saattavat murtua jo siitä, jos joku on eri mieltä. Pienintäkään erimielisyyttä ei suvaita vaan sen vastapuolen kimppuun hyökätään välittömästi, kun tunnetaan oma näkemys jostain asiasta millään tavalla loukatuksi. Kaikki nämä cancel-kulttuurin woke-hommat juontavat juuri siitä, että ihmiset eivät kestä tilannetta, missä maailma ei menekään kuten itse näkee… tai kuinka auktoriteetti on käskenyt.

Tämä aaltoliike voidaankin nähdäkseni yhdistää ihmisten vapauteen. Kovat ajat ovat niitä, joissa vapautta on rajoitettu liikaa ja ihmiset lähtevät taistelemaan saavuttaakseen niitä vapauksia. Kun vapaus on saavutettu, ihmisillä on hyvä olla ainakin hetken, kunnes taas se auktoriteetin kaipuu alkaa kutsua osaa ihmisistä. Joillekin ihmisistä ajatus siitä, että muilla tulisi olla pienintäkään valtaa muiden ylitse on kauhistus, mutta valtaosa ihmisistä tuntuu suorastaan janoavan sitä, että joku tulee ja käskee mitä tehdä ja miten ajatella. Toki nämä auktoriteettia kaipaavat tunnistavat tilanteen, missä heitäkin rajoitetaan liikaa, jolloin hekin ryhtyvät vaatimaan niitä vapauksia. Ja kukapa sitä nyt jaksaisi puolustaa vapautta, kun vapaus on itsestäänselvyys jonka kaikki jo tietää? Onhan meillä sentään maailman vapain lehdistö, joka kertoo kaiken olevan hyvin.

Tällä hetkellä seisommekin siinä rajalla, missä vapautemme on jo vedetty pöntöstä alas, mutta ne vahvat ihmiset eivät ole vielä saaneet rivejä kuntoon. Elämmekin aikaa, joka ratkaisee sen joudummeko selittämään tuleville sukupolville mitä vapaus oli, vai mitä sensuuri oli. Kumpaan suuntaan yhteiskunta kääntyy, riippuukin ihan meistä kaikista. Jos nykyiset vallanpitäjät saavat päättää, tulossa oleva suuri narratiivi (koska suuri nollaus on jo aikansa elänyt suunnitelma, WEF keksi jo uuden) ratkaisee kaikki nämä ihmiskunnan ongelmat, jotka juuri nämä samat vallanpitäjät olivat myös luoneet. Haluavatko heikot ihmiset siis lisää ”hyviä aikoja”, jotka löytyvät vaan siitä narratiivista, vai onnistuvatko vahvat ihmiset tuomaan vapauden takaisin, josta se hyvä jakaantuu kaikille, ei vaan niille jotka omistavat kaiken ja silti tahtovat lisää?


Kenraalit, taiteilijat ja filosofit

Kun kansa on vapaa, jokainen voi toteuttaa itseään juuri haluamallaan tavalla. Toki jokainen aikakausi omaa juuri ne omat erityispiirteensä, suurelta osin esimerkiksi teknologian määrittämän kehityksen mukaan, mutta tietyt piirteet tuntuvat seuraavan sitä vapauden aaltoa yhteiskunnassa. Vapaassa yhteiskunnassa, rauhan aikana, ne kenraalit, soturit, tai miksi heitä haluaakaan kutsua, ovat (onneksi) hyvin pitkälle tarpeettomia. Nämä sodassa joukkoja johtavat yksilöt nousevat vasta tarvittaessa esiin, mutta historia on osoittanut erään kriittisen heikkouden tässä ihmistyypissä: kenraalit ovat täysin yhtä helposti manipuloitavissa tekemään mitä auktoriteetti käskee. Ne kaikista vahvimmat soturit voivatkin johdattaa joukkonsa voittoon täysin sitä yhteistä etua ja vapautta vastaan. Vai merkitseekö se vaan sitä, että kyseessä ei ollutkaan oikea soturi, vaan pelkkä vallanpitäjien nukkekenraali?

Taiteilijat ovat taas olleet aina vastuussa kulttuurista. Vapaus tuoda itsensä julki ja esittää kaikelle maailmalle se oma taiteen ilmentymänsä on mahdollista vain vapaassa yhteiskunnassa. Kun auktoriteetti on ottanut vallan, vain ne ylhäältä hyväksytyt taiteilijat voivat kukoistaa ja kaikki muut vaiennetaan. Mutta nämä vaiennetut taiteilijat ovat usein ne, jotka ihmiset sitten vuosia myöhemmin löytävät kaikista merkityksellisimmiksi. Vallanpitäjien esiin nostamat ”taiteilijat” saattavat unohtua, kun vapaus pääsee jälleen jaloilleen. Siihen saakka kansa tosin pitää idoleinaan niitä, jotka heidän eteensä on nostettu auktoriteettien voimasta. Kun pääministeri kestitsee muutamaa taiteilijaa ja lupaa heille kaiken, toki he tarjoukseen tarttuvat. Kuinkahan kansa tulee sen palkitsemaan, jos vapaus kuitenkin voittaa, mitä luulet?

Filosofeja kuunnellaan yleensä vasta silloin, kun aika on heistä jättänyt ja joku kompastuu vanhoihin teksteihin löytäen niistä juuri siihen hetkeen sopivan kipinän. Tyrannit ovat taas hirttäneet ne väärinajattelijat, ettei heidän sanomansa pääsisi leviämään. Platonin mukaan ideaaliyhteiskunta taas olisi filosofikuninkaan johtama, eli yhdistelmä soturia ja filosofia jonka ainut tehtävä olisi se yhteisen hyvän luominen. Nykypäivänä filosofeja toki kuunnellaan, mutta vain tarkkaan valikoidut, auktoriteettien siunaamat suuret ajattelijat päästetään kansan eteen kuuluviin. Ja he kertovat, että kaikki on hyvin ja juuri kuten pitääkin, mistä he kuittaavat mehevät palkkiot ja saavat jatkaa elämäänsä hyvissä olosuhteissa… vaikka saattavatkin tietää, että juuri myivät sen tavan kansan (ja sielunsa) tyranneille. Koska lähes kuka tahansa voi olla filosofi, vapauden kannalta sananvapaus on ainoa tapa varmistaa että se vapaus myös säilyy - jokainen saa tuoda näkemyksensä julki ja jokainen saa päättää sekä tuntea itse, mikä sanoma resonoi juuri itselle. Kun mielipiteiden monimuotoisuutta rajoitetaan auktoriteettien toimesta, kuten nyt hyvinkin vahvasti tehdään, ei kansalle jää ”hyviä” vaihtoehtoja mistä valita lainkaan.


Joko aallonpohja on saavutettu?

Voisi luulla, että kun ihmiset ovat valmiina uhraamaan omat (ja muiden) lapsensa saadakseen hieman luvattua turvallisuutta (ei todellista), ihmiskunta olisi löytänyt sen pohjan? Mutta näyttää siltä, että jälkikasvun uhraamisen lisäksi ihmisoikeudet pitää myös kuopata, mikä on tietysti ymmärrettävää jos edes oma jälkikasvu ei ollut taistelemisen arvoinen. Ja jos vallanpitäjät saavat kirjoittaa historian, tämä ihmisoikeuksien ja jälkipolvien uhraaminen oli jaloin teko, laik evö, jota juhlitaan ja ylistetään patsain ja monumentein! Ihmiskunta vapautui vihdoinkin vapaudesta ja sai tilalle täydellisen kontrollin, jossa joku muu tietää paremmin ihan kaikesta! Ei tarvitse kuin polttaa iso siivu historiankirjoista ja tulevat sukupolvet eivät enää edes haaveile vapaudesta, koska eivät tiedä mitä se oli.

No mutta sehän on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka nämä vallanpitäjät sanovatkin ihan suoraan haluavansa juuri tuommoisin täydellisen kontrolliyhteiskunnan, jossa yksikään ihminen ei ole vapaa vaan on elossa vain palvellakseen sitä suurta ”yhteistä hyvää”, joka todellisuudessa hyödyttää vain ja ainoastaan sitä pientä ryhmää aivan sen valtapyramidin huipulla. Toki tavan kansallakin olisi hyvä olla, koska ovat täysin vapaita omista mielipiteistään ja yksilönvapauksistaan! Monelle tämä täysi vastuuvapaus itsestään ja omista päätöksistä toki kuulostaa aivan loistavalta tilanteelta, mutta niille jotka haluavat itse päättää omista asioistaan tämä vallanpitäjien hehkuttama uusi uljas maailma olisi helvetti maan päällä.

Täytyykö ihmiskunnan siis vielä upota paljon alemmaksi ennen kuin se pohja löytyy mistä voi ponnistaa takaisin ylös? Kun vapautta rajoitetaan, se nostaa vastustusta ja vastarintaa sitä auktoriteettia kohtaan. Sopiva tasapaino näiden välillä voisi olla mahdollinen, ehkä, mutta jostain syystä ihmiskunta on aina valinnut seilata suuremmissa aalloissa aina välillä päästen kansanmurhaan saakka. Nyt suunta on vahvasti alaspäin, kohti autoritääristä tyranniaa, mutta jää nähtäväksi koska se vastareaktio sitten kunnolla lähtee liikkeelle - vai lähteekö? Yksinkertaisimmillaan ihmisten ei tarvitse nähdä ja ymmärtää muuta kuin se, että ihmisoikeuksiamme ollaan loukkaamassa ja sensuuri on tuhonnut sananvapautemme. Jos tämä ei mene jakeluun, suuri narratiivi WEF:n tarjoilemana voikin olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto - siinä kun ei tarvitse huolehtia vapauksista ja oikeuksista kun niitä ei enää ole. Miten on, vapaus vai tyrannia? Vastaus tähän pitäisi olla kaikille ihmisille päivänselvä, ilman mitään jakautumista leireihin. Kun kaikki ovat vapaita, voimme sen jälkeen lähteä vääntämään pienistä yksityiskohdista ja siitä, kuka oli mistäkin asiasta oikeassa.