Tietämyksen kirous ja hiljainen tieto

Minä kyllä tiedän, mutta…

Tiedon tai tietämyksen kirous (engl. curse of knowledge) tarkoittaa tilannetta, missä ihmisellä on vaikeuksia kommunikoida muiden kanssa siitä syystä, että hän olettaa sen toisen omaavan verrattavissa olevat tai hyvin samankaltaiset tiedot esittäjän kanssa. Lapsilla tämä kyky on alkuun varsin kehittymätön, mistä seuraa esimerkiksi tämän kaltainen tapahtuma jota vissiinkin käytetään samalla määrittämään lapsen kehityksen tasoa: Lapsi saapuu huoneeseen ja hänelle tarjotaan suljettu ja läpinäkymätön karkkipussi. Ensiksi tutkija kysyy mitä lapsi uskoo pussissa olevan ja vastaus on selvä: karkkia. Lapsi avaa pussin ja hän huomaakin, että karkkien sijaan pussissa on vaikkapa kyniä. Kun tutkija kysyy lapselta, mitä hän ajattelee seuraavaksi huoneeseen tulevan lapsen sanovan pussissa olevan, lapsi vastaa ”kyniä”. Kun lapselta kysytään mitä hän itse arvioi huoneeseen tullessaan pussissa olevan, hän vastaa samalla tavalla: kyniä… Ihmiset kyllä kehittyvät yleensä tämän pisteen ylitse ja valtaosa kykenee järjestämään päässään tiedon aikajanalle, joka osoittaa varsin selvästi missä järjestyksessä hän sai kyseisen tiedon, mutta lapsille tämä kyky kehittyy vasta tietyssä pisteessä. Puhutaan siis mielen teoriasta (engl. Theory of mind), jonka mukaan tämä toiseuden ymmärtäminen kehittyy siinä 7 ikävuoden hujakoilla.

Näin yksinkertaisesta kokeesta suurin osa aikuisista selviääkin varsin helposti, mutta kun ihmiset alkavat keskustelemaan asioista, tämä asia tuppaa unohtumaan lähes kaikilla ainakin joskus. Näin blogitekstien kanssa itse työskentelevänä yritän ratkaista asiaa linkittämällä sanoihin aikaisempia tekstejä, jolloin kuka tahansa voi palata aikaisempaan tekstiin ja saada sieltä vastaus mitä milläkin asialla itse tarkoitan. Tässä tietysti tulee vastaan kaksi pientä ongelmaa: ensiksi, olen vuosien saatossa laiskistunut linkkien kanssa enkä jaksa läheskään aina linkittää niitä aikaisempia tekstejäni ja toisekseen, moniko niitä linkkejä edes vaivautuu avaamaan ja lukemaan jopa kymmeniä aikaisempia tekstejä päästäkseen kärrylle? En kuitenkaan ole ainoa ihminen joka käyttää sanoja virallisesta tarinasta poikkeavalla tavalla, saatikka ainoa, joka käyttää termejä jotka eivät ole läheskään kaikkien sanavarastossa. Tästä on siis kyse tietämyksen kirouksessa. Jos asioista tosissaan haluaa keskustella, olisi ensin selvitettävä ovatko keskustelijat edes etäisesti samalla tietämyksen tasolla, saatikka ymmärtävätkö he sanat samalla tavalla.

Helpoin tapa ongelman ratkaisemiseksi on tietenkin selittää asiat niin, että kaikki paikalla olevat ymmärtävät asian, eikös? Varsin homogeenisessä ryhmässä ei siis tarvitsisi juurikaan asioita selittää, siinä kun sekalaisessa seurakunnassa pitäisi ainakin suuri osa termeistä purkaa siinä samalla kun asiaa esittää eteenpäin. Sanotaan, että oikea asiantuntijuus näkyy siinä, että osaa kertoa asiansa niin, että kaikki ymmärtävät, mutta käytännössä se on sula mahdottomuus. Liian yksinkertaistettuna, kuin myös monimutkaisesti selitettynä, menettää varsin nopeasti sen yleisön kiinnostuksen asiaan. Siksi kohdeyleisön merkitys onkin varsin suuri, mutta milläs hitolla sen voisi edes selvittää jos keskustelee jonkun täysin ennalta tuntemattoman kanssa? Tässä tullaankin siihen taitoon kommunikoida ihmisten kanssa: on osattava ”lukea tilanne”. Blogeissa on tietysti se etu kirjoittajalle, että se ymmärrys jää sinne lukijan vastuulle… mikä samalla tietysti tarkoittaa sitä, että lukija vaihtaa lähinnä vaan tekstiä jos se esitystapa ei uppoa. Jos haluaa siis vaikuttaa muihin, pitää se teksti yleensä kohdentaa tietylle tietämyksen ja ymmärryksen tasolle.


Hiljainen tieto

Hiljaisella tiedolla (engl. tacit knowledge) taas tarkoitetaan tietoa, joka ei yleensä ole sanallista, kuten vaikka kokemukset, eikä yleensä helposti jaettavissa olevaa tietoa. Monia taitoja voidaan pitää hiljaisena tietona, kun niiden opettamiseen muille tarvitaan paljon muutakin kuin lukemista tai videoiden katselua. Joskus edes se rautalangasta vääntäminen tai kädestä pitäen opettaminen ei riitä, vaan ihmisen täytyy kokea se asia itse ja vasta kokemuksen kartuttua, hän kykenee ymmärtämään mistä on oikein kyse. Osittain voidaan siis puhua myös intuitiivisesta tiedosta, kun joku sen oman elämänkokemuksensa perusteella tietää/osaa jonkin asian mutta voi olla jopa täysin kykenemätön pukemaan sitä sanoiksi. Kun tämä salainen tieto yhdistyy tietämyksen kiroukseen, saadaankin asiaa selitettäessä semmoista siansaksaa että sitä ei kukaan muu ymmärrä. Mutta… mitä sitten?

Jos haluaa esittää muille sitä omaa tietämystään jostain asiasta, ei riitä että itse tietää asian juurta jaksaen - sen kun pitäisi myös pystyä selittämään muille. Monilla opettajilla onkin juuri tämä ongelma, että he kyllä tietävät tasan tarkkaan mistä puhuvat, mutta he eivät kykene esittämään asiaansa sillä tasolla, jolla oppilaidensa tietämys asiasta on. Hyvän opettajan tunnistaakin siitä, että hän kykenee mukauttamaan kertomansa sillä tavalla, että lähes kaikki pysyvät kärryillä mistä opettaja puhuu. Toki tässä tulee mukaan myös oppilaiden kiinnostus sekä huomio, joka ainakin omasta kokemuksesta ei koulaikoihin ollut kumpainenkaan kovinkaan korkealla. Jos jonkin asian merkityksellisyyttä ei kykene sille kuulijalle ilmaisemaan, ei siitä opettamisesta jää yleensä paljoa tietoa oppilaan korvien väliin. Tämä varmasti ainakin osittain selittää sen, miksi oppimistulokset ovat heikentyneet monissa maissa - opetetut asiat eivät ole joko arvokasta tietoa, tai niiden merkityksellisyyttä ei osattu kertoa.

Suuri osa siitä ihmiskunnan hiljaisesta tiedosta on ikävä kyllä kadonnut kokonaan, tai se on haudattuna sielä kryptisten tekstien uumenissa kun sitä ei kyetty esittämään niin että se olisi välittynyt oikein. Paljon hiljaista tietoa on myös tahallaan kadotettu, esimerkiksi hautaamalla ne tahot joilla oli sitä tietoa, joka olisi aiheuttanut ongelmia niille tahoille, jotka kykenevät valtaansa käyttämällä tietoa sekä ihmisiä hautaamaan. Toki suuri osa hiljaisesta tiedosta on semmoista, että vaikka se kuinka tahansa ainutlaatuista olisikin, ei siitä kenellekään muulle ole juurikaan mitään hyötyä. Sanonta ”tieto on valtaa” pitää osin paikkansa, mutta todellinen valta tuleekin vasta silloin kun sitä tietoa käytetään johonkin. Tieto on siis potentiaalista valtaa. Ihmiskunnan pyhät kirjoitukset taas hiljaista tietoa, jota on yritetty välittää sukupolvilta toiselle… vaihtelevalla menestyksellä. Toki samaan kategoriaan menevät suurten ajattelijoiden filosofiset tekstit - niiden ymmärtämiseksi tarvittaisiin kaikki se hiljainen tieto, jota niiden kirjoittajat omasivat. Suurta osaa näistä elämää suuremmista kirjoituksista vaan vaivaa se tietämyksen kirous.


Tekoäly ratkaisee asian!

Suuret kielimallit (Large Language Model) kuten ChatGPT osaavat kuitenkin omaksua kaiken ihmiskunnan tiedon ja vieläpä luoda uutta tietoa kenen tahansa ihmisen kaltaisella tavalla. Voit kysyä siis tekoälyltä kirjoittaa jonkin asian tulkinta peilaten kenen tahansa oppimateriaalissa olleen ihmisen näkemykseen ja suurena hämmästyksenä LLM:t osaavatkin tuottaa varsin uskottavia vastauksia. Esimerkiksi: ”Selitä Tocquevillen näkökulmasta nykyisen demokratian perusteet kuten olisin alakoululainen” Ne jopa osaavat selittää asiat täysin ummikolle, jolloin koko tietämyksen kirous on historiaa?! Periaatteessa kyllä, tekoälyä voidaan käyttää hyväksi selittämään lähes mikä tahansa aina halutulle kohdeyleisölle sopivassa muodossa, mutta silloinhan tekoälyn pitäisi myös ymmärtää ne asiat sekä omata kaiken sen hiljaisen tiedon, jonka pohjalta ne alkuperäisetkin tekstit on luotu ja se taas ei käytännössä ole mahdollista.

Sen lisäksi, että tekoälylle on opetettu ne alkuperäiset materiaalit niiltä suurilta ajattelijoilta, mukana siinä AI:n oppimateriaalissa on myös suuri määrä ihmisten tulkintoja ja omia näkemyksiään näistä alkuperäisistä teksteistä. Tämän kaiken tiedon pohjalta tekoäly osaa siis tuottaa tekstiä, joka näyttää kyllä siltä, että niin olisi se alkuperäinen jantteri nykypäivänä ajatella asiasta, mutta kuinka paikkansa pitävä se luotu teksti onkaan, Luoja tietää, jos sekään. Ei siinä, tekoälyä voidaan hyödyntää jo nyt kuromaan sitä matkaa umpeen ummikon ja oikean asiantuntijan välillä, mistä voi olla valtava etu opetuksessa: jokaiselle oppilaalle voidaan luoda virtuaalinen opettaja, joka ei kyllästy vastaamaan samaan kysymykseen tuhannetta kertaa. Sama asia usealla eri tavalla selitettynä tuppaa auttamaan ihmistä ymmärtämään asia. Paitsi kun opettajana on wokeäly niin…

Jos tämä kaikki edellä kerrottu aiheutti nyökyttelyä, tarkoittaa se varmaankin että näistä asioista tietämyksesi taso oli riittävällä tasolla. Kun kirjoitan itselleni, olen yleensä samalla tasolla tekstiä kirjoittaessani, mutta jos olisin lukenut tekstin ennen kuin sen kirjoitin, olisin saattanut joutua lukaisemaan joitain kohtia uusiksi enkä välttämättä sittenkään olisi päässyt jyvälle asiasta. En nimittäin ollut ajatellut asiaa ennalta tekoälyn suhteen, mutta jostain syystä se suunta tuntui oikealta. Koska en kuitenkaan saanut ulkopuolelta tietoa tekstin kirjoittamisen aikana, se tarkoittaa että yhteys näiden kesken oli jo olemassa, eli hiljaista tietoa. Ja sitten kun olen painanut ”julkaise”-namiskaa, kaikki tämä on yleistä tietoa joka ei välttämättä aukea monelle tietämyksen kirouksen ansiosta ja itsekin mahdan unohtaa siitä osan, jolloin se osa jää taas hiljaiseksi tiedoksi ja mahdollisesti joskus myöhemmin, kun olen kokonaan unohtanut asian, törmään taas kiroukseen ja mahdan pohtia että mitähän hittoa olin tuolloinkin oikeen ajatellut. Tekoäly ei unohtaisi, mutta se ei liioin koskaan kykene ihmisen järjenjuoksuun… onko se sitten hyvä vai huono asia, onkin toinen juttu. Suosittelen kuitenkin kaikille ääneen ajattelua, koska emme voi koskaan tietää missä se puuttuva palanen kenelläkin lymyilee.

Yksilöllisyyden illuusio

Länsimaisen demokratian kulmakivi

Sanan- ja mielipiteenvapaudella on merkitystä ainoastaan silloin, jos ne sanat ja mielipiteet ovat yksilön omia. Konformistinen automaatio-yksilö ei välitä näistä vapauksista, koska ne eivät häntä kosketa millään tavalla. Hän kyllä toistaa niitä samoja lauseita, joiden tietää merkitsevän ”vapautta ja demokratiaa”, mutta hänellä ei ole mitään konseptia vapaudesta eikä demokratiasta, jotka olisivat millään tavalla kytköksissä todellisuuteen - yhteys on ainoastaan siihen illuusioon, joka meille on myyty länsimaisena demokratiana, ”hyvinvointivaltiona”. Yksilöllisyys merkitsee usein myös eristyneisyyttä ja voimattomuutta, minkä seurauksena minkäänlaisen yhteisön sijaan yhteenkuuluvuutta ja sitä kautta voimaannuttamista haetaan osallistumalla ja liittymällä sallittuihin ryhmiin ja organisaatioihin.

Suuri osa yhteiskuntamme rakenteista suosii vahvasti konformistista käyttäytymistä ja kollektivistien muodostamat ryhmät näyttäytyvät vahvoina yksilön silmissä. Vaikka länsimaisissa yhteiskunnissa muistetaan hehkuttaa kaikkialla, kuinka jokainen on yksilö ja kuinka individualistisia ihmiset ovatkaan kun tekevät juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin yksilöt. Olet siis yksilö joka kuuluu pieneen tahi suureen samankaltaisten yksilöiden ryhmään joka toistelee samoja asioita ja näkee asiat hyvinkin samankaltaisesti. Kun kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele… Spontaani käyttäytyminen sallitaan ja sitä hurrataan, kunhan se vain on oikean tahon tekemänä. Onko siis ihme, että ”vaikuttajat” pelaavat merkittävää roolia yhteiskunnassa? Ja kuinka helppoa onkaan massoihin vaikuttaa, kun vaikuttaa vaikuttajiin.

Tämä koulutus mallikansalaiseksi alkaa jo pienestä pitäen. Lastenohjelmista ja kotikasvatuksesta lähtien yhdenmukaisuutta ja auktoriteettien oikeellisuutta korostetaan ja viimeistään koulussa jokainen oppii miten omasta ajattelusta rangaistaan ja oikeiden asioiden toistamisesta palkitaan. Massasta ei kannata poiketa, ellei halua joutua silmätikuksi ja täten koulukiusatuksi, mihin mikä tahansa ”normaalista” poikkeava ominaisuus riittää. Tilanne ei juurikaan aikuisena ole sen parempi, kun kaikki ovat oppineet miten peli toimii - ainoastaan vallassa olevat saavat nousta muiden yläpuolelle, muiden on oltava toistensa kopioita kaikin mahdollisin tavoin. Koska tämä aiheuttaa runsaasti ahdistusta ihmisissä, on sitä lähdetty korjaamaan vielä huomattavasti vahingollisemmalla konformismilla - kaikkien on oltava täysin erilaisia, eli jokainen on oma lumihiutaleensa, taisteluhelikopteri tai jokin vastaava.


Hymyile ja vilkuta

Samalla kun kaikkien on tehtävä aina samoin, ovat ne jotka poikkeavat normista jollain tavalla korkeammassa asemassa nokkimisjärjestyksessä, koska vain heillä on oikeus poiketa siitä. Koska kilpailu on pelin henki, keskenään kilpasille lähtevät yksilöt viis veisaavat miten se muihin vaikuttaa. Ja kuten hyvän ihmisen kuuluukin, hän ei auktoriteettien virheitä huomioi vaan hymyilee vienosti ja heiluttaa kättään nyökytellessään kun joku rikkoo muita kuin itseään kohtaan. Kannattaa olla vaan hiljaa, koska kukaan ei rotista tykkää ja ehkäpä siinä tulee itsekin palkituksi kun antaa sen vääryyden jatkua. Paitsi tietysti silloin, kun joku alemmassa luokassa oleva tekee väärin, niistä on heti kerrottava eteenpäin auktoriteetille - niin hyvä ihminen toimii.

Tämä kastijako on pesiytynyt lähes jokaiseen osa-alueeseen yhteiskunnassamme. Oli se sitten taloudellinen asema, virka-asema tai mikä tahansa, ne jotka ovat yläpuolellamme ovat oikeutettuja sikailuun siinä kun alempiarvoisia rangaistaan. Tämä näkyy myös hienosti parisuhdeasioissakin. Kaunis/komea yksilö saa tehdä paljon enemmän kuin tavis, saatikka sitten ”ruma” yksilö. Hyperseksualisoitu maailma ylistää ja hyväksikäyttää kauneutta, joka kuitenkin määritellään uudestaan ja uudestaan aina tilanteen niin vaatiessa. Tämä aiheuttaakin suuria ongelmia, kun jokin uusi kauneusihanne kerrotaan olevan kuuminta hottia, mutta ihmiset eivät ole vielä sopeutuneet siihen eilen pohjasakkana pidetyn nousuun uudeksi ykköseksi. Vaikka kauneus onkin katsojan silmissä, ei ne normit taida yhteisössä levitä ihan niin nopeasti kuinka media kertoo asian olevan. Mutta jälleen se ihanne kerrotaan ulkoa, eikä ole kuulemma yksilön itsensä päätettävissä.

Kuolemanpelko taitaa kuitenkin olla tässä asiassa yksi merkittävä tekijä. Ei kannata riskeerata omaa niskaansa muiden vuoksi ja tyytyy vain vähempään. Etenkin jos auktoriteetti kertoo, että nyt ei ainakaan kannata saada omia ajatuksia tai uhmata heitä, koska se seuraava näkymätön vihollinen on jo ihan ovella. Länsimainen käsitys kuolemasta noin muutenkin on perin kummallinen, minkä vuoksi saa esimerkiksi helposti kuvan siitä että se ihmishenki ei todellakaan ole saman arvoinen kaikkialla. Vaikka kuolema onkin luonnollinen asia ja jokainen menetetty henki on aina joillekin hyvinkin vaikea paikka, ne ”väärien” tahojen jopa kansanmurhaksikin laskettavat menetykset ovat ihan jees kunhan vaan siinä oli hyvät tarkoitusperät. Ehkä he eivät olleet lainkaan yksilöitä?


Totuus sinut vapauttaa

Joidenkin mukaan totuus on yksilöllinen emmekä voi tietää totuutta (muuten kuin uskomalla pyhiin kirjoituksiin). Totuus onkin vaikea käsite ja usein olisikin hyödyllisempi puhua niin faktoista kuin todellisuudesta. Tietämällä paljon faktoja kuvittelemme tietävämme asioita ja pystyvämme niistä päättelemään totuuden. Tiede, siis aito semmoinen eikä tämä moderni ”rahalla saa ja mopolla pääsee”-tiede, tarjoaa meille paljon faktoja todellisuudestamme, mutta monasti saatu tieto on hyvin pieniä sirpaleita ja vain osatotuus asiasta. Faktahan se voi hyvin olla, että jos otetaan huomioon vain X,Y ja Z, silloin Ö on sejase. Mutta maailma ei toimi niin että voimme valikoida mitä otetaan huomioon jossain asiassa ja voidaan unohtaa ne muut siihen liittyvät asiat vain koska se tekisi tieteen tekemisestä hankalaa tai mahdotonta. Siksi meille onkin muodostunut uusi papisto, ”asiantuntijat”, jotka tulkitsevat maailmaa puolestamme koska emmehän me voi millään itse käsittää monimutkaisia asioita?

Onhan se toki paljon helpompaa, kun ei itse turhia murehdi tai pohdi. Ottaa vain kaiken ylhäältä totena ja tekee mitä käsketään. Ajatukset, tunteet ja tahdot eivät toki silloin ole enää omia, mutta yhteiskunta palkitsee tämän konformismin. Eikä vain palkitse, vaan koko länsimainen yhteiskunta, länsimainen demokratia, perustuu tähän yhteen yhteiseen tarinaan ja kaikkien siihen osallistumiseen. Jokainen säröääni, jokainen itsenäinen ajatus on uhka sille järjestelmälle, koska se järjestelmä perustuu puhtaaseen illuusioon todellisuudesta. Ja kun se todellisuus onkin vain illuusio, voiko yksilökään olla silloin todellinen? Lihaa ja verta, kinteä möhkälehän se yksilö toki on, vaikka sekin voi olla vain illuusiota joidenkin teorioiden mukaan, mutta se ”itse”, ajatteleva ja tunteva yksilö pärjää paljon paremmin mitä vähemmän on yksilö ja mitä enemmän on vain ”tolkun ihminen”.

Vapaudesta on silloin vissiin turha edes puhua, jos kaikki ajatukset ja tunteet ovat vain yhteiskunnan indoktrinaation tulosta? Mitä enemmän ihminen ajattelee ja tuntee itse, sitä enemmän vapautta hän saavuttaa mutta samalla menettää sitä turvallisuutta, jonka yhteiskunta tarjoaa kunnon kansalaiselle. Tosin kun kuuntelee ihmisten tarinoita, kuinka se yhteiskunta todellisuudessa heitä potkii päähän, mennään jo kunnolla masokismin puolelle että voi nauttia tästä koneistosta. On hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, päästä irti kaikesta siitä ohjelmoinnista, jonka yhteiskunta vauvasta vaariin saakka yksilöön tunkee. Mutta minkälainen yhteiskunta siitä muodostuisi, jos kaikki olisivat oikeasti yksilöitä? Voitaisiinko sitä edes kutsua yhteiskunnaksi? Vaikea sanoa, ihmiskunta ei ole vissiin vielä koskaan saavuttanut vapautta edes auttavasti sillä tasolla, että enemmistö olisi voinut olla yksilöitä. Mistä nouseekin kysymys, onko se ”yksilö” edes ihmiselle luontainen olotila? Ehkä olemme laumaeläimiä joiden kuuluukin elää elämänsä yhteisön eteen? Se on kuitenkin varmaa, että emme ole tulleet tänne palvelemaan muutamia, jotka haluavat hallita kaikkia muita.

Desmetin kyseenalainen totalitarismi

Paljon kysymyksiä, mutta löytyykö vastauksia?

Viimeaikoina Mattias Desmetin kirja ”The Psychology of Totalitarianism” on puhuttanut paljon. Plandemian alkuaikoina Desmet kutsuttiin kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoista näkemystä omaaviin lähetyksiin ja hän sai vapaan sanan kertoa, kuinka olemme luisumassa kohti totalitarismia pelottavalla vauhdilla. Hänen 40/30/30 tarina miten kansa jakautuu vetosi ei-valtavirtaiseen-kansanosaan ja sitä kolmikkoa toistetaan edelleen kuin dogmaattista uskoa, mikä on hauska juttu sinänsä koska juuri tämä dogmaattisuus on ensimmäisiä asioita joita hän kirjassaan nostaa esiin sen haitallisuuden vuoksi. Selvästi siis asioista perillä oleva tyyppi ja luonto sekä luonnollisuus tuntuvat olevan tärkeitä asioita, mutta onko tämä kultareunainen pilvi, järjen ääni hullussa maailmassa, sittenkään aito ”oppositio” tätä hulluutta vastaan, vaiko pillipiipari johdattamassa meitä harhaan? Mualimalla, myös Suomessa, pyörii erilaisia näkemyksiä Desmetin kirjasta ja hänen teoriastaan ja ne eivät ole aina sieltä positiivisemmasta päästä. Vaihtoehtoisia näkemyksiä omaavat ovatkin ryhtyneet tappelemaan keskenään asiasta ja hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä lentää ristiin rastiin. Monet ovat nähneet juuri ”sen videon”, joka todistaa asian olevan just silleen miten itsekin ajattelee, minkä vuoksi muut eriävät mielipiteet Desmetin kirjasta ja näkemyksistä ovat väärin. Itse useita hänen videoitaan kuin sitten niitä kritiikkivideoita nähneenä ainoa tapa ratkaista tämä asia oli tietenkin lukea se kirja itse. Näkemykseni Desmetin teoriasta on siis omani, eikä mikään totuus asiasta, mutta kuka sitä nyt kokonaista kirjaa jaksaa lukea ennen kuin muodostaa siitä oman mielipiteensä kun voi vaan oikaista ja katsoa lyhyen videon tahi lukaista lyhennelmän?! Hieman pitkähkö teksti tästä kuitenkin tuli, mutta siihen 300+ sivuiseen kirjaan nähden tämä menee heittämällä yhdellä istumalla…

Alkuun lähdetään etsimään ongelman syitä ja niistä mainitaan esimerkiksi turhanpäiväiset paskat duunit, mekaaninen maailma ja mekaaninen tiede, missä etenkin lääketiede on suurena ongelmana: 85% tutkimuksista on joko vahingossa tai tahallaan päin honkia. Keskuspankit ja muutkin mainitaan ohimennen, eli sieltäkin tajutaan tulevan osa ongelmasta. Kaikki nämä ongelmat kuitenkin luovat turvattomuuden tunteen minkä johdosta pelätään niin kaikkea ja kaikkia. Täysin loogiselta kuulostava teoria ja kaikki se turhautuminen ja epävarmuus tulevasta ei ainakaan paranna ihmisten sietokykyä erinäisille ongelmille. On helpompaa laittaa pää pensaaseen kuin kohdata ne asiat, saatikka tehdä niille jotain koska eihän pieni ihminen voi suurelle maailmalle mitään. Samalla kun yksilön pienuus nousee esille, alkaa muodostua kuva siitä suuresta massasta joka ei liioin tee asialle mitään vaan ainoastaan kulkee virran mukana…

Kuten kaikki tietävät, metronomit synkronoituvat samaan tahtiin ollessaan lähekkäin. Tämä heiluriliikkeen sattumanvaraisuus ja samalla johdonmukaisuus toimii mielikuvana yksilöistä yhteen keräännyttyään. Teoreettinen malli ei voi kuitenkaan koskaan selittää ihan kaikkea luonnosta ja keinotekoinen asia, oli se kuinka hyvä kopio tahansa luonnon vastaavasta, ei ole sama juttu. Tämä sama asia toistuu ihmisten kanssakäynnissä, eli tapahtuuko se netissä vai livenä. Ihmiset naamatusten synkronoituvat keskusteluissaan, siinä kun digitaalisuus antaa harhan synkroniteetista. Tässä kohtaa mukaan nouseekin transhumanismi, jota Desmet pitää suurena osana nykyistä ongelmaa. Mutta missä ne erimielisyydet alkavat, on siinä että tämä digitaalisuus ei taida olla sattumaa vaan ulkoa luotu asia - median avulla. Koko transhumanismi ei liioin ole orgaanisesti muodostunut aate vaan ulkoa ajettu. Onkin mielestäni outoa, ettei Desmet halua ottaa ulkoista vaikutusta huomioon lainkaan? Kuitenkin hän kertoo mekanistisen maailmankuvan haitoista selvästikin tietoisena mihin meitä paimennetaan. Hänen mukaansa totalitarismi syntyy mekanistisesta maailmasta, ei kieroutuneiden mielien kuvitelmista luoda se utopia maan päällä - tämä vaikuttaisi olevan Desmetin pääargumentti. Samalla se on avainkysymys koko härdelliin - tarvitaanko sitä ulkoista ohjaamista totalitarismin syntyyn vai ei?


Valistunut näkemys

Suurena mekanistisen maailmankuvan ongelmana mainitaan se, että mitä mitataan ja miten? Tarkasti valikoidulla mittauksella tämä trendikäs injektio on tutkittu ja turvallinen, kun taas toisella mittarilla voidaan puhua eeppisiin mittoihin nousevasta katastrofista. Ja se ylipapisto, ”oikeat asiantuntijat”, kertovat mikä on oikea tapa mitata eli mikä on se ainoa oikea tulos niistä mittauksista. Joihinkin mittauksiin ja arvioihin perustuivat ne skenaariot, joiden mukaan me kuollaan kaikki ja siksi kaikista tiukimmatkin rajoitukset eivät olleet ainoastaan oikein ja oikeutettuja, vaan ne olivat se ainoa mahdollisuus koko ihmiskunnan selviytymiselle! Ei ole näkynyt päitä pölkyllä niistä virhearvioista, joten en pidättelisi hengitystäni jos myös piikin lopputulema lakaistaan maton alle jollain uudella kriisillä ja hulluus jatkuu. Esimerkkinä kirjassa annetaan mm. sairaaloiden ylikuormitus joka oli kuitenkin selvä indikaattori selvästä vaarasta, eikös? Juu, jos ei lasketa suurinta riskitekijää joutua teholle, eli ylipainoa, siis sen yleisyyttä ja sitä, että sairaalapaikkojen määrää oltiin ajettu rankalla kädellä alas. Mitä ja miten lasketaan mutta ennen kaikkea se, mitä jätetään huomioimatta…

Nyt kun ylikuolleisuutta mitataan, sekin voidaan tehdä monella tavalla ja syytä siihen voidaan aina rukata sopimaan sen hetken tarinaan. Sivulliset uhrit tässä koko ”pandemiassa” voivatkin olla paljon suuremmat kuin itse taudin aiheuttamat vahingot. Mutta niitä ei jostain syystä halutakkaan mitata, mikä kertoo tarkoituksellisuudesta ainakin omasta mielestäni. Lapsenomainen usko ”oikeisiin asiantuntijoihin” onkin syynä hulluuteen. Mekanistinen näkemys kaikkiin asioihin aiheutti sen, että kaikkea pitää pyrkiä hallitsemaan ja sitä kautta kadottaa riskit joita elämä tuo tullessaan. Turvaa haetaan itsensä yläpuolelta, tosin ei enää sieltä taivaasta, vaan auktoriteeteista. He tietävät ja kantavat vastuun jolloin sinun ei tarvitse murehtia mistään! Ihmisillä onkin vahva uskomus, että koko maailma voidaan pelastaa säännöstelyllä, vaikka sen toimivuudesta on todella paljon varottavia esimerkkejä. Enää ei kysytäkkään ”miksi?”, vaan joku korkeampi taho kertoo että asia on niin ja sillä selvä, pulinat pois. Epätietoisuus on niin pelottavaa, että ei enää ajatella lainkaan ja sen sijaan tehdään mitä käsketään. Oletetaan, että ne auktoriteetit ovat hyviä, korkean moraalin omaavia ihmisiä joihin voi ja täytyy luottaa. Mutta jälleen herää itsellä kysymys, miten ihmeessä se auktoriteettiusko syntyisi luonnollisesti kun ottaa huomioon, miten vahvasti se on iskostettu koulujärjestelmäämme täysin suunnitelmallisesti?

Syyllinen tuntuukin löytyvän Desmetin teoriassa individualismista: järki ja logiikka nousi ykköseksi, unohdettiin kaikki muu joka sitten johti pelkoon. Valistuksen ajan ideologia ajoikin ihmiskunnan totalitarismin syntyyn. No tästä moni on valmis vetämään johtopäätöksen, että jos humanistinen valistuksen ajan näkemys on aiheuttanut tämän ongelman, ratkaisu on tietenkin pyhät kirjoitukset ja yksi oikea totuus joka on kiveenkin hakattu! Paitsi että ei, en muista missään kohden Desmetin nostaneen esiin tai edes maininneen ratkaisuksi mitään uskonnollista yhteisöllisyyttä tai vastaavaa. Toki on mahdollista että yömyöhään kirjaa lukiessa moinen on vaan mennyt ohitse, mutta hengellisyyden tai individualistuuden sijaan ratkaisuksi vihjataan henkisyyttä… mikä taas saa jengin takajaloilleen koska se täytyy olla jotain new age hömppää mikä aiheuttaa närää niin hengellisissä piireissä kuin järjen ja logiikan nimeen vannovissa. Ehkäpä holistinen lähestymistapa olisi sittenkin suotavin, eli jotain tämän linkin takana olevan asian mukaan…


Mitä Desmet nyt sitten oikein kirjallaan yrittää esittää?

Ehkäpä hän vain haluaa saada ihmiset ajattelemaan ja lähestymistapa että ei se ole se pedofiilieliittimuurarireptiliaani syyllisenä kaikkeen pahaan avaa helvetin paljon enemmän ovia maailmalla. Ei ole lainkaan omalle maineelle ja joskus myös omalle terveydelle hyväksi väittää kaiken takana olevan suuri salaliitto - koska kaikkihan sen tietää että ”joku olisi kertonut” ja ”eiväthän ne niin tekisi”. Mutta kuinka paljon on sitten sitä semmoista ”sattumaa”, että tiede on päin persiitä ja raha jyllää? Desmetin mukaan raha, valta tai ”pahuus” eivät selitä joukkopsykoosia vaan se sen hetken loogisuuden ihannointi, eli mekanistinen maailmankuva on perisyynä. Ja sitten ne muutamat johtajat vaan nappaavat tilaisuudesta vaarin ja taas mennään. Salaliittoajattelu antaa hänen mukaansa tekaistun helpotuksen ihmisille, että ne on ne pahat ihmiset vetämässä naruja ja näin yksinkertaistamalla maailma on helppo järkeistää. Salaliittoja ei nääs juurikaan tässä hommassa ole, vaan kaikki ne Event 201 ja vastaavat ovat ihan julkisia asioita ja niissä ne mekanistiset ajattelijat nyt vaan sattuvat kokoontuvat suunnittelemaan ja keskustelemaan keskenään.

Jos joku haluaa opukseen tarkemmin tutustua, mainitaan vielä että ensimmäinen osa kertoo mitä ja miten se mekanistinen maailmankuva luo ne ongelmat, toinen taas kuinka siitä muodostuu se ”mass formation” ja kolmannessa hän analysoi oireiden aiheuttajaa. Mekanistinen maailmankuva… hiemanko tämä tuntuu jo jankkaamiselta (löytyy nimittäin ainakin 127 kertaa mainittuna jossain muodossa), lähes propagandistiselta tavalta asialta esittää oma argumentti, mutta näin Desmet kaiken vaikuttaa typistävän. Kaoottiseen maailmaan haetaan järkeä mittaamalla ja tutkimalla kaikkea, vaikka pitäisi olla itsestäänselvää ettei ihmisten keinot siihen riitä. Mutta silti siihen kaiken määrittämiseen ja mittaamiseen uskotaan ja luotetaan. Tiede on siis niin avannut uusia ovia kuin sulkenut ihmisten mielen binääriseen maailmankuvaan. Totalitarismi on vain uskomus, että äly voi ratkaista kaikki ongelmat ja teknokraattinen utopia on mahdollinen. Totalitarismi on tavallaan taistelu ”Henki vs. Materia”…

Jos siis haluaa tilata Desmetin näkemyksen maailmasta, massapsykoosi ja totalitarismi johtuvat mekaanisesta maailmankuvasta ja individualismista. Yhteisöt katosivat ja tilalle tuli ”lauma”. Desmetin neljä asiaa joita tarvitaan totalitarismin syntyyn eli eristäytyminen muista, tarkoituksen puute, laajamittainen ahdistus yhteiskunnassa ja turhautuminen/aggressio selittävät hänen mukaansa kaiken tarvittavan… Ja juuri siitä se erimielisyys vaihtoehtopiireissä tuleekin: hänen mukaansa se totalitarismi johtuu materialistisesta maailmankuvasta, siinä kun osa kertoo sen johtuvan ”eliitistä”. Teos on siis omalla tavallaan valkopesu kaikesta pahasta mitä ihmiset toisilleen tekevät. Eliittiteoria, josta olen aikaisemmin kirjoittanut taas antaa päinvastaisen näkemyksen. Maailma on jakautunut kahtia, niihin jotka uskovat koneistoon ja niihin jotka eivät. Moni kummassakin leirissä kuitenkin uskoo siihen toiseenkin näkemykseen osittain, jolloin maailma ei ole jakautunut kahtia vaan lukemattomiin pieniin leireihin, jotka sitten tappelevat keskenään. Sen hyödyntäminen olisi tyypillistä hajota ja hallitse strategiaa, mutta Desmetin mukaan sekin on vaan mekanistisen maailmankuvan luomaa sattumaa. Kukin uskokoon mihin haluaa, sanoisin. Ja kirjan luettuani ymmärrän hyvin, miksi se jakaa mielipiteitä. Vaikka hän tuntuukin esittävän asiansa ”totuutena”, se on kuitenkin vain yksi teoria siitä, miksi asiat ovat niin päin helvettiä.

Ehkäpä se merkillepantavin seikka tässä kirjassa on kuitenkin se, että todella kriittisesti tästä plandemiasta puhuvan teoksen kirjoittaja nousi ensin tyhjyydestä maineeseen vaihtoehtomediassa kun hän puhui totalitarismista varsin avoimesti, mutta kirjan julkaisun jälkeen hänestä tulikin valtamedian ”asiantuntija” kun syy totalitarismiin löytyikin kansasta, eikä lainkaan niiden medioiden omistavasta luokasta. Mutta se täytyy olla puhdasta sattumaa, joten älä siitä murehdi, koska totalitarismi johtuu meistä kaikista…

Ongelmanratkaisua

On usein kohtuullisen helppoa…

… osoittaa jokin ongelma. Vaikka tästä asiasta olen tavallaan jo yhden kerran kirjoittanutkin aikaisemmin (tässä), on selvää ettei se ole itsellenikään vielä kirkastunut se ajatus mistä on oikein loppuviimein kysymys. Kun jokin asia nostaa itsensä uudelleen ja uudelleen esiin, osoittaa se ainakin oman näkemykseni mukaan sitä, että kyseessä on jokin oppi jonka minun tulisi sisäistää tässä elämässä. Oletko itse huomannut ongelmia tai asioita, jotka tuntuvat toistuvan tahtomattasi elämässäsi, mutta ennen kuin kykenet juurisyyn asiasta ratkaisemaan, se sama naula löytyy kengänpohjasta niin monta kertaa kuin sille on tarve? Onneksi siihen on olemassa ratkaisu, johon nyt perehdytään. Mutta kuten aina, ongelman ratkaisemiseksi se täytyy ensin huomata ja tunnistaa oikein.

Jonkin ongelman osoittaminen on usein kohtuullisen helppoa. Ongelma, josta itse jälleen kerran polkaisin sen naulan jalanpohjaan, on tämä aina aika-ajoin täyteen paloon leimahtava keskinäinen riitely ”skenessä”, eli globalismin ihanuuteen havahtuneiden vastavoimien sisällä tapahtuva päiden yhteenhakkaus. Mitä pitempään asiaa on seurannut ja pikkuhiljaa uskaltautunut jopa kevyeen kanssakäymiseen muutaman tahon kanssa, sitä enemmän aihe tuntuu hiertävän itseäni. Helpoin ratkaisuhan tässä olisi ”not my monkeys, not my circus”, eli asiahan ei millään tavalla minulle kuulu, joten mitä sitten. Mutta koska se taas jälleen kerran osuu tahoihin, joita on tullut jo hyvän aikaa seurattua ja välillä jopa oltua yhteydessä, ehkäpä se sirkuksen musiikki kuuluu liian kovaa että sille pitäisi jotain tehdä. Ei nyt kuitenkaan mainita ketään nimillä, mutta asianosaiset tunnistavat varmasti itsensä välittömästi ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tunkevat myöhemmistä huomioista lisää herneitä nenäänsä tämän tekstin luettuaan.

Pienpuolueiden keskinäiset riidathan ovat arkipäivää olleet jo pitkään (asia, joka oltaisiin voitu ratkaista ajat sitten: unohdetaan ne puolueet) ja niistä kahden ”suuren” kamppailua on tässä nyt seurattu viime vaaleista lähtien. Useampiakin ongelmia voitaisiin jo nyt osoittaa, niin ryhmittymien toimintatavoissa kuin henkilöiden yksittäisissä toimissa. Koska lähes jokaisella on tapana ottaa itseensä kaikki kritiikki sillä kaikista pahimmalla tavalla eli ymmärtämällä asia tahallaan väärin, useampikin ongelma voidaan osoittaa tiettyjen tahojen kahdenkeskisiin nokitteluihin. Ja mitä useampi osallistuu asiaan sekaantumiseen millään tavalla, sitä laajemmalle se palo leviää ja kuten aina, siltojenpolttotalkoot on saatu taas käyntiin. Yksittäisten ongelmien osoittaminen on siis se helppo osuus tässäkin asiassa. Ne on taas ne samat jantterit asialla, prkle.


Kun taas jo runsaasti haasteellisempaa on…

… on sen ongelman osoittamisen sijaan selvittää, mistä se ongelma oikein johtuu. Mitkä ovat ne syyt ja seuraamukset, joidenka ansiosta ollaan taas kerran päädytty tukkanuottasille? Ulkopuolelta katsottaessa syiden havaitseminen, osoittaminen ja ennen kaikkea tunnistaminen onkin usein todella helppoa. Niin helppoa itse asiassa, että syyt voidaan sälyttää aivan täysin tiettyjen tahojen niskaan ja julistaa se oma näkemys ainoaksi oikeaksi totuudeksi! Mitäs veikkaat, kuinka lähelle totuutta silleen oikeasti pääsee kun katsoo jonkun striimin, lukee pienen tekstinpätkän tai onnistuu kysymään muutaman kysymyksen joihin saa sitten vastaukset, jotka peilaavat täysin sitä asennetta joilla kysymykset esitettiin? Ihan satavarmasti omalta osalta kaikki meni ihan nappiin ja syy on kaikissa muissa, tyhmä!

Koska olemme kaikki muodostaneet kaikista muista ihmisistä kuvan omassa päässämme, sen sijaan että oikeasti tuntisimme toisiamme, on todella helppoa lätkäistä siihen valmiiseen karikatyyriin uusia ominaisuuksia ja mielipiteitä, että se oma maailmankuva pysyy kokonaisena. Kun olemme päättäneet jonkin toimijan olevan ”paha”, kaikki asiat voidaan tulkita niiden lasien läpi katsottuna ja käyttää todisteensa sitä tahoa vastaan. Yhdenkään yksittäisen tahon syyttäminen moisesta on kuitenkin pahasti harhaanjohtavaa, koska me kaikki tuomitsemme muita ihmisiä sen perusteella, kuin olemme saaneet heistä kuvan. Ja sen kuvan muodostumiseen on vaikuttanut helvetin paljon enemmän omat asenteemme, kuin mitä se toinen on oikeasti koskaan sanonut tai tehnyt. Paitsi niiden muutaman tyypin kohdalla, jotka tekevät taas asian puhtaasti pahantahtoisuuttaan ja mahtavat olla jotain maksettuja hajottajia, prkle!

Juurisyiden selvittämiseen kun tarvittaisiin huomattavasti enemmän aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea keskusteluja. Nykyisessä ilmapiirissä ensireaktio mihin tahansa omasta näkemyksestä poikkeavaan kun vaan tuppaa olevaan ”helvetin kusipää mulkku, katso edes kerran vielä pikkusen vinoon niin mä laitan sut estoon!” Vastareaktiona siihen tietenkin on se, että siinähän se todiste tuli että se toinen olikin syyllinen kaikkeen mitä itse oli jo sen toisen suuhun laittanut, eli hyvä että laittoi estoon koska enhän mä voi tuommoisten kanssa olla missään tekemisissä enää, prkle! Joidenkin mielestä asioiden tuominen julki ja niistä maailman tappiin asti puhuminen kaikilla mahdollisilla alustoilla on ratkaisu jäihin keskinäisiin riitoihin. Etenkin niin, että syytetyn penkillä olevaa ei kuulla, vaan todisteena annetaan se yksi lause jostain striimistä tai postauksesta, joka asiasta irrotettuna todistaa sen toisen palvovan pahan voimia ja olevan ihan kauhia ihminen muutenkin. Julkinen debatti kahden riidoissa olevan välillä tosin ei taida liioin asiaa korjata, mutta kamoon hei, kansa kaipaa viihdettä ja mikä sen parempaa myöhäisillan viihdettä kun kaksi tahoa repimässä toistensa kurkkuja auki ja sen jälkeen molempien fanilaumat laajentamassa riitaa kaikkialle?! Mutta siis pliis, tehkää niistä riidoista semmoisia lyhyitä koostevideoita - kukaan ei jaksa niitä viiden tunnin striimejä katsoa ja analysoida mitä kaikkea meni pieleen jo ennen kuin siihen riitaan päädyttiin.


Mutta lähes mahdotonta on…

… ratkaista niitä ongelmia, koska suuri osa ihmisten välisistä riidoista johtuu meissä jokaisessa itsessään piilevissä syissä. Sitä ei tietenkään kukaan halua kuulla, että ehkä se vika oli itsessä, eikö? Kritiikin ottaminen ja antaminen ovat taitolajeja, joiden harjoitteluun annetaan kovin vähän mahdollisuuksia, minkä vuoksi sitä sanan säilää tuleekin helposti heiluteltua kovin ajattelemattomasti. Kuten jo alussa mainitsin, samat ongelmat tuppaavat toistumaan elämässä, mikä pitäisi ottaa huomiovalona itselle että tässä on nyt se jokin iso juttu joka minun itse täytyy ratkaista. Siitä vielä useampi askel eteenpäin olisi huomata, että ennen kuin kykenee itse oman haavansa parantamaan, sitä saattaa siinä matkalla aiheuttaa muille samanlaisia vammoja koska on varsin tietoinen siitä, kuinka juuri samalla tavalla triggeröityviä ihmisiä voi entisestään ärsyttää - koska siis itse ärsyyntyisi juuri samasta asiasta.

Eräs läheinen taho kertoi aikoinaan ollessaan tehtaalla työntekijöiden ongelmia ratkova esimies, että johdon mielestä projekti, jolla pyrittiin ratkaisemaan alkoholismista kärsivien työntekijöiden kuntoutusta oli aivan loistava onnistuminen… kun joku reilu kolmannes onnistuttiin pitämään töissä. Tulos tai ulos, kolmannes onnistumisia ihmisten ongelmien ratkomisessa ei ainakaan itselle kuulostanut kovin suurelta onnistumiselta, mutta mitä asiaa on tullut vuosien aikana tutkittua, ehkäpä käsityksemme niistä oikeista ja toimivista ongelmanratkaisukeinoista ihmisten välisissä riidoissa on parhaimmillaankin tuota luokkaa? Ennenvanhaan asiat sentään osattiin ratkaista kunnolla ja usein lopullisesti - puukko, miekka ja pistooli eivät anna alennusta, vaan se ongelma ratkeaa laakista. Ja ei, en missään tapauksessa suosittele paluuta aikaan, jolloin jokainen loukkaus ratkaistiin lopullisesti yhdellä kertaa. Olemmehan sentään sivistyneitä ihmisiä ja kykenemme kommunikoimaan asiat selviksi, eikö niin… EIKÖ NIIN?!

Itse tiedän ainakin kaksi tapaa ratkaista moisia ongelmia, joiden osumatarkkuus on paljon korkeampi kuin se kolmannes. Niin siis onnistuessaan se on paljon korkeampi, mutta onnistumisprosentti on paljon alhaisempi, eli lähes pomminvarmoja ratkaisuja taas luvassa! Ensimmäinen tapa olisi saada ihmiset ratkaisemaan itse omat traumansa - epäoikeudenmukaisesti petetyksi tullut tuppaa tulemaan petetyksi uudelleen ja uudelleen, koska se on se oppi jonka hänen tulisi omaksua kuinka se haava parannetaan. Helppoa, nopeaa ja tehokasta: paranna omat traumasi ensin ja vasta sitten osallistu täysillä voimin taistoon! Toinen hieman helpompi tapa olisi istuttaa ne riitelevät tahot saman pöydän ääreen NVC-”konsultin” kanssa. NonViolent Communication, suomeksi väkivallaton vuorovaikutus, on tehokas tapa ratkaista ihmisten välisiä riitoja, mutta vaatii huomattavaa panostusta jokaiselta asianomaiselta taholta ja yleensä jonkun, joka osaa tämän kyseisen tekniikan. Eikunsiis traumoja parantelemaan ja keskustelemaan! Moneltakos ja kenen kanavalla se oli tänään se striimi, missä se vittuilu jatkuikaan, muistaako joku?

Vuosisata propagandaa

Joko oltaisiin opittu?

Pian tulee sata vuotta täyteen siitä, kun Edward Bernays kirjoitti kirjansa ”Propaganda”. Jo ensimmäisellä sivulla hän vääntää rautalangasta sen, kuinka ihmismassoja todellisuudessa hallitaan ja ohjataan - propagandalla. Näkymätön käsi lääppii massoja juuri haluamaansa suuntaan, mutta se näkymätön käsi ei ole läheskään sama, kuin se maaginen näkymätön käsi joka pitää kapitalismin ruodussa taloustieteilijöiden mukaan oikein on. Ei, tämä propagandan näkymätön käsi on se valtava koneisto, joka pyörittää yleistä mielipidettä haluamallaan tavalla ja kansa vaatii lisää, sen sijaan että edes hetkeksi pysähtyisi miettimään ajaakohan se kaikista varakkain sakki oikeasti sen tavan tallaajan etua, vaiko vaan omaansa. Koneisto on täysin tietoinen ja tarkoituksenmukainen viestinnässään, mutta johtuen ihmisten erilaisuudesta, se ei kykene kaikkien mielipidettä muokkaamaan haluamallaan tavalla. Mutta ei sen tarvitsekaan, koska meillä on ”demokratia” joka saa oikeutuksensa enemmistön yleisestä mielipiteestä ja sitä laumaa voidaan propagandalla ohjata mennen tullen ja palatessa.

Voisi tosin kuvitella, että ihmiskunta olisi valveutunut tähän näkymättömään voimaan kun siitä ollaan pian se sata vuotta kirjoitettu? Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, asiasta on kirjoitettu vielä paljon pitempäänkin, mutta ennen Bernayssin aivotuksia, tätä näkymätöntä voimaa joka paimentaa kansaa pidettiin enemmänkin negatiivisena asiana, koska se kykeni vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen demokraattisessa järjestelmässä, vaikka koko demokratian idea on täysin päinvastainen: yleinen mielipide ohjaa hallintoa, ei niin että hallinto ohjaa yleistä mielipidettä. Tämä kriittinen ero on nykypäivänä unohtunut aivan täysin ja sen sijaan että kansalle annettaisiin lisää ääntä ja sitä kautta valtaa, kaikkialla maailmassa kehitys on täysin päinvastainen. Keksitään ties mitä vihapuhelakeja, luodaan järjestelmiä jotka valvovat kaikkea sanottua ja rangaistaan välittömästi niitä, jotka uskaltavat siitäkin huolimatta kertoa oman näkemyksensä julki. Sen kauemmaksi demokratiasta tai demokraattisesta järjestelmästä ei voida enää paljoa päästä, mutta se sama yleistä mielipidettä ohjaava näkymätön käsi on helposti onnistunut myymään tämän ”uuden” idean demokratiasta koko kansalle. Ja kaikki sitä uhmaavat ovat pahoja syntisiä hulluja salaliittoteoreetikoita, siitäkin huolimatta että asiasta on vuosisatoja kirjoitettu ja Bernays väänsi sen rautalangasta aikoinaan.

Eipä siinä, kollektiivinen tieto vallanpitäjien suorittamasta manipuloinnista kuin siitä, miten sen voisi lopettaa kuin seinään on jo vuosisatoja vanhaa. Ihmisten tottelevaisuus vallanpitäjien käskyihin ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö, mutta voisi tosiaan luulla että näin informaation aikakautena kun ne sadat hyllymetrin alan kirjallisuutta ovat lähes kaikkien saatavilla, näkisimme edes hieman enemmän organisoitunutta vastarintaa sille yleistä mielipidettä orjanaan pitävälle koneistolle? Onhan niitä toki pienessä mittakaavassa vaikka ja kuinka paljon, siis ihmisiä jotka tästä puhuvat ja kirjoittavat, mutta kuten kaikessa propagandassa, jos sitä viestiä ei saada suuresti näkyviin, sen vaikutus on lähes mitätön. Kyllä, yhtä kerralla ihmisiä herää tähän suureen kusetukseen mutta se häviävän pieni vähemmistö ei isossa kuvassa ainakaan vielä saa mitään lommoa aikaiseksi koneistolle. Itse näen ehkäpä suurimpana ongelmana tälle sen, että niin suuri osa ”heränneistä” kyllä kovasti puhuu tajuavansa tämän manipuloinnin mutta ehdottaa korjaukseksi tukea sitä koneistoa kannustamalla muitakin sitä oikeuttamaan. Historiasta jos oltaisiin opittu niin tiedettäisiin, ettei se niin toimi. Mutta kukin tavallaan, tietysti.


Kettu kuittaa

Loikataampa sitten sata vuotta eteenpäin noista Bernayssin ajoista nykypäivään ja siihen, miten meillä täällä Suomessa asiat hoidetaan. Jo aikaisemmin raapustelin ja nauhoitin edellisestä vastaan tulleesta ”tunnustuksesta” kuinka kansaamme manipuloidaan, eli ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena”. Hiljattain tuli vastaan siihen samaan jatkumoon näissä käyttäytymistieteellisissä projekteissa: härpäke nimeltään ”Kettu”, eli ”käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa”, joka päättyy vuoden 2022 lopussa. Jos sinne asti selvitään ja se tutkimus saadaan julkiseksi, raapustetaan siitä sitten uudelleen loppuraportin lukemisen jälkeen. Mutta onhan sielä jo nyt paljon hienoa materiaalia valmiina kaikkien ihailtavaksi. Jälleen on siis koottu pieni ryhmä asiantuntijoita eri aloilta kehittämään ja kokeilemaan erilaisia strategioita siihen, kuinka kansalle syötetään lääketeollisuuden paskaa isolla lusikalla väkisin ja kuinka kansa syö sen hymyssä suin, täysin omasta turvallisuudesta ja terveydestä välittämättä. Miksi ihmeessä kansa niin tekisi?! Koska se kaikki tehdään ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun sekä rakkaimpiesi turvallisuuden vuoksi!” Ja kaikki jotka puhuvat asiasta vastaan, ovat pahoja vääräuskoisia.

Tarkoituksena näillä projekteilla on, heidän omien sanojensa mukaan: ”suostutteluun, jonka avulla pyritään vaikututtamaan kansalaisten asenteisiin ja uskomuksiin, sosiaalisen kontekstin merkitystä korostaviin toimenpiteisiin ja suoriin ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaviin toimiin”. Eli pyritään kaikkiin niihin toimiin, joilla valta kertoo kansalle kuinka toimia, ei niinkuin pitäisi eli kansa kertoo vallalle kuinka toimia. Koska kaikessa ajatellaan aina kansan parasta, ”Turvallisuuden tunnetta edistää erityisesti mahdollisuus toimia itse aktiivisesti oman tilanteensa hyväksi. Tätä käyttäytymisilmiötä kannattaisi jatkossa hyödyntää paremmin osana rajoitustoimien kokonaisuutta. Epävarmuutta poistavat parhaiten selkeät, yksinkertaiset viestit, ohjeet ja säännöt, jotka eivät jätä tulkinnan varaa.” Eli suomeksi, kansan tunnetta asiasta tulee manipuloida, toimilla ei tarvitse olla käytännössä mitään hyötyä (kuten ei olekaan, paljon haittaa tosin) kunhan asia vaan saadaan myytyä kansalle selkeästi. Odottelen innolla loppuraporttia…

Kun oma palkka riippuu ymmärtämättömyydestä, saadaan aikaiseksi runsaasti tämmöisiä ”hyvien tolkun ihmisten” tekemiä projekteja jotka ovat tarkemmin tarkasteltuna kuin suoraan jonkun dystooppisen elokuvan käsikirjoituksesta. Varmasti siellä mukana on myös psyko- ja sosiopaatteja, jotka nauttivat siitä vallasta joka heille sallitaan manipuloida muita ihmisiä, mutta veikkaisin suuren osan tähän osallistuvia olevan ihan ”tavan kansaan” kuuluvaa akateemista (aivopestyä) porukkaa. Päälle vielä narsistiset johtajat, joilla ei ole pienintäkään tunnontuskaa vaikka tapattaa oma kansa kunhan itse näyttää siinä hyvältä niin lopputulos onkin taattu: helvetti maan päällä ja kansa hurraa sille. Sen sijaan että näitä asioita pyrittäisiin korjaamaan, kehitetään kaikenmoisia digi-ID:tä joihin voidaan tallentaa kansalaisten tottelevaisuuspisteet tulevia leirityksiä varten. Mutta eiväthän ne niin tekisi, taas?


Jatkuvaa mielipiteenmuokkausta

Hiljattain esiin nousi jälleen 2020 alunperin julkaistu WEF:n 110.000 ihmisen vapaaehtoinen informaatiosoturijengikin, kun he hehkuttelivat sitä kuinka hyvin he kykenevät hallitsemaan julkista narratiivia. Suuret massat itseään hyvänä pitäviä ihmisiä jahtaavat vääräuskoisia ilmiantaen ja hyökäten joukolla heidän kimppuunsa. Julkista tietoa, tietenkin, mutta jostain syystä media on asiasta hiljaa kuin kusi sukassa. Miksi? Omertàn laki, tietenkin - vallanpitäjien piireissä ei hiiskuta kuka perseilee mitäkin ja missä, koska kuulemma ennen oli paremmin kun ei ollut kännykameroita paljastamassa kaikkea sekoilua. Koko länsimainen propaganda perustuu yhteen perusideaan: iskekää tunteisiin. Viha, pelko, ihastus ja palvonta ovat kaikki kelvollisia asioita ja kun mukaan otetaan psykologit käyttäytymistieteineen avuksi, saadaan puhtaasti tunteella reagoiva enemmistö. Miksi tunteella, voitaisiin kysyä? Koska silloin ei järki pääse sekaantumaan mielipiteeseen.

Bernays puhui kirjassaan ”uudesta propagandasta”, eli uudesta normaalista, missä pieni joukko ihmisiä manipuloi lähes rajattomilla resursseillaan yleistä mielipidettä haluamallaan tavalla. Manipuloinnin keinot kehittyvät jatkuvasti ja vapaaehtoisia koekaniineja on television edes miljoonittain paikasta riippumatta. Valtiot käyttävät veronmaksajilta varastamaansa rahaa tutkimuksiin siitä, kuinka kansa saadaan tottelevaisemmaksi. ”Filantroopit” upottavat organisaatioidensa kautta miljardeja eri maiden viestintään ja ajamaan haluamiansa agendoja. Kaikki tämä on täysin julkista ja tunnustettua asiaa, he jopa kerskailevat saavutuksillaan, mutta enemmistö ihmisistä ei tiedä, välitä ja/tai ymmärrä kuinka heidän omat mielipiteensä ja ajatuksensa oikein muodostuvat - eli ylhäältä alas syötetyn tarinan mukaan. Mutta silti niin moni kokee tämän olevan demokratiaa…

Kun siis tiedetään, että ihmisiä manipuloidaan 24/7 harvojen toimesta ja ne harvat pystytään osoittamaan ainakin niin, että ne käytännön työtä tekevät ihmiset voitaisiin laittaa vastuuseen rikoksista ihmiskuntaa vastaan, voitaisiinkin kysyä että miksi mitään ei tehdä? Yksinkertainen selitys olisi tietenkin se, että ne samat manipuloivat tahot pitävät huolen myös siitä, ettei mitään vastarintaa pysty muodostumaan koska se yleinen mielipide on niin vahva voima yhteiskunnassa. Kukaan, joka haluaa pitää minkäänlaista ”korkeaa” asemaa yhteiskunnassa ei tule koskaan nousemaan vastaan sitä koneistoa, joka hänet on sinne korkeaan asemaan nostanut - ei kukaan. Kansa pidetään jatkuvasti tunteiden vallassa ja ikävä kyllä myös tähän kusetukseen havahtuneet reagoivat suureen osaan tästä dystopiasta tunteella. Se tunne on usein pelko, aivan kuten ne ”lampaat” tuntevat, mutta se mitä pelätään on ihan jotain muuta. Pelätään niin maailmanloppua kuin tyranniaa tai mitä tahansa, samalla unohtaen sen asian millä tämä kaikki perseily loppuisi: kun kukaan ei enää tottele, edes sitä käskyä että ”pelätkää (jotain)” ja ihmiset eläisivät vaan omaa ja mahdollisimman onnellista elämäänsä, se nykyinen valta menettäisi otteensa kansasta. Toinen vaihtoehto olisi tietysti kaataa se valta voimakeinoin, mutta silloin tarvitaan suurempi voima kuin vallalla on. Historiasta voitaisiin oppia paljon keinoja kampittaa tyrannia ja lopulta kaataa se, mutta kun ei tiedä asuvansa tyranniassa, ei sitä oikein tiedä vastustaa.

Äänettömät aseet hiljaisiin sotiin

Yhteiseksi hyväksi

Kun vuonna 1986 Boeing Aircraftilta ostettua käytettyä kopiokonetta lähdettiin putsaamaan, sen sisuksista löytyi dokumentti, joka tuskin oltiin tarkoitettu tavan kansan käsiin. Kannessa komeili ”Top secret”, huippusalainen, jonka alla otsikko ”Silent Weapons for Quiet Wars - An introductory programming manual TM-SW7905.1” eli tekstin otsikon mukainen ohjekirjanen. No mutta sehän kuulostaa hyvältä, eikö? Yhdistetään vielä tämä opaskirja toiseen teokseen, missä kyseinen läpyskä mainittiin: ”Tavistock Institute - Social Engineering the Masses” kirjoittajana Daniel Estulin. Tolkun ihmiselle kumpainenkin teos edustaa sitä höpöhöpö-salaliittoteoriaa, koska eihän maailmassa ole olemassa voimia, jotka omaksi edukseen pyrkisivät hallitsemaan massoja talouden ja informaation kautta. Joku olisi kertonut, jos näin olisi - ei ole mahdollista pitää salassa suuria suunnitelmia suurelta yleisöltä! Edes silloin, kun asiat on kerrottu moneen kertaan, mutta ei televisiossa, jonka lähetyksestä vastaa ne valtaa pitävät tahot eli siis puhdasta salaliittoteoriaa!

Äänettömillä aseilla (hiljaisessa sodassa) viitataan keinoihin, joilla massoja voidaan hallita lähes täydellisesti ilman, että valtaosa ihmisistä huomaa mitä tapahtuu saatikka ymmärtää mistä on kysymys. Koko strategian avain juontuu 1743 syntyneen ja 1812 kuolleen herra Mayer Amschel Rotschildin tarkkaan havaintoon: ”Give me control over nation's currency, and I care not who makes its laws” eli anna minulle hallinta maan valuutasta niin minun ei tarvitse välittää kuka säätää ne lait. Ja se hiljainen sota on täysi ihmiskunnan hallinta useilla eri keinoilla. Talous on kuitenkin siinä ytimessä, koska sitä manipuloimalla voidaan se varallisuus pakata harvojen käsiin massojen hurraamana. Shokkidoktriini elää ja voi hyvin, mutta on vain pieni osa niistä äänettömistä aseista joita tavan kansaa vastaan käytetään. Talous oli tällä pienellä hallitsevalla luokalla hallussa jo pitkään aina pankkijärjestelmien alkuajoista lähtien, mutta vasta kun keinoja pitää kirjaa kaikesta, mahdollistui lähes täydellinen hallinta kansan ylitse.

Mutta raha on vain resurssi, jonka hallinta on tietenkin olennaisessa osassa tätä sirkusta. Oikea valta tuleekin siinä, kuka hallitsee energian. Ei, en tarkoita mitään mystistä voimaa tai vastaavaa, vaan ihan raakaa energiaa esimerkiksi mitä öljystä saa irti. Oiligarkit ovatkin hallinneet tätä järjestelmää heti siitä lähtien, kun tämä ”fossiilinen” aine otettiin kunnolla käyttöön. Koska äänettömät aseet olivat kuitenkin ennen 1986 julkaistua materiaalia, siitä puuttuukin tämä nykypäivän öljyä ja kultaa arvokkaampi asia: ihmisten digitaalinen identiteetti. Velalla saa ihmisen työskentelemään orjana ja ilman energiaa tulee niin kylmä kuin nälkä, mutta verrattuna ihmisen lähes täydelliseen profiiliin yhdistettynä yksilöityyn mediaan, nämä entisaikojen äänettömät aseet olivat kovin tehottomia. Sen lisäksi ihmiset pystyivät irtautumaan veloistaan kuin energiantarpeestaan suhteellisen helposti, mutta identiteetistään, siitä kaikesta informaatiosta mitä yksilöstä nykyään kerätään, ei tuosta vaan irti pääsekään ja se on siellä odottelemassa aikaa jolloin sitä tarvitaan ja voidaan käyttää vallanpitäjien eduksi.


Sotapropaganda hyötykäyttöön

Liittyvätkö nuo äänettömät aseet Tavistockin tutkimuksiin, siitä ei ole tietoa, mutta tämä heti toisen maailmansodan jälkeen perustettu instituutti on ollut hyvin samankaltaisissa jutuissa heti alkuajoistaan lähtien. Molemmista maailmansodista viisastuneina, vallanpitäjät alkoivat tutkimaan ihmisten sosiaalista hallintaa aivan uudella innolla ja yksi näistä uraauurtavista toimijoista, joista suurin osa ihmisistä on autuaan tietämätön, on juuri Lontoossa majaileva ”The Tavistock Institute of Human Relations” (TIHR). Pikaisella haulla porukasta löytyy lähinnä faktantarkistuksia, jotka osoittavat että heillä ei ole mitään tekemistä suurten salaliittoteorioiden, kuten ”väestönvaihto”, kanssa. Tämä varmasti pitää paikkansa, koska Tavistockin poijjaat eivät käytä välttämättä itse niitä kehittämiään tekniikoita, mutta jotkut muut tahot niitä tuntuvat käyttävän melkoisen tehokkaasti.

Frankfurtin koulukunta kulttuurimarxismeineen vaikuttaakin olevan suuressa osassa menossa mukana, kun Tavistock mainitaan. John Coleman kirjoitti myös asiasta kirjan nimeltään ”THE TAVISTOCK INSTITUTE OF HUMAN RELATIONS - Shaping the Moral, Spiritual, Cultural, and Political and Economic Decline of the United States of America”, mutta sitä en ole vielä ehtinyt lukea loppuun saakka joten jätetään se nyt vain sivuhuomautukseksi. Kaikki vanhat tutut Rooman Klubista CFR:ään myös löytyy noiden Estulinin kirjan kansien välistä, eli jos salaliittojen tutkiminen kiinnostaa, Tavistock Instituutti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Mutta siis mikä ihmeen porukka se oikein on, ihan jopa omien sanojensakin mukaan? Yksinkertaistettuna, ykkösluokan ajatushautomo/tutkimuskeskus ihmisten sosiaaliseen hallintaan ja ohjaamiseen.

Jos siis tarvitset keinoja aiheuttaa haluttu muutos jossain yhteiskunnan osassa, heidän tutkimuksensa asiasta ovat aivan maailman kärkeä. Shokkidoktriinista mielenmurhaan, heiltä kyllä löytyy keinot ohjata ihmisiä haluttuun suuntaan. Energiakriisiä ja lamaa vaan päälle niin eiköhän se kansa siitä tokene ja hurraa pelastajaansa, joka nyt siinä samalla vei tuhkatkin pesästä. Veikkaisin että tälläkin hetkellä siellä tehdään kovaa tiedettä miten päin helvettiä mennyt joukkomurhan yritys tulisi ohjata seuraavaan isoon konfliktiin, ettei vahingossakaan ihmiset pääse jyvälle kuinka paljon heitä todellisuudessa kusetetaan. Nimittäin se kriittinen osa tuli noissa molemmissa kirjoissa hyvin selville: tyrannit pelkäävät edelleenkin niitä samoja vanhoja keinoja joilla heidät voi kaataa. Muistathan vielä kuinka se tapahtuu?


Tieto on valtaa

Vaikka vallanpitäjät tietävätkin tasan tarkkaan ne keinot joilla massoja ohjataan ja pakotetaan tanssimaan heidän pillinsä mukaan, he myös tietävät kuinka herkkä se luotu illuusio todellisuudessa on. Rahalla ja energialla voidaan kyllä massoja ja suurinta osaa yksilöistä ohjata ja töniä haluttuun suuntaan, mutta niin kauan kuin edes teeskennellään ihmisoikeuksia kuten sananvapaus, on vaarana että oppinut kansa tai sen osa voisi aiheuttaa massoissa vallanpitäjille haitallista liikehdintää. Etuna vallanpitäjillä on kuitenkin kollektiivinen tietämättömyys kuinka järjestelmämme oikeasti toimii ja sen mukana tulevat automaattiset ”hyödylliset idiootit”. On tietysti rumasti sanottu kutsua kokonaisia ryhmiä hyödyllisiksi idiooteiksi, mutta sieltä psykologiasta ja sosiologiasta kaivetuista opeista on meille luotu tämä yleinen tapa hoitaa asioita ja kovin syvällä siinä montussa olevaa voi kyllä kutsua mielestäni idiootiksi.

Mistä siis puhun? Ihmisten tavasta hoitaa erimielisyydet. Koulusta lähtien opetetaan auktoriteetin voimaa ja valtaa, siinä kun kaikki siitä poikkeava on yksinkertaisesti väärin. Erimielisyyksiä varten tarvitaan joku kolmas osapuoli väliin, joka sitten lukee sääntökirjasta miten asia hoidetaan ja päättää kumpi oli oikeassa… sen mukaan, kumman kanssa tuomitsija oli samassa kerhossa aikaisemmin. Tämä sääntöpohjainen malli missä kaikki pitää löytyä sääntökirjasta on aiheuttanut lähinnä sen, että ihmisten välinen kanssakäynti tarvitsee lähes aina tuomarin siihen väliin. Jos ei löydy tuomaria, sitten enemmistö on se oikeassa oleva taho koska kaikkihan aina tehdään yhteiseksi hyväksi ja silleen? Ja kun enemmistö on jostain asiasta tiettyä mieltä, se on silloin demokraattinen päätös asiasta! Ainiin, mielipidekyselyiden käyttö poliittisena mielipiteenohjauksena taisi olla myös Tavistockin käsialaa…

Mutta kuten jokainen ”herännyt” toki tietää, häneen ei voida vaikuttaa ja hänen omaamansa tieto kaikista asioista on taivaan tosi. Siis aivan samalla tavalla kuin jokainen tolkun ihminen tietää, vaikkakin se tieto voi näiden kahden kohdalla olla täysin päinvastaistakin. Tämä erehtymättömyyden mentaliteetti onkin nähdäkseni yksi parhaita ja samalla tuhoisimpia tapoja hallita massoja ja kyllä, sitäkin ollaan tutkittu. Ja kun sitä on tutkittu, se on otettu huomioon niissä ehdotetuissa strategioissa, joita vallanpitäjät jakavat omille kätyreilleen. Itse tiedän että en tiedä monesta asiasta paljoa paskaakaan ja niistä joista jotain tiedän, saatan olla myös väärässä. Sananvapaus olisi se koko ihmiskunnan tapa ratkaista lähestulkoon kaikki ongelmat, mutta ihmisille on juurtunut kovin syvälle se olettamus, että eri mieltä olevien kanssa ei keskustella. Voiko kaikkien kanssa sitten keskustella? Ei. Vain niiden kanssa, joilla on avoin mieli. Muille kaikki se tieto on kiveen hakattuja uskomuksia ja uskon asioista ei kiistellä, kuten kaikki tietävät. Onko sen parempaa äänetöntä asetta kuin ihminen, joka uskoo sen mitä muut haluavat hänen uskovan? Sotaa mielistä on käyty nykyisessä muodossaan vasta reilun vuosisadan, mutta se koneisto näyttää olevan vahvasti voitolla…

Ovatko asiat niin huonosti sittenkään?

Kaikki hyvin, ei mitään nähtävää, hajaantukaa!

”Uutisten ja todellisuuden välinen yhteys vaikuttaa olemattomalta, tai jopa negatiiviselta.” Näin kirjoittaa Rutger Bregman kirjassaan ”Hyvän historia : ihmiskunta uudessa valossa” ja on varmasti siinä lainauksessa täysin oikeassa. Uutiset kertovat liian negatiivisia asioita, mistä syntyy vinouma negatiivisuuteen eli ”negativity bias”. Koska kaikki valtamedia toitottaa täsmälleen samaa tarinaa, syntyy saatavuusvinouma - joka ikinen media kertoo vain pahoja asioita niin ihmiset luulevat asioiden olevan huonosti. Negatiivisuus myy ja sen ovat kaikki mediaan liittyvät tahot huomanneet jo aikoja sitten. Kirjassa annetaan lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka tiettyjä ongelmia esitetään aivan väärässä valossa suhteessa sen ongelman kokoon samalla kun niitä oikeita ongelmia ei esitetä silleen oikealla tavalla. No mutta eihän media niin tekisi tahallaan, eihän? Jostain syystä kirjassa se median kritiikki jää puolitiehen, ainakin sen perusteella mitä olen sitä opusta ehtinyt tähän saakka lukea - ehkäpä kirja loppua kohden vielä pelastaa itsensä, joten otetaan toinen otos aiheesta jos sille on tarvesta.

Negatiivisuus myy, kyllä. Media puskee ihan täyttä sontaa liioitellen tiettyjä asioita, siinä kun se on suu supussa monien muiden ongelmien kanssa. Ihmiset pelkäävät ja etsivät pelastajaa, samalla kun yrittävät lieventää ahdistustaan ostamalla romua, jota he eivät tule koskaan tarvitsemaan vain koska media kertoi että semmoinen täytyy jokaisella hyvällä ihmisellä olla kaapissaan. Toistoa toiston perään jolloin suurinkin valhe muuttuu totuudeksi, senhän kaikki jo tiesivätkin. Mutta jos kerran tämä kaikki tiedetään ja sen aiheuttamat ongelmat yhteiskunnalle on hyvin dokumentoitu jo vuosisadan ajan, miten ihmeessä asialle ei olla edes yritetty tehdä mitään? Olisi kuulemma salaliittoteoriaa väittää, että median toiminta olisi tarkoituksenmukaista viestintää eli propagandaa, vaikka siitä ei ole pienintäkään epäilystä etteikö media tietäisi tasan tarkkaan mitä se tekee ja mitä sen teot aiheuttavat - jopa oma valtiomme on tutkinut asiaa ja kannustaa kansan manipulointiin median välityksellä omassa tutkimuksessaan käyttäytymistieteestä.

Ainakin kirjan alkuosista saa kuvan, että oikeasti asiat eivät ole läheskään niin hullusti kuin media esittää, vaan elämmekin vain negatiivisuuden illuusiossa ja silleen todellisuudessa asiat ovat ihan jees. On vain mielikuvituksesi tuotetta, että se bensan korkea hinta olisi todellinen ongelma! Tämä positiivinen näkymä saa tosin jo alussa synkän käänteen, joka kuitenkin esitetään positiivisessa valossa. Voisi melkein saada semmoisen kuvan, että kirja pilkkaa tavan kansaa osoittamalla, että sille kansalle voi tehdä ihan mitä tahansa ja se pomppaa takaisin jaloilleen hymyssä suin aina kun sille annetaan pieni kakunpalanen. Vain täysi psykopaatti tai sosiopaatti käyttäisi hyväkseen sitä tietoa mitä sodista ja katastrofeista ollaan opittu - vaikka asiat menisivät kuinka huonosti tahansa, jälleenrakennus suuren tuhon jälkeen niin yhdistää kuin rauhoittaa kansan. Sehän olisi ihan täysi salaliitto, että niitä katastrofeja aiheutettaisiin tahallaan ja mediassa ne kieputettaisiin halutulla tavalla saamaan paras mahdollinen lopputulos vallanpitäjille - kansa on heille vain ne työläismuurahaiset, joita voi omaksi iloksi suurennuslasilla polttaa koska niitä tulee aina lisää.


Tahallista, ei sattumaa?

Katastrofien jälkeen kansa puhaltaa yhteen hiileen, minkä lisäksi se trauma laantuu jos vaan media muistaa kääntää tarinan ”tilanne ohi, kaikki hyvin ja iloitkaa selviytymisestä!” Kun Saksa pommitti Lontoota toisen maailmansodan aikana, tutkijat huomasivat ettei se lannistanutkaan kansaa vaan sai sen yhdistymään. Selviytyjät saivat enemmän uskoa asiaansa ja jälleenrakennus on aina hyvä bisnes, kuten idea siitä miten rikotut ikkunat tuovat kysyntää lasintekijöille. Näistä asioista täysin tietoisena britit (tuli)pommittivat Saksaa tappaen kymmenkertaisen määrän siviilejä, koska se kuulemma murtaisi vastarinnan. Paitsi että tapahtui juuri kuten odotettiinkin tapahtuvan, mukaan lukien se valtava määrä siviiliuhreja. Jenkit tietysti laittoivat vielä askelta paremmaksi ydinpommeillaan, edelleenkin tietoisena että kansaa ei sillä murreta. Ainoa asia mikä sillä joukkoteurastuksella voidaan saada aikaiseksi on se, että maan johto antautuu kun se ei halua uhrata enempää siviilejään. Onneksi useat johtajat ovat valmiita taistelemaan viimeiseen kansalaiseensa asti pahaa valloittajaa kohtaan, tosin vielä useampi on valmis niin tekemään jossain muualla ja muiden maiden kansalaisilla. Se vasta osoittaakin aitoa johtajuutta uhrata muut ilman mitään riskiä itselle!

Kun New Orleanssissa oli ne pahat tulvat ja sen seurauksena suuria alueita evakuoitiin ja hylättiin, saapui paikalle tietenkin joukko ihmisiä ryöstämään niitä taakse jääneitä asuntoja ja yrityksiä. Tämä voitaisiin nähdä negatiivisena asiana, mutta sopivasti katsomalla tämä myös oli positiivinen asia: ihmiset osoittivat spontaania yhteistyötä! Vaikka asiat olivat kunnolla päin helvettiä, löytyi uusia mahdollisuuksia parantaa sitä omaa tilannetta ryöstämällä muilta ja yhteistyön voimin saatiin suuretkin määrät saalista siirrettyä turvaan tulva-alueelta! Viranomaisiakin siinä sivussa autettiin kun rosvojoukot tiesivät alueen tilanteen ja osasivat neuvoa pelastajia jos jossain sattui vielä uhreja olemaan heidän jäljiltään elossa. Näetkös, asioista voidaan aina löytää se positiivinen näkökulma! Aivan kuten se kallis polttoaine on oikeasti helvetin hyvää bisnestä esimerkiksi jenkkien kaasuteollisuudelle joka saastuttaa moninkertaisesti enemmän kuin aikaisempi kaasuntuonti Venäjältä. Mikään ei näytä viholliselle uhkaavammalta kuin ampua omaan jalkaan uudestaan ja uudestaan, esitellen sitten uhkauksia jotka itse asiassa vaarantavat lähinnä ne omat kansalaiset. Mutta uhittelulla saadaan muutama tyyppi näyttämään todella suurilta johtajilta! Positiivista, huomaatko?

Olisi siis täyden mielipuolen tekosia, kaiken tämän (ja paljon enemmän siihen päälle) tietäen, tahallaan aiheuttaa ongelmia tavallisille ihmisille vain koska sillä saadaan nollattua kaikki sitä ennen jo pitkään heikosti menneet asiat. Ihmiset jälleenrakentavat ilolla ja traumatkin jäävät vain jälkipolvien murheeksi varmistamaan, että ne seuraavatkin sukupolvet ovat valmiita uhraamaan itsensä yhteiseksi hyväksi. Kriisiviestintä osataan hoitaa aina sen mukaan, kenen etua sillä haetaan, minkä vuoksi voisi jopa hetkeksi pysähtyä miettimään kenen etua tässä viimeisten vuosien aikana ollaan oikein ajettu? Asiaa on jo tutkittu se reilu sata vuotta, sotien tuomien suurten harppausten siivittämänä, joten on täysin varmaa sen viestinnän olevan tarkoituksenmukaista ja tietoista - propagandaa. Mutta kun myös sen kansan reagointi siihen viestintään kuin myös tapahtumiin on taattua laatua… jos maailmaa johtaisi joukko psyko/sosiopaatteja, kerrohan, mitä he tekisivät toisin jos ajaisivat yhtä maailmanherruutta itselleen?


Vihollinen keskuudessamme

Myös se on tunnettu ja tiedetty jo pitkään, että ne pahimmat viholliset ovat aina niitä, jotka ovat sen ”oman” porukan keskuudessa taistelemassa kollektiivia vastaan. Tässä kannattaakin pohtia kahteen otteeseen kuka on oikeasti kenenkin puolella, kun media leimaa ne rauhaa ja vapautta vaativat ihmiset ”pahoiksi” ja vaativat sensuuria kaikelle mikä ei sieltä valtamediasta tule. Historiasta oltaisiin voitu oppia, että ne sensuuria vaatineet ja keskustelun sekä erimieliset ihmiset vaientaneet tahot eivät ole koskaan ihmiskunnan historiassa olleet niitä hyviä tyyppejä. Jos se oma kanta ei kestä avointa keskustelua, ei se koko aate ole minkään arvoinen yhteiskunnalle. Muutamalle taholle se saattaa olla hyvinkin arvokas aate, mutta valheen suojelu on aina haasteellista jos sillä tavan kansalla on vielä edes joitain mahdollisuuksia saada viesti kulkemaan vapaasti. Koska ne oikeat vallanpitäjät ovat oppineet siitä historiasta, toisin kuin kansa, tässä on oikeasti suuri vaara sille tavan kansalle että ihmiset ovat pää pölkyllä suuremman hyvän vuoksi ja suurempi hyvä ei ole sen kansan eduksi millään tavalla.

Nimittäin tämä nykyinen virallinen tarina on niin kieroutunut että sen osoittaminen virheelliseksi ei edes vaadi mitään kummempia kikkoja. Ja kun se virallinen tarina kaatuu, kansa nousee sen tarinan kertonutta vastaan… paitsi jos sitä ennen tapahtuu jotain suurta ja traumaattista. Riittävän suuri shokki, paljon tuhoa ja kärsimystä, kaaosta ja valtavia mullistuksia… ihmiskunta nousee yhdessä suuren johtajansa taakse ja alkaa rakentamaan sitä mitä kerrotaan olevan pelastukseksi uudella innolla. Mikään henkilökohtainen uhraus ei ole liian suuri yhteiseksi hyväksi, koska se kansan pelastuminen vaatii täydellistä yhteistyötä eli tottelevaisuutta. Kaikki tämä on toistunut jokaisessa kokeillussa mittakaavassa, joten ei ole mitään syytä olettaa etteikö se toimisi myös kerralla maailmanlaajuisesti. Mutta ”eiväthän ne niin tekisi” ja ”joku olisi kertonut”, vai kuinka se meni? Eivät tietenkään, koska eihän kukaan kuvittele olevansa kuin Jumala jolla on valta ja oikeus kaikkien kansojen yli… eihän?

Itse näkisin asian niin, että kaikesta kilpailusta huolimatta, asiat eivät ole ihan niin päin helvettiä kuin voisi luulla. Ihmiset tekevät yhteistyötä ja valtaosa ihmisistä on ihan oikeasti hyviä tyyppejä jotka haluavat myös muille hyvää. Ihmiset palautuvat pahoistakin katastrofeista ja kykenevät niin sopeutumaan kuin uudelleenrakentamaan vanhan maailman tuhkien päälle. Yksilötasolla tilanne voi tosin olla toisin eli kaikki mennä kunnolla perseelleen, mutta yhteiskuntatasolla, niin kauan kuin niitä hyviä ihmisiä on jäljellä, ihmiskunnalla on toivoa. Ohjeeksi voinkin sanoa, että: Elä hyvä elämä äläkä elä pelossa. Valtaa pitävillä psykopaateilla on rajallisesti (todella paljon, mutta silti rajallisesti) valtaa, mutta (toistaiseksi) lähes rajaton propagandakoneisto jonka uskominen on kuitenkin jokaisesta itsestä kiinni. Zombievirus ei ollut niin paha kuin väitettiin, ilmastonmuutos ei liioin, mutta kerta toisensa jälkeen asiat kieputetaan halutulla tavalla eivätkä ne vastaa todellisuutta, ihan todistetusti. Vaikka asia tiedetään, silti siihen paskaan uskotaan ja toimitaan pelon ohjaamana. Mutta se on jokaisen oma valinta. Myös se, että mahdollistaa tyrannian kun pelkää eikä tee asialle mitään - tyrannit kun kaatuvat joka kerta samalla tavalla.

Tarinoita usealla tasolla

Etsimässä kysymystä vastaukseen ”42”

Tarinoiden kertomisesta niin kulttuurin kuin uskomusten/aatteiden siirtämisessä sukupolvilta toisille ollaankin jo pohdittu, samoin kuin tarinoiden käyttöä propagandistisena työkaluna sekä tarinoiden tulkintaa, mutta siihen tulkintaan ajattelin ottaa nyt hieman uuden näkökulman. Tarinoita kerrottaessa, oli se tapa mikä tahansa, voidaan se tarinan merkitys jakaa karkeasti kolmelle eri tasolle. Pintapuolisesti tarina on mikä on, sen tulkintaan ei tarvita muuta kuin ymmärtää ne käytetyt sanat ja symbolit niiden ”kansankielisissä” merkityksissään. Usein tarinoilla on kuitenkin syvällisempi merkitys, joka ei välttämättä aukea ensikosketuksella vaan vaatii tarkempaa analysointia sekä usein myös havainnointia. Siinä kun pintapuolisen merkityksen voi tulkita yleensä vain yhdellä tai korkeintaan muutamalla tavalla, niiden syvällisempien merkitysten tulkinnassa voidaankin saada melkoinen haitari laidasta laitaan - siksi on niin tärkeää pitää mielessä kenen tulkintoja niistä uskoo. Visuaalisessa tarinankerronnassa (kuvat, niin staattiset kuin liikkuvat) esimerkiksi osa piilottaa ns. ”pääsiäismunia” mukaan tarinoihinsa joilla voi myös olla useita eri tasoja merkityksiltään. Joskus ne ovat esimerkiksi hatunnostoja tietyille henkilöille tai asioille, kun taas osa tulkitsee vaikkapa Disneyn tuotannolle synkempiä piilomerkityksiä.

Mutta tarinoihin voidaan upottaa vielä paljon enemmän. Siinä kun kuvaan voidaan lisätä piilotettu symboli, voidaan tekstiin koodata myös enemmän tietoa jonka tulkitsemiseen vaaditaan ”avain” avaamaan se salattu viesti. Yksinkertaisimmillaan tällaista viestintää käytettiin sodan aikana sanomalehtien yleisöpalstoilla joihin kirjoitettiin jokin viattomalta näyttävä viesti, mutta avaimen kanssa siitä saatiin irti paljon enemmän. Näin esimerkiksi vastarintajoukot kykenivät kommunikoimaan päämajan kanssa piilossa kaikkien näkyvillä. Mikä tahansa viesti voi periaatteessa olla tämän kaltainen piilosanoma, jonka avaaminen ilman oikeaa avainta on mahdotonta ja havaitseminen informaatiotulvasta hyvin haastavaa. Mutta itse tarinoihin, kuten vaikkapa kirjoihin ja elokuviin, on myös voitu niiden pinnallisten ja syvällisten merkitysten lisäksi upottaa paljon enemmän - salainen sanoma. Ja ei, en nyt tarkoita esimerkiksi kirjan käyttämistä koodiavaimena, esimerkiksi kertomalla sivu- ja rivinumeron sekä sen monesko sana jostain kuuluisasta kirjasta toimii ”koodina”. Puhutaan siis asioista kuten ns. ”Da Vinci-koodi”, joka on ehkäpä se kaikista kuuluisin salainen koodi jonka vain tietäjät tietävät ja kykenevät sen tulkitsemaan.

”The Hitchhiker's Guide to the Galaxy”, suomeksi ”Linnunradan käsikirja liftarille”, eli Douglas Adamssin kirja mistä tuo maaginen ”42” sisältää kirjallisen merkityksiä pintapuolisesti ja toisen mokoman syvällisestikin, mutta sen sisältääkö se salaisia merkityksiä onkin aivan toinen asia. Itse siihen numeroon varmasti liittyy jokin ”avain” ja se voi tietysti olla eri ryhmille erilainen, mutta jos ei tiedä mistä puhutaan joutuu tyytymään toisenlaisiin tulkintoihin. Elämää suurempiin kysymyksiin on ihminen etsinyt vastauksia kautta aikain, mutta niissä joutuukin ensin pohtimaan sitä kysymystä ennen kuin voi lähteä hakemaan sitä vastausta. Osa haluaa etsiä niin ne kysymykset kuin niihin vastaukset ihan itse, mutta enemmistö ihmisistä tuntuu olevan varsin tyytyväisiä kun joku tarjoilee ne heille hopeatarjottimella. Mikä voisikaan mennä pieleen jos antaa sen vallan tarinoiden tulkinnasta muille? Entä voiko tavallinen ihminen edes ymmärtää elämää suurempia asioita ylipäänsä? Osalle riittää että uskoo…


Vastaus löytyy pyhistä teksteistä

Niin paljon kuraa kuin nykypäivänä siitä saakin että avoimesti julistaa uskovansa johonkin pyhään kirjaan tai järjestäytyneeseen uskontoon, osa ihmisistä kuitenkin julistaa avoimesti niin tekevänsä. Rehellisyys on aina arvostettava hyve, mutta moni valmiiksi pureskeltu uskomusjärjestelmä sisältää niin runsaasti sisäisiä ristiriitoja, ettei voi kuin ihmetellä sitä kognitiivisen dissonanssin määrää jota se täytyy aiheuttaa ihmisessä. Mutta ei hätää, ihmismieli kyllä keinot keksii ja tarinoiden tulkinta ”oikein” onkin avainasemassa niissä ristiriidoissa. Helppo reitti olisikin vain nauraa niille ”hulluille uskoville”, kun tulkitsevat tarinoita omaksi edukseen ymmärtämättä tai jopa tietoisesti ohittamalla ne pyhien tekstien ongelmat. Ehkäpä ne jotka eivät usko, eivät vaan näe niitä pyhiä tekstejä kaikilla kolmella (pinta, syvä, salainen) tasolla ja siksi eivät kykene hahmottamaan kokonaisuutta? Vai ovatko ne uskovaiset vaan sekaisin kun uskovat lukemattomia kertoja käännettyjen ja muokattujen tekstien olevan vuosisatojenkin jälkeen vielä ”pyhiä”?

Otetaan pari esimerkkiä asiasta, Raamatusta Matteuksen evankeliumin 5. luku jakeet 38-42. En lainaa suoraan jakeita, koska käännöksiä on niin useita, mutta 39. menee palttiarallaa niin, että jos toinen (paha) lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin poski. Älä siis tee pahalle vastarintaa, eikös? Juu, pintapuolisesti tuo on yleinen tulkinta ja sitä pidetään myös esimerkkinä siitä, kuinka kristityt ovat alistettuja nyhveröitä kun eivät tee vastarintaa. Molemmat ”oikein” tulkittuja, eikö? Entäs jos otetaan askel syvemmälle, mitä Jeesus opettaakaan? Lähdetään oikeasta poskesta, johon lyömiseksi vaaditaan… mitä? Oikeakätinen löisi vasemmalle puolelle niin lääpätessään kämmenellä kuin lyödessään nyrkillä, mutta vasuri osuisi vastapuoltaan oikealle. Mutta Jeesuksen aikaan vasenkätisyys ei ollut hyvä juttu - tapa, joka jatkui vielä lähes meidänkin päiviimme saakka monessa kulttuurissa. Mutta myös toisenkaltainen taho osuisi oikealle poskelle: kämmenselällä lyödessä oikeakätinen osuu oikealle puolelle. Ja kämmenselällä rangaistaan sivistymättömiä moukkia, alempiarvoisia. Mitä Jeesus siis opetti? Jos joku pitää itseään ylempiarvoisena ja vaan tiippaa sinua poskelle, haasta lyömään kunnolla jos olet kerran lyömässä, mulkku.

Entäpä 41. ja pakottamisesta virstan tai mailin matkalle niin mene mukaan kahdelle? Alistumista edelleen, mutta kenelle? Rooman valtakunnan aikoihin sotilaat saivat värvätä (lue: pakottaa) kansalaisia, usein valloitettuja semmoisia, kantamaan heidän varustuksiaan yhden virstan matkan. Roomalaiset kun keksivät laittaa tolpat mailin välein teidensä varteen niin se oli helppo mitata marssiessa. Mutta eikö alistettu kansa tule vielä enemmän nöyryytetyksi jos joutuu kantamaan valloittajansa varusteita? Mitä ne naapuritkin sanoisivat jos näkivät uljaan miehen nöyränä kantamassa legioonalaisen kimpsuja kuin orja konsanaan? Ehkä se sotilas kahden mailin jälkeen ihmettelee, että mikä mies se tämä on joka vaatii jatkamaan kantamista? Vain vapaa mies saa päättää tekeekö niin ja minähän se tässä olen herrojeni orja kun marssin seuraavaan sotaan käskystä. Riippuu siis miten asian tulkitsee, Jeesus saattoi olla yksi luunkova kapinallinen väärää valtaa vastaan ja koetti opettaa ihmisille kuinka väkivallattomasti voikaan vallanpitäjiä vastustaa. Kirkko tosin ei siitä ”kapinallinen”-tulkinnasta piittaa, koska siinä voi kansa saada ajatuksia heittää ne rahanvaihtajat ulos temppeleistä ja se papin mersu on kovin kovin kiiltävä siinä parkkipaikalla…


Salainen sanoma pyhissä teksteissä?

Tulkintoja voitaisiin tehdä lukemattomista eri kohdista ja lopputulokseksi saataisiin juuri sen näköinen Raamattu kuin kukin haluaa. Muissa pyhissä kirjoissa on tietenkin sama asia ja vallanpitäjät ovat kautta aikojen tienneet ja tunnistaneet ne uskonnot ehkäpä tehokkaimmaksi keinoksi hallita kansoja. Laitat omat tulkkisi ”papeiksi” ja kansa kumartaa, tai itkee ja kumartaa koska on oikeutettua lyödä pahoja harhaoppisia. Tätä uskontojen ominaisuutta vallan välineenä ei voi painottaa liikaa, mutta samalla se ei poista niitä tekstejä ja niiden sanomaa. Mutta jos vallanpitäjät ovat itse ne tekstit sinne pyhään kirjaan valinneet, eikö se niiden sanoma ole kieroutunut pahemman kerran? Väistämättä niin, mutta se ei poista niiden tekstien merkitystä yhteiskunnissa, eikä sitä mahdollisuutta, että sieltä jostain löytyy myös niitä elämää suurempia kysymyksiä ja vastauksia, jos tietää mistä etsiä.

Yksi tällainen ”salainen” tulkinta joka itselle on tullut vastaan on Huna, eli Hawaijin suunnasta löytyvä näkemys maailmasta. He puhuvat ”salaisuudesta”, siitä jostain elämää suuremmasta asiasta. No mutta mitä hittoa sillä on tekemistä pyhien tekstien, tässä kohtaa Raamatun kanssa? Itse kirjan, ei juuri mitään… mutta tiettyjen oppien kanssa sillä on pelottavan paljon yhtäläisyyksiä. Yksi niistä yhtäläisyyksistä kun on se, että molempien juuria löytyy Egyptistä. Jeesus hyvin mahdollisesti opiskeli Egyptissä, joten on mahdollista että hän sai samat opit kuin ne Kahunat, ”salaisuuksien pitäjät” useammassakin samankaltaisessa kulttuurissa. Jeesus puhui koodikielin, jonka vastineet löytyvät monesta maailmankolkasta joissa on Egyptin peruja opeissaan. Toki monelle jo väite, että Jeesus olisi ollut ”oikea” ihminen on liian pitkälle venytettyä skeidaa ja höpöhöpöä tarinaa… mutta mitä jos? Yhden teorian mukaan Jeesus oli yksi näistä ”salaisuuksien pitäjistä”, mutta uskoi itsekin vääriin profeettoihin luettuaan sen aikaisia ennustuksia ja näin hänen oppinsa saivatkin lopulta karun päätöksen. Totta vai tarua? Luoja tietää, jos sekään…

Niin tai näin, niihin elämää suurempiin kysymyksiin ihmiset tulevat etsimään vastauksia sekä esittämään niitä vaikeita kysymyksiä. Tarinoilla ihmiskunta on siirtänyt tietonsa sukupolvilta toisille ja olisi täysin loogista piilottaa ne syvälliset opit tarinoihin, joita levitetään kaikkialle. Toki ne tarinat vuosien saatossa muuttavat muotoaan, mutta olisi mahdollista että ainakin osa olisi säilynyt näihin päiviin asti vielä tulkittavassa muodossa. Vallanpitäjät eivät siitä tietenkään pitäisi, jos kansat levittäisivät kapinahenkeä ja keinoja heitä vastaan, mutta salattujen viestien avulla sekin olisi mahdollista. Mahdollista, mutta kuinka todennäköistä? Ja jos ei muuta niin ainahan sitä saadaan riita aikaiseksi, että kenen tarina on se ainoa oikea ja kenen vain harhaoppia. Tämänkin tarinan voi tulkita monella tavalla ja sen seurauksena käydä tunkemassa säkillinen herneitä nenäänsä… tai löytää sieltä avain, jonka avulla voi avata suuria salaisuuksia. Tai kaikkea siltä väliltä, koska rivien välistä voi löytää vaikka ja mitä - myös paljon sellaista, mitä sinne ei koskaan edes laitettu. Mutta tärkein on syytä aina muistaa: kuka tulkitsee ne tarinat kansalle, on vallassa. Sillä tavalla se virallinen tarina luodaan ja siitä pidetään kiinni kynsin hampain.

Shokkidoktriini

Historian havinaa

Shokkidoktriini tulee kirjan nimestä ”Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism”, jonka Naomi Klein vuonna 2007 sai valmiiksi ja ulos eetteriin. ”Tuhokapitalismin nousu” on kirjan suomennoksen otsikko, josta tuo hyvinkin tärkeä shokkidoktriini on jostain syystä jätetty pois. Kun aloitin lukemaan kirjaa, heti alussa vastaan tuli useita hyvin tuttuja nimiä: Milton Friedman ja Friedrich Hayek … Chicagon koulukunta, eli MPS. Puhutaan siis neoliberalismista ja yhdestä heidän käyttämistään tavoista muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan: shokkidoktriini. Tässä doktriinissa käytetään hyväksi minkä tahansa katastrofin, itseaiheutetun tai luonnollisen, luomaa shokkivaikutusta, jonka avulla saadaan ajettua ”uudistuksia” läpi aivan käsittämättömällä vauhdilla. Patriot Act - 9/11, on yksi näistä lukemattomista puhtaista sattumista, missä runnotaan läpi mielivaltaisia lakeja koska se on yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi koska sillä oltaisiin voitu estää se katastrofi ihan saletisti.

Talouspuoli, se itse tuhokapitalismi, ei kuitenkaan ole se minun juttuni, vaan tutkiskellaan kirjan alussa olevia kappaleita, joissa Klein esittelee psykologista puolta shokin vaikutuksesta. Kirjaimellinen shokkihoito jonka Ugo Cerletti ”keksi” seuraamalla sikojen teurastusta perustui siis hänen havaintoihinsa siitä, kuinka siat käyttäytyivät kun niille annettiin se tainnutus sähkön avulla (näin hän itse kuvaili keksintöään 1954). Moinen suorastaan huutaa ”auttaminen” ja Hippokrateen valassa puhuttiin juuri tuonkaltaisesta toiminnasta, sanoi ei yksikään moraalinen ihminen. Onneksi juuri noin ihmisyyttä arvostavalle toiminnalle löytyy kuitenkin aina valtioiden suunnalta rahoitusta, joten ei aikakaan kun ihmisiä päästiin ”hoitamaan” CIA:n rahoittamissa tutkimuslaitoksissa. Heillä oli vaan semmoinen pikkuinen pulma, että jos se tieto toiminnasta pääsisi ulos, kansa saattaisi olla siitä pahalla päällä kun menivät sen perhanan propagandankin jo kieltämään lailla. Mutta ei hätää, hallinto teki juuri kuten moraaliset ihmiset tekevät tämmöisessä tilanteessa: he antoivat rahoituksen ulkomailla sijaitseville yksityisille tutkimuslaitoksille tehdä niitä ihmiskokeita! Kuulostaako tutulta, etenkin juuri tähän päivään peilaten?

Useiden eri projektien ympäri maailmaa kautta saatiinkin kerättyä paljon tietoa siitä, kuinka ihminen saatiin ”nollattua” shokkihoidolla. Historiaa asian suhteen tutkineet jo tietenkin tiesivät millä nimellä tämä yhteisprojekti tuttavallisemmin tunnetaan: MKUltra. Kymmeniä miljoonia taaloja kaadettiin vuosien aikana tähän projektiin, jossa sähköshokeilla ja kemikaalikoktaileilla (esim. LSD ja PCP) saatiin ihmiset … sekaisin. No, lopulta projekti haudattiin, mutta sen ”tuloksia” käytettiin varsin runsaasti sen seuraavassa käyttökohteessa: kuulusteluissa. Vankien kuulusteluun käytettiin näistä edellisistä opittua, koska tarkoitus oli murtaa ihmisen mielen puolustus ja shokkihoitoa tehokkaampaa sai hakea. Metodit, joita käytettiin, ei liioin olleet edes kidutusta, koska sen määritys oltiin muutettu niin että kidutus on ainoastaan jotain joka tuottaa tuskaa joka on verrannollista vakavaan fyysiseen vammaan. Eihän se shokki nyt voi olla niin paha, koska sitä käytettiin hoitona! Ja jälleen toiminta siirrettiin ulkomaille, koska sivistysvaltiossa ei kiduteta vankeja sitten lainkaan.


Eiväthän ne niin tekisi, taas?

Jos ei siis lasketa niitä useita ”uudistuksia”, joita ympäri maailmaa on ajettu suurten katastrofien jäljiltä läpi, voisiko olla mitenkään mahdollista että samaa shokkidoktriinia yritettäisiin käyttää koko väestöön eikä vaan paikallisesti? Ei tietenkään, vastaisi tolkun ihminen, koska eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi kertonut! Kelpaisiko kenties suoraan hevosen suusta tulleet tunnustukset, että juuri sillä shokkidoktriinilla koetetaan muuttaa maailmaa, miten on? Tekstissä ”Ilmastopaniikki” on kuvattuna ensimmäinen esimerkki, mukaan lukien ne kirjat jotka aiheesta on kirjoitettu kannustaen juuri tähän shokkihoitoon koko kansalle. Toisesta mahtaa olla useampikin kuullut, eli ”Suuri Nollaus”, ze Great Reset, kuten Klaus Schwab itse asian lausuu ihan itse kertoo ajavansa shokkidoktriinilla (ei tietenkään käytä sitä termiä itse) agendaansa läpi. Klasun tapauksessa voidaankin kysyä, että missäs joukoissa se oikeen seisoo kun suuren nollauksen tehtävä on ajaa neoliberalismin aiheuttama talousjärjestelmä alas ja korvata se globaalilla kommunismilla, mutta se muutos ajetaan neoliberaalien kehittämällä tavalla ja nimeä aletaan sorvaamaan ”inklusiivisen kapitalismin” suuntaan?

Køronapandemia olisi voinut olla vain yksi monivuotinen flunssakausi, mutta se päätettiin nostaa median ykkösuutiseksi kahden vuoden ajaksi. Ja kas kummaa, lopputulemana olikin jo vuosia valmistelussa ollut EUid sähköinen ”passi” jota kansa vaatimalla vaatii pakolliseksi kaikkialle. Olipas taas yksi no hupsista, saatana, että ratkaisu oli valmiina jo ennen kuin katastrofi sattui ja sitten siihen asti täysin hyljeksittävä idea saikin suuren kannatuksen, koska se oli yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Jos kyseessä olisi nimittäin ollut tappava pandemia ja tarkoitus olisi ollut pelastaa mahdollisimman suuri määrä ihmisiä, oltaisiin viestintä ja toimet tehty ihan eri tavalla. Viestinnän painopiste olisi ollut pitää kansa rauhallisena ja informoituna, mutta sen sijaan päätettiin lietsoa jatkuvaa paniikkia, luoda hyvesignaloivia mutta täysin turhanpäiväisiä toimia antaakseen ”signaalivaikutuksen” jonka lisäksi ristiriitaisen tiedon jakamisesta tuli normi, sen sijaan että oltaisiin selvästi sanottu ”emme tiedä” ja pyritty rauhoittelemaan kansaa. Valittu strategia olikin, varmasti ihan puhtaasti sattumalta, täysi paniikin ja pelon lietsonta, johon ohjeistus löytyi useista eri lähteistä sotapropagandasta, sekä tietenkin jenkkien tutkimuksista kuinka pakotetaan tottelevaisuuteen. Pelkoon vetoamisesta löytyy paljon tutkimustietoa, niin siitä kuinka sillä suostutellaan kuin myös se, kuinka mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa se tekee kohteelleen. Mutta se on yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi, ihan saletisti.

Ja kyllä, arvannet mihin seuraavaksi puututaan… Ukrainan sota, tai erikoisoperaatio, riippuen keneltä kysytään. Lyhyt maininta etenkin uusille lukijoille on heti alkuun sanottava: itse olen täysin rauhan ja vapauden puolella, täten kaikkea sodankäyntiä vastaan. Ymmärrän kuitenkin tilanteen monimutkaisuuden ja historian (lähi kuin hieman kauemmankin) vaikutuksen konfliktiin, joten yhden osapuolen tuomitsemisen sijaan, kuten olisi hyvesignaloivan tolkun ihmisen kannan mukaan tehtävä, haistatan tasapuolisesti paskat kaikille osapuolille jotka ovat syyllisiä konfliktiin. Jos siis puhutaan tilanteesta sota-alueen ulkopuolella, shokki on melkoinen ja media tekee jälleen kaikkensa lisätäkseen niin pelkoa, kuin myös ehdottomasti vihaa sitä ”pahaa” vastapuolta, Venäjää, kohtaan. Sijaiskärsijäksi joutuvat tavalliset venäläiset, jotka eivät voi vaikuttaa syntyperäänsä eikä kotimaansa päätöksentekoon sen enempää kuin muutkaan. Mutta køronakiihkosta oltiin jo opittu, kuinka naurettavan helppoa on ajaa se valtaväestö pientä vähemmistöä vastaan joka aiheuttaa suuria konflikteja kansan keskuudessa… ja lopulta sitten joudutaan jälleen ottamaan kovat otteet käyttöön ja muuttamaan lakeja. Kas kummaa, nyt kun ruoka ja energia on siinä samalla, täysin yllättäen ja arvaamatta, ajettu kriisiin, pitää asialle tehdä jotain - Vihreä Siirtymä! Niin hallituspuolueet kuin oppositio ovat täysillä mukana, koska ”niin nyt vaan on pakko tehdä”. Kuinka sattuikaan taas niin sopivasti!


Syy, seuraus ja hoito

Jos katsotaan nykypäivää sen valossa, mitä kaikkea eteemme lyödäänkään päivittäin, ei olisi mikään ihme jos yhden jos toisenkin mieli siinä järkkyy. Paljon on puhuttu esimerkiksi massapsykoosista, mutta se on tietenkin vain hullua salaliittoteoriaa. ”Shock and awe”, shokkilamaannutus, taas on tyypillinen sotastrategia joka voidaan tehdä monella eri tavalla, puhtaasti viestinnälläkin. Viestinnän perusteella kyse on nyt niin køronan kuin Ukrainan tilanteen osalta juuri siitä shokkilamaannutuksesta, mutta sitä voidaan tietenkin pitää jälleen puhtaana sattumana. Lähes koko läntinen maailma on käyttämässä samanlaista viestintää kertoo se järjestelmällisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta, mutta tolkun ihmiselle se on ainoastaan merkki totuudesta - kaikki ovat samaa mieltä eli sen täytyy olla totta, sensuuri on vain kuvitelmissasi vaikka se nyt myönnetäänkin julkisesti koska niin on pakko yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi.

Shokin luomat traumat voivat olla jopa pysyviä, mikä varsin hyvin myös tiedetään. Silti samaa shokkihoitoa annetaan kansalle päivittäin. Ei siis tarkasti lääkärin valvonnassa ja shokin jälkeen terapiaa psykiatrin kanssa, kuten shokkiterapiaa taidetaan nykyään antaa, vaan tykitetään joka tuutista kotisohvalle asti ja annetaan yleisen mielipiteen muhia siinä kaikessa pelossa ja vihassa, jonka jälkeen kerrotaan se syyllinen siihen kaikkeen: pahat vääräuskoiset. Jokainen tolkun ihminen kuitenkin tietää olevansa immuuni sille, koska osaa tunnista propagandan täydellisesti eikä häneen pystytä vaikuttamaan ulkoa. Ne eri mieltä olevat ovat vaan pahoja hulluja harhaoppisia, joille ei ihmisoikeudet kuulu! Massapsykoosi onkin enemmän vain korkeamman tason termi sille kaikelle mitä tapahtuu, koska ketä se nyt oikeasti kiinnostaa tietää mitä tiedämme psykologiasta mitä tulee yksilön mielen manipulointiin? Shokkidoktriini, toimi se ihan mistä syystä tahansa, on kuitenkin toimivaksi todettu ja todistettu lukemattomia kertoja - katastrofia seuraa suuri muutos, joka yleensä oli lähes valmiina jo ennen katastrofia. Mutta se on aina puhdasta sattumaa, eiväthän ne niin tekisi, taas? Ja muista varoa myös hulluja salaliittoteoreetikoita, he koettavat selittää asiat ottamalla historiasta otettuja faktoja väärin ja vain me täällä luotettavassa valtamediassa kerromme miten asiat OIKEASTI ovat.

Ongelmahan tässä on se sama kuin niin monessa muussakin tapauksessa kun se mieli järkkyy: syy ei ole itsessä, vaan ainoastaan muissa! ”No mutta niinhän sinäkin syytät nyt muita etkä katso itseäsi vaan peiliin koska valtio pitää meistä huolen!” Juu, niin pitää, oikein helvetin hyvää huolta kuten historia todistaa lukemattomia kertoja. Jokainen on tietenkin vapaa uskomaan, että meistä pidetään huolta eikä valehdella lainkaan, mutta siitä tuppaa olemaan hyvin vähän todisteita jos vaivautuu yhtään tutkimaan. Ongelman myöntäminen on siis ensiaskel, tosin se myöntäminen ei välttämättä ole se mistä kannattaa aloittaa. Järkytyksen jälkeen olisi hyvä ottaa lunkisti, huilata rauhassa ja ottaa etäisyyttä siihen ”suureen maailmaan” ja koettaa keskittyä niin itsestä hyvin pitämiseen (ravinto, lepo yms.) kuin läheisten kanssa olemiseen. Kodin tai kaveripiirin tukijoukot ovat niitä harvoja asioita, joilla luonnon lisäksi se mieli voi palata normaaliin olotilaansa. Luonnolla on nimittäin ihmeellinen vaikutus (siksi ne hallituksen "lukitse itsesi kotiin" ovat puhdasta sattumaa) ja pelkästään päivittäinen kävely (joka on itsessään yliarvostettua, mielestäni) luonnon helmassa auttaa mieltä rauhoittumaan ja palautumaan omaan normaaliin tilaansa. Oli se normaali sitten kuinka sekaisin tahansa… En tietenkään ole lääkäri, eikä neuvojani tule ottaa totuutena - jokaisen on itse päätettävä asiasta omalla kohdallaan, ehkäpä neuvoa kysyen ”oikeilta” asiantuntijoilta. Tämä parin vuoden helvetti tulee jättämään valtavat traumat koko ihmiskuntaan, se on kuitenkin varmaa ja jos asialle ei mitään tehdä, se ”uusi normaali” ei tule olemaan mikään utopia jossa kaikilla on kivaa.

Ei lainkaan kultti

Kyllähän sen nyt heti huomaisi jos on osallisena kulttiin, eikös?

Vuosia sitten kun kirjoitin ”virallisen totuuden uskonnosta”, tämä tolkun ihmisten muodostama kultti tai uskonlahko oli vielä varsin vaaraton sen nykypäivään verrattuna. Yhteisöjä ja kultteja olen myös aikaisemmin verrannut keskenään, mutta pohditaan tällä kertaa hieman tarkemmin niitä kulttimaisia piirteitä omaavia ryhmiä. Aihetta on tutkittu runsaasti ja tässä tekstissä otan pätkiä kirjasta ”When Prophecy Fails: A Social and Psychological Study of a Modern Group That Predicted the Destruction of the World” - Leon Festinger, Henry Riecken ja Stanley Schachter. Tämä 1956 julkaistu teos on pelottavan lähellä monilta osin tätä nykyistä menoa, vaikkakin seurattu lahko odottikin maailmanloppua ulkopuolisten viestinnän perusteella. Ehkäpä ne alienit vaan tekivät laskuharjoituksia ja olivat arvioissaan yhtä tarkkoja kuin nämä nykyiset kulttien ohjaajat?

Viimeisten vuosien aikana näitä kulttimaisia liikkeitä on toki ollut monen eri ilmiön ympärillä. Valtamediassakin paljon huomiota saanut Trumpin ja QAnonin (epä)pyhä liitto ja kaikki sen ympärillä pyörivät asiat adrenokromista lähtien saivat monet huolestumaan moisiin uskovien mielenterveydestä. Vaikka osumatarkkuus niissä ennustuksissa olikin … vaihtelevaa, ei voida kieltää etteikö muutama asia osunut pelottavan tarkasti kohdilleen. Toisaalta, rikkinäinen kellokin on kahdesti päivässä oikeassa, joten oikeaan osuneet ennustukset voidaan laittaa myös puhtaasti sen ennustusten määrän piikkiin. Vai voidaanko? Sen joutuu jokainen päättämään itse. Mutta missä kohden ne kulttimaiset piirteet alkoivat tulla vahvasti julki oli se, kun ennustus toisen jälkeen ei tullutkaan toteen mutta sen sijaan että ihmiset olisivat hylänneet koko homman hömppänä, se sai aikaan entistä enemmän ja entistä korkealentoisempia selityksiä aina aikamatkustukseen ja kuunatseihin saakka.

Itsekin pidin ja osin edelleen pidän suurta osaa tästä vain suurena käsitysten ohjaus-operaationa jonkun siihen erikoistuneen porukan ohjaamana, joka sisältää runsaasti kulteille tyypillisiä psykologisia elementtejä. Mutta mitä enemmän asiaa olen tutkinut, sitä enemmän kantani kääntyy pois siitä ”kultista”, ainakin osan asiaan vihkiytyneen näkemyksen perusteella. Henkilökohtaiset uskomukset asioista eivät tarvitse kulttia taakseen saadakseen ihmiset toimimaan ja ajattelemaan samankaltaisesti. Että kyseessä olisi kunnon kultti, sen jäseniltä löytyy usein ominaisuuksia, joita monilta, ellei lähes kaikilta, ”hulluilta salaliittoteoreetikoilta” kuitenkin puuttuu lähes täysin tai ovat ainakin niin heikossa roolissa siihen käyttäytymiseen, etten pidä sitä merkityksellisenä syynä toimintaan. Sen lisäksi että nämä ”hullut salaliittoteoreetikot” noin yleensä eivät ole kovinkaan sovinnollisia (yksi viidestä suuresta persoonallisuuspiirteestä), he eivät ole yleensä liioin kovinkaan kollektiivisia tai konformistisia. Poikkeuksia toki löytyy… runsaasti.


Zombie-kultti

Mikään ei sano vahvemmin ”minä välitän kaikista ja etenkin heikompien turvallisuudesta” kuin nauraa niille, jotka ovat saaneet näistä ”hoidoista” vammoja. Niin moni kultisti epäilee jokaista piikkihaittaa ja hylkää kaikki mahdollisuudet siihen, että ”lääke” voisi olla missään tapauksessa pahempi kuin tauti. Paitsi tietysti silloin kun tämän osoittaa numeroilla, jonka jälkeen sitä selitetään tai vaan lopetetaan keskustelu siihen. Jos meillä olisi vastaava hoidettavissa oleva ongelma, kyllähän vallanpitäjämme siihen puuttuisivat! Kuten että sairaalabakteerit tappavat vuosittain 700-800 (Lähde: Hoitoon liittyvät infektiot, Lääkärikirja Duodecim 12.2.2020) jolle oltaisiin voitu tehdä jotain, mutta jostain syystä ei olla eikä olla tekemässä. Ja kaverit haetaan apuun jos se oma kanta ei pidäkään vettä. Välitön vasta-argumenttihan tähän on tietenkin ”no mutta niin ne denialistitkin tekee!"… paitsi että ne ”denialistit” eivät ole vaatimassa väkivaltakoneiston uhalla kaikkia tekemään samoin. Kultistit vaativat ihmisoikeuksien peruuttamista kaikilta, koska jos niin tehdään niin maailma pelastuu!

Tämä maailmanlopun-kultin idea on tietenkin yhtä looginen kuin sota sotaa vastaan, koska historiasta löytyy tasan 0 esimerkkiä tyrannien palauttaneen vapaudet ja vino pino esimerkkejä siitä, kuinka ne kerran luovutetut vapaudet ovat pysyvästi menetettyjä, kunnes ne otetaan takaisin… yleensä väkisin. Mutta tämän zombie-kultin uskomukset ja tarina täsmäävätkin 100% tuohon yllä mainittuun Festingerin kirjan antamaan määritykseen kultista. Uskomus on merkityksellinen ja käsin kosketeltava, koska media muistuttaa siitä joka päivä. Omaan elämään sillä on suuri vaikutus, koska kaikki naamarätit ja rajoitukset, natsipassi mukaan lukien muistuttavat asiasta jatkuvasti. Mitään niistä ei kyseenalaisteta, koska auktoriteetti kertoo että näin PITÄÄ tehdä. Uskomuksesta ei liioin voi enää peruuttaa, koska tuli otettua se geeniterapiakin jota ei enää pois saa, jonka pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole MITÄÄN varmaa tietoa. Toistamalla sama geeniterapia lukemattomille ihmisille ei anna tässä vaiheessa yhtään enempää tietoa pitkäaikaisista vaikutuksista. Jos ei tätä ymmärrä, kannattaa kaivaa sanakirja ja tarkistaa mitä ”pitkäaikainen” merkitsee - saman toisto lyhyellä aikavälillä ja suurella näyte-erällä kun ei edelleenkään kerro pitkästä aikavälistä, ymmärräthän?

Kerrottu tarina on myös tarkasti rajattu, jolloin siitä seuraavat poikkeamat ovat havaittavissa ja ne usein kerrotaan ihan selvästi. Maalitolppien siirtely on termi jota myös voidaan tässä soveltaa. Ja sitten KUN se tarina ei täsmääkkään todellisiin ja vahvistettuihin asioihin, mitä tapahtuukaan kultissa? Jos sosiaalinen tuki on riittävä joko omalta ryhmältä tai siltä suurelta ”johtajalta”, täysin virheelliseksi todettu ennustus tai uskomus sen hajoamisen sijaan vahvistaakin sitä uskomusta. Se ei toiminut edellisilläkään kerroilla, mutta se seuraava tai sitä seuraava kerta kyllä sitten toimii! Ja syy miksi se ei toimi on kaikki vääräuskoiset, jotka eivät totelleet määräyksiä! Tämän zombie-kultin käyttäytyminen ja toimet eivät voisi oikeastaan olla enempää oppikirjaesimerkin kultista kaltaisia! Joka ikinen kohta aivopesusta ja viestinnästä lähtien täsmäävät siihen, kuinka ihmiset manipuloidaan toimimaan juuri halutulla ja arvattavalla tavalla. Se, että nyt siinä viestinviejänä on itse valtamedia, toimii kultisteille todisteena siihen ettei kyseessä ole tietenkään kultti: eiväthän ne nyt niin tekisi, joku olisi huomannut ja kertonut…


Millä siitä kultista pääsee eroon?

Kun tarina JA sosiaalinen tuki romahtavat, koko kultti luhistuu kasaan. Niin kauan kuin media siis jatkaa tarinaa, vallanpitäjät esiintyvät hyväntahtoisina johtajina ja kultistit jättävät aivonsa narikkaan kuten tähänkin saakka, se homma jatkuu. Siksi vallanpitäjät eivät suvaitse mitään, joka saisi ihmiset miettimään asioita uusiksi. Vaclav Havel kirjoitti Tsekkoslovakian tapauksesta kirjan ”The Power of the Powerless” jossa hän kertoo niiden normaalia elämää elävien muodostavan sen uhan tyrannialle. Rinnakkaisyhteiskunta, joka ei elä pelossa eikä tottele tyranniensa käskyjä on tyrannien pahin vihollinen - vapaus kun tarttuu.

Ei siis ihme, että sensuuri kiristyy ja median retoriikka kovenee jatkuvasti. Totalitarismin kannatus kasvaa kultistien joukossa joten jää nähtäväksi saavuttavatko he oman utopiansa ennen kuin vapaus voittaa. Länsimaiseen ideaan demokraattisesta oikeusvaltiosta totalitaristiset säännöt ja johtaminen eivät kuulu lainkaan, mutta jostain syystä myös ne ”asiantuntijat”, joita media nostaa esiin, ovat yhdessä tuumin kertomassa kuinka totalitarismi on ihanaa! Aivan kuten kulteissa toimitaankin… Toki onhan se ikävää jos joku kutsuu juuri sinua kultistiksi, kun tiedät sydämessäsi tekeväsi kaiken täysin oikein! Sakari Peltola kutsui heitä hyödyllisiksi idiooteiksi, samalla huomioiden sen termin halventavan sävyn aiheuttavan vastareaktion. Zombie-kultisti onkin paljon mukavampi termi, eikö?

Ja sitten tulee päälle vielä ne, joiden mielestä kahtiajako ja ihmisten leimaaminen on niin pahaa ja väärin - tekisit sinäkin vaan kuten kaikki muut (eli kuten kultti käskee) niin tilanne rauhoittuu nopeammin kuin vastustamalla! Älä vastusta kulttia millään tavalla niin kaikki on hyvin… kuulostaa kovin… kulttimaiselta ajatukselta, eikö? Kyllä, onhan se ikävää ja näille kultisteille on osoitettava sympatiaa, koska silloin he voivat havahtua tekemiinsä virheisiin ja palata takaisin… tolkun ihmisiksi, jotka tarttuvat seuraavaan kulttiin ja vaativat jälleen kaikkien tekevän samoin, mutta nyt tällä kertaa oikein ja paremmin kuin koskaan ennen! Ja koska kaikki tämä on vain mielipidettä, aivan kuten ”faktantarkistajatkin”, sananvapauden luvatussa maassa saa olla sitä mieltä että tämä nykyinen zombie-kultti on toistaiseksi vaarallisin massapsykoosi. Itse uskon ihmiskunnan vielä onnistuvan tämänkin hulluuden ylittämään. Eri asia haluanko olla itse sitä tosin näkemässä… Sen Nürnberg 2.0 haluaisin tosin vielä nähdä kun nämä kulttijohtajat saavat palkkionsa.